Aihearkisto: lapsuus

Kymmenen vuotta lapsen hyväksikäyttöä, kolme vuotta vankeutta


Pelko_lapsi_2Lapsella ei ollut lestadiolaisen uskonkäsityksen mukaan mahdollisuutta kertoa kenellekään rikoksesta, koska anteeksiannetusta synnistä ei saanut enää puhua. Oikeuden perustelujen mukaan kyseisen uskonnollisen liikkeen piirissä elänyt uhri ei siten voinut puhua tapahtumista kenenkään kanssa. Käytännössä hyväksikäyttäjä siirsi syyllisyyden lapsen kannettavaksi tuhoten uhrinsa lapsuuden.

Kymmenen vuotta hyväksikäytettynä anteeksipyytämisen varjolla

Espoolainen tyttö joutui lähipiirinsä kuuluneen lestadiolaisen miehen hyväksikäyttämäksi yli kymmenen vuoden ajan. Miehellä oli käräjäoikeuden mukaan tapana pyytää lapselta tekojaan anteeksi ja jatkaa sen jälkeen seksuaalista hyväksikäyttöä.

Vanhoillislestadiolaisessa perheessään tyttö ei voinut puhua asiasta, koska herätysliikkeen uskonopetus kieltää puhumasta kenellekään mitään ”anteeksiannetuista synneistä”. Niitä ei ole lupa enää nostaa esille eikä paljastaa muille.Suviseurat_Katja_Losonen_1P_lapset

Opin mukaan olisi  vakava synti ottaa asiaa enää esille ja varsinkaan siitä ei ole luvallista kertoa kenellekään muulle. ”

– Jos puhut, synti tulee sinun päällesi, on tutkija ja pappi Johannes Alaranta kuvannut hyväksikäytön uhrien saamia uhkauksia.

Hyväksikäyttäjä tiesi tämän opin, ja sen, että lestadiolaiset vanhemmat opettavat tämän anteeksianto-käyttäytymismallin jo aivan pienille lapsillekin.

Niinpä hyväksikäyttäjä pyyteli uhrilta tekojaan aina anteeksi, joka kerta hyväksikäyttötilanteen jälkeen, ja uhrin kuului antaa  anteeksi ja siunata rikollista sanoen ”Jeesuksen niemessä ja veressä synnit ovat anteeksi”. Käräjäoikeuden mukaan lapsella ei ollut lestadiolaisen uskonkäsityksen mukaan mahdollisuutta kertoa kenellekään asiasta, koska anteeksiannetusta synnistä ei saanut enää puhua.

Näin hyväksikäyttäjä saattoi jatkaa rikoksiaan yli kymmenen vuoden ajan.

Uhrin koko lapsuuden ajan.

… Lue koko artikkeli…

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, anteeksianto, Conservative Laestadianism, elämäntapa, kaksinaismoralismi, kasvatus, lapset, lapsuus, painostaminen, pedofilia, retoriikka, vallankäyttö, väkivalta

Ulkopuolinen. Pakolainen.


Loneliness4Luin Jennin kirjoituksen Häpeästä rohkeuteen ja ajattelin kirjoittaa omista kokemuksistani.  Hänen kokemuksensa tuntuu tutulta.  ”Ulkopuolisuuden tunne.” Se kosketti. On muitakin jotka ovat kokeneet saman kuin minä.

Itselläni oli läpi lapsuuden aina jokin tunnistamaton, mutta selvästi erilaisuuden, vierauden ja ulkopuolisuuden tunne. En osannut selittä sitä itsellenikään mistä oli kysymys. Olen ollut sen ymmärtämisessä täysin jumissa. Olen nyt, 35-vuotiaana, terapian läpikäyneenä ja perheellisenä työstänyt lapsuuden kokemuksia aika paljon. Kun saa omia lapsia, näitä asioita alkaa katsoa toisella tavalla.

Jokin avain lukkoon oli lukea Hanna-Leena Nissilän kirjoituksesta, miten kääntöpuolena … Lue koko artikkeli…

8 kommenttia

Kategoria(t): elämäntapa, eroaminen uskosta, häpeä, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, kontrollointi, kulttuurikiellot, lapset, lapsuus, manipulointi, mielenterveys, normit, norms, nuoret, painostaminen, rauhanyhdistys, retoriikka, syyllistäminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, yksilöllisyys, yksinäisyys

Vähemmistöön kuuluva, kirjoita tutkijalle kokemuksistasi vl-uskosta ja yhteisöstä


Suviseurat_sateenkaarilippu_2

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien vanhoillislestadiolaisten ja vl-taustaisten henkilöiden kokemuksista herätysliikkeessä on pian saatavilla vankkaa ja perusteltua tietoa, sillä tutkimus aiheesta on alkamassa. Aineistonkeruu tutkimusta varten on käynnissä parhaillaan.

Osallistu ja kerro tutkijalle kokemuksistasi!

Tutkija, teologian tohtori Eetu Kejonen etsii nyt omaelämäkerrallista, vapaamuotoista aineistoa kaikilta niiltä johonkin sukupuolivähemmistöön kuuluvilta, joilla on henkilökohtainen side vanhoillislestadiolaisuuteen.

Tutkija pyytää lähettämään kirjoituksen sähköpostite tai kirjeitse 15.11.2015 mennessä. Lähetysosoite ja muut yhteystiedot löytyvät ohjeista alempana.

Kirjoituksia … Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): eettisyys, eristäminen, hengellisyys, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kontrollointi, lapsuus, lähihistoria, luonto, luterilaisuus, mielenterveys, naiseus, normit, norms, nuoret, pelko, pelot, perhe, perheettömyys, seksuaalivähemmistöt, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, syyllistäminen, tasa-arvo, tiede, tieto, tutkimus, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Onko mulle tilattu veripusseja? Eli Taivaslaulu 2.0


siittiot_ja_munasolu_hedelmoittyminen_C

– Uskon, että syntyvyyden säännöstely on Raamatun vastaista ja sellaisena synti.  – FM Juho Mäenpää, Helsingin Herttoniemen yhteiskoulun historian ja yhteiskuntaopin opettaja. Päivämies-lehden blogissa 8.10.2015.

– Se on lähellä murhan syntiä, kun tartutaan tuohon Jumalan säätämään elämään, jonka Jumala on säätänyt. – Puhuja Aatos Mehtälä, saarna Reisjärven opistoseuroissa 12.7.2014.

– Uskovaisen ei sovi lapsiaan sääliä.Alustaja rauhanyhdistyksen seurakuntaillassa.

Huolestunut perheen esikoinen kysyi viidennentoista lapsen vaikeasta synnytyksestä kotiin palanneelta äidiltään: Entä jos meille tulee vieläkin vauvoja?

Lue, minkä vastauksen eräs suurperheen äiti antoi.

Nainen, nyt 56-vuotias:

nainen_sairaala_synnytys_1– Mulle on kolme kertaa sanonu lääkäri, että sun pitää lopettaa lapsenteko.

Ja itseasiassa mä olen joutunut tekemään hyvin vaikean henkilökohtasen päätöksen. Meidän viidestoista lapsi kuoli synnytykseen. Ja siinä … Lue koko artikkeli…

8 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, äitiys, ban of birth control, eettisyys, ehkäisykielto, fundamentalismi, lapset, lapsuus, lisääntyminen, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, perhe, retoriikka, suurperhe, totteleminen

Lapsena minun piti kasvattaa kova kuori, sydämeen jäi turvattomuus


Kotona jokainen päivä alkoi Jeesuksella ja loppui Jeesukseen.   Lapsi1

Minusta tuntuu, että jäin lapsena Jeesus-junan alle ja menin menin rikki. Silti olen aina halunnut olla kiltti ja tehdä kompromisseja. Niin kovasti usko on tuntunut rakkauden ehdolta lapsuudenperheessäni.

*       *       *

Isäni oli Oulun helluntaiseurakunnan lähetti, ja kun minä synnyin, perheemme asui Itävallassa Wienin lähistöllä pienessä vuoristokylässä.

Äiti hoiti meitä perheen neljää lasta. Olohuone toimi seurakuntasalina, ja talomme ulkoseinään oli porattu suuri risti. Koskaan ei saanut kiukutella, varsinkaan kirkonmenojen aikana. Kotona puhuttiin kielillä ja kaatuiltiin pyhän hengen voimasta, ja Jeesusta odotettiin koko ajan. Ei voinut olla varma, kannattaisiko maanantain matematiikan … Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistus, äitiys, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, kasvatus, lapset, lapsuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, mielenterveys, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, sananjulistajat, seurakunta, suru, syyllistäminen, turvapaikka, uskon jättäminen, vallankäyttö, yksilöllisyys, yksinäisyys

”Kunpa olisit kuollut ennen kuin jätit uskon”


”Jos ajattelen lapsuutta vain lestadiolaisuuden uskon ja sen opetuksien näkökulmasta, se oli kamala. Minä en lapsena enkä nuorena voinut yhteisössä ja sen opetuksissa koskaan hyvin.”

”Toivon, että jokaisessa lestadiolaisessa perheessä ja yhteisössä elävällä saisi olla yhtälainen oikeus valita myös toisin. Siihen voisi olla enemmän mahdollisuuksia jo lapsena, ja sitä pitäisi pystyä tukemaan yhteisön sisältäkin.” – Olli  K.

Olemalla vain minä olen minä

Beautiful_world_kaunis_1

Kunpa sinä olisit kuollut, ennen kuin lähdit.

Sen minulle sanoi useampi vanha ystäväni, kun lähdin useampi vuosi sitten vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä. Sen olen kuullut sanottavan myös monelle muulle.

Kirjoitan tästä aiheesta, koska tämä on ollut minun kasvuympäristöni. Koen itse, että kasvoin yhteisöstä irti jo pienestä lapsesta.

Yhteisön jättämät jäljet ovat kuitenkin hyvin lopullisia.

Yhteisö tulee seuraamaan aina elämässäni jollakin tasolla mukana. Vaikka se ei enää ole ollut vuosiin minussa, suurin osa suvusta siihen kuuluu.

Kaikki se mitä … Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): 2000-luku, ahdistus, alakulttuuri, anteeksianto, arvot, bans, eettisyys, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, forbidden things, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, laestadianism, lapsuus, leimaaminen, miehen asema, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Kirje Lapselle, joka pelkäsi


30.8.2015 kultinjälkeistä aikaa aikuiskodissa

Sisainen_lapseni_otsikko

 

 

Kirjoitan sinulle maailmanlopun pelosta. Sinä elät kulttiaikaa noin vuonna 1979.

Aika on erikoinen juttu. Sinä olet siellä, minä täällä, ja meidän välillämme valtava kuilu.

Sinä et voi tulla tänne enkä minä sinne.

Kirje_3_kirjoittaa

Mutta jännällä tavalla kuitenkin elät sisälläni ja mieleni aikakoneella voin lähettää sinulle tämän näkymättömän kirjeen, jonka voit huomaamattomalla tavalla lukea. … Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 2010-luku, ahdistus, eettisyys, elämäntapa, epäily, häpeä, heaven, helvetti, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, Jumalan sana, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, laestadianism, lapset, lapsuus, lähihistoria, manipulointi, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, retoriikka, syyllistäminen, tulevaisuus, tuomiopäivä, turvapaikka, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys