Aihearkisto: 1990-luku

Uskonsota keittiössä: hampaaton kirkko ei auta lestadiolaisen yhteisön uhreja


maija_leena_rova_uskonsota_keittiossa_

Hiljattain julkaistu kirja Uskonsota keittiössä  antaa äänen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä irtaantuneiden ihmisten kokemuksille. Se kertoo myös uuden identiteetin rakentamisesta ja tasapainoisen elämän jatkamisesta liikkeen ulkopuolella.

Kirjan toimittaja VTT Maija-Leena Rova toivoo, että kirja toimii vertaistukena yhteisöstä eroamista harkitseville.

Lisäksi hän toivoo, että kirjaa lukisivat ne, joilla on mahdollisuuksia auttaa ja tukea vanhoillislestadiolaisten uskovien elämää liikkeen sisällä, esimerkiksi lestadiolaisjohtajat sekä kirkon johtajat ja työntekijät.

Espoon piispa Tapio Luoma haastatteli Rovaa Helsingin kirjamessuilla (ks. video alla).

Rova muistuttaa, että kirkon johto ei ole riittävän tarmokkaasti puuttunut lestadiolaisuuden epäkohtiin, vaan ”yliymmärtää” uskonyhteisön opetuksen vahingollisia piirteitä. Kirkko on myös ohittanut niistä ihmisille seuranneita vakavia ongelmia. Moni on kärsimystensä seurauksena kadottanut yhteyden kristinuskoon kokonaan.

Kirkon tulisi vihdoin kantaa vastuunsa suurimman herätysliikkeensä kohdalla ja suhtautua sen ongelmiin vakavasti.

 

Maija-Leena Rova kokee itse vapautuneensa lapsuuden traumoistaan oikeastaan vasta tämän kirjaprojektin myötä. Hän itse joutui lapsuudenperheessään keskelle uskonsotaa, jossa … Lue koko artikkeli…

Advertisement

3 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, arkkipiispa, arvot, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, concept of sin, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, kaksinaismoralismi, kannanotot, kiellot, kirkko, konsertit, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, leimaaminen, lisääntyminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, mielenterveys, musiikki, naisen asema, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, sielunhoito, sin, SRK ry., suurperhe, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, ulossulkeminen, Uncategorized, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, valta, väkivalta, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Miten ”Suuri turmelija ja paheen levittäjä” muutettiin hyväksytyksi


Jumalan Sanan perusteella uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin, josta syystä kristitty ei voi myöskään ammatissaan edistää Hapea televisio_PPtällaisten välineitten liiketoimia. – – Paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnat etsikööt sopivat henkilöt hoitamaan jäseniään tässäkin asiassa. – SRK:n vuosikokous Ylivieskassa 10.7.1963.

Jumalan valtakunnassa on otettu kielteinen kanta televisioon. Se ei ole kristityn kodin huonekalu, eikä sen katselutottumuksia tule missään muodossa suosia. – – Pyhä Henki ei koskaan anna seurakunnassaan ajallisestikaan vahingollisia neuvoja. Näin ei ole käynyt TV:nkään suhteen.Päivämies nro 7, 14.2.1979.

Televisiokysymyksessä tottelemattomia tulee paikallisten yhdistysten tai SRK:n kerran tai kahdesti joko yksityisesti tai yleisessä kokouksessa puhutella. Elleivät nöyrry parannukseen, pidetään heitä pakanoina ja publikaaneina eikä heitä oteta rauhanyhdistysten jäseniksi. Tottelemattomia ei myöskään tervehditä … Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): 1960-luku, 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, forbidden things, hengellisyys, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kirkko, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, leimaaminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, norms, Olavi Voittonen, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, puhujat, retoriikka, sananjulistajat, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syyllistäminen, televisiokielto, totteleminen, vallankäyttö

Suru ihmissuhteiden menetyksestä muovautui taiteeksi


Helmikuun alussa 2013 Keravalla Galleria Allissa oli esillä näyttely Päiväkirjamerkintöjä, joka herätti kiinnostusta erityisesti niissä taiteen ystävissä, joita vanhoillislestadiolaisuus ja siitä irtautuminen kiinnostaa.M_Lumme_2 Taiteilija kuvien takana on Minna Lumme, entinen vanhoillislestadiolainen ja kuvataiteilija, joka taiteen tekemisen rinnalla toimii työssään vaativassa johtavassa tehtävässä. Näyttely tarjosi vierailijalle virkistävän elämyksen persoonallisen kuvantekijän henkilökohtaisella otteella luoduista töistä.

Näyttelyn tarkoituksena oli Minna Lumpeen mukaan ottaa kantaa ja osoittaa lojaalisuutta ja tukea erityisesti niille naisille, jotka ovat rohkeasti tuoneet esille herätysliikkeen epäkohtia. …Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, ahdistus, ehkäisykielto, elämäntapa, eroaminen uskosta, evankelis-luterilainen kirkko, hengellisyys, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, Ihmisoikeusliitto, irrottautuminen yhteisöstä, kiellot, kirkko, kontrollointi, lähihistoria, naisen asema, naispappeus, sielunhoito, sukupuolijärjestelmä, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Hanna Pylväinen, etninen lestadiolainen New Yorkissa


Vanhoillislestadiolaisen yhteisön jättäminen merkitsee käytännössä koko entisen elämän hylkäämistä. Nimi poistetaan puhelinluettelosta. – Kirjailija Hanna Pylväinen.

Hanna Pylväinen. Kuva: Tuukka Koski, HS-NYT 7.-13.9.2012.

Hanna Pylväinen. Kuva: Tuukka Koski, HS-NYT 7.-13.9.2012.

Näin toteaa palkittu amerikkalainen esikoiskirjailija Hanna Pylväinen. Pylväinen kasvoi Detroitin esikaupunkialueella vanhoillislestadiolaisessa suurperheessä.  Nyt hän on kiitetty esikoiskirjailija, Lue koko artikkeli…

6 kommenttia

Kategoria(t): 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, arvot, avioliitto, äitiys, ban of birth control, ban of television, bans, concept of sin, Conservative Laestadianism, ehkäisykielto, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, forbidden things, fundamentalismi, häpeä, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, Jumala, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, laestadianism, lähihistoria, lestadiolaisuuden suunnat, lisääntyminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamattu, Raamatun tulkinta, secession, spiritualiteetti, suurperhe, synnit, televisiokielto, yhteisö, yhteisöllisyys, ystävyys

SRK:n pahoittelu myönnytys kirkolle – Mäkinen, Kalliala ja Salmi tapasivat SRK:n johdon


SRK:n johtokunta on pahoitellut hoitokokouksissa harjoitettua hengellistä väkivaltaa ja myöntää ”ylilyönnit” 70-luvun hoitokokouksissa, kirjoittaa Helsingin Sanomat (12.10.2011). SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen tiedotti Kotimaa24:lle 10.10., että johdon julkaisema pahoittelu merkitsee julkista anteeksipyyntöä. Ilmaisua ”pyytää anteeksi” ei silti sisälly SRK:n johdon asiasta julkaisemaan lehdistötiedotteeseen.

Voittonen ei kertonut haastattelussa, kenelle ”pahoittelu”,  jonka Voittonen Kotimaassa toteaa merkitsevän ”anteeksipyyntöä”, on kohdistettu. Keneltä tai keiltä on tarkoitus pyytää anteeksi?

– Aitoa anteeksipyyntöä ei huiskita ilmaan, vaan se osoitetaan tietyltä taholta tietylle kohteelle, on sosiaalietiikkaa tutkinut professori Risto Saarinen todennut SRK:n pahoittelusta  (Kotimaa 27.10.2011).

SRK:n johto päätti julkisesta pahoittelusta  tavattuaan arkkipiispan ja Turun ja Oulun piispat elokuun alkupuolella Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, arkkipiispa, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hajaannukset, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, Kotimaa, lähihistoria, Maalaispoika, nettikeskustelu, Olavi Voittonen, painostaminen, Päivämies, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, syyllistäminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

Reinikainen osoitti nykyisen vl-opin kolme vääristymää


Erkki Reinikainen (1919-2006) muistutti viimeiseksi suviseura-saarnakseen jääneessä puheessaan Maaningalla  2002 kristillisyyden kolmesta kaikkein perustavimmasta asiasta.

Hän puhui käsitteistä vanhurs-kauttaminen, Jumalan sana ja seurakunta. Puheessaan hän totesi, että mikään seurakunta tai sen kokous ei ole erehtymätön.

Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, armo, armoneuvot, armonvälineet, erehtymättömyys, evankeliumi, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, hengellisyys, historia, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, Jumalan sana, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamattu, rauhanyhdistys, sananjulistajat, seurakunta, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, uskon perusteet, vallankäyttö

Silloin ei oikeastaan valehtele jos tekee niinkuin kaikki tekevät – rauhanyhdistys tottelevaisuuskokeena


“On oltava vaikka ei olisikaan. Ei ole aina niin kuin oikeastaan on, mutta ei silloin oikeastaan valehtele jos tekee niin kuin kaikki tekevät koska silloin on enemmän oikein koska on muitten mukana samassa.” Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): 1900-luku, 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, avainten valta, eettisyys, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, mielenterveys, normit, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, Rippi, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, sielunhoito, spiritualiteetti, SRK ry., syntien anteeksiantamus, syrjintä, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, tutkimus, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Conservative Laestadians admit serious mistakes in dealing with child abuse issue – trust is gone in SRK


A crisis of the unerring congregation. Up to 100 abusers in Conservative Laestadian congregations in Finland, several abusers never reported to police  –  caused and/or supported by mistaught Laestadian  doctrine of forgiveness and silence. The beliefs are serious risks for children.

The responsible leaders’ excuse for keeping a very tight lid on hundreds of child victims and a myriad of  perpetrators, who have not come to light, is “lack of information”.  Anyone of the 24 members of the SRK board (they all are men) did not know anything.

Someone else could suggest “lack of freedom of speech”, too.

However: ”We are guilty of all the issues that we have been accused”, said SRK vice chairman Matti Taskila in the press conference in Oulu last week. Read more…

1 kommentti

Kategoria(t): 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, anteeksianto, erehtymättömyys, eristäminen, evankelis-luterilainen kirkko, harhaoppi, hengellinen väkivalta, ihmisarvo, ihmisoikeudet, in English, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kannanotot, lapset, lapsuus, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, mielenterveys, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, Rippi, sensuuri, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, syntien anteeksiantamus, syyllistäminen, tieto, tutkimus, uhkailu, vallankäyttö, väkivalta

Krp alkaa tutkia vanhoillis-lestadiolaisten hyväksikäyttötapauksia


Keskusrikospoliisi (Krp) aikoo selvittää, onko vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä paljastuneiden lasten seksuaalisten hyväksikäyttörikosten joukossa tapauksia, jotka eivät vielä ole tulleet poliisin tietoon. Krp haluaa selvittää kokonaisuudessaan, mitä SRK ulostulollaan pedofiliarikosten osalta tarkoittaa. Asiasta kertoivat Kaleva 8.4. ja 12.4. , sekä  Helsingin Sanomat 9.4.2011.

Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva, parhaillaan käynnissä oleva tutkimus on osoittanut, että vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä omaksutun maallikko-salarippi-opetuksen seurauksena suuri määrä hyväksikäyttörikoksia on päästetty juridisesti vanhenemaan. Niistä ei ole koskaan tehty ilmoitusta viranomaisille. Lue koko artikkeli…

9 kommenttia

Kategoria(t): 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, anteeksianto, Helsingin Sanomat, ihmisarvo, ihmisoikeudet, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kasvatus, lapset, lapsuus, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, mielenterveys, nuoret, painostaminen, pedofilia, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, Rippi, sananjulistajat, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntien anteeksiantamus, syyllisyys, tutkimus, vastuullisuus, väkivalta

Puhujat, uudelleen avioitumisen kielto ja Lex Uljas


Puhujat päättivät vuonna 1973, että avioero ja eron jälkeen uudelleen avioituminen ovat syntiä. Rauhanyhdistyksellä kauan seurapuhujana toiminut nimimerkki Heino on muistellut, millä tavoin ratkaisuun silloin päädyttiin.

Silloin ensinnäkin varmistettiin, että lestadiolaispapit voivat vihkiä eronneita syyllistymättä itse syntiin uudelleen avioitumisen hyväksymisestä, joten he saattoivat edelleen jatkaa viranhoitoaan kirkossa. Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1990-luku, avioliitto, eettisyys, hengellinen väkivalta, historia, ihmisoikeudet, johtajat, kaksinaismoralismi, kannanotot, katolinen kirkko, kiellot, kirkko, kontrollointi, kuuliaisuus, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, naisen asema, normit, perhe, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakunta, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, syntien anteeksiantamus, totteleminen, vallankäyttö, yhteisö