Televisiota ei voida enää kieltää, kun se on jo kaikilla puhelimissa. – Puhujan toteamus pienemmässä piirissä.
Periaatteessahan jokaisella niin sanotun älypuhelimen hankkineella on televisio taskussaan. Nettiselaimella pääsee näkemään samat ohjelmat, joita televisiovastaanotinkin tarjoaa. – Historian ja yhteiskuntaopin opettaja Juho Mäenpää, Päivämiehen blogi 3.4.2016.
– Tottelemattomuus on noituuden synti. – Maallikkopuhuja Lauri Taskila 1963.
– Seurasimme (suviseurojen) avajaisten videolähetystä Kemin rauhanyhdistyksellä. – Veikko Kukkola, Päivämies 3.7.2016.
– Televisiosta on keskusteltu vanhoillislestadiolaisuuden piirissä. Silloin on tultu yhteisymmärrykseen, että ei hankita televisiota, koska se ei ole uskovaisen kodin kaluste. – – 1960-luvulla tehty linjaus on edelleen hyvä ja voimassa. – SRK:n pääsihteeri Juho Kaarivaara Ylen haastattelussa 18.2.2015.
– Miksi televisio on synti mutta netti uskovaiselle sallittu? – Rippikoululaisen kysymys.

Kahden puhujan ideasta tuli tv-kieltolaki 100 000 ihmiselle
Harva tietää, että kun televisio päätettiin määritellä synniksi, se tapahtui SRK:n vuosikokouksessa 1963. On huomionarvoista, että ratkaisu tehtiin juuri vuosikokouksessa.
Uskonopillisia ratkaisuja ei ole tavallisesti tehty vuosikokouksessa, jossa ovat koolla jäsenten, eli paikallisten rauhanyhdistysten, edustajat. Hengelliset päätökset on yleensä tehty puhujienkokouksessa, kun taas vuosikokouksessa liikutaan tavallisesti piirun verran maallisemmissa yhdistyksen taloutta ja käytännön toimia koskevissa kysymyksissä.
Onkohan yhtään muuta kysymystä, joka olisi SRK:n vuosikokouksen päätöksellä määritelty synniksi kuin juuri television hankinta ja sen ohjelmien katseleminen?
Television omistaminen määriteltiin siten hengelliseksi ja opilliseksi kysymykseksi.
Asiasta ei tosiasiassa oltu kokousedustajien kesken yksimielisiä. Päätösesitystä television ehdottomasta kieltämisestä ei ollut ennalta voitu käsitellä rauhanyhdistyksissä. Kokouksessa edustajat yllättyivätkin kun asiasta oli jo valmis päätösesitys pöydässä.
Moni paikalle tullut rauhanyhdistyksensä edustaja ihmetteli omassa mielessään ja hiljaisesti toisellekin, miten jokin laite voidaan määrittää synniksi. Käsitykselle ei tietenkään ole olemassa minkäänlaista Raamatun sanaa perusteluksi.
Miksi paikallisten rauhanyhdistysten edustajat eivät käyneet keskustelua esityksestä? Koska he olivat vellihousuja joilla petti rohkeus. He pelkäsivät. Olivathan ns. pappishajaannuksen ankarat kokoukset, puhuttelut ja nopeasti tapahtuneet erottamiset kaikilla tuoreessa muistissa. Useimmilla kokousedustajilla oli itsellään kokemusta yhteyden kadottamisesta erotettuihin ystäviin ja sukulaisiin.
Televisioasian tuomisessa päätettäväksi oli vaikuttanut taustalla se, että kaksi SRK:n saarnaajaa … Lue koko artikkeli…
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...