Aihearkisto: rippikoulu

SRK:n rippikoulussa vahvistui oma tie


” –  Se on elämän paras viikko, ota kaikki irti siitä! Niin monet rippikoulun käyneet olivat sanoneet minulle.
Ajattelin, että jos tämän pitäisi olla elämäni parasta aikaa, niin millaistahan se elämän kaikista huonoin aika sitten olisi. En kuitenkaan  vetänyt uskovaisuusviittaa ylleni ja jälkeen päin ajateltuna hyvä niin.

Vanhemmat toivoivat, että palaisin kotiin taas uskovaisena. Sain kuitenkin rippikoulusta entistä varmemman olon siitä, että tein oikean ratkaisun jättäessäni uskon. Ja että elämä kantaa.

Olin onnellinen siitä, että myös minun ripille pääsyni nähtiin juhlimisen arvoisena asiana, vaikken uskovainen ollutkaan.”

*      *      *

Tunsin itseni hyvin isoksi, kun Tervetuloa rippikouluun -esite eräänä päivänä pilkisti muun postin seasta.
Olin ilmoittautunut yhdelle [SRK:n] kristillisten kansanopistojen järjestämistä rippileireistä.

Päivät kuluivat ja viimeisenä koti-iltana alkoi vimmattu pakkaaminen: Mitä tulen tarvimaan viikon aikana, minkä voi jättää kotiin?
Mihin laukkuun pakkaan tavarani? Missä on Raamattu ja muistiinpanovälineet?

Onhan konfirmaatiovaatteet silitetty?

Positiivisella fiiliksellä ”epäuskoisena”

Olin kieltänyt uskoni jo hyvissä ajoin ennen rippikoulua ja ”epäuskoisena” meno leirille jännitti kovin. Leiriporukassa (leiriläiset,isoset, isännät..) oli lisäkseni vain yksi toinen uskonsa kieltänyt. Tunsin siis oloni Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): eroaminen uskosta, hengellisyys, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, kristinoppi, laestadianism, nuoret, rippikoulu, tuomitseminen, uskon jättäminen, yksilöllisyys

Näitkö! Virtahepo rauhanyhdistyksellä


Kuvan virtahepo ei liity tapaukseen.

Kollektiivinen teeskentely ja valheellisuus. – Kuvan virtahepo ei liity tapaukseen.

Keskellä Rauhanyhdistyksen seurasalia seisoo jättimäinen virtahepo. Ihmisiä tulee sisään oven täydeltä. Jätettyään takkinsa naulakkoon ja asettuvat penkkiin. Virtahepo kääntyilee siellä edessä ja mulkoilee väkeä.  Mutta kaikki penkeissään ovat kuin eivät näkisi tilanteessa mitään outoa. Kuin … Lue koko artikkeli…

30 kommenttia

Kategoria(t): bans, concept of sin, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, epäily, harhaoppi, hengellinen väkivalta, itsesensuuri, kaksinaismoralismi, kannanotot, kasvatus, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirjallisuus, kontrollointi, kuuliaisuus, leimaaminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, meikkaaminen, miehen asema, mielenterveys, normit, norms, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, rippikoulu, sananjulistajat, sin, syntilista, televisio, televisiokielto, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, vihjailu, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Kirjoituspyyntö: päätöksenteko ja päättäjät vanhoillislestadiolaisuudessa


Hyvät Omat Polut -blogin kirjoittajat ja lukijat!

Toimitukseen on tullut useita tiedusteluja ja pyyntöjä julkaista kirjoituksia siitä, millä tavoin vanhoillislestadiolaisuus toimii ja on organisoitunut Suomessa.

Meille on tullut seuraaavia kysymyksiä:  SRK tunnus suuri1

… Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): johtajat, johtokunta, julkaisutoiminta, kontrollointi, mielenterveys, normit, norms, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, rippikoulu, sananjulistajat, vallankäyttö

Arvio: 40% vl-nuorista irtaantuu liikkeestä


Arvion esitti Jaakko Antila blogissaan.

Vanhoillislestadiolaisuus on suurin kirkon herätysliike, jonka jäsenmääräksi on arvioitu 80 000 – 100 000. Ikärakenteeltaan vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä on todennäköisesti kaikista eniten alaikäisiä, lapsia ja nuoria, verrattaessa muihin uskonnollisiin yhteisöihin. On arvioitu, että liikkeen piirissä elää tätä nykyä yli 50 000 alle 18-vuotiasta.

Lestadiolaisuuden historiaa ja tulevaisuutta tutkinut Mauri Kinnunen, samoin kuin monet muut asiantuntijat,  on arvioinut,  että liike ei ole kuitenkaan sanottavasti kasvanut Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, 2010-luku, arvot, avioliitto, ennuste, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, kannanotot, kasvatus, Kotimaa, lapset, lapsuus, lähihistoria, nuoret, omatunto, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, rippikoulu, SRK ry., SRK:n johtokunta, suurperhe, syrjintä, syyllistäminen, tulevaisuus, vallankäyttö

Jaakko Antila: vanhoillislestadiolaisuus elää rajanvedosta muuhun maailmaan


Kotimaa-lehti on haastatellut Jaakko Antilaa, joka on sitä mieltä, että vanhoillislestadiolaisuus on lahko. Antila jätti vanhoillislestadiolaisen liikkeen kolmisen vuotta sitten. Se tapahtui ennen kuin julkinen keskustelu lasten hyväksikäytöstä ja hoitokokousväkivallasta alkoi käynnistyä.

Antila ei itse kokenut herätysliikkeessä mitään varsinaisesti järkyttävää eivätkä uskon vaatimat elämäntapamääräykset olleet irtautumisen syynä. Sen sijaan häntä oli alkanut häiritä opetuksen epä-älyllisyys, joka joutui törmäyskurssille itsenäisen ajattelun kanssa. 

Uskontojen uhrien tuki ry:ssä Antila on sittemmin havainnut, että vanhoillislestadiolaisilla ja Jehovan todistajilla on yhteisiä piirteitä. Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, arvot, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, hajaannukset, harhaoppi, häpeä, historia, irrottautuminen yhteisöstä, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, Kirkko ja kaupunki, kontrollointi, kristinoppi, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, rauhanyhdistys, retoriikka, rippikoulu, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö

Havahtumisen hetki: rauhanyhdistys-addiktio


Miksi pelastumiseen ei riitä pelkkä usko? Tätä kysyn tänään, Kristuksemme taivaaseenastumisen päivänä. Anteeksiantamuksen evankeliumia käytetään rauhanyhdistyksessä  tarpeettomien elämäntapanormien aiheuttaman ahdistuksen lievityksenä. Ensin ihmiselle aiheutetaan turhilla höpöasioilla syyllisyys, paha olo.  Että otinkin sen saunakaljan! Nuo eivät nyt tykkää minusta! Joudun helvettiin!  Sitten paha olo poistetaan evankeliumilla. Saadaan takaisin hyvä olo! Ilman älyttömiä normeja ei tuota arvotonta näytelmää tarvittaisi lainkaan.

Kadonnut Kristus

Oliko Jeesuksen ristinkuolema perimmältään turha, kun …Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, anteeksianto, armo, arvot, concept of sin, eettisyys, elämäntapa, erehtymättömyys, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, evankeliumi, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, Jumala, kadotus, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lapset, lapsuus, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, mielenterveys, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, pietismi, rauhanyhdistys, retoriikka, rippikoulu, seurakuntaoppi, sielu, sielunhoito, sin, spiritualiteetti, SRK ry., suvaitsevaisuus, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Hyväksikäyttövyyhti laajenemassa


Samaan aikaan kun Oulussa lapsenlapsensa hyväksikäytöstä lestadiolaiselle isoisälle  langetettu ehdollinen tuomio sai lainvoiman, on poliisi alkanut tutkia Etelä-Suomessa jo tuomitun  insestitapauksen yhteydessä ilmennyttä uutta hyväksikäyttörikosta. Myös se kytkeytyy vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen.

Oulun tapauksessa SRK:n nykyinen puheenjohtaja oli ilmeisesti toiminut jonkinlaisen ”neuvonantajan” asemassa siinä vaiheessa, kun tuomitun omiin lapsiinsa kohdistunut Lue koko artikkeli…

13 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, Espoo, Helsingin Sanomat, insesti, johtajat, johtokunta, Kaleva, lapset, nuoret, pedofilia, perhe, Rippi, rippikoulu, SRK ry., SRK:n johtokunta, vallankäyttö, väkivalta

Kirkko ei puutu vanhoillislestadiolaisuuden homojen syrjintään


Vanhoillislestadiolaisten julkaisemassa vuosikokouskannanotossa ”Oikea ja väärä” todetaan homoseksuaaleista, että kyseessä on siveettömyys ja synti, sekä ”perverssi ilmiö”.
Suomalaiset eivät hyväksy homojen syrjintää. Kaikki eivät hyväksy sitä enää kirkossakaan.
Emeritusarkkipiispa John Viktröm sanoi radiokolumnissaan nuorille homoseksuaaleille:

Lue koko artikkeli…

6 kommenttia

Kategoria(t): arkkipiispa, arvot, avioliitto, eettisyys, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtokunta, kannanotot, kasvatus, kiellot, kirkko, kontrollointi, leimaaminen, luterilaisuus, mielenterveys, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, Raamatun tulkinta, rippikoulu, seksuaalivähemmistöt, SRK ry., SRK:n johtokunta, suvaitsevaisuus, syyllistäminen, tasa-arvo, tuomitseminen, vallankäyttö

Helevettiin menöö että heilahtaa


”Eikö olis kuulkaa kolkkoa, jos luterilaisen kirkon pappi ajattelis sun kohdalla ehtoollista jakaessaan, että tämä seurakuntalainen se ei ookkaan pelastuvien joukossa. Tai jos pappi ajattelis sun lastas kastaissaan, että tämän perheen lapset ne kasvatetaan suoraan kadotukseen.

Miltäs tuntuis, jos sun oman seurakunnan pappi julistais jossain pienes porukas, että sinä ja se koko muu seurakuntalaisten joukko siellä kirkon penkissä ette ookkaan oikeita uskovaisia.

Taidat ajatella, ettei tällaisia pappeja ookkaan, kai niistä olis tehty kantelu ja ne olis erotettu pappisvirasta. Jos joku kehtais opettaa, että anteeksannon avaimet ja oikee uskovaisuus on välittyny Suomessa vaan pienelle porukalle, niin sehän ois räikeä lahkolainen harhaoppi!

Vähemmästäkin on pappeja pantu viralta. Mutta niin hullusti on kuulkaa asia, että nämä papit toimii aivan meijän silmien alla. Niitä on Suomessa sellaiset sata kappaletta, eikä piispat eväänsä lotkauta! Mikä tämän porukan nimi on? Se on vanhoillislestadiolaiset.

Mie juttelin tässä yhtenä päivänä vanhoillislestadiolaisen papin kans ja sain päähäni kysyä, että oonko mä sen mielestä tosiaan matkalla kadotukseen? Se kiemurteli aikansa ja yritti selittää, että hänen tehtävänsä on vain julistaa sanaa, ei tuomita.

– No se nyt on selevä, mä sanoin, mutta vastaa kysymykseen.

Se yritti vielä sitä vanhaa selitystä, että onhan kaikilla herätysliikkeillä omat opilliset korostuksensa. Mutta se selitys ny meni puhaltamalla nurin. Ykskään körttiläinen tai evankeelinen tai viidesläinen tai rukoilevainen ei täysis järjissänsä sanois, että pelekästään mun oman yhdistykseni porukka pelastuu. Niin ei sano helluntailaiset eikä vapaakirkollisetkaan.

Vanhoillislestadiolaiset on ainut porukka, joka kylymän rauhallisesti väittää, että niillä yksin on ainoa oikea usko ja Pyhä Henki ja pelastavan synninpäästön voi saada vain niiden joukossa.

Kun mä aikani sitä pappia kurkutin, se lopulta myönsi, että justiin noinhan se on. Hän ei voi pitää minua pelastettuna, jollen mä tee parannusta vanhoillislestadiolaisten uskovien porukassa. Niin se asia on hänelle opetettu ja sen opin hän on säilyttäny, vaikka on kirkon pappi.

Mä kiitin sitä rehellisyydestä ja totesin, että Luojan kiitos, mun pelastukseni ei oo sun luulojes varas. Kun Jeesus on mun puolestani ristiinnaulittu, mulle on yks lysti, miten joku harhaantunu pappi siitä ajattelee. Raamattu puhuu vaan yhdestä välimiehestä ihmisen ja Jumalan välillä, eikä sen nimi oo Lestadius.

Mutta sitä mä surkuttelin, että eikö susta ittestäs oo kamalaa jakaa sanaa ja sakramentteja tavalliselle kirkkorahvaalle ja ajatella, että helevettiin menöö koko porukka, että heilahtaa.

Kirkon sisällä asias on pysyny ihmeellisesti ulkonainen rauha, koska lestadiolaiset ei julista oppiansa muualla kun omas porukas, eikä ne tee varsinaista lähetystyötä. Kirkkoon ne sitoutuu maallisena organisaationa, mutta ne ei pidä sitä hengellisenä yhteisönä, joka pelastuu. Piispat ja koko papiskunta on niinku ne ei ois huomannu koko asiaa.

Mä ihimettelen, miten ne saa ittensä pideltyä, kun ne kumminkin on luvannu puolustaa vapaata ja ehdotonta evenkeliumia. Kyllä mä kauhistelen niitä pieniä seurakuntia, joihin tavallisten ihmisten pitää kastattaa, vihityttää ja siunauttaa perheenjäsenensä lestadiolaispapilla, kun muita ei oo tarjolla.

Miten kukaan voi saada rohkaisua hengelliseen hätäänsä papilta, joka pitää sen sielua kadotettuna? Miten nuori ihminen voi sellaisessa seurakunnassa käydä luterilaisen uskon mukaisen rippikoulun.

Kun mun äitini kuoli, niin pappi lohdutti mua sanomalla, että nosta silimäs tuon haudan yli ristiin ja luota jälleennäkemisen toivoon. Mutta miten mua vois lohduttaa sellanen pappi, joka sydämessään ajattelee, että sitä kohtaamista sun on turha odottaa?

Kuinka tähän hulluun tilanteeseen on Suomen kirkossa tultu? Miten sen vois ratkaista?

Minen tiedä, mulle tämä on rukouksen paikka. Mä haluan jättää Jumalan kätehen toivomuksen, että jokainen ihminen, joka turvautuu luterilaisen kirkon pappiin, sais kuulla täyttä ja väärentämätöntä evankeliumia, jossa ei tarvita muuta välimiestä ku Jeesus Kristus.

Jos yks pieni porukka uskooki omistavansa yksin Taivasten Valtakunnan avaimet, niin te voitte kaikes rauhas avata Raamatun. Sen selevä sana sanoo, että ovi on ollut auki jo 2000 vuotta.”

*     *     *    

Heli Karhumäki: Radio Dei 30.11.2007, litteroinnista saadaan kiittää ”Mikkiä”, Hakomajan arkisto.

Uusimpien tietojen mukaan vanhoillislestadiolaisia pappeja on kaikkiaan 140 (SRK:n ilmoitus 2010).

*     *      *

Hum. kand. Heli Karhumäki on kirkollisiin aiheisiin erikoistunut toimittaja ja tietokirjailija. Hän toimii Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan tiedotussihteerinä sekä Kotimaa-lehden ja Radio Dein kolumnistina.

Lue lisää:

Topi Linjama: ”Vain me?”

Arkkipiispa Paarma ja vanhoillislestadiolaisuuden haaste kirkon ykseydelle

Olli Seppälä: ”Typistetyn evankeliumin kahleet tulee murtaa rakkaudella”.  (Kotimaassa 17.11.2011 julkaistua Heli Karhumäen kolumnia koskeva uutinen.) Kotimaa24 18.11.2011.

Santa 76:  Kultti vai kristinuskoa?

Rytkönen, Jussi: Ei pelastusta ilman oikeaa parannuksentekoa. Olavi Voittosen ja Aimo Hautamäen haastattelu. Kotimaa 9.1.2008.

Tutkija Salomäki: Kirkko ei kykene puuttumaan SRK:n rippioppeihin 1

Piispa Seppo Häkkinen: Kirkko ei kykene puuttumaan SRK:n rippioppeihin 2

5 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, armo, avainten valta, evankelis-luterilainen kirkko, evankeliumi, fundamentalismi, harhaoppi, helvetti, hengellinen väkivalta, hengellisyys, iankaikkinen elämä, Jumalan sana, kadotus, kirkko, kristinoppi, lakihengellisyys, leimaaminen, luterilaisuus, opilliset kysymykset, pelastus, perhe, retoriikka, rippikoulu, sananjulistajat, seurakunta, seurakuntaoppi, sielu, sielunhoito, syntien anteeksiantamus, syrjintä, taivas, tuomiopäivä, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys

Miksi teatteri on syntiä?


 Miksi teatteriesityksen katsominen on syntiä?

”Teatterista kieltäytyminen merkitsee lestadiolaisuskovalle samaa kuin musliminaisen huivi: oman uskon tunnustamista ulkopuoliselle maailmalle” totesi lestadiolainen pastori pohtiessaan kulttuurikieltoja.

Onko se  siten yksi elävän uskon merkki? Osoitus siitä rakkaudesta, joka on Raamatun mukaan kristityn tunnusmerkki, josta maailma tietää meidät Hänen opetuslapsikseen? (Joh. 13:35.)

Kun Oulun kaupunginteatteri esitti näytelmää Fundamentalisti, Kalevan toimittaja kutsui oululaisen vanhoillislestadiolaisen papin katsomaan kanssaan esitystä. Näytelmän aihe taustoitti harvinaislaatuista haastattelua hengellisistä asioista.

Oulun Tuiran seurakunnan pastori Stiven Naatus kävi toukokuussa 2007 Kalevan toimittajan pyynnöstä katsomassa Oulun kaupunginteatterissa  näytelmän  Fundamentalisti. Näytelmän kirjoittaja on palkittu teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Juha Jokela.

Näytelmä käsittelee nimensä mukaan fundamentalistista kristillisyyttä ja ah, niin inhimillistä oikeassa olemisen tarvetta, jotka johtavat lopulta hengelliseen väkivaltaan.

Kalevan haastattelussa Naatus pohdiskeli näytelmän herättämiä ajatuksia fundamentalismista yleisellä tasolla, monipuolisesti ja omaperäisesti.

Naatus kertoi haastattelussa myös avoimesti vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen kipukohdista. Hään esitti myös toivomuksen siitä, että oman herätysliikkeen sisällä voitaisiin käydä keskustelua sen lähihistoriasta.  

–  Jos ajattelen omaa liikettä, ihmisten on vaikea kuvailla omia tunteitaan avoimesti. Johtuu varmaan historiallisesta kokemuksesta. Haluaisin opetella puhumaan muiden kanssa, myös yhteisön sisällä.

SRK poisti pastorin rippikoulupapin paikalta:  ”Teatterissa käynti poikkeava teko”

Osa vanhoillislestadiolaisista piti Naatuksen puheita ja avointa teatterissa käyntiä uskovaiselle sopimattomana. SRK:ssa päätettiin pudottaa Naatus pois kesän 2008 rippikoululeirejä koskevasta suunnitelmasta. Hän ei saisikaan toimia rippipappina.

SRK:n menettelyn tarkoituksena ei ollut keskustelun tukahduttaminen, huomautti Hänninne, ja perusteli ratkaisuaan tapauksesta syntyneellä hämmennyksellä.

SRK:n leirityönsihteeri Tuomas Hänninen sanoi poistaneensa Naatuksen nimen vuoden 2008 rippikoulupappien joukosta sen ihmetyksen ja hämmennyksen tähden, jonka Naatuksen näytelmän katsominen ja Kalevalle antama haastattelu oli liikkeen sisällä aiheuttanut.

Hänninen kertoo, että uskovaiset olivat ottaneet häneen yhteyttä Naatuksen toiminnan tähden. Hänninen oli päätellyt tämän perusteella, että jos Naatus on järjestön rippikoululeirin pappi, vanhemmat ihmettelevät, miten heidän lapsiaan leirillä opetetaan. Hännisen mukaan rippilasten vanhemmat ovat ihmetelleet ”äkkijyrkkää muutosta suhteessa teatteriin”.

– Se oli niin poikkeava teko, että esimerkiksi ne vanhemmat, jotka lähettävät lapsia SRK:n rippikoululeireille, olivat hämmentyneitä, totesi Hänninen.

– Tämä oli syy. Sovimme asian Stivenin kanssa kaikessa ystävyydessä. Päätös ei tarkoita sitä, että emme pitäisi Stiveniä uskovaisena. Se on eri asia, Hänninen sanoi.

 – En olisi halunnut kytkeä tätä keskustelua meidän rippikoulukeskusteluumme. Odotetaan, että keskustelu laantuu. Ehkä voimme kutsua Naatuksen mukaan taas seuraavana vuonna.

Hännisen oma kanta teatteriin pysyy edelleen ennallaan:

– Teatteri ei ole uskovaiselle niitä ”ykköspaikkoja”. En ole kuullut, että kenenkään usko siellä vahvistuisi.

– En ota kantaa oliko Naatuksen teatterikäynti syntiä vai ei. Meillä on perinteinen käsitys, että uskovaiset eivät käy teatterissa, hän jatkoi..

SRK:n puheenjohtaja, rovasti Olavi Voittonen vakuutti haastatteluissa, että pastori Naatus saa edelleen vapaasti jatkaa lestadiolaisessa liikkeessä seurapuhujana.

– Se ei ole SRK:n vaan paikallisten rauhanyhdistysten asia. Pidän kuitenkin luonnollisena, että hän voi jatkaa, totesi Voittonen.

– Tämäntyyppisiä ratkaisuja joudutaan pitkän ajan suunnitelmissa tekemään terveydellisistä ja monista muista syistä. Nämä ovat arkirutiinia. Hiukan hymyilyttää, että asia nousee esille, Voittonen totesi Kotimaan haastattelussa.

– Olen päätöksestä surullinen, mutta toisaalta ymmärrän SRK:n kannan, totesi puolestaan Stiven Naatus.

Kaleva: ”Avoimuus auttaisi herätysliikettä”

Tapahtumien käänne sai Kalevan pääkirjoitustoimittajan julkaisemaan kriittisen pääkirjoituksen SRK:n ratkaisusta.

Naatuksen tavoin pääkirjoituksen kirjoittaja kannusti herätysliikkeen jäseniä sisäiseen keskusteluun. Lehti  huomautti myös, että kyseinen pappi ei ollut mennyt katsomaan näytelmää provokaatiotarkoituksessa, vaan sanomalehden kutsusta ja tarpeellisen keskustelun avauksena.

Kalevan pääkirjoitustoimittaja ansaitsee täyden arvonannon, sillä hän kantoi vastuunsa sekä yhteisön että myös yksittäisen henkilön aseman osalta.  Hän yritti pitää huolta siitä, ettei Stiven Naatusta ”kivitettäisi” omiensa joukossa teatterissa käynnin takia. Pääkirjoitus oli siis myös puheenvuoro papin puolesta yhteisön valtaa vastaan.  

Mitä Naatus itse asiassa sanoi?

Juha Jokelan näytelmä Fundamentalisti on sijoitettu Suomeen ja se kertoo kuvitellusta suomalaisesta hengellisestä yhteisöstä.  Tämä on ollut uutta keskustelussa fundamentalismista. On tavallista, että kun fundamentalisteista puhutaan julkisuudessa, sormet osoittavat herkästi muslimeihin päin. Mutta Kalevan jutussa todetaan, että  fundamentalismi saattaa olla lähempänä kuin uskommekaan. Jokaisessa meissä.

– Kyllä se elää meissä, Stiven Naatus myöntää. Fundamentalismi ei kuitenkaan aina ole pahasta. Hänen mielestään joissakin asioissa pitää olla tunne, että on oikeassa. Muuten elämiseltä katoaa mielekkyys.

Varsinainen kypsyyskoe onkin, kykeneekö ihminen tarkastelemaan omaa oikeassa olemisen tarvettaan.

Näytelmän Markus sanoo, että jos jokin asia on itselle tärkeä, sitä pitää pystyä peilaaman ja miettimään. Naatus on samaa mieltä.

– Jos tässä on jotain syvää ja kantavaa, pitäähän sen selvitä elämän testissä, Naatus sanoi. Hän korosti ettei fundamentalismi kuitenkaan ole vain pienten marginaalien vitsaus. 

– Voi olla myös valtavirtafundamentalismia. Että joidenkin asioiden ikään kuin täytyy vain olla niin kuin enemmistö katsoo ja toimii. Sitä pidetään jotenkin enemmän oikeana kuin marginaalien näkemystä. Miksi? Miksi ei välillä pohdita ovatko enemmistön totuudet tosia ja hyviä?

Naatus painotti, että fundamentalismi on vaarallista silloin, jos ihminen ei ole oma itsensä. Tai ihminen ei kykene etsimään omaansa. Tai jos häntä käytetään hyväksi, kuten tässä näytelmässä, jossa uskonyhteisö käytti hyväkseen Heidiä. Seuraamukset voivat johtaa traagiseen lopputulokseen. Heidi joutui lopulta mielisairaalan suljetulle osastolle.

Yksi näytelmän puhuttelevimmista kohtauksista on, kun Heidi toteaa, ettei hän halua luopua uskostaan eikä seurakunnastaan, mutta hän haluaa pitää niistä lomaa.

– Heidi toivoi pääsevänsä omaan tilaansa, voivansa olla oma persoonansa. Tämä pani miettimään. Naisten ongelmahan on vuosisatoja ollut, ettei heillä ole omaa tilaa, omaa huonetta, vaan sen on aina joku muu määritellyt. Siis joku muu määrittelee sinun elämäsi.

– Mutta kristillisessä uskossa lähdetään siitä, että on oma tie. On tärkeää, että voi olla osa uskonyhteisöä aitona omana itsenään, pohtii Stiven Naatus.

Avoimen keskustelun pelko

Näytelmä Fundamentalisti  kertoo ihmisten keskinäiseen vuorovaikutukseen liittyvistä ristiriidoista. Vaikeudesta tavoittaa toinen ihminen, puhua samaa kieltä toisen kanssa, kyvyttömyydestä kunnioittaa häntä omana itsenään.

Esitys herätti Stiven Naatuksen pohtimaan, kuinka tärkeää on purkaa vaikeudet auki ja keskustella niistä avoimesti.

Aito vuorovaikutus voi syntyä vain silloin kun voidaan keskustella ilman pelkoa lyttäämisestä ja sulkemisesta kanssakäymisen ulkopuolelle.

Stiven Naatus puhui kuoresta, joka syntyy ihmisen ympärille, kun asiat jätetään puhumatta.

Sellainen aiheuttaa pahaa oloa ihmisen sisällä. Hän viittasi oman herätysliikkeensä historiaan, jonka vaikeat 1960- ja 1970-luvun tapahtumat on yhä jätetty muhimaan kuoren taakse.

– Aika usein törmään sekä omiin että muiden pelkoihin ja niihin liittyviin ennakkoluuloihin. Jos ajattelen omaa liikettä, ihmisten on vaikea kuvailla omia tunteitaan avoimesti. Johtuu varmaan historiallisesta kokemuksesta. Haluaisin opetella puhumaan muiden ihmisten kanssa, myös yhteisön sisällä. Pitää voida todeta, että sellaista ja sellaista on ollut ja että se kuuluu siihen kertomukseen, mitä me kannamme mukanamme, hän toteaa.

Miksi teatteri on synti?

Stiven Naatus perusteli Kalevan haastattelussa vanhoillislestadiolaisuuden kieltoja, jotka liittyvät teatteriin ja yleensä kulttuuriharrastuksiin.

Teatteriin tulo ei Stiven Naatuksellekaan  ollut aivan helppoa. Vaikka hän tunnustautuukin taiteen ystäväksi,  teatterissakäynnit ovat jääneet opiskeluun liittyneisiin pakollisiin tutustumisvierailuihin.

– Tiedän, että tämä saattaa painaa ihmisten mieltä, jopa ahdistaa joitakin. Mutta minulle on tärkeää olla avoin ja rehellinen.

Pappi myöntää, että lestadiolaisyhteisöön kuuluminen edellyttää tiettyä lojaalisuutta muita yhteisön jäseniä kohtaan. Lojaalisuus merkitsee käytännössä että elämäntapanormeja on noudatettava silloinkin kun ei itse pidä niitä perusteltuina.

Opetetaan, että uskovaisen on pidättäydyttävä tekemästä sellaisia tekoja,  joita joku muu uskovainen saattaa pitää synnillisenä.  Tästä syystä vanhoillislestadiolaiselle ei ole luvallista mennä teatteriin.

Tätä sisäistä lojaalisuusvelvoitetta perinnetapoja kohtaan nimitetään heikon veljen suojelemiseksi. Käytännössä se merkitsee, että vaikka ei itse pitäisikään syntinä teatteriesityksen seuraamista, saattaa olla sellaisia uskovaisia, jotka pitävät sitä syntinä. Mikäli teaetteriharrastus tulisi heidän tietoonsa,  uskova tulisi silloin loukanneeksi lähimmäisen uskonnollisia tunteita ja omaatuntoa, joka saattaa ”tulla sairaaksi” teatterinystävän harrastuksesta.

Lestadiolaisuudessa uskotaan, että tiukkahenkisempi uskova joutuu kiusaukseen langeta syntinä pitämäänsä asian tekemiseen. Tämän seuraamuksena  tämän tiukkahenkisen ”heikon veljen” usko voi alkaa heikentyä. Epälojaalisuutta eli julkista yhteisössä luotujen normien rikkomisesta seuraakin yleensä kahdenkeskinen ja lopulta julkinen puhuttelu.

– Tiesin, että se aiheuttaisi hämmennystä. Tässä mielessä se ei ollut ansiokas teko. Pointtini oli kuitenkin siinä, että näistäkin asioista on pystyttävä keskustelemaan, Naatus kertoi teatterivierailustaan Kotimaa-lehden haastattelussa..

Stiven Naatus toisti haastattelussa usein esitetyn väitteen, että teatteri tai televisio, jotka eivät kuulu uskovaisten vapaa-ajan viettoon koska niitä pidetään sopimattomina ja jopa syntinä, eivät sinänsä ole pahoja, vaan kyse on niiden tarjonnan sisällöstä.

Tähän kai yhtyy jokainen normaalijärkinen ihminen. Mutta Naatuksen tarjoilema ajatus ei tarkkaan ottaen ole se ajatus, jonka varassa SRK:n kieltoratkaisut on tehty. Minkä hyvänsä teatteriesityksen seuraaminen on aina kiellettyä täysin riippumatta esityksen sisällöstä (lukuun ottamatta Tiernapojat-näytelmää) eikä televisiovastaanotinta ole luvallista hankkia kotiin, vaikka ilmoittaisi seuraavansa vain laatusisältöjä.

– Eikö juuri se ole fundamentalismia, että jollekin muodolle – vaikkapa teatterille tai televisiolle – lyödään kielletyn hedelmän leima arvioimatta kuitenkaan sen enempää niiden sisältöä? Eikö se ole alistumista fundamentalismin edessä? Kalevan toimittaja kysyi Naatukselta.

– Voi olla tavallaan, Stiven Naatus myönteli. Hän hakee kiellolle kuitenkin mieluiten perusteluja siitä ajatuksesta, että ”joillakin asioilla vain on puhtaasti hengellinen symboliarvo. Jokin seikka muodostuu ajan mittaan perinteessä uskon merkiksi tai tunnukseksi.”

Naatus  nostaa vertailukohdaksi musliminaisen huivin, jolla on tärkeä merkitys muslimille. 

– Joidenkin asioiden välttelyllä uskovainen suojelee itseään ja omaa uskoaan, toteaa Naatus.

– Kun suostun johonkin tällaiseen, ilmoitan sillä muille ihmisille kuuluvani tiettyyn ryhmään. Tällä ikään kuin jätän eriävän mielipiteeni.

Naatuksen mukaan joidenkin yhteisön kieltämien asioiden asioiden välttelyllä – silloinkin kun ei itse näe välttelyyn varsinaista hengellistä tai raamatullista  syytä – on oman henkilökohtaisen uskon tunnustamisen merkitys.

*     *     *

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. (SRK)  järjestää vuosittain yli 30 rippikoulua yhdeksällä eri paikkakunnalla. Vuosittain leireille osallistuu lähes kaksituhatta nuorta. Oulun Tuomiokapitulin myöntämä rippikoululupa edellyttää, että rippikoulussa opiskellaan luterilaisen tunnustuksen mukaista kristinoppia  kirkon laatiman opetussuunnitelman mukaisesti.

(Ex)

*    *    *

Lue lisää:

Aimo Hautamäen vastine

Juhani Huttunen: Raamatulla päähän. Kirkko ja kaupunki 20.9.2010. Katsaus fundamentalismin kansaninvälisistä historiallisista juurista sekä sen vaikutuksista.

Ilkka Lappalainen: Jokaisessa meissä on fundamentalistin vikaa. Stiven Naatuksen haastattelu, Kaleva 27.5.2007.

Avoimuus auttaisi herätysliikettä. Kaleva 12.9. 2007, pääkirjoitus.

SRK tyynnyttelee Naatus-jupakkaa. Kaleva 8.9.2007.

Heikki Rusama: Teatterivierailu sulki papin pois SRK:n rippileiriltä. Kotimaa 7.9.2007.

Pertti Julkunen: Rippileiri & Naton nopeat murharyhmät. Voima 8/2007.

Armoneuvot päälaellaan

Vuorisaarnasta (K-ma)

*   *    *

Paavali kirjoittaa (Kol. 2.):

20 Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin

21 ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa”?
22 Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista.
23 Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.

5 kommenttia

Kategoria(t): elämäntapa, erehtymättömyys, eristäminen, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, itsesensuuri, johtajat, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, Kaleva, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirkko, Kotimaa, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, luterilaisuus, manipulointi, normit, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, rippikoulu, sananjulistajat, seurakuntaoppi, SRK:n johtokunta, suvaitsevaisuus, synnit, syntilista, syrjintä, taide, teatteri, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys