Suviseurojen äänimaisemassa kaikuu yksi ääni, vain miehen ääni. Se on se ainoa sopivaksi katsottu, sukupuoleen sidottu, ääni puhumaan ihmisille Jumalasta, toistaiseksi. Naista pidetään yhä ”sopimattomana” ja epäilyttävänä tulemaan esille uskomme julkisille foorumeille, ihmisenä jolle Jumala myös antoi äänen ja uskon lahjan. Nainen, ”naisväki”, pysyköön niissä tehtävissä jotka hänelle miehet ovat osoittaneet, kuten tuottamassa uusia jälkeläisiä ja hoitamassa työvuorojansa talkoissa ja myyjäisissä. Julkiset hengelliset tehtävät pidetään edelleen poissa naisten ulottuvilta.
Kyse on syrjinnästä, kyse on vallasta.
Tässä näkyy liikkeen sisäinen jäykistyminen 1900-luvun alun yhteiskunnan ulkonaiseen rakenteeseen, aikaan jolloin syrjintä sukupuolen perusteella oli valtavirtaa yhteiskunnassa. Aikaan jolloin naisella ei ollut äänivaltaa eikä yhdenvertaista semaa juridisesti eikä taloudellisesti, eikä myöskään hengellisesti. Nainen oli miehen alainen esimerkiksi lainkäytössä.
Eikä nyt monikaan älyä sanoa ääneen, että tässä on kyse ihmisopista, miesten itse keksimästä mallista. Sitä saadaan jotkut uskovaiset naisetkin toistelemaan julki mediassa, kuten psyko- ja perheterapeutti Aino Kanniainen tällä kertaa SRK:n tiedotustilaisuudessa. Kanniainen vaikuttaa myös SRK:n perhe- ja diakoniatyöryhmän jäsenenä.

Psyko- ja perheterapeutti, SRK:n perhe- ja diakoniatyöryhmän jäsen Aino Kanniainen ja johtokunnan puheenjohtaja, rovasti Olavi Voittonen. – Kuva: Päivämies.
SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen ilmoitti … Lue koko artikkeli…