Älä häpeä sitä että olet ihminen

Tomas Tranströmer, Holveissa, kokoelmasta Eläville ja kuolleille.  (Kootut teokset 1954–2004. Suom. Caj Westerberg.) 

*         *         *

~ Outsider  ~

*         *         *

Vinkkejä kaipaavalle:

Yuval Noah Harari: Sapiens, Ihmisen lyhyt historia. Suomentanut Jaana Iso-Markku. Helsinki: Bazar,  2016.

Ihmistä ei saa kutistaa

Emilia Karhu: Mihin tyssää matka aikuiseen uskoon? Blogikirjoitus 14.8.2016, Kotimaa24.

Heikki Kerkkänen:  Jokainen ihminen on eri asia

Leena Krohn: Ihmisen vaatteissa. Helsinki: Tammi, 1976 (1. painos).

Tarja Lamminmäki-Kärkkäinen: Lestadiolainen voi kokea toiseutta myös omiensa joukossa

Petri Ylikoski ja Tomi Kokkonen, Tomi: Evoluutio ja ihmisluonto. Helsinki: Gaudeamus, 2010.

 

 

 

 

 

 

 

Advertisement

Iltahetki, täällä jo taivas

Hetken lapsi, täällä jo taivas rintaan luo.

Täyttäköön kiitollisuus mielesi juuri nyt. Kaikkeus on läsnä tässä hetkessä. Kaikki armo ja rauha, sydämestä sydämeen.

Lämpimät ajatukseni juuri nyt sinulle, joka olet olemassa.
Amen.

~ Outsider ~

Lisää:

Jeesus, Sä Auttaja

Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. – 1.Joh. 16 – 18.

Pauliina Rauhalan romaani Taivaslaulu: ”kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana”

Keholla on muisti. Se tuntee kohdunlaskeuman ja kadonneet lantiopohjalihakset, välilihan repeämisen ja epätäydellisen paranemisen, liitoskivut ja nivelensä kadottaneen selän. Viiltävän koliikki-itkun ja sekopäisenä valvotut yöt. Sumuiset päivät ja rakkaudettomat sanat. Väsymyksen painavan

Esikoiskirjailija Pauliina Rauhala (Kuva: Gummerus/Pekka Niittyvirta.)

vaatteen, jonka alta ei kuule lapsen huutoa, naurua ja kysymyksiä, ei omiakaan. – – –  Olen vatsani vankin enkä pysty suunnittelemaan elämää yhdeksän kuukautta edemmäs. Ainoa kalenterini on kuukautiskierto. Minä vuodan verta, minä lakkaan vuotamasta, minä lakkaan kantamasta ja vuodan taas, ja siinä on kaikki, mitä minun on lupa odottaa.

Pauliina Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu on kirja rakkaudesta

Ei se ollutkaan burnout

Aviomiehen naiseen kohdistama seksuaalinen väkivalta on vaiettu asia vanhoillislestadiolaisuudessa. Perheväkivallasta on satunnaisesti kirjoitettu Päivämiehessä, mutta seksuaalinen vakivalta on tabu. Syksyllä 2012 vanhoillislestadiolainen aviopari julkaisi Helsingin Sanomissa kirjoituksen aiheesta. Kirjoittajat nostivat esiin, että huoli on todellinen. (Kenellä on valta päättää naisen kehosta? HS 14.6.2012.)

Keskustelua jatkaa nyt terveysalalla toimiva asiantuntija, joka

Yksinäisimmistä hetkistä

En tiedä yksinäisempää hetkeä kuin se, kun irrottautuu tiiviistä uskonyhteisöstä. Vaikka samanmielisiä ihmisiä ympärillä olisikin, on konkreettinen irtaantuminen aina tehtävä yksin. Kuolinhetken yksinäisyys lienee lähin vertauskohta: kuolemasi hetkellä olet yksin, vaikka kuinka joku kädestä pitäisi. 

Siksi on niin, että aina kun kuulen jonkun lähteneen uskonyhteisöstä, on kuin ottaisin hatun päästäni, laskisin sen rinnalleni ja sanoisin: hänen yksinäisyytensä hetkeä kunnioittaen. Samalla toivon, että vaikka jotakin hänessä kuolee, kyse olisi uskon ylösnousemuksesta, uudesta elämästä, toivosta ja kasvusta.

 

Kapellimestariuden hinta: suku hylkäsi

Kuva: Rondo Classica 1, 2009.

Kapellimestari Anna-Maria Helsing on joutunut tekemään elämässään suuria valintoja.

Anna-Maria Helsingin oma ensimmäinen instrumentti on ollut viulu.  Hän kertoo siirtyneensä kapellimestariopintontoihin vasta melko myöhään. Pitkän miettimisajan taustalla on ollut uskonto, jonka elämäntapaa ohjaavat määräykset rajoittavat sitä, millaisissa ammateissa ihminen voi työskennellä.

Helsing joutui irrottautumaan Jehovan todistajien  uskonyhteisöstä voidakseen toimia toiveammatissaan, kapellimestarina.

Ratkaisun seurauksena välit sukulaisiin katkesivat.

Uskoni ei ole yhteisön, vaan Jumalan armon varassa

Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo ja ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.  (Room 9:16.)

On jo pitkän aikaa

Elämän arvo on sen katoavuudessa

Mielestäni elämä on täysin arvokas ainutkertaisena. Ollakseen arvokas ihmisyksilön elämän ei tarvitse jatkua kuoleman jälkeen. Elämän arvo ja sen pyhyys on juuri sen katoavuudessa.

Mikä on uskomisen kohde?

Se kysymys, joka on vallannut alaa ja jonka hedelmät lopulta kulminoituvat nykyisessä kriisissä.

Uskomisen kohde on siirretty pois Kristuksesta ja armosta.

Armosta uskominen on yksinkertainen asia. Se on silkkaa Jumalan armoa, jossa ihmisen omat rakennelmat ovat Jumalalle kauhistus.

Ihminen on Jumalan armon vastaanottajana lapsi

Alaranta: Tajusin että muissakin on meitä ja meissä muita

Se että jako [vuohiin ja lampaisiin] on olemassa ei tarkoita sitä että tietäisimme missä jakolinja menee. – Topi Linjama 2010.

”Muistan, kuinka turvallista oli pienenä poikana istua seuroissa, nukahtaa isän tai äidin lämpimään syliin siionin laulujen kaikuessa. Muistan, kuinka sydäntä puristavasta pahasta olosta pääsi eroon, kun sai uskoa syntinsä anteeksi, pois pyyhityiksi. Armosta. Yksin Armosta.

Muistan, kuinka kasvaessani tajusin, etten ole kuten toiset. Minulle kerrottiin, että olen ”uskovainen”.

Hämmentyneenä katsoin maailmaa ja opin, että on me ja muut. Pelastuvat, ja ne, jotka kerran tuhotaan.