Tuoko Verkko-Päivämies vapauden keskusteluun?

Keskusteluissa korostui yhteinen näkemys siitä, että julkaisutyötä on turvallista jatkaa Jumalan sanan kestävällä ja varmalla perustalla. – Päivämies 17.10.2012.

SRK:n laajalevikkisin julkaisu, Päivämies-lehti, alkoi ilmestyä 2.4.2014 myös verkkoversiona. Lehteä on jo jonkin aikaa julkaistu maksullisena digilehtenä.

Verkkolehti on oma mediaformaatti, joka on suunniteltu nähtävästi näyteikkunaksi

Advertisement

Aatetta Jaloa ja Alhaista Mieltä

Kirjoitus sisältää Julkisen Jumalansanan Neuvoston tuomion.

Tapaus: Päivämiehen pääkirjoitusten kirjoittaja(t). Luterilaisen kirkkomme suurimman herätysliikkeen opillisesta johtokeskuksesta singotut traktaatit ovat herättäneet laajalti kysymyksiä.

Pääkirjoitus 1: Me miehet täällä SRK:ssa ollaan myös oltu väsyneitä.

Uupuminen ei siis ole ”aiheena” uusi!

Miten Päivämiehen naiskuva rakennettiin

Ei meitä kukaan alista! Minä ainakin saan ihan itse päättää asioista, useimmat vanhoillislestadiolaiset naiset sanovat. – Sehän on ihan itsestä kiinni!

Kun naisen asemasta ja mahdollisuuksista puhutaan, asioita tarkastellaan niin Päivämiehessä kuin ”maailmankin mediassa” yksilöhaastattelujen kautta. Tällöin korostetaan sitä muka feministiseltä vaikuttavaa periaatetta, että ”sukupuolella ei ole mitään merkitystä”.

Yliopistonlehtori, kirkolliskokousedustaja Johanna Lumijärvi. (Kuva: Kotimaa24.)

Sukupuolen mukanaan tuomat normit ja rakenteet, eli patriarkaalinen sukupuolijärjestelmä, halutaan mielellään häivyttää näkyvistä ja korostetaan ”neutraalisti” vain yksilön omia kykyjä.

Päivämies tarjoaa kirjoituksissaan kuvauksia siitä, miten hyvin erinomaiset vl naiset voivat ja menestyvät, samalla kun suuren perheen lapset myös voivat hyvin ja menestyvät. Se ansaitsee kaiken arvostuksen, mutta yksilötason näkökulma on riittämätön kuvaamaan kokonaisuutta, rakennelmaa, jossa kaikkia kymmeniä tuhansia naisia yhdistää patriarkaatin sanelema normisto.

Päivämiehen lukijakyselystä paljastuikin, että monet lukijat pitävät lehden henkilöjuttuja todellisuudelle vieraana kaunisteluna.

Samaa individualistista ajattelua kuvastaa sattuvasti kirkolliskokouksen maallikkoedustajan, yliopistonlehtori Johanna Lumijärven kirjoitus muutama vuosi sitten Päivämiehessä. Lumijärvi onnistui

Vuoden Henkilöt 2012 – Omat Polut in review 2

Vuoden 2012 satoa, osa 2.

Miten lukijat ovat läytäneet Omat Polut -blogiin?  

Blogiin kertyi viime vuonna käyntejä lähes 580 000. Valtaosa kävijöistä näyttää tulevan blogiin suoraan esim. tallentamansa kirjanmerkin avulla. Runsaat 175000 käyntiä oli tullut hakukoneiden kautta.

Blogiin tulijat olivat käyttäneet 19 964 kertaa hakusanaa ”Omat Polut” ja 15 562 kertaa sanaa ”etniset lestadiolaiset” (tai ”etniset vanhoillislestadiolaiset”).   Monet siis tuntevat blogin nimeltä ja tunnistavat käsitteen ”etninen lestadiolainen”. Termin taustaa voi tutustua täältä.

Facebookista blogiin tuli viime vuonna  runsaat 7 000 käyntiä.  Kaikkiaan 17 muuta blogia on valinnut Omat Polut seuraamiensa blogien listalle. Ne ovatkin olleet monille väylä löytää tänne.

Vuoden 2012 kysytyin henkilö

”Suosituin ihminen” eli eniten haettu henkilönnimi viime vuonna oli  Mari Leppänen.  Hänen nimellään haettiin tietoa 11 762 kertaa.

Omat Polut 2012 pähkinänkuoressa: keskustelut ja suosikit

xxx

About 55,000 tourists visit Liechtenstein every year. This blog was viewed about 580 000 times in 2012. If it were Liechtenstein, it would take about 11 years for that many people to see it.   Your blog had more visits than a small country in Europe! (- The WordPress.com: a 2012 annual report for this blog.  Statistics by The WordPress.com.)

Kvanti 2012

Vuosi 2012  merkitsi Omat Polut –blogille vahvaa kasvua. Kaikkiaan blogin kirjoituksia on ladattu nyt runsaat 1,33 miljoonaa kertaa. Miljoonas lukija kävi blogissa todennäköisesti joskus alkukesästä. Toimitus kiittää lämpimästi kaikkia kirjoittajia, keskustelijoita ja lukijoita!  

Miksi laadukas anonyymi kirjoitus on usein paras kirjoitus?

Arkkipiispa Kari Mäkinen  on todennut julkisuudessa, että vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä eletään  ”ratkaisevaa vaihetta”. Jos liikkeessä ei uskaltauduta rehelliseen keskusteluun, on vaarana, että se sulkeutuu.

– Tällä hetkellä käytävä keskustelu tuo näkyväksi yhden osan liikkeessä olevasta sisäisestä paineesta.  Liikkeessä on monta todellisuutta. Mikäli tätä ei tunnusteta ja uskaltauduta rehelliseen ja suoraan keskusteluun liikkeen sisällä, on vaarana, että liike sulkeutuu.

– Näyttää, että tässä suhteessa alkaa olla ratkaiseva vaihe, sanoo arkkipiispa.

Liikkeen johto on tehnyt kaikkensa estääkseen tämän avoimen keskustelun.

Se ei ole kuitenkaan onnistunut tavoitteessaan, sillä vl-liikkeessä on yhä enemmän turvauduttu anonyymiin keskusteluun. Anonyymi mielipiteiden vaihto ja vuorovaikutus

Naatus, Pentikäinen ja Alaranta: Hengellinen terrori rauhanyhdistyksissä jatkuu edelleen

– Rehellistä olisi todeta, että 70-luvun perintönä vanhoillislestadiolaisen yhteisön yhdeksi perustunteeksi on jäänyt pelko. Tämän pelon syiden tunnistaminen ja hoitaminen on liikkeen tulevaisuuden kannalta valtavan tärkeää. Pelko voi pitää laajaa herätysliikettä yhtenäisenä, mutta se murentaa lopulta sen sisimmän kuin syöpä. – Antti Pentikäinen (Kotimaa 21.10.2011).

– Jos SRK myöntäisi hoitokokousten olevan väärin, se joutuisi kohtaamaan myös nykyisen sielunhoitokulttuurin epäkohtia. Painostaminen, hengellinen väkivalta ja samanmukaisuuden vaatimukset elävät ja voivat hyvin. – – Tällainen sanoilla kikkailu ja tosiasioiden hukuttaminen on vastenmielistä. – Rebekka Naatus (Kaleva 21.10.2011).

Ainoastaan liikkeeseen itse kuuluvat ihmiset ovat kyenneet tekemään olennaisia kysymyksiä SRK:n  ns. hoitokokous-pahoittelu-ilmoituksesta.

He ovat yrittäneet nostaa julkiseen tietoisuuteen sen, että hengellisestä väkivallasta ei ole tosiasiassa sanouduttu irti

Lestadiolaiset käynnistivät Kaleva-boikotin – mediasensuuriko takaisin?

Suuttuivatko lestadiolaiset lehdelle, joka näytti vl-yhteisölle peiliä?

Sanomalehti Kaleva on julkistanut tiedon, että ryhmittymä vanhoillis-lestadiolaisessa herätysliikkeessä on käynnistänyt boikotin lehteä vastaan.

Boikotin syyksi on arveltu lehden pääkirjoitusta 5.7., jossa arvosteltiin herätysliikkeen keskusyhdistyksen SRK:n johtoa hyväksikäyttörikosten vähättelystä ja asian huonosta hoidosta.

Pääkirjoituksessa paheksuttiin myös sitä, että edelleenkään liikkeen keskusyhdistyksen johtokuntaan ei valittu yhtään naista. Pääkirjoitus päättyi toteamukseen: ”Liikkeen johtajilla on vahvat tukijansa. Mutta jos SRK:n johto luulee, että kaikki seisovat yhtenäisenä rintamana sen takana, se erehtyy. Sisällä on paineita, jotka aikansa kasvettuaan tulevat purkautumaan ulos.”

Kalevan päätomittajalle Markku Mantilalle on tullut vanhoillis-lestadiolaisilta puheluita ja satoja sähköpostiviestejä, joissa on ilmoitettu tilausten peruuttamisesta ja uhkailtu, että jos Kalevan vanhoillislestadiolaisuutta koskeva kirjoittelu ja leimaaminen ei lopu, Mantila ”ei ole kovin kauan päätoimittajana”.

Toimittajat ja lehdistönvapaus painostuksen kohteena

”Jos lehti julkaisee SRK:ta arvostelevia kirjoituksia, niin uskovaiset Ry: jäsenet lopettavat lehden tilaamisen ja samoin uskovat liikemiehet lopettavat yritystensä ilmoitukset ja mainokset. Eli jos lehti jatkaa julkaisemista, niin näin tulee käymään ja se on lehden loppu, konkurssi”.

Lehdistön vapaus julkaista vapaasti tietoja ja parhaaksi katsomiaan kirjoituksia on Suomessa säädetty lailla. Sananvapaus, joka sisältyy Suomen perustuslakiin, on tärkeimpiä länsimaisen demokratian ja suomalaisen yhteiskunnan tukipilareita.

Ei ole täysin uutta, että vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvat yksityishenkilöt ovat pyrkineet painostamaan tiedotusvälineitä. Myös SRK organisaationa on syyllistynyt median painostamiseen.

Vuoden 2009 alussa, kun Ihmisoikeusliitto oli käynnistänyt selvityksen siitä loukkaako SRK:n ehkäisykielto ihmisoikeuslainsäädäntöä, oululaisen seurakuntalehden Rauhan tervehdyksen pakinasarjassa 1. kivi julkaistiin sarjan provosivaan tyyliin juttu otsikolla Lapsi – avain taivaaseen. Lehden hallituksen puheenjohtaja, vanhoillislestadiolainen Tuiran seurakunnan kirkkoherra Hannu Ojalehto, nosti pakinan hallituksen käsittelyyn. Ojalehdon  mukaan pakinasta oli seurannut hallituksen jäsenille todellinen palautevyöry. Jutun oli koettu loukanneen suurpeheiden ihmisarvoa. Hallitus päätti puuttua asiaan ja seurauksena koko pakinasarja lopetettiin.

 Toimittaja Johannes Ijäs selosti tapausta Kotimaa-lehdessä 29.1.2009 ja haastatteli myös Rauhan tervehdyksen päätomittajaa Janne Kankaalaa. Hänen mukaansa tekstiin piilotettu ironia oli sillä kertaa jäänyt lukijoilta havaitsematta. Tekstissä oli ollut tarkoitus kritisoida ylipäätän aiheeseen liittyvän keskustelun piirteitä. Toimitukseen oli tullut kaikkiaan yhdeksän moittivaa  palauteviestiä lukijoilta.

Televisiokiellosta ei olisi saanut kertoa Kalevassa – SRK veti pois työt Kalevan kirjapainosta

Aika ajoin on liikkunut huhuja vanhoillislestadiolaisuuden keskusjärjestön SRK ry:n oululaislehtiin kohdistamasta painostuksesta. Asiaa ei ole tutkittu.

Kesällä 2011 lestadiolaiset uhkailivat Kaleva-lehteä tilausten peruutuksilla ja boikotilla. SRK:n johto ilmaisiymmärtävänsä boikottikampanjaa, mutta sanoutui järjestönä siitä irti. Johtokunnan jäsenistä yksi, Viljo Juntunen, totesi YLEn haastattelussa, ettei hän itse kannata kampanjaa. 

Kalevaan tuli kampanjan aikana noin 400 tilausperuutusta. Lisäksi päätomittajaa oli uhkailtu.

Oululainen pitkän linjan toimittaja Tuulikki Ukkola, joka on toiminut myös kokoomuksen kansanedustajana, on kertonut blogissaan, että Kalevan boikotointiuhkaus ei ollut itse asiassa lainkaan uutta oululaisessa mediamaailmassa.

SRK:n ja rivilestadiolaisten taholta tullet uhkaukset ja painostaminen olivat Kalevassa tulleet lehden johdolle ja toimittajille tutuksi jo vuosikymmeniä sitten.

 – Jokainen päätoimittaja lähes 40-vuotisen toimittajaurani aikana on ollut helisemässä tämän joukon kanssa, totesi Ukkola blogissaan.

Ukkolan ensimmäinen kokemus lestadiolaisten toimintamenetelmistä oli osunut toimittajauran alkuvuosiin 1962-1964. Silloin SRK oli ottanut käyttöön taloudelliset painostamiskeinot lehteä kohtaan.

Syynä oli silloin se, että Kalevassa oli julkistettu tieto, että herätysliikkeessä oli julistettu televisio synniksi.

– Vanhoillislestadiolaisilla oli tuolloin suviseurat Oulussa. [Ukkola tarkoittanee joko Ylivieskan suviseuroja v. 1963 tai vuoden 1966 suviseuroja Oulussa.] Vääräuskoisena toimittajana keräsin saarna- ym. papereita, etten vain tekisi virheitä. Yhden huoneen lattialta poimin myös paperin, jossa kiellettiin oikeassa uskossa olevilta television katselu. Se oli syntiä ja saatanasta.

Totta kai lestadiolaisten katselukielto julkaistiin Kalevassa. Seuraukset olivat melkoiset. Rauhanyhdistys pani suhteet poikki suhteet Kalevaan ja keskeytti Kuvaraamatun painattamisen Kalevan kirjapainossa moneksi vuodeksi. Vaikka taloudellinen menetys oli melkoinen, sen enempää päätoimittaja kuin talouspuolen johtajatkaan eivät puhuneet asiasta minulle mitään, saati että olisivat moittineet. 

On sananvapauden kannalta varsin vakavaa, jos nämä puheet pitävät paikkansa, että myös SRK järjestönä rajoittaisi tai olisi yrittänyt rajoittaa laissa säädettyä sanan- ja lehdistönvapautta ja painostanut tiedotusvälineitä.  Toimittajien uhkaileminen ja järjestön oman mielen mukaisen journalismin vaatimukset  ovat ennakkosensuuria ja loukkaavat perustuslakia.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen moitti kampanjaa sananvapauden loukkaamisesta.

– Kyse on vakavasta vaientamisyrityksestä ja sensuurista, totesi Uimonen (Kotimaa 24 8.7.2011).

Vuonna 2008 tuli tunnetuksi kirkkoherra Seppo Lohen julkisuuteen antama lausunto Lapin Kansan ja Johanna Korhosen tapauksessa. Lohi väitti että jos Johanna Korhonen olisi tullut valituksi päätoimittajaksi, Lapin Kansaa olisi uhannut tilauskato, koska tuhannet vanhoillislestadiolaiset ja heitä komppaavat lappilaiset olisivat irtisanoneet lehden tilauksen. 

SRK:n johtokunnan jäsenet uhkailivat Kalajokilaakso-lehteä

Keskustelupalstoilta tuttu, lestadiolaisena puhujana toiminut nimimerkki Heino1 on esittänyt toivomuksen, että näitä asioita ryhdyttäisiin tutkimaan. Hänet itsensä oli erotettu liikkeestä ilmeisesti hoitokokousvuosina. Hänen kuvauksensa ns. henkiopin synnyn ja hoitokokousten alkuvuosilta voi lukea täältä.

 Heino kertoi vuonna 2008 Suomi24-keskustelupalstalla, että hänen tietoonsa on tullut  Ylivieskassa, Keski-Pohjanmaalla, tapahtunut painostamistapaus, josta SRK ry.  olisi yhdistyksenä vastuussa.

Eräät SRK:n johtokunnan jäsenet, ilmeisesti työvaliokunta, kohdistivat uhkailua ja panostamista Kalajokilaakso-lehden omistajaa ja päätoimittajaa Pauli Isoahoa kohtaan 1980-luvulla. He olivat uhkailleet häntä  vanhoillislestadiolaisten liikemiesten omistamien yritysten ilmoitusten poisvetämisellä, uskovaisten tilausten lopettamisella ja jopa lehtiyrityksen ajamisella konkurssiin. Heinon kertomus tässä.

”Mitään kielteistä ei saa julkaista, tai uskovaiset lopettavat tilaukset ja ilmoitukset”

”Kävin alkuviikosta Ylivieskassa, eli Saari Heikin kotikaupungissa. Istun kirpputorin kahviossa ja odotan vaimoani. Hän kun tykkää tehdä ”löytöjä” kirpputorilla. Samaan pöytään istui tutunnäköinen mies, en tunnista häntä, mutta mies sanoo: ”Minä taidan tuntea sinut”.

Tuo mieshenkilö oli Pauli Isoaho, omisti 80-luvulla Kalajokilaakso lehden. Moni varmaan muistaa hänen pakinoitaan joita hän kirjoitti nimimerkkinään: ”Paavali”. Keskustelimme 80-luvun vaiheista, myös SRK:n painostuksesta lehteä vastaan.

Kysyin häneltä: ”Otettiinko lehteen yhteyttä esim. minun hartauskirjoituksia ei julkaistu kuin yhden kerran. Entä muut kirjoitukset, niitähän joitakin julkaistiin, minulla on joitakin tallessa”.

Pauli Isoaho kertoi, että SRK:sta otettiin yhteyttä ja johtokunnasta kävi lähetystö Ylivieskassa taivuttelemassa Isoahoa, ettei mitään negatiivista tulisi julkaista lehdessä. Ilmeisesti Johtokunnasta oli asialla työvaliokunta. SRK:n lähetystö uhkaili: ”Jos lehti julkaisee SRK:ta arvostelevia kirjoituksia, niin uskovaiset Ry: jäsenet lopettavat lehden tilaamisen ja samoin uskovat liikemiehet lopettavat yritystensä ilmoitukset ja mainokset. Eli jos lehti jatkaa julkaisemista, niin näin tulee käymään ja se on lehden loppu, konkurssi”.

Mietin sitä, kun näyttää, että puolueetonta tutkimusta ei lähitulevaisuudessa saada aikaan, niin eikö löydy ketään joka ottaisi esim. Isoahon, lehden omistajan ja päätoimittajan henkilökohtaiset 80-luvulla kokemat SRK:n yhteyden otot muistiin.

Joskus tutkimus kuitenkin tehdään ja varmaan tuleva tutkija on kiitollinen kaikesta tiedosta. Vähän aikaa kun kuluu, niin kaikki ne ihmiset joilla on omia kokemuksia tapahtuneista hoidoista ja kielloista, on ajanrajan toisella puolen. Eli kysyn neuvoa, miten meidän tulisi menetellä, ettei arvokas muistitieto mene ’maanrakoon’? ”

Heinon kirjoitus on julkaistu Suomi24-palstalla 25.1.2008.

SRK:n johto painosti Pirkka-lehteä ja uhkasi K-kauppoja boikotilla v. 1985

 A-klinikkasäätiön viestintäjohtajan tehtävistä eläkkeelle jäänyt Teuvo Peltoniemi on kertonut blogissaan Iltalehdessä 20.5.2011, että vanhoillislestadiolaiset yksityishenkilöt ja liikkeen johto käynnistivät vuonna 1985 vakavanlaatuisen painostamisen sen jälkeen, kun Pirkka-lehdessä oli julkaistu maininta siitä, että silloin tutkijana toimineen Peltoniemen keräämä tutkimusaineisto osoittaa insestiä esiintyvän erityisen paljon lestadiolaisen herätysliikkeen piirissä.

Peltonimi joutui myös henkilökohtaisten  uhkailujen ja painostamisen kohteeksi. Häntä yritettiin poainostaa mm. uhkailemalla, että hän menettää työpaikkansa.

Peltoniemi keräsi 1980-luvulla tutkimusaineistoa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaan kirjaan, joka ilmestyi 1988. K-kaupan Pirkka-lehdessä julkaistiin hänen haastattelunsa (Pirkka 2/1985). Haastattelussa tutkija viittasi lyhyesti myös siihen, että erityisen paljon insestiä näytti aineiston perusteella esiintyvän lestadiolaisten keskuudessa. Myös terveydenhoidon asiantuntijat olivat havainneet saman.

Peltoniemi oli muistuttanut haastattelussa, että ilmiö kenties liity niinkään itse lestadiolaiseen uskoon kuin siihen, että maaseudun oloissa on ollut vaikea löytää seksuaalikumppania ja siihen, että perheessä ja liikkeen piirissä muutoinkin vallitsee miehen ylivalta. Lisäksi lestadiolaisissa perheissä oli paljon lapsia ja intiimisuhteet ryhmän ulkopuolisiin olivat epätodennäköisiä.

Peltoniemen mukaan viittaus Pirkka-lehden jutussa oli saanut herätysliikkeen jäsenet liikkeelle. Monet olivat ottaneet yhteyttä häneen henkilökohtaisesti, ja yhteydenotot olivat olleet hyvin epämiellyttäviä, ”vihaisia puhelinsoittoja ympäri vuorokauden”. Peltoniemi kertoo blogissaan:

”Erityisesti jäi mieleen nimettömänä esiintynyt maallikkosaarnaaja, joka puolenyön maissa pitkässä puhelinkeskustelussa vannoi, että taivaspaikan menettämisen lisäksi urani olisi lopussa, enkä enää seuraavalla viikolla olisi silloisen työnantajani Helsingin kaupungin palveluksessa.

Asiaa oli ilmeisesti käsitelty vanhoillislestadiolaisten korkeimmassa johdossa, sillä pari päivää myöhemmin minulle soitti Pirkan päätoimittaja Osmo Jokinen ja kertoi, että Rauhanyhdistysten päämajasta oli otettu yhteyttä ja vaadittu kirjoituksessa mainitun viittauksen peruutusta. Ellei sitä tulisi, lestadiolaiset julistaisivat K-kaupan boikottiin.

Totesin lestadiolaismaininnan kirjan perusviestin kannalta sivuasiaksi, jonka edestä ei kannattaisi kauppaboikottia hankkia, vaikka painostus oli tietysti sinänsä hämmästyttävää.

Jokinen vakuutteli kuitenkin, että journalismin vapaudesta ei painostuksen edessä luovuta, eikä mitään oikaisua tehdä.

Seuraavassa Pirkan numerossa ilmestyi kuitenkin päätoimittajan hyvin nöyrä ”oikaisu”: ’Pidän näinollen aiheettomana, että päästin alussa mainitun kohdan julkisuuteen, ja esitän anteeksipyyntöni Pirkan lukijoille, eritoten lestadiolaisille.’ – Ilmeisesti asiaan oli puututtu Keskon johdon kautta.”

Peltoniemi kertoo päätelleensä, että insestirikollisuus oli jo 1980-luvulla SRK:n johtokunnan tiedossa, toisin kuin SRK:n johtokunta väitti tiedotustilaisuudessaan 7.4.2011.

”En ole aikaisemmin tätä asiaa halunnut kertonut julkisesti, mutta nyt kun lestadiolaisliike on itsekin lopulta tunnustanut ongelmansa  ja ilmeisesti haluaa tapojaan muuttaa, on varmaan paikallaan kirjata tämä aikalaistodistus siitä, kuinka todella arka asia oli rauhanyhdistyksissä vielä 20–30 vuotta sitten. Boikottiuhka viittaa siihen, että asia oli jo silloin lestadiolaisten johdossa hyvinkin tuttu ja yhteistä salaisuutta piti varjella ulkopuolisilta todella jyrkillä keinoilla.”

Keskustapuolue ja vanhoillislestadiolaiset painostivat toimittajaa Kuusamossa

Mediaan liittyvästä painostustapauksesta kertoi hiljattain oululainen Matti Kyllönen Kalevassa 12.5.2010. Hän joutui painostuksen kohteeksi toimiessaan sanomalehden kustantajana ja päätoimittajana Kuusamossa 1990-luvulla.  

Häntä painostaneet olivat keskustapuolueeseen kuuluvia, sekä lestadiolaisia että ei-lestadiolaisia. Painostus liittyi talousrikosvyyhteen, joihin paikalliset kunnan päättäjät olivat eri tavoin sekaantuneet. Kirjoitus on julkaistu Hakomaja-foorumilla.

SRK kaunistelee totuutta  

SRK:n johtajien Olavi Voittosen ja Aimo Hautamäen kirjoituksessa (Kaleva 9.5.2010 Lukijalta) puhuttiin kauniisti vanhoillislestadiolaisten esivaltauskollisuudesta ja siitä, että yhteiskuntaa ja esivaltaa vastaan tehdyt rikokset pitää tunnustaa ja saattaa poliisitutkintaan.

Pitkäaikaisen lehtimies-, kustantaja- ja tutkijakokemukseni perusteella voin sanoa, ettei tämä kaunis puhe ole todellisuutta ainakaan Kuusamon vanhoillislestadiolaisuuden ja kepun yhteiselon oloissa.

Kuusamon seurakunnan historiaa 1970-luvulta kirjoittaessani jouduin kokemaan, että vaikka käsikirjoitukseni, joka koski seurakunnan suhteita yhteiskunnallisiin liikkeisiin kuten työväenliikkeeseen 1900-luvulla, julkaisu yritettiin estää.  

Asialla oli historiatoimikunnan sihteeri vl-pastori Osvald Carlson.

Tutkimus kuitenkin julkaistiin sopimuksen mukaan. Kiitos kuuluu historiatoimikunnan puheenjohtajalle kihlakunnantuomari Pekka Leppäsaajolle, joka jämerästi piti tutkijan oikeuksista kiinni.

Kysymys oli lestadiolaisten toimien piilotteluyrityksestä suhteessa kommunisteihin. Myöhempi kirkkohistoriallinenkin tutkimus on tullut samoille linjoille. Vl-liike on torjunut demarit ja kommunistit. Se oli tutkimukseni ydin ja sitä ei olisi saanut sanoa.

Vanhoillislestadiolaisten toimesta tapahtunut rikollisuuden suoranainen suojelu oli Kuusamossa 1995 – 1996 menossa ollut Rukan kaavoitukseen liittyvä Tulihta-juttu.

Toimiessani paikallislehti Koillismaan Uutisten kustantajana ja päätoimittajana lehteni yritettiin poliittisin toimin lakkauttaa, koska julkaisin rikostutkimuksen edistymistä koskevia uutisia. 

Yritys tapahtui kunnanhallituksen puheenjohtajan, vanhoillislestadiolaisen Osvald Carlsonin ja keskustan silloisiin johtajiin kuuluneen Reijo Ronkaisen johdolla

Kokoomuksen, demarien ja vasemmistoliiton ryhmänjohtajat eivät lähteneet mukaan, ja hanke raukesi. Asia oli julkisuudessa silloin.

Sain myös nimettömiä muilutus-, mökinpoltto- ynnä muita uhkauksia, mikäli jatkan rikosasian tutkimuksen seurantaa. Dokumentteja on tallella.

Kun rikosepäilyt kunnanjohtaja Erkki Juntusta vastaan olivat menossa sanotussa Tulihta-jutussa 1995, kunnanvaltuustossa kysyttiin kunnanhallituksen puheenjohtajalta vanhoillislestadiolaiselta Osval Carlsonilta, aikooko kunnanhallitus käynnistää tutkimukset Juntusta vastaan, Carlson vastasi kieltävästl.

Löytyi kuitenkin neljä valtuutettua, jotka tekivät tutkintapyynnön ja aikanaan tuomittiin kunnanjohtaja, nimismies, kaavoitusjohtaja, EVO-johtaja ja pankinjohtaja vapausrangaistuksiin ja po. virkamiehet virkansa menettäneiksi.

Osvald Carlsonin toimia kunnanhallituksen puheenjohtajana tässä jutussa ei koskaan tutkittu.

Toisin kuin SRK:n miehet puhuvat, Carlsonin olisi tullut kunnanjohtajansa esimiehenä saattaa asia tutkintaan. Sitä hän ei tehnyt.

Kuusamon kunta / kaupunki ei ole koskaan sanoutunut irti Tulihta-rikollisuudesta.

Käsittääkseni rippisalaisuus on eräs vl-salailun syy. 

Uskonveljelle tunnustettu esivaltaan ja yhteiskuntaankin kohdistunut rikos on armonmereen upotettu, eikä sitä tarvitse sieltä enää naarailla.

Matti Kyllönen
filosofian tohtori
Oulu

Kaleva 12.5.2010, Lukijalta -palsta.

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi  K-mo.

Lisää aiheesta:

Simo Alastalo: Uimonen: Lestadiolaisten Kaleva-protestissa kyse vaientamisyrityksestä. Kotimaa24 8.7.2011.

Kuusamon Tulihta-jutun tuomiot ehdollisiksi. MTV3 29.10.1999.

Kuusamon kunnanjohto on tuomittu ankariin vankeusrangaistuksiin ns Rukan maakauppajutuissa (Tulihta-juttu). MOT 2.12.1996

Lestadiolaisuuden poliittinen valta tutkimuksen kohteeksi

Political dimensions of the Laestadianism in the research focus funded by Academy of Finland

Keksityn henkiopin leviäminen (Heino)

SRK:n johtokunta teki hengelliseksi naamioitua puoluepoliittista työtä

Juho Kalliokosken kokemukset: laittomuuksista ja pelokkaasta hiljaisuudesta tukeen ja rohkaisuun

Kun yhteisö painostaa ja hallitsee pelolla

Hannu Lauerman lausunnon osa TV1:n Silminmäkijä-ohjlemassa 3.1.2008  lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvästä rikollisuudesta. 

Hannu Lauerman vastine hänelle annettuun palautteeseen: ”Olen pahoillani että jokin lausumani…” Suomi24 7.1.2008.

SRK: Sisäinen selvitys lasten hyväksikäyttöön liittyvien asioiden hoidosta. SRK:n lehdistötiedote 7.4.2011.

Teuvo Peltoniemi: Insesti jo vuosikymmeniä sitten lestadiolaisten yhteinen salaisuus (SRK:n johto painosti insestintutkijaa, Pirkka-lehteä ja Keskoa v. 1985)

SRK:n johtokunta torjui tiedon levittämisen lasten hyväksikäyttörikoksista – vaati tuhoamaan aineistoa?

Johannes Ijäs: Citykanien ja suurperheiden rinnastaminen ei naurattanut seurakuntalehden hallitusta. Kotimaa 29.1.2009.

IL:n blogisti väittää uskonliikkeen painostaneen lehteä. Kotimaa24 uutiset, 21.5.2011.

K-mo: Lestadiolaiset käynnistivät Kaleva-boikotin – mediasensuuriko takaisin? 7.7.2011.

Laestadians threaten Kaleva subscription cancellations. YLE 8.7.2011.

Fil.toht. Seppo Lohi: “Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”. 1.11.2009.

SRK:n tie 1960-luvulta hoitokokouksiin

Tuulikki Ukkola: Suvaitsevaisuus ja vapaamielisyys ovat kuolemassa. Blogikirjoitus 8.7.2011.

Järkyttävintä toimittajan uralla: kollektiivin pelko mursi perhesiteet

 

Toimittaja Hannu Karpo kertoi eläkkeelle jäädessään työstään ja kokemuksistaan Helsingin Sanomien Tuomas Peltomäen haastattelussa 23.5.2007.  Karpo teki pitkän ja monipuolisen uran televisiotoimittajana 50 vuoden ajan.  Karpo vitsaileekin olleensa alalla yhtä kauan kuin televisiokin.

Hannu Karpo aloitti televisiotoimittajan työt  silloin kun televisio käytännössä aloitti ohjelmalähetykset Suomessa, vuonna 1958. Hän pyöritti jonkin aikaa myös omaa tuotantoyhtiötä joka tuotti yrityksille kaupallisia markkinointivideoita. Mainos-TV:n palveluksessa hän oli vuodesta 1981 eläkkeelle jäämiseensä saakka toukokuussa 2007. Sitä ennen hän työskenteli Yleisradiossa 27 vuotta.

Yleisradion palveluksessa Karpo teki reportaaseja uutis- ja ajankohtaistoimitukseen.

Hän kertoo haastattelussa, että juuri siltä ajalta hänellä on  mieleenpainuvin ja surullisin kokemus elämän nurjan puolen kuvaajana, kokemus joka järkytti toimittajaa aivan henkilökohtaisesti.

”Pohjois-Suomessa tavatut onnettomat lestadiolaiskohtalot saivat mielen mustaksi pitkäksi aikaa.

– Tapasin perheitä, joissa lapset kantelivat rauhanyhdistykselle isästään ja vaimot miehistään. Suvut hylkäsivät omiaan.”

Monenlaista vuosikymmenien mittaan nähnyt toimittaja järkyttyi siitä, miten kollektiivin valta rikkoi yksilön ydinihmissuhteet. Miten valta ja pelko mursivat kauneimman ja arvokkaimman mitä ihmisellä on:  perheen sisäisen rakkauden ja  huolenpidon.

Ihmiset heitettiin yksinäisyyteen vailla turvaa toisistaan.

Lestadiolaisnuoret innostuivat ilmiantamaan vanhempansa ”kososlaisuudesta”

Osoituksena siitä, että ilmiantomenettelyä toisiaan harjoitettiin ja sitä pidettiin vallan asiaankuuluvana, on aikalaiskuvausten lisäksi myös Erkki Reinikaisen lausunto.

Erkki Reinikainen, joka toimi 1970-luvulla SRK:n varapuheenjohtajana ja sittemmin puheenjohtajana, paljasti alustuksessaan v. 1987, että ilmiantoja tosiaan tapahtui ja ”kuuluivat asiaan”:

”Vähitellen vuosien kuluessa väärä henki yleensä tulkittiin kososlaisuudeksi. Alusta alkaen oli todettavissa, että erityisesti nuoret olivat herkkiä tekemään parannuksen ja korjaamaan asioita. Myös vanhemman väen keskuudessa Jumalan armo sai tehdä työtä monilla paikkakunnilla. Kuitenkin oli todettavissa, että usein nuoret paljastivat kokouksissa vanhempien harhailun.”  (Alustus Oulussa 24.4.1987.)

TV-dokumentti hoitokokouksista

Hannu Karpo toimitti vuonna 1981 dokumenttiohjelman Syntisin silmin, jossa käsitellään SRK-lestadiolaisuuden hoitokokouksia, rauhanyhdistyksistä erottamisia ja niiden perusteita. Ohjelmassa tarkastellaan erityisesti kirkossa  käymiseen sekä puoluepolitiikkaan ja äänestyskäyttäytymiseen liittynyttä liikkeen sisäistä kontrollointia ja painostusta.

Haastateltavat olivat tavallisia lestadiolaisia, vuosia Rauhanyhdistyksellä kulkeneita erotettuja, nähtävästi lähinnä Oulun seudulla.

Toimittaja Karpo pyysi SRK:n johtajia ohjelmaan haastateltaviksi, mutta SRK kieltäytyi siitä. Karpo oli tarjonnut sen jälkeen SRK:n edustajilla tilaisuutta tuoda herätysliikkeen johdon näkemykset ja perustelut asiasta kirjallisessa muodossa ohjelmaan. SRK torjui tämänkin mahdollisuuden vuoropuheluun.

Karpon TV-dokumentissa silloinen arkkipiispa Mikko Juva ja lestadiolaisuuden tieteellisen  tutkimuksen perustaja, professori Pekka Raittila vetoavat SRK:n johtokuntaan tapahtumien selvittämiseksi ja ihmisten väkivaltaisen kiusaamisen lopettamiseksi. Tämän jälkeen kirkko jätti asian silleen ja vaikeni väkivallasta vuosikymmeniksi.

Vuosisadan laajin  hengellisen väkivallan tapaus Suomen kirkossa

Kuten tunnettua, arkkipiispa Jukka Paarma kehotti vuoden 2009 suviseuroissa pitämässään puheessa SRK:ta selvittämään hoitokokousaikoihin liittyneen painostuksen. SRK:n edustajat ovat yhä julkisuudessa kiistäneet selvitystyön tarpeen ja väheksyneet hoitokokouksissa tuhansille ihmisille aiheutettua  kärsimystä.

Koska hoitokokouksista ei ole olemassa kattavaa tieteellistä tutkimusta, sen vaikutusten arviointi on vaikeaa. Voidaan kuitenkin todeta, että sota-ajan poikkeusoloja lukuunottamatta SRK:n hoitokokoukset ovat 1900-luvun laajin ja vakavin hengellisen väkivallan ja ihmisoikeuksien rikkomusten tapaus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä.

Tapahtumat koskettivat suoraan ja välillisesti arviolta ainakin 150 000:ta kirkon jäsentä kaikkialla Suomessa. Prosessi velloi rauhanyhdistyksissä kymmenen vuoden ajan ja rikkoi perhe- ja  ystävyyssuhteita sekä aiheutti pelkoa ja vakavaa mielenterveydellistä haittaa lukemattomille uskovaisille rauhanyhdistyksellä.

Julkinen häpäisyja nöyryyttämkinen  itselle rakkaaksi käyneen seurakunnan edessä jättää syvät haavat, erityisesti silloin kun se tapahtuu hengellisellä uskonelämän ja henkilökohtaisen vakaumuksen alueella.  Alaikäisille lapsille jäivät muistot siitä miten omaa isää ja äitiä kiusattiin ja loukattiin julkisesti. Ihmissuhteiden ja arkielämän lähiyhteisöjen rikkomisen jäljet ovat ulottuneet edelleen myös seuraaaviin sukupolviin, jotka joutuvat yhä kärsimään tapahtuneesta. Sisaruksilla ei ole yhteyttä toisiinsa, lapsenlapsilla ei ole yhteyttä isovanhempiinsa tai päinvastoin.  Rankaisu- ja painostumentelemänä sosiaalinen eristäminen on hyvin julma.

Kirkolle lankeaa yhä tänään vastuu siitä, että se ei tarttunut ponnekkaasti tapahtumiin estääkseen väkivallan jatkumisen, arkkipiispa Mikko Juvan jouduttua vetäytymään tehtävästään. Kirkko ei myöskään ole vaatinut tapahtumien selvittämistä ennen arkkipiispa Jukka Paarman puhetta 2009 Oripäässä. Kirkko on vaiennut väkivallasta 30 vuotta.

Eräät piispat ovat julkisuudessa päinvastoin nostaneet vanhoillislestadiolaisuuden suorastaan esikuvalliseksi vanhakantaisten herätysliikkeiden joukossa, koska sen papit eivät julkisesti torju naispappeutta kieltäytymällä työskentelemästä heidän kanssaan. Tämä arvostus on sinänsä paikallaan, mutta samalla ei olisi pitänyt sivuuttaa  lestadiolaisuuden ongelmia. Piispojen puheenvuorojen perusteella vaikuttaa siltä että kirkolle on ollut tärkeintä, että ei aiheuteta kiusallisia hallinnollisia ongelmia eikä epäjärjestystä seurakunnan rutiineihin.  Kirkon lestadiolaisen rivijäsenen hyvinvointi ja ihmisoikeudet eivät ole kirkon korkeaa johtoa kiinnostaneet.

Vaikuttaakin siltä, että 1980-luvulla julkista keskustelua mediassa käytiin journalistien ja yksityisten kansalaisten aloitteesta.  Kirkon johto ja sen työntekijät sulkivat silmänsä ja korvansa sen sisällä harjoitetusta väkivallasta ja ihmisoikeusrikkomuksista.

Ei ole ensi kerta historiassa, kun ihmisoikeusrikkomukset on yritetty salata ja painaa historian unohdukseen. Ei ole ensi kerta kun ne jotka ovat nostaneeet näitä asioita julksuudessa esille, ovat joutuneet henkilökohtaisen parjauksen ja uhkailujen kohteeksi. Kyseessä ovat aina rumat vääryydet, jotka eivät ole hyväksi minkään liikkeen julkisuuskuvalle.

Historiallinen tosiasia on kuitenkin myös se, että juuri selvittämättömät ihmisoikeusrikkomukset hiertävät ja pulpahtavat aina uudestaan julksiuuteen, niin kauan kunnes ne selvitetään.

(Nestori)

Aiheesta lisää:

TV-dokumentti  Syntisin silmin YLEn arkistossa (1981)

TV-dokumentti Vanhoillislestadiolaisten piiristä erotetut kertovat: matkalippu helvettiin; YLEn Arkistossa (1985)

Edellä olevan ohjelma sisältää katkelmia romaanista ”Suden uhrit”, joka kuvaa hoitokokouksia ja ihmisten ”sitomista synteihinsä”. Lyhennelmä tästä tv-esityksestä sisältyy YouTubessa olevaan esitykseen tässä  .

Matias Haukkala: Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi: näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta. Historian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa” (Puhujainkokouksen kannaotto joulukuussa 2008)

Kapu: Antti Pentikäinen: Terroria uskon nimissä

Kapu:SRK irtisanoutuu väkivallasta eikä järjestä enää hoitokokouksia, mutta ohitti uhrit

Keksityn henkiopin leviäminen

Filemon Tornado: Hoitokokousten taakka on syytä purkaa

Tuiralainen: Kirkko peitteli hengellistä väkivaltaa 30 vuotta

Hoitokokoukset pitää selvittää!

”Hoitokokouksista ei anteeksipyyntöä.”  (Haastattelussa pääsihteeri Aimo Hautamäki, Kotimaa 4.7.2006.)

Nestori:  Hoitokokous on väkivaltaa, ei sielunhoitoa

Erkki Reinikainen: Alustus Oulun Ry:llä historiakeskustelussa: eräitä ajatuksia kristillisyyden (vanhoillilestadiolaisuuden) tapahtumista 1970-luvulla ja väittömästi sitä ennen ja jälkeen. 1987. (Käsikirjoituskopio toimittajan hallussa.)

SRK:n tie 60-luvulta hoitokokouksiin

Santa 76: Kultti vai kristinuskoa

NYT-liitteessä: Miltä tuntuu luopua uskosta?