Aihearkisto: arvot

Arman ja nerokkaasti koodattu saippuapala


–  Lähdin selvittämään, mitä lestadiolaisuus liikkeen sisällä tarkoittaa, sanoo toimittaja Arman Alizad. Hän matkusti suviseuroihin ja puhutti siellä lestadiolaissaarnaajia. Lisäksi hän haastatteli myös liikkeestä irtautuneita. Syntyi monipuolinen ja asiallinen tv-dokumentti.

Nelosen ohjelma sarjassa Pohjantähden alla on katsottavissa Ruudussa noin 30 päivää.

– Kun ihminen elinaikanaan ottaa Jumalan tarjoaman evankeliumin eli hyvän sanoman Jeesuksesta Kristuksesta vastaan, niin kuoleman jälkeen hän pääsee taivaan kotiin. Jo täällä meidän ajassa Lue koko artikkeli…

Advertisement

7 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, arvot, avioliitto, ehkäisykielto, elämäntapa, ennuste, eroaminen uskosta, homoseksuaalisuus, insesti, itsesensuuri, johtajat, kiellot, kulttuurikiellot, laestadianism, lapsuus, lisääntyminen, maallikkosaarnaajat, musiikki, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, pedofilia, pelastus, sukupuolijärjestelmä, tasa-arvo, televisiokielto, tulevaisuus, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, yhteisöllisyys

Uskonsota keittiössä: hampaaton kirkko ei auta lestadiolaisen yhteisön uhreja


maija_leena_rova_uskonsota_keittiossa_

Hiljattain julkaistu kirja Uskonsota keittiössä  antaa äänen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä irtaantuneiden ihmisten kokemuksille. Se kertoo myös uuden identiteetin rakentamisesta ja tasapainoisen elämän jatkamisesta liikkeen ulkopuolella.

Kirjan toimittaja VTT Maija-Leena Rova toivoo, että kirja toimii vertaistukena yhteisöstä eroamista harkitseville.

Lisäksi hän toivoo, että kirjaa lukisivat ne, joilla on mahdollisuuksia auttaa ja tukea vanhoillislestadiolaisten uskovien elämää liikkeen sisällä, esimerkiksi lestadiolaisjohtajat sekä kirkon johtajat ja työntekijät.

Espoon piispa Tapio Luoma haastatteli Rovaa Helsingin kirjamessuilla (ks. video alla).

Rova muistuttaa, että kirkon johto ei ole riittävän tarmokkaasti puuttunut lestadiolaisuuden epäkohtiin, vaan ”yliymmärtää” uskonyhteisön opetuksen vahingollisia piirteitä. Kirkko on myös ohittanut niistä ihmisille seuranneita vakavia ongelmia. Moni on kärsimystensä seurauksena kadottanut yhteyden kristinuskoon kokonaan.

Kirkon tulisi vihdoin kantaa vastuunsa suurimman herätysliikkeensä kohdalla ja suhtautua sen ongelmiin vakavasti.

 

Maija-Leena Rova kokee itse vapautuneensa lapsuuden traumoistaan oikeastaan vasta tämän kirjaprojektin myötä. Hän itse joutui lapsuudenperheessään keskelle uskonsotaa, jossa … Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, arkkipiispa, arvot, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, concept of sin, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, kaksinaismoralismi, kannanotot, kiellot, kirkko, konsertit, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, leimaaminen, lisääntyminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, mielenterveys, musiikki, naisen asema, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, sielunhoito, sin, SRK ry., suurperhe, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, ulossulkeminen, Uncategorized, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, valta, väkivalta, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Yksinäinen vaeltaja matkasaatossa


Suviseurat ovat nyt taas takana, ne ainoat seurat joissa voit minut tavata.

Täällä minä joka kuljen tässä matkasaatossa hiljaa ja huomiota herättämättä kuin varjo suviseuroissa telttaa kiertävässä ihmisjoukossa. Kuin yksi monista valtameren kalaparvessa. Yhdessä ja yksin, hiljaisena ja huomaamatta.

Suviseurat_17_teltta_C

Oli tosi mahtavaa käydä suviseuroissa taas. Ei minulla ole valittamista. Tavata kaikki ne sukulaiset ja ystävät joita ei muuten näe. Iloita ystävistä, joihin yhä on läheisyys ja yhteys säilynyt vaikka opiskelut ja työt ovat kuljettaneet pois lapsuuden maisemista. Nauttia kesäisestä rennosta tunnelmasta, irtaantua arjen rytmistä. Sitä on suviseurat.

Hengellisessä mielessä seurat ovat minulle pyöreä nolla. Minä siis en usko. Mutta se ei suviseuroissa haittaa.

En ole uskaltanut … Lue koko artikkeli…

8 kommenttia

Kategoria(t): arvot, ehkäisykielto, elämäntapa, eroaminen uskosta, hengellisyys, iankaikkinen elämä, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, kadotus, lapset, normit, norms, nuoret, omatunto, perhe, rauhanyhdistys, seurat, spiritualiteetti, uskon jättäminen, vapaus, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Muslimit ja lestadiolaiset, kuin kaksi marjaa


–  Olimme yllättyneitä huomatessamme, että ex-vanhoillislestadiolaisilla oli ollut samankaltaisia kokemuksia kuin meilläkin. -Ex-muslimit.

–  Silmälasipäinen Veli oli aamupäivällä saarnannut, että paljaat käsivarret ovat syntiä, uskovainen nainen ei saisi pitää hihatonta kesäleninkiä, miesten himot heräävät, sanoi.  – Anna-Maija Ylimaula: Papintyttö.

– Jos jotain olen tähän asti elämässäni oppinut, niin sen, että mikään muu ei seksualisoi naista yhtä suuresti kuin hijab. – Nainen, entinen muslimi.

Pyhiinvaeltajat Mekassa.

Pyhiinvaellus suviseuroihin.

Pyhiinvaeltajat suviseuroissa.

Vanhoillislestadiolaisuuden ja muslimien uskomusjärjestelmissä, yhteisön rakenteessa sekä elämäntapanormeissa on paljon samaa. Tarkastelipa asiaa liikkeiden ulkopuolelta tai sisältä, yhtäläisyyksiä löytyy  paljon.

Samoin kuin muslimeilla, vanhoillislestadiolaisuus on miesten johtama uskonliike, jossa … Lue koko artikkeli…

10 kommenttia

Kategoria(t): arvot, avioliitto, bans, ehkäisykielto, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, johtokunta, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, manipulointi, meikkaaminen, naisen asema, naissaarnaajat, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, retoriikka, Rippi, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syyllistäminen, tasa-arvo, totteleminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Olisin halunnut äidin syliin


Valkovuokkoja_aidille_1R

Itken nuoruutta joka loppui liian nopeasti ja keski-ikää joka siintää liian kaukana. Itken lapsia jotka jäävät sylittämättä ja miestä joka jää suutelematta. Itken päiviä joina aurinko ei nouse ja öitä joina kuu tuijottaa kasvojani kuolemankalpeana. Itken iloa joka katosi ja surua joka on kätkettävä.” – Pauliina Rauhala: Taivaslaulu.

–  Minulla on yksi ainoa muistikuva sylissä istumisesta tai pikemminkin äidin syliin pyrkimisestä. Alle kouluikäisenä pelkäsin joulupukkia. Pyrin äitini syliin, mutta olin jo tuolloin, alle kouluikäisenä, ”liian iso tyttö pelkäämään” ja ”liian iso syliin”.  – Nimimerkki ”Sairaanhoitaja”.

*     *     *

–  Kyse on ahtaalle ajettujen, väsyneiden naisten epätoivosta. Heidän äitiytensä kestää usein vuosikymmenien ajan ja he ovat paljon lasten kanssa yksin. Neuvottomuus sekä hoivaan että kasvatukseen ja ehkä myös oman elämäntilanteen vaihtoehdottomuuteen voi purkautua tällaisena. – Tutkija Johanna Hurtig äitien harjoittamasta väkivallasta, joka ilmeni lasten kokemuksissa, tutkimuksessa Taivaan taimet. Kaleva 16.10.2013.

Sairaanhoitaja_Olisin_halunnut_c

Lapsen puheenvuoro

Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kirjan Usko, toivo ja raskaus aikaansaama julkinen keskustelu on repinyt minussa, 12-lapsisessa … Lue koko artikkeli…

10 kommenttia

Kategoria(t): arvot, äitiys, ban of birth control, Conservative Laestadianism, fundamentalismi, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kasvatus, lapset, lapsuus, lisääntyminen, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, pelko, pelot, perhe, suurperhe, vallankäyttö, valta, väkivalta

Pidin puheenvuoron puhujienkokouksessa, erotettiin puhujan tehtävästä


”- Näinollen hyväksikäytetty joutuu kuuntelemaan  Sanaa hyväksikäyttäjän suusta.” – Koopee M. blogissaan.

”- Hirveää tajuta, että on uskonut kaiken, mitä luottamustehtävissä olevat ihmiset ovat kertoneet totena.
Kammottavaa, että ei voi tietää, mitkä kaikki niistä ovat olleet vastaavanlaista valhep-kaa, mitä meistäkin on kerrottu muille. On tämä ollut ankara koulu.” – Katariina Ma elän -blogissa 27.4.2016.

*       *      *

Helsingin Sanomat 6.1.2014.

Helsingin Sanomat 6.1.2014.

Pidin puheenvuoron puhujien kokouksessa Jyväskylässä 30.12.2013, jossa toivoin vl-liikkeen johdolta rehellisyyttä tiedottamisessa.

Puhujainkokouksessa 30.12.2013 eräs johtokunnan jäsen kertoi silloisen pääsihteerin eroamiseksi syyn, joka on ristiriidassa todellisten syiden kanssa. Tuo kerrottiin totuutena paikalla olleille noin 900 puhujalle.

Puheenvuoro puhujainkokouksessa 30.12.2013

Mieleen nousee kuva muuttolintuparven lennosta sinistä taivaankantta vasten. Vetäjä auran kärjessä vaihtuu hätkähdyttävän sulavasti – ei ole tönimistä, vaan sulavaa siirtymistä kärjestä taaemmaksi ’lepopaikoille’. Lintuaurasta kuuluu laulua. Nousee mieleen väkevästi laulu.

SRK-info-2013-2

SRK:n tiedotustilaisuus Oulussa 24.10.2013.

Taivaan_ihanat_llintuset_1

 

 

 

 

 

 

Toinen kuva … Lue koko artikkeli…

28 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, arvot, eettisyys, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, insesti, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, Puhujienkokous, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, syyllistäminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, valta

Meneekö usko rikki vai ihminen?


Tämä ”Maunun” kirjoitus joskus viime vuodelta on saanut minut ja vaimoni miettimään uskonasioita pitkään ja hartaasti. Olemme campin_mourning_trinity_Gottvaterkeskustelleet keskenään näistä ulospääsyä löytämättä. Mitä se tarkoittaa että on Hyvä Jumala? Onko ihminen määrätty ennalta kadotukseen tai helvettiin? Mitä se tosissaan tarkoittaa, että on puhdas omatunto. Entä jos se alkaa tuntumaan ontolta ja peräti väärältä?  Rikkooko siinä mielensä? Erään puhujan kanssa rohkenimme myös nostaa tätä, tosin varovasti, keskusteluun kun hän oli meillä käymässä. Tahto olisi olla uskomassa, ja silloin ei välinpitämättömyys asenne tunnu oikealta. Meistä tuntuu, että uskon että on muitakin näistä kiinnostuneita. Ei monta mutta kuitenkin. Olemme rukoilleet että tulisi vielä päivä että Taivaan Isä antaisi ymmärrystä. Ja rohkeutta ottaa esille veljien ja sisarten kanssa. Jonkun muun näkökulmien tunteminen saattaisi auttaa ulos umpikujasta.

Toivomme että moni uskovainen löytäisi tämän.

Vanhoillislestadiolaisuuden moraalinen luonne

Vanhoillislestadiolaisuudessa on vahvaa moraalista luonnetta: Ihmiset ovat valmiita tekemään uhrauksia – jopa elämän kokoisia uhrauksia – hyvän puolesta.

Mutta mikä on moraalisen luonteen eli eetoksen sisältö?

Jokin osa vanhoillislestadiolaisuuden normistosta tukee ihmisen moraalista unelmaa. Esimerkiksi oppi kaikkien vauvojen uskovaisuudesta on kristinuskon yleisestä normista poikkeava helmi.

Osa vanhoillislestadiolaisuuden normistosta on ristiriidassa ihmisen moraalisen unelman ja siis Jumalan … Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, ban of birth control, eettisyys, elämäntapa, hengellisyys, irrottautuminen yhteisöstä, itsesensuuri, Jumala, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, keskusteluilmapiiri, kristinoppi, lisääntyminen, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, pelastus, retoriikka, seurakuntaoppi, spiritualiteetti, suurperhe, synnit, syyllistäminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, valta, vastuullisuus, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

Synti, sovitus ja taivas – televisiodokumentti suviseuroista


Nuori nainen kertoo joutuvansa usein pyytämään syntinä anteeksi sitä, että hän kuuntelee paljon maailmallista musiikkia ja pitää tanssimisesta. Hän olisi halunnut rock-tähdeksi.  –  Olen kasvanut siitä irti, mutta se on ollut vaikeaa!

Kymmenen lapsen äiti kertoo, miten heidän lapsensa valittavat koko ajan siitä, että heille ei tule enempää lapsia ”vaikka kaikki muut saavat”.

Suviseurat_Dokumentti_2016

YLE lähettää YLEn ruotsinkielisellä Fem -kanavalla Stefan Janssonin tv-dokumentin Suviseurat – synti, sovitus ja taivas. Ohjelma lähetetään … Lue koko artikkeli…

11 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, alakulttuuri, arvot, Conservative Laestadianism, elämäntapa, erehtymättömyys, identiteetti, identity, laestadianism, opilliset kysymykset, seurakuntaoppi, seurat, synnit, televisio, televisiokielto, yhteisöllisyys

Mikko Salmi: Vanhoillislestadiolaisuuden suurin synti


Synti on sitä, jos emme elä elämää, joka meille on tarkoitettu, emmekä kasva siksi persoonaksi, joka olemme. Se on suurin synti. Salmi_Mikko_1Vanhoillislestadiolaisuus ei salli aikuisuutta, se ei salli ihmisen ajatella omilla aivoillaan eikä tulla sellaiseksi kuin on.

Pahin asia, jonka aikuinen lapselleen antaa, on elämätön oma elämä.

– Päätoimittaja, pappi Mikko Salmi.

”Tämä valtakunta, jossa asumme on lasten valtakunta. Siinä me tahdomme lapsina säilyä ja lapsen lailla olla omistamassa Jumalan sanan ruokaa. Ei ole hyvä, jos Jumalan lapsi kasvaa aikuiseksi ja alkaa tarvita sellaista aikuisen ruokaa, ettei lapsen ruoka enää kelpaa. Sitä kautta on moni joutunut ulos Jumalan valtakunnasta.” Suviseurasaarna, Reijo Setälä, Sievi 2008.

 

*        *        *

Hiljattain Demokraatti-lehden päätoimittajana aloittanut Mikko Salmi puhui Kotimaan haastattelussa (3.9.2015) vakavin sanoin niistä ongelmallisista piirteistä, joita hän on herätysliikkeeseen tutustuneena teologina, pappina ja journalistina tunnistanut … Lue koko artikkeli…

32 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, concept of sin, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kirkko, konsertit, kontrollointi, Kotimaa, kulttuurikiellot, lapset, luterilaisuus, mielenterveys, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, sin, suvaitsevaisuus, synnit, syyllistäminen, syyllisyys, taide, teatteri, televisio, televisiokielto, tulevaisuus, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, vapaus, vastuullisuus, väkivalta

Kokemuksia vanhoillislestadiolaisuuden taloudellisista verkostoista tutkitaan Lapin yliopistossa


Taloudelliset_verkostot_1_SRK

Aineistonkeruuta vanhoillislestadiolaisuuden taloudellisista verkostoista

Kuulutko vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen? Tai onko Sinulla muutoin kokemusta vanhoillislestadiolaisuudesta?

Lapin yliopistossa tehdään tutkimusta vanhoillislestadiolaisuuden taloudellisista verkostoista. Tutkimuskohteena on vanhoillislestadiolaisten harjoittama liiketoiminta … Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): alakulttuuri, arvot, yhteisö, yhteisöllisyys