Uskonsota keittiössä: hampaaton kirkko ei auta lestadiolaisen yhteisön uhreja

Hiljattain julkaistu kirja Uskonsota keittiössä  antaa äänen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä irtaantuneiden ihmisten kokemuksille. Se kertoo myös uuden identiteetin rakentamisesta ja tasapainoisen elämän jatkamisesta liikkeen ulkopuolella.

Kirjan toimittaja VTT Maija-Leena Rova toivoo, että kirja toimii vertaistukena yhteisöstä eroamista harkitseville.

Lisäksi hän toivoo, että kirjaa lukisivat ne, joilla on mahdollisuuksia auttaa ja tukea vanhoillislestadiolaisten uskovien elämää liikkeen sisällä, esimerkiksi lestadiolaisjohtajat sekä kirkon johtajat ja työntekijät.

Espoon piispa Tapio Luoma haastatteli Rovaa Helsingin kirjamessuilla (ks. video alla).

Rova muistuttaa, että kirkon johto ei ole riittävän tarmokkaasti puuttunut lestadiolaisuuden epäkohtiin, vaan ”yliymmärtää” uskonyhteisön opetuksen vahingollisia piirteitä. Kirkko on myös ohittanut niistä ihmisille seuranneita vakavia ongelmia. Moni on kärsimystensä seurauksena kadottanut yhteyden kristinuskoon kokonaan.

Kirkon tulisi vihdoin kantaa vastuunsa suurimman herätysliikkeensä kohdalla ja suhtautua sen ongelmiin vakavasti.

 

Maija-Leena Rova kokee itse vapautuneensa lapsuuden traumoistaan oikeastaan vasta tämän kirjaprojektin myötä. Hän itse joutui lapsuudenperheessään keskelle uskonsotaa, jossa

Advertisement

Armo vai pyhitys? Vanhoillislestadiolaisuuden kaksi vastakkaista oppia 1970-luvulla

Vastauksena täällä käytyyn keskusteluun siitä, Jumalako yksin armahtaa vai onko ihmisen omilla ratkaisuilla ja tekemisillä siinä jokin osuus, ja mikä onkaan seurakunnan valta, on juuri ilmestynyt uutta tutkimusta vanhoillislestadiolaisuuden teologiasta.

Teologian tohtoriksi 17.9.2016 väittelevä Hanna Nurminen osoittaa väitöskirjassaan, että 1970-luvulla herätysliikkeessä vallitsi kaksi erilaista käsitystä vanhurskauttamisesta, eli siitä, millä tavalla se menee, että ihminen pelastuu. 

Vuokko ja Ilkka Ilola tv-ohjelmassa: Usko Kristukseen pelastaa

–  On se jännä juttu, että vähän alle viisikymppisenä alkaa ihmettelemään, että kuka minä oon.  Aikaisemmin olin armoton, itseänikin kohtaan, elämäntapojen ja syntikäsityksen suhteen.  Nyt sen näkee toisella tavalla, sen eletyn elämän ja tämän nykyisen elämän. Toivoisin muidenkin kohdalle helpotusta ja armollisuutta, toisia ja itseä kohtaan. Syyllistäminen on voimakas vallankäytön muoto. – Ilkka Ilola.

–  Jumala on Suuri Rakkaus. Aikaisemmin luulin että rakkauden vastakohta on rakkaudettomuus, mutta se onkin pelko. Missä on pelkoa, siellä on rakkaudettomuutta. Pelko on kova voima, ja jos se verhotaan rakkauteen, se on väärin.   – Ilkka Ilola.

–  Minua syytetään siitä, että taistelen Jumalan valakuntaa vastaan. Kuitenkin taistelen vääriä oppeja ja ajatuksia vastaan, sellaisia vastaan, jotka aiheuttavat kärsimystä ja mitkä vahingoittavat ihmistä.  – En halunnut enää olla niiden miesten alistamisen alla. He eivät määrää, mitä minä saan puhua ja kirjoittaa.

Nehän oli ihan höpö asioita, mitä minulle on esitetty Jumalan tahtona. Aikaisemmin mulla oli hirveesti vain niitä pelkoja ja syyllisyyttä ja näin ja näin pitää toimia ja tuosta ja tuosta kieltäytyä… Nyt ajattelen sillä tavalla,  että usko Kristukseen pelastaa. Se on ihan eri asia. – Vuokko Ilola.

Maarit Tastulan tv-dokumentti vanhoillislestadiolaisen uskonliikkeen opeista, eritoten ehkäisykiellosta, ja uupuneista vanhemmista, jotka uskonnon normit veivät ahdistukseen ja masennukseen. Vaikka elämänvaiheissa on koettu niin iloja kuin syviä menetyksiäkin ja jouduttu tekemään raskaitakin päätöksiä, kokonaisuus on Ilkka ja Vuokko Ilolan perusmyönteisen ja lämpimän asenteen ansiosta täynnä valoa, toivoa, ja luottamusta Jumalan armoon.

Ilolat yrittivät viimeiseen asti noudattaa vanhoillislestadiolaisuuden

Pelastaako Jumala vai vapaa ihiminen ite?

Päivämiehessä sanottiin että Jumala lahjoitti uskon. Mietin että mten tämän asian kanssa oikein on. Rippikoulussa sanottiin että ihminen on valinnan edessä tässä maailmassa.

No niin, tämä on asia sarjassa ”kaikki mitä et ole kehdannut puhujalta kysyä” silloin kun olisi pitänyt ja niin olisi tämäkin asia mielessä kirkkaana.

Olen monta kertaa seuroissa puhetta kuunnellessa jäänyt miettimään tätä. Ei ole tullut kysyttyä keltään puhujalta kun ei ole tullut luontevaa tilaisuutta siihen.

Jos olen käsittänyt oikein niin on opetettu sillä lailla, että Lutherin mukaan kuolevainen ihminen ei voi omasta voimastaan ja

Kun kielsin uskon

Kielsin uskoni (=erosin uskosta) yläasteikäisenä, 8. luokalla. Vaikka olin tehnyt päätöksen uskosta luopumisen suhteen jo ala-asteella, asian esille tuominen ei ollut helppoa.
Mietin kauan, miten ja missä tilanteessa kertoisin asiasta.

Meinasin monesti ottaa asian puheeksi, mutta aina se vain jäi. Yritin jatkaa uskovaisen elämää, mutta se ei oikein onnistunut. En sopinut enää siihen muottiin, johon uskovaiset sopivat.

Elin kaksoiselämää. Halusin kertoa tilanteestani, mutta pelkäsin ihmisten reaktioita. Pelkäsin jääväni ihan yksin.

Lopulta kerroin päätöksestäni vanhemmilleni erään riidan yhteydessä.
He luulivat kauan, että tein eroamispäätöksen vain, koska olin vihainen.

Riitatilanne alkoi lähestyä loppuaan. Kohta minulle julistettaisiin evankeliumin ilosanomaa ja kaikki olisi  taas kuten ennenkin.. Vai olisiko? Saisinko nyt sanottua sen, mitä olen niin pitkään halunnut sanoa?

Pelkäsin vanhempieni suuttuvan hirmuisesti tai romahtavan täysin edessäni.

Päätin silti kertoa heille.

–  Haluathan sinä vielä uskoa kaikki synnit anteeksi?
–  En halua… En ole enää uskovainen!

Seurasi hetken hiljaisuus ja molemmat silmäparit tapittivat minua epäuskoisena.
Äiti purskahti itkuun, isä painoi hiljaa päänsä alas.
Muutama minuutti kului.

Vanhemmat tarjosivat uudelleen evankeliumia, en halunnut vastaanottaa sitä. Äiti itki lisää, isä taisteli kyyneliä vastaan.

–  Tarkoitatko, että sinä olet uskosta nyt sitten luopunut?

Vastasin myöntävästi. Kysyin, olenko heille silti edelleen tärkeä. Vastaukseksi sain kaksi tiukkaa halausta ja ”Tietenkin olet!”
Siihen keskustelumme loppui siltä erää.

Äiti ja isä lähtivät huoneestani. Äiti itki isän kainalossa, isäkin taisi itkeä.

Minä jäin yksin huoneeseeni ajatusteni kanssa. Olo oli epätodellinen: nytkö minä tein sen?
Sinä yönä huoneessani ei nukuttu. Eikä varmaan vanhempienkaan huoneessa. He olivat perheestäni ensimmäiset, jotka kuulivat uutiset.

Vaikka olin mielessäni käsitellyt ja kypsytellyt asiaa jo monta vuotta, tuli se silti itselleni odottamattoman isona asiana. Nyt olin riuhtaissut itseni irti, nyt minä olin vapaa. Olin valtavan helpottunut ja ylpeä itsestäni. Enää ei tarvitsisi elää kaksoiselämää!

Kuitenkin tuntui, että osa minusta puuttui. Minua ahdisti, koska en tiennyt mikä se puuttuva osa oli. Usko se ei ollut. Tai ehkä sittenkin oli. Se oli ollut osa minua niin kauan, että se vei mennessään myös…

Jatka lukemista Nyt vapaa olen -blogista täältä.

*        *        *

Ajattelemisen aihetta antoi 16-vuotias opiskelijanuori Keski-Suomesta.  

*        *        *

Lähde:

Nyt vapaa olen: Ex-vanhoillislestadiolaisen blogi, joka käsittelee uskosta eroamista ja uuden elämän rakentamista.

*       *       *

Kokemuksia vl-uskosta irtaantumisesta:

Anonyymi: Kaksijakoinen maailmankuva purkautui

Anna Egutkina: ”Tajusin, että olin jo helvetissä” – Häpeä, pohjaton pelko, syyllisyys ja mielenterveysongelmat. Nämä asiat yhdistävät monia uskonnollisista liikkeistä eronneita. Iltalehti 11.8.2019.

Mikko Huhtala: Polkuni lapsuudesta aikuisuuteen. Teoksessa: Vanhoillislestadiolaisuus tienhaarassa, s. 80 – 82.  Toim. Matti Myllykangas ja Mikko Ketola  Vartijan e-kirja, 2013.

Vuokko Ilola: Vetoan taas teihin rakkaat ”veljet ja sisaret”. Kotimaa24, blogikirjoitus 27.10.2014.

Irtiotto kaksoiselämästä. Oululaisnuoren ajatuksia.

Jenni: Häpeästä rohkeuteen?

Juurettomuuden tunne. Blogikirjoitus, Nyt vapaa olen -blogi 28.7.2016.

Sauli Karhu: Pakolaisena. Saulin blogi 13.4.2014.

Sauli Karhu: Uskonto-somekeskustelujen osapuolet. Uskosta näkemiseen? -blogin blogikirjoitus 17.10.2016.

Kuka ja mikä minä oikeasti olen? Saara Tuomaalan ajatuksia.

Topi Linjama (toim.): Nyt vapaa olen – Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneiden kertomuksia. Hai 2014. Luettavissa vapaasti verkossa.

Maija Maitoparta: Jätimme uskon lastemme tähden

Päivi Marin: Tiukasta uskonyhteisöstä eroaminen stressaa ja voi sairastuttaa. Kotimaa24 23.6.2016.

Meri: Heinä : ajatuksia valinnasta & uskonnosta. Blogikirjoitus, Laivat jotka kuiskivat -blogi 5.6.2015.

Meri: Laulun kaupungissa. Blogikirjoitus, Laivat jotka kuiskivat -blogi 29.6.2015.

Orava: Pastellinsävyinen elämä: nuoren perheenisän kuvaus irtaantumisesta vl-liikkeestä.

Salla Remes-Ylönen: Nyt vapaa olen. Suoria sanoja ja pehmoilua -blogi 18.3.2014.

Salla Remes-Ylönen: Odotan sitä päivää.  Suoria sanoja ja pehmoilua -blogi 4.2.2013.

UUT ry. Vertaistukiryhmät

Vanhoillislestadiolaisuuden syntilista

Vl-liikkeen jättänyt Matias: Elämä on lahja

Vuonna 2009 vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantunut mies: Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet. Hakomaja.

Meneekö usko rikki vai ihminen?

Tämä ”Maunun” kirjoitus joskus viime vuodelta on saanut minut ja vaimoni miettimään uskonasioita pitkään ja hartaasti. Olemme keskustelleet keskenään näistä ulospääsyä löytämättä. Mitä se tarkoittaa että on Hyvä Jumala? Onko ihminen määrätty ennalta kadotukseen tai helvettiin? Mitä se tosissaan tarkoittaa, että on puhdas omatunto. Entä jos se alkaa tuntumaan ontolta ja peräti väärältä?  Rikkooko siinä mielensä? Erään puhujan kanssa rohkenimme myös nostaa tätä, tosin varovasti, keskusteluun kun hän oli meillä käymässä. Tahto olisi olla uskomassa, ja silloin ei välinpitämättömyys asenne tunnu oikealta. Meistä tuntuu, että uskon että on muitakin näistä kiinnostuneita. Ei monta mutta kuitenkin. Olemme rukoilleet että tulisi vielä päivä että Taivaan Isä antaisi ymmärrystä. Ja rohkeutta ottaa esille veljien ja sisarten kanssa. Jonkun muun näkökulmien tunteminen saattaisi auttaa ulos umpikujasta.

Toivomme että moni uskovainen löytäisi tämän.

Vanhoillislestadiolaisuuden moraalinen luonne

15.1.2015 23:30 – Maunu

Vanhoillislestadiolaisuudessa on vahvaa moraalista luonnetta: Ihmiset ovat valmiita tekemään uhrauksia – jopa elämän kokoisia uhrauksia – hyvän puolesta.

Mutta mikä on moraalisen luonteen eli eetoksen sisältö?

Jokin osa vanhoillislestadiolaisuuden normistosta tukee ihmisen moraalista unelmaa. Esimerkiksi oppi kaikkien vauvojen uskovaisuudesta on kristinuskon yleisestä normista poikkeava helmi.

Osa vanhoillislestadiolaisuuden normistosta on ristiriidassa ihmisen moraalisen unelman ja siis Jumalan

Taivaslaulu, teatteria Jumalan vauvavarastossa

 

Yleensä väliajalle siirryttäessä yleisö hälisee, mutta nyt vallitseva tunnelma oli vaiteliaisuus. Takanani käveli katsoja, joka itki itkemistään ja sanoi, ettei kestä, että on päästävä pois. – Kulttulinaristi.

– Itkin eilen, itken edelleen, eikä tälle taida ihan hetkeen tulla loppua. TTT:n Taivaslaulu oli niin kaunis, niin koskettava, niin riipivä. Vaikuttavin teatteriesitys, jonka koskaan olen nähnyt.  – Emmi Nuorgam blogissaan.

– Voi olla, että kaikki tämä aiheuttaa hämmennystä Jumalan valtakunnassa. – Eeva Kauppinen Kalevassa.

– Päällimmäisenä ajatuksena mieleeni jäi Taivaslaulusta kirjana ja esityksenä se, että jokaisen, ihan jokaisen vanhoillislestadiolaisen ja varsinkin herätysliikkeen puhujan ja johtokunnan jäsenen pitäisi se lukea ja katsoa. Ehdottomasti! – Vuokko Ilola Vartijassa.

– Esitykseen mennessäni ajattelin, että kunpa mahdollisimman moni lestadiolainen näkisi sen. Toiveeni voi osoittautua turhaksi, koska yhteisössä teatteria pidetään synnillisenä. Esityksen päätyttyä tajusin, että Taivaslaulun tarina on aivan yhtä tärkeää ei-lestadiolaisille. Sen perushumaani viesti kertoo, että suurin osa ihmisistä

Syrjimällä ette meitä rakasta, vaan te syrjitte

Kun kuulemme näitä oman kirkkomme ihmisten kannanottoja, emme voi kuin ajatella, että heidän päähänsä ei nähtävästi pälkähdä, kenestä he puhuvat. He puhuvat minusta ja monesta muusta, jotka palvelemme heidän kanssaan samassa kirkossa.

Kirkkopäivillä pastori Aino Vesti ”rakastaa” homoja

Kirkon konservatiivit, kuten pastori Aino Vesti, turvautuvat hokemaan rakkauttaan, että miten he rakastavat meitä seksuaalivähemmistöihin kuuluvia uskovia kanssaihmisiään.

Mitä ”rakkaus” tarkoittaa käytännössä, kirkossamme? Miten aitona ja rehellisenä meidän on syytä pitää tätä rakastamisen vakuuttelua,

Elän kristillisessä kuplassa

Metro-lehden toimittaja ja kolumnisti Janne Metso, kolumni 29.4.2015.

Minä en tunnista itseäni vaalituloksesta, koska elän kuplassa. Sen kuplan sisällä uskotaan Jumalaan ja kuvitellaan, että kristillisyyteen kuuluu lähimmäisenrakkaus.

Kristillisyydellä ratsastavat perussuomalaiset vaa-tii maahanmuuton vähentämistä muun muassa, koska muslimien virta uhkaa kristillisiä arvoja.

Jumalalle omistettu kohtu – Ruotsin tv:n Naiset lestadiolaisuudessa

 

Ruotsin television suomenkielisissä Uutisissa käynnistyi ohjelmasarja Naiset lestadiolaisuudessa. Ensimmäinen osa lähetettiin maanantaina 10.11.2014.

Ohjelmasarja päätettiin toteuttaa, kun