Arvet minussa – Outin tarina


Outi joutui lapsena läheisen uskovaisen perhetuttavansa taholta seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Ensimmäinen hyväksikäyttö tapahtui kun hän oli alle vuoden ikäinen. Selkeitä muistikuvia hänellä on 5-6-vuotiaasta lähtien. Moni uskova ihmettelee, ettei Outi ole antanut hyväksikäyttöä anteeksi. Anteeksi antaminen on olennainen osa vanhoillislestadiolaisuutta. Osa Outin ystävistä on ottanut etäisyyttä häneen, kun hän on yrittänyt saada masennuksessa ja toipumisprosessissa tukea uskonliikkeestä. Outi on kokenut pettymyksenä sen, että uskonyhteisössä ei lähdetä tukemaan kärsimyksessä lähimmäistä, vaikka samaan aikaan siellä puhutaan, miten tärkeää uskovaisen on tarjota tukea toiselle.

Oultilla on selkeitä muistikuvia hyväksikäytöstä 5-6-vuotiaasta lähtien.  Hän joutui hyväksikäyttäjän uhriksi, kun hän oli yökylässä uskovaisessa naapuriperheessä. Outi joutui hyväksikäyttäjän uhriksi toistuvasti.

Lapsena Outi oli työntänyt tapahtumat pois mielestään. Ne nousivat tietoisuuteen vasta aikuisena, kun hän alkoi kärsi toistuvasta masennuksesta. Se oli alkanut lasten syntymän jälkeen.

Haettuaan apua ja terapiaa Outi tunnisti, että hänen masennuksensa taustalla on pitkään tiedostamattomana piillyt
kokemus lapsena pitkään jatkuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Outi ei saanut tukea muilta uskovilta vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä. Nekään ihmiset, joita hän oli pitänyt ystävinä herätysliikkeessä, eivät ole kyenneet tukemaan häntä eheytymisprosessissa. He ovat ottaneet etäisyyttä ja jättäneet hänet yksin.

–  Olen jäänyt tosi yksin tässä asiassa. Siitä on tullut uusi trauma, toteaa Outi murheellisena.

Outi haluaa elää edelleen vanhoillislestadiolaisena, sillä usko on hänellä arvokas ja tärkeä asia. Hän katsoo, että joutuminen lapsena hyväksikäyttäjän uhriksi ja samoin uskonystävien ymmärtämättömyys ja etääntyminen hänestä ei johdu vanhoillislestadiolaisesta uskosta. Kyse on paremminkin ihmisten rikkinäisyydestä.

–  Uskonto ei ole paha, mutta siellä on ihmisiä jotka käyttävät uskoa väärin.

*       *       *

Katso Areenalta Outin kertomus Ylen sarjassa Arvet minussa.

Arvet minussa: Outin tarina. Yle Areena.

*       *       *

Lue lisää:

Johanna Hurtig: Taivaan taimet: uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Vastapaino, 2013.

Lucas: Rakas veli -verkosto ja vl-uskonoppi syy hyväksikäytön yleisyyteen

 

 

Advertisement

1 kommentti

Kategoria(t): 2010-luku, anteeksianto, kaksinaismoralismi, suru, syntien anteeksiantamus

One response to “Arvet minussa – Outin tarina

  1. luukanvalma

    Hyväksikäyttäjien nimet pitäisi ilmoittaa. Uskonyhteisön tulisi rangaista heitä, ei jättää hyväksikäytettyä yksin. Anteeksiantamus ilman katumusta ja sovitusta johtaa ao:n paatumukseen ja sitä tietä kadotukseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s