Aihearkisto: lestadiolaisuuden suunnat

Living as my true self – leaving the Conservative Laestadian one true faith’s community

This posting discusses the experience of growing up in an extremely religious, closed community and later leaving to join the outside world. We’ll first discuss the Laestadian experience, and next draw attention to some resources from the experiences of some other groups.

This is intended to describe the ”typical” experience of leaving, but since we know there is no such thing as one typical experience. There are as many personal experiences and stories as individual persons. Please forgive us if our description doesn’t match your experience.

However, one of our foundings is that problems we meet in the process of leaving laestadian community are universal and known by many others who leave any religious compulsory community (or such one non-religious).  – Please be free to give your comment here, or by e-mail

Be brave enough to decide

Often you have considered it seriously for years what to do, to stay or to leave. You have experienced that it’s also difficult to stay but be opposed to some the doctrine and rules. Maybe you have tried to leave – and you came back. This yo yo phenomenon is familiar for us indeed. It shows how full of self-contradictory emotions, difficult aspects and stressing feelings the situation is. The loss of community can be very painful.

Whenever we leave a religion we give up the benefits that are promised to us by the doctrine of the Laestadian faith. Most of us will sooner or later replace it with benefits from some other belief system – or give up the benefit entirely. I suppose that it is more unlikely to totally loose the belief in the existense of a god than still continue to trust in God’s protection in the individual’s life. However, I don’t have any evidence on this.

We get from our growing and childhood in the Conservative Laestadian community is a sense of belonging and comfort as we are amongst familiar people who understand and know us.

Leaving the faith creates anxiety and fear because we by definition give up this comfort and feeling to belong into the group. In addition to this, leaving a religion is doubly scary because we give up the benefits, the benefits that are promised to us by that particular doctrine: eternal salvation, eternal life after the dead…with our relatives and friends, as well.

Thus, it is not surprising that this is a difficult transition to make.

You are uncomfortable and insecure because you have 18 years of never learning how to pursue hobbies, other than those approved by the church. People wonder how you can be this old and never have gone to a movie or danced or applied mascara. It is strange, but wonderful, exiting and interesting at the same time.

Exclusion as a church doctrine is one detail which is hurting hard you personally and in a very concrete way. They will share their private greeting with each other: ”God’s Peace!” This greeting will not be shared with you anymore, if you do not attend their church. When you are together attending a family party they will say it to all of the community members present in the room, but not to you, if you are among them in the same room. Some of them would not even acknowledge your existence and avoid to be near you.

It happens, that one of your small cousins would say ” Gods Peace” to you, and then you will see that his mother pull him aside in front of you and tell him what he did wrong. Your name to all of your laestadian relatives is the unbeliever. Be prepared into becoming stigmatized and despiced.

Just the exclusion was one of the reasons why many of us left.

A life as my true self

Growing up in the Laestadian community, you feel a deep sense of warm belonging. (The sense of community and need for belonging  seems to be very hot and wanted in our life.) There are strict rules, and these rules clearly delineate how you should live your life. You know exactly what is good and what is bad and strive to make your life conform to the rules, at least publicly.

You are thaught that the outside world is filled with atheists and dead faith churches. These people are on a lower plane of value because they are not part of the community. They, even the most honourable of them, are going to hell. You feel as if the community is a refuge from a cold outside world, filled with ravening wolves. The people who make up the outside world are not diverse and not individuals; instead they are an undistinguishable mass of people ”in the world.”

There are many community mechanisms to keep you in the group.

The fear of those worldly wolves is drilled into your head from childhood. You fear losing your sense of community and belonging. You know that if you leave, you will be tarred as a rebellious sinner who wants to pursue just money, pleasure and easy, frivolous way of life instead of remain faithful to God and be satisfied with His grace.

Despite these incentives to remain, you decide to leave. Perhaps, the central tenets of the community no longer seem true. If the community is based on a lie, it becomes empty to you. Or maybe you are driven out from being constantly repressed in how you choose to dress, or your friend, a significant other.

Regardless of why you leave, the outside world appears to be a place where you can best live as your true self. Upon leaving, you feel the sudden loss of community.

When the community and its rules are gone

As a typical Laestadian, the community was your world. You likely didn’t take part in outside social groups such as sports or student groups, and your friends were all from the church. Now, the community is gone.

In addition to losing the community, you lose the rules. No longer do you have a clear roadmap that tells you how to be holy and how to live your life. You must create this roadmap on your own. To decide what to follow you should know yourself – but you probably have not yet met your real authentic self… it is still coming, you just have to find and create yourself from the beginning again.

You often feel resentment at having missed out on the many things you learn others did in their childhoods. You are suddenly eighteen or more years behind in learning the rules of how to behave in the wider world. You may find another church to attend or perhaps you just swear off religion entirely. You may like to concentrate yourself in everyday life and forget all the damned spiritual stories.

On the positive side, you learn the world has some decent people, and is not made up entirely of ravening wolves, as you were taught.

Nonetheless, the outside world often cannot understand your experience. Although they offer sympathy and express amazement when they hear your story, they cannot understand what you feel.

Some even go so far as to question why you ever left, thinking you simply succumbed to outside peer pressure to conform and denied your unique cultural heritage.

How they meet you…

Since you have left the Laestadian community, you will live your life like banished, judged in the ostracism related with your previous social life.

When you meet your family, you will meet cruelty and you try to understand  it in your mind: What did I do to deserve to be treated so poorly, all I wanted was to belong, to have a family, but it hurts… I was not wanted, it is a surprise to them that I still have morals, and that I’m not pregnant out of wedlock and that I’m not addicted to drugs. But don’t you believers know, I’m a equal person too… All I ever wanted was to belong to a family…

You have to create an attitude, a mindset and get practical tools how you can protect yourself to get hurted and wounded by your family and the closest people. You have to find ways to avoid hard emotional injuries and damages when you meet them.

Thousands of similar and even worse experiences…

The Internet has provided ways to share experiences and help for people who would like to leave their strict religious movement. There are available personal stories, discussion forums for peer-help groups and sources to support to survive in the leaving process. It is good to know that there are many others out there like you.We mention here some of the most useful sources. Please let us know when you know more.

How to Leave the Old Apostolic Lutheran Church

Learning to live free blog (OALC)

Hakomaja: information archive and discussion forum (in Finnish)

Steps to get rid of Conservative Laestadian movement: Askeleet irti SRK-Lestadiolaisuudesta (in Finnish).

Laestadians are not the only ones to go through the feelings of leaving. Another group to experience these feelings are e.g. people who left the strict, closed form of Judaism known as Hasidism .

Like in the Laestadian community, there is also a strong sense of community in the Hasid community, but there is also fighting for power and factionalism.

Also the groups of the Amish and Mennonnites has similar doctrines and rules as laestadians, some even crueler ones. The process of leaving tose communities is prevalent.

When the Amish leave, they often experience social ostracism as bad or even worse than what some former Laestadians experience; e.g. Saloma’s blog.

There are several books and personal stories such like Greater Inheritance and articles such as e.g. “Leaving the Amish Life Behind

Some try to help those left behind in abusive situations  or  help those now leaving .

Being authentic – You’ll survive and see the wide world

From the experiences of the former Hasid, Amish, or others, former Laestadians can realize their experiences are not unique and are often easier than the experiences of many from other similar groups. Former Laestadians are usually able to earn a living in the wider world and can eventually re-define themselves as successful and free, even if worldly.

By reading those experiences you will learn that while others may not have had identical experiences, many people (especially racial and sexual minorities) have also experienced being a ”stranger in a strange land.”

You find that your understanding and empathy for the dispossessed makes you a trusted friend and natural advocate.

Having found the courage to leave, very little can frighten you, least of all the social opprobrium of others. You are confident and able to connect easily with people regardless of socio-economic barriers. You have a high regard for reason, honesty, compassion, and inclusion, and attempt to model these values in your relationships. Your intellectual and spiritual curiosity never allows you to stagnate. You find life rich and exciting.

While sometimes you are nostalgic for the close-knit community you left, you find incomparable satisfaction in being authentic, and in being a citizen of the world.

*      *      *

Authors:  the extraordinary fine text and background info by Rhyming Blue, modified  and completed by an ad hoc group of ex laestadians  – Our warmest thanks  to you, Rhyming Blue, and the beautiful blog Learning To Live Free!

*    *     *

Please be free to give your comments here or by e-mail:

Read more:

Anonymous:  I left the Conservative Laestadian movement

Edward Dutton: Conservative Laestadians in Oulu

Leanne Waldal: How does “sweetie” become shunned? (On ostracism after leaving Leastadian church; also interesting comments)

Anonymous: Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet (Emotions within leaving Conservative Laestadianism, written by a young man who left the  community in 2009; in Finnish)

How to Leave the Old Apostolic Lutheran Church (Useful guidelines for people who consoder to leave Conservative Laestadian community, too. This model has been a starting point in planning  those steps in Finnish.)

Learning to live free

Comparing the One True Churches

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden – suuri syntyvyys ei kasvata jäsenmäärää (The young generation leaves Conservative Laestadianism – number of members doesn’t grow despite the high birth rate; in Finnish)

NYT-liitteessä: Miltä tuntuu luopua uskosta? (An interview in NYT Magazine: How did you feel to leave the religious community, in Finnish)

Amartya Sen: Identity and Violence (a review of The Guardian)

Syntinen ja sairas: Äiti tyttärelle: “Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema.” (Mother to her daughter: ”When you leave it is worse than you were dead”, in Finnish)

Vanhoillislestadiolaisuus, amishit, hutteriitit ja mennoniitit (in Finnish)

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa (A research on religious violence, in Finnish)

The Laestadian Lutheran Church, the sister organisation of the Conservative Laestadian community  in Finland (SRK ry.)


is a conservative Lutheran revival movement which was started in the middle of the 19th century and is named after the Swedish-Sami botanist and preacher Lars Levi Laestadius. The doctrine is characterised by Pietistic and Moravian influences. The term ”Laestadian” is used as an umbrella to refer to all churches and groups with a clear succession of belief from his teachings. Different groups follow his ideas in various degrees, and they have created more or less strict lifestyle rules  (what is considered a sin). The number of Laestadians worldwide is estimated to be between 144 000 and 219 000 (Wikipedia).

Laestadians are the largest revival movement in the Nordic countries. The biggest groups live in Finland with about 130 000 members. In Sweden they are thought to number 10,000 – mostly found in the north of the country around the Torne Valley. Laestadian movement has churches and congregations also in the US and Canada.

The deeply conservative faith broke into three branches – The Firstborn Laestadianism, Reawakening, and Conservative Laestadianism – in the beginning of the 20th century.  The groups are shattered again in the 20 Century, in Finland and other countries, and today  is counted 19 Laestadian groups but about 15 groups still active. Some Laestadian groups, e.g. the Conservative Laestadian congregation in Finland (SRK ry.) consider themselves the one, true Christian church, and preach that all other Christian churches (including other branches of the Laestadian tradition) are not true Christians.

Conservative Laestadianism in Finland is the biggest Laestadian group. It is also the biggest revival movement inside of the Church of Finland, with about 100 000 members.

In fact, it is quite strange that the Conservative Laestadian revival movement works inside of the Lutheran church, for it’s excluding attitude towards the other memebers of the national Christian church.  The priest who get their earnings at work for the curch of Finland would not say this openly in the sunday worship  in the church that the other members in the congragation are not true Christians to be saved. But afterwards they teach this when they preach in the Laestadians’s meetings at local ”Rauhanyhdistys” house.

Conservative Laestadians’ central management is The Central Committee of Conservative Laestadian Congregations (SRK ry.) leading 188 local “associations of peace”. The local congregations have over 34 000 members. It is not compulsary to formally join the association.

The community will grow rapidly in the next decades in case that people will stay in the Laestadian faith. Today there are over 50 000 children and young people (under 18 years) growing in the Conservative Laestadian families in Finland. As the movement is so big today, it has remarkable power and influence not only in the church but also at the political, public administrative, religional and cultural level in Finland, and also in the national media. Especially in the northern Finlad are towns where there everyone who’s anyone is a Laestadian. The future will show how the active young Conservative Laestadian’s generation will act and influence in the society and in the national church.

Laestadians are taught to consider a sin television, cinema and movies, dance, rhythmic music, performing arts such as concerts, theatre and opera,  also alcohol, hair dye, make-up, ear rings, birth control, premarital sex, divorce and homosexual relationships, and many other sins (list of sins in Finnish). Especially in the Conservative Laestadianism the believers have to follow those lifestyle rules, or ”providential advice”, or “congregation’s advice” as they modestly call them, decided by the preachers and the Central Committee of the SRK (those rules doesn’t include the Bible nor the Lutheran Catechism).

Laestadian asceticism is distinguished from many other fundamentalist Christians in that just few of the norms are officially ”proscribed” openly, banned by any official decision. Actually, in Finland justa bans of birth control, television, singing in choir , working as performing musician and concerts are results of the official decisions of the management of the Conservative Laestadian revival movement. (The Central Committee of Conservative Laestadian Congregations).

Rather, Laestadians do control eachothers themselves, they are on the look out for eachothers, and they employ a reinforcing system of social feedback to encourage abstention of the banned behaviour. The ultimate threat is ostracisism, i.e. segregation, exclusion from  fellowship in the common congregation. The board of the congregations maintains this social control  in keeping with the beliefs of the church.

3 kommenttia

Kategoria(t): amishit, armoneuvot, ban of birth control, ban of television, bans, Conservative Laestadianism, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, get rid of, hajaannukset, identiteetti, identity, in English, irrottautuminen yhteisöstä, kiellot, kirkko, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, laestadian, lapsuus, leimaaminen, lestadiolaisuuden suunnat, luterilaisuus, manipulointi, mennoniitit, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, sananvapaus, secession, seurakunta, seurakuntaoppi, sin, SRK ry., teatteri, televisio, totteleminen, tulevaisuus, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Vainko me vanhoillislestadiolaiset pelastumme?

Eilen kävimme seuroissa. Puheessa käsiteltiin sitä, kuinka nykyään halutaan ajatella niin, että monilla eri tavoilla voi päästä lähelle Jumalaa. On jopa sellaista ekumenian henkeä, joka hyväksyy myös muslimit ja muut saman Isän lapsiksi.

Raamatussa kuitenkin sanotaan selkeästi, että on vain yksi totuus, yksi oppi ja yksi tie. Ei ole monenlaista tietä taivaaseen. Nykyään on myös vallalla käsitystä, että valitaan uskonto ikäänkuin uskontojen marketista ja muokataan niitä mieleisekseen.

Me Jumalanlapset tiedämme, että ei ole olemassa monta eri tapaa uskoa, eikä montaa eri uskovaisten joukkoa, vaan yksi.

Jumalan armo riittää vl-liikkeen ulkopuolellekin

Jatkoimme tästä sitten erääseen perheeseen viettämään iltaa. Siellä oli sekä nuoria, että myös vanhempia ihmisiä ja siellä rupesimme keskustelemaan aikamme ilmiöistä.

Yksi sitten, että ei voi olla niin, että jos joku uskoo vakaasti, eikä satu olemaan vanhoillislestadiolainen, että hänen sallittaisiin joutua ikuiseen tuleen.

Tästä seurasi voimakasta keskustelua. Aika moni oli sitä mieltä, että armo kyllä riittää tämän liikkeen ulkopuolellekin. On väärin sanoa, että joku tuudittautuisi väärään rauhaan. Jos ihminen tuntee rauhaa sydämellään, eikö sen pitäisi olla jo merkki siitä, että taivaan kotiin ollaan matkalla?

Korvakorut porttina riettauteen

Itse heitin sitten kommentin, että eiköhän meidänkin ole silloin sama olla avarakatseisempia ja ruveta käymään myös muiden tilaisuuksissa ja ruveta tekee sellaisiakin asioita, jotka ovat uskollemme vieraita. Esimerkiksi laittaa korvakoruja yms.

Tähän eräs vanhempi mies sitten totesi:  ”Ei pidä kuitenkaan tahallaan lähteä kokeilee rajoja. Jos laittaa korvakorut, siinä voi käydä niin, että kohta käytetään päihteitä ja tehdään muutakin rietasta.”

Että korvakorutko olisi portti sellaisiin?

Varma on kuitenkin aina varmaa

Toinen sitten jatkoi tuota miehen sanomaa ja sanoi, että ”Olemalla tässä uskossa, voimme varmistua siitä, että pääsemme taivaaseen. Emme me voi tietää, että pääseekö esimerkiksi helluntailaiset taivaaseen, mutta haluamme uskoa niin, että pääsevät.”

No miten sitten juuri tällä uskolla voi varmistaa taivaaseen pääsyn, jos halutaan silti uskoa, että muillakin uskoilla voi päästä taivaaseen?

Miksi puhujasedät edelleen opettavat, että on vain yksi usko, jos seurakunnassa rupeaa olemaankin monenlaisia mielipiteitä?

Kuinka pitkä matka tästä on siihen, että puhujakin toteaa puhujanpöntöstä, että voihan ne muutkin taivaaseen päästä?

Mitä mieltä muut vl:t ovat ekumeniasta? Voiko muilla tavoin päästä taivaaseen.

Entä voiko tällä tavoin ajattelevia vl:iä pitää aidosti uskovaisina, jos ne samalla hyväksyy, että myös muut pääsevät taivaaseen?

Itse ajattelen niin, että jos Jumalalla on tahto, hän voi kyllä päästää muitakin ihmisiä taivaaseen, mutta mun on muuten vaikea pitää noita muita uskonsuuntia oikeinta.

Toisaalta eihän me oikeesti voida tietää, kenet se Jumala lopulta valitsee! Jos se valitseekin kaikki!

Onko helvetti ikuinen yms.

Näitä kyselee ja mietiskelee nykyään yhä useampi vl. Toisaalta, onko noilla mitää merkitystä, jos itse saa olla kuitenkin uskomassa?

*   *    *

Ajattelemisen aihetta antoi NormallyGirl.  Kirjoitus on julkaistu myös Suomi24-palstalla.

Lue myös:

Alaranta: Seurakuntaoppi on pahin kompastuskivemme

Alaranta: Tajusin että muissakin on meitä ja meissä muita

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Vuokko Ilola: Jumalan valtakunnan raja – näkymätön lasiseinä

Matti H.: Yksi usko?

Topi Linjama: ”Vain me”?

Pelastuvatko muut kuin vanhoillislestadiolaiset?

Santa 76: Kultti vai kristinuskoa

Terho Pursiainen: Kuolemansynnit 3: sosiaalinen riippuvuus

Jussi Rytkönen: Ei pelastusta ilman oikeaa parannuksentekoa. SRK:n puheenjohtajan Olavi Voittosen ja pääsihteerin Aimo Hautamäen haastattelu. Kotimaa 9.1.2008.

Olli Seppälä: Pääkirjoitus: Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi lähellä harhaoppia. Kotimaa24 22.3.2012.

Vanhoillislestadiolaisuuden haaste kirkon ykseydelle

Verstaalla pohtija: Jumalan armo

Verstaalla pohtija: Kilvoittelu armon varassa 

Heli Karhumäki: Helevettiin menöö että heilahtaa

8 kommenttia

Kategoria(t): armo, arvot, elämäntapa, epäily, epäilykset, erehtymättömyys, eristäminen, evankeliumi, fundamentalismi, hajaannukset, helvetti, hengellinen väkivalta, hengellisyys, iankaikkinen elämä, itsesensuuri, Jumala, kadotus, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, leimaaminen, lestadiolaisuuden suunnat, luterilaisuus, manipulointi, normit, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananvapaus, seurakunta, seurakuntaoppi, seurat, suvaitsevaisuus, synnit, syntien anteeksiantamus, syntilista, syrjintä, taivas, tasa-arvo, totteleminen, tulevaisuus, tuomiopäivä, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Conservative Laestadians in Oulu

Dr. Edward Dutton, a British anthropologist and journalist, lives in Oulu in northern Finland and is married to a Finnish Lutheran priest. He has met Conservative Laestadians and spoken with them about their faith and rules. He visited Oulun rauhanyhdistys and published his sightings and experiences in the magazine 65 Degrees North.

*    *    *

Conservative Laestadians: Separate or not Separate?

Every expatriate in Oulu has heard of ”the Laestadians”. Many locals seem to describe them as a sinister religious sect whose members have enormous families, are against television, alcohol and woman priests and in which women – who don’t wear make-up or ear-rings – fulfil traditional home-making roles. But what are Oulu’s Laestadians really like?

I went to their regular Wednesday night meeting to find out.

Ten Child Families

The first thing that hits you at the ”Peace Society House’” on Professorintie near Oulu Polytechnic is how young everybody is and how many people there are. There must have been around three hundred people arriving for the 7pm at meeting of Oulu’s ”Conservative Laestadians” (which is what Finns mean when they say ”Laestadians”). Almost nobody appeared to be over the age of thirty and there were numerous teenagers. There were then a few who appeared to be in their sixties.

According to one Laestadian man I spoke to, ”This is because, as you probably know, we are against contraception because of what the Bible says so we tend to have very large families.”

This is certainly true. According to sociologist Leena Pesalä, the average Laestadian family has ten children with the most she came across in her research being a brood of twenty-one. Laestadians often marry as young as eighteen and, with the large families, presumably most who are married with children were at home looking after them.

Stylish without Makeup

Many of the stereo-types about Laestadians appeared to be true. None of the numerous young woman wore make-up or ear-rings and, most obviously, none of them had dyed hair which meant that there were a lot of girls with the supposedly typical western Finnish hair colour which one former member of a Laestadian splinter group Rauhansana referred to as ”the colour of the road”.

One young, female Laestadian I spoke to said that she did not wear make-up ”because I want to be like the other believers. It’s just a personal thing. But there is a way in which we have our own culture and beliefs and we want to be separate . . . but also not separate.”

One of the most striking things about this young woman – and everybody else there – was how well and how fashionably they dressed. Almost all the Laestadians seemed to have the latest fashions, hair-cuts straight from Hollywood movie stars, hair they’d obviously put a lot of time and effort into and the woman often wore lots of necklaces, perhaps because ear-rings are forbidden by the group.

There can’t be that many highly conservative religious meetings in which young, male ”believers” – as they termed themselves – walk in dressed like gangster rappers or the woman look like they’ve been to a beauty salon . . . without the make-up.

Often, conservative Christians tend not to smoke, citing verses in the Bible where it says, ”Your body is a temple of the Lord” but not so with the Laestadians. Many smoked outside before the meeting and went back outside to smoke after it had finished.

One male Laestadian summed this up saying, ”The Bible says that alcohol is not allowed. But it is says nothing about smoking. And maybe you know that we don’t drink alcohol, so maybe that’s why we smoke”. They stubbed out as the meeting started.

Largest Revival Group

Laestadians are the largest revival group within the Finnish Lutheran Church. They were founded by Swedish priest Lars Laestadius (1800 – 1861). While he was inspecting congregations in Lapland in 1844 he met a Sami woman called Milla Clementsdottir and through his relationship with her he experienced a kind of religious awakening. He began to preach and his views influenced first the Samis in Sweden and then spread to Finland and Norway. His was a highly conservative interpretation of Lutheranism, returning to traditional belief and rejecting liberal strains of thought.

The group draws a strong distinction between themselves and others whom they mostly expect to go to Hell. Laestadius also encouraged people to stop drinking in order to commit themselves to Christ and Conservative Lestadians argue that, ”In many localities, the revival movement caused complete changes in ways of life, drunks repented, the tavern keepers closed their bars . . .”

The movement also spread due to popularity of Temperance Movements and by the end of Laestadius’ life it was as far south as Oulu.

This group split into three main movements at the end of the nineteenth century – Conservative Laestadians are by far the largest group, then there is the First Born and finally Rauhan Sana. The Laestadians have about 110,000 members worldwide of which about 100,000 are in Finland, with the rest in Norway Sweden and the USA. Of these Finnish Laestadians, seventy-five percent are ”Conservative Lestadians”. The Conservative Lestadians are highly conservative in theological terms believing in Biblical inerrancy and that the Bible can only be revealed through a learned mediator.

One becomes a member by confessing ones sins to another Laestadian. Members I spoke to referred to themselves as ”Laestadians” or ”believers” in contrast to the other Laestadian groups. The other groups are more liberal. However, the debate over women priests in Oulu has been particularly fierce because of the refusal of a Rauhan Sana priest to work with his female colleague.

English Problems

The meeting itself was, basically, a half hour sermon by a Conservative Laestadian priest after which almost everybody left to go and have coffee while a few remained to sing Bible verses. It was after the meeting that I got talking to some Laestadians. The group is known to be quite educated but it was hard to find anybody that spoke English. This was because, according to those I spoke to, ”We don’t have television so I suppose we don’t learn English. There can be sex and violence on television.”

Despite their conservatism, the Laestadians seemed to be very friendly and willing to talk to me. Finnish friends had predicted that they would ”stare’” and ignore me as an ”unbeliever”. This did not happen at all.

Heaven for the Finns

Another idea about Laestadians is that they believe that all non-Laestadians go to Hell which would make Heaven a primarily Finnish-speaking domain.

Members I spoke to denied this saying ”only God can know who is a Christian” and ”people are saved if they have confessed their sins to a believer”. But ”believer’” did seem to mean ”Laestadian”.

Also, one young woman felt that Laestadianism was successful because, ”It is the work of God that there are so many Laestadians. The Bible says that in the End Times ’God’s hand will be over the Nordic Lands’.”

One Conservative Laestadian, originally from Jakobstad, said that sone of the stereotypes about them are plain wrong, ”Of course we are allowed to use washing machines!” he said, ”But it is true, I think, that we were told to shop at Prisma rather than the other supermarkets.”

Negative Ideas

However, many very negative ideas about Laestadians persist amongst Oulu people.

One teacher told me about a mother who forbade her children to play with non-Laestadians ”or you won’t be welcome home for dinner”. In general, Laestadians are seen as ”separate” not having much to do with non-members.

Almost all the Laestadians were slim with one Oulu resident commenting that, ”that’s because they don’t get enough food at home!” Many Oulu people were also convinced that the Laestadians were popular because, ”they stop Finns from drinking and Finns have a problem with alcohol” as one elderly man put it.

There are also numerous blogs by ex-Laestadians accusing the group of brainwashing and psychological abuse, including threats of being shunned by family friends if you disobey Laestadian rules.

But Oulu’s Conservative Laestadians certainly weren’t the unfriendly cult I’d be led to expect they’d be.

65 Degrees on North; 22 August 2007.

*    *    *

Please be free to give your comments here or by e-mail:

*   *    *

Dr. Edward Dutton on tullut tunnetuksi  Suomessakin antropologina hänen julkaistuaan analyysin suomalaisuudesta: The Finnuit – Finnish Culture and the Religion of Uniqueness. Hän vertaa teoksessa suomalaisia ja arvomaailmaamme grönlantilaisten kultuuriin. Molemmilla kansoilla on Duttonin mukaan ollut vaikeuksia sopeutua moderniin elämäntapaan. Tämä ilmenee muun muassa uskonnollisuutena, nostalgisena menneisyyden haikailuna, runsaana alkoholinkäyttönä ja suurina itsemurhalukuina.

Uskonnollisuus näkyy Duttonin mukaan siinä, että sekä Suomessa että Grönlannissa on vahvoja kristillisiä herätysliikkeitä. Yhtäältä herätysliikkeet heijastavat luterilaisen synnintunnon ja häpeän nostattamaa vertaisryhmän tarvetta, toisaalta ne ilmentävät vastareaktiota perinteistä identiteettiä uhkaaviin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Hänen käsityksensä mukaan sekä Suomessa että Grönlannissa kristinuskoon on sekoittunut myös pakanallista mystiikkaa, jossa on šamanistisia piirteitä.

Lue lisää:

Edward Dutton 2007:  A Shared Pre-Christian Past? Contemporary Finnish Baptism in Light of Greenlandic Naming Rituals.

Halla: I was brainwashed into raging Laestadian beliefs

Tutkija: Suomi on kuin laimennettu Grönlanti. Helsingin Sanomat  15.9.2009.

Tutkimus: Luonnontieteilijät ovat yhteiskuntatieteilijöitä älykkäämpiä. Kotimaa24 1.3.2014.

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden

2 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, avainten valta, ehkäisykielto, eristäminen, eroaminen uskosta, forbidden things, get rid of, hajaannukset, heaven, helvetti, hengellinen väkivalta, historia, in English, irrottautuminen yhteisöstä, kadotus, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, laestadian, laestadianism, lapset, Lars Levi Laestadius, lestadiolaisuuden suunnat, lisääntyminen, meikkaaminen, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelastus, perhe, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, secession, seurakunta, seurakuntaoppi, seurat, sin, suurperhe, synnit, taivas, televisiokielto, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, väestönkasvu, väkivalta, yhteisöllisyys

Vanhoillislestadiolainen ateisti: Jumalan terve!

Oletteko tulleet ajatelleeksi, ettei itse vanhoillislestadiolaisuus tarkoita mitään uskovaisuutta.

Vanhoillislestadiolaisuus on pikemminkin elämäntapa.

Useimmat vanhoillislestadiolaiset ovat yleensä Jumalaan uskovia, mutteivät aina. On olemassa myös vanhoillislestadiolaista ateismia. Vanhoillislestadiolaisuus ja jumalusko eivät ole sidoksissa toisiinsa.

Itse kuulun Jumalaan uskomattomiin ja kaveripiirissäni on myös muita ateisteja.

Vanhoillislestadiolaisuus elämäntapana

Mikä meistä kuitenkin tekee vanhoillislestadiolaisia? Ne tavat. Kaveripiirissäni on tosi paljon vanhoillislestadiolaisia ja pystymme paremmin olemaan heidän kanssaan olemalla myös vanhoillislestadiolaisia. Emme tuo omia näkemyksiämme esiin heidän läsnäollessaan, joten eivät edes tiedä, mitä oikeasti Jumalasta ajattelemme.

Emme näe vääräksi tervehtiä toisia vanhoillislestadiolaisia Jumalan terveellä, koska harvat uskovaisetkaan tulee miettineeksi, mitä se oikein tarkoittaakaan.

Käymme myös seuroissa, mutta meillä seurojen tarkoitus on vähän eri, mitä voisi luulla. Menemme sinne, koska siellä näkee paljon kavereita ja seurojen jälkeen yleensä jäämme suunnittelemaan illan viettoa. Saatamme käydä esimerkiksi nuotioimassa, tai vain mennä jonkun luo iltakylään.

Miksi vanhoillislestadiolainen ateismi sopii minulle?

Olen omaksunut vanhoillislestadiolaisten tavat eivätkä ne ole minulle minkäänlainen rasite. En tarvitse ilonpitoon mitään alkoholijuomia ja televisiottomuuskin on mulle itsestäänselvyys. Musiikkimakunikin on hyvin samankaltainen, mitä vanhoillislestadiolaisilla yleensä. Pidän oikeasti siionin lauluistakin, vaikken Jumalaan uskokkaan. Tämä vanhoillislestadiolainen ateismi on minulle luontainen valinta.

Viihdyn vl-yhteisön jäsenenä

Vanhoillislestadiolainen kulttuuri eroaa hyvin paljon valtakulttuurista, joten monille, kuten minulle tuo valtakulttuuri tuntuu vieraalle. En edes koe tarvitsevani mitään päihteitä tai muita rientoja, vaan tunnen olevani onnellinen ilman niitäkin. Minulla on paljon kivoja vl-kavereita, joiden kans voi pitää hauskaa ihan ilman juominkejakin. Toisekseen vl-kulttuurissa on paljon muitakin eroavuuksia ns. valtakulttuuriin nähden.

Tiedän, etteivät kaikki ei-vl:t juo, mutta sieltä yleensä puuttuu sellainen tietynlainen yhteisöllisyys. Samassa porukassa voi olla esimerkiksi juopiskelijoita, kuin raittiitakin. Harvat ei-vl:t elävät samankaltaista elämää, mihin vl:inä olemme tottuneet.

Minulle riittää tämä vanhoillislestadiolainen yhteisö. Jos perustettaisiin joku erillinen yhteisö, menis tältäkin pohja kokonaan pois. Tällöin tulisi perustaneeksi kokonaan uuden irtaallisen yhteisön. Ei oikein onnistu, enkä koe oikein tarvettakaan sellaiselle.

Tulen hyvin toimeen tässä vl-yhteisössä, eikä omia sisimpiä ajatuksia tarvi jokaiselle kasvotusten kertoakkaan. Tunnen vanhoillislestadiolaisuuden kodikseni siitäkin huolimatta, vaikka itse Jumalaan en kykenekkään uskomaan.

Vain parhaimmat ystäväni tietävät

Pidänkö ääntä ateismistani? En. En näe mitään syytä toitottaa sitä, että en usko Jumalaan. Se on vain minun henkilökohtainen valinta, eihän Jumalaan voi väkisinkään uskoa.

Minulla on muutamia hyviä kavereita, joiden kanssa voidaan puhua vapaammin ateismistamme. Olemme kaikki vanhoillislestadiolaisia ateisteja. Sen sijaan ns. pakana-ateistien kanssa en tule toimeen, koska ne ovat usein turhan radikaaleja erilaisia elämäntapoja kohtaan.

Itse asiassa aika harvat lopulta edes tietävät, että olen ateisti. Tosielämässä en tee siitä mitään numeroa. Vain luottoystäväni tietävät tästä.

Synti on pohjimmiltaan ahdistusta

Sen sijaan uskon anteeksiantamukseen psyykkisessä mielessä. Kun asioita saa sopia, ne auttavat oikeasti, vaikkei Jumalaa olisikaan. Useimmiten ihmiset unohtavat asioiden sopimisen. Tämä asia vanhoillislestadiolaisuudessa on mielestäni hyvää. Ei jää kaunoja eikä mitään, kun asioiden sopimisen jälkeen ne saa heittää pohjattomaan mereen. Voi taas aloittaa alusta kevein mielin.

Onko se sitten juuri synti, joka mieltä painaa ja matkan tekee hitaaksi? Ei, mielestäni se on enemmänkin ahdistusta. Saattaa ahdistua, että miksi minäkin loukkasin sitä ja sitä. Miksi tein sellaisia valintoja, jotka eivät ole järkeviä.

Kun asiat saa hoidettua kuntoon, ahdistus lähtee. Synnin tunne on itseasiassa just ahdistusta, ei muuta!

Kirjoittaja:  Vanh.lest.ateisti

Vihollinen 3Lue myös:

Suvi Ahola: Myös ateisti voi kuulua kirkkoon. Helsingin Sanomat 22.12.2012.

Ateismi (Wikipedia)

Helmihytti: Mun elämään ei mahdu jumalaa.

Emma Luumunkukka: Minusta tuli ateisti

Kristen ateism (Wikipedia)

Ateisti-vl:n uhri: Ateismin henki (17.5.2010)

Ihan mukava kesäjuhlafiilis

Eväitä hahmottaa vl-keskustelua (Admatan jäsennys vl-uskosta luopuneista)

En jaksa uskoa Jumalaan

Uskonto ei anna minulle mitään

Pamela M. Peltonen: Kumpi on tärkeämpi, uskonto vai ihmiselämä?

Omaksi kuvakseen hän hänet loi

15 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, alakulttuuri, anteeksianto, ateismi, elämäntapa, epäily, etniset vanhoillislestadiolaiset, identiteetti, Jumala, kaksinaismoralismi, keskusteluilmapiiri, kuuliaisuus, lestadiolaisuuden suunnat, normit, opilliset kysymykset, uskon jättäminen, yhteisö, yhteisöllisyys

Seurakuntaoppi, lyhyt oppimäärä torailun ja erehtymättömyyden historiaa

 Aina vain puhtaampaa tulee, kun yhä uudestaan puhdistetaan!

 KUVAT: Lestadiolaisuuden hajaannukset Suomessa 1848-1980 ; Euroopassa ja Amerikassa.

Harva tietää, että lestadiolainen herätysliike on osoittautunut yhdeksi kristinuskon riitaisimmista uskonnollisista liikkeistä. Se on hajaantunut 19:ään eri ryhmittymään, vaikka se on toiminut vasta runsaat 150 vuotta. Eri ryhmittymiä johtaneet /johtavat miehet eivät ole kyenneet neuvottelemaan sovinnosta. Lestadiolaisuus on hajaantunut sekä Euroopassa että Amerikassa suurempiin ja pienempiin ryhmiin, jotka tuomitsevat toisensa helvettiin.

Keskeinen syy hajaannuksiin on todennäköisesti liikkeessä omaksuttu seurakuntaoppi.

Moni kirkkomme pappikaan, puhumattakaan seurakuntalaisista ei ole perillä vanhoillislestadiolaisten seurakuntaopista. Lyhyesti sanoen, nykyisessä SRK-laisessa vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä ei pidetä kastettujen kirkkoon kuuluvien ihmisten joukkoa todellisina Jumalan seurakunnan jäseninä, jotka Jumalan armosta pelastuvat.

Niinpä vanhoillislestadiolaisuuden opetuksen mukaan lähes 90% kaikista Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä, piispoista ja papeista tavallisiin seurakuntalaisiin saakka, joutuu tuomituksi kadotukseen. Tätä mielipidettään vanhoillislestadiolaisuuden johtajat eivät kuitenkaan tuo mielellään suoraan julkisuudessa esiin, vaan turvautuvat diplomaattiseen sanojenpyörittelyyn. Omiensa keskuudessa he eivät jätä tätä käsitystään piiloon.

Vanhoillislestadiolaiset papit eivät piittaa siitä, että käsitys ei vastaa luterilaisen kristinopin eikä ev.-lut. kirkkomme opetusta seurakunnasta ja pelastuksesta. Vanhoillislestadiolaisuuden johto ei omien sanojensa mukaan mielellään edes puhuisi herätysliikkeen ja kirkon välisestä ”suhteesta”, koska he kokevat itse olevansa se ”oikea kirkko” ja ”kirkon ydin”.

Vain vanhoillislestadiolaisten oma ryhmä on heidän itsensä mielestä todellinen uskovien seurakunta evankelis-luterilaisen kirkkomme sisällä.

Viime aikoina kirkossa on kiinnitetty jonkin verran kriittistä huomiota SRK:n opettamaan seurakunta- ja pelastuskäsitykseen. Turun piispa Kari Mäkinen on huomauttanut vanhoillislestadiolaisuutta koskevassa haastattelussa: ”Kirkossa tulee edellyttää, että ne, jotka työskentelevät kirkossa, toimivat yhteisten pelisääntöjen ja yhteisen uskon tulkinnan pohjalta.” (Leppänen 2009.) Teologi Kari Kuula pohti SRK:n epäluterilaista opetusta kolumnissaan Kotimaa-lehdessä. 

Kesällä 2008 Espoon piispa Mikko Heikka kertoi julkisuudessa, että piispojen tarkoituksena on käydä opillisia keskusteluja vanhoillislestadiolaisen liikkeen edustajien kanssa. Toisaalta arkkipiispa ei Kotimaa-lehden haastattelussa näyttänyt edes tuntevan vl-liikkeen seurakuntaoppia (Kotimaa 2.7.2009).

 Seurakuntaoppi: SRK opettaa vl-nuorisolle ”maatuskamallista” kirkkohistoriaa

Vanhoillislestadiolaiset positioivat itsensä ainoana oikeana ja pelastuvana seurakuntana mallilla, joka on kuin perinteellinen venäläinen maatuskanukke.  Ainoat Jumalan armahtamat ja pelastetut, oikeat uskovaiset elävät tämän maatuskanuken ytimessä.

maatuska male

Tämä historiankäsitys opetetaan kaikille vanhoillislestadiolaisuuden piirissä kasvaville lapsille ja nuorille, jotka ovat SRK.n lapsi- ja nuorisotyön piirissä. SRK:n uskontokasvatuksen eri muotoihin osallistuu vuosittain yli 30 000 lasta ja nuorta.

 Historiallisessa perspektiivissä vanhoillislestadiolaiset katsovat edustavansa itse ainoana oikeana seurakuntana ”suoraan alenevassa polvessa” Jeesuksen opetuslapsia ja alkuseurakuntaa nykypäivän maailmassa ja ev.-lut. kirkossa. He katsovat, että heidän edustamansa oppi on kautta historian ollut  muuttumattomana olemassa ”kirkon ytimessä” , kuten SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittosella on tapana kuvata liikkeen asemaa.  

Todellisen uskovaisten seurakunnan maatuskanuken kerrostumia ymmärretään olevan ainakin kahdeksan.

1. Ensimmäinen eli uloin kerros: Kristikunnan alku oli alkuseurakunnassa ja sittemmin katolisessa kirkossa (tai ortodoksisessa, miten asian nyt ottaa, sillä nykylestadiolaiset hyväksyvät mielellään liikkeeseensä myös siihen haluavia ortodokseja). Toisin sanoen, nyky-vanhoillislestadiolaisten mukaan 1900-500 vuotta sitten ainakin osa katolilaisista/ortodokseista oli ”ainoassa oikeassa uskossa” ja pelastui.

2. Toinen kerros: katolisen kirkon sisällä tapahtui Euroopassa uudistus 1400-1500-luvulla, jolloin syntyivät protestanttiset kirkot. Yhtenä siinä syntyi luterilaisuus, joka oli vanhoillislestadiolaisten käsityksen mukaan syntyaikanaan ainoa oikea uskonryhmä. Tai ainakin jokin osa siitä. On jäänyt epäselväksi, miten SRK näkee silloiset muut protestanttiset ryhmittymät (nykyiset muut ryhmäthän ovat kadotukseen menossa).

3. Kolmas kerros: luterilaisen kirkon sisälle syntyi lestadiolainen herätys 1800-luvun puolivälissä, kun Laestadius alkoi pitää väkeviä saarnojaan Ruotsin Lapissa. Kun liike levisi Suomeen, Suomen kirkon sisällä alkoi kehittyä ainoa oikea tosiuskovaisten seurakunta. Tiedossa ei ole, mikä on vanhoillislestadiolaisten kanta siihen, mikä oli ennen lestadiolaisuutta eli uskonpuhdistuksesta 1800-luvulle saakka Suomessa eläneiden ihmisten kohtalo, kadotus vai taivas.

4. Neljäs kerros: lestadiolaisuus hajaantui 1800-luvun loppupuolelta alkaen erilaisiin pienryhmiin ja lopulta 1900-luvun alussa kolmeen pääryhmittymään, joista yksi oli vanhoillislestadiolaisuus. Nähtävästi niistä jokainen piti vain omaa ryhmittymäänsä ainoana oikeana uskona  – ainkaan sovintoa ei yrityksistä huolimatta saatu aikaan. Lestadiolaisjohtajat  torjuivat sovintoyritykset, joita silloin tällöin esiintyi.

5. Viides kerros: vanhoillislestadiolaisuuden sisällä syntyi hajaannus 1960-luvun alussa, jolloin 2/3 liikkeen teologeista lähti tai erotettiin. SRK-lestadiolaisuudesta tuli pääasiassa maallikkojohtoinen liike, joka edelleen piti vain itseään ainoana oikeana uskona.Maatuska male high

6. Kuudes kerros: Vuosina 1970-1986 SRK:n johtokunnan johdolla järjestettiin kaikissa Suomen rauhanyhdistyksissä likimain jokaista lestadiolaista  koskenut puhdistus hoitokokousten muodossa väärien henkien kitkemiseksi ainoasta oikeasta uskosta. Tuhansia tavallisia uskovaisia erotettiin tai jättäytyi pois liikkeestä ja heidät julistettiin kadotuksen lapsiksi. Erotetut eivät perustaneet uusia ryhmittymiä.

7. Seitsemäs kerros: nykyinen SRK-lestadiolaisuus pitää itseään ainoana oikeassa uskossa elävien tosiuskovaisten joukkona, Jumalan valtakuntana.

8.  Kahdeksas kerros: on huomattava, että vanhoillislestadiolaisten käsityksen mukaan eivät suinkaan edes kaikki nykyistä SRK-vanhoillislestadiolaista uskoa tunnustavatkaan pelastu iankaikkiselta kadotukselta. Koska kuitenkaan aivan kaikki vanhoillislestadiolaisetkaan eivät loppujen lopuksi olekaan tarpeeksi puhtaassa oikeassa uskossa.

Tämän ovat mm. Kotimaa-lehdessä todenneet SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen ja pääsihteeri Aimo Hautamäki 9.1.2008: ”Ei jokainen rauhanyhdistyksen jäsenkään ole ilman muuta niitä, jotka ovat kerran perillä taivaassa. Meidänkin keskuudessamme on valitettavasti paljon ihmisiä, joiden uskonasiat eivät ole kunnossa.”

Kuten malli osoittaa, vanhoillislestadiolaiset tarkastelevat maailmaa ja kristinuskon historiaa ihan vakavissaan tällaisien kansanomaisen itsekeskeisen ajattelun kautta, eli pelkästään omasta itsestään lähtien.

Asiallisesti katsottuna moinen epähistoriallinen lähestymistapa on tietenkin täyttä hölynpölyä.  Mutta SRK:n oman kirkkohistorian ja siihen kytketyn seurakuntaopin varsinainen tarkoitus ei olekaan antaa ihmisille luotettavaa ja oikeaa tietoa historiallisista ja hengellisistä kysymyksistä, vaan yksinomaan vahvistaa omaa jäsenistön uskomista ja sitoutumista liikkeeseen.

Omat jäsenet taas hyväksyvät minkä hyvänsä huu-haa-opetuksen, koska SRK-lestadiolaisuuden kulmakivi on juuri siinä, että  (1) seurakunta on ylin auktoriteetti uskon asioissa ja (2)  seurakunta on erehtymätön.

Tähän perustuu herätysliikkeen vallankäyttö ja jäsenten kyseenalaistamaton alistuminen vallankäytölle.  ”Seurakunnan neuvot” muodostetaan  SRK:n johtokunnassa ja puhujienkokouksissa. Ne ovat käytännössä suosituksia ja päätöksiä elämäntapaan liittyvistä asioista, eli kieltoja ja velvoitteita, joiden ei tarvitse suoraan perustua Jumalan sanaan. Ne tulee uskoa todeksi yksinomaan sillä perusteella, että ne on seurakunnan johto päättänyt (esimerkiksi puhujainkokous). Tässä suhteessa vanhoillislestadiolaisuus muistuttaa katolista kirkkoa, jossa paavilla on mahdollisuus antaa haluamiaan määräyksiä uskovaisten noudatettavaksi, ilman että niiden tarvitsee liittyä Raamattuun.  Samoin islamissa on Koraanin ulkopuolisia, vanhoja muistiinmerkittyjä perinnenormeja, joiden asemasta käydään kiihkeää keskustelua. Tiukkahenkisimmät vaativat niille Koraanin tasoista auktoriteettia, kun taas liberaalimmat imaamit pitävät niitä ehdonvallan kysymyksinä.

Kuulostaako tutulta?

Tavallisten rivi-vahoillislestadiolaisten ei tarvitse eikä oikeastaan kuulukaan itse perehtyä Raamattuun eikä kristinoppiin. Näin he pysyvät arvostelukyvyttöminä SRK:n puhujien opetuksen suhteen.

Parisen vuotta sitten julkistettiinkin varmuudeksi SRK:n virallinen linjaus Raamatun ja näiden seurakunnan neuvojen välisestä auktoriteettisuhteesta.

Raamattu enää ole ”uskon ainut ja ylin ohje”, kuten luterilaisittain on totuttu opettamaan. Vanhoillislestadiolainen maallikkosaarnaaja ja SRK:n johtokunnan jäsen Juhani Uljas piti puhujainkokouksessa 2007 alustuksen, jossa hän asetti seurakunnan neuvot ja SRK:n hoitotoimenpiteet Raamatun veroiseen auktoriteettiasemaan ja Raamatun niille alisteiseksi:

”Jos ylimpänä ohjeena pidetään Raamattua ja Jumalan sanaa ilmaa seurakuntaäidin hoitoa, niin joudutaan pian ulos Jumalan seurakunnasta.”

(Juhani Uljas suviseurojen yhteydessä 2007 Valkealassa pidetyssä puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa.)

Sitävastoin luterilainen käsitys löytyy yksiselitteisenä Tunnustuskirjoista. Yksimielisyyden ohjeessa sanotaan:

”Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Vanhan ja Uuden Testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset ovat ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava.”

On tietenkin ongelmallista, että kirkkomme palveluksessa olevat vanhoillislestadiolaiset teologit opettavat  tätä ”maatuska-mallia”  pelastuksesta ja kristilisyydestä  ev.-lut. seurakunnissa,  toimiessaan sielunhoitajina ja seurakunnan paimenina.

Huom. Yllläolevassa maatuska-mallissa on sivuutettu lestadiolaisen herätysliikkeen hajaannukset muissa Pohjoismaissa ja Amerikan mantereella (ks. Talonen 2001). Kaikkiaan lestadiolaiset ovat pirstoutuneet pariksikymmeneksi erilliseksi ryhmittymäksi, joista useimmat tuomitsevat toisensa kadotukseen.


Lestadiolaisuuden hajaantumisherkkyydelle on annettu monia selityksiä: hengellis-opillisia, sosiologisia, käytännöllisiä, suorastaan arkisiakin. Tuiran seurakunnan edesmennyt kirkkoherra, rauhansanalainen Urpo Kuusniemi tulkitsi, että 1930-luvun hajaannuksia selitti inhimillinen kateus:

”Haara (rauhansanalaisuus) syntyi siitä, että joitakin lahjakkaita saarnamiehiä oli kutsuttu Amerikan seuroihin puhumaan toisten sitä kadehtiessa. Ja kun nämä menivät, heidät erotettiin”, Kuusniemi kirjoitti vuonna 1997.

Jouko Talonen näkee hajaantumisherkkyyden kärkisyyksi seurakuntaopin:

”Oppi uskovien yhteisöstä on luonut pohjaa hajaannuksille. Niissä ryhmissä, joissa on omaksuttu toiset pois sulkeva seurakuntakäsitys, ei voi yhdellä kertaa olla samalla paikkakunnalla kahta ´Jumalan valtakuntaa´. Tämä on luonut pysyvän alttiuden hajaannuskehitykselle.”

Toinen hajaantumisalttiutta lisäävä seikka on Talosen mukaan liikkeen leviäminen maantieteellisesti laajalle alueelle. Jo yli sata vuotta sitten, 1870-luvulle tultaessa lestadiolaisuus oli levinnyt maailmassa alueelle, jonka pohjoisin piste oli Hammerfest, eteläisin Hanko, itäisin Pietari ja läntisin Astorian kaupunki Tyynenmeren rannalla.

Samalla liike oli levinnyt eri kansojen piiriin, erilaisiin ympäristöihin ja kulttuureihin.  Kokonaisuutta yritti pitää kasassa lestadiolaisuuden näkyvin maallikkosaarnaaja Juhani Raattamaa, mutta tilanne repesi hänen hallinnastaan 1800-luvun viimeisinä vuosina.

”Tietysti hajaannuksissa on aina näkynyt sukupolvienkin vaihtelu”, Talonen arvioi.

Muutamia muitakin syitä on esitetty. Vuosi sitten edesmennyt vanhoillislestadiolainen Samuli Pentikäinen näki 1930-luvun hajaannuksen taustalla muiden muassa yhteiskunnallisia tekijöitä; pula-ajan, poliittisen radikalismin ja uskonnolliset hurmosliikkeet.

Lestadiolaisuudesta SRK:n toimeksiannosta tutkinut FT Seppo Lohi puolestaan on todennut, että suuriin ja pienempiin hajaannuksiin on liittynyt paljon myös puhtaasti psykologisia, johtajuuteen liittyviä syitä.

– Persoona, jolla on ääretön vallanhalu ja kunnianhimo, voi kerätä ympärilleen joukon, jolle erilleen lähtö sitten perustellaan opillisesti. Toinen mahdollisuus on, että ensiksi nousevat opilliset erimielisyydet ja sen pohjalta syntyvät suuntaukset, joille sitten löytyvät johtajat.

Lohi näkee, että hengellisessä liikkeessä johtajien on helppo perustella kannattajilleen ”teologisesti” se, miksi he eivät voi luovuttaa valtaansa.

– Ihmisten herkästi haavoittuvia omiatuntoja on helppo hallita, hän toteaa. – Avainten vallan väärinkäyttö on hirvittävä asia. (Mikkola 2007.)

Lestadiolaisuuden hajaannusalttiutta nimenomaan voimistaakin olennaisesti edellä mainittu avainten valta, jolla lestadiolaiset tarkoittavat yksittäisen lestadiolaisen  ihmisen oikeutta ja mahdollisuutta toisen ihmisen syntien anteeksiantamiseen ja myös anteeksiannon kieltämiseen. Tällä ajattelumallilla on ratkaiseva merkitys lestadiolaisuuden opissa ja arkikäytännössä seurakuntakuria myöten.

Sen avulla käytetäänkin tehokkaasti valtaa tavallisen uskovan asemaan ja oikeuteen kuulua liikkeeseen. Tämä vallankäyttö taas perustuu pohjimmiltaan lestadiolaisuudessa omaksuttuun ”välimiehen välimies” -oppiin.


Suomen lestadiolaisryhmissä ei ole muutamaan vuosikymmeneen ollut sanottavia repeämiä. Vuonna 1977 vanhoillislestadiolaisuudesta erkani kirkkoherra Paavo Sillanpään perustama ryhmä, joka jäi Suomessa pieneksi.

Samalla vuosikymmenellä vanhoillislestadiolaisuudessa elettiin vaikeita aikoja. Liikkeen päälinjan edustajien jälkeenpäin laatiman lunnehdinnan mukaan herätysliikeken toimintaa jäytivät toisaalta ”kuiva ja tuomitseva henki”, ja toisaalta liiallinen pehmeys syntejä kohtaan.

Julkista kohua aiheuttivat hoitokokoukset, joissa käsiteltiin paikallisten rauhanyhdistysten jäsenten sielun tilaa ja keskinäisiä välejä usein yömyöhään. Kokoukset olivat luonteeltaan hengellistä ja henkistä vallankäyttöä, jossa kuka hyvänsä saattoi joutua tuomituksi ja ulossuljetuksi. Hoitokokouksia on useasti verrattu kuulusteluihin. Kokousten vetäjät vaativat yksityisiä ihmisiä tekemään julkirippiä asioista, joihin nämä eivät olleet syyllistyneet, ja usein sellaisista asioista, joista ei edes kuulu julkirippiä vaatia. Kokouksista tehtiin kanteluja arkkipiispalle asti.


Tätä nykyä Suomen lestadiolaisuuden tila on aika rauhallinen. Joitakin kipukohtia silti on.
Esikoislestadiolaisuudessa kysymys Lapin vanhinten eli liikkeen Pohjois-Ruotsissa asuvan perinteisen hengellisen johdon asemasta jakaa Talosen mukaan yhä mieliä.

”Liikkeen pääsuunta on kuitenkin kasassa, vaikka sisäinen keskustelu on ollutkin viime vuosina voimakasta.”

Vanhoillislestadiolaisuudessa keskusteluilmapiiri on nyt Talosen mukaan vapautuneempi ja avoimempi kuin 1970-luvulla.

”Tiedotus on noussut tärkeäksi. Vaikka seurakuntaopista ei ole luovuttu, asian esittämiseen on tullut kohteliasta ja diplomaattista sävyä.”

Tällä hetkellä Talonen ei näe lestadiolaisessa herätysliikkeessä välittömiä aineksia uusiin hajaannuksiin. Jännitteitä voi kuitenkin olla latautumassa.

”Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuudessa on esiintynyt ääniä 1970-luvun hoitokokousten ongelmatilanteiden anteeksipyytämisestä. Tämä on herkkä asia, sillä se nostaa esille vaikean teologisen ongelman siitä, oliko liikettä 1970-luvulla johtamassa Pyhä Henki vai jokin muu henki?”

Vaikeampaa voi kuitenkin olla edessä: Ruotsin kirkossa työskentelevät vanhoillislestadiolaiset papit joutuvat jo aivan pian vastaamaan kysymykseen homo- ja lesboparien kirkollista siunaamista.

”Kysymys saattaa tulla ajankohtaiseksi meilläkin vaalikauden 2012-2016 kirkolliskokouksen jälkeen.
Suostuvatko SRK-vanhoilliset papit ’virkatyönä’ siunaamaan tai vihkimään miesparit ja naisparit kirkossa, on mielenkiintoinen asia.”

Vanhempi vanhoillislestadiolainen pappispolvi ei Talosen arvion mukaan siihen lähde.  Hän kuitenkin pohtii, voisivatko nuoremmat ja uratietoisemmat papit yllättää koko kirkon tässä asiassa. Talonen viittaa siihen, että nytkin vanhoillislestadiolaiset papit tekevät paikallisseurakunnissa yhteistyötä naispappien kanssa, vaikka itse herätysliike ei naisten pääsyä pappisvirkaan edelleenkään hyväksy.

”Haluttin tai ei, tämä kaksijakoinen asenne sisältää kyllä aikamoisen teologisen latauksen”, Talonen toteaa.

KALEVA 21.5.2006


 Ryhmittymä  Organisaatio  Kannatusarvio
 Vanhoillisuus  Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys (Oulu)                100 000
 Esikoislestadiolaiset  Esikoislestadiolaisuus ry. (Lahti)                    10 000
Rauhan Sanan ryhmä Lähetysyhdistys Rauhan Sana (Oulu); Laestadianernas fridsföreningars förbund (Pietarsaari)             7 000
 Uusiheräys  Uusiheräys ry (Oulu)             3 000
Elämän Sanan ryhmä Laestadius-seura (Laestadiolaisten pappien
ryhmä veljespiiri)
 Sillanpääläisyys  Suomen vanhoillislestadiolainen rauhanyhdistys         ei tiedossa
 Leeviläiset  ei tiedossa                                70
Steniläiset Hämeenseudun Vanha-Laestadiolais Kristillinen
yhdistys ry.
 Kontiolaiset                                  20

Lähde:  Kaleva 21.5.2006


Että te keskinäisen rakkauden pidätte – mutta kuinkas sitten kävikään?

Seppo Lohi 2008. Oppiriidat hajottivat lestadiolaisuuden 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. 7.4.2008.

Leppänen, M. 2009. Turun piispa Kari Mäkinen Suviseuroissa ensimmäistä kertaa. Haastattelu, Suviseuratiedotus 26.6.2009.

Lestadiolaisuus. Wikipedia.

Hakomaja: Lestadiolaisuus on hajaantunut usein

Pekka Mikkola: Väärin tehty (Seppo Lohen haastattelu). Kaleva 18.11.2007.

Protestiliikkeestä äärikonservatiiviseksi

Rytkönen, J. 2007: Ei pelastusta ilman oikeaa parannuksentekoa. Kotimaa 9.1.2008.

Pelastuvatko muut kuin vanhoillislestadiolaiset? 

Teologi Kari Kuulan blogikirjoitus Kotimaan nettisivulla:

Talonen, J.2001.  Lestadiolaisuuden hajaannukset. Suomen teologinen instituutti. Iustitia 14 (2001).

SRK:n tie 60-luvulta hoitokokouksiin

VL-liikkeen opilliset tulkinnat herättävät kysymyksiä

Wikipedia: Vanhoillislestadiolaisuuden kritiikki

Kirsi Nevalainen 2005.  Vanhoillislestadiolaisuuden vuoden 1934 hajaannus Rauhan Sana -lehden tulkitsemana 1935–1950.  Kirkkohistorian pro gradu –tutkielma. Joensuu: Joensuun yliopisto, teologinen tiedekunta.

6 kommenttia

Kategoria(t): 1800-luku, 1900-luku, 1970-luku, 1980-luku, avainten valta, erehtymättömyys, eriseura, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, fundamentalismi, hajaannukset, harhaoppi, historia, hoitokokoukset, johtajat, kirkko, kristinoppi, lähihistoria, lestadiolaisuuden suunnat, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, normit, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, pietismi, puhujat, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, seurakunta, seurakuntaoppi, syntien anteeksiantamus, syrjintä, tulevaisuus, tuomitseminen, tutkimus, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

”…että te keskinäisen rakkauden pidätte.” Kuinka sitten kävikään?

Suomalaisen asiantuntijan laatima esitys lestadiolaisuuden synnystä ja hajaannuksista, suomalaisesta perspektiivistä. Katso ja kommentoi!
Tekijä kuvailee esitystä Youtubessa seuraavasti:

”Yksityiskohtainen kuvaus lestadiolaisen herätysliikkeen synnystä ja nykytilasta. Elokuva käy läpi lestadiolaisuuden alkuvaiheita, hajaantumista ja suuntien nykytila. Elokuva pyrkii positiivisen kuvaukseen herätysliikkeestä, poiketen moneen muuhun elokuvaan tässä Youtube:ssä.”

Parhaimmat kiitokset tekijälle hienosta työstä! Cop. Laestadianinfo.


Lestadiolaisuus on hajaantunut usein

Mitä hoitokokoukset olivat?

Seurakuntaoppi: lyhyt oppimäärä torailun ja erehtymättömyyden historiaa 

Protestiliikkeestä äärikonservatiiviseksi

Kirsi Nevalainen 2005.  Vanhoillislestadiolaisuuden vuoden 1934 hajaannus Rauhan Sana -lehden tulkitsemana 1935–1950.  Kirkkohistorian pro gradu –tutkielma. Joensuu: Joensuun yliopisto, teologinen tiedekunta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1800-luku, 1900-luku, hajaannukset, historia, laestadian, lestadiolaisuuden suunnat, ulossulkeminen