Uskonsota keittiössä: hampaaton kirkko ei auta lestadiolaisen yhteisön uhreja

Hiljattain julkaistu kirja Uskonsota keittiössä  antaa äänen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä irtaantuneiden ihmisten kokemuksille. Se kertoo myös uuden identiteetin rakentamisesta ja tasapainoisen elämän jatkamisesta liikkeen ulkopuolella.

Kirjan toimittaja VTT Maija-Leena Rova toivoo, että kirja toimii vertaistukena yhteisöstä eroamista harkitseville.

Lisäksi hän toivoo, että kirjaa lukisivat ne, joilla on mahdollisuuksia auttaa ja tukea vanhoillislestadiolaisten uskovien elämää liikkeen sisällä, esimerkiksi lestadiolaisjohtajat sekä kirkon johtajat ja työntekijät.

Espoon piispa Tapio Luoma haastatteli Rovaa Helsingin kirjamessuilla (ks. video alla).

Rova muistuttaa, että kirkon johto ei ole riittävän tarmokkaasti puuttunut lestadiolaisuuden epäkohtiin, vaan ”yliymmärtää” uskonyhteisön opetuksen vahingollisia piirteitä. Kirkko on myös ohittanut niistä ihmisille seuranneita vakavia ongelmia. Moni on kärsimystensä seurauksena kadottanut yhteyden kristinuskoon kokonaan.

Kirkon tulisi vihdoin kantaa vastuunsa suurimman herätysliikkeensä kohdalla ja suhtautua sen ongelmiin vakavasti.

 

Maija-Leena Rova kokee itse vapautuneensa lapsuuden traumoistaan oikeastaan vasta tämän kirjaprojektin myötä. Hän itse joutui lapsuudenperheessään keskelle uskonsotaa, jossa

Advertisement

Vaimoni Jumalan työtoverina, mutta työturvallisuus petti

              

– Ihminen kuvittelee, että on turvallisempaa valita ihmisviisauden keinoin laaditut skenaariot kuin luottaa Jumalan omaan jo alussa ilmoitettuun suunnitelmaan ihmiskunnan tulevaisuudesta. –  – Avioliiton varsinaisena tehtävänä on suvun jatkaminen. Avioliiton välityksellä Jumala lahjoittaa lapset. Tätä luomistapahtumaa varten Jumala kutsuu työtovereikseen äidin ja isän.

Rovasti Seppo Lohi, alustus 2009.

 

– Olen tässä miettinyt, että onkohan meillä jo liikaa lapsia. Jospa Jumala oli suunnitelmassaan ajatellut vähemmän.

– Ei se ole mahdollista. Liikaa lapsia ei ole mahdollista olla. Kun Taivaallisen Isämme teille suunnittelema määrä on täysi, sen jälkeen vaimosi ei voi enää tulla raskaaksi. Lasten tulo loppuu.

– Sehän on helpottava tieto. Lääkäri kun juuri

Vuokko ja Ilkka Ilola tv-ohjelmassa: Usko Kristukseen pelastaa

–  On se jännä juttu, että vähän alle viisikymppisenä alkaa ihmettelemään, että kuka minä oon.  Aikaisemmin olin armoton, itseänikin kohtaan, elämäntapojen ja syntikäsityksen suhteen.  Nyt sen näkee toisella tavalla, sen eletyn elämän ja tämän nykyisen elämän. Toivoisin muidenkin kohdalle helpotusta ja armollisuutta, toisia ja itseä kohtaan. Syyllistäminen on voimakas vallankäytön muoto. – Ilkka Ilola.

–  Jumala on Suuri Rakkaus. Aikaisemmin luulin että rakkauden vastakohta on rakkaudettomuus, mutta se onkin pelko. Missä on pelkoa, siellä on rakkaudettomuutta. Pelko on kova voima, ja jos se verhotaan rakkauteen, se on väärin.   – Ilkka Ilola.

–  Minua syytetään siitä, että taistelen Jumalan valakuntaa vastaan. Kuitenkin taistelen vääriä oppeja ja ajatuksia vastaan, sellaisia vastaan, jotka aiheuttavat kärsimystä ja mitkä vahingoittavat ihmistä.  – En halunnut enää olla niiden miesten alistamisen alla. He eivät määrää, mitä minä saan puhua ja kirjoittaa.

Nehän oli ihan höpö asioita, mitä minulle on esitetty Jumalan tahtona. Aikaisemmin mulla oli hirveesti vain niitä pelkoja ja syyllisyyttä ja näin ja näin pitää toimia ja tuosta ja tuosta kieltäytyä… Nyt ajattelen sillä tavalla,  että usko Kristukseen pelastaa. Se on ihan eri asia. – Vuokko Ilola.

Maarit Tastulan tv-dokumentti vanhoillislestadiolaisen uskonliikkeen opeista, eritoten ehkäisykiellosta, ja uupuneista vanhemmista, jotka uskonnon normit veivät ahdistukseen ja masennukseen. Vaikka elämänvaiheissa on koettu niin iloja kuin syviä menetyksiäkin ja jouduttu tekemään raskaitakin päätöksiä, kokonaisuus on Ilkka ja Vuokko Ilolan perusmyönteisen ja lämpimän asenteen ansiosta täynnä valoa, toivoa, ja luottamusta Jumalan armoon.

Ilolat yrittivät viimeiseen asti noudattaa vanhoillislestadiolaisuuden

Kun kielsin uskon

Kielsin uskoni (=erosin uskosta) yläasteikäisenä, 8. luokalla. Vaikka olin tehnyt päätöksen uskosta luopumisen suhteen jo ala-asteella, asian esille tuominen ei ollut helppoa.
Mietin kauan, miten ja missä tilanteessa kertoisin asiasta.

Meinasin monesti ottaa asian puheeksi, mutta aina se vain jäi. Yritin jatkaa uskovaisen elämää, mutta se ei oikein onnistunut. En sopinut enää siihen muottiin, johon uskovaiset sopivat.

Elin kaksoiselämää. Halusin kertoa tilanteestani, mutta pelkäsin ihmisten reaktioita. Pelkäsin jääväni ihan yksin.

Lopulta kerroin päätöksestäni vanhemmilleni erään riidan yhteydessä.
He luulivat kauan, että tein eroamispäätöksen vain, koska olin vihainen.

Riitatilanne alkoi lähestyä loppuaan. Kohta minulle julistettaisiin evankeliumin ilosanomaa ja kaikki olisi  taas kuten ennenkin.. Vai olisiko? Saisinko nyt sanottua sen, mitä olen niin pitkään halunnut sanoa?

Pelkäsin vanhempieni suuttuvan hirmuisesti tai romahtavan täysin edessäni.

Päätin silti kertoa heille.

–  Haluathan sinä vielä uskoa kaikki synnit anteeksi?
–  En halua… En ole enää uskovainen!

Seurasi hetken hiljaisuus ja molemmat silmäparit tapittivat minua epäuskoisena.
Äiti purskahti itkuun, isä painoi hiljaa päänsä alas.
Muutama minuutti kului.

Vanhemmat tarjosivat uudelleen evankeliumia, en halunnut vastaanottaa sitä. Äiti itki lisää, isä taisteli kyyneliä vastaan.

–  Tarkoitatko, että sinä olet uskosta nyt sitten luopunut?

Vastasin myöntävästi. Kysyin, olenko heille silti edelleen tärkeä. Vastaukseksi sain kaksi tiukkaa halausta ja ”Tietenkin olet!”
Siihen keskustelumme loppui siltä erää.

Äiti ja isä lähtivät huoneestani. Äiti itki isän kainalossa, isäkin taisi itkeä.

Minä jäin yksin huoneeseeni ajatusteni kanssa. Olo oli epätodellinen: nytkö minä tein sen?
Sinä yönä huoneessani ei nukuttu. Eikä varmaan vanhempienkaan huoneessa. He olivat perheestäni ensimmäiset, jotka kuulivat uutiset.

Vaikka olin mielessäni käsitellyt ja kypsytellyt asiaa jo monta vuotta, tuli se silti itselleni odottamattoman isona asiana. Nyt olin riuhtaissut itseni irti, nyt minä olin vapaa. Olin valtavan helpottunut ja ylpeä itsestäni. Enää ei tarvitsisi elää kaksoiselämää!

Kuitenkin tuntui, että osa minusta puuttui. Minua ahdisti, koska en tiennyt mikä se puuttuva osa oli. Usko se ei ollut. Tai ehkä sittenkin oli. Se oli ollut osa minua niin kauan, että se vei mennessään myös…

Jatka lukemista Nyt vapaa olen -blogista täältä.

*        *        *

Ajattelemisen aihetta antoi 16-vuotias opiskelijanuori Keski-Suomesta.  

*        *        *

Lähde:

Nyt vapaa olen: Ex-vanhoillislestadiolaisen blogi, joka käsittelee uskosta eroamista ja uuden elämän rakentamista.

*       *       *

Kokemuksia vl-uskosta irtaantumisesta:

Anonyymi: Kaksijakoinen maailmankuva purkautui

Anna Egutkina: ”Tajusin, että olin jo helvetissä” – Häpeä, pohjaton pelko, syyllisyys ja mielenterveysongelmat. Nämä asiat yhdistävät monia uskonnollisista liikkeistä eronneita. Iltalehti 11.8.2019.

Mikko Huhtala: Polkuni lapsuudesta aikuisuuteen. Teoksessa: Vanhoillislestadiolaisuus tienhaarassa, s. 80 – 82.  Toim. Matti Myllykangas ja Mikko Ketola  Vartijan e-kirja, 2013.

Vuokko Ilola: Vetoan taas teihin rakkaat ”veljet ja sisaret”. Kotimaa24, blogikirjoitus 27.10.2014.

Irtiotto kaksoiselämästä. Oululaisnuoren ajatuksia.

Jenni: Häpeästä rohkeuteen?

Juurettomuuden tunne. Blogikirjoitus, Nyt vapaa olen -blogi 28.7.2016.

Sauli Karhu: Pakolaisena. Saulin blogi 13.4.2014.

Sauli Karhu: Uskonto-somekeskustelujen osapuolet. Uskosta näkemiseen? -blogin blogikirjoitus 17.10.2016.

Kuka ja mikä minä oikeasti olen? Saara Tuomaalan ajatuksia.

Topi Linjama (toim.): Nyt vapaa olen – Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneiden kertomuksia. Hai 2014. Luettavissa vapaasti verkossa.

Maija Maitoparta: Jätimme uskon lastemme tähden

Päivi Marin: Tiukasta uskonyhteisöstä eroaminen stressaa ja voi sairastuttaa. Kotimaa24 23.6.2016.

Meri: Heinä : ajatuksia valinnasta & uskonnosta. Blogikirjoitus, Laivat jotka kuiskivat -blogi 5.6.2015.

Meri: Laulun kaupungissa. Blogikirjoitus, Laivat jotka kuiskivat -blogi 29.6.2015.

Orava: Pastellinsävyinen elämä: nuoren perheenisän kuvaus irtaantumisesta vl-liikkeestä.

Salla Remes-Ylönen: Nyt vapaa olen. Suoria sanoja ja pehmoilua -blogi 18.3.2014.

Salla Remes-Ylönen: Odotan sitä päivää.  Suoria sanoja ja pehmoilua -blogi 4.2.2013.

UUT ry. Vertaistukiryhmät

Vanhoillislestadiolaisuuden syntilista

Vl-liikkeen jättänyt Matias: Elämä on lahja

Vuonna 2009 vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantunut mies: Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet. Hakomaja.

Iltahetki, täällä jo taivas

Hetken lapsi, täällä jo taivas rintaan luo.

Täyttäköön kiitollisuus mielesi juuri nyt. Kaikkeus on läsnä tässä hetkessä. Kaikki armo ja rauha, sydämestä sydämeen.

Lämpimät ajatukseni juuri nyt sinulle, joka olet olemassa.
Amen.

~ Outsider ~

Lisää:

Jeesus, Sä Auttaja

Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. – 1.Joh. 16 – 18.

Pidin puheenvuoron puhujienkokouksessa, erotettiin puhujan tehtävästä

”- Näinollen hyväksikäytetty joutuu kuuntelemaan  Sanaa hyväksikäyttäjän suusta.” – Koopee M. blogissaan.

”- Hirveää tajuta, että on uskonut kaiken, mitä luottamustehtävissä olevat ihmiset ovat kertoneet totena.
Kammottavaa, että ei voi tietää, mitkä kaikki niistä ovat olleet vastaavanlaista valhep-kaa, mitä meistäkin on kerrottu muille. On tämä ollut ankara koulu.” – Katariina Ma elän -blogissa 27.4.2016.

*       *      *

Helsingin Sanomat 6.1.2014.

Pidin puheenvuoron puhujien kokouksessa Jyväskylässä 30.12.2013, jossa toivoin vl-liikkeen johdolta rehellisyyttä tiedottamisessa.

Puhujainkokouksessa 30.12.2013 eräs johtokunnan jäsen kertoi silloisen pääsihteerin eroamiseksi syyn, joka on ristiriidassa todellisten syiden kanssa. Tuo kerrottiin totuutena paikalla olleille noin 900 puhujalle.

Puheenvuoro puhujainkokouksessa 30.12.2013

Mieleen nousee kuva muuttolintuparven lennosta sinistä taivaankantta vasten. Vetäjä auran kärjessä vaihtuu hätkähdyttävän sulavasti – ei ole tönimistä, vaan sulavaa siirtymistä kärjestä taaemmaksi ’lepopaikoille’. Lintuaurasta kuuluu laulua. Nousee mieleen väkevästi laulu.

SRK:n tiedotustilaisuus Oulussa 24.10.2013.

 

 

 

 

 

 

Toinen kuva

Meneekö usko rikki vai ihminen?

Tämä ”Maunun” kirjoitus joskus viime vuodelta on saanut minut ja vaimoni miettimään uskonasioita pitkään ja hartaasti. Olemme keskustelleet keskenään näistä ulospääsyä löytämättä. Mitä se tarkoittaa että on Hyvä Jumala? Onko ihminen määrätty ennalta kadotukseen tai helvettiin? Mitä se tosissaan tarkoittaa, että on puhdas omatunto. Entä jos se alkaa tuntumaan ontolta ja peräti väärältä?  Rikkooko siinä mielensä? Erään puhujan kanssa rohkenimme myös nostaa tätä, tosin varovasti, keskusteluun kun hän oli meillä käymässä. Tahto olisi olla uskomassa, ja silloin ei välinpitämättömyys asenne tunnu oikealta. Meistä tuntuu, että uskon että on muitakin näistä kiinnostuneita. Ei monta mutta kuitenkin. Olemme rukoilleet että tulisi vielä päivä että Taivaan Isä antaisi ymmärrystä. Ja rohkeutta ottaa esille veljien ja sisarten kanssa. Jonkun muun näkökulmien tunteminen saattaisi auttaa ulos umpikujasta.

Toivomme että moni uskovainen löytäisi tämän.

Vanhoillislestadiolaisuuden moraalinen luonne

15.1.2015 23:30 – Maunu

Vanhoillislestadiolaisuudessa on vahvaa moraalista luonnetta: Ihmiset ovat valmiita tekemään uhrauksia – jopa elämän kokoisia uhrauksia – hyvän puolesta.

Mutta mikä on moraalisen luonteen eli eetoksen sisältö?

Jokin osa vanhoillislestadiolaisuuden normistosta tukee ihmisen moraalista unelmaa. Esimerkiksi oppi kaikkien vauvojen uskovaisuudesta on kristinuskon yleisestä normista poikkeava helmi.

Osa vanhoillislestadiolaisuuden normistosta on ristiriidassa ihmisen moraalisen unelman ja siis Jumalan

Taivaslaulu näyttämöllä: miten minä sen koin

– Rakkaus, hellyys, kapina! Miten ne näkyvät. Kun Vilja ja Aleksi kohtaavat ensi kertaa hartaushetkessä, viritys tuntuu selkäpiissä. Tommi Raitolehto osaa tämän lajin, olla läsnä intohimoa hehkuen, vaikka rönöttäisi seinää vasten kädet taskussa. –  Toimittaja Anne Välinoro.  Tampereen Työväen Teatterin esityksestä, Aamulehti.

– Kun kaikista kaunein asia kahden ihmisen välillä johtaa toisen  jatkuvaan vankilakokemukseen elämässä. Lisääntymisvelvoitteen taakkaa ei kestä keho eikä mieli. – Kriitikko Katri Kekäläinen, Huminaa-blogi.

Isä Aleksi lohduttaa esikoista, joka pelkää äidin menettämistä.

*  *   *

Jaan samat tunteet katsomon pimeässä. Minä, lestadiolainen nainen ja äiti, istun teatterissa katsomassa näytelmää joka kertoo ”meistä”. Elän mukana, sydän sykkyrällä, odottaen ja peläten.  Meitä on muitakin.

Taivaslaulu, teatteria Jumalan vauvavarastossa

 

Yleensä väliajalle siirryttäessä yleisö hälisee, mutta nyt vallitseva tunnelma oli vaiteliaisuus. Takanani käveli katsoja, joka itki itkemistään ja sanoi, ettei kestä, että on päästävä pois. – Kulttulinaristi.

– Itkin eilen, itken edelleen, eikä tälle taida ihan hetkeen tulla loppua. TTT:n Taivaslaulu oli niin kaunis, niin koskettava, niin riipivä. Vaikuttavin teatteriesitys, jonka koskaan olen nähnyt.  – Emmi Nuorgam blogissaan.

– Voi olla, että kaikki tämä aiheuttaa hämmennystä Jumalan valtakunnassa. – Eeva Kauppinen Kalevassa.

– Päällimmäisenä ajatuksena mieleeni jäi Taivaslaulusta kirjana ja esityksenä se, että jokaisen, ihan jokaisen vanhoillislestadiolaisen ja varsinkin herätysliikkeen puhujan ja johtokunnan jäsenen pitäisi se lukea ja katsoa. Ehdottomasti! – Vuokko Ilola Vartijassa.

– Esitykseen mennessäni ajattelin, että kunpa mahdollisimman moni lestadiolainen näkisi sen. Toiveeni voi osoittautua turhaksi, koska yhteisössä teatteria pidetään synnillisenä. Esityksen päätyttyä tajusin, että Taivaslaulun tarina on aivan yhtä tärkeää ei-lestadiolaisille. Sen perushumaani viesti kertoo, että suurin osa ihmisistä

Aika ajoi ohi televisiosäännöstä, elävä usko pysyy

Ajattelin vähän kirjoittaa tuosta uskon muuttumattomuudesta, mitä olen siitä miettinyt, että onko jotain muuttunut ja muuttuuko ja pitäisikö muuttua. Asioita olis paljonkin mutta otan nyt ne mitkä eniten on puhuttaneet, varsinkin taas tänä kesänä on näistä meilläpäin puhuttu jonkinverran.
Telkkarisääntö ilmanmuuta suojeli vanhoillislestadiolaista liikettä ja se oltiin nähty hyväksi. Se oli pitkään ihan OK mutta siitä on media ja maailma muuttunut aivan toisenlaiseksi.

Aika ja netti ajoi telkkarisäännön ohi. Tällä tarkoitan