Aihearkisto: televisio

Televisiosekoilu paljastui Jumalanvaltakunnan erehdykseksi


Televisiota ei voida enää kieltää, kun se on jo kaikilla puhelimissa. – Puhujan toteamus pienemmässä piirissä.

Periaatteessahan jokaisella niin sanotun älypuhelimen hankkineella on televisio taskussaan. Nettiselaimella pääsee näkemään samat ohjelmat, joita televisiovastaanotinkin tarjoaa. – Historian ja yhteiskuntaopin opettaja Juho Mäenpää, Päivämiehen blogi 3.4.2016.

– Tottelemattomuus on noituuden synti. – Maallikkopuhuja Lauri Taskila 1963.

–  Seurasimme (suviseurojen) avajaisten videolähetystä Kemin rauhanyhdistyksellä. –  Veikko Kukkola, Päivämies 3.7.2016.

–  Televisiosta on keskusteltu vanhoillislestadiolaisuuden piirissä. Silloin on tultu yhteisymmärrykseen, että ei hankita televisiota, koska se ei ole uskovaisen kodin kaluste.  – – 1960-luvulla tehty linjaus on edelleen hyvä ja voimassa. – SRK:n pääsihteeri Juho Kaarivaara Ylen haastattelussa 18.2.2015.

–  Miksi televisio on synti mutta netti uskovaiselle sallittu? – Rippikoululaisen kysymys.

hoitokokousdokumentteja2P

Kahden puhujan ideasta tuli tv-kieltolaki 100 000 ihmiselle

Harva  tietää, että kun televisio päätettiin määritellä synniksi, se tapahtui SRK:n vuosikokouksessa 1963. On huomionarvoista, että ratkaisu tehtiin juuri vuosikokouksessa.

Uskonopillisia ratkaisuja ei ole tavallisesti tehty vuosikokouksessa, jossa ovat koolla jäsenten, eli paikallisten rauhanyhdistysten, edustajat. Hengelliset päätökset on yleensä tehty puhujienkokouksessa, kun taas vuosikokouksessa liikutaan tavallisesti piirun verran maallisemmissa yhdistyksen taloutta ja käytännön toimia koskevissa kysymyksissä.hoitokokous 4

Onkohan yhtään muuta kysymystä, joka olisi SRK:n vuosikokouksen päätöksellä määritelty synniksi kuin juuri television hankinta ja sen ohjelmien katseleminen?

Television omistaminen määriteltiin siten hengelliseksi ja opilliseksi kysymykseksi.

Asiasta ei tosiasiassa oltu kokousedustajien kesken yksimielisiä. Päätösesitystä television ehdottomasta kieltämisestä  ei ollut ennalta voitu käsitellä rauhanyhdistyksissä. Kokouksessa edustajat yllättyivätkin kun asiasta oli jo valmis päätösesitys pöydässä.

Moni paikalle tullut rauhanyhdistyksensä edustaja ihmetteli omassa mielessään ja hiljaisesti toisellekin, miten jokin laite voidaan määrittää synniksi.  Käsitykselle ei tietenkään ole olemassa minkäänlaista Raamatun sanaa perusteluksi.

Miksi paikallisten rauhanyhdistysten edustajat eivät käyneet keskustelua esityksestä? Koska he olivat vellihousuja joilla petti rohkeus. He pelkäsivät. Olivathan ns. pappishajaannuksen ankarat kokoukset, puhuttelut ja nopeasti tapahtuneet erottamiset kaikilla tuoreessa muistissa. Useimmilla kokousedustajilla oli itsellään kokemusta yhteyden kadottamisesta erotettuihin ystäviin ja sukulaisiin.

Televisioasian tuomisessa päätettäväksi oli vaikuttanut  taustalla se, että kaksi SRK:n saarnaajaa … Lue koko artikkeli…

Advertisement

12 kommenttia

Kategoria(t): 1960-luku, bans, Conservative Laestadianism, erehdys, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, forbidden things, hengellinen väkivalta, historia, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapsuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., synnit, syyllistäminen, televisio, televisiokielto, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, valta, videot, yhtenäisyys

Henkilökohtaista


Kääntyykö tämäkin kesä taas syksyyn, ilman rakasta ihmistä. Ilman että alan seurustella vakavasti? Koska usko.

En ole luultavasti ainut jolla on ”virallisesta” uskosta poikkeavia ajatuksia hiljaa omassa mielessä. Miesten ei ole tapana näistä huudella. Usko on ollut osa elämääni luonnollisena ja itsestään selvänä lapsuudesta saakka.

Mies_moottoripyora_1_mini_JPEG

Olen 27-vuotias mies. Epäilykset minulla alkoivat joku vuosi sitten kun aloin pohtimaan uskon sääntöjä. Varsinaisesti se lähti ensin ehkäisystä, että kun se on synti eikä uskovainen saa ehkäistä.

Toisin kuin kai ajatellaan, tämä kuormittaa rajusti myös miehiä.

En halua isoa perhettä. En jaksaisi. Panostan … Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): avioliitto, ban of birth control, ban of television, bans, ehkäisykielto, elämäntapa, eroaminen uskosta, forbidden things, helvetti, identiteetti, identity, ilo, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, kadotus, kiellot, kontrollointi, lapset, lisääntyminen, meikkaaminen, miehen asema, naisen asema, normit, norms, nuoret, pelastus, pelko, perheettömyys, sukupuolijärjestelmä, synnit, syntilista, syyllistäminen, tasa-arvo, televisio, televisiokielto, ulossulkeminen, urheilu, uskon jättäminen, vapaus, vastuullisuus, yksinäisyys

Synti, sovitus ja taivas – televisiodokumentti suviseuroista


Nuori nainen kertoo joutuvansa usein pyytämään syntinä anteeksi sitä, että hän kuuntelee paljon maailmallista musiikkia ja pitää tanssimisesta. Hän olisi halunnut rock-tähdeksi.  –  Olen kasvanut siitä irti, mutta se on ollut vaikeaa!

Kymmenen lapsen äiti kertoo, miten heidän lapsensa valittavat koko ajan siitä, että heille ei tule enempää lapsia ”vaikka kaikki muut saavat”.

Suviseurat_Dokumentti_2016

YLE lähettää YLEn ruotsinkielisellä Fem -kanavalla Stefan Janssonin tv-dokumentin Suviseurat – synti, sovitus ja taivas. Ohjelma lähetetään … Lue koko artikkeli…

11 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, alakulttuuri, arvot, Conservative Laestadianism, elämäntapa, erehtymättömyys, identiteetti, identity, laestadianism, opilliset kysymykset, seurakuntaoppi, seurat, synnit, televisio, televisiokielto, yhteisöllisyys

Mikko Salmi: Vanhoillislestadiolaisuuden suurin synti


Synti on sitä, jos emme elä elämää, joka meille on tarkoitettu, emmekä kasva siksi persoonaksi, joka olemme. Se on suurin synti. Salmi_Mikko_1Vanhoillislestadiolaisuus ei salli aikuisuutta, se ei salli ihmisen ajatella omilla aivoillaan eikä tulla sellaiseksi kuin on.

Pahin asia, jonka aikuinen lapselleen antaa, on elämätön oma elämä.

– Päätoimittaja, pappi Mikko Salmi.

”Tämä valtakunta, jossa asumme on lasten valtakunta. Siinä me tahdomme lapsina säilyä ja lapsen lailla olla omistamassa Jumalan sanan ruokaa. Ei ole hyvä, jos Jumalan lapsi kasvaa aikuiseksi ja alkaa tarvita sellaista aikuisen ruokaa, ettei lapsen ruoka enää kelpaa. Sitä kautta on moni joutunut ulos Jumalan valtakunnasta.” Suviseurasaarna, Reijo Setälä, Sievi 2008.

 

*        *        *

Hiljattain Demokraatti-lehden päätoimittajana aloittanut Mikko Salmi puhui Kotimaan haastattelussa (3.9.2015) vakavin sanoin niistä ongelmallisista piirteistä, joita hän on herätysliikkeeseen tutustuneena teologina, pappina ja journalistina tunnistanut … Lue koko artikkeli…

32 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, concept of sin, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kirkko, konsertit, kontrollointi, Kotimaa, kulttuurikiellot, lapset, luterilaisuus, mielenterveys, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, sin, suvaitsevaisuus, synnit, syyllistäminen, syyllisyys, taide, teatteri, televisio, televisiokielto, tulevaisuus, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, vapaus, vastuullisuus, väkivalta

Aika ajoi ohi televisiosäännöstä, elävä usko pysyy


Päivämies_Lohen_kirjoitusAjattelin vähän kirjoittaa tuosta uskon muuttumattomuudesta, mitä olen siitä miettinyt, että onko jotain muuttunut ja muuttuuko ja pitäisikö muuttua. Asioita olis paljonkin mutta otan nyt ne mitkä eniten on puhuttaneet, varsinkin taas tänä kesänä on näistä meilläpäin puhuttu jonkinverran.
Telkkarisääntö ilmanmuuta suojeli vanhoillislestadiolaista liikettä ja se oltiin nähty hyväksi. Se oli pitkään ihan OK mutta siitä on media ja maailma muuttunut aivan toisenlaiseksi.Televisio_1970_Kekkonen

Aika ja netti ajoi telkkarisäännön ohi. Tällä tarkoitan … Lue koko artikkeli…

13 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ban of television, bans, concept of sin, elämäntapa, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, forbidden things, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kontrollointi, lakihengellisyys, lähihistoria, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, seurakuntaoppi, syntilista, televisio, televisiokielto, ulossulkeminen, vallankäyttö, videot

TV 2 • Silminnäkijä: Tavoitteena taivaspaikka


Silminnakija_1

Millainen on tämä evankelisluterilaisen kirkon suurin herätysliike, jonka piiristä on noussut säännöllisesti vakavia ongelmia ja viitteitä siitä, että liikkeen sisällä kohdellaan ihmisiä huonosti? TV2:n ohjelma Tavoitteena taivaspaikka käsittelee vanhoillislestadiolaisuutta, ja se lähetetään torstaina 16.10.2014 klo 20. Ohjelma on katsottavissa 14.1.2015 asti.

Kokeneen puhujan ulosheitto

Erkk_Hurtig_1

Vanhoillislestadiolaisen liikkeen ytimessä on kuuliaisuus. Se merkitsee yksille turvaavaa yhteisöllisyyttä ja toisille ahdistavaa vankilaa. Liike jakaa ihmiset meihin ja muihin. Muihin joutumisen hinta on kova. Se merkitsee sulkemista yhteisön ulkopuolelle.

Kun lasten hyväksikäyttörikosten salaamisesta tihkui tietoa vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen sisällä, kahdentoista lapsen isä ja rauhanyhdistyksen seurapuhuja Erkki Hurtig vaati herätysliikettä selvittämään tapausten taustat … Lue koko artikkeli…

17 kommenttia

Kategoria(t): arvot, bans, ehkäisykielto, elämäntapa, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, kannanotot, kasvatus, kiellot, kirkko, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, normit, norms, nuoret, Olavi Voittonen, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, pelastus, perhe, politiikka, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, seurat, SRK ry., SRK:n johtokunta, suurperhe, televisio, televisiokielto, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Näitkö! Virtahepo rauhanyhdistyksellä


Kuvan virtahepo ei liity tapaukseen.

Kollektiivinen teeskentely ja valheellisuus. – Kuvan virtahepo ei liity tapaukseen.

Keskellä Rauhanyhdistyksen seurasalia seisoo jättimäinen virtahepo. Ihmisiä tulee sisään oven täydeltä. Jätettyään takkinsa naulakkoon ja asettuvat penkkiin. Virtahepo kääntyilee siellä edessä ja mulkoilee väkeä.  Mutta kaikki penkeissään ovat kuin eivät näkisi tilanteessa mitään outoa. Kuin … Lue koko artikkeli…

30 kommenttia

Kategoria(t): bans, concept of sin, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, epäily, harhaoppi, hengellinen väkivalta, itsesensuuri, kaksinaismoralismi, kannanotot, kasvatus, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirjallisuus, kontrollointi, kuuliaisuus, leimaaminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, meikkaaminen, miehen asema, mielenterveys, normit, norms, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, rippikoulu, sananjulistajat, sin, syntilista, televisio, televisiokielto, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, vihjailu, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Kerro kokemuksistasi: Paleltunut taivas


kielletty_hedelma dance

Miten koet musiikin ja luomisen iloa toimiessasi seurasäestäjänä?  Kuuluu-ko kuorolaulu harrastuksiisi? Millaisia tunnelmia ja kokemuksia sinulla on siitä,  kun salaa kuuntelit kotona rockia, tai jotakin muuta ”maailmallista, rytmikästä” musiikkia? Entä kun kävit ensi kertaa elokuvissa, konsertissa tai katsomassa balettiesitystä?

Miltä sinusta tuntui koulussa eristäytyä muista, kun muut menivät katso-maan teatteria tai elokuvia? Mitä esimerkiksi tanssitaidon puuttuminen on merkinnyt elämässäsi?  Liittyykö kokemuksiisi ahdistavia asioita, mahdollisesti hengellistä väkivaltaa?

Kerro taiteeseen liittyvistä kokemuksistasi ammattitaiteilijalle, joka … Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): ban of television, bans, concept of sin, elämäntapa, eristäminen, forbidden things, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, kannanotot, Kielletty hedelmä, kiellot, konsertit, kontrollointi, koulu, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, lähihistoria, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, painostaminen, perhe, retoriikka, sensuuri, taide, teatteri, televisio, televisiokielto, totteleminen, vallankäyttö

Onko kaikki pajunköyttä, eli onko SRK:n puheenjohtajalla televisio, ja ehkä urutkin?


50-luku 3

– En itse näe asioiden väärää hengellistämistä niinkään toimintakulttuuriimme liittyvänä – sana kulttuuri tulee tietääkseni latinasta ja tarkoittaa viljelyä. – SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen, Kotimaa24, 15.11.2011.

”Jumalan lapsia ei ohjaa porukkahenki eikä henkilökohtainen omatunto; meitä ohjaavat Saara-äidin neuvot, Siionin ääni.”Päivämies no 15, 14.4.2010.

Jotta pajunköyden paksuus havaittais, kurkistetaan vähäsen lähihistoriaan. Ja vähän kauemmaksikin. Sillä lopussa se hyväkäs historia pääsee aina yllättämään meidät! … Lue koko artikkeli…

7 kommenttia

Kategoria(t): 1800-luku, 1950-luku, 1960-luku, 1970-luku, 2000-luku, 2010-luku, Aimo Hautamäki, ban of television, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, forbidden things, historia, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, manipulointi, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, perhe, perheettömyys, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, retoriikka, sananvapaus, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, suurperhe, suvaitsevaisuus, televisio, televisiokielto, totteleminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta

Lestadiolainenkin pääsi taivaaseen


Lestadiolainen  kuoli ja meni pyrkimään taivaaseen.

Taivaaseen_1.2

Pyhä Pietari otti hänet taivaan portilla vastaan. … Lue koko artikkeli…

8 kommenttia

Kategoria(t): armo, ban of birth control, ban of television, bans, concept of sin, ehkäisykielto, elämäntapa, forbidden things, heaven, huumori, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, luterilaisuus, normit, norms, opilliset kysymykset, pelastus, synnit, syntilista, syyllistäminen, syyllisyys, taivas, televisio, televisiokielto, tuomitseminen, uskon perusteet