Tuomion hengestä

Rovasti O. H. Jussila kirjoittaa kirjassaan ”Jeesuksen seurassa” tuomitsemisesta:

”Kuolemattomien sielujen tuomion langettaa Jumala yksin.  Jumalan lapsilla olisi syytä kiittää Jumalaa siitä, ettei hän ole pannut meitä siihen virkaan. Meistä ei olisikaan siihen yksinkertaisesti sen tähden, että turmeltunut luontomme olisi tuomion langettamisessa mukana ja tuomiostamme sen vaikutuksesta voisi tulla väärä.

Väärä tuomio on Herran edessä kauhistus. Tuomitseminen on myös vaarallista: millä tuomiolla me tuomitsemme, sillä meidät tuomitaan. Sen tähden Jeesus varoitti opetuslapsiaan tekemästä sitä.

Kuinka paljon, vieläpä armottomia tuomioita langetetaan, ikään kuin toisen sielu ja oma sielu ei vanhurskaan tuomarin oikeuden vaa’assa mitään painaisi.

Armoistuimen ääressä näkyy oma vika viaksi. Se, joka Golgatan keskimmäistä ristiä katsoessaan näkee Jeesuksen siinä syntiensä tähden tuomittuna, ei kykene toista tuomitsemaan. Ristin uhrituli tekee uskon kullan puhtaaksi rakkauden ahjossa, sillä se poistaa siitä tuomion hengen. Niitä puhdistettuja ei tuomita viimeisellä tuomiollakaan.”

Voidaan kysyä, miten tämä asia nykyään oikeastaan on  ymmärretty. Miten opetettu. Meneekö se samalla tavoin kuin  näyttää ennen opetetun?  Minun mielestäni opetus suhtautumisessa epäuskoisiin ei ole tämänkaltainen nykyisin. Toiseksi, varovasti kysyn myös, onko tuomion henki, jota ainakin minun mielestäni on korostunut, kääntynyt siionissa sisällekin päin.

(T.M.)

Advertisement