Aihearkisto: syntilista

Vl-liikkeen jättänyt Matias: Elämä on lahja


Matias Säily erosi vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä (=vl-liikkeestä) kymmenen vuotta sitten, 16-vuotiaana.
Sitä ennen hän oli elänyt koko lapsuutensa ja nuoruutensa vl-uskovaisten yhteisön piirissä. Lapsena liikkeen uskomukset herättivät hänessä pelkotiloja, esimerkiksi puheet ”pedon merkistä” ja helvetillä pelottelu.
Kuva: Youtube.

Kuva: Youtube.

– Makasin lapsena sängyssä ja itkin, koska pelkäsin joutuvani helvettiin. Syyllisyydentunto oli kolossaalinen, jos olin vaikkapa katsonut televisiota kaverin luona. Mietin silloin sellaisia asioita, joita lapsen ei kuuluisi edes miettiä, Säily muistelee.
– Olen kokenut tulleeni huijatuksi.

Hänellä on myös kauniita ja arvokkaita muistoja liikkeen tarjoamasta vahvasta yhteisöllisyydestä ja keskinäisestä, turvallisuuden tunnetta lisäävästä yhteenkuuluvuuden kokemuksesta.

Kun liikkeestä eroamisesta on kulunut jo kymmenen … Lue koko artikkeli…

Mainokset

9 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, alueelliset erot, ehkäisykielto, epäily, etniset vanhoillislestadiolaiset, harhaoppi, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, Jumalan sana, kadotus, kasvatus, kiellot, kontrollointi, Kotimaa, kristinoppi, laestadianism, lapsuus, lisääntyminen, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, pelko, pelot, perhe, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, seurakuntaoppi, syntilista, syyllistäminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, yhteisöllisyys

Jani Alatalo: Kielteinen kuva vl-uskosta voimistui 1960-luvulta lähtien


– Pohjolan kirkas tuli voisi valaista ja lämmittää koko kirkkoa, ellei sitä ymmärtämättömästi rajata vain meikämiehiä lämmittäväksi rakovalkeaksi. – Päätoimittaja Leino Hassinen, Kotimaa 30.3.1976.

Vanhoillislestadiolaisuuden johdon siirtyminen voimakkaasti maallikkopuhujien käsiin 1960-luvulla ja puhujien päättämät uudet kiellot ja normit johtivatSRK_2013_LOGO liikkeen julkisuuskuvan katastrofiin suomalaisessa yhteiskunnassa ja kansalaisten käsityksissä vl-uskosta, osoittaa Jani Alatalon tuore väitöskirjatutkimus. Seuraus oli, että puhujat ja SRK:n johto tekivät vakavan karhunpalveluksen herätysliikkeelle … Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1960-luku, 1970-luku, 1980-luku, ehkäisykielto, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, julkaisutoiminta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, lähihistoria, leimaaminen, lisääntyminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, puhujat, rauhanyhdistys, sananjulistajat, sananvapaus, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, syntilista, syyllistäminen, televisiokielto, tiede, tuomitseminen, tutkimus, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys

Totta ja tarua ”meistä”


Autotseuroissa3

Suviseurat lähestyy ja mediassa huomioidaan taas ”pohjoisen herätysliike”.  Lappiin vl-uskovaiset yhä liitetään vaikka tosin meitä on nykyisin paljon myös Etelä-Suomessa. Päätin laittaa tänne joitakin omia ajatuksia ja kokemuksia ”sisältä päin”. Itse olen vanhoillislestadiolainen ja ns. lapsuususkossa, ja jos nyt kysytään … Lue koko artikkeli…

32 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, bans, Conservative Laestadianism, elämäntapa, eroaminen uskosta, identiteetti, identity, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, lähihistoria, luterilaisuus, meikkaaminen, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, synnit, syntilista, ystävyys

Näitkö! Virtahepo rauhanyhdistyksellä


Kuvan virtahepo ei liity tapaukseen.

Kollektiivinen teeskentely ja valheellisuus. – Kuvan virtahepo ei liity tapaukseen.

Keskellä Rauhanyhdistyksen seurasalia seisoo jättimäinen virtahepo. Ihmisiä tulee sisään oven täydeltä. Jätettyään takkinsa naulakkoon ja asettuvat penkkiin. Virtahepo kääntyilee siellä edessä ja mulkoilee väkeä.  Mutta kaikki penkeissään ovat kuin eivät näkisi tilanteessa mitään outoa. Kuin … Lue koko artikkeli…

30 kommenttia

Kategoria(t): bans, concept of sin, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, epäily, harhaoppi, hengellinen väkivalta, itsesensuuri, kaksinaismoralismi, kannanotot, kasvatus, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirjallisuus, kontrollointi, kuuliaisuus, leimaaminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, meikkaaminen, miehen asema, mielenterveys, normit, norms, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, rippikoulu, sananjulistajat, sin, syntilista, televisio, televisiokielto, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, vihjailu, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Mauri Kinnunen: SRK tarvitsee radikaalin muutoksen


MKinnunen3B– Muutos pitäisi tehdä nyt, ettei koko liikkeelle käy huonosti. – Vastuunkantajien pitäisi mielestäni tulla nyt esille. – Kun missä tahansa muussa organisaatiossa tulee ilmi, ettei ole osattu toimia oikein, siitä vedetään johtopäätöksiä. – Kun on toimittu väärin, on syytä katsoa peiliin ja miettiä ratkaisuja oman jatkopestinsä suhteen.

Mauri Kinnunen, Suomenmaa 10.1.2014

Kun SRK ry. täytti sata vuotta vuonna 2006, tutkija Mauri Kinnunen kirjoitti ansiokkaan ja paljon luetun analyysin vanhoillislestadiolaisen liikkeen tilanteesta (Suomen suurimman herätysliikkeen pitäisi pystyä avoimesti kohtaamaan menneisyytensä kipupisteet  -Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden. Kaleva 1.10.2006).

Kinnunen nosti silloin esille liikkeen kipukohtia ja selitti tilannetta viittaamalla modernin ajan muutoksiin yhteiskunnassa, jossa uskovaisten keskinäinen elämäntapasääntöjen noudattamista … Lue koko artikkeli…

11 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, bans, Conservative Laestadianism, elämäntapa, ennuste, erehtymättömyys, fundamentalismi, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, ihmisoikeudet, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kannanotot, keskustelu, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, laestadianism, lakihengellisyys, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, omatunto, pedofilia, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, syyllistäminen, tulevaisuus, tutkimus, uskon perusteet, uskontokritiikki, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Perheen sisäisen ripin väärinkäyttö voi olla monenlaista


Monesti lestadiolaisyhteisö näyttää olevan kuin perhe, jossa on paljon salaisuuksia. – Paavo Kettunen, professori, Itä-Suomen yliopisto.

Pieni tyttö ihmetteli: Child_1.P
– Mummi, mitä Pyhän Hengen pappi tarkoittaa?
– Se tarkoittaa, että me uskovaiset täällä Jumalan valtakunnassa olemme Pyhän Hengen pappeja.
  – Mutta mitä se tarkoittaa? tyttö ihmetteli.
– Sitä, että me annamme syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
– Saanko minäkin antaa anteeksi? tyttö ihmetteli.
– Saat. Sinäkin saat saarnata anteeksi. Sinä olet Jumalan lapsi ja sinun sydämessäsi on Pyhä Henki.

Tytöstä se oli ihmeellistä. Hänkin saa antaa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Siionin Kevät  7–8, 2013, pääkirjoitus.

Nelivuotias köllöttää jo sängyssään kädet rennosti pään takana. Kun evankeliumi on saanut puhdistaa päivän aikana tulleet likatahrat sekä isän että pojan matkavaatteista, poika yllättäen kysyy: ”Mitä se tarkottaa?”
Isä selittää, että kun kaikki synnit annetaan anteeksi, se tarkoittaa, että kiukuttelut, tottelemattomuudet, valehtelut, kiusaamiset ja kaikki muutkin synnit on pyyhitty pois, eikä niitä enää ole.    
–  Antti Halonen: Synnyt anteeksi. Päivämies 14, 2009.
Keskustelussa ripistä ja siihen liittyvästä vaitiolovelvollisuudesta on noussut esiin ajatus siitä, että jos lain tasolla muutettaisiin papin vaitiolovelvollisuutta, saataisiin korjatuksi  lestadiolaisyhteisössä paljastunut ripin väärinkäyttö.

…Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, anteeksianto, concept of sin, eettisyys, elämäntapa, evankelis-luterilainen kirkko, Helsingin Sanomat, hengellinen väkivalta, ihmisoikeudet, kasvatus, lapset, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, pedofilia, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sielunhoito, sin, SRK ry., SRK:n johtokunta, suurperhe, synnit, syntien anteeksiantamus, syntilista, syyllistäminen, syyllisyys, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys

Yasmin 89: Minun tarinani


Synnyin vanhoillislestadiolaiseen perheeseeni vuonna 1989 perheen toiseksi lapseksi ja vanhimmaksi tytöksi. Minun jälkeeni syntyi vielä kaksi tyttöä ja kolme poikaa, meitä oli siis yhteensä seitsemän lasta.

Pienestä pitäen kuljimme seuroissa rauhanyhdistyksellä ja kesäisin Suviseuroissa, mikä oli koko kesän kohokohta. Usko pysyi murrosiässäkin vielä vahvana ja se oli minulle hyvin tärkeä ja lähellä sydäntä, se toi jotenkin turvan ja luottavaisen mielen tulevaisuudesta.

Kuva: Suviseurojen Kuvapalvelu.

Kuva: Suviseurojen Kuvapalvelu.

Uskovaiset ystävät olivat ns. ”uskonelämässä” tärkeä asia, vaikka ei-vanhoillislestadiolaisia ei katsottukaan ainakaan meidän perheessä pahalla, rippikoulussakin opetettiin että kaikki kaverit ei tarvitse olla uskomassa, mutta seura kannattaisi valita harkiten.

Pidin teini-iässä itsestään selvyytenä, että jonain päivänä minäkin löydän rinnalleni hyvän ja luotettavan miehen, jonka kanssa menisin naimisiin ja saisimme lapsia niin paljon kun jumala niitä meille soisi.

Toisin kävi. Lue koko artikkeli…

21 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, avioliitto, ban of birth control, ehkäisykielto, elämäntapa, eroaminen uskosta, irrottautuminen yhteisöstä, kaksinaismoralismi, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, lapsuus, lähihistoria, leimaaminen, lisääntyminen, naisen asema, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, suurperhe, syntilista, syyllistäminen, tulevaisuus, uskon jättäminen, vallankäyttö