Aihearkisto: ahdistus

”Kunpa olisit kuollut ennen kuin jätit uskon”


”Jos ajattelen lapsuutta vain lestadiolaisuuden uskon ja sen opetuksien näkökulmasta, se oli kamala. Minä en lapsena enkä nuorena voinut yhteisössä ja sen opetuksissa koskaan hyvin.”

”Toivon, että jokaisessa lestadiolaisessa perheessä ja yhteisössä elävällä saisi olla yhtälainen oikeus valita myös toisin. Siihen voisi olla enemmän mahdollisuuksia jo lapsena, ja sitä pitäisi pystyä tukemaan yhteisön sisältäkin.” – Olli  K.

Olemalla vain minä olen minä

Beautiful_world_kaunis_1

Kunpa sinä olisit kuollut, ennen kuin lähdit.

Sen minulle sanoi useampi vanha ystäväni, kun lähdin useampi vuosi sitten vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä. Sen olen kuullut sanottavan myös monelle muulle.

Kirjoitan tästä aiheesta, koska tämä on ollut minun kasvuympäristöni. Koen itse, että kasvoin yhteisöstä irti jo pienestä lapsesta.

Yhteisön jättämät jäljet ovat kuitenkin hyvin lopullisia.

Yhteisö tulee seuraamaan aina elämässäni jollakin tasolla mukana. Vaikka se ei enää ole ollut vuosiin minussa, suurin osa suvusta siihen kuuluu.

Kaikki se mitä … Lue koko artikkeli…

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): 2000-luku, ahdistus, alakulttuuri, anteeksianto, arvot, bans, eettisyys, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, forbidden things, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, laestadianism, lapsuus, leimaaminen, miehen asema, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Kirje Lapselle, joka pelkäsi


30.8.2015 kultinjälkeistä aikaa aikuiskodissa

Sisainen_lapseni_otsikko

 

 

Kirjoitan sinulle maailmanlopun pelosta. Sinä elät kulttiaikaa noin vuonna 1979.

Aika on erikoinen juttu. Sinä olet siellä, minä täällä, ja meidän välillämme valtava kuilu.

Sinä et voi tulla tänne enkä minä sinne.

Kirje_3_kirjoittaa

Mutta jännällä tavalla kuitenkin elät sisälläni ja mieleni aikakoneella voin lähettää sinulle tämän näkymättömän kirjeen, jonka voit huomaamattomalla tavalla lukea. … Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 2010-luku, ahdistus, eettisyys, elämäntapa, epäily, häpeä, heaven, helvetti, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, Jumalan sana, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, laestadianism, lapset, lapsuus, lähihistoria, manipulointi, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, retoriikka, syyllistäminen, tulevaisuus, tuomiopäivä, turvapaikka, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys

Taivaslaulun kantaesitys tänään 28.8. Tampereella ja 12.9. Oulussa


– Vilja. Olen tässä. Oon ihan sun vieressä. Meidän koti on tässä, oma koti. Älä katoa multa. Autan sua. Rakastan sua. – Aleksi.

Taivaslaulu_8_P_TTTPauliina Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu (2013) yllätti ja hurmasi suomalaiset. Tuhannet ihmiset ovat jonottaneet kirjaa kirjastoista kaikkialla maassa, kritiikit ovat ylistäneet sen upeaa kieltä, lämpöä ja viisasta suvaitsevaisuutta.
Myös tuhannet vanhoillislestadiolaiset ovat lukeneet sen. Harva  uskovainen on voinut silmän kostumatta sen lukea.

Romaanista dramatisoidun näytelmän kantaesitys on tänään Tampereen Työväen Teatterissa, lauantaina 29.8. klo 19, suurella Eino Salmelainen -näyttämöllä. Oulussa ensi-ilta on 12.9. klo 19 kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.  (Näyttelijätiedot löytyvät tästä Aamulehden jutusta.)

… Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, eettisyys, ehkäisykielto, epäily, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, forbidden things, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, lapset, lapsuus, leimaaminen, lisääntyminen, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, naiseus, normit, nuoret, opilliset kysymykset, perhe, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, syyllistäminen, teatteri, vallankäyttö, vapaus, yhteisö, yhteisöllisyys

Kun haava on auki ja kirvelee


Minun elämäni tarkoitus?

Toivon että tämän lukisi varsinkin sellainen uskovainen kanssaihminen (vl) joka tuntisi Raamattua. Tätä kirjoittaessani taustalla soi Särkyneiden majatalo. Kai se on hiukan ”uskovaiselle sopimatonta musiikkia”. Olen uskomassa ja laulun sanat osuvat sydämeeni.

En kuitenkaan aio kirjoittaa musiikista vaan siitä, että mikä tarkoitus on elämässäni. Sitä mietin täällä vieraassa maassa. Ei kai meistä kukaan ole täydellinen eikä murtumaton? Vaikka vahvan ihmisen kaunis kuori päällimmäisenä olisi.

He etsivät tietä valoon maassa kyyneleiden.

He saapuivat majataloon särkyneiden…


En halua kuulla hyvää tarkoittavia kliseitä. Enkä neuvoja niiltä jotka eivät halua ymmärtää. Olen kohta – tai kai jo nyt – keski-ikäinen nainen.  Kun eteenpäin katson, toistakymmenen vuoden päässä … Lue koko artikkeli…

51 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, avioliitto, äitiys, elämäntapa, epäilykset, etniset vanhoillislestadiolaiset, identiteetti, identity, Jumala, Jumalan sana, lapsuus, meikkaaminen, mielenterveys, naisen asema, naiseus, perhe, perheettömyys, rauhanyhdistys, rukoileminen, seurat, sielunhoito, suru, tulevaisuus, Uncategorized, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Lapsi vanhoillislestadiolaisperheessä


Kasvoin 10 lapsisen perheen toiseksi nuorimmaisena. Jo murrosikäisenä ihmettelin tämän uskonlahkon toimintaa.  Brainwash_aivopesu

Ihmisethän manipuloidaan tekemään, mitä nämä ns. ”saarnaajat” käskevät. Sitten kytätään ja seurataan, että onko kaikki tehneet niin kuin saarnaajat opettavat.
Siinä uskossa JUMALA on hyvin ankara ja manipuloiva. Lapsikin on … Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, anteeksianto, avioliitto, äitiys, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, häpeä, identiteetti, identity, ilo, in English, insesti, kaksinaismoralismi, kasvatus, kontrollointi, lapset, lapsuus, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, mielenterveys, naisen asema, naiseus, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, Paavali, perhe, puhujat, sananjulistajat, seurakuntaoppi, suru, tieto, uskon jättäminen, vapaus, yksinäisyys

Hintsala: Opetus ehkäisyn synnillisyydestä ei Raamatun eikä kristillisen teologian mukaista


 

Tuija_Ei_saa_peittaa_2

– Naisten keskenään harjoittama sosiaalinen kuri on hienovaraista mutta hyvin tehokasta.Tuija Ruotsin SVT:n ohjelmassa.

Hyvä SRK:n puheenjohtaja, onko ehkäisy syntiä?

Juntunen_V_Ei_saa_peittaa_2.2
Teologian tohtori, rovasti, rauhanyhdistyksen puhuja, SRK:n puheenjohtaja Viljo Juntunen:

– Kyllä me nähdään se Jumalan luomistyöhön puuttumisena. Se on opillinen asia meille, että otetaan vastaan kaikki lapset, joita Jumala haluaa antaa. Siinä on se myönteinen ajatus, että osallistuu Jumalan luomistyöhön.

Meri_Anna_Hintsala_4

– Opetus, että ehkäisy kaikissa muodoissaan on synti, ei ole Raamatun … Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): 2000-luku, 2010-luku, ahdistus, avioliitto, äitiys, ban of birth control, concept of sin, Conservative Laestadianism, ehkäisykielto, elämäntapa, kannanotot, keskustelu, kiellot, kontrollointi, laestadian, laestadianism, lapset, lapsuus, lähihistoria, lisääntyminen, naisen asema, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, seurakuntaoppi, SRK ry., sukupuolijärjestelmä, suurperhe, tiede, tutkimus, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Piispa: ”Perhesuunnittelu ei ole väärin Jumalan silmissä” – mutta rauhanyhdistyksellä se on synti


Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma korostaa, että ”kristitty perhe, joka turvautuu perhesuunnitteluun, ei tee mitään sellaista, joka olisi väärin Jumalan silmissä”. Vanhoillislestadiolaisen liikkeen johtajat eivät piittaa piispan näkemyksistä.

Piispa_Luoma_SRK_ehkäisykielto_2

SRK:n puheenjohtaja Viljo Juntunen ja Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma.

Ehkäisemättömyys on edellytys pääsylle iankaikkiseen elämään. SRK-lestadiolaisessa synnyttämispakossa on kyse lapsen hyväksikäytöstä hengellisessä mielessä, vanhempien taivaspaikan … Lue koko artikkeli…

39 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, äitiys, ban of birth control, ehkäisykielto, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, isyys, Jumalan sana, kaksoisviestintä, kannanotot, katolinen kirkko, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, laestadianism, lapset, lisääntyminen, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamattu, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, syyllistäminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta