Aihearkisto: hengellinen väkivalta

Aina särkymiseen saakka, vihjasi arkkipiispa sanojaan varoen


Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.

Arkkipiispa Kari Mäkinen piti puheen Raamatun pohjalta Porin suviseurojen avajaisissa. Hänellä oli kaksi asiaa. Mäkinen puhui niistä kahdesta asiasta kauniisti ja varovaisesti. Hengen sanoilla ja vertauksilla, että ei vain kenellekään vanhoillislestadiolaisuuden SRK-linjan uskovalle tulisi paha mieli. Ettei vain liikkeen vastuullisille johtohenkilöille tulisi mieleen, että asiat ovat menossa päin prinkkalaa.

Uuden testamentin sanat osoittivat kiistattomasti nyky-vanhoillislestadiolaisen opetuksen ja yhteisön harhaopit. Ne sanotut kipupisteet. Kipua ja ahdistusta liike saa aikaan uskovien sydämissä ulossulkevalla opilla ja käytännöllä. Tämä kipu ja tuska on tuhansille uskoville täyttä totta tänä päivänä.

Yksi. Samoin uskovien kiusaaminen ja painostaminen, alistaminen keksityille, Raamattuun perustumattomille säännöille. ”Meiltä kysytään kuulaisiuutta ei vain Raamatun sanalle, vaan myös seurakunnan äänelle.” Siinä se on, ties mistä Lue koko artikkeli…

Advertisement

3 kommenttia

Kategoria(t): harhaoppi, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, lakihengellisyys, opilliset kysymykset, painostaminen, seurakuntaoppi, vallankäyttö

Uskonsota keittiössä: hampaaton kirkko ei auta lestadiolaisen yhteisön uhreja


maija_leena_rova_uskonsota_keittiossa_

Hiljattain julkaistu kirja Uskonsota keittiössä  antaa äänen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä irtaantuneiden ihmisten kokemuksille. Se kertoo myös uuden identiteetin rakentamisesta ja tasapainoisen elämän jatkamisesta liikkeen ulkopuolella.

Kirjan toimittaja VTT Maija-Leena Rova toivoo, että kirja toimii vertaistukena yhteisöstä eroamista harkitseville.

Lisäksi hän toivoo, että kirjaa lukisivat ne, joilla on mahdollisuuksia auttaa ja tukea vanhoillislestadiolaisten uskovien elämää liikkeen sisällä, esimerkiksi lestadiolaisjohtajat sekä kirkon johtajat ja työntekijät.

Espoon piispa Tapio Luoma haastatteli Rovaa Helsingin kirjamessuilla (ks. video alla).

Rova muistuttaa, että kirkon johto ei ole riittävän tarmokkaasti puuttunut lestadiolaisuuden epäkohtiin, vaan ”yliymmärtää” uskonyhteisön opetuksen vahingollisia piirteitä. Kirkko on myös ohittanut niistä ihmisille seuranneita vakavia ongelmia. Moni on kärsimystensä seurauksena kadottanut yhteyden kristinuskoon kokonaan.

Kirkon tulisi vihdoin kantaa vastuunsa suurimman herätysliikkeensä kohdalla ja suhtautua sen ongelmiin vakavasti.

 

Maija-Leena Rova kokee itse vapautuneensa lapsuuden traumoistaan oikeastaan vasta tämän kirjaprojektin myötä. Hän itse joutui lapsuudenperheessään keskelle uskonsotaa, jossa … Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, arkkipiispa, arvot, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, concept of sin, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, kaksinaismoralismi, kannanotot, kiellot, kirkko, konsertit, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, leimaaminen, lisääntyminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, mielenterveys, musiikki, naisen asema, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, sielunhoito, sin, SRK ry., suurperhe, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, ulossulkeminen, Uncategorized, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, valta, väkivalta, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Armo vai pyhitys? Vanhoillislestadiolaisuuden kaksi vastakkaista oppia 1970-luvulla


Vastauksena täällä käytyyn keskusteluun siitä, Jumalako yksin armahtaa vai onko ihmisen omilla ratkaisuilla ja tekemisillä siinä jokin osuus, ja mikä onkaan seurakunnan valta, on juuri ilmestynyt uutta tutkimusta vanhoillislestadiolaisuuden teologiasta. hanna_nurminen_pms

Teologian tohtoriksi 17.9.2016 väittelevä Hanna Nurminen osoittaa väitöskirjassaan, että 1970-luvulla herätysliikkeessä vallitsi kaksi erilaista käsitystä vanhurskauttamisesta, eli siitä, millä tavalla se menee, että ihminen pelastuu.  … Lue koko artikkeli…

14 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, armo, avainten valta, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, hajaannukset, harhaoppi, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, laestadianism, lähihistoria, lestadiolaisuuden suunnat, manipulointi, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, seurakunta, sielunhoito, SRK ry., syntien anteeksiantamus, syyllistäminen, totteleminen, tutkimus, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, valta, väkivalta, yhteisö

Vuokko ja Ilkka Ilola tv-ohjelmassa: Usko Kristukseen pelastaa


–  On se jännä juttu, että vähän alle viisikymppisenä alkaa ihmettelemään, että kuka minä oon.  Aikaisemmin olin armoton, itseänikin kohtaan, elämäntapojen ja syntikäsityksen suhteen.  Nyt sen näkee toisella tavalla, sen eletyn elämän ja tämän nykyisen elämän. Toivoisin muidenkin kohdalle helpotusta ja armollisuutta, toisia ja itseä kohtaan. Syyllistäminen on voimakas vallankäytön muoto. – Ilkka Ilola.

–  Jumala on Suuri Rakkaus. Aikaisemmin luulin että rakkauden vastakohta on rakkaudettomuus, mutta se onkin pelko. Missä on pelkoa, siellä on rakkaudettomuutta. Pelko on kova voima, ja jos se verhotaan rakkauteen, se on väärin.   – Ilkka Ilola.

cross-heart

–  Minua syytetään siitä, että taistelen Jumalan valakuntaa vastaan. Kuitenkin taistelen vääriä oppeja ja ajatuksia vastaan, sellaisia vastaan, jotka aiheuttavat kärsimystä ja mitkä vahingoittavat ihmistä.  – En halunnut enää olla niiden miesten alistamisen alla. He eivät määrää, mitä minä saan puhua ja kirjoittaa.

Nehän oli ihan höpö asioita, mitä minulle on esitetty Jumalan tahtona. Aikaisemmin mulla oli hirveesti vain niitä pelkoja ja syyllisyyttä ja näin ja näin pitää toimia ja tuosta ja tuosta kieltäytyä… Nyt ajattelen sillä tavalla,  että usko Kristukseen pelastaa. Se on ihan eri asia. – Vuokko Ilola.

Maarit Tastulan tv-dokumentti vanhoillislestadiolaisen uskonliikkeen opeista, eritoten ehkäisykiellosta, ja uupuneista vanhemmista, jotka uskonnon normit veivät ahdistukseen ja masennukseen. Vaikka elämänvaiheissa on koettu niin iloja kuin syviä menetyksiäkin ja jouduttu tekemään raskaitakin päätöksiä, kokonaisuus on Ilkka ja Vuokko Ilolan perusmyönteisen ja lämpimän asenteen ansiosta täynnä valoa, toivoa, ja luottamusta Jumalan armoon.

Ilolat yrittivät viimeiseen asti noudattaa vanhoillislestadiolaisuuden … Lue koko artikkeli…

8 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 2010-luku, anteeksianto, armo, äitiys, ban of birth control, concept of sin, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, iankaikkinen elämä, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, johtajat, Jumala, kannanotot, kasvatus, käskyt, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, lähihistoria, leimaaminen, lisääntyminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, meikkaaminen, miehen asema, mielenterveys, musiikki, naisen asema, nettikeskustelu, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamattu, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, seurakuntaoppi, seurat, suru, suurperhe, suvaitsevaisuus, synnit, syntien anteeksiantamus, syntilista, syrjintä, syyllistäminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, valta, väkivalta, yhteisöllisyys

Televisiosekoilu paljastui Jumalanvaltakunnan erehdykseksi


Televisiota ei voida enää kieltää, kun se on jo kaikilla puhelimissa. – Puhujan toteamus pienemmässä piirissä.

Periaatteessahan jokaisella niin sanotun älypuhelimen hankkineella on televisio taskussaan. Nettiselaimella pääsee näkemään samat ohjelmat, joita televisiovastaanotinkin tarjoaa. – Historian ja yhteiskuntaopin opettaja Juho Mäenpää, Päivämiehen blogi 3.4.2016.

– Tottelemattomuus on noituuden synti. – Maallikkopuhuja Lauri Taskila 1963.

–  Seurasimme (suviseurojen) avajaisten videolähetystä Kemin rauhanyhdistyksellä. –  Veikko Kukkola, Päivämies 3.7.2016.

–  Televisiosta on keskusteltu vanhoillislestadiolaisuuden piirissä. Silloin on tultu yhteisymmärrykseen, että ei hankita televisiota, koska se ei ole uskovaisen kodin kaluste.  – – 1960-luvulla tehty linjaus on edelleen hyvä ja voimassa. – SRK:n pääsihteeri Juho Kaarivaara Ylen haastattelussa 18.2.2015.

–  Miksi televisio on synti mutta netti uskovaiselle sallittu? – Rippikoululaisen kysymys.

hoitokokousdokumentteja2P

Kahden puhujan ideasta tuli tv-kieltolaki 100 000 ihmiselle

Harva  tietää, että kun televisio päätettiin määritellä synniksi, se tapahtui SRK:n vuosikokouksessa 1963. On huomionarvoista, että ratkaisu tehtiin juuri vuosikokouksessa.

Uskonopillisia ratkaisuja ei ole tavallisesti tehty vuosikokouksessa, jossa ovat koolla jäsenten, eli paikallisten rauhanyhdistysten, edustajat. Hengelliset päätökset on yleensä tehty puhujienkokouksessa, kun taas vuosikokouksessa liikutaan tavallisesti piirun verran maallisemmissa yhdistyksen taloutta ja käytännön toimia koskevissa kysymyksissä.hoitokokous 4

Onkohan yhtään muuta kysymystä, joka olisi SRK:n vuosikokouksen päätöksellä määritelty synniksi kuin juuri television hankinta ja sen ohjelmien katseleminen?

Television omistaminen määriteltiin siten hengelliseksi ja opilliseksi kysymykseksi.

Asiasta ei tosiasiassa oltu kokousedustajien kesken yksimielisiä. Päätösesitystä television ehdottomasta kieltämisestä  ei ollut ennalta voitu käsitellä rauhanyhdistyksissä. Kokouksessa edustajat yllättyivätkin kun asiasta oli jo valmis päätösesitys pöydässä.

Moni paikalle tullut rauhanyhdistyksensä edustaja ihmetteli omassa mielessään ja hiljaisesti toisellekin, miten jokin laite voidaan määrittää synniksi.  Käsitykselle ei tietenkään ole olemassa minkäänlaista Raamatun sanaa perusteluksi.

Miksi paikallisten rauhanyhdistysten edustajat eivät käyneet keskustelua esityksestä? Koska he olivat vellihousuja joilla petti rohkeus. He pelkäsivät. Olivathan ns. pappishajaannuksen ankarat kokoukset, puhuttelut ja nopeasti tapahtuneet erottamiset kaikilla tuoreessa muistissa. Useimmilla kokousedustajilla oli itsellään kokemusta yhteyden kadottamisesta erotettuihin ystäviin ja sukulaisiin.

Televisioasian tuomisessa päätettäväksi oli vaikuttanut  taustalla se, että kaksi SRK:n saarnaajaa … Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): 1960-luku, bans, Conservative Laestadianism, erehdys, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, forbidden things, hengellinen väkivalta, historia, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapsuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., synnit, syyllistäminen, televisio, televisiokielto, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, valta, videot, yhtenäisyys

Muslimit ja lestadiolaiset, kuin kaksi marjaa


–  Olimme yllättyneitä huomatessamme, että ex-vanhoillislestadiolaisilla oli ollut samankaltaisia kokemuksia kuin meilläkin. -Ex-muslimit.

–  Silmälasipäinen Veli oli aamupäivällä saarnannut, että paljaat käsivarret ovat syntiä, uskovainen nainen ei saisi pitää hihatonta kesäleninkiä, miesten himot heräävät, sanoi.  – Anna-Maija Ylimaula: Papintyttö.

– Jos jotain olen tähän asti elämässäni oppinut, niin sen, että mikään muu ei seksualisoi naista yhtä suuresti kuin hijab. – Nainen, entinen muslimi.

Pyhiinvaeltajat Mekassa.

Pyhiinvaellus suviseuroihin.

Pyhiinvaeltajat suviseuroissa.

Vanhoillislestadiolaisuuden ja muslimien uskomusjärjestelmissä, yhteisön rakenteessa sekä elämäntapanormeissa on paljon samaa. Tarkastelipa asiaa liikkeiden ulkopuolelta tai sisältä, yhtäläisyyksiä löytyy  paljon.

Samoin kuin muslimeilla, vanhoillislestadiolaisuus on miesten johtama uskonliike, jossa … Lue koko artikkeli…

10 kommenttia

Kategoria(t): arvot, avioliitto, bans, ehkäisykielto, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, johtokunta, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, manipulointi, meikkaaminen, naisen asema, naissaarnaajat, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, retoriikka, Rippi, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syyllistäminen, tasa-arvo, totteleminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Pidin puheenvuoron puhujienkokouksessa, erotettiin puhujan tehtävästä


”- Näinollen hyväksikäytetty joutuu kuuntelemaan  Sanaa hyväksikäyttäjän suusta.” – Koopee M. blogissaan.

”- Hirveää tajuta, että on uskonut kaiken, mitä luottamustehtävissä olevat ihmiset ovat kertoneet totena.
Kammottavaa, että ei voi tietää, mitkä kaikki niistä ovat olleet vastaavanlaista valhep-kaa, mitä meistäkin on kerrottu muille. On tämä ollut ankara koulu.” – Katariina Ma elän -blogissa 27.4.2016.

*       *      *

Helsingin Sanomat 6.1.2014.

Helsingin Sanomat 6.1.2014.

Pidin puheenvuoron puhujien kokouksessa Jyväskylässä 30.12.2013, jossa toivoin vl-liikkeen johdolta rehellisyyttä tiedottamisessa.

Puhujainkokouksessa 30.12.2013 eräs johtokunnan jäsen kertoi silloisen pääsihteerin eroamiseksi syyn, joka on ristiriidassa todellisten syiden kanssa. Tuo kerrottiin totuutena paikalla olleille noin 900 puhujalle.

Puheenvuoro puhujainkokouksessa 30.12.2013

Mieleen nousee kuva muuttolintuparven lennosta sinistä taivaankantta vasten. Vetäjä auran kärjessä vaihtuu hätkähdyttävän sulavasti – ei ole tönimistä, vaan sulavaa siirtymistä kärjestä taaemmaksi ’lepopaikoille’. Lintuaurasta kuuluu laulua. Nousee mieleen väkevästi laulu.

SRK-info-2013-2

SRK:n tiedotustilaisuus Oulussa 24.10.2013.

Taivaan_ihanat_llintuset_1

 

 

 

 

 

 

Toinen kuva … Lue koko artikkeli…

28 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, arvot, eettisyys, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, insesti, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, Puhujienkokous, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, syyllistäminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, valta

Se tuli odottamatta


verhontakana_P Se tuli odottamatta. Ilman ennakkovaroituksia. Virallisen kokousosuuden jälkeen. Ettei jää mustaa valkoiselle.

Ei sitä ennen oltu keskustelu kahdenkesken. Eikä muutaman muun kanssa. Ei, vaikka Sana niin neuvoo.

Kuulin, kuinka käärme luikertelee uskovaisiin koteihin seurakunnan kerhon kautta. Kuinka vastuullinen vanhempi voi antaa lapsille kahdenlaisesta vellikupista. Ja paljon muuta.

Puolustauduin. Perustelin. Joku ymmärsi.

Sen vaimo jatkoi. Kuinka neuvoa on kysytty ihan pääkallopaikalta … Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, anteeksianto, bans, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lapset, leimaaminen, manipulointi, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, sananvapaus, seurakunta, SRK ry., SRK:n johtokunta, suru, suurperhe, syntien anteeksiantamus, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, vallankäyttö, valta, väkivalta, yhteisö, yksinäisyys

Mikko Salmi: Vanhoillislestadiolaisuuden suurin synti


Synti on sitä, jos emme elä elämää, joka meille on tarkoitettu, emmekä kasva siksi persoonaksi, joka olemme. Se on suurin synti. Salmi_Mikko_1Vanhoillislestadiolaisuus ei salli aikuisuutta, se ei salli ihmisen ajatella omilla aivoillaan eikä tulla sellaiseksi kuin on.

Pahin asia, jonka aikuinen lapselleen antaa, on elämätön oma elämä.

– Päätoimittaja, pappi Mikko Salmi.

”Tämä valtakunta, jossa asumme on lasten valtakunta. Siinä me tahdomme lapsina säilyä ja lapsen lailla olla omistamassa Jumalan sanan ruokaa. Ei ole hyvä, jos Jumalan lapsi kasvaa aikuiseksi ja alkaa tarvita sellaista aikuisen ruokaa, ettei lapsen ruoka enää kelpaa. Sitä kautta on moni joutunut ulos Jumalan valtakunnasta.” Suviseurasaarna, Reijo Setälä, Sievi 2008.

 

*        *        *

Hiljattain Demokraatti-lehden päätoimittajana aloittanut Mikko Salmi puhui Kotimaan haastattelussa (3.9.2015) vakavin sanoin niistä ongelmallisista piirteistä, joita hän on herätysliikkeeseen tutustuneena teologina, pappina ja journalistina tunnistanut … Lue koko artikkeli…

32 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, concept of sin, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kirkko, konsertit, kontrollointi, Kotimaa, kulttuurikiellot, lapset, luterilaisuus, mielenterveys, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, sin, suvaitsevaisuus, synnit, syyllistäminen, syyllisyys, taide, teatteri, televisio, televisiokielto, tulevaisuus, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, vapaus, vastuullisuus, väkivalta

Oulussa: Vanhoillislestadiolaisuus murroksessa? Seminaari 2.12.2015


Perämeri 4

Jotakin liikahtaa Perämeren rannalla.

Uskontojen uhrien tuki UUT ry. järjestää seminaarin Vanhoillislestadiolaisuus murroksessa?  Tilaisuus järjestetään Oulussa, osoitteessa Kaarlenväylä 3, Oulun pääkirjaston Pakkalan salissa 2.12.2015 klo 13-18.

Tervetuloa!

Vanhoillislestadiolaisuudesta ja hengellisestä väkivallasta on käyty vilkasta julkista keskustelua viime vuosina. Tässä seminaarissa on harvinaislaatuinen tilaisuus päästä kuulemaan useita viime vuosina vanhoillislestadiolaisuudesta kirjoittaneita tutkijoita ja toimittajia yhdellä kerralla. Samalla on tilaisuus osallistua keskusteluun.

Oletpa vanhoillislestadiolainen, entinen vanhoillislestadiolainen tai muuten vain aiheesta kiinnostunut, olet tervetullut!

Mukaan mahtuu 190 ensiksi ilmoittautunutta. Ilmoittaudu siis mahdollisimman pian Päivi Marinille osoitteeseen paivi.marin@helsinki.fi.

Seminaari_UUT

Seminaarin ohjelma

13:00-13:30 Seminaarin avaus, Joni Valkila, toiminnanjohtaja, Uskontojen uhrien tuki UUT ry

13:30-14:00 Hengellinen väkivalta ja ratkaisun mahdollisuuksia, Aini Linjakumpu, politiikantutkija, Lapin yliopisto

14:00-14:30 Holistinen pragmatismi tutkimuksen lähtökohtana, Johanna Hurtig, sosiaalityön apulaisprofessori Lapin yliopisto

14:30-15:00 Hengelliset pelot lestadiolaisuudessa, Aila Ruoho, teologi, tietokirjailija

15:00-15:30 kahvitauko … Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): elämäntapa, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, kontrollointi, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, politiikka, sananvapaus, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, sielunhoito, sukupuolijärjestelmä, tiede, tieto, tutkimus, vallankäyttö, yhteisö