Aihearkisto: Jumala

Vuokko ja Ilkka Ilola tv-ohjelmassa: Usko Kristukseen pelastaa


–  On se jännä juttu, että vähän alle viisikymppisenä alkaa ihmettelemään, että kuka minä oon.  Aikaisemmin olin armoton, itseänikin kohtaan, elämäntapojen ja syntikäsityksen suhteen.  Nyt sen näkee toisella tavalla, sen eletyn elämän ja tämän nykyisen elämän. Toivoisin muidenkin kohdalle helpotusta ja armollisuutta, toisia ja itseä kohtaan. Syyllistäminen on voimakas vallankäytön muoto. – Ilkka Ilola.

–  Jumala on Suuri Rakkaus. Aikaisemmin luulin että rakkauden vastakohta on rakkaudettomuus, mutta se onkin pelko. Missä on pelkoa, siellä on rakkaudettomuutta. Pelko on kova voima, ja jos se verhotaan rakkauteen, se on väärin.   – Ilkka Ilola.

cross-heart

–  Minua syytetään siitä, että taistelen Jumalan valakuntaa vastaan. Kuitenkin taistelen vääriä oppeja ja ajatuksia vastaan, sellaisia vastaan, jotka aiheuttavat kärsimystä ja mitkä vahingoittavat ihmistä.  – En halunnut enää olla niiden miesten alistamisen alla. He eivät määrää, mitä minä saan puhua ja kirjoittaa.

Nehän oli ihan höpö asioita, mitä minulle on esitetty Jumalan tahtona. Aikaisemmin mulla oli hirveesti vain niitä pelkoja ja syyllisyyttä ja näin ja näin pitää toimia ja tuosta ja tuosta kieltäytyä… Nyt ajattelen sillä tavalla,  että usko Kristukseen pelastaa. Se on ihan eri asia. – Vuokko Ilola.

Maarit Tastulan tv-dokumentti vanhoillislestadiolaisen uskonliikkeen opeista, eritoten ehkäisykiellosta, ja uupuneista vanhemmista, jotka uskonnon normit veivät ahdistukseen ja masennukseen. Vaikka elämänvaiheissa on koettu niin iloja kuin syviä menetyksiäkin ja jouduttu tekemään raskaitakin päätöksiä, kokonaisuus on Ilkka ja Vuokko Ilolan perusmyönteisen ja lämpimän asenteen ansiosta täynnä valoa, toivoa, ja luottamusta Jumalan armoon.

Ilolat yrittivät viimeiseen asti noudattaa vanhoillislestadiolaisuuden … Lue koko artikkeli…

Advertisement

8 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 2010-luku, anteeksianto, armo, äitiys, ban of birth control, concept of sin, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, iankaikkinen elämä, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, johtajat, Jumala, kannanotot, kasvatus, käskyt, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, lähihistoria, leimaaminen, lisääntyminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, meikkaaminen, miehen asema, mielenterveys, musiikki, naisen asema, nettikeskustelu, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamattu, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, seurakuntaoppi, seurat, suru, suurperhe, suvaitsevaisuus, synnit, syntien anteeksiantamus, syntilista, syrjintä, syyllistäminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, valta, väkivalta, yhteisöllisyys

Pelastaako Jumala vai vapaa ihiminen ite?


Päivämiehessä sanottiin että Jumala lahjoitti uskon. Mietin että mten tämän asian kanssa oikein on. Rippikoulussa sanottiin että ihminen on valinnan edessä tässä maailmassa.

No niin, tämä on asia sarjassa ”kaikki mitä et ole kehdannut puhujalta kysyä” silloin kun olisi pitänyt ja niin olisi tämäkin asia mielessä kirkkaana. Ajattelu_kysymys_omatunto_itse_

Olen monta kertaa seuroissa puhetta kuunnellessa jäänyt miettimään tätä. Ei ole tullut kysyttyä keltään puhujalta kun ei ole tullut luontevaa tilaisuutta siihen.

Jos olen käsittänyt oikein niin on opetettu sillä lailla, että Lutherin mukaan kuolevainen ihminen ei voi omasta voimastaan ja … Lue koko artikkeli…

9 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, armo, Conservative Laestadianism, hartauskirjoitukset, Jumala, kadotus, kristinoppi, leimaaminen, luterilaisuus, opilliset kysymykset, pelastus, Raamatun tulkinta, synnit, syntien anteeksiantamus, syrjintä, tuomiopäivä, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon perusteet

Meneekö usko rikki vai ihminen?


Tämä ”Maunun” kirjoitus joskus viime vuodelta on saanut minut ja vaimoni miettimään uskonasioita pitkään ja hartaasti. Olemme campin_mourning_trinity_Gottvaterkeskustelleet keskenään näistä ulospääsyä löytämättä. Mitä se tarkoittaa että on Hyvä Jumala? Onko ihminen määrätty ennalta kadotukseen tai helvettiin? Mitä se tosissaan tarkoittaa, että on puhdas omatunto. Entä jos se alkaa tuntumaan ontolta ja peräti väärältä?  Rikkooko siinä mielensä? Erään puhujan kanssa rohkenimme myös nostaa tätä, tosin varovasti, keskusteluun kun hän oli meillä käymässä. Tahto olisi olla uskomassa, ja silloin ei välinpitämättömyys asenne tunnu oikealta. Meistä tuntuu, että uskon että on muitakin näistä kiinnostuneita. Ei monta mutta kuitenkin. Olemme rukoilleet että tulisi vielä päivä että Taivaan Isä antaisi ymmärrystä. Ja rohkeutta ottaa esille veljien ja sisarten kanssa. Jonkun muun näkökulmien tunteminen saattaisi auttaa ulos umpikujasta.

Toivomme että moni uskovainen löytäisi tämän.

Vanhoillislestadiolaisuuden moraalinen luonne

Vanhoillislestadiolaisuudessa on vahvaa moraalista luonnetta: Ihmiset ovat valmiita tekemään uhrauksia – jopa elämän kokoisia uhrauksia – hyvän puolesta.

Mutta mikä on moraalisen luonteen eli eetoksen sisältö?

Jokin osa vanhoillislestadiolaisuuden normistosta tukee ihmisen moraalista unelmaa. Esimerkiksi oppi kaikkien vauvojen uskovaisuudesta on kristinuskon yleisestä normista poikkeava helmi.

Osa vanhoillislestadiolaisuuden normistosta on ristiriidassa ihmisen moraalisen unelman ja siis Jumalan … Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, ban of birth control, eettisyys, elämäntapa, hengellisyys, irrottautuminen yhteisöstä, itsesensuuri, Jumala, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, keskusteluilmapiiri, kristinoppi, lisääntyminen, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, pelastus, retoriikka, seurakuntaoppi, spiritualiteetti, suurperhe, synnit, syyllistäminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, valta, vastuullisuus, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

Suviseurat: ”Jumalan valtakunta on muuttumaton”


– Rakkaat veljet! Minä neuvon teitä, niin kuin outoja ja muukalaisia: välttäkäät lihallisia himoja, jotka sotivat sielua vastaan. – 1. Piet. 2:11.

Joka on saastaisen kanssa tekemisissä , se saastaiseksi tulee. – Puhuja seuroissa.

Jumalan Seurakunta ei erehdy. Jumalan valtakunnan Rakkauden Neuvot sekä Neuvon ja Nuhteen Sanat ovat muuttumattomia, sillä Seurakunta ei erehdy!

Joka väittää, että … Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 2010-luku, arvot, erehtymättömyys, hartauskirjoitukset, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, huumori, Jumala, Jumalan sana, kaksinaismoralismi, kasvatus, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, kymmenen käskyä

Johanna Hurtig: Vanhoillislestadiolaisuus ytimeltään väkivaltainen liike


yhteiso_suviseurat_

– Vanhoillislestadiolaisuus on ytimeltään väkivaltainen liike, koska siellä on tärkeätä oikeassa oleminen ja opin vartiointi, ja samalla keskustelun torjuminen, ihmisten uskon arviointi. Sillä on hyvin väkivaltainen ydin. Silloin väkivallan torjunta on vaikeaa.

– Minulle sanottiin, että ”sinä olet raateleva susi”. Mutta kaikki voidaan unohtaa, jos vain käyn seuroissa ja jatkan jäsenyyttä liikkeessä.

– Muiden uskovaisten myötätunnon puute merkitsi yksinäisyyttä, syvimmillään aivan äärimmäistä epätoivoa, aivan äärimmäistä tuskaa.

Näin toteaa Johanna Hurtig, maan tunnetuin lastensuojelun tutkija, erityisesti väkivallan ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksesta palkittu Helsingin yliopiston tutkijatohtori … Lue koko artikkeli…

20 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, arvot, äitiys, eettisyys, elämäntapa, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, johtokunta, Jumala, kaksinaismoralismi, kasvatus, keskusteluilmapiiri, kirkko, koulu, laestadianism, lapset, lapsuus, lähihistoria, leimaaminen, luterilaisuus, naisen asema, normit, norms, nuoret, Olavi Voittonen, painostaminen, pedofilia, perhe, rauhanyhdistys, seurakunta, seurakuntaoppi, siionin laulut, spiritualiteetti, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, suvaitsevaisuus, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, tiede, tieto, tulevaisuus, tuomitseminen, tutkimus, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Isä ja poika


Jahve_jumala_RHarras juutalainen, keski-ikäinen mies nimeltään Schmulmeyer oli tehnyt itsemurhan. Hän tulee taivaan portille ja kohtaa siellä jumalan, Jahven.

Jumala: – Sinä teit itsemurhan, Schmul! Etkö sinä tiedä että juutalainen ei saa tappaa itseään?

Schmulmeyer: -Tiedän, Herra, mutta olin niin masentunut. Minun poikani…  hän eli kolmekymmentä vuotta kunnon juutalaisena. Sitten hän … Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): huumori, isyys, Jumala, kannanotot, kristinoppi, kuolema, kuuliaisuus, lapset, opilliset kysymykset, perhe, syyllisyys, vallankäyttö, väkivalta

Kun haava on auki ja kirvelee


Minun elämäni tarkoitus?

Toivon että tämän lukisi varsinkin sellainen uskovainen kanssaihminen (vl) joka tuntisi Raamattua. Tätä kirjoittaessani taustalla soi Särkyneiden majatalo. Kai se on hiukan ”uskovaiselle sopimatonta musiikkia”. Olen uskomassa ja laulun sanat osuvat sydämeeni.

En kuitenkaan aio kirjoittaa musiikista vaan siitä, että mikä tarkoitus on elämässäni. Sitä mietin täällä vieraassa maassa. Ei kai meistä kukaan ole täydellinen eikä murtumaton? Vaikka vahvan ihmisen kaunis kuori päällimmäisenä olisi.

He etsivät tietä valoon maassa kyyneleiden.

He saapuivat majataloon särkyneiden…


En halua kuulla hyvää tarkoittavia kliseitä. Enkä neuvoja niiltä jotka eivät halua ymmärtää. Olen kohta – tai kai jo nyt – keski-ikäinen nainen.  Kun eteenpäin katson, toistakymmenen vuoden päässä … Lue koko artikkeli…

51 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, avioliitto, äitiys, elämäntapa, epäilykset, etniset vanhoillislestadiolaiset, identiteetti, identity, Jumala, Jumalan sana, lapsuus, meikkaaminen, mielenterveys, naisen asema, naiseus, perhe, perheettömyys, rauhanyhdistys, rukoileminen, seurat, sielunhoito, suru, tulevaisuus, Uncategorized, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Eetu: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten”


Ihminen_1Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. – Ps 139:13, 16.

Kiitos, nimimerkille 1 x 18 kysymyksestä. Psalmi 139 oli yhtenä asiana tuossa edellisessä tekstissäni, mutta lopussa päätin toimituksen suosituksesta jättää sen käsittelyn pois kirjoituksen lyhentämiseksi.

Aluksi tahdon vielä muistuttaa  uudestaan tästä. Meillä on vain ihmisen rajallinen kyky nähdä ja ymmärtää. Se on vajavainen, Jumalan täydelliseen tietämiseen rinnastettuna.

Täällä me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, kirjoittaa Paavali. Kaikki yrityksemme tajuta Jumalan kaikkitietävyyttä ja kaikkivaltiutta jäävät … Lue koko artikkeli…

18 kommenttia

Kategoria(t): äitiys, ban of birth control, eettisyys, ehkäisykielto, evoluutio, ihmisarvo, isyys, Jumala, Jumalan sana, lapset, lisääntyminen, luomiskertomus, luonto, luterilaisuus, normit, opilliset kysymykset, perhe, sielu, suurperhe

Onko ateisti aina kalju?


Anaksagoras_2

Anaksagoras (n. 500 – 480 eaa), kreikkalainen esisokraattisen ajan luonnonfilosofi

Olen entinen lestadiolainen, nykyinen ateisti. Tehdään käsitteet selväksi heti alkuun. Ateismi ei ole epäuskoa jumalia kohtaan eikä jumalien kieltämistä. Ateismi tarkoittaa sitä, että ihmiseltä puuttuu  jumalausko. Enkä muuten kuulu sitten niihin nuoriin, jotka käyvät ry:llä seuroissa ja tervehtivät ”jumalanterveellä” vaikka … Lue koko artikkeli…

42 kommenttia

Kategoria(t): arvot, ateismi, atheism, Jumala, kristinoppi, kuolema, spiritualiteetti, tiede, uskontokritiikki, vapaus

Yhdeksän lapsen äiti: Voin romahtaa millä hetkellä tahansa


– Voin romahtaa henkisesti millä hetkellä tahansa. Toivon että nimeni löytyy Elävien Kirjoista vaikka käyttäisinkin ehkäisyä. –  ToiveenNainen_ja_lapsi_1 oman nimen löytymisestä Taivaan Kirkkauteen hyväksyttävien listalta esittää  yhdeksän lapsen äiti.

Hän ei ole ensi sijassa huolissaan fyysisestä jaksamisestaan, vaan siitä, että henkiset voimavarat eivät riitä siihen mitä perheen tähän mennessä yhdeksän ihmislapsen kasvattaminen tasapainoisiksi aikuiseksi vanhemmalta edellyttää.  – Kun oma jaksaminen alkaa hiipua, se näkyy välittömästi lapsissa. Kolme vuotta selibaattia tuntuu kuitenkin kuin kuoliniskulta parisuhteelle. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa … Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, äitiys, ban of birth control, ehkäisykielto, isyys, Jumala, kontrollointi, kuolema, lakihengellisyys, lapset, lapsuus, lisääntyminen, luterilaisuus, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, rukoileminen, sin, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, synnit, syyllistäminen, vallankäyttö, vastuullisuus