Aihearkisto: Kirkko ja kaupunki

Lauriala: Hurtig ja Rauhala paljastivat liikkeen syvimmän haavan


– Me kaikki olemme Jumalan edessä samalla viivalla ja tarvitsemme yhtäläisesti Vapahtajaamme. Mutta lestadiolainen herätysliike on ottanut tuomiovallan Jumalalta omiin käsiinsä, kirjoitti Risto Lauriala kannanotossaan Kirkko ja Kaupunki -lehdessä viime syksynä. Lauriala_Risto

– Vasta Johanna Hurtigin ja Pauliina Rauhalan kaltaisten urheiden naisten työ … Lue koko artikkeli…

9 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, eettisyys, erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, harhaoppi, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kirkko, Kirkko ja kaupunki, kristinoppi, lakihengellisyys, opilliset kysymykset, seurakunta, seurakuntaoppi, SRK ry., uhkailu, uskon perusteet, uskontokritiikki, vallankäyttö

Lestadiolaisesta uskosta ei pääse irti, mutta siitä voi puhua runon kielellä


crosscountry_skiing_in_Lapland2

Juuri kun alan ymmärtää
tunturituulen puhetta,
minun täytyy lähteä.
Juuri kun alan ymmärtää,
kiven puhetta,
poron sielunelämää,
minun täytyy lähteä.

– –

Voi hyväjumala, eikö tämä tyhjän ikävöiminen ikinä lopu?

– –

Yhä uudelleen ihmettelen, mihin kaikkeen sydämeni
alistuukaan elämänpelon edessä.

– –

Herääminen uskon rajallisuuden tajuamiseen on
järkyttänyt sieluani enemmän kuin mikään muu. …Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): ahdistus, armo, elämäntapa, epäilykset, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellisyys, identiteetti, identity, Kirkko ja kaupunki, Lappi, suvaitsevaisuus, vapaus, yksilöllisyys, yksinäisyys

Jaakko Antila: vanhoillislestadiolaisuus elää rajanvedosta muuhun maailmaan


Kotimaa-lehti on haastatellut Jaakko Antilaa, joka on sitä mieltä, että vanhoillislestadiolaisuus on lahko. Antila jätti vanhoillislestadiolaisen liikkeen kolmisen vuotta sitten. Se tapahtui ennen kuin julkinen keskustelu lasten hyväksikäytöstä ja hoitokokousväkivallasta alkoi käynnistyä.

Antila ei itse kokenut herätysliikkeessä mitään varsinaisesti järkyttävää eivätkä uskon vaatimat elämäntapamääräykset olleet irtautumisen syynä. Sen sijaan häntä oli alkanut häiritä opetuksen epä-älyllisyys, joka joutui törmäyskurssille itsenäisen ajattelun kanssa. 

Uskontojen uhrien tuki ry:ssä Antila on sittemmin havainnut, että vanhoillislestadiolaisilla ja Jehovan todistajilla on yhteisiä piirteitä. Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, arvot, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, hajaannukset, harhaoppi, häpeä, historia, irrottautuminen yhteisöstä, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, Kirkko ja kaupunki, kontrollointi, kristinoppi, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, rauhanyhdistys, retoriikka, rippikoulu, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö

Vaikka olisi kuinka rikki, seuroihin pukeudutaan nätisti


Vanhoillislestadiolainen liike on ajanut naispappeusasiassa itsensä umpikujaan, toteaa lestadiolainen perheenisä. Vanhoillislestadiolainen liike heräsi keskustelemaan naispappeudesta, kun liikkeeseen kuuluva Mari Leppänen vihittiin papiksi viime maaliskuussa.

Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja kaupunki  -lehden artikkelissa vanhoillisestadiolaiset Anna, Mikko ja Jaana (nimet muutettu) sekä kirkon verkkokeskustelija Meri-Anna Hintsala tarkastelevat naisen asemaa vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Osa antaa tukensa SRK:n menettelyille, kun taas osa on pettynyt …Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): 2010-luku, alakulttuuri, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, ehkäisykielto, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, iankaikkinen elämä, identiteetti, identity, isyys, itsesensuuri, johtajat, kadotus, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, keskusteluilmapiiri, kiellot, Kirkko ja kaupunki, kontrollointi, lapset, leimaaminen, lisääntyminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, naispappeus, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, puhujat, raskaudenpelko, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, syyllistäminen, tasa-arvo, tutkimus, vallankäyttö, väkivalta

Homot ahdingossa lestadiolaisuudessa


 

YLE/TV1 lähettää 3.4. Kati Juuruksen toteuttaman dokumentin Kyllä homotkin siivoaa, jossa homoseksuaalit nuoret kertovat, miten vaikeaa kasvaminen homoksi on nyky-Suomessa.

Yksi dokumentin haastateltavista on Limingassa lestadiolaisuuden piirissä kasvanut Markus, joka kertoo Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, alueelliset erot, arkkipiispa, arvot, eettisyys, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, kannanotot, Kirkko ja kaupunki, leimaaminen, mielenterveys, normit, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, Raamatun tulkinta, seksuaalivähemmistöt, SRK ry., syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

KION: Ehkäisykielto on ihmisoikeusloukkaus


 Kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvottelukunnan (KION) puheenjohtaja, Tampereen hiippakuntadekaani, teologian tohtori  Ari Hukari tiedotti 11.1.2011 Suomi24-Kirkko Kuulolla –palstalla, että neuvottelukunta otti kantaa SRK:n ehkäisykieltoon vuonna 2009.

Kannanottoa ei kuitenkaan julkistettu, koska KIONilla ”ei ole asemaa lausua julkisuuteen kirkon kantaa”.

Hukari julkisti tiedon KIONin kannanotosta, kun palstalla oli tiedusteltu asiasta. Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, arkkipiispa, äitiys, ehkäisykielto, evankelis-luterilainen kirkko, ihmisoikeudet, Ihmisoikeusliitto, isyys, kannanotot, keskustelu, kiellot, kirkko, Kirkko ja kaupunki, kontrollointi, Kotimaa, lapset, lisääntyminen, luterilaisuus, miehen asema, naisen asema, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, perhe, Raamatun tulkinta, retoriikka, SRK ry., sukupuolijärjestelmä, tasa-arvo, vallankäyttö

Mikael Pentikäinen: homojen parisuhteille tasavertainen asema


Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäisen pääkirjoitus (Luovuttamaton yhdenvertaisuus, 28.8.2010) tarkasteli ihmisten tasavertaisuutta ihonvärin, uskonnon ja seksuaalisen suuntautumisen näkökulmasta.

Pentikäinen nostaa havainnollisesti esiin tasavertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden historiallisen jatkumon, jossa on edetty kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisen syntymässä saadut ominaisuudet eivät oikeuta syrjimään ketään. Tasavertaisuus on demokratian perusta. Myös homoseksuaaleilla on tasavertainen oikeus elämänkumppaniin ja avioliittoon yhtä lailla kuin heteroseksuaaleilla.

Pentikäinen kirjoittaa:

”…meillä on paljon yhteisöjä, yhdistyksiä ja myös yrityksiä, joissa yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat utuisia unelmia. – – Samaa ja eri sukupuolta olevat parit eivät tätä nykyä ole lain edessä yhdenvertaisia. Yhteiskunnassa, joka rakentuu yhdenvertaisuuden varaan, tilanne on ongelmallinen.

Uskonnonvapauteen kuuluu se, että kirkkojen pitää saada tehdä omat valintansa omassa tahdissaan. – – Uskonnonvapauteen kuuluu sekin, että joissakin asioissa kirkot voivat päätyä eri kannalle kuin yhteiskunnan enemmistö. Yhteiskunnallisen yhdenvertaisuuden yläpuolelle ne eivät voi kuitenkaan nousta.”

Lestadiolaisyhteisö syrjii homoseksuaaleja: he ovat ”perverssi ilmiö”

Laki samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröimisestä tuli voimaan jo vuonna 2002. Seuraavaksi avioliittolainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa niin että kaikki parit ovat tasavertaisia lain edessä, mitä enemmistö puuolueista ja yli puolet suomalaisista kannattavat.

Mutta edelleenkään ei vanhoillislestadiolainen samaa sukupuolta oleva pari voi solmia avioliittoa joutumatta erotetuksi uskonyhteisöstä. Rauhanyhdistyksessä ei ole vieläkään tilaa homoseksuaaleille tasavertaisina uskovaisina, joille puoliso  on samanveroinen Jumalan lahja, kuten asia ymmärretään silloin kun kyseessä on hetero. 

SRK:n kannanotossa vuodelta 2005 pääsihteeri Aimo Hautamäki toteaa: ”Viime vuosina keskusteluun ovat nousseet myös ns. perverssi-ilmiöt kuten suhtautuminen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. – –  Homoseksuaalisuus on ”siveettömyyttä ja sellaisenaan synti. ”  

Jotkut vanhoillislestadiolaiset homoseksuaalit ovat päättäneet hyväksyä liikkeen opetuksen sellai-senaan ja alistuvat elämään yksinäisyydessä. Toiset taas ratkaisevat asian joko salaamalla homoutensa ja kumppaninsa tai yrittämällä elää hetero-kulissiavioliitossa. Kaikki nämä ratkaisut ovat yleensä aina ristiriidassa yksilön hyvinvoinnin ja onnellisen elämän kanssa ja johtavat ihmisen ja hänen läheisensä kärsimyksiin. Asetelma ei ole terve kenenkään kannalta.

Vanhoillislestadiolainen, keski-ikäinen homomies kertoo elämänkokemuk-sistaan hiljattain ilmestyneessä Lehdon ja Koveron tutkimuksessa. Myös Kirkko ja Kaupunki-lehden haastateltavista kaksi on vanhoillislestadiolaista. Toinen heistä joutui jättämään yhteisön, koska ei halunnut elää elämäänsä ilman elämänkumppania, kun taas toinen on päättänyt kokonaan luopua elämänkumppanihaaveista.

Pahinta on elää kaapissa

Vanhoillislestadiolainen homo Tuomas ei aio elää koskaan parisuhteessa, koska se on hänen mielestään Raamatun vastaista.

Mutta Liisan ja Annikan mielestä parisuhde on tarkoitettu elämän voimavaraksi lesboillekin. Kaikki kolme ovat siitä yhtä mieltä, että pahinta olisi joutua salaamaan homoutensa peläten ympäristön hyljeksintää.

Tuomas on nuori mies Pohjois-Suomesta. Hän ei puhu julkisuudessa omalla nimellään, mutta haluaisi herättää keskustelua asiasta, joka koskettaa suurta ihmisryhmää. Homoseksuaaleja, miehiä ja naisia, on arviolta 2–4 prosenttia väestöstä, ja sama osuus heitä on myös vanhoillislestadiolaisista.

– Ilmeisesti kaikki vanhoillislestadiolaiset eivät tiedosta, että meidänkin keskuudessamme on homoseksuaaleja, ja monet heistä joutuvat kärsimään hiljaa, Tuomas painottaa.

– Jos homoseksuaalisuudesta tiedettäisiin enemmän, voitaisiin paremmin auttaa sen kanssa kamppailevia. Haluaisin auttaa luomaan rakkauden ilmapiiriä, jossa homoseksuaali saisi tukea, niin että jaksaisi taipumuksestaan huolimatta pysyä uskomassa.

– Homoseksuaalinen taipumus ei sinänsä ole synti, mutta sen toteuttaminen merkitsee uskosta luopumista, selvittää Tuomas vanhoillislestadiolaisten näkemystä.

”Homoseksuaalisuuden toteuttamisella” vanhoillislestadiolaiset tarkoittavat parisuhteessa elämistä ja sukupuolielämää. Käytännössä vl-homo on tuomittu elämänmittaiseen täydeliseen selibaattiin, koska sukupuolielmä on totaalisesti kiellettyä ja myös marsturbointi syntiä.

Tuomas on miettinyt pitkään, voisiko hän sittenkin mennä naimisiin naisen kanssa. Sille vl yhteisö antaisi siunauksensa.

Mutta hän on päättänyt katsoa totuutta silmästä silmään. Homoseksuaalinen taipumus on syntymässä saatu inhimillinen ominaisuus, joka pysyy. ­

– Koen, etten minä voi heteroksi muuttua. Mutta Jumala voi silti johdattaa minut avioliittoon.

Kaikki kristityt eivät jaa yhtä  jyrkkää raamatuntulkintaa kuin vanhoillislestadiolaiset. Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä on pappeja, jotka siunaavat samaa sukupuolta olevia pareja. Kirkko ei ole vielä ottanut asiaan lopullista virallista kantaa. Kirkkovihkimystä homopareille ei Suomessa toistaiseksi tarjota, mutta liiton siunaaminen kirkossa on mahdollista.

Mahdollinen avioliittolainsäädännön muutos voi muuttaa myös kirkon käytäntöjä.

Vaihtoehdot vähissä

Liisa Kunnari on myös lähtöisin vanhoillislestadiolaisesta kodista, mutta hän valitsi elämälleen toisen suunnan. Kunnari toimii aktiivisesti Oulun Setassa, joka on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintää vastustava järjestö.

– Jos olisin halunnut pysyä uskossa, olisivat kulissiavioliitto tai parisuhteesta kokonaan kieltäytyminen olleet ainoat vaihtoehdot. Kumpikaan ei tunnu ollenkaan realistiselta vaihtoehdolta itselleni, Kunnari huokaa.

Välit perheeseen ovat pysyneet hyvinä, vaikka mielipiteet välillä törmäävätkin yhteen. Kun hänellä oli murrosikäisenä tarve käydä läpi identiteettiään, hän puhui mieluummin ei-lestadiolaisten ystävien kanssa.

– Heidän kanssaan saattoi keskustella ilman, että tarvitsi pelätä tuomitsemista. Nyt voin olla avoimesti se mikä olen. Olen löytänyt sisäisen rauhan.

Kunnari ei jättänyt uskonyhteisöä siksi, ettei usko olisi ollut hänelle tärkeää. Mutta rehellisyys itseä ja muita kohtaan oli välttämätöntä.

– Pahinta olisi hankkia kulissiavioliitto ja vetää jotakin roolia koko ikänsä. Se olisi väärin myös puolisoa kohtaan, koska silloin häntä käytettäisiin välineenä. Kai se on lastenkin paras, että vanhemmat ovat toisilleen rehellisiä ja rakastavat toisiaan.

Salailu ja selibaatti kuormittavat ihmistä

Kunnari ei usko, että fyysisen rakkauden kieltäminen tekisi hänet paremmaksi ihmiseksi. Päinvastoin: voisi olla vaikeaa olla rakastava muita ihmisiä kohtaan, jos olisi täysin kiellettävä itseltään asia, joka on useimmille itsestäänselvyys.

– Jollain tavalla se tulisi ulos. Aggressiona, masennuksena tai huonommuuden tunteena. Koko ajan kyselisi katkerana, miksi Jumala on kieltänyt itseltä parisuhteen, mutta antanut sen toisille suurimmaksi siunaukseksi.

– Kyllä niitä yleisönosastokirjoittajia riittää, jotka julistavat, ettei tietyillä ihmisillä ole oikeutta hankkia parisuhdetta. On helpompi heitellä kommenttejaan paperilla kuin sanoa asiansa naamatusten, Kunnari tietää.

Hänen mielestään vaikein tilanne on niillä, jotka joutuvat salaamaan taipumuksensa jopa läheisiltään välien katkeamisen pelossa. Jos poikkeavaa seksuaalista suuntautumistaan ei pysty käsittelemään edes puhumalla, ihminen voi mennä lukkoon ja eristäytyä täysin.

Kunnari ymmärtää hyvin, miksi Setan toimintaan tulee vanhempiakin ihmisiä – myös uskonnollisesta taustasta – jotka haluavat vihdoin viimein selvittää identiteettiään kaltaistensa kanssa.

”Jokaisella on ristinsä, minulla tämä”

Tuomaksen olemuksesta ei aisti katkeruutta. Itse asiassa hän on kiitollinen siitä, ettei kaikki ole ollut hänelle itsestään selvää.

– Koen, että homoseksuaalinen taipumus on Jumalan rakkautta minua kohtaan. Se on minulle annettu koettelemus. Jokaisella on ristinsä kannettavana, ja minulla on tämä. Se, että joudun jatkuvasti kamppailemaan taipumukseni kanssa, auttaa pitämään uskon päämäärän tärkeänä.

Tuomas ei ole jäänyt yksin uskonyhteisössään, vaikka on taipumuksestaan puhunutkin. Ennakkoluulottomia ihmisiä on löytynyt varsinkin nuoremman sukupolven, mutta myös elämää kokeneempien joukosta.

– Rohkea ja puhelias luonne on auttanut siinä, että olen saanut tulpan auki, nuori mies toteaa.

Tuomaksen mielestä hänen taipumuksensa on yksi niistä vieteistä, joille on tervettä asettaa rajat.

– Ihmisillä voi olla taipumusta moniin asioihin, vaikkapa varastamiseen. Mutta kaikkia taipumuksia ei saa toteuttaa. Usko varjelee ja näyttää suuntaa, mikä on oikein. Raamatussa sanotaan, että avioliitto on tarkoitettu miehen ja naisen väliseksi. Paavalin mukaan on ihmisiä, jotka eivät sovi avioliittoon, Tuomas perustelee.

Hän tuntee ihmisiä, jotka ovat luopuneet vanhoillislestadiolaisesta uskosta ja ryhtyneet toteuttamaan homoseksuaalista taipumustaan.

– Minullakin on ollut välillä tosi vaikeaa. Olen ollut masentunut ja maahan lyöty, ja olen miettinyt, sovinko mihinkään muottiin. Mutta haluan pysyä taivastiellä.

Tuomas myöntää kaipaavansa välillä fyysistä läheisyyttä. Hän ei silti koe, että olisi kieltänyt rakkauden itseltään – rakkauden lajejahan on monia.
– Minulla on paljon ystäviä ja muita läheisiä. Ihminen voi olla perheellinen, vaikkei ole parisuhteessa, Tuomas vakuuttaa.

Enemmän pelkoa vai rakkautta?

Mielipiteet jakautuvat kirkon sisälläkin siinä, kuinka kristillisestä näkökulmasta tulisi suhtautua homoseksuaalisuuteen. Tulisiko kirkon tukea kaikkia pariskuntia, jotka haluavat sitoutua vakavaan parisuhteeseen? Arkkipiispa Kari Mäkinen on vahvasti tätä mieltä, mutta toivoo että kirkko saa aikaa käsitellä tätä kysymystä ja edetä omaa tahtiaan.

Voidaan kysyä, onko Jumala antanut ihmisille valtuudet kieltää joitakin ihmisiä rakastamasta toisiaan? Eikö rakkauden kaksoiskäsky ulotukaan niihin, jotka rakastavat eri tavalla?

Liisa tietää tapauksen, jossa samaa sukupuolta oleva pari käännytettiin pois kirkon järjestämältä parisuhdekurssilta. Perusteeksi sanottiin, ettei seurakunnalla ole heille mitään tarjottavaa.

Tuomaksen kanta homoseksuaalisuuden toteuttamiseen on toinen kuin Setan kannattajilla. Mutta hänenkin kohdallaan oman tilanteen tiedostaminen ja hyväksyminen vaati pitkällistä itsetutkiskelua ja keskusteluja läheisten kanssa.

Tuomas pohtii realistisesti, ettei aika ehkä ole kypsä homoseksuaalisuuden avoimelle käsittelylle uskovaisissa piireissä.

– Toivon kuitenkin, ettei kukaan ymmärtämättömyyttään loukkaisi ketään ja näin aiheuttaisi kärsimystä lähimmäiselle, Tuomas sanoo. Liisakin haluaa lievittää kanssaihmistensä turhaa kärsimystä.

– Haluaisin uskoa sellaiseen Jumalaan, joka rakastaa enemmän kuin tavallinen ihminen. Maanpäällinen helvetti on se, jos joutuu esittämään muuta kuin on, Liisa kiteyttää.

Asiallista tietoa haukkumasanojen sijaan

Liisa Kunnari ja Annika Perttula ovat Seta ry:n aktiiveja. Nuoret naiset haluavat jakaa asiallista tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Perttula on kiertänyt puhumassa muun muassa kouluilla.

– Kun nuoret homottelevat toisiaan, he eivät tiedä mistä on kyse, hän sanoo.

– Homoutta ajatellaan kauhean seksikeskeisenä. Seksihän on vain yksi ihmisyyden osa-alue. Ei seksuaalisuus leimaa homoja sen enempää kuin muitakaan, Perttula sanoo.

Sama seksistinen käsitys voi olla Setan toiminnasta. Järjestön tarkoitus on ajaa seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa ja vastustaa yhteiskunnallista syrjintää. Keskeistä on avun tarvitsijoiden tukeminen.

Myös sateenkaariperheitä tuetaan. Järjestön mukaan perhe, jossa vanhemmat ovat samaa sukupuolta, voi olla lapselle aivan yhtä hyvä kasvuympäristö kuin perinteinenkin perhe.

Homous ei näy päälle

Annika Perttulan mukaan yleistä on sekoittaa keskenään seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti. Ajatellaan virheellisesti, että homous näkyy päälle päin. Kuitenkaan kenestäkään ei tee homoa se, ettei hän halua sopeutua perinteisiin miehen tai naisen roolimalleihin.

– Ihmiset pelkäävät sitä, minkä tuntevat huonosti. Monissa perheissä sukupuoliasioista vaietaan, koska ihmiset pelkäävät ja häpeävät jopa heteroseksuaalisuutta. Ollaan huolissaan siitä, sopiiko oma seksuaalisuus tiettyyn muottiin tai keskiarvoon, Liisa Kunnari sanoo.

– Seksuaalinen suuntautuminen on jatkumo, jonka toisessa päässä on homous ja toisessa heterous. On paljon ihmisiä, jotka ovat jotakin homon ja heteron väliltä. Biseksuaalit voivat kokea vetoa molempia sukupuolia kohtaan, Annika tietää.

Nykyisin arvellaan, että seksuaalinen suuntautuminen määrittyy ennen syntymää. Yksi teoria on, että homoseksuaalisuus johtuu äidin alkuraskauden aikaisesta hormonitasapainon vaihtelusta. Äidin erittämät hormonit vaikuttavat sikiön aivojen rakenteeseen. Erilainen aivotoiminta voi selittää, miksi homoseksuaalien käytöksessä ja kiinnostuksen kohteissa on usein lapsesta alkaen vastakkaisen sukupuolen piirteitä.

– Itse olen ollut lapsesta saakka kiinnostunut pukeutumisesta, mikä ei ole pojille niin tavallista, naurahtaa Tuomas.

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoi ”Yksi meistä”.

Lähteet:

Juhani E. Lehto & Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana. Lilith 2010.

Mikael Pentikäinen: Luovuttamaton yhdenvertaisuus.  Helsingin Sanomat 29.8.2010, pääkirjoitussivu, A2.

Riikka Vuorijärvi: Pahinta on elää kaapissa.  Kirkko ja kaupunki 14.4.2008.

*     *     *

Lue lisää:

Mikael Pentikäinen: Luovuttamaton yhdenvertaisuus.  Helsingin Sanomat 29.8.2010, pääkirjoitussivu, A2.

Jan Ahonen: Kanadan suurin luterilainen kirkko muutti homokantojaan. Kotimaa24 22.7.2011.

Aimo Hautamäki: Oikea ja väärä. Alustus Perhon suviseuroissa 2.7.2005.

Johannes Leppänen: Arvojen muutosten vaikutuksia kirkossa ja yhteiskunnassa. Agrologi, silloisen kansanedustajan ja SRK:n johtokunnan jäsenen Johannes Leppäsen alustus tiedotustilaisuudessa  26.6.2008 Sievin suviseuroissa.

Juhani E. Lehto & Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana. Lilith 2010.

Kirkkoneuvosto: Kajaanin kirkossa lupa rukoilla rekisteröidyn parisuhteen puolesta

Leanne Waldal: How does “sweetie” become shunned? (Lestadiolaisen lesbon syrjintä ja eristäminen)

Elina Järvinen: Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen (Suomen Kuvalehti 50/2007)

Kirkkokansa ojentaisi käden vähemmistöille. Helsingin Sanomat 30.10.2010, pääkirjoitus.

Johannes Ijäs & Ville Talola: Vanhoillislestadiolaisia edustajia pyytänyt anteeksi kirkolliskokousäänestystään. Kotimaa24 30.12.2010.

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

Kun perheenjäsen kertoo olevansa homo

Piispa Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

R. K.: Nöyryyttävä päätös: kirkko ei kohtele homoseksuaaleja yhdenvertaisina seurakunnassa

Parisuhdelain seuraukset kirkossa: piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle 2010. (Pohjana kirkolliskokouksessa käsittelylle keväällä ja syksyllä 2010.)

Niklas Herlin: Kristityt homoja parantamassa

Seksuaalivähemmistöt EU:ssa

YLEn haastattelupyyntö

Polliisi Karhunen: Uskovainen ja järki

Mikael Pentikäisen tilanneanalyysi

9 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, Aimo Hautamäki, avioliitto, eettisyys, etniset vanhoillislestadiolaiset, Helsingin Sanomat, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, kannanotot, kiellot, kirkko, Kirkko ja kaupunki, kontrollointi, normit, nuoret, Olavi Voittonen, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, perhe, Raamatun tulkinta, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, synnit, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, tutkimus, ulossulkeminen, vallankäyttö

Kun perheenjäsen kertoo olevansa homo


Mitä perheessä tapahtuu, kun poika tai tytär ilmoittaa olevansa homoseksuaali? 

Vanhemmilla herää paljon kysymyksiä, kun lapsi tunnustautuu homoksi. Puuttuu asiatietoa, sillä suomalaisessa kristillisyydessä on syyllistytty pitkään syrjintään ja ihmisoikeusrikkomuksiin. Uskovat eivät tunne asiaa, sillä heiltä puuttuu perustiedot siitä. Koko maailmankuva voi joutua myllerryksen valtaan.

Tätä kipeää aihetta on käsitelty Kallion seurakunnassa Helsingissä. Vanhemmille on perustettu tukiryhmä, jossa isät ja äidit voivat keskustella perheen ihmissuhteista, perehtyä homoseksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin asiallisen tiedon ja kristillisen ihmiskäsityksen pohjalta sekä saada vertaistukea.  Lisäksi kirkossa kaivataan omaa hengellistä tomintaa. Moni homo ja lesbo on kokenut, ettei hänellä ole paikkaa omassa hengellisessä yhteisössään, johon hän haluaa kuulua.

Rauhanyhdistyksen piirissä on vielä paljon tietämättömyydestä kumpuavaa syrjintää ja asiattomia asenteita; sinne kaivattaisiin samantyyppistä uskovien tukea ja keskustelua, jota jo eräissä ev.-lut. seurakunnissa on tarjolla. Kallion seurakunta näyttää mallia.

Kallion seurakuntasalissa järjestettiin alustus- ja keskustelutilaisuus homoseksuaalien vanhemmille ja läheisille. Rovasti Liisa Tuovinen käsitteli perheessä käynnistyviä prosesseja, kun omainen kertoo olevansa homo. Syntyi avoin keskustelu, jossa sekä omaiset että homot ja lesbot kertoivat omista ja omaistensa reaktioista. Paikalla oli yli kolmekymmentä ihmistä.

Tuovinen luki eräältä homomieheltä saamaansa kirjettä, jossa tämä kuvaili vanhempien erilaisia tapoja suhtautua homoseksuaaliseen lapseensa. Jotkut saattavat katkaista kokonaan suhteensa lapseen. Lapsi saattaa myös salata koko asian, jolloin etäisyys lapsen vanhempien välillä kasvaa ajan mittaan tuskallisen suureksi. Joillekin vanhemmille lapsen homoseksuaalisuus ei ole ylitsepääsemätön este.

Yleisössä oli vanhempia, joille tiedon saaminen lapsen homoseksuaalisuudesta ei ollut shokki. Eräs lesbotyttö kertoi kirjoittaneensa äidille kirjeen ja hankkineensa kirjallisuutta aiheesta ja tukea seurakunnasta, jos äiti sitä tarvitsisi.

– Lapseni on se sama ihana tyttö, joka hän on ollut tähänkin saakka. Toki myllerrystä kesti pari kuukautta ja mietiskelin, mitä kaikkea tähän liittyi. Teen surutyötä sen suhteen, että onko lapseni elämä vaikeampaa kuin tavallisesti, äiti sanoi.

Moni vanhempi tunsi olleensa varsin yksin tilanteessa, jossa joutui pohtimaan uudestaan suhdettaan lapseen. Yleisössä kaivattiin kirkolta vanhempien vertaistukea.

— Vanhemmat ovat kaapissa. Asiasta ei juuri puhuta, vaikka se auttaisi vanhempiakin käsittelemään omia tunteitaan, totesi yksi äideistä.

Raamatun ja muinaisitämaisen kirjallisuudentutkimuksen professori Martti Nissinen käsitteli teemaa Raamattu ja homoseksuaalinen rakkaus. Nissisen mukaan Raamattu ei puhu juuri lainkaan homoseksuaalisuudesta.

– Raamattu käsittelee homoseksuaalisuudesta vain marginaalisia asioita, jotka eivät ole kovin oleellisia meidän yhteiskunnassamme olevien homosuhteiden kannalta.

Raamatussa ei puhuta sanaakaan homoseksuaalisesta rakkaudesta, eikä siinä oteta huomioon sitä, että kahden ihmisen suhde voisi olla rakkauteen perustuva.

– Raamatussa puhutaan vain seksuaalisista teoista, jotka Raamatun ajan kontekstissa liittyivät seksuaaliseen väkivaltaan, irstauteen ja ihmisen pakottamiseen väärään rooliin.

Tommi Sarlin, Kirkko ja kaupunki 17.10.2005

Kallion seurakunta edelläkävijä kristittyjen homojen tukijana

Vuonna 1999 Kallion seurakunta aloitti erityisesti seksuaalisille vähemmistöille suunnatut iltarukoukset, vesperit.

Joka kuukauden viimeisenä lauantaina Tuomiokirkon kappelissa vietettäviä sateenkaarimessuja alettiin järjestää 2003. Vuotuisen Pride-festivaalin yhteydessä sateenkaarimessu toteutetaan Kallion kirkossa. Normaalisti messussa käy 50–60 ihmistä, Priden yhteydessä se vetää väkeä moninkertaisesti.

Sateenkaaritoimintaan ovat kuuluneet lisäksi muun muassa kahvila, kuoro, raamattupiiri ja parisuhdekurssi.

Moni homo ja lesbo on kokenut, ettei hänellä ole paikkaa omassa kotikirkossa. Tästä syystä Helsingissä alettiin jo vuosia sitten järjestää sateenkaarimessuja, joihin kutsutaan erityisesti seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ja heidän läheisiään. Ne ovat kaikille avoimia jumalanpalveluksia. Messut järjestetään Helsingin tuomiokirkon kappelisalissa.
 
Sateenkaarityö on Kallion seurakunnan virallinen työmuoto, josta vastaa seurakuntapappi. Messujen järjestämässä ovat myös Arcus – ekumeeninen sateenkaariryhmä, Setan kristillinen ryhmä Malkus ja Yhteys-liike. Messuvieraita on kaiken ikäisiä lapsista vanhuksiin. Vuonna 2005 vietettiin ensimmäistä sateenkaariperheille suunnattua messua, jossa otettiin erityisesti lapset huomioon, kertoo pastori Jaana Partti.
 
Moni messuvieras on yllättynyt kokemuksesta, että saa olla oma itsensä ehtoollisvieraana. Saa olla homoseksuaali ja uskovainen yhtä aikaa. Ei tarvitse piilotella olemustaan tai yrittää sulautua valtakulttuuriin. Yhdessä vertaistensa kanssa voi parhaiten kokea kuuluvansa Kristuksen ruumiiseen ja yhteisöön. pastori Jaana partin mukaan sateenkaarimessuja tarvitaan kunnes jokaisessa seurakunnassa sateenkaari-ihmisille kuuluu kutsu ehtoollispöytään sanoin; tule sellaisena kuin olet.

– Jumalan luomistyö jatkuu myös seksuaalisuuden alueella ja siksi erilaisuutta ei pidä sulkea pois seurakunnasta. Jokaisen seurakunnan tulisi avata ovi seksuaalivähemmistöille, jotta Kristuksen ääni kuuluisi: Katso minä seison ovella ja kolkutan. Tulkaa kaikki.

 Yhteys-liike tukiryhmänä

Vuonna 2003 joukko kirkon työntekijöitä perusti Yhteys-liike -nimisen tukiryhmän puolustamaan ihmisarvoista ja kristillistä tapaa suhtautua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöryhmiin.

Yhteys-liikkeen puheenjohtajana toimii rovasti Liisa Tuovinen. Hän on myös siunannut homopareja. Liisa  Tuovisen pääaine teologisessa tiedekunnassa oli Uuden testamentin eksegetiikka. Sen vuoksi häntä on pitkään harmittanut kirkon riittämätön Raamattuopetus ja siitä seuraava heikko Raamattutiedon taso.

– Uskotaan Jumalan omin käsin kirjoittaneen Raamatun ja vedotaan Mooseksen ajan puhtauslakeihin, vaikka jo alkukirkko hylkäsi ne.

Teologi on huomannut, että Raamattua luetaan usein käskyjen ja kieltojen lakikirjana.
– Näyttää olevan vaikea ajatella, että kristityn velvollisuus on kysyä, mitä Jumalan rakkaus merkitsee tässä ja nyt. Kyllä Jeesus kehotti punnitsemaan asioita, samoin Paavali, joka tähdensi, että arvioikaa ja pitäkää se, mikä on hyvää.

Ahdistusta lisää se, että seksuaalisuuteen liittyvä tutkimustieto on kovin nuorta. Nykylääketiede on kumonnut käsityksen homoseksuaalisuudesta sairautena. Mutta vaikka tiedekään ei tunne homoseksuaalisuuden kaikkia syitä, se tiedetään että seksuaalinen suuntautuminen määräytyy varhaisessa sikiönkehityksen vaiheessa eikä ihminen pysty sitä aikuisena muuttamaan. Homous on tässä mielessä yhtä luonnollista kuin keterous.

– Edesmennyt lääkäri Jorma Palo kirjoitti parantumattomasti terveistä, joka on minusta hyvin sanottu. Homoseksuaalisuus on luovuttamaton osa minuutta, ihmiselle annettu, eikä siitä voi tulla pois. Emmekö jo voisi kirkossakin luopua kutsumasta sitä synniksi? kysyy rovasti Liisa Tuovinen.

Malkus: kristittyjen homojen verkosto

Malkus on Helsingin seudun Setan kristillinen ja elämänkatsomuksellinen ryhmä. Sana ”kristillinen” ymmärretään laajasti, ja yhmään voi tulla kuka tahansa henkistä kotia tai  keskusteluja kaipaava, olipa mielestään kristitty tai uskovainen, molempia, tai ei kumpaakaan.

Vaikka Malkus on erityisesti suunnattu homoille, lesboille, biseksuaaleille ja transihmisille (joista kaikista käytetään lyhennettä hlbt), mukaan mahtuu näihin ryhmiin kuulumattomiakin.

Malkuslaisissa on sekä erilaisiin kristillisiin uskonsuuntiin että muihin uskontoihin kuuluvia ihmisiä ja uskontokuntiin kuulumattomiakin. Keskusteluissa on lähtökohtana, että  mitä tahansa saa pohtia ja kyseenalaistaakin ja että jokaisen vakaumusta kunnioitetaan. Tavoitteena on, että kukin voi rakentaa maailmankuvaansa ja minäkuvaansa rauhassa ja ilman painostusta. Ryhmässä keskustelemalla se voi olla helpompaa kuin pelkästään yksin asioita pohtimalla.

Malkus osallistuu yhdessä Arcus-ryhmän ja Yhteys-liikkeen kanssa hartaustilaisuuksien eli Sateenkaarimessujen järjestämiseen. Järjestetään myös leiriviikonloppuja ja erityistapaamisia Helsinki Pride -viikon aikaan.  Muita toimintoja, joihin voi osallistua, ovat mm. raamattupiiri, sururyhmä ja hiljaisuuden retriitti. Nettiklubissa voimme tiedottaa ja vaihtaa ajatuksia virallisten tapaamisten välillä. Klubi on suljettu ulkopuolisilta ja sen jäseneksi pääsystä voi tiedustella Malkuksen tilaisuuksissa.

Hanki tietoa – lue lisää:

Laaja ja informatiivinen kooste kirkkojen piirissä laadittuja selvityksiä Kirkot ja homoseksuaalisuus –sivustolla.

http://www.evl.fi/kkh/ktk/parisuhde/Kirkotjahomoseksuaalisuus/

Piispa Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

Mikael Pentikäinen: Homojen parisuhteille tasavertainen asema

Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Leanne Waldal: How does “sweetie” become shunned? (On ostracism after leaving Leastadian church when being lesbo; also interesting comments)

”Uskon että Jeesus olisi tehnyt samoin”. Kirkko ja kaupunki 12.8.2008.

Sateenkaaripastori: kirkon pyydettävä homoilta anteeksi

Fil.toht. Seppo Lohi: “Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”

www.yhteys.org

1 kommentti

Kategoria(t): arvot, eettisyys, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, hengellisyys, homoseksuaalisuus, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kaksoisviestintä, kiellot, kirkko, Kirkko ja kaupunki, kontrollointi, kristinoppi, lakihengellisyys, lapset, leimaaminen, normit, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, Raamatun tulkinta, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, seurakunta, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, syrjintä, tasa-arvo, tieto, tuomitseminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys, ystävyys

Kun yhteisö painostaa ja hallitsee pelolla


 

 

boysmoking2

Uskon pitäisi tuoda iloa ja rauhaa eikä ajaa ihmisen mieltä ahtaalle. Pelottelu ja valmiit ajattelumallit, vaatimus tietyllä tavalla uskomisesta, eivät kuulu terveeseen uskonnollisuuteen. Epäilyt ja kyseenalaistaminen kuuluvat normaaliin uskonnolliseen elämään. Jokaisella tulee olla aina mahdollista pohtia kriittisesti, mikä on minulle totta ja tervettä hengellisyyttä, ja mitä tarvitsen oman hyvinvointini takia. Jos yhteisössä kielletään kriittinen ja kyseenalaistava keskustelu, se on merkki epäterveestä hengellisyydestä. Usko, jossa ei ole tilaa kaikille erilaisille tunteille ja kysymyksille, on pöhöttynyttä uskoa.

 

Epäterve usko ahdistaa (Kirkko ja Kaupunki 17.11.2008)

Uskonto voi antaa voimaa, elämänsisältöä ja jopa terveyttä. Aina tilanne ei ole niin onnellinen. Maailma on pullollaan ahtaita ja vahingollisia uskonnollisuuden suuntia, joiden keskuudessa ei vallitse rauha vaan pelko.

Pahimmillaan uskonto voi satuttaa, lamauttaa ja viedä elämästä kaiken ilon. Silloin ihmissuhteet, omaisuus ja mielenterveys ovat vaarassa.

Kohta kolmekymppisen Liisan lapsuuden paras leikkikaveri asui aivan naapurissa. Lapsen näkökulmasta ystävän kotiväen touhut tuntuivat oudoilta. Vapaakirkolliseen uskonsuuntaan kuuluvan perheen äiti kuunteli salaa oven takana, etteivät kahdeksanvuotiaat kaverukset vain kiroile.

– Kirjastosta lainatut kirjat joutuivat tarkkaan syyniin ja pussailuja sisältävät teokset kiellettyjen listalle. Televisio-ohjelmista suuri osa oli kielletty syntisyytensä takia, Liisa kertoo. Vanhemmat saattoivat hurjistua lapselleen pienimmästäkin syystä, kuten vääränlaisen lehden lukemisesta.

Murrosiässä Liisan ystävä alkoi masentua. Hän puhui kuolemanpelostaan. Vanhemmat olivat opettaneet, että hän oli syntinen ja joutuisi helvettiin.

Erään kerran ystävä sitten vastasi puheluun sairaalan psykiatriselta osastolta. – En ole nähnyt ystävääni vuosiin, mutta hän on kuulemma niin huonossa kunnossa, ettei tapaaminen edes onnistuisi, Liisa huokaa.

Ehdollinen ja vaativa rakkaus tuhoaa

Liisan ystävän tarina on tyyppiesimerkki epäterveestä ja ahtaasta uskonnollisuudesta, joka kääntyy ihmisen mielenterveyttä vastaan. Erityisesti lapsena imetty ahdistava uskonto voi aiheuttaa suuria traumoja.

– Lapsena ihminen on haavoittuvimmillaan. Samaan aikaan vanhempien ehdoton rakkaus on hänelle elintärkeää. Jos rakkauteen liittyy ahdistavia ehtoja ja vaatimuksia tietyllä tavalla uskomisesta, vaikutukset voivat olla rajuja ja pitkäkestoisia, huomauttaa pastori, terapeutti ja perheneuvoja Kaija Maria Junkkari.

Aikuisenakin ihminen on uskonkysymysten edessä paljas ja haavoittuva, onhan kyse antautumisesta ja luottamuksesta itseä suurempaan voimaan. Siksi usko ja mielenterveyden ongelmat tahtovat usein käydä rinnakkain.

Psyyke joutuu koville erityisesti silloin, kun aluksi ihana uskonyhteisö alkaa näyttää kielteisiä puoliaan. Ihminen voi epäillä tulleensa huijatuksi ja tuntea, että elämä on mennyt hukkaan uskonyhteisön tapoja seuratessa.

Junkkari muistuttaa, että normaaliin uskonnolliseen elämään kuuluvat epäilyt ja uskon jatkuva kehittyminen. Ahtaassa uskossa epäily on aina valtava kriisi. Kun uskolla ei ole tilaa kasvaa, lisääntyy ahdistus. Lopulta ihmisen on luovuttava alussa niin ihanalta tuntuneesta uskosta.

– On kuin lapsi joutuisi äidistään luopumaan, Junkkari vertaa. – Hylkäämisen, yksinäisyyden ja häpeän kokemukset sekä niistä nousevan kiukun ja surun läpikäyminen voi olla pitkä prosessi. Parhaimmillaan se johtaa oman, terveen hengellisen elämän löytymiseen tai ylipäätään tasapainoon.

Kyseenalaistaminen on kasvua

Junkkarin mukaan avoimessa, elämää rikastuttavassa uskossa ja uskonyhteisössä kyseenalaistaminen on kasvua ja hengelliset kriisit uskonnollista uudistumista. Sellainen usko, jossa ei ole tilaa kaikille tunteille ja kysymyksille, ja jossa annetaan kaikki valmiiksi pureskeltuna, on pöhöttynyttä uskoa.

– Uskonkriisit ja entisen kyseenalaistaminen ovat osa ihmisen elämänkaarta. Ne ovat Jumalan tapa toimia, patistaa meitä pysähtymään ja ajattelemaan. Ne estävät hengellisen mustavalkoisuuden, Junkkari kuvaa.

On aina hälyttävää, jos ihminen huomaa joutuneensa sellaiseen uskonyhteisöön, joka kieltää tietyt tunteet ja vaatii kritiikitöntä hyväksymistä. – Suostuminen tähän kutistaa ihmistä. Aina pitäisi olla mahdollista pohtia kriittisesti, mikä on minulle totta ja tervettä, ja mitä tarvitsen oman hyvinvointini takia, Junkkari muistuttaa.

Terveessä uskossa on tilaa ihmisyydelle ja sitä kautta kaikenlaisille tunteille, myös ristiriitaisille ja raadollisille.
– Tunteet ovat elämän virta ja voima. Niiden kautta olemme kosketuksissa itseemme ja todellisuuteen. On luonnollista, että jos jotkin tunteet määritellään kielletyiksi, niiden tukahduttaminen vaatii veronsa tavalla tai toisella.

Joillekin karismaattisille uskonsuunnille on ominaista, että tunteilla yritetään pönkittää liikkeen yhtenäisyyttä ja yhteistä uskonnollista kokemusta.

– Musiikki, ääneen rukoileminen ja ylistäminen ovat sinällään hienoja asioita, mutta jos niiden avulla yritetään pakottaa esiin tunteita ja nostattaa keinotekoisesti henkeä, ihmisen tunnemaailma voi jälleen kerran vääristyä, Junkkari huokaa.
– Yhteisön johtajilla on tässä hyvin suuri vastuu. Tarvittaisiin ehkä myös enemmän nöyryyttä.

Hengellistä insestiä ja manipulaatiota

Monissa epäterveissä uskonnoissa korostetaan vaativaa uskonnollisuutta. Kun soppaan lisätään ”vain me pelastumme” -asenne, sekasotku on valmis.

– Yhteisön paine on usein valtava. Jos kaikki ympärillä ovat ”oikeassa” uskossa, ihminen alkaa helposti kysyä itseltään, mikä minussa on vikana, kun tunnen ja näen asiat toisin, Junkkari sanoo.

Hengellinen painostus on pahimmillaan silloin, kun ihminen ehkä kovassakin ahdistuksessa, hauraana ja luottavaisena, hakee apua uskonnollisesta yhteisöstä, ja hänen eteensä isketään valmis paketti taivaaseen pääsyn ehtona: usko näin tai joudut kadotukseen.

– Se on hengellistä insestiä, ja helvetillä pelottelu on hengellistä manipulaatiota, Junkkari lataa. – Eihän Jeesuskaan tullut puhumaan meille helvetistä vaan vapaudesta, elämästä ja ilosta.

Erityisesti monissa karismaattisissa uskonyhteisöissä kääntymys on järisyttävä, ongelmat poistava kokemus. Kääntyneestä saattaa aluksi tuntua kuin hän olisi taivaan esikartanoissa. Symbioosi uskonyhteisön kanssa on vahva.
– On kuitenkin turha luulla, että uskoontulo selittäisi ja parantaisi kaiken, Junkkari sanoo.

– Ihminen tarvitsee jatkuvasti rehellistä itsetuntemusta, tunteiden läpikäymistä ja jumalakuvan tarkastelua. Myönteinen hengellinen herääminen ja uskonelämä tukevat ihmisen henkistä kasvua, mutta eivät pyri selittämään kaikkea.

Tekstit: Anna Ferrante, Kirkko ja Kaupunki 17.11.2008

 

Anni, 27, selvisi sisäisistä ristiriidoista armollisempaan elämänkatsomukseen:

”Kasvoin vanhoillislestadiolaisessa perheessä. Kasvatuksen ja viikoittaisten seuroissa käyntien kautta juurruin liikkeeseen. Erityisesti opit synnistä ja ikuisesta kadotuksesta iskostuivat tiukasti mieleen. Pitkälle nuoruusikään saakka kammosin nukkumaanmenoa, sillä pelkäsin kuolevani nukkuessani ja joutuvani helvettiin.

Usko ei tuottanut minulle iloa – päinvastoin. Jatkuvan kuolemanpelon lisäksi tunsin olevani kaikkialla erilainen. Koulussa siksi, etten voinut osallistua ”maailmallisiin” asioihin ja keskusteluihin, lestadiolaisten keskuudessa siksi, että koin olevani syntinen ja huonompi kuin muut. Itsetuntoni kehittyi vajavaiseksi. Häpesin uskoani, sillä se ei ollut aitoa. Parikymppisenä sisäinen ristiriita kävi kestämättömäksi. Sain viimein sanottua ääneen, etten halua enää olla lestadiolainen.

En ole halunnut palata. Minulla on oma, huomattavasti armollisempi elämänkatsomukseni, jonka toivon kelpaavan Jumalalle. Kärsin edelleen pahasta kuoleman- ja helvetinpelosta. Vaikka järjellä tajuan, ettei lestadiolaisuus ole ainoa tie taivaaseen, ajatus ei jätä minua rauhaan. Olen harkinnut terapiaakin tämän takia, ja tiedän, että minulla on paljon kohtalotovereita. Myös itsetuntoni kanssa minulla on edelleen ongelmia.

En silti halua olla katkera. Pudistelen vain joskus päätäni lestadiolaisten touhulle. Mietin, miten paljon siellä on lasten joukossa samanlaisia raukkoja kuin minä, joiden pää täytetään helvetin kuvilla ja synnintunnolla. Lasten kannalta liike on liian ankara ja jopa vaarallinen. Mutta liikkeen olemassaolo perustuu siihen, että ihminen johdatellaan lapsesta asti uskomaan. Muulla tavoin ajatteleminen saadaan näyttämään ”sielunvihollisen” työltä, ensi askeleilta kohti ikuista kadotusta.”

1 kommentti

Kategoria(t): ahdistus, armo, eettisyys, eristäminen, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, fundamentalismi, häpeä, helvetti, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, iankaikkinen elämä, identiteetti, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, keskusteluilmapiiri, Kirkko ja kaupunki, kontrollointi, kuolema, lakihengellisyys, lapset, lapsuus, leimaaminen, manipulointi, mielenterveys, normit, nuoret, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananvapaus, seurakunta, seurakuntaoppi, spiritualiteetti, suvaitsevaisuus, syntilista, syrjintä, syyllistäminen, syyllisyys, taivas, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys