Aihearkisto: koulu

Johanna Hurtig: Vanhoillislestadiolaisuus ytimeltään väkivaltainen liike


yhteiso_suviseurat_

– Vanhoillislestadiolaisuus on ytimeltään väkivaltainen liike, koska siellä on tärkeätä oikeassa oleminen ja opin vartiointi, ja samalla keskustelun torjuminen, ihmisten uskon arviointi. Sillä on hyvin väkivaltainen ydin. Silloin väkivallan torjunta on vaikeaa.

– Minulle sanottiin, että ”sinä olet raateleva susi”. Mutta kaikki voidaan unohtaa, jos vain käyn seuroissa ja jatkan jäsenyyttä liikkeessä.

– Muiden uskovaisten myötätunnon puute merkitsi yksinäisyyttä, syvimmillään aivan äärimmäistä epätoivoa, aivan äärimmäistä tuskaa.

Näin toteaa Johanna Hurtig, maan tunnetuin lastensuojelun tutkija, erityisesti väkivallan ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksesta palkittu Helsingin yliopiston tutkijatohtori … Lue koko artikkeli…

20 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, arvot, äitiys, eettisyys, elämäntapa, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, johtokunta, Jumala, kaksinaismoralismi, kasvatus, keskusteluilmapiiri, kirkko, koulu, laestadianism, lapset, lapsuus, lähihistoria, leimaaminen, luterilaisuus, naisen asema, normit, norms, nuoret, Olavi Voittonen, painostaminen, pedofilia, perhe, rauhanyhdistys, seurakunta, seurakuntaoppi, siionin laulut, spiritualiteetti, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, suvaitsevaisuus, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, tiede, tieto, tulevaisuus, tuomitseminen, tutkimus, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Kasvoitko uskovaisessa suurperheessä?


 

Tahdotko kertoa kokemuksistasi suurperheen jäsenenä?

Suurperhe_omakuva_6

Opiskelija Tuuli Leinonen pyysi jokin aika sitten  blogin lukijoilta kuvauksia lapsuudesta vanhoillislestadiolaisessa suurperheessä. Hän on saanut jonkin verran vastauksia tiedusteluunsa, mutta valmistuakseen graduun tarvitaan vielä kertomuksia monipuoliseksi tutkimusaineistoksi. Kerro siis sähköpostitse kokemuksistasi ja tunteistasi lapsuudesta suurperheessä, mielellään 7.5. mennessä.

Voit kertoa lapsuudenkokemuksistasi vapaamuotoisesti. Tutkija on ennalta muotoillut muutamia kysymyksiä vastaamisen helpottamiseksi (ks. alla). Kysymykset on kuitenkin tarkoitettu vain suuntaa-antaviksi, ja voit muotoilla vastauksesi haluamallasi tavalla.

Tuulin ohjeita ja vinkkejä

”Olen sosiaalipsykologian opiskelija Tampereen yliopistosta, ja käsittelen pro gradu -tutkielmassani vanhoillislestadiolaisessa uskonyhteisössä vallitsevaa kielteistä suhtautumista raskauden ehkäisyyn.

Tutkielmaani varten pyrin keräämään mahdollisimman monipuolisen kokoelman kuvauksia suurperheen arjesta ja sen herättämistä tunteista kaikessa rikkaudessaan.

Jos sinulla on kokemuksia suurperheen jäsenyydestä (äiti, isä, lapsi) entisenä tai nykyisenä vanhoillislestadiolaisena, pyytäisin sinua kirjoittamaan minulle kokemuksistasi. Toivoisin kertomuksesi käsittelevän kokemaasi suurperheen arkea realistisesti kaikkine puolineen. Voit kirjoittaa omin sanoin, ja halutessasi voit lähestyä ilmiötä esimerkiksi seuraavista näkökulmista:

– Millaisena olet kokenut suurperheen jäsenyyden?

– Oletko kokenut saavasi itse päättää perheesi koosta?

– Onko perheessäsi ilmennyt uupumiskokemuksia? Mistä arvelet niiden johtuneen?

– Toivoisitko tai olisitko toivonut, että perheesi lapsiluku olisi (ollut) pienempi tai suurempi kuin se on?

– Miten raskaudet ja synnytykset ovat vaikuttaneet kehoosi ja kehonkuvaasi?

Kertomuksesi muodon ja pituuden voit kuitenkin määritellä itse, ja edellä luetellut kysymykset on tarkoitettu vain suuntaa antaviksi. Lyhyetkin kertomukset ovat tervetulleita!

Käsittelen aineistoa täysin luottamuksellisesti ja poistan aineistosta kaikki tiedot, joista vastaajien henkilöllisyyden voisi tunnistaa. Halutessasi voit … Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): äitiys, ban of birth control, ehkäisykielto, elämäntapa, forbidden things, identiteetti, identity, isyys, kasvatus, koulu, lapset, lapsuus, lisääntyminen, miehen asema, naisen asema, naiseus, normit, norms, nuoret, perhe, suurperhe, tiede, tutkimus, vapaus, vastuullisuus, yhteisö, yhteisöllisyys

Kokemuksiasi koulun musiikintunneilta – mitä opetuksessa pitäisi ottaa huomioon?


Oulun yliopiston musiikkikasvatuksen opiskelija Heikki Mustakallio valmistelee pro gradu -tutkielmaa aiheenaan vanhoillislestadiolaisten nuorten aikuisten kokemukset koulun musiikinopetuksesta.kuoro Ranua

Tutkimuksensa aineistoksi hän kaipaa tietoja ja kokemuksia elävästä elämästä, vanhoillislestadiolaisuuden piiristä. Mitä erityiskysymyksiä liittyy vanhoillislestadiolaisesta taustasta tulevan oppilaan musiikinopiskeluun? 

Kerro siis ajatuksiasi, kokemuksistasi ja muistoistasi hänelle lähettämällä sähköpostia helmikuun loppuun mennessä.  Toimi nopeasti!

Tutkija toivottaa tervetulleeksi niin liikkeeseen enemmän tai vähemmän tiiviisti kuuluvien kuin siitä irtautuneidenkin kokemukset ja ajatukset, sillä tutkimusaineistoon on hyvä saada mahdollisimman monipuolisesti erilaisia vastauksia.

Alla Heikin viesti ja ohjeet.

Mitä erityiskysymyksiä liittyy vanhoillislestadiolaisesta taustasta tulevan oppilaan musiikinopiskeluun? 

Hei!

Olen 27-vuotias Oulun yliopiston musiikkikasvatuksen opiskelija ja teen gradua vanhoillislestadiolaisten nuorten aikuisten kokemuksista koulun musiikinopetuksesta. Työtä ohjaa musiikkikasvatuksen professori Juha Ojala.

Voit osallistua tutkimukseen, jos olet 18-29-vuotias, liikkeeseen kuuluva, siitä eronnut tai jotain siltä väliltä. Osallistumisesi olisi arvokasta ja antaisi tietoa täysin uudesta tutkimusaiheesta. Tutkijana sitoudun noudattamaan aineiston käsittelyyn liittyviä eettisiä ohjeita, jotka löytyvät Yhteiskunnallisen tietoarkiston nettisivuilta http://www.fsd.uta.fi/fi/

Pyydän sinua lähettämään minulle lyhyen kirjoitelman, jossa vastaat seuraaviin kysymyksiin:

Minkälaisia kokemuksia sinulla on peruskoulun ja sen jälkeisestä musiikinopetuksesta?
Kuinka kattavasti osallistuit toimintaan musiikin tunnilla?
Mitä etua ja haittaa herätysliiketaustastasi oli musiikintunnilla?
Koitko musiikinopetuksen olevan ristiriidassa vakaumuksesi/herätysliikkeesi perinteen kanssa? Jos koit, millä tavalla?
Millä tavalla koulun musiikinopetus voisi ottaa vanhoillislestadiolaiset oppilaat paremmin huomioon?

Lähetä kirjoitelmasi mieluiten heti, viimeistään 28.2 mennessä osoitteeseen Heikki.Mustakallio@student.oulu.fi.

*       *        *

Lue lisää:

Jaakko Antila: vanhoillislestadiolaisuus elää rajanvedosta muuhun maailmaan

”Huumausaineesta” hyväksytyksi 30 vuodessa

Lassi Hyvärinen: Lestadiolaisuuden vaikea kulttuurisuhde  (Kaleva 29.3.2009)

Kaisu Innanen: “Mitä ne oikein ajattelee?”: kulttuurikiellot (Kaltio 2009)

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia

Orava: Pastellinsävyinen elämä

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Soili Tikka: ”…joskus sitä oikein eläytyy siihen musiikkiin.”Soittamisen motivaatio ylivieskalaisilla 14–15-vuotiailla musiikkiopiston oppilailla. Pro gradu –tutkielma. Jyväskylän yliopisto, 2005.

Vl-muusikko: Suunnanmuutos Reisjärvellä. Suomi24 31.8.2006.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): alakulttuuri, identiteetti, identity, konsertit, koulu, lapset, lapsuus, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, perhe, tutkimus, yhteisö, yhteisöllisyys

Kerro kokemuksistasi: Paleltunut taivas


kielletty_hedelma dance

Miten koet musiikin ja luomisen iloa toimiessasi seurasäestäjänä?  Kuuluu-ko kuorolaulu harrastuksiisi? Millaisia tunnelmia ja kokemuksia sinulla on siitä,  kun salaa kuuntelit kotona rockia, tai jotakin muuta ”maailmallista, rytmikästä” musiikkia? Entä kun kävit ensi kertaa elokuvissa, konsertissa tai katsomassa balettiesitystä?

Miltä sinusta tuntui koulussa eristäytyä muista, kun muut menivät katso-maan teatteria tai elokuvia? Mitä esimerkiksi tanssitaidon puuttuminen on merkinnyt elämässäsi?  Liittyykö kokemuksiisi ahdistavia asioita, mahdollisesti hengellistä väkivaltaa?

Kerro taiteeseen liittyvistä kokemuksistasi ammattitaiteilijalle, joka … Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): ban of television, bans, concept of sin, elämäntapa, eristäminen, forbidden things, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, kannanotot, Kielletty hedelmä, kiellot, konsertit, kontrollointi, koulu, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, lähihistoria, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, painostaminen, perhe, retoriikka, sensuuri, taide, teatteri, televisio, televisiokielto, totteleminen, vallankäyttö

Jätimme uskon lastemme tähden


Joku aika sitten uskovainen mies kirjoitti täällä, miten vaikeaa on jättää usko, kun omat lapsetkin ovat uskomassa. Meillä tämä meni niin päin, että jätimme uskon juuri lasten takia. Lastemme lapsuutta ja koulutietä ajatellen kypsyi lopullinen päätöksemme irrottautua rauhanyhdistykseltä.

Minä tein tämän vaikean, mutta äärettömän vapauttavan päätöksen ensin, seitsemän vuotta sitten, perheellisenä ihmisenä, äitinä. Mieheni sitten myöhemmin päätti tehdä samoin. Eli me kielsimme uskomme, kuten sanonta kuuluu. Ja, kuten sanonta kuuluu, olimme olleet siihen saakka lapsuususkossa. Lue koko artikkeli…

16 kommenttia

Kategoria(t): arvot, bans, eettisyys, elämäntapa, eroaminen uskosta, hengellisyys, ihmisarvo, ilo, irrottautuminen yhteisöstä, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, koulu, lapset, leimaaminen, manipulointi, miehen asema, naisen asema, normit, norms, nuoret, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, spiritualiteetti, syyllistäminen, totteleminen, uhkailu, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yksilöllisyys, yksinäisyys

Voittosen yllätyslausunto televisiosta


Rovasti Olavi Voittonen, SRK:n puheenjohtaja, on antanut julkisuuteen lausunnon televisiokiellosta. Hän toteaa että vanhoillis-lestadiolaiset ovat ”lasten suojelemiseksi kieltäytyneet tv:stä kotien piirissä”.

Opetusvälineenä se palvelee esimerkiksi koululaitoksessa, Voittonen perustelee Kotimaa24:ssä.

Mitä tämä nyt siis tarkoittaa? ”Opetusvälineenä se palvelee”? Tietenkin television kauta voidaan välittää opetusohjelmia. Itsestäänselvää. Mutta mikä on vanhoillislestadiolaisuuden kanta uskovaisen television hankkimiseen ja sen ohjelmien seuraamiseen normaalista tv-vastaanottimesta?

Tarkoittaako Voittonen, että uskovaisen ei tarvitse ”kieltäytyä televisiosta” silloin, jos on lapseton, tai jos hänen lapsensa ovat jo aikuisia? Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): ban of television, bans, erehtymättömyys, historia, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kontrollointi, koulu, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lapset, lähihistoria, manipulointi, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, perheettömyys, puhujat, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, televisio, televisiokielto, totteleminen, vallankäyttö, videot

Olen vanhemmilleni viiva nimilistassa


Jos sanoisin suoraan mitä tunnen, niin oikeastaan olen vihainen lestadiolai-suudelle. Viha voi olla himpun liian voimakas sana, mutta muutakaan en keksi. Samalla vihan tunteeseen sekoittuu suru menete-tyistä asioista,  pettymys ja voimattomuus. Lue koko artikkeli…

14 kommenttia

Kategoria(t): 1980-luku, arvot, bans, eristäminen, eroaminen uskosta, hengellinen väkivalta, irrottautuminen yhteisöstä, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, koulu, lapset, lapsuus, leimaaminen, musiikki, normit, perhe, rauhanyhdistys, seurat, suru, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, yksinäisyys

Teatteriesitys koulussa…


Tämä ärsytti niin että pani kirjoittamaan. Ho-hoi siellä, Kaarina Haukipuro – ollaanko Siionin Kevät -lehdessä ajan tasalla mitä lapsiperheissä uskon kautta asioista ajatellaan? !!  Pakinassa Johanna Rentola muistutti vuonna 2000, että uskovainen oppilas ei saa osallistua koulun järjestämään Nukketeatteriteatteriesitykseen.  

Rentolalla on varmasti ollut silloin joskus yhdek-sän vuotta sitten periaatteessa oikea ja hyvä tarkoitus. Mutta kouluissakin asiat muuttuvat. Tänä päivänä voi kysyä, kuinka paljon koulun ohjelmaan otetaan opetus-suunnitelmaan sopimatonta sisältöä. Teatteriesitystä ei oteta kouluun, jos sen sisältö sotii yhteisesti laadittua opetussuunnitelmaa vastaan.

Nykyisin ainakin meillä päin useimmat uskovaiset vanhemmat  katsovat, että se mikä koulun ohjelmaan on hyväksytty, ei yleensä ole uskovaisellekaan lapselle sopimatonta. Onko ohjelma, jossa puhutaan vaikkapa luonnonsuojelusta teatterin keinoin, uskovaiselle syntiä esitystavan takia? Ei todellakaan ole. Tässäkin ratkaisee sisältö, ei esitystapa. Tämä periaate on jo pidemmän aikaa ollut siionissa yleisenä ohjenuorana. Tästähän on ollut puhetta seurakuntailloissa ja kirjoituksia Päivämiehessä.

Ihmetyttää että pakina uusittiin lehdessä nyt, yhdeksän vuoden kuluttua.  

Onko tarkoitus että päätellään,  että koulun teatteriesitystä sinänsä pidetään SRK:n taholla yhä edelleen pahana. Mielestäni tässä asiassa on sorruttu hätävarjelun liioitteluun.

Jutun sävy ärsytti meitä myös, suoraan sanoen teennäinen. Saisipa tähän perinteikkääseen lasten lehteen raik-kaita, aitoja juttuja. Kyllähän taitavia ja humoristisiakin kirjoittajia on, löytyisi moniakin. Esimerkiksi opistojen kirjoittajakursseilta. Enemmän elävän elämän makua ja todellisia, lapsia ja nuoria itseään koskettavia aiheita. Lapsille kuuluisi tarjota vain parasta.

Vakavampi kysymys on tietysti se, millaisen käsityksen omastatunnosta ja synnistä opetamme lapsillemme. Onko synti yksittäisten asioiden kuten teatteriesityksen välttämistä?

(Koululaisten äiti)

 
 
 

 Hannan erilainen  koulupäivä

”Meillä on huomenna joku teatteriesitys koulussa”, kertoo ekaluokkalainen Hanna äidilleen.

Repusta löytyy opettajan antama esite, jossa on värikkäitä kuvia esiintyjistä.

Äiti tutkii esitettä ja puhelee, ettei sinne taida olla mukava uskovaisen mennä. Niin Hannastakin tuntuu.

Aamulla Hannan kaverit Jenni ja Saara juttelevat jo koulumatkalla tulevasta esityksestä.

”Näin siitä mainoksen televisiossa”, kertoo Jenni innostuneesti. Hanna kuuntelee hiljaa, potkii vain maantiellä eteen tullutta kiveä.

Koulussa opettaja alkaa järjestää luokkaa parijonoon teatteriesitykseen me-noa varten.

”Jos joku ei halua lähteä mukaan, voi jäädä luokkaan tekemään läksyjä”, sanoo opettaja ohimennen.

Pian hälisevä joukko on saatu jonoon. Hanna jää paikoilleen ja alkaa kaivella läksykirjoja repusta. Luokkakavereiden äänet kuuluvat jo käytävältä. Joku palaa vielä hakemaan unohtunutta reppua luokasta. Hanna yrittää katsoa tehtäväkirjaansa. Sitten on hiljaista.

Aikansa hän tekee tehtäviä, mutta unohtuu kuuntelemaan kellon raksutusta. Aamulla äiti oli vielä soittanut opettajalle ja kysynyt, voiko Hanna olla pois teatteriesityksestä. Opettaja oli luvannut ja kertonut, että hänellä on aikaisemminkin ollut uskovaisia oppilaista.

Lopulta käytävästä alkaa kuulua teatterista palaavien kavereiden ääniä. Jenni kurkistaa ovesta ja huudahtaa: ”Täälläkö sinä olet, mikset tullut mukaan?”

”Olen uskovainen, siksi en halunnut tulla”, vastaa Hanna.

Jenni on hetken hiljaa, mutta tulee sitten Hannan luo ja sanoo:

”Ei se mitään, mutta nyt on kello jo soinut välitunnille, mennään hyppimään ruutua.”

Nopeasti Hanna pakkaa reppunsa ja lähtee Jenni perään. Jostain syystä askel tuntuu kevyeltä.

Johanna Rentola

Siionin Kevät 11/2000, uudelleen julkaistu Siionin Kevät 10/2009, s. 14-15.

 

Lue myös:

Pohjoisen lapsen raskas koulutie

Armoneuvot päälaellaan

Vuokko Ilola: Vl-vanhemmuuden tuskaa

Taija Teekkari: Johanna Hurtig: Saako lestadiolaislapsi kasvaa itsenäiseksi moraaliseksi toimijaksi?

5 kommenttia

Kategoria(t): kasvatus, kiellot, koulu, kulttuurikiellot, lapset, lapsuus, normit, nukketeatteri, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, perhe, taide, teatteri

Pohjoisen lapsen raskas koulutie


itku-2Miten voi olla mahdollista, että vl-liike vetää maan eri osissa täysin eri linjaa monissa asioissa. Etelän suurissa kaupungeissa linjat ovat ihan toiset kuin täällä pohjoisessa, erityisesti maaseudun pikkupaikkakunnalla. Otetaan esimerkiksi vaikkapa se, miten lapset osallistuvat koulujen järjestämiin teatteri- ja elokuvaesityksiin. Etelässä valtaosa vl-perheiden lapsista osallistuu näihin normaalisti muun luokan mukana. Oikeastaan ainoa, josta lapset jättäytyvät pois, on tanssinopetus. Tässäkin on sitten lipsuttu lukiolaisten vanhojen tanssien kohdalla. Mutta mitä kauemmas tullaan maaseudulle, sitä tiukempaa rajaa vedetään. Niin tässä kuin muissakin asioissa.writing-4

Pohjoisen lapsilla on ankarampi ja raskaampi kouluaika, kaiken kaikkiaan! Olen paljon ajatellut sitä että olisiko meidän lasten ollut sittenkin parempi kasvaa etelässä.

Täällä pohjoisessa kuitenkin Oulun seutu poikkeaa muusta, ”syvästä maaseudusta”, sillä mitä lähemmäksi Oulua mennään sitä vapaampi on käsitys esimerkiksi videoissa tai nukketeatterissa.  Mikä on ihan oikein, se ei ole mikään pelastumiskysymys, onko kotona videolaite vai ei. Eikä tavallinen satu joka esitetään nukketatterina, kertakaikkiaan voi olla syntiä. Miksi se olisi? Mutta täällä ”korvessa” suhtautuminen piirrettyihin ja nukketeatteriin on äärimmäisen kielteistä. Samaten klassisen musiikin konserteissa käymiseen. ”Ei sovi uskovaiselle.”

Ja koulutelevisio sitten. Naapuri-ry:llä uskotaan yleisesti että lasten täytyy kieltäytyä tv-ohjelmien katselemisesta ja pyytää opettajalta ”muita tehtäviä” siksi ajaksi. Kuitenkin tämä kielto kumottiin jo yli 20 vuotta sitten!

Entä lapsiasia. Etelässä ehkäisyn käyttö kun äidin vointi sitä vaatii oli yleisesti hyväksyttyä. Täällä se on täysin kiellettyä. Täällä pitäydytään edelleen jyrkässä ”ehkäisy on synti kaikissa muodoissaan” -kannassa.

Ihan kun Suomessa olisikin kaksi eri vl liikettä? Tuntuu että kun paikkakuntaa vaihtaa, niin mikään muu ei ole enää sallittua kun istua seurapenkissä ”harmaahiirenä” ja vailla kulttuurin ja aikansa seuraamista. Täällä tuntuu sekin että kaikki kanssakäyminen muitten kuin uskovaisten kesken on ”paheksuttavaa”. Etelässä pidettiin, että on OK kun nainen on pienesti-siististi meikannut, eikä hiusten sävyttelyä paheksuttu. Ja sopii olla myös ei vl ystäviä. Onko tämä nyt sitten sitä hoitokokousten pelkoa 30 vuodenkin jälkeen, jotenkin varmuuden vuoksi?

Ristiriita vl-liikeen sisällä kasvaa jatkuvasti. Toiset ovat sitä mieltä että me elämme oman aikamme ihmisinä tässä ajassa eikä normaaleita nyky-yhteiskunnan asioita voi Raamatun pohjalta syntinä pitää. Uusienkin ilmiöiden kanssa on opittava elämään, ja lapsemme valmistautuvat elämään 2000-luvun todellisessa maailmassa, eivät jossain 1970-luvulla.

Toiset taas vetävät linjaa että parempi on eristäytyä niin pitkälle kun mahdollista ja elää jatkuvassa kieltäymyksessä. Sellaisissakin asioissa joiden synnillisyydestä ei Raamatussa puhuta mitään.  Ei kai kukaan uskovainen voi väittää, että oululainen videoita katsova perhe pääsee taivaaseen, mutta koillismaalainen videoperhe joutuu kadotukseen.

Mistä siis on oikeastaan kyse kun eri puolilla maata olevat uskovaiset vetävät eri linjaa?

Lue lisää:

Teatteriesitys koulussa

Lestadiolaiseet keskustelevat nyt kiivaasti oikeista elämäntavoista

Synti vanhoillislestadiolaisen käsityksen mukaan

Syntilista

Hakomaja: Mikä on syntiä?

Uskottomien uskottomana lapsena

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä käynnistymässä

Mitä jälkiä vanhempien ankara usko jättää lapsiin? Helena Itkosen vieraina Katriina Järvinen, Soili Juntumaa ja Teuvo Moisa TV2:n ohjelmassa Inhimillinen tekijä:

http://areena.yle.fi/video/810074

(Katsottavissa 26.2.2011 klo 21.00 saakka.)

vanhojentanssit1

4 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, alueelliset erot, ehkäisykielto, elämäntapa, hoitokokoukset, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, konsertit, koulu, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lapset, lapsuus, meikkaaminen, musiikki, naisen asema, normit, nukketeatteri, nuoret, perhe, piirretyt, suvaitsevaisuus, synnit, syntilista, syyllistäminen, taide, tasa-arvo, teatteri, televisio, televisiokielto, tuomitseminen, videot, yhtenäisyys, ystävyys

Kaksijakoinen maailmankuva purkautui


Lestadiolaisesta yhteisöstä irtautuminen voi olla šokki. Uskosta luopunut nuori nainen kertoo, että vapautumista seuraa paitsi riemu myös hämmennys: mitä ulkopuolisessa maailmassa saa tehdä?

Minä lähdin pois

 

kiellettydvdopas-s

Muistan tarkasti, miltä minusta tuntui sinä päivänä. Helsingissä oli tavattoman kaunis ilma. Kävelin ryhdikkäästi aurinkoista katua, hymyilin vastaatulijoille. Tunsin käsittämätöntä riemua.

Siinä kävelin minä, ei kukaan muu. Olin 25-vuotias, ja oli pelkästään minun asiani, mitä elämälläni tein ja mitä ajattelin.Voimakas vapautumisen tunne johtui pienestä asiasta, jolla oli suuri symboliarvo. Olin meikannut julkisesti ensimmäistä kertaa elämässäni.

Tunne palasi mieleeni, kun näin Dome Karukosken uuden elokuvan Kielletty hedelmä. Elokuva kertoo kahden nuuoren tytön irtiotosta vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä.

Oma irtautumiseni kesti kymmenen vuotta.

Kasvoin Pohjois-Pohjanmaalla vanhoillislestadiolaisessa perheessä. Arkemme ei oikeastaan eronnut ei-lestadiolaisten naapureiden elämästä juuri muuten kuin että meillä ei ollut telkkaria, emme ajaneet ruohonleikkurilla sunnuntaisin ja kävimme sunnuntaisin seuroissa kylän muiden lestadiolaisten kanssa.

Seuroissa puhujat lukivat Raamattua ja tulkitsivat sitä. Saarna kesti yleensä tunnin. Sitten laulettiin yhdessä virsiä ja Siionin lauluja. Laulujen jälkeen sai mehua ja pullaa.

Saarnoissa toistettiin, että Jumalan valtakunta on hyvä ja turvallinen. Jumalan valtakunta tarkoittaa lestadiolaista yhteisöä. Ulkopuolinen maailma on turmeltunut ja turvaton. ”Maailman ihmisiin” varoiteltiin luomsta liian läheisiä suhteita, koska he voisivat viedä uskon. Uskon menettäminen oli pahinta mitä voisi tapahtua: silloin joutuisi helvettiin.

Toisin kuin ehkä jotkut muut lapset, en ottanut helvettiä kovin vakavasti. Käsitin kuitenkin, että uskon menettäminen olisi hyvin surullista. Uskovaisena elämisessä sen sijaan oli valtavasti etuja, joista suurin oli pääsy taivaaseen.

Uskoa kannatti suojella pysymällä erossa myös alkoholista, tanssista, elokuvista, kilpaurheilusta, meikeistä, hiusväreistä, seksistä ja niin edelleen. Uskovaiselle sopimattomista asioista ei ollut olemassa listaa, mutta opin aikuisten puheista vähitellen, mitä piti välttää. Kieltäytyminen ei ollut erityisen vaikeaa, kun ympärillä oli paljon samalla tavoin eläviä ihmisiä. En oikeastaan edes kieltäytynyt mistään, pysyin vain etäällä asioista, jotka eivät koskeneet minua. Jälkikäteen ajattelin, että lestadiolaiset hahmottavat uskonsa pitkälti sen kautta, mitä he eivät tee.

Yläasteella olisin halunnut mennä koulun tanssitunneille, mutta liikunnanopettaja ohjasi meidät lestadioalistytöt kävelylenkille. Pidin sitä itsestään selvänä.

Kolmas ja tärkein tapa suojella uskoa oli olla käyttämättä järkeä. Seuroissa sanottiin, että järki voi viedä uskon. Jos oma järki tai kokemus oli uskon kanssa ristiriidassa, tuli nöyrtyä ja nähdä seurakunnan yhteisen linjan siunauksellisuus.

Suunnilleen 15-vuotiaana huomasin alkaneeni ajatella toisin kuin seuroissa opetettiin. Aloin ihmetellä esimerkiksi sitä, miksi lestadiolaiset pääsevät taivaaseen ja muut joutuvat helvettiin. Tai sitä, miksen saisi nauttia Aretha Franklinin musiikista. Tuntui epätodennäköiseltä, että Jumala arvostaisi vain klassista.

Minulle oli kuitenkin äärimmäisen tärkeää, etten loukkaisi ketään toista lestadiolaista näkemyksilläni. Seuroissa tähdennettiin, että se joka rikkoi seurakunnan yhtenäisyyttä, rikkoi Jumalaa vastaan. Siksi puhuin ajatuksistani vain harvoille.

Yritin selvittää itselleni, mihin lestadiolainen elämäntapa perustui. Tavoista toiset, kuten täysraittius, olivat syntyneet 1800-luvun lopulla. Kielteiset kannat esimerkiksi televisioon ja populaarimusiikkiin olivat syntyneet 1950-60-luvulla. Näiden käytäntöjen yhteys Jumalaan, uskoon ja moraaliin alkoi tuntua minusta käsittämättömältä. Halusin erottaa toisistaan kulttuuriset tavat ja uskon.

Minulle usko tarkoitti kristillistä ajatusta siitä, että ihminen voi uskon avulla kokea armon. Ajattelin, että voisin olla lestadiolainen niin kauan, kuin uskoisin tähän. Saarnoissakin korostettin, että pelkkä halu uskoa riitti. Samalla olin hyvin tietoinen, ettei käytännössä tapoja ja uskoa voinut erottaa. Jos menisin seuroihin meikattuna, tuttuni kauhistuisivat: meikillä viestittäisin muille, etten ole enää lestadiolainen.

Koska en halunnut jättää lestadiolaista yhteisöä, sitouduin noudattamaan sellaisiakin tapoja, joille ei mielestäni ollut perusteluja. Etenin kohti suurta konfliktia. Kulttuuristen käytäntöjen todellisesta merkityksestä ei käyty siihen aikaan liikkeessä avointa keskustelua – eikä käydä vieläkään. Yksityisesti lestadiolaiset ovat kyllä elämäntavoista montaa mieltä, mutta julkisen lestadiolaisen linjan mukaan vaikkapa televisiottomuus on ”hengen ehdelmä” eli merkki siitä että ihminen on oikealla tavalla uskovainen.

Seuroissa korostettiin, että kyse ei ole säännöistä, vaan siitä, että lestadiolainen haluaa toimia tietyllä tavalla. Muistan, kun itsekin puhuin mieluummin haluamisesta kuin säännnöistä. Minua ahdisti lukea lehtijuttuja, joissa listattiin, mitä lestadiolaiset ”eivät saa tehdä”. Kysehän oli siitä, mitä minä halusin tehdä tai valita! Mutta kenen halusta oikeastaan oli kysymys?

Minulta ei kysytty, mitä minä halusin tai pidin tärkeänä. Esimerkiksi ehkäisyyn otettiin kielteinen kanta 1960-luvun lopulla saarnaajien kokouksessa, jossa oli pelkästään miehiä.

miehet

Tiesin jo 13-vuotiaana, etten halua suurperheen äidiksi. Vasta yli parikymppisenä sanoin ääneen, etten kestä ajatusta isosta perheestä. Tuttuni vastasivat, että ”ethän sinä voi etukäteen tietää, millaista se on”. Minun piti vain luottaa, että Jumalla antaisi minulle lapsia juuri sopivasti, vaikka en käyttäisi ehkäisyä.

Tiesin, että mieleni ei kestäisi tällaista kokeilua. En halunnut tulla kertaakaan vastentahtoisesti raskaaksi. Ajatukseni eivät saaneet vastakaikua, sillä niissä kuului järjen, ei uskon ääni.

Joidenkin mielestä usko on sitä, että ihmistä kannustetaan näin suuressa asiassa sysäämään syrjään järkensä. Minulle järjen hylkääminen olisi merkinnyt oman psyykeni heitteillejättöä.

Ehkäisykysymyksessä en ollut valmis joustamaan yhtään enkä kätkemään mielipidettäni. Lestadiolaisen yhteisön turvallisuus alkoi muuttua turvattomuudeksi.

25-vuotiaana päätin jättää yhteisön. Se oli rehellisin ja psyykkisesti kestävin ratkaisu.

Vaikein oli kuitenkin edessä. Lestadiolaisuuden jättäminen tapahtuu kertomalla siitä perheelle ja ystäville. Mielessäni olivat erään ystäväni isän sanat: ”Se että oma lapsi jättää uskonsa, on pahempaa kuin lapsen kuolema.” En pystynyt tuottamaan läheisilleni näin suurta surua ajautumatta mieltä suojaavaan šokkiin. Emotionaalisesti turtana kerroin perheelleni ja ystävilleni: ”En ole enää uskovainen.”

En unohda niitä hetkiä koskaan. Muistan ihmisten ilmeet, hiljaisuuden, ensimmäiset sanat. Ratkaisuni järkytti hetkellisesti myäs lähimmäisteni perusturvaa. Muutamat heistäkin olivat šokissa.

Tapahtumasta on jo muutama vuosi, ja minulla on perheeseeni hyvät välit. Ratkaisuni herättää kuitenkin perheessäni yhä niin suuria tunteita, etten voi kirjoittaa asiasta omalla nimelläni. Haluan myös suojella perhettäni niiltä puheilta, joita tämän kirjoituksen julkaisu herättää lestadiolaisyhteisössä.

Uskonnollisesta liikkeistä irtautuminen kuvataan vapautumisena ahdistavista säännöistä. Toki kyse oli siitäkin,.Vapauduin edustamasta muita kuin itseäni. Sain hakea Alkosta rommipullon kakkua varten, eikä minun tarvinnut selittää asiaa toiselle lestadiolaiselle.

Sain myös vapaasti miettiä, uskonko Jumalaan vai en. Ja jos uskon, millaiseen?

Kielletty hedelmä -elokuva kuvaa hyvin sitä, ettei vapautuminen ole pelkästään helpottavaa ja positiivista. Vapautumisen sijasta koin pikemminkin hämmennystä. Kun kukaan ei enää määritellyt rajoja puolestani, missä ne menivät vai menivätkö ne missään? Vaihe sisälti koomisia ylilyöntejä.

Otin kaiken irti siitä, että sain olla asioista avoimesti eri mieltä. Saatoin sanoa työkaverilleni, että hänen ideansa oli ”täys paska”. Vuoroin loukkasin, vuoroin huvitin ihmisiä olemalla törkeän suora.

Monissa tilanteissa koin itseni ulkopuoliseksi. Kielletty hedelmä -elokuvassa elokuvan toinen päähenkilö Maria tilaa ensimmäistä kertaa baarissa juomaa sanomalla ”Kaks… jotain alkoholia.” Kohtaus on kuin suoraan omasta elämästäni. Minun täytyy edelleen keskittyä baarissa, jotta muistaisin, mitä juomia on olemassa.

Elokuvan tytöistä rämäpäisempi Maria rikkoo railakkaasti lestadiolaisia rajoja (viinaa, meikkiä, seksiä, tanssia), mutta haluaa lopulta suuren tunteen vallassa tehdä parannuksen.

Varovaisempi Raakel taas katselee Marian kokeiluja etäämpää. Raakel on kuin minä. Raakelin tavoin kävin lestadiolaisuudesta irtautumisen ensin läpi mielessäni. Menetein uskoni ajattelutapoihin, jotka pitivät rajoja psystyssä.

Minulla on useita lestadiolaisia ystäviä, jotka ovat ajatelleet samoja ajatuksia kuin minä, mutta eivät halua jättää yhteisöä. Joillekin heistä tärkeää on uskon mysteeri, toisille yhteisöllisyys. Jotkut taas sanovat olevansa mukana tottumuksesta tai siksi, etteivät halua tuottaa pettymystä vanhemmille. Ymmärrettäviä syitä kaikki.

Tunnen myös ihmisen, joka kokee kuuluvansa ”lestadiolaisuuden vasemmistosiipeen”, naisia jotka määrittelevät itsensä ”lestadiolaisiksi feministeiksi”, ja jopa ihmisen, joka sanoo olevansa ”vanhoillislestadiolainen ateisti”.

Alakulttuurit eivät näy julkisuudessa. Herätysliikkeen nimissä puhuvat vanhat miehet sen sijaan vaikuttavat olevan lestadiolaisten erilaisuudesta autuaan tietämättömiä. Siksi he voivat antaa jyrkkiin kahtiajakoihin nojaavia lausuntoja ja väittää, että lestadiolainen yhteisö on yhtenäinen, samanmielinen joukko.

Kielletyssä hedelmässä kuvataan kaksijakoisen maailmankuvan purkautumista. Maria kehottaa Raakelia maistamaan alkoholia ja sanoo: ”Sinun pitää tajuta, mitä tää kaikki on.”

Kun Raakel kysyy, mitä kaikki sitten on, Maria sanoo: ”Ei mitään! Ihan tavallista!” Vanhoillislestadiolaisen opetuksen mukaan Maria on menettänyt kyvyn tunnistaa, mikä on syntiä.

Minulle tavallisuuden huomaaminen oli helpotus. Lestadiolaisuuden maailma ei ollutkaan yksiselitteisen hyvä ja muu maailma paha. Ei myöskään ollut niin, että lestadiolainen maailma olisi ollut mitätön ja ulkopuolella olisi ollut huumaavaa jännitystä.

On vain yksi yhteinen maailma. Toiset asiat ovat hyviä, toiset pahoja. Surin osa on siltä väliltä.

HS 22.3.2009 , D4. (Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimettömänä. )

(Kuvat: Kielletty hedelmä -elokuvan markkinointikuvitus.)

Lue myös:

In English

Vanhoillislestadiolaisuus eronneen näkökulmasta (Uskontojen uhrien tuki ry.)

Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta (Hakomaja)

Ellen Tuomaala: Yhteisön rajamailla – vanhoillislestadiolaisuudesta irtautumisen kerrontaa. Pro gradu -työn tiivistelmä (Helsingin yliopisto 2001).

Markku Ihonen, Uskonnolliset kielipelit: vallankäyttöä ja identiteetin vahvistamista. 1997.

 

13 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, ahdistus, alueelliset erot, ehkäisykielto, elämäntapa, epäily, epäilykset, erehtymättömyys, eristäminen, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, fundamentalismi, Helsingin Sanomat, helvetti, hengellisyys, identiteetti, ilo, irrottautuminen yhteisöstä, kadotus, kaksoisviestintä, kasvatus, Kielletty hedelmä, kiellot, kilvoittelu, koulu, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapsuus, leimaaminen, manipulointi, meikkaaminen, musiikki, naisen asema, naiseus, normit, nuoret, painostaminen, pelot, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, seurakuntaoppi, seurat, suurperhe, synnit, syntilista, syyllistäminen, taide, taivas, televisiokielto, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vihjailu, yhteisö, yhteisöllisyys, ystävyys