Suomessa taannoin lähetetty tv-dokumentti protestanttis-pietistisestä liikkeestä amisheista on herättänyt keskustelua, varsinkin koska heidän normijärjestelmänsä ja sisäisen kurinpitonsa muistuttaa hämmentävästi sitä, joka vallitsee myös vanhoillislestadiolaisuudessa. Tyypilliseen tapaan ne kaikki pitävät vain itseään Jumalan valittuina ja /tai ainoina pelastuvina yksilöinä ja yhteisöinä.
Lisäksi yhteistä on vahva yhteisöllisyys, kasvatuskristillisyys, endogamia (sisäryhmäavioliittoisuus), hajaantumisalttius ja yksilön kohtaamat vaikeudet irrottautua ryhmästä. Tyypillistä on lisäksi, että käännynnäisiä on erittääin vähän. Ehdottomasti suuri enemmistö vanhoillislestadiolaisista on itse syntynyt vl-perheeseen ja tullut kasvatetuksi uskonnon uskomuksiin, ulkopuolisia liikkeeseen liittyy harvoin. Kaikissa näissä ryhmissä uskonnollisina pidetyt elämäntavat ja normit ovat syntyneet ennen kaikkea liikkeen synnyn aikana vallinneen elämäntavan ja ympäristön tuottamina seurauksena, eivätkä ensi sijassa Raamatun perusteella.
* * *
Uudella mantereella vaikuttaa itse asiassa ainakin kolme eurooppalaisperäistä, pietististä uskonliikettä, joiden elämäntavoissa ja ryhmäkurissa on paljon yhtymäkohtia vanhoillislestadiolaisuuteen. Amishien lisäksi tällaisia ryhmiä ovat mennoniitit ja hutteriitit. Lisäksi samoja piirteitä löytyy konservatiivisissa, ns. evankelikaalisissa liikkeissä, joita on mm. baptistien keskuudessa.
Mennoniitit alkoivat siirtyä Yhdysvaltoihin jo 1600-luvun loppuvuosina. Mennoniitit ovat saaneet nimensä liikkeen perustajasta, hollantilaisesta Menno Simonsista, joka oli ennen vuonna 1536 tapahtunutta liittymistään anababtisteihin katolinen pappi. Anabaptismi oli syntynyt Sveitsissä, Zürichissä, sikäläisen uskonpuhdistajan Ulrich Zwinglin vuosina 1524-25 toteuttaminen uudistusten jälkiseurauksena. Se oli esim. Lutheria ja jopa Zwingliäkin radikaalimpi reformiliike. Se hylkäsi lapsikasteen, kirkon ja maallisen vallan yhteyden sekä kielsi kristittyjen osallistumisen sodankäyntiin. Se nosti tavallaan jo ennen saksalaista pietismiä yksilön henkilökohtaisen kääntynmyksen ja ankaran normien noudattamisvelvoitteen kristityn tunnusmerkiksi.
Reformin aktivistit, Luther ja Melachton ja heidän seuraajansa pitivät anabaptisteja, kuten mennonniitteja, vaarallisina anarkisteina, sillä mennonniitit eivät hyväksyneet minkäänlaista väkivaltaa.
Amishien ryhmittymä syntyi 1693 Euroopan puolella mennoniittien herätysliikkeen hajaannuksen seurauksena, koska heidän johtajansa halusivat elää vielä tiukemmin hurskaampaa ja yhteisöllisempää elämää. Tämän jakaantumisen lisäksi mennoniitit ovat hajaantuneet aikojen saatossa moniin eri suuntauksiin, esim. ’flaameihin’, ’friiseihin’, ’waterlandilaisiin’, jotka tunnettiin löyhemmästä seurakuntakurista, sekä ’sonnelaisiin’, jotka erkaantuivat omaksi ryhmäkseen niinikään 1600-luvulla.
Hajaannusten syyt näyttävät olevan pitkälle samantyyppisiä kuin lestadiolaisen liikkeen monissa hajaannuksissa. Syntyi riitoja siitä, missä määrin on luvallista pitää yhteyttä muihin ryhmittymiin ja kirkkoihin, miten tiukasti on pidettävä kiinni ”vain meidän yhteisömme on ainoa tie pelastukseen ” -ajatuksesta jne. Eli se vanha tuttu kivi kaskessa: seurakuntaoppi.
Amishit varovat ylpeyden syntiä
Mennoniittien tapaan myös amishit siirtyivät Euroopasta Yhdysvaltoihin, mutta heidän muuttonsa tapahtui vasta 1700-luvulla. Oheisessa kartassa on merkitty tähdellä ne USA:n osavaltiot, joissa amishit nykyisin elävät. Heitä on tätä nykyä noin 241 000 (tilasto 2012), eli osapuilleen saman verran kuin eri suuntausten lestadiolaisia kaiken kaikkiaan. Amishien lukumäärän ennustetaan kaksinkertaistuvan joka 20. vuosi. Nopea kasvu perustuu korkeaan syntyvyyteen ja siihen että vain harvat eroavat yhteisöstä. Aikuisena yhteisöön liitytään erittäin harvoin (on arvioitu, että alle 100 henkilöä Yhdysvalliossa vuosittain).
Amisheja on 5-6 vanhoillisuudeltaan toisistaan jonkin verran poikkeavaa suuntausta. Amisheilla ei ole varsinaista organisaatiota, vaan paikallinen yhteisö on ennen kaikkea henkilökohtaisten suhteiden verkosto. Sukupuoliroolit tulevat menneisyydestä: mies on kirkon, työelämän, yhteisön ja kodin pää. Naisten elämä pyörii kotitöiden ja lastenhoidon ympärillä. Naisilla on äänioikeus seurakunnassa, mutta heillä ei ole pääsyä yhteisön johtovirkoihin.
Amishien elämäntavassa korostetaan hengellisiä hyveitä, joita ovat esimerkiksi vaatimattomuus, epäitsekkyys, yksinkertainen elämäntapa erillään modernista yhteiskunnasta, väkivallattomuus ja 
ruumiillinen työ. He karsastavat ylellisyyksiä, elämän nautintoja ja viihdettä. Elämän tärkein asia on työnteko, jota he pitävät jumalallisena kutsumuksenaan. Juuri ruumiillista, fyysistä työtä pidetään suuressa arvossa, koska elämän helpottaminen erilaisilla nykyajan apuvälineillä, esimerkiksi sähköllä, johtaa ihmisen heidän mielestään laiskuuteen ja toimettomuuteen. Se on amishien mukaan itsestään paholaisesta.
Niinpä amishien taloista ei löydy televisiota, tietokoneita eikä hälytyslaitteita tai muitakaan sähkölaitteita. Joissakin amish-yhteisöissä sähköä on luvallista käyttää, mutta vain jos kykenee tuottamaan sen itse. Kodeissa ei siten ole sähköllä toimivia kodinkoneita, ja kaasua käytetään yleisesti valaisemiseen ja lämmittämiseen. Perheessä voi olla esimerkiksi yksi kaasuvalaisin, jota siirretään tarpeen mukaan huoneesta toiseen. Taskulamppuja on luvallista käyttää.
Ohiossa ja Pennsylvaniassa, joissa toimivat amishien suurimmat yhteisöt, hevoskärryt ovat tavallinen näky. Auton käyttö ei ole sallittua. Kulkuvälineenä potkulaudat ovat hyväksyttyjä mutta ei polkupyörä.
Kiinnostavaa on, että amishit eivät hyväksy soittimia. Ainakin kaikkein vanhoillisimpien ryhmien piirissä niitä pidetään paheksuttavina, maallisina kapineina. Soittamista pidetään ihmistä itseään korostavana, joka johtaa ihmisen synnilliseen ylpeyteen. Tämä rikkoo amishien nöyryyden vaatimusta.
Väkivallattomuuden ihanteeseen liittyy amishien pasifismi, mutta myös kielto kasvattaa viiksiä. Viikset liitetään 1700-luvun sotilaiden ulkoasuun ja siihen, että amishit olivat historian eri vaiheissa vihan ja vainon kohteena. Sen sijaan parta on tavallinen, ja amish-miehen odotetaan kasvattavan parran mentyään naimisiin. Amishit menevät naimisiin 19-25-vuotiaina ja 90 % aikuisista on naimisissa. Avioerot ovat harvinaisia ja johtavat yhteisöstä erottamiseen.
Vaatteet valmistetaan itse ja kaikki pukeutuvat samanlaisiin vaatimattomiin asuihin lapsesta saakka. Naiset pitävät päähinettä, jolla ilmennetään alistumista miehen ja Jumalan edessä. Korut ja myös kokovartalopeilit ovat kiellettyjä, jotta ihminen ”ei ylpistyisi”. Naiset eivät leikkaa hiuksiaan eivätkä meikkaa.
Ylpistymisen välttämiseksi amishit eivät myöskään yleensä rakenna omia kirkkoja, vaan jumalanpalvelukset pidetään yksityiskodeissa. Opin yksityiskohdat ja varsinkin sallitut ja kielletyt asiat saattavat kuitenkin vaihdella paljonkin eri amishiyhteisöissä.
Uskon opit siirretään seuraavalle sukupolvelle osana elämäntapaa kotien arjessa, hartauksissa ja jumalanpalveluksissa sekä lasten koulutuksessa. Elämäntapasääntöjä nimitetään sanalla ”Ordnung”, Säännöt. Rikkomusten tekijöitä kuulustellaan koko seurakunnan edessä. Sääntöjen erityispiirre on, settä niitä ei ole missään olemassa kirjoitettuna. Ne opitaan yhteisössä osana elämäntapaa ja näkymätöntä normistoa.
Amishien perheiden lapset käyvät uskonliikkeen omia kouluja, joiden opetuksessa noudatetaan liikkeen käsityksiä ja oppeja mahdollisimman pitkälle. Kouluissa ei esimerkiksi opeteta fysiikkaa, kemiaa eikä biologiaa, koska niiden katsotaan olevan epäkristillisiä. Oppilaille opetetaan etenkin maataloutta, käsitöitä ja liikkeenhoitoa. Koulua käydään tavallisesti vain kahdeksan luokkaa ja sen katsotaan riittävän. Ajatellaan, että ”liiallinen” opiskelu vieraannuttaisi ruumiillisesta työnteosta. On selvää, että opiskelu opettaa ihmistä myäs ajattelemaan kriittisesti sitä mitä hänelle opetetaan, ja silloin tietenkin liikkeen yhtenäisyys voisi joutua koetukselle. Joisakinliberaaleimmmissa yhteisössiä nuorilel järjestetään jatko-opintoja kahdeksan vuoden jälkeen, ja joissakinyhteisössiä lapset saavat käydä tavallista julkista koulua.
Hutteriittien tausta
Hutteriittien uskonliike syntyi näitä aikaisemmin, jo 1520-luvulla Etelä-Saksassa. Liike joutui riitoihin alueen katolilaisuuden kanssa. Uskonsota oli todellista veristä sotaa, jossa uusien uskonryhmien johtajien henki oli konkreettisesti uhattuna. Yksi liikkeen johtajista, Jacob Hutter, kärsi marttyyrikuoleman, hänet poltettiin roviolla Innsbruckissa vuonna 1536, monien muiden herätysjohtajien tapaan. Protestanttien ja katolilaisten ryhmien välillä vallitsi siis viha, mutta lisäksi ankaria kiistoja syntyi myös eri pietistiryhmien ja muiden protestanttien kesken. Mielenkiintoista on että sekä Luther että Melanchton hyväksyivät pietistiryhmiin kohdistuneen väkivallan, julmat kidutukset ja teloitustuomiot, ja perustelivat niitä teologisesti. Tästä on yhä tänä päivänä jälkiä Tunnustuskirjoissa. Vuonna 2010 luterilaiset kirkot pyysivät julkisesti anteeksi silloisia anabptisteja edustavalta mennoniittiyhteisöltä sitä, että luterilaisen uskon oppi-isät asettuivat kannattamaan kidutusta ja teloituksia.
Sittemmin hutteriitit muuttivat paikasta toiseen useasti. Ensin he asettuivat Määrin alueelle, siirtyivät vainojen takia Slovakiaan, ja lopulta nykyiseen Romaniaan (Valakian alueelle). He kohtasivat vainoa sielläkin, ja lopulta liikkeen johto päätti viedä väen Amerikkaan. Kaikkiaan 800 hutteriittia muutti siirtolaisina Yhdysvaltoihin 1870-luvulle saakka.Valtaosa hutteriiteista elää nykyisin Kanadan puolella. He ovat perustaneet siirtokuntia (Bruderhof) myös Afrikkaan (Nigeriaan) ja Japaniin. Hutteriitteihin kuuluvia uskovaisia on nykyisiin kaikkiaan 35000 – 40000.
Yhtäläisyyksiä ja eroja
Hutteriitit, amishit ja mennoniitit ovat lestadiolaisittain kiinnostavia siitä syystä, että niillä on samantyyppinen seurakuntaoppi, samantyyppisiä perinnäissääntöjä, ja luterilaisesta kansankirkosta erottuva opetus, elämäntapa ja kulttuuri, joka perustuu pitkälle menneen ajan käytäntöihin. Samoin opetus eri sukupuolten tehtävistä ja oikeuksista on pitkälle samankaltainen. Juuri vahva yhteisöllisyys ja ihmisen identiteetin kehittyminen ja kytkeytyminen tiiviisti uskonryhmään on leimallista kaikille näille ryhmille. Samoin se, että elämäntapasääntöjä ei ole olemassa kirjallisessa muodossa, vaan ne siirretään yhteisön perinteenä arjen elämäntavassa. Lapset omaksuvat ne niin varhain että niiden kyseenalaistaminen on jokseenkin vaikeaa.
Kyse on kasvatuskristillisyydestä, ts. lapset kasvatetaan yhteisön jäseniksi koko lapsuuden ajan, erillään muusta yhteiskunnasta. Tähän vertautuvat SRK:n rakentama oma lapsi- ja nuorisotyön organisaatio ja toimintamuodot.
Hutteriittien, amishien ja mennoniittien uskonkäsitykseen sisältyy ehkäisy- ja televisiokielto, ja niiden lisäksi valokuvaus ja vyön käyttö ovat kiellettyjä. Kuvantekokielto nousee Raamatusta, jossa kielletään tekemästä kuvaa Jumalasta.
”Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla. Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua.” (2. Moos. 20: 4-5)
Kuvaa vältettiin tästä syystä varmuuden vuoksi kokonaan satojen vuosien ajan kristinuskossakin. On tunnettua, että lestadiolaisuudessa vieroksuttiin valokuvaamista vielä 1900-luvun alussa. Islamilaisuudessa kuvakielto on yhä voimakas, kuten on nähty. Jälkiä kuvaan kohdistuvasta epäluulosta on nykyisessä SRK-opissakin.
Kanadassa on muuten jouduttu hiljattain selvittelemään maan oikeusoppineiden voimin sitä miten hutteriiteille järjestetään ajokortit. Kaikkiin ajokortteihin velvoitettiin liitettäväksi valokuva.
Erojakin lestadiolaisuuteen nähden on. Hutteriittien uskonto edellyttää alkuseurakunnan mallin mukaista omaisuuden yhteisomistusta. He elävät kymmenien perheiden yhteisöinä, jotka omistavat yhdessä maan. Kaikki tekevät työtä maanviljelyksen parissa. Uskonto kieltää osallistumisen sotaan ja sotilaskoulutukseen. Hutteriitit, Amishit ja mennoniitit ovat aseistakieltäytyjiä, joski tosinaan jotktu osallistuvat siviilipalvelukseen.
Miehet ja naiset pukeutuvat perinteiseen asuun, jo lapsesta saakka. Arjessa on tiukkoja sääntöjä ja niiden rikkomisesta seuraa julkinen häpeärangaistus, samaan tapaan kuin vanhoillislestadiolaisten hoitokokuksissa. Perheet ovat luonnollisesti suuria samoin kuin lestadioalisilla, koska ehkäisyn on tulkittu olevan syntiä.
Hutteriittien piirissä ehkäisyn kieltoa perusteltiin aluksi niin, että ehkäisy selitettiin murhan synniksi. Sittemmin kantaa on jossain määrin lievennetty, ja sallitaan silloin kun se on terveyden kannalta lääketieteellisesti arvioiden välttämätöntä. Asennoitumisessa näyttää tapahtuneen samansuuntainen kehitys kuin vanhoillislestadiolaisuudessakin.
Hutteriitit ovatkin olleet vuosikymmeniä väestötieteilijöiden vakioesimerkki maailman korkeimmasta hedelmällisyydestä (hedelmällisyysikäistä naista kohden luku on yli 9). Hutteriittinainen synnyttää tutkimusten mukaan 9 – 11 lasta. Voi olla että vanhoillislestadiolaiset pääsevät tätäkin korkeampaan lukuun, mutta toisaalta, vanhoillislestadiolaisten keskuudessa hajonta perhekoon suhteen on laajempi. Vl-nainen synnyttää 4 – 10 lasta, ja suuremmatkaan perheet eivät ole harvinaisia. Asiaa on tutkittu vasta vähän (Terämä 2010).
Amerikkalaistutkimusten mukaan 1980-luvulta lähtien hutteriittinaisista kolmannes tosiasiassa käyttää jotakin ehkäisymenetelmää. Myös liikkeen johto on vahvistanut tämän. Vanhoillislestadiolaisuudessa on tunnistettu se, että nuoremmissa ikäluokissa ehkäisyn käyttöön ollaan siirtymässä mutta asiaa salaillaan liikkeen sisällä.
Hartaushetki kuuluu jokaisen päivän ohjelmaan, ja sunnuntaisin osallistutaan kirkonmenoihin. Hutteeriitit suhtautuvat epäluuloisesti yleiseen koulutukseen ja opinkäyntiin. He ovatkin järjestäneet itse koulut lapsilleen, omine opettajineen. Koulunkäynti lopetetaan jo noin 15-vuotiaana, minkä jälkeen nuori siirtyy tekemään työtä yhteisössä. Aivan viime aikoina yhteisöissä on alettu perustaa myös lukiotason kouluja.
Kuorotoiminta ja musiikki ylipäätään näyttää olevan tärkeä harrastus. Kuorot voivat olla suuriakin, jopa 150 laulajan ryhmiä. Netistä voi kuunnella kuoronäytteitä ja hankkia levyjä. Vanhoillislestadiolaisuudessa kuoroharrastus oli yleistä 1930-1960-luvulla. Kun liikkeen maallikkolinja voitti 1960-luvun kiistoissa, myös kuoroharrastus leimattiin kyseenalaiseksi. Kirkkokuorotoiminta kiellettiin. SRK:n puhujienkokous julisti kuroharrastuksen synniksi virallisesti puhujienkokouksessa vuonna 1972, ja silloin monien kuoroharrastus loppui kokonaan. Kuorot alkoivat elpyä vasta 2000-luvulla liikkeen opistoissa aloitetun kuorotoiminnan myötä.
Hutteriittien sisäisessä kielenkäytössä ja nimityksissä kuuluu yhä sellainenn vanhan saksankielen muoto, joka oli käytössä 1500-luvulla. Uskonnon kieli on edelleen vanha saksa, samaan tapaan kuin myös amisheilla ja mennoniiteilla, mutta nykyisin lapsille opetetaan myös englantia.
Joidenkin amish- ja mennoniittiyhteisöjen kohdalla voidaan puhua onnistuneesta perinteen kaupallistamisesta, sillä monilla alueilla yhteisö saa suuren osan elannostaan matkailusta ja yhteisölle tyypillisten perinnekäsityö- ja elintarviketuotteiden kaupasta.
Joitakin vuosia sitten tuli puheeksi vanhoillislestadiolaisten tuttavien kanssa hutteriittien, mennoniittien ja amishien elämäntapa, kun jotkut tutut olivat matkoillan tutustuneet asiaan. Yllättäen tuttavani kieltäytyivät silloin yksinkertaisesti uskomasta, että näitä ryhmiä olisi todella olemassakaan. Heidän käsityksensä mukaan koko maailmassa vain vanhoillislestadiolaisilla on näitä ”oikeita” uskonkuuliaisuuden sääntöjä kuten television ja ehkäisyn kielto, jotka heidän mukaansa juuri ovat ”oikean uskon” tunnusmerkkejä. Monelle voi olla outoa , että samoja ihanteita ja normeja on käytössä muillakin uskonnollisilla ryhmillä.
Vaikuttaa siltä, että vanhoillislestadiolaisuuden, amishien, hutteriittien ja mennoniittien yhteiset juuret löytyvät aatteellisesti keskieurooppalaisesta pietismistä. Toimintatapojen osalta mallit ovat samoja kuin muuallakin patriarkaalisessa, yksinvaltaisessa vallankäytössä ja yksilöihin kohdistetussa kontrollissa.
Sekin yhteinen piirre näillä ryhmillä on, että niihin ei yleensä liity uusia jäseniä aikuisena.
Lähetystyötä juurikaan kohdisteta ulkopuolisille, vaan toiminta keskittyy oman piirin sisälle. Sen sijaan ne kasvattavat itse omat jäsenensä perheissä, ja perheet ovat tietysti suuria koska ehkäisyä ei sallita.
Vanhoillislestadiolaisuudessa tämä on julkisesti myönnettykin. Dosentti, FT Seppo Lohi totesi vuonna 2003 MTV3:n haastattelussa, että juuri syntyvyyden säännöstelyn kiellolla on ratkaiseva merkitys vl-liikkeen jäsenmäärälle :
– Jos säännöstelemättömyydestä luovuttaisiin, vanhoillislestadiolaisuus katoaisi viidenkymmenen vuoden sisällä.
* * *
Lisää aiheesta:
Amissit – Yhdysvaltojen yksi nopeimmin kasvavista uskonnoista. Väestötiede-blogi 7.1.2015.
Facts About Hutterites. National Geographic.
Daven Hiskey: Why Amish Men Grow Beards But Not Mustaches.
Aakkosellinen tietopankki uskonryhmistä Amerikassa
Etniset vanhoillislestadiolaiset
Kolme ihannetilaa – punainen. Kansankokonaisuus-blogi 2.2.2008.
Mennoniittien seurakuntaoppi (”Vain Me”)
Maria Pettersson: Matkakertomus: Kävimme kylässä amishien luona Ohiossa. Helsingin Sanomat, NYT-liite, 21.1.2015.
Protestiliikkeestä äärikonservatiiviksi
Emma Terämä: Regional Demographic Differences: the Effect of Laestadians. Finnish Yearbook of Population Research XLV 2010, 123–141.
Leon Tuberman: The Amish People & Tradition.
http://en.wikipedia.org/wiki/Amish
http://en.wikipedia.org/wiki/Hutterite
http://en.wikipedia.org/wiki/Mennonite
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hutteriitit
Tv-ohjelman herättämiä oivalluksia Mopin palstalla
Linkki YLEn Areenaan: http://areena.yle.fi/video/417190
Lestadiolaiset pitävät Pohjois-Pohjanmaan väkiluvun kasvussa. MTV3 uutiset 24.7.2002.
Antti Ämmälä: Uskonnon rooli perhesuunnittelussa hiipuu. Helsingin Sanomat 17.4.2010.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 