Aihearkisto: sensuuri

Uskonsota keittiössä: hampaaton kirkko ei auta lestadiolaisen yhteisön uhreja


maija_leena_rova_uskonsota_keittiossa_

Hiljattain julkaistu kirja Uskonsota keittiössä  antaa äänen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä irtaantuneiden ihmisten kokemuksille. Se kertoo myös uuden identiteetin rakentamisesta ja tasapainoisen elämän jatkamisesta liikkeen ulkopuolella.

Kirjan toimittaja VTT Maija-Leena Rova toivoo, että kirja toimii vertaistukena yhteisöstä eroamista harkitseville.

Lisäksi hän toivoo, että kirjaa lukisivat ne, joilla on mahdollisuuksia auttaa ja tukea vanhoillislestadiolaisten uskovien elämää liikkeen sisällä, esimerkiksi lestadiolaisjohtajat sekä kirkon johtajat ja työntekijät.

Espoon piispa Tapio Luoma haastatteli Rovaa Helsingin kirjamessuilla (ks. video alla).

Rova muistuttaa, että kirkon johto ei ole riittävän tarmokkaasti puuttunut lestadiolaisuuden epäkohtiin, vaan ”yliymmärtää” uskonyhteisön opetuksen vahingollisia piirteitä. Kirkko on myös ohittanut niistä ihmisille seuranneita vakavia ongelmia. Moni on kärsimystensä seurauksena kadottanut yhteyden kristinuskoon kokonaan.

Kirkon tulisi vihdoin kantaa vastuunsa suurimman herätysliikkeensä kohdalla ja suhtautua sen ongelmiin vakavasti.

 

Maija-Leena Rova kokee itse vapautuneensa lapsuuden traumoistaan oikeastaan vasta tämän kirjaprojektin myötä. Hän itse joutui lapsuudenperheessään keskelle uskonsotaa, jossa … Lue koko artikkeli…

Advertisement

3 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, arkkipiispa, arvot, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, concept of sin, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, kaksinaismoralismi, kannanotot, kiellot, kirkko, konsertit, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, leimaaminen, lisääntyminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, mielenterveys, musiikki, naisen asema, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, sielunhoito, sin, SRK ry., suurperhe, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, ulossulkeminen, Uncategorized, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, valta, väkivalta, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Taivaslaulu näyttämöllä: miten minä sen koin


Taivaslaulu_teksti_R

– Rakkaus, hellyys, kapina! Miten ne näkyvät. Kun Vilja ja Aleksi kohtaavat ensi kertaa hartaushetkessä, viritys tuntuu selkäpiissä. Tommi Raitolehto osaa tämän lajin, olla läsnä intohimoa hehkuen, vaikka rönöttäisi seinää vasten kädet taskussa. –  Toimittaja Anne Välinoro.  Tampereen Työväen Teatterin esityksestä, Aamulehti.

– Kun kaikista kaunein asia kahden ihmisen välillä johtaa toisen  jatkuvaan vankilakokemukseen elämässä. Lisääntymisvelvoitteen taakkaa ei kestä keho eikä mieli. – Kriitikko Katri Kekäläinen, Huminaa-blogi.

Taivaslaulu_lapsi

Isä Aleksi lohduttaa esikoista, joka pelkää äidin menettämistä.

*  *   *

Jaan samat tunteet katsomon pimeässä. Minä, lestadiolainen nainen ja äiti, istun teatterissa katsomassa näytelmää joka kertoo ”meistä”. Elän mukana, sydän sykkyrällä, odottaen ja peläten.  Meitä on muitakin. … Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, Conservative Laestadianism, ehkäisykielto, hengellinen väkivalta, identiteetti, isyys, johtajat, johtokunta, kannanotot, keskustelu, kiellot, kontrollointi, lapset, lisääntyminen, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, sananjulistajat, sensuuri, seurakuntaoppi, seurat, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, syyllistäminen, tasa-arvo, totteleminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, väkivalta

SRK:n johto vaati Lastensuojelun Keskusliitolta anteeksipyyntöä 1984


”Kirjoitin 1980-luvulla Lapset ja yhteiskunta -lehteen artikkelin insestistä lestadiolaisten parissa. Pian vanhalestadiolaisten pääkonttorista tuli neljän hengen lähetystö vaatimaan liiton johdolta julkista anteeksipyyntöä.”

– Erikoisasiantuntija,  seksuaalisen hyväksikäytön tutkija Heikki Sariola Haaste-lehdessä (2014).

Haaste-lehti on rikoksentorjuntaneuvoston ja oikeusministeriön julkaisema, suurelle yleisölle suunnattu julkaisu, joka käsittelee rikoksentorjuntaa ja kriminaalipolitiikkaa yleistajuisesti.

Sariola_H_

Lapsella tulee olla oikeus elää ilman minkäänlaatuista väkivaltaa ja väkivallan uhkaa. Toisinaan kuitenkin lapsen koti ja lähiympäristö on hänelle kaikkein uhkaavin paikka. … Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): 1980-luku, 2010-luku, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, ihmisoikeudet, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kiellot, lapset, lapsuus, lähihistoria, miehen asema, naisen asema, normit, norms, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, Rippi, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., suurperhe, tiede, tieto, tutkimus, uhkailu, vallankäyttö, väkivalta

Kun on turva laumassa, turvassa on parhaimmassa


Kun parisen vuotta sitten Rauhan Tervehdyksessä kerrottiin, että lestadiolaisissa on ateistejakin,  se herätti joissakin epäileviä kommentteja. Miten kristitty uskova ihminen voi olla jumalankieltäjä?

Mutta meillehän tämä on tuttua.

Suviseurat_teltta_1

Eipä ole ensimmäinen tapaus kun lestadiolaisessa uskonopissa ja elävän kristillisyyden käytännössä on ”pieniä ristiriitoja”. Opin mutkallisuus opetetaan jo pienille lapsille, ettei tyhmäkään eksy. Ja kaikki käy, paitsi opin rehellisyyden ja raamatullisuuden perään kyseleminen. Mutta se mikä milloinkin käy, riippuu siitä, missä asemassa olet yhteisön nokkimisjärjestyksessä.

Porukka päättää!

Kuten tunnettua, oppiamme ei ole julkaistu kattavasti milloinkaan missään kirjallisessa muodossa. Opin voi omaksua vain osallistumalla elämäntapaan. helpointa se on syntymällä lestadiolaiseen perheeseen.

Opin olemus elämäntavan muodossa on hyvä, sillä silloin ei myöskään jää jälkiä siitä kun oppeja muutetaan. Hokkus-pokkus ja yksi johtokunnan lausunto, ja meillä onkin käsillä uusi opintulkinta, josta ei tietenkään kukaan rohkene ääneen sanoa että ei näin ole ennen opetettu! Johdonmukaisuutta ei meidän opetuksessa eikä Raamatun tulkinnoissa ole mutta sitä ei tarvitakaan, sillä…

Kuten me uskovaiset hyvin tiedämme, uskonasiat eivät aukea järjelle. Aito usko on paradoksi, se on epäloogista ja järjenvastaista, kuten seuraavista väittämistä havaitsemme:

  • Pelastus ei tule tekojen kautta, mutta silti uskon voi kieltää teoillaan! 
  • Emme me elä lain alla, vaan armon alla, mutta … Lue koko artikkeli…

7 kommenttia

Kategoria(t): ateismi, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, erehtymättömyys, harhaoppi, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, itsesensuuri, kaksinaismoralismi, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, kristinoppi, laestadianism, lisääntyminen, naispappeus, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, Raamattu, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, syntilista, syyllistäminen, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Aini Linjakumpu: Viranomaisten on puututtava hengelliseen väkivaltaan


Hengellinen väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma. Se koskettaa tuhansia suomalaisia. Viranomaisten ja kirkon on aika ymmärtää, että hengellisissä yhteisöissä tapahtuu vaarallisia asioita, jotka uhkaavat arvokkaita  ihmissuhteita, ihmisen tasapainoista hyvinvointia, terveyttä ja jopa henkeä. Yhteiskunnan on kyettävä puuttumaan siihen.

Oikeuslaitoksessa, poliisissa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa ei ole ymmärretty, mistä hengellisestä väkivallassa on kyse. Tästä syystä väkivallan uhreille ei myöskään ole tarjolla asiantuntevaa psyykkistä eikä yhteisöllistä tukea eikä myöskään juridista apua. Ongelmaan ollaan vasta heräämässä, kun tieteellinen tutkimus on osoittanut ongelman laajuuden ja vakavuuden. Erityisen tärkeää olisikin, että uhrit itse nostaisivat avoimesti esiin kokemiaan väkivallan muotoja. Tämä on kuitenkin useimmille uhreille liian vaativaa sillä seuraamusten pelossa vain harva siihen kykenee.

Lapin yliopiston politiikkatieteiden lehtori, dosentti Aini Linjakumpu on juuri julkaissut tutkimuksensa Uskonnon varjot, jossa hän tarkastelee uskonnollista väkivaltaa Suomessa.

Uusi tutkimus purkaa auki hengellisen väkivallan kuvaa sekä kirkon sisältä, vanhoillislestadiolaisten piiristä, että kirkon ulkopuolelta  Jehovan todistajien kokemuksista. Linjakummun mukaan samoja piirteitä voidaan tunnistaa myös lukuisista muista uskonnollisista liikkeistä.

Ajankohtaiseen aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että uskonnollisten yhteisöjen piirissä harjoitettu väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma, johon ei … Lue koko artikkeli…

10 kommenttia

Kategoria(t): eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, ihmisoikeudet, insesti, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, johtokunta, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, Lappi, lapset, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, Raamatun tulkinta, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta

Hoitokokous Tornion ry:llä, johtokunta pyrkii erottamaan perheenisän yhteisöstä


–  Lähes viiden tunnin hoitokokous päättyi puolen yön jälkeen. – Erkki Hurtig.

SRK_2013_LOGOTornion rauhanyhdistyksen johtokunta yritti erottaa liikkeen hoitokokousmenettelyjä kritisoineen, aiemmin rauhanyhdistyksen puhujana toimineen suurperheen isän Erkki Hurtigin yhdistyksen jäsenyydestä. Erottamishankkeen vahvana taustavoimana lienee liikkeen valtakunnallinen johto, SRK:n johtokunta.

Rauhanyhdistyksellä luettiin kokoontuneelle siionille hiljattain sunnuntain seurojen jälkeen rauhanyhdistyksen johtokunnan kirje, jonka mukaan Erkki Hurtigilla on erilainen ymmärrys uskonasioista kuin johtokunnalla ja muulla seurakunnalla. Tämä tarkoittaa käytännössä, että johtokunnan mielestä hänen ei katsota olevan enää oikealla tavalla kristitty. Poikkeuksellisesti osa väestä asettui puolustamaan Hurtigia ja tuomitsi johtokunnan kirjeen.Erkki_Hurtig_1.2

Hurtigin mukaan rauhanyhdistyksen kokouksessa oli käytetty kaksi puheenvuoroa, joissa asetuttiin yhdistyksen johtokunnan puolelle ja yhdeksän puheenvuoroa, joissa puolustettiin häntä ja tuomittiin johtokunnan kirje aiheettomana.  Enemmistössä puheenvuoroja ei siis katsottu olevan perusteita … Lue koko artikkeli…

24 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, Conservative Laestadianism, eettisyys, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, laestadianism, Lappi, lähihistoria, leimaaminen, maallikkosaarnaajat, normit, norms, Olavi Voittonen, omatunto, painostaminen, pedofilia, puhujat, rauhanyhdistys, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, syrjintä, syyllistäminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö

Seppo Lohi: Emme ole keskustelleet ehkäisystä 42 vuoteen!


Ei_puhuttu_42_vuoteen_2P

Tunnustettu lestadiolaisuuden  tutkija, rovasti Seppo Lohi esitti tiedotustilaisuudessa vuonna 2009 väitteen, että vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä ei ole keskusteltu ehkäisyasiasta 42 vuoteen. Ja että asiasta on keskusteltu vain kaksi kertaa…

Lohi esitti käsityksensä SRK:n suviseurojen lehdistötilaisuudessa, jossa SRK:n johtokunta julkaisi uusimman … Lue koko artikkeli…

24 kommenttia

Kategoria(t): 1960-luku, 1970-luku, 1980-luku, 2000-luku, 2010-luku, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, eettisyys, ehkäisykielto, erehtymättömyys, forbidden things, hengellinen väkivalta, ihmisoikeudet, Ihmisoikeusliitto, isyys, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, julkaisutoiminta, kaksoisviestintä, kannanotot, kasvatus, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kymmenen käskyä, lapset, lähihistoria, lisääntyminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, naiseus, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, syyllistäminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö

Tuoko Verkko-Päivämies vapauden keskusteluun?


Keskusteluissa korostui yhteinen näkemys siitä, että julkaisutyötä on turvallista jatkaa Jumalan sanan kestävällä ja varmalla perustalla.Päivämies 17.10.2012.

SRK:n laajalevikkisin julkaisu, Päivämies-lehti, alkoi ilmestyä 2.4.2014 myös verkkoversiona. Lehteä on jo jonkin aikaa julkaistu maksullisena digilehtenä.

Paivamies_verkkolehti_1.P

Verkkolehti on oma mediaformaatti, joka on suunniteltu nähtävästi näyteikkunaksi … Lue koko artikkeli…

13 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, hartauskirjoitukset, hengellisyys, journalismi, kaksoisviestintä, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, lähihistoria, normit, norms, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, vallankäyttö

Mun psalmia (1)


Veljet ja sisaret, entisetkin, ja muut etniset!

Sillä kussa paljo viisautta on, siinä on myös paljo mielikarvautta; ja joka lisää ymmärrystä, hän lisää myös vaivaa. [Saarn. 1:18]

saint-jerome_1PTätä ei välttämättä kannata lukea sinun, jos olet uskovainen ja haluat pitää tiukasti kiinni käsityksestäsi, että ”me uskomme niin kuin on aina ennenkin uskottu, Raamattuun perustuen”. Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): avioliitto, äitiys, ban of birth control, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, epäilykset, Jumalan sana, kiellot, kristinoppi, kuuliaisuus, lähihistoria, lisääntyminen, luterilaisuus, miehen asema, naisen asema, naiseus, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, Paavali, puhujat, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, syyllisyys, uskon perusteet, väkivalta

Mauri Kinnunen: SRK tarvitsee radikaalin muutoksen


MKinnunen3B– Muutos pitäisi tehdä nyt, ettei koko liikkeelle käy huonosti. – Vastuunkantajien pitäisi mielestäni tulla nyt esille. – Kun missä tahansa muussa organisaatiossa tulee ilmi, ettei ole osattu toimia oikein, siitä vedetään johtopäätöksiä. – Kun on toimittu väärin, on syytä katsoa peiliin ja miettiä ratkaisuja oman jatkopestinsä suhteen.

Mauri Kinnunen, Suomenmaa 10.1.2014

Kun SRK ry. täytti sata vuotta vuonna 2006, tutkija Mauri Kinnunen kirjoitti ansiokkaan ja paljon luetun analyysin vanhoillislestadiolaisen liikkeen tilanteesta (Suomen suurimman herätysliikkeen pitäisi pystyä avoimesti kohtaamaan menneisyytensä kipupisteet  -Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden. Kaleva 1.10.2006).

Kinnunen nosti silloin esille liikkeen kipukohtia ja selitti tilannetta viittaamalla modernin ajan muutoksiin yhteiskunnassa, jossa uskovaisten keskinäinen elämäntapasääntöjen noudattamista … Lue koko artikkeli…

11 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, bans, Conservative Laestadianism, elämäntapa, ennuste, erehtymättömyys, fundamentalismi, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, ihmisoikeudet, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kannanotot, keskustelu, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, laestadianism, lakihengellisyys, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, omatunto, pedofilia, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, syyllistäminen, tulevaisuus, tutkimus, uskon perusteet, uskontokritiikki, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys