Entä jos vanhoillislestadiolaisuuden opit eivät olekaan totta?

”Peppiinaevelin” puhuu videolla päätöksestään.

” – Mitä jos se ei olisikaan totta? Entä jos vanhoillislestadiolaisuuden opit eivät olekaan totta? Millä perusteella meikkaaminen on syntiä? Tuntuisi tosi väärältä jos en kunnioittaisi omaa sisäistä tunnettani, sydämeni ääntä… Lopulta on kyse opillisista asioista. Hengellisyys on mielestäni mysteeri, ja haluan säilyttää nöyrään asenteen siihen.”

”- Synnyin vanhoillislestadiolaiseen perheeseen ja yhteisöön ja se on ollut hengellinen kotini 26 vuotta. Parin vuoden sisällä oon käyny suuret sisäiset taistelut siitä mikä on totta ja mihin oikeasti uskon. Nyt on vihdoin tullu aika tehdä päätös siitä mitä mä oikeasti oon.”

Peppiinaevelinan punnittua ja henkilökohtaista pohdintaa isosta elämänmuutoksesta.

Peppiinaevelina antaa myös havainnollisella tavalla tietoa myös siitä, millainen vanhoillislestadiolainen uskonoppi on, ihan konkreettisesti.

 

” – Entä jos kaikki pääsee taivaaseen? tai jos taivasta ei olekaan?

Nämä ovat mysteereitä.

Lopulta tulin siihen lopputulokseen, että…”

Vaikea päätös!

*       *       *

Lue lisää:

16-vuotias opiskelijanuori Keski-Suomesta: Kun kielsin uskon

Anna Egutkina: ”Tajusin, että olin jo helvetissä” – Häpeä, pohjaton pelko, syyllisyys ja mielenterveysongelmat. Nämä asiat yhdistävät monia uskonnollisista liikkeistä eronneita. Iltalehti 11.8.2019.

Veera Koivaara: Usko, toivo ja yksilöllisyys; Mitä tapahtuu, kun milleniaalien arvot törmäävät vanhempien uskontoon?  Ylioppilaslehti 8.9.2017.

Kuka ja mikä minä oikeasti olen? : Saara Tuomaalan ajatuksia

Maija Maitoparta: Jätimme uskon lastemme tähden

Nyt vapaa olen: Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneiden kertomuksia. Toimittanut Topi Linjama. Hai 2014.  

Orava: Pastellinsävyinen elämä: nuoren perheenisän kuvaus irtaantumisesta vl-liikkeestä.

Sinulle, lähtijä. Nyt vapaa olen -blogi 7.7.2017. Ex-vanhoillislestadiolaisen kertomuksia liikkeestä eroamisesta ja uuden elämän rakentamisesta.

Heini Särkkä: Lestadiolaisuudesta eronnut Katri, 35, kertoo raskaasta ratkaisustaan – ”Usko on nyt aina välissämme”. Ilta-Sanomat 8.7.2017.

Meri Toivanen: Pelastuvatko muut kuin vanhoillislestadiolaiset?  Kotimaa 2.7.2009.

Advertisement

Aina särkymiseen saakka, vihjasi arkkipiispa sanojaan varoen

Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.

Arkkipiispa Kari Mäkinen piti puheen Raamatun pohjalta Porin suviseurojen avajaisissa. Hänellä oli kaksi asiaa. Mäkinen puhui niistä kahdesta asiasta kauniisti ja varovaisesti. Hengen sanoilla ja vertauksilla, että ei vain kenellekään vanhoillislestadiolaisuuden SRK-linjan uskovalle tulisi paha mieli. Ettei vain liikkeen vastuullisille johtohenkilöille tulisi mieleen, että asiat ovat menossa päin prinkkalaa.

Uuden testamentin sanat osoittivat kiistattomasti nyky-vanhoillislestadiolaisen opetuksen ja yhteisön harhaopit. Ne sanotut kipupisteet. Kipua ja ahdistusta liike saa aikaan uskovien sydämissä ulossulkevalla opilla ja käytännöllä. Tämä kipu ja tuska on tuhansille uskoville täyttä totta tänä päivänä.

Yksi. Samoin uskovien kiusaaminen ja painostaminen, alistaminen keksityille, Raamattuun perustumattomille säännöille. ”Meiltä kysytään kuulaisiuutta ei vain Raamatun sanalle, vaan myös seurakunnan äänelle.” Siinä se on, ties mistä

Arman ja nerokkaasti koodattu saippuapala

–  Lähdin selvittämään, mitä lestadiolaisuus liikkeen sisällä tarkoittaa, sanoo toimittaja Arman Alizad. Hän matkusti suviseuroihin ja puhutti siellä lestadiolaissaarnaajia. Lisäksi hän haastatteli myös liikkeestä irtautuneita. Syntyi monipuolinen ja asiallinen tv-dokumentti.

Nelosen ohjelma sarjassa Pohjantähden alla on katsottavissa Ruudussa noin 30 päivää.

– Kun ihminen elinaikanaan ottaa Jumalan tarjoaman evankeliumin eli hyvän sanoman Jeesuksesta Kristuksesta vastaan, niin kuoleman jälkeen hän pääsee taivaan kotiin. Jo täällä meidän ajassa

Uskonsota keittiössä: hampaaton kirkko ei auta lestadiolaisen yhteisön uhreja

Hiljattain julkaistu kirja Uskonsota keittiössä  antaa äänen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä irtaantuneiden ihmisten kokemuksille. Se kertoo myös uuden identiteetin rakentamisesta ja tasapainoisen elämän jatkamisesta liikkeen ulkopuolella.

Kirjan toimittaja VTT Maija-Leena Rova toivoo, että kirja toimii vertaistukena yhteisöstä eroamista harkitseville.

Lisäksi hän toivoo, että kirjaa lukisivat ne, joilla on mahdollisuuksia auttaa ja tukea vanhoillislestadiolaisten uskovien elämää liikkeen sisällä, esimerkiksi lestadiolaisjohtajat sekä kirkon johtajat ja työntekijät.

Espoon piispa Tapio Luoma haastatteli Rovaa Helsingin kirjamessuilla (ks. video alla).

Rova muistuttaa, että kirkon johto ei ole riittävän tarmokkaasti puuttunut lestadiolaisuuden epäkohtiin, vaan ”yliymmärtää” uskonyhteisön opetuksen vahingollisia piirteitä. Kirkko on myös ohittanut niistä ihmisille seuranneita vakavia ongelmia. Moni on kärsimystensä seurauksena kadottanut yhteyden kristinuskoon kokonaan.

Kirkon tulisi vihdoin kantaa vastuunsa suurimman herätysliikkeensä kohdalla ja suhtautua sen ongelmiin vakavasti.

 

Maija-Leena Rova kokee itse vapautuneensa lapsuuden traumoistaan oikeastaan vasta tämän kirjaprojektin myötä. Hän itse joutui lapsuudenperheessään keskelle uskonsotaa, jossa

Vaimoni Jumalan työtoverina, mutta työturvallisuus petti

              

– Ihminen kuvittelee, että on turvallisempaa valita ihmisviisauden keinoin laaditut skenaariot kuin luottaa Jumalan omaan jo alussa ilmoitettuun suunnitelmaan ihmiskunnan tulevaisuudesta. –  – Avioliiton varsinaisena tehtävänä on suvun jatkaminen. Avioliiton välityksellä Jumala lahjoittaa lapset. Tätä luomistapahtumaa varten Jumala kutsuu työtovereikseen äidin ja isän.

Rovasti Seppo Lohi, alustus 2009.

 

– Olen tässä miettinyt, että onkohan meillä jo liikaa lapsia. Jospa Jumala oli suunnitelmassaan ajatellut vähemmän.

– Ei se ole mahdollista. Liikaa lapsia ei ole mahdollista olla. Kun Taivaallisen Isämme teille suunnittelema määrä on täysi, sen jälkeen vaimosi ei voi enää tulla raskaaksi. Lasten tulo loppuu.

– Sehän on helpottava tieto. Lääkäri kun juuri

Armo vai pyhitys? Vanhoillislestadiolaisuuden kaksi vastakkaista oppia 1970-luvulla

Vastauksena täällä käytyyn keskusteluun siitä, Jumalako yksin armahtaa vai onko ihmisen omilla ratkaisuilla ja tekemisillä siinä jokin osuus, ja mikä onkaan seurakunnan valta, on juuri ilmestynyt uutta tutkimusta vanhoillislestadiolaisuuden teologiasta.

Teologian tohtoriksi 17.9.2016 väittelevä Hanna Nurminen osoittaa väitöskirjassaan, että 1970-luvulla herätysliikkeessä vallitsi kaksi erilaista käsitystä vanhurskauttamisesta, eli siitä, millä tavalla se menee, että ihminen pelastuu. 

Vuokko ja Ilkka Ilola tv-ohjelmassa: Usko Kristukseen pelastaa

–  On se jännä juttu, että vähän alle viisikymppisenä alkaa ihmettelemään, että kuka minä oon.  Aikaisemmin olin armoton, itseänikin kohtaan, elämäntapojen ja syntikäsityksen suhteen.  Nyt sen näkee toisella tavalla, sen eletyn elämän ja tämän nykyisen elämän. Toivoisin muidenkin kohdalle helpotusta ja armollisuutta, toisia ja itseä kohtaan. Syyllistäminen on voimakas vallankäytön muoto. – Ilkka Ilola.

–  Jumala on Suuri Rakkaus. Aikaisemmin luulin että rakkauden vastakohta on rakkaudettomuus, mutta se onkin pelko. Missä on pelkoa, siellä on rakkaudettomuutta. Pelko on kova voima, ja jos se verhotaan rakkauteen, se on väärin.   – Ilkka Ilola.

–  Minua syytetään siitä, että taistelen Jumalan valakuntaa vastaan. Kuitenkin taistelen vääriä oppeja ja ajatuksia vastaan, sellaisia vastaan, jotka aiheuttavat kärsimystä ja mitkä vahingoittavat ihmistä.  – En halunnut enää olla niiden miesten alistamisen alla. He eivät määrää, mitä minä saan puhua ja kirjoittaa.

Nehän oli ihan höpö asioita, mitä minulle on esitetty Jumalan tahtona. Aikaisemmin mulla oli hirveesti vain niitä pelkoja ja syyllisyyttä ja näin ja näin pitää toimia ja tuosta ja tuosta kieltäytyä… Nyt ajattelen sillä tavalla,  että usko Kristukseen pelastaa. Se on ihan eri asia. – Vuokko Ilola.

Maarit Tastulan tv-dokumentti vanhoillislestadiolaisen uskonliikkeen opeista, eritoten ehkäisykiellosta, ja uupuneista vanhemmista, jotka uskonnon normit veivät ahdistukseen ja masennukseen. Vaikka elämänvaiheissa on koettu niin iloja kuin syviä menetyksiäkin ja jouduttu tekemään raskaitakin päätöksiä, kokonaisuus on Ilkka ja Vuokko Ilolan perusmyönteisen ja lämpimän asenteen ansiosta täynnä valoa, toivoa, ja luottamusta Jumalan armoon.

Ilolat yrittivät viimeiseen asti noudattaa vanhoillislestadiolaisuuden

Pelastaako Jumala vai vapaa ihiminen ite?

Päivämiehessä sanottiin että Jumala lahjoitti uskon. Mietin että mten tämän asian kanssa oikein on. Rippikoulussa sanottiin että ihminen on valinnan edessä tässä maailmassa.

No niin, tämä on asia sarjassa ”kaikki mitä et ole kehdannut puhujalta kysyä” silloin kun olisi pitänyt ja niin olisi tämäkin asia mielessä kirkkaana.

Olen monta kertaa seuroissa puhetta kuunnellessa jäänyt miettimään tätä. Ei ole tullut kysyttyä keltään puhujalta kun ei ole tullut luontevaa tilaisuutta siihen.

Jos olen käsittänyt oikein niin on opetettu sillä lailla, että Lutherin mukaan kuolevainen ihminen ei voi omasta voimastaan ja

Televisiosekoilu paljastui Jumalanvaltakunnan erehdykseksi

Televisiota ei voida enää kieltää, kun se on jo kaikilla puhelimissa. – Puhujan toteamus pienemmässä piirissä.

Periaatteessahan jokaisella niin sanotun älypuhelimen hankkineella on televisio taskussaan. Nettiselaimella pääsee näkemään samat ohjelmat, joita televisiovastaanotinkin tarjoaa. – Historian ja yhteiskuntaopin opettaja Juho Mäenpää, Päivämiehen blogi 3.4.2016.

– Tottelemattomuus on noituuden synti. – Maallikkopuhuja Lauri Taskila 1963.

–  Seurasimme (suviseurojen) avajaisten videolähetystä Kemin rauhanyhdistyksellä. –  Veikko Kukkola, Päivämies 3.7.2016.

–  Televisiosta on keskusteltu vanhoillislestadiolaisuuden piirissä. Silloin on tultu yhteisymmärrykseen, että ei hankita televisiota, koska se ei ole uskovaisen kodin kaluste.  – – 1960-luvulla tehty linjaus on edelleen hyvä ja voimassa. – SRK:n pääsihteeri Juho Kaarivaara Ylen haastattelussa 18.2.2015.

–  Miksi televisio on synti mutta netti uskovaiselle sallittu? – Rippikoululaisen kysymys.

Kahden puhujan ideasta tuli tv-kieltolaki 100 000 ihmiselle

Harva  tietää, että kun televisio päätettiin määritellä synniksi, se tapahtui SRK:n vuosikokouksessa 1963. On huomionarvoista, että ratkaisu tehtiin juuri vuosikokouksessa.

Uskonopillisia ratkaisuja ei ole tavallisesti tehty vuosikokouksessa, jossa ovat koolla jäsenten, eli paikallisten rauhanyhdistysten, edustajat. Hengelliset päätökset on yleensä tehty puhujienkokouksessa, kun taas vuosikokouksessa liikutaan tavallisesti piirun verran maallisemmissa yhdistyksen taloutta ja käytännön toimia koskevissa kysymyksissä.

Onkohan yhtään muuta kysymystä, joka olisi SRK:n vuosikokouksen päätöksellä määritelty synniksi kuin juuri television hankinta ja sen ohjelmien katseleminen?

Television omistaminen määriteltiin siten hengelliseksi ja opilliseksi kysymykseksi.

Asiasta ei tosiasiassa oltu kokousedustajien kesken yksimielisiä. Päätösesitystä television ehdottomasta kieltämisestä  ei ollut ennalta voitu käsitellä rauhanyhdistyksissä. Kokouksessa edustajat yllättyivätkin kun asiasta oli jo valmis päätösesitys pöydässä.

Moni paikalle tullut rauhanyhdistyksensä edustaja ihmetteli omassa mielessään ja hiljaisesti toisellekin, miten jokin laite voidaan määrittää synniksi.  Käsitykselle ei tietenkään ole olemassa minkäänlaista Raamatun sanaa perusteluksi.

Miksi paikallisten rauhanyhdistysten edustajat eivät käyneet keskustelua esityksestä? Koska he olivat vellihousuja joilla petti rohkeus. He pelkäsivät. Olivathan ns. pappishajaannuksen ankarat kokoukset, puhuttelut ja nopeasti tapahtuneet erottamiset kaikilla tuoreessa muistissa. Useimmilla kokousedustajilla oli itsellään kokemusta yhteyden kadottamisesta erotettuihin ystäviin ja sukulaisiin.

Televisioasian tuomisessa päätettäväksi oli vaikuttanut  taustalla se, että kaksi SRK:n saarnaajaa

Tyttären kysymys vanhoillislestadiolaiselle isälle

Viiden tyttären isä kertoo.

Ajelemme iltapimeällä tyttäreni kanssa kotia kohti. Tällaisissa tilanteissa syntyy usein hyviä keskusteluja. Niissä huomaan välillä joutuvani vaikeuksiin yrittäessäni löytää hyviä perusteluja itsestäänselvinä pitämilleni kysymyksille.

Mutta jokainen sukupolvi kysyy samalla tavalla, uteliaasti, ehkä kyseenalaistaenkin. Ja vanhemman tehtävä on vastata.

Taaskaan ei jälkikasvu päästä vähällä. Keskustelu liikkuu tasa-arvoteemassa.

– Isä, miksi naiset eivät ole seuroissa puhujina? Miksi miehet ovat kuuluttajina, kantavat kolehtia, ovat järjestyksenvalvojina? Miksi naiset eivät ole johtajia?

Tyttö on kulkenut silmät ja korvat auki.

Kysymysten sävy ei ole vaativa vaan ihmettelevä.

– Miksi suviseuroissa esilaulajana ovat vain miehet?