Uskonsota keittiössä: hampaaton kirkko ei auta lestadiolaisen yhteisön uhreja

Hiljattain julkaistu kirja Uskonsota keittiössä  antaa äänen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä irtaantuneiden ihmisten kokemuksille. Se kertoo myös uuden identiteetin rakentamisesta ja tasapainoisen elämän jatkamisesta liikkeen ulkopuolella.

Kirjan toimittaja VTT Maija-Leena Rova toivoo, että kirja toimii vertaistukena yhteisöstä eroamista harkitseville.

Lisäksi hän toivoo, että kirjaa lukisivat ne, joilla on mahdollisuuksia auttaa ja tukea vanhoillislestadiolaisten uskovien elämää liikkeen sisällä, esimerkiksi lestadiolaisjohtajat sekä kirkon johtajat ja työntekijät.

Espoon piispa Tapio Luoma haastatteli Rovaa Helsingin kirjamessuilla (ks. video alla).

Rova muistuttaa, että kirkon johto ei ole riittävän tarmokkaasti puuttunut lestadiolaisuuden epäkohtiin, vaan ”yliymmärtää” uskonyhteisön opetuksen vahingollisia piirteitä. Kirkko on myös ohittanut niistä ihmisille seuranneita vakavia ongelmia. Moni on kärsimystensä seurauksena kadottanut yhteyden kristinuskoon kokonaan.

Kirkon tulisi vihdoin kantaa vastuunsa suurimman herätysliikkeensä kohdalla ja suhtautua sen ongelmiin vakavasti.

 

Maija-Leena Rova kokee itse vapautuneensa lapsuuden traumoistaan oikeastaan vasta tämän kirjaprojektin myötä. Hän itse joutui lapsuudenperheessään keskelle uskonsotaa, jossa

Advertisement

Armo vai pyhitys? Vanhoillislestadiolaisuuden kaksi vastakkaista oppia 1970-luvulla

Vastauksena täällä käytyyn keskusteluun siitä, Jumalako yksin armahtaa vai onko ihmisen omilla ratkaisuilla ja tekemisillä siinä jokin osuus, ja mikä onkaan seurakunnan valta, on juuri ilmestynyt uutta tutkimusta vanhoillislestadiolaisuuden teologiasta.

Teologian tohtoriksi 17.9.2016 väittelevä Hanna Nurminen osoittaa väitöskirjassaan, että 1970-luvulla herätysliikkeessä vallitsi kaksi erilaista käsitystä vanhurskauttamisesta, eli siitä, millä tavalla se menee, että ihminen pelastuu. 

Vuokko ja Ilkka Ilola tv-ohjelmassa: Usko Kristukseen pelastaa

–  On se jännä juttu, että vähän alle viisikymppisenä alkaa ihmettelemään, että kuka minä oon.  Aikaisemmin olin armoton, itseänikin kohtaan, elämäntapojen ja syntikäsityksen suhteen.  Nyt sen näkee toisella tavalla, sen eletyn elämän ja tämän nykyisen elämän. Toivoisin muidenkin kohdalle helpotusta ja armollisuutta, toisia ja itseä kohtaan. Syyllistäminen on voimakas vallankäytön muoto. – Ilkka Ilola.

–  Jumala on Suuri Rakkaus. Aikaisemmin luulin että rakkauden vastakohta on rakkaudettomuus, mutta se onkin pelko. Missä on pelkoa, siellä on rakkaudettomuutta. Pelko on kova voima, ja jos se verhotaan rakkauteen, se on väärin.   – Ilkka Ilola.

–  Minua syytetään siitä, että taistelen Jumalan valakuntaa vastaan. Kuitenkin taistelen vääriä oppeja ja ajatuksia vastaan, sellaisia vastaan, jotka aiheuttavat kärsimystä ja mitkä vahingoittavat ihmistä.  – En halunnut enää olla niiden miesten alistamisen alla. He eivät määrää, mitä minä saan puhua ja kirjoittaa.

Nehän oli ihan höpö asioita, mitä minulle on esitetty Jumalan tahtona. Aikaisemmin mulla oli hirveesti vain niitä pelkoja ja syyllisyyttä ja näin ja näin pitää toimia ja tuosta ja tuosta kieltäytyä… Nyt ajattelen sillä tavalla,  että usko Kristukseen pelastaa. Se on ihan eri asia. – Vuokko Ilola.

Maarit Tastulan tv-dokumentti vanhoillislestadiolaisen uskonliikkeen opeista, eritoten ehkäisykiellosta, ja uupuneista vanhemmista, jotka uskonnon normit veivät ahdistukseen ja masennukseen. Vaikka elämänvaiheissa on koettu niin iloja kuin syviä menetyksiäkin ja jouduttu tekemään raskaitakin päätöksiä, kokonaisuus on Ilkka ja Vuokko Ilolan perusmyönteisen ja lämpimän asenteen ansiosta täynnä valoa, toivoa, ja luottamusta Jumalan armoon.

Ilolat yrittivät viimeiseen asti noudattaa vanhoillislestadiolaisuuden

Televisiosekoilu paljastui Jumalanvaltakunnan erehdykseksi

Televisiota ei voida enää kieltää, kun se on jo kaikilla puhelimissa. – Puhujan toteamus pienemmässä piirissä.

Periaatteessahan jokaisella niin sanotun älypuhelimen hankkineella on televisio taskussaan. Nettiselaimella pääsee näkemään samat ohjelmat, joita televisiovastaanotinkin tarjoaa. – Historian ja yhteiskuntaopin opettaja Juho Mäenpää, Päivämiehen blogi 3.4.2016.

– Tottelemattomuus on noituuden synti. – Maallikkopuhuja Lauri Taskila 1963.

–  Seurasimme (suviseurojen) avajaisten videolähetystä Kemin rauhanyhdistyksellä. –  Veikko Kukkola, Päivämies 3.7.2016.

–  Televisiosta on keskusteltu vanhoillislestadiolaisuuden piirissä. Silloin on tultu yhteisymmärrykseen, että ei hankita televisiota, koska se ei ole uskovaisen kodin kaluste.  – – 1960-luvulla tehty linjaus on edelleen hyvä ja voimassa. – SRK:n pääsihteeri Juho Kaarivaara Ylen haastattelussa 18.2.2015.

–  Miksi televisio on synti mutta netti uskovaiselle sallittu? – Rippikoululaisen kysymys.

Kahden puhujan ideasta tuli tv-kieltolaki 100 000 ihmiselle

Harva  tietää, että kun televisio päätettiin määritellä synniksi, se tapahtui SRK:n vuosikokouksessa 1963. On huomionarvoista, että ratkaisu tehtiin juuri vuosikokouksessa.

Uskonopillisia ratkaisuja ei ole tavallisesti tehty vuosikokouksessa, jossa ovat koolla jäsenten, eli paikallisten rauhanyhdistysten, edustajat. Hengelliset päätökset on yleensä tehty puhujienkokouksessa, kun taas vuosikokouksessa liikutaan tavallisesti piirun verran maallisemmissa yhdistyksen taloutta ja käytännön toimia koskevissa kysymyksissä.

Onkohan yhtään muuta kysymystä, joka olisi SRK:n vuosikokouksen päätöksellä määritelty synniksi kuin juuri television hankinta ja sen ohjelmien katseleminen?

Television omistaminen määriteltiin siten hengelliseksi ja opilliseksi kysymykseksi.

Asiasta ei tosiasiassa oltu kokousedustajien kesken yksimielisiä. Päätösesitystä television ehdottomasta kieltämisestä  ei ollut ennalta voitu käsitellä rauhanyhdistyksissä. Kokouksessa edustajat yllättyivätkin kun asiasta oli jo valmis päätösesitys pöydässä.

Moni paikalle tullut rauhanyhdistyksensä edustaja ihmetteli omassa mielessään ja hiljaisesti toisellekin, miten jokin laite voidaan määrittää synniksi.  Käsitykselle ei tietenkään ole olemassa minkäänlaista Raamatun sanaa perusteluksi.

Miksi paikallisten rauhanyhdistysten edustajat eivät käyneet keskustelua esityksestä? Koska he olivat vellihousuja joilla petti rohkeus. He pelkäsivät. Olivathan ns. pappishajaannuksen ankarat kokoukset, puhuttelut ja nopeasti tapahtuneet erottamiset kaikilla tuoreessa muistissa. Useimmilla kokousedustajilla oli itsellään kokemusta yhteyden kadottamisesta erotettuihin ystäviin ja sukulaisiin.

Televisioasian tuomisessa päätettäväksi oli vaikuttanut  taustalla se, että kaksi SRK:n saarnaajaa

Kun kielsin uskon

Kielsin uskoni (=erosin uskosta) yläasteikäisenä, 8. luokalla. Vaikka olin tehnyt päätöksen uskosta luopumisen suhteen jo ala-asteella, asian esille tuominen ei ollut helppoa.
Mietin kauan, miten ja missä tilanteessa kertoisin asiasta.

Meinasin monesti ottaa asian puheeksi, mutta aina se vain jäi. Yritin jatkaa uskovaisen elämää, mutta se ei oikein onnistunut. En sopinut enää siihen muottiin, johon uskovaiset sopivat.

Elin kaksoiselämää. Halusin kertoa tilanteestani, mutta pelkäsin ihmisten reaktioita. Pelkäsin jääväni ihan yksin.

Lopulta kerroin päätöksestäni vanhemmilleni erään riidan yhteydessä.
He luulivat kauan, että tein eroamispäätöksen vain, koska olin vihainen.

Riitatilanne alkoi lähestyä loppuaan. Kohta minulle julistettaisiin evankeliumin ilosanomaa ja kaikki olisi  taas kuten ennenkin.. Vai olisiko? Saisinko nyt sanottua sen, mitä olen niin pitkään halunnut sanoa?

Pelkäsin vanhempieni suuttuvan hirmuisesti tai romahtavan täysin edessäni.

Päätin silti kertoa heille.

–  Haluathan sinä vielä uskoa kaikki synnit anteeksi?
–  En halua… En ole enää uskovainen!

Seurasi hetken hiljaisuus ja molemmat silmäparit tapittivat minua epäuskoisena.
Äiti purskahti itkuun, isä painoi hiljaa päänsä alas.
Muutama minuutti kului.

Vanhemmat tarjosivat uudelleen evankeliumia, en halunnut vastaanottaa sitä. Äiti itki lisää, isä taisteli kyyneliä vastaan.

–  Tarkoitatko, että sinä olet uskosta nyt sitten luopunut?

Vastasin myöntävästi. Kysyin, olenko heille silti edelleen tärkeä. Vastaukseksi sain kaksi tiukkaa halausta ja ”Tietenkin olet!”
Siihen keskustelumme loppui siltä erää.

Äiti ja isä lähtivät huoneestani. Äiti itki isän kainalossa, isäkin taisi itkeä.

Minä jäin yksin huoneeseeni ajatusteni kanssa. Olo oli epätodellinen: nytkö minä tein sen?
Sinä yönä huoneessani ei nukuttu. Eikä varmaan vanhempienkaan huoneessa. He olivat perheestäni ensimmäiset, jotka kuulivat uutiset.

Vaikka olin mielessäni käsitellyt ja kypsytellyt asiaa jo monta vuotta, tuli se silti itselleni odottamattoman isona asiana. Nyt olin riuhtaissut itseni irti, nyt minä olin vapaa. Olin valtavan helpottunut ja ylpeä itsestäni. Enää ei tarvitsisi elää kaksoiselämää!

Kuitenkin tuntui, että osa minusta puuttui. Minua ahdisti, koska en tiennyt mikä se puuttuva osa oli. Usko se ei ollut. Tai ehkä sittenkin oli. Se oli ollut osa minua niin kauan, että se vei mennessään myös…

Jatka lukemista Nyt vapaa olen -blogista täältä.

*        *        *

Ajattelemisen aihetta antoi 16-vuotias opiskelijanuori Keski-Suomesta.  

*        *        *

Lähde:

Nyt vapaa olen: Ex-vanhoillislestadiolaisen blogi, joka käsittelee uskosta eroamista ja uuden elämän rakentamista.

*       *       *

Kokemuksia vl-uskosta irtaantumisesta:

Anonyymi: Kaksijakoinen maailmankuva purkautui

Anna Egutkina: ”Tajusin, että olin jo helvetissä” – Häpeä, pohjaton pelko, syyllisyys ja mielenterveysongelmat. Nämä asiat yhdistävät monia uskonnollisista liikkeistä eronneita. Iltalehti 11.8.2019.

Mikko Huhtala: Polkuni lapsuudesta aikuisuuteen. Teoksessa: Vanhoillislestadiolaisuus tienhaarassa, s. 80 – 82.  Toim. Matti Myllykangas ja Mikko Ketola  Vartijan e-kirja, 2013.

Vuokko Ilola: Vetoan taas teihin rakkaat ”veljet ja sisaret”. Kotimaa24, blogikirjoitus 27.10.2014.

Irtiotto kaksoiselämästä. Oululaisnuoren ajatuksia.

Jenni: Häpeästä rohkeuteen?

Juurettomuuden tunne. Blogikirjoitus, Nyt vapaa olen -blogi 28.7.2016.

Sauli Karhu: Pakolaisena. Saulin blogi 13.4.2014.

Sauli Karhu: Uskonto-somekeskustelujen osapuolet. Uskosta näkemiseen? -blogin blogikirjoitus 17.10.2016.

Kuka ja mikä minä oikeasti olen? Saara Tuomaalan ajatuksia.

Topi Linjama (toim.): Nyt vapaa olen – Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneiden kertomuksia. Hai 2014. Luettavissa vapaasti verkossa.

Maija Maitoparta: Jätimme uskon lastemme tähden

Päivi Marin: Tiukasta uskonyhteisöstä eroaminen stressaa ja voi sairastuttaa. Kotimaa24 23.6.2016.

Meri: Heinä : ajatuksia valinnasta & uskonnosta. Blogikirjoitus, Laivat jotka kuiskivat -blogi 5.6.2015.

Meri: Laulun kaupungissa. Blogikirjoitus, Laivat jotka kuiskivat -blogi 29.6.2015.

Orava: Pastellinsävyinen elämä: nuoren perheenisän kuvaus irtaantumisesta vl-liikkeestä.

Salla Remes-Ylönen: Nyt vapaa olen. Suoria sanoja ja pehmoilua -blogi 18.3.2014.

Salla Remes-Ylönen: Odotan sitä päivää.  Suoria sanoja ja pehmoilua -blogi 4.2.2013.

UUT ry. Vertaistukiryhmät

Vanhoillislestadiolaisuuden syntilista

Vl-liikkeen jättänyt Matias: Elämä on lahja

Vuonna 2009 vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantunut mies: Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet. Hakomaja.

Pidin puheenvuoron puhujienkokouksessa, erotettiin puhujan tehtävästä

”- Näinollen hyväksikäytetty joutuu kuuntelemaan  Sanaa hyväksikäyttäjän suusta.” – Koopee M. blogissaan.

”- Hirveää tajuta, että on uskonut kaiken, mitä luottamustehtävissä olevat ihmiset ovat kertoneet totena.
Kammottavaa, että ei voi tietää, mitkä kaikki niistä ovat olleet vastaavanlaista valhep-kaa, mitä meistäkin on kerrottu muille. On tämä ollut ankara koulu.” – Katariina Ma elän -blogissa 27.4.2016.

*       *      *

Helsingin Sanomat 6.1.2014.

Pidin puheenvuoron puhujien kokouksessa Jyväskylässä 30.12.2013, jossa toivoin vl-liikkeen johdolta rehellisyyttä tiedottamisessa.

Puhujainkokouksessa 30.12.2013 eräs johtokunnan jäsen kertoi silloisen pääsihteerin eroamiseksi syyn, joka on ristiriidassa todellisten syiden kanssa. Tuo kerrottiin totuutena paikalla olleille noin 900 puhujalle.

Puheenvuoro puhujainkokouksessa 30.12.2013

Mieleen nousee kuva muuttolintuparven lennosta sinistä taivaankantta vasten. Vetäjä auran kärjessä vaihtuu hätkähdyttävän sulavasti – ei ole tönimistä, vaan sulavaa siirtymistä kärjestä taaemmaksi ’lepopaikoille’. Lintuaurasta kuuluu laulua. Nousee mieleen väkevästi laulu.

SRK:n tiedotustilaisuus Oulussa 24.10.2013.

 

 

 

 

 

 

Toinen kuva

Se tuli odottamatta

 Se tuli odottamatta. Ilman ennakkovaroituksia. Virallisen kokousosuuden jälkeen. Ettei jää mustaa valkoiselle.

Ei sitä ennen oltu keskustelu kahdenkesken. Eikä muutaman muun kanssa. Ei, vaikka Sana niin neuvoo.

Kuulin, kuinka käärme luikertelee uskovaisiin koteihin seurakunnan kerhon kautta. Kuinka vastuullinen vanhempi voi antaa lapsille kahdenlaisesta vellikupista. Ja paljon muuta.

Puolustauduin. Perustelin. Joku ymmärsi.

Sen vaimo jatkoi. Kuinka neuvoa on kysytty ihan pääkallopaikalta

Aika ajoi ohi televisiosäännöstä, elävä usko pysyy

Ajattelin vähän kirjoittaa tuosta uskon muuttumattomuudesta, mitä olen siitä miettinyt, että onko jotain muuttunut ja muuttuuko ja pitäisikö muuttua. Asioita olis paljonkin mutta otan nyt ne mitkä eniten on puhuttaneet, varsinkin taas tänä kesänä on näistä meilläpäin puhuttu jonkinverran.
Telkkarisääntö ilmanmuuta suojeli vanhoillislestadiolaista liikettä ja se oltiin nähty hyväksi. Se oli pitkään ihan OK mutta siitä on media ja maailma muuttunut aivan toisenlaiseksi.

Aika ja netti ajoi telkkarisäännön ohi. Tällä tarkoitan

Aini Linjakumpu: Viranomaisten on puututtava hengelliseen väkivaltaan

Hengellinen väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma. Se koskettaa tuhansia suomalaisia. Viranomaisten ja kirkon on aika ymmärtää, että hengellisissä yhteisöissä tapahtuu vaarallisia asioita, jotka uhkaavat arvokkaita  ihmissuhteita, ihmisen tasapainoista hyvinvointia, terveyttä ja jopa henkeä. Yhteiskunnan on kyettävä puuttumaan siihen.

Oikeuslaitoksessa, poliisissa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa ei ole ymmärretty, mistä hengellisestä väkivallassa on kyse. Tästä syystä väkivallan uhreille ei myöskään ole tarjolla asiantuntevaa psyykkistä eikä yhteisöllistä tukea eikä myöskään juridista apua. Ongelmaan ollaan vasta heräämässä, kun tieteellinen tutkimus on osoittanut ongelman laajuuden ja vakavuuden. Erityisen tärkeää olisikin, että uhrit itse nostaisivat avoimesti esiin kokemiaan väkivallan muotoja. Tämä on kuitenkin useimmille uhreille liian vaativaa sillä seuraamusten pelossa vain harva siihen kykenee.

Lapin yliopiston politiikkatieteiden lehtori, dosentti Aini Linjakumpu on juuri julkaissut tutkimuksensa Uskonnon varjot, jossa hän tarkastelee uskonnollista väkivaltaa Suomessa.

Uusi tutkimus purkaa auki hengellisen väkivallan kuvaa sekä kirkon sisältä, vanhoillislestadiolaisten piiristä, että kirkon ulkopuolelta  Jehovan todistajien kokemuksista. Linjakummun mukaan samoja piirteitä voidaan tunnistaa myös lukuisista muista uskonnollisista liikkeistä.

Ajankohtaiseen aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että uskonnollisten yhteisöjen piirissä harjoitettu väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma, johon ei

Taivaslaulusta kauden teatteritapaus Tampereelle ja Ouluun

Tampereen Työväen Teatterin Taivaslaulun päärooleissa Viljana (oululaissyntyinen) Riikka Väliahde  ja Aleksin roolissa Tommi Raitolehto.

Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu (Gummerus 2013) yllätti ja hurmasi suomalaiset. Seuraavaksi Viljan ja Aleksin perheen tarina on koettavissa syksyllä 2015 teatterissa Oulussa ja Tampereella. Dramaturgi Seija Holma on laatinut romaanista näytelmän. Ohjauksesta vastaavat Tampereella Heidi Räsänen ja Oulussa Heta Haanperä. Liput syksyn esityksiin