Aihearkisto: siionin laulut

Johanna Hurtig: Vanhoillislestadiolaisuus ytimeltään väkivaltainen liike


yhteiso_suviseurat_

– Vanhoillislestadiolaisuus on ytimeltään väkivaltainen liike, koska siellä on tärkeätä oikeassa oleminen ja opin vartiointi, ja samalla keskustelun torjuminen, ihmisten uskon arviointi. Sillä on hyvin väkivaltainen ydin. Silloin väkivallan torjunta on vaikeaa.

– Minulle sanottiin, että ”sinä olet raateleva susi”. Mutta kaikki voidaan unohtaa, jos vain käyn seuroissa ja jatkan jäsenyyttä liikkeessä.

– Muiden uskovaisten myötätunnon puute merkitsi yksinäisyyttä, syvimmillään aivan äärimmäistä epätoivoa, aivan äärimmäistä tuskaa.

Näin toteaa Johanna Hurtig, maan tunnetuin lastensuojelun tutkija, erityisesti väkivallan ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksesta palkittu Helsingin yliopiston tutkijatohtori … Lue koko artikkeli…

Mainokset

20 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, arvot, äitiys, eettisyys, elämäntapa, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, johtokunta, Jumala, kaksinaismoralismi, kasvatus, keskusteluilmapiiri, kirkko, koulu, laestadianism, lapset, lapsuus, lähihistoria, leimaaminen, luterilaisuus, naisen asema, normit, norms, nuoret, Olavi Voittonen, painostaminen, pedofilia, perhe, rauhanyhdistys, seurakunta, seurakuntaoppi, siionin laulut, spiritualiteetti, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, suvaitsevaisuus, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, tiede, tieto, tulevaisuus, tuomitseminen, tutkimus, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Lapsuuden usko seuraa mukana – keskustelua 60-luvun hajaannuksesta


Onko nyt aika nostaa tarkasteluun 1960-luvun alun repeämä?

Monet uskovaiset ihmiset revittiin silloin irti toisistaan ja karkotettiin hengellisestä kodistaan. Kuten tiedämme, sama väkivaltainen ratkaisu tehtiin uudestaan, vielä laajamittaisemmin 1970-80-luvuilla. Voimme kysyä, onko vanhoillislestadiolaisuuden nykyhetken tilanteessa yhtymäkohtia 60-luvun pappishajaannuksen kysymyksiin.

S.V. on lestadiolaisen papin tytär ja koki tämän repeämän ollessaan 14-vuotias. Hän kirjoittaa tässä kokemuksistaan ja kutsuu osallistumaan keskusteluun tapahtumista yli 50 vuoden takaa.

Onko sinulla omakohtaisia muistoja pappishajaannuksen vuosilta? Millaisia seuraamuksia repeämästä oli itsellesi tai läheisillesi? Tai oletko nuori ja haluaisit kysellä näiden tapahtumien kokeneilta ihmisiltä siitä? Nyt siihen on tilaisuus.

Voit jakaa omia kokemuksiasi muille ja keskustella niistä. Voit myös tehdä kysymyksiä niille ihmisille, joiden nuoruuden herkimpien vuosien keskelle iski silloin raju myllerrys. Kaikki kommentit ovat tervetulleita.

*          *          *

Sain äskettäin Hiljaisuuden retriitissä tiedon etnisistä lestadiolaisista. Lueskelin kirjoituksia pikimmiltään. Oma kokemukseni on sama kuin monissa lukemissani teksteissä: vanhoillislestadiolaisuus seuraa aina mukana, vaikka olisi vuosikymmeniä ollut poissa liikkeen piiristä.

Itse olen ns. lapsuudenuskovainen. Sain 14-vuotiaaksi saakka nauttia liikkeen ”armon auringosta”. Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): 1960-luku, ahdistus, avainten valta, eettisyys, erehtymättömyys, eriseura, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, historia, identiteetti, johtajat, johtokunta, keskustelu, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lapsuus, lähihistoria, leimaaminen, lestadiolaisuuden suunnat, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakunta, seurakuntaoppi, seurat, siionin laulut, spiritualiteetti, SRK ry., SRK:n johtokunta, suru, suvaitsevaisuus, syntien anteeksiantamus, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksinäisyys

”Pelkoa ei rakkaudessa ole”: iltahartaus


Tammikuussa YLE Radio 1:ssä alkoi uudenlainen iltahartaussarja, jolle on perustettu myös oma Facebook-yhteisö. Ensivaikutelmien perusteella kirkko tavoittelee hartausohjelmiin uudentyyppistä ihmisläheisyyttä, vuorovaikutusta, dialogia, persoonallista otetta. Lue koko artikkeli….

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistus, armo, arvot, eettisyys, elämäntapa, etniset vanhoillislestadiolaiset, hartauskirjoitukset, hengellisyys, identiteetti, identity, ilo, irrottautuminen yhteisöstä, Jumala, kasvatus, kristinoppi, lapsuus, omatunto, opilliset kysymykset, pelastus, pelko, pelot, rauhanyhdistys, sananvapaus, seurakunta, seurakuntaoppi, sielu, sielunhoito, siionin laulut, spiritualiteetti, suvaitsevaisuus, uskon perusteet, vapaus, vastuullisuus, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

SRK:n vuosikokous 2010: päätöksentekijät yksinomaan miehiä


Terveiset Absurdistanista!

Vanhoillislestadiolaisuuden keskusjärjestön, Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK ry.), johdossa jatkuu täydellinen miesvalta myös ensi vuonna. 

Lue vuosikokoustiedote 3.7.2010 Liperissä pidetystä vuosikokouksesta.

Olisi virhe tulkita, että päätös olisi suoranainen seuraus siitä että SRK:n kanta naispappeuteen ja naispuolisten maallikkojen sananjulistukseen on kielteinen. Vanhoillislestadiolaiset itse nimittäin tavallisesti määrittelevät SRK:n puhtaasti maalliseksi yhdistykseksi, organisaatioksi, jonka tehtävä on huolehtia ennen kaikkea käytännön asioista, jotta jumalansanaa voidaan julistaa hyvässä järjestyksessä ja Suomen lain vaatimukset täyttäen.

Esimerkiksi Mauno Hepola kirjoitti keväällä Päivämies-lehdessä, että Jumalan seurakunnalla ei pidä ymmärtää rauhanyhdistyksiä, ”sillä ne ovat näkyviä ja ajallisia instituutioita ja yhdistyksiä”. Samoin on selitetty myös SRK:n roolia.

”Maallisesta” lähtökohdasta  huolimatta keskusyhdistyksen johtokuntaan ei ole koskaan valittu yhtään naista.

Henkilövalinnat Liperin suviseurojen yhteydessä pidetyssä vuosikokouksessa eivät tuoneet yli sata vuotta jatkuneeseen miesvaltaan muutosta. Tämä on tietenkin lähinnä käsittämätöntä vuonna 2010, etenkin kun herätysliikkeen jäsenistöstä valtaosa on naisia.

Naiset on kuitenkin edelleen suljettu tiukasti ulos herätysliikkeen ylimmästä päätöksenteosta, kun toisen vuosituhannen toinen vuosikymmen on alkamassa.

Nykyinen puheenjohtaja Olavi Voittonen on julkisuudessa perustellut naisten ulossulkemista päätöksenteon ulkopuolelle epämääräisellä viittauksella Vanhan testamentin vanhimpien miessukupuoleen.

Kaikuuko Voittosen perustelussa jonkinlainen puheenjohtajan hybris, kuvitelma,  että Oulussa juuri uudet hulppeat toimitilat rakennuttanut keskusyhdistys on suoraa jatkoa muinaisille juutalaisten hallintorakenteille.

Valta nimittää itse itsensä

Vaikka jokin paikallinen rauhanyhdistys haluaisikin esittää naista johtokuntaan, olisi melko vaikeaa saada naista valituksi.  Saattaisi olla haastavaa saada hänet edes ehdokkaaksi.

SRK:n johtokunnan valintatapa mahdollistaa tunnetusti sen, että valta ylläpitää itse itseään. Paikalliset rauhanyhdistykset asettavat ehdokkaat periaatteessa, ja periaatteessa ehdokkaita voisi tietenkin olla runsaasti enemmänkin kuin on vapautuvia paikkoja. Käytännössä johtokunnan jäsenistä ei koskaan äänestetä. Erovuoroisiset yksinkertaisesti vain valitaan yhä uudelleen, mikäli he eivät ole kieltäytyneet jatkamasta.

Käytännössä johtokunta siis pitkälle valitsee itse itsensä.

Johtokunnan maantieteellinen edustus painottuu nyt ennen kaikkea Oulun seudulle. Nykyinen puheenjohtaja Olavi Voittonen tuli valituksi edelleen johtokunnan jäseneksi. Viime aikojen oudohkoista julkisista lausunnoistaan huolimatta Voittonen näyttää nauttivan johtokunnan muiden jäsenten luottamusta. 

Lähetystyö menestyy Afrikassa

SRK ry. haluaa ilmeisesti edelleen vahvistaa herätysliikkeen perhekeskeisyyttä, koska johtokunta on perustanut ”Koti”-työryhmän aiheeseen liittyvään valmistelutyöhön. Myös Siionin laulut -kokoelma on tarkoitus uudistaa vuoteen 2016 mennessä.

Voittonen korosti vuosikokouksessa vanhoillislestadiolaisuuden omaa ”lähetystyötä”, jonka pääkohteet ovat  Afrikan maat Gambia, Ghana ja Togo.  Suunta on sikäli ymmärrettävä ja motivoitu, että tilastot osoittavat kristinuskon menettävän jatkuvasti jäseniä niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Se on saanut kasvavaa vastakaikua ja uusia kannattajia ainoastaan maailman köyhimmissä maissa, varsinkin Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.

Kun puhutaan SRK:n tekemästä ”lähetystyöstä”, terminologia voi johtaa asiantuntemattomat harhaan. Yhdistyksellä ei nimittäin ole yhtään palkattua lähetystyöntekijää missään Suomen rajojen ulkopuolella. SRK:n ”lähetystyö” poikkeaa siten suuresti siitä, mitä sanalla yleensä ymmärretään ev.-lut. kirkossa.

Mainittakoon, että Togossa SRK:n amerikkalaisella sisarjärjestöllä (The Laestadian Lutheran Church) on kehitysyhteistyötä yhdistykseen kuuluvien lestadiolaisten perustaman erillisen järjestön kautta, mutta silläkään ei ole palkattuja työntekijöitä maassa. USA:ssa ko. järjestö ei viestinnässään käytäkään nimitystä lähetystyö, vaan puhuu kehitysyhteistyöstä ja aineellisesta sekä koulutuksellisesta tuesta. Tukea lapsille ja perheille annetaan rahalahjoituksina.

Se, millä tavoin Togon ”lähetyskenttä” SRK:n osalta varsinaisesti toimii, on jäänyt epäselväksi. SRK:n sivustolta ei löydy tietoja. Aika ajoin amerikkalaiset ja suomalaiset lestadiolaiset ilmeisesti käyvät pitämässä hartaustilaisuuksia Togossa, päätellen Päivämiehen kirjoituksista.

SRK:n johtokunnan toimenpiteeet pedofilian ennalta ehkäisyksi?

SRK: puheenjohtaja Olavi Voittonen tiedotti suviseuroissa , että SRK:n johtokunta on lähettänyt puhujille kirjeen “poikkeuksellisena toimenpiteenä”, liittyen keväällä 2010 julki tulleiden pedofiliatapausten hengelliseen ja maalliseen käsittelemiseen. Voittonen tiedotti kirjeestä suviseurojen avajaispuheessa ja myös SRK:n vuosikokouksessa. Kyseisestä kirjeestä tai lasten seksuaalisen hyväksikäytön käsittelystä kokouksissa ei ole mainintoja suviseuratiedotuksen tiedotteissa.

*     *     *

Henkilövalinnat ja pari juttua

”Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin lauantaiaamuna Jyrin liikuntahallissa (3.7.2010). Paikalla oli kaikkiaan 301 edustajaa 157 Rauhanyhdistyksestä.

Avauspuheenvuorossaan SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen toi hyviä terveisiä lähetystyöstä, jonka laajuudesta kertoo seurakentän lippurivistö.

– Menestystä on ollut Länsi-Afrikassa, Gambiassa, Ghanassa ja Togossa. Jumala on siunannut työtämme sekä toiminnallisesti että taloudellisesti, Voittonen sanoi.

Vuosikokouksen puheenjohtajiksi valittiin Pertti Kokkonen ja Sakari Trög, sihteereiksi Erkki Hyväri ja Kyösti Marjanen, kokouspöytäkirjan tarkastajiksi Timo Aho ja Aarne Lohi.

SRK:n johtokunnan kuudesta erovuoroisesta jäsenestä Vesa Jokitalo, Antti Paananen ja Olavi Voittonen valittiin uudelleen. Sen sijaan Leo Karhumaan, Oiva Savelan ja John Koivukankaan tilalle kokous valitsi Timo Hentilän Kuusamosta, Esa Koukkarin Oulusta ja Aarno Sassin Oulunsalosta.

Järjestäytyessään johtokunta valitsi puheenjohtajaksi uudelleen oululaisen Voittosen sekä varapuheenjohtajiksi Matti Taskilan Kannuksesta ja Pentti Saulion Jyväskylästä. Julkaisujen toimitusneuvostoon valittiin nivalalainen Raimo Österberg erovuoroisen Niilo Rauhalan tilalle.

Vuosikokous vahvisti seuraavien suviseurojen järjestämisvuorot. Vuoden 2011 suviseuroista vastaa Lumijoen Rauhanyhdistys, 2012 Helsingin, 2013 Ranuan ja 2014 Oulaisten Rauhanyhdistys.

Kokouksessa käsiteltiin lopuksi Siionin laulut -kokoelman uudistamista. Muutos ei ole ainutlaatuinen, sillä laulukirjaa on uudistettu aika ajoin läpi historiansa.

– Edellisestä kokonaisuudistuksesta on kulunut yli 30 vuotta. Aika tuo oman ilmeensä lauluihin, vaikka uskon henki ja perussanoma ovat aina samoja, laulukirjatoimikunnan sihteeri Ari-Pekka Palola totesi.

Siionin laulujen uudistamisen tavoitteena on opillisesti selkeä, raamatullinen, sielunhoidollinen ja runoilijan alkuperäisen tekstin kanssa sopusointuinen kieli.

Kokonaan uuden laulukirjan valmistumiselle asetettiin tavoitteeksi vuosi 2016, jolloin tulee 100 vuotta Siionin laulut ja wirret -kokoelman ensimmäisen painoksen julkaisemisesta.”

*    *    *
Ajattelemisen aihetta antoivat  Suviseuratiedotus 3.7.2010 ja Kapu.

Aiheeseen liittyvää:

Alinta kastia ovat naiset ja lapset

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä

Mikael Pentikäisen tilanneanalyysi

Iltalehti selvitti: mihin vanhoillislestadiolaiset uskovat (Pääsihteeri Aimo Hautamäen vastaukset) 

Konttorin kuulumisia. Päivämies 15/2010.

Ilkka Lappalainen: Lestadiolaisliike tuuletuksen tarpeessa. Kaleva 3.7.2010.

Lucas: SRK:n kirje puhujille pedofilian torjumisesta 2010

SRK:n työllä valoisat tulevaisuudennäkymät. SRK:n vuosikokous 3.7.2010.

Topi Linjaman analyysi: SRK vahvisti laulukirjauudistuksessa seurakunnan auktoriteettia

Lestadiolaisuus Togossa

SRK:n vuosikokous 27.6.2009: johdossa edelleen vain miehiä

2 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, johtajat, johtokunta, kontrollointi, manipulointi, miehen asema, naisen asema, normit, Olavi Voittonen, perhe, rauhanyhdistys, siionin laulut, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo, ulossulkeminen, vallankäyttö

Eikö mitään niin hyvää, etteikö jotain huonoakin?


Vuokko Ilola on vastannut Kotimaa-blogisteille heitettyyn haasteeseen kirjoittaa kokemuksista herätysliikkeessä. Kirjoittajia pyydettiin kirjoittamaan itselle läheisen herätysliikkeen hengellisestä vaikutuksesta henkilökohtaisesta näkökulmasta. Periaatteellisena lähtökohtana oli ajatus, että kaikissa uskonliikkeissä on paljon hyvää.

Kysyttiin:  ”Mitä herätysliike on  antanut? Minkälaisia hengellisiä eväitä olet saanut matkallesi?”

Kirjoituksista julkaistaan myöhemmin artikkeli Kotimaa-lehdessä.

Vanhoillislestadiolaisuuden eväät

”Vl-liike on antanut minulle hyvän ja kristillisen arvomaailman. Lapsesta saakka lukuisat seurapuheiden äärellä vietetyt hetket ja antoisat ”taivas koskettaa maata” -lauluhetket virsien ja Siionin laulujen parissa ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni. Niitä sydämeni kaipaa ja halajaa tänäkin päivänä.

Tätä kaipuuta eivät ole sammuttaneet edes monet ikävät kokemukseni liikkeen parissa, vaikkakin ry:n oven avaamiseen liittyy ja on 70-luvun  hoitokokouksista lähtien liittynyt aina samalla kertaa sekä rakkautta että ihan   järetöntä pelkoa.

Myös rakkauden elämänlahjaan ja kunnioituksen ihmiselämään ja sen ainutlaatuisuuteen, katson olevan vl-liikkeen helmiä, joita sydämessäni kannan. Kun lapset otetaan vastaan Jumalan suurina lahjoina, se on Jumalan luomistyön kunnioittamista parhaimmillaan. Oma vastasyntynyt pienokainen sylissäni, ihmeitten ihme, ainutlaatuinen taivaan taimi; voiko maan päällä mikään muu kokemus onnellisuudessaan ylittää lapsen syntymisestä johtuvaa huikaisevaa onnentunnetta…?

Kuitenkin, jyrkkyydessään, ehdottomuudessaan, Jumalan lahjojen ”pakkovastaanottamiset” ovat kääntyneet ja kääntyvät joskus itseään vastaan ja seuraamukset ovat ”ei niin hyviä”.

Luovuutta, raittiutta ja hyviä harrastuksia  

Monet nk. vl-elämäntapa-asiatkin ovat olleet omalta osaltaan ihan hyviä. Kun tavallaan kaikenlainen ”keinoviihde” on ollut kiellettyä, on ollut ”pakotettu” itse keksimään viihdykkeitä, jotka ovat olleet kehittämässä luovuutta, mielikuvitusta ja kädentaitoja. Keinoviihdekielteisyys on ollut myös ”ajamassa” ihan hyviin harrastuksiin, vilkkaaseen kanssakäymiseen, lentopalloilun pariin, lauta- ja korttipeleihin (Uno!), mökkeilyyn ja ”notskien” äärille. Ja tietty ilman alkoholia:) ja mukavaa on ollut!

Myös tällä saralla liiallinen jyrkkyys, ehdottomuus ja autuuden sitominen elämäntapoihin, ovat aiheuttaneet paljon ahdistusta ja pahaa mieltä monille, niin perhe– kuin kaverisuhteissakin :(.

Yksin armosta – vai miten se olikaan?

Ehdottomasti paras matkaeväs, mitä vl-liike taivaantien nälkäiselle kulkijalle tarjoaa, on syntien anteeksiantamus sulasta Jumalan armosta ilman tekoja; ”yksin armosta, yksin uskosta ja Kristuksen ansion tähden”. Tuon kultakirjaimin kirjoitettavan lauseen, jossa ei päde sanonta ”ei mitään niin hyvää, etteikö jotain huonoakin”, toivoisi piirtyvän  jokaisen autuutta janoavan sydämen seinämään.

Tuo Martti Lutherin kirjoituksista peräisin oleva lause, joka totta tosiaan kuuluu vl-opetukseen, kuitenkin kumotaan aika usein, niin vl-saarnoissa kuin elävässä elämässäkin vanhoillislestadiolaisten keskuudessa. Monet monet seurapuheet koostuvat tänä päivänä hirmuisen pitkälle opetuksena osallistua nk. Jumalan valtakunnan työhön (ry:n organisaation ylläpitämiseen) ja elämänvanhurskauden tärkeyteen

Tällainen opetus ajaa ihmisiä uskon suorittamiseen ja huonouden tunteisiin omassa uskonelämässään, epäonnistuneen vaelluksen tähden. Myös armoneuvojen liittäminen evankeliumin kokonaisuuteen jo sinällään, saa lahjavanhurskauden muuttumaan ansaituksi vanhurskaudeksi.

Mutta, joka tapauksessa armosta uskon omistaminen kuuluu vl-opetukseen ja se ON hyvä matkaeväs kenelle tahansa.”

*    *     *

Keskustelu jatkuu Vuokko Ilolan blogissa (Kotimaa24-blogit).

Lisää aiheesta:

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Jumalan armo – ei merta edemmäksi

Kapu: Hanskat tiskiin ja kirves kaivoon – onnistuuko vl-yhteisön parannus keskustelemalla? 

Kommentteja hoitokokouksista: sitaattikooste julkisuudessa esitetyistä arvioista 

Magdalena: Onko uskominen harkittua näyttelemistä?

Mauri Kinnunen: Kipupisteet kohdattava avoimesti

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan

Seppo Lohen perustelut ehkäisykiellolle 2009

Maalaispoika: Kuka vastaa Päivämiehen harhaopetuksesta?

– ” …melkoinen määrä elämäntapaohjeita, jotka ovat pääosin 70 -luvun ajattelutavan seuraamuksia, ovat ottaneet “armoneuvojen” paikan, ja niille vaaditaan sokea kuuliaisuutta ilman harkintaa (järkeilyä) epämääräisen kuuliaisuusfraseologian perusteella. Näin liuútaan hiljalleen lain alle.”

Antti Pentikäinen: Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden

Sivusta seurannut: “Meistä on tullut kaksinaamaisia”

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Viiden lapsen usk. äiti: Jumalan luomistyö tapahtuu hedelmöityksessä

Ehkäisykysymys vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksessa 2000-luvulla

Tunnustuskirjat, Yksimielisyyden ohje:  Luku 10: Kirkolliset tavat, joista käytetään nimitystä adiafora, ehdonvallan eli yhdentekevät asiat

Jätä kommentti

Kategoria(t): anteeksianto, armo, armoneuvot, arvot, äitiys, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, erottaminen yhteisöstä, evankeliumi, hengellisyys, hoitokokoukset, kasvatus, Kotimaa, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, lisääntyminen, painostaminen, pelko, pelot, siionin laulut, syntien anteeksiantamus, yhteisö, yhteisöllisyys

Topi Linjaman analyysi: SRK vahvisti laulukirjauudistuksessa seurakunnan auktoriteettia


Siionin laulujen teologia muuttunut

Vanhoillislestadiolaisten laulukokoelma Siionin laulut uudistettiin perusteellisesti vuonna 1976. Kokoelmasta jätettiin pois yli 150 laulua, jotka olivat olleet mukana vuoden 1961 kirjassa. Uusia lauluja otettiin mukaan toistasataa, ja myös vanhoja lauluja uudistettiin.

Siionin laulujen teologia on muuttunut. Vuoden 1961 kirjassa laulettiin paljon yksilöstä. Jos puhuttiin joukosta, sillä viitattiin usein joukkoon taivaassa. Uudistuksen jälkeen ”lauman” tapaiset yhteisösanat ovat yleistyneet, ja usein niillä viitataan joukkoon tämänpuoleisessa.

Myös seurakunnan merkitys on korostunut: vuoden 1961 kirjassa seurakunta mainitaan alle viidessä prosentissa lauluista, vuonna 1976 mukaan otetuista lähes joka viidennessä.

1976-luvulla kirjoitetussa laulussa 139 sanotaan: ”Seurakunta päällä maitten lepopaikka suloinen, siellä kanssa autuaitten nautin rauhaa Jeesuksen.” Aiemmin samanlaisin sanankääntein kuvattiin taivasta.

Laulussa 22 lapset ravittiin ennen ”vanhimman rakkaudella”, nykyisin ”Siion, äitimme, ravitsee pienet lapsemme ja hoitaa uskoamme”. Sanat hoito, hoitaminen ja armohoito löivät läpi 1970-luvun uudistuksessa.

Sana ”valtakunta” esiintyy vuoden 1961 kirjassa viidessä prosentissa lauluista, vuonna 1976 mukaan otetuista sana löytyy 34 prosentista. Uusissa lauluissa ”valtakunta” tuntuu viittaavan yhä useammin ihmisjoukkoon.

Painotuksen siirtyminen yksilöstä yhteisöön saattaa selittyä osittain sillä, että rauhanyhdistysten toiminta laajeni ja lämpeni sisäänpäin 1970-luvulla. Kyseessä saattaa olla myös vastareaktio yhteisön kokemille uhkille tai ajan yleiselle yksilöllistymiskehitykselle.

Myös uskontodellisuutta kuvaavat käsitteet ovat selvästi muuttuneet. Samalla laulujen uskonkäsitys on siirtynyt yksittäisen kilvoittelijan sydämen uskosta kohti joukon uskoa.

Vuonna 2006 ilmestynyt Siionin laulujen lisävihko sisältää kymmeniä uusia virsiä, joita ei tässä yhteydessä ole käsitelty.

Topi Linjama
Kirjoittaja on joensuulainen musiikkitieteilijä ja freelance-toimittaja.

Kotimaa 11.03.2010, s. 27.

Ylistä laulukirjauudistusta, tai olet ”Pimeydessä Nakertaja”

Laulukirjauudistus vietiin läpi siten, että toimikunnan laatima ehdotus hyväksytettiin kaikissa rauhanyhdistyksissä. Ihmisparat luulivat aluksi, että kyseessä olisi aito keskustelu ja että tosiaan muutoksiakin ehdotukseen voitaisiin vielä yhteisessä keskustelussa tehdä. Tämä osoittautui nopeasti virheelliseksi luuloksi.

Päivämiehen kirjoitus, jossa tehdään selväksi että siionin sisällä oli kaksi vastakkaista ryhmittymää, paljastaa asian todellisen laidan.

“…Ajattelemme vain joitakin Siionissa päätettyjä asioita, miten yksimielisesti Sievin suviseurojen yhteydessä pidetyssä vuosikokouksessa hyväksyttiin uusi laulukirja ja miten valkeudessa vaeltavat ovat tästä sanomattoman iloisia.

Mutta sittenkin löytyy niitä pimeydessä nakertajia, jotka hempeydessä ovat ihastuneet näihin hempeämielisiin, lihaa ruokkiviin sävelmiin ja vieläpä mitäänsanomattomiin sanoihin. On ollut aika, jolloin näistä pyydettiin arvosteluja, mutta kun Siionin kokous yksimielisesti tämän esityksen hyväksyi, on sen tähden vaarallista lähteä taistelemaan tätäkään työtä vastaan.

Toiseksi näyttää siltä, että kaikkialla löytyy joitakin, jotka tässä väärässä hengessä eivät ymmärrä Siionin hoitotoimenpiteitä ja kuitenkin kaikkialla ne on nähty suureksi siunaukseksi.” (Päivämies 9.3.1977 .)

Lue lisää:

Jan Ahonen: Vanhoillislestadiolaisten laulukirjaan etsitään uusia tekstejä. Kotimaa24 3.9.2011.

Eroon hengellisestä väkivallasta  (Pekka Asikainen, Topi Linjama)

Hakomaja: Vanhoja lauluja sensuroitiin – Laulukirjatoimikunnan poistettujen laulujen lista ja poiston perustelut 1976.

Matias Haukkala: Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi: näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta. Historian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.

Kirkinen, Seppo (1991): Siionin Laulut, nuottipainos 1077. Lopputyö, kirkkomusiikin osasto. Helsinki : Sibelius-Akatemia. Tiivistelmä luettavana netissä.

Kahdeksan hoitokokousvuotta Haapajärven ry:llä

Mobiilivirsikirjasta tuli hittisovellus. YLE Oulu 1.7.2011.

SRK:n tie 1960-luvulta hoitokokouksiin

Keksityn henkiopin leviäminen 

Holma, Timo (2000): Lestadiolaisen lauluperinteen historiaa. Teoksessa: Arpa lankesi ihanasta maasta. Piispa Olavi Rimpiläisen juhlakirja. Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin julkaisu. Helsinki: Kirjapaja.  Ss. 79 – 84. (Otteita artikkelista Lestadiolaisuus.info-sivulla.)

Holma, Timo (2000): Lestadiolaisen lauluperinteen historiaa (esitelmä L.L.Laestadiuksen juhlavuoden seminaarissa 16.-18. 1. 2000, Rovaniemen kirkko (16. 1. 2000). (Dokumentti löytyy kohdasta ”Juhlavuoden seminaarit ja luentosarjat”.)

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolainen hiljaisuus ja pelko

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolaisen saarnakielen piirteitä. Sana 19.6.2008.

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia

Pajamo, Reijo & Tuppurainen, Erkki: Lestadiolaiset ja Siionin laulu.  Teoksessa Suomen musiikin historia 7: Kirkkomusiikki. Helsinki: WSOY.

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

“Huumausaineesta” hyväksytyksi 30 vuodessa

M.K. & P.T.: Haluammehan pysyä kuuliaisina kollektiiville

“Jumalanpelko muuttui ihmispeloksi”  – Puhujan kirje puhujille vuonna 1974.

 

1 kommentti

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, erehtymättömyys, historia, hoitokokoukset, itsesensuuri, johtajat, julkaisutoiminta, kontrollointi, Kotimaa, lakihengellisyys, manipulointi, normit, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, retoriikka, sananvapaus, sensuuri, seurakunta, seurakuntaoppi, siionin laulut, SRK ry., totteleminen, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys

Tampereen rauhanyhdistyksellä 10.3.1976


Kirjoitus on poistettu kirjoittajan pyynnöstä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1970-luku, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, itsesensuuri, johtajat, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, musiikki, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, pelastus, pelko, pelot, puhujat, retoriikka, sananvapaus, sensuuri, seurakunta, siionin laulut, SRK ry., syrjintä, syyllistäminen, Tampere, tuomitseminen, uhkailu, vallankäyttö, yhteisö