Aihearkisto: vapaus

”Kunpa olisit kuollut ennen kuin jätit uskon”


”Jos ajattelen lapsuutta vain lestadiolaisuuden uskon ja sen opetuksien näkökulmasta, se oli kamala. Minä en lapsena enkä nuorena voinut yhteisössä ja sen opetuksissa koskaan hyvin.”

”Toivon, että jokaisessa lestadiolaisessa perheessä ja yhteisössä elävällä saisi olla yhtälainen oikeus valita myös toisin. Siihen voisi olla enemmän mahdollisuuksia jo lapsena, ja sitä pitäisi pystyä tukemaan yhteisön sisältäkin.” – Olli  K.

Olemalla vain minä olen minä

Beautiful_world_kaunis_1

Kunpa sinä olisit kuollut, ennen kuin lähdit.

Sen minulle sanoi useampi vanha ystäväni, kun lähdin useampi vuosi sitten vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä. Sen olen kuullut sanottavan myös monelle muulle.

Kirjoitan tästä aiheesta, koska tämä on ollut minun kasvuympäristöni. Koen itse, että kasvoin yhteisöstä irti jo pienestä lapsesta.

Yhteisön jättämät jäljet ovat kuitenkin hyvin lopullisia.

Yhteisö tulee seuraamaan aina elämässäni jollakin tasolla mukana. Vaikka se ei enää ole ollut vuosiin minussa, suurin osa suvusta siihen kuuluu.

Kaikki se mitä … Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): 2000-luku, ahdistus, alakulttuuri, anteeksianto, arvot, bans, eettisyys, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, forbidden things, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, laestadianism, lapsuus, leimaaminen, miehen asema, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Taivaslaulun kantaesitys tänään 28.8. Tampereella ja 12.9. Oulussa


– Vilja. Olen tässä. Oon ihan sun vieressä. Meidän koti on tässä, oma koti. Älä katoa multa. Autan sua. Rakastan sua. – Aleksi.

Taivaslaulu_8_P_TTTPauliina Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu (2013) yllätti ja hurmasi suomalaiset. Tuhannet ihmiset ovat jonottaneet kirjaa kirjastoista kaikkialla maassa, kritiikit ovat ylistäneet sen upeaa kieltä, lämpöä ja viisasta suvaitsevaisuutta.
Myös tuhannet vanhoillislestadiolaiset ovat lukeneet sen. Harva  uskovainen on voinut silmän kostumatta sen lukea.

Romaanista dramatisoidun näytelmän kantaesitys on tänään Tampereen Työväen Teatterissa, lauantaina 29.8. klo 19, suurella Eino Salmelainen -näyttämöllä. Oulussa ensi-ilta on 12.9. klo 19 kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.  (Näyttelijätiedot löytyvät tästä Aamulehden jutusta.)

… Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, eettisyys, ehkäisykielto, epäily, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, forbidden things, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, lapset, lapsuus, leimaaminen, lisääntyminen, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, naiseus, normit, nuoret, opilliset kysymykset, perhe, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, syyllistäminen, teatteri, vallankäyttö, vapaus, yhteisö, yhteisöllisyys

Sydämeni on valinnut ja hiljaa


– Se vaatii henkistä kestävyyttä ja joustavuutta ehkä enemmän kuin mikään muu aiemmin kokemasi. – Meri, fil.yo, opiskelija.

Jos siitä lähtee, kaikki muuttuu: identiteetti, seksuaalisuus, elämäntapa ja arvomaailma.Saara Tuomaala, FT, tutkija.

*        *         *

”Suviseurakaupunki oli sateinen kun saavuimme. Nopeasti huomasin sen mistä olin kuullut. Se ei olisi enää samanlaista kuin joskus. Olin muuttunut ja näin monet asiat uusin silmin. Niin suureen muutokseen en ollut edes varautunut.”

*        *         *

”Kukaan ei tiedä jäähyväisistäni, joita teen sisälläni niinä hetkinä. Kerron vasta myöhemmin.

Olen tehnyt päätökseni: se on minussa. Kysyn ulkoilmalta, taivaalta, sydämeltäni, kaikelta toista vastausta. Sitä ei tullut. Sydämeni on valinnut ja hiljaa.

Mistä tuo rauhallinen varmuus oli saapunut?

Woman_Lady_nainen
En tiedä vieläkään. Olin varmaankin hitaan alitajuisesti kypsynyt ajatukseen, vaikken edes ollut tietoisesti … Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): arvot, ehkäisykielto, elämäntapa, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, kiellot, kontrollointi, laestadianism, lisääntyminen, naisen asema, naiseus, normit, norms, nuoret, perhe, seurat, uskon jättäminen, vapaus, yksilöllisyys

Kasvoitko uskovaisessa suurperheessä?


 

Tahdotko kertoa kokemuksistasi suurperheen jäsenenä?

Suurperhe_omakuva_6

Opiskelija Tuuli Leinonen pyysi jokin aika sitten  blogin lukijoilta kuvauksia lapsuudesta vanhoillislestadiolaisessa suurperheessä. Hän on saanut jonkin verran vastauksia tiedusteluunsa, mutta valmistuakseen graduun tarvitaan vielä kertomuksia monipuoliseksi tutkimusaineistoksi. Kerro siis sähköpostitse kokemuksistasi ja tunteistasi lapsuudesta suurperheessä, mielellään 7.5. mennessä.

Voit kertoa lapsuudenkokemuksistasi vapaamuotoisesti. Tutkija on ennalta muotoillut muutamia kysymyksiä vastaamisen helpottamiseksi (ks. alla). Kysymykset on kuitenkin tarkoitettu vain suuntaa-antaviksi, ja voit muotoilla vastauksesi haluamallasi tavalla.

Tuulin ohjeita ja vinkkejä

”Olen sosiaalipsykologian opiskelija Tampereen yliopistosta, ja käsittelen pro gradu -tutkielmassani vanhoillislestadiolaisessa uskonyhteisössä vallitsevaa kielteistä suhtautumista raskauden ehkäisyyn.

Tutkielmaani varten pyrin keräämään mahdollisimman monipuolisen kokoelman kuvauksia suurperheen arjesta ja sen herättämistä tunteista kaikessa rikkaudessaan.

Jos sinulla on kokemuksia suurperheen jäsenyydestä (äiti, isä, lapsi) entisenä tai nykyisenä vanhoillislestadiolaisena, pyytäisin sinua kirjoittamaan minulle kokemuksistasi. Toivoisin kertomuksesi käsittelevän kokemaasi suurperheen arkea realistisesti kaikkine puolineen. Voit kirjoittaa omin sanoin, ja halutessasi voit lähestyä ilmiötä esimerkiksi seuraavista näkökulmista:

– Millaisena olet kokenut suurperheen jäsenyyden?

– Oletko kokenut saavasi itse päättää perheesi koosta?

– Onko perheessäsi ilmennyt uupumiskokemuksia? Mistä arvelet niiden johtuneen?

– Toivoisitko tai olisitko toivonut, että perheesi lapsiluku olisi (ollut) pienempi tai suurempi kuin se on?

– Miten raskaudet ja synnytykset ovat vaikuttaneet kehoosi ja kehonkuvaasi?

Kertomuksesi muodon ja pituuden voit kuitenkin määritellä itse, ja edellä luetellut kysymykset on tarkoitettu vain suuntaa antaviksi. Lyhyetkin kertomukset ovat tervetulleita!

Käsittelen aineistoa täysin luottamuksellisesti ja poistan aineistosta kaikki tiedot, joista vastaajien henkilöllisyyden voisi tunnistaa. Halutessasi voit … Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): äitiys, ban of birth control, ehkäisykielto, elämäntapa, forbidden things, identiteetti, identity, isyys, kasvatus, koulu, lapset, lapsuus, lisääntyminen, miehen asema, naisen asema, naiseus, normit, norms, nuoret, perhe, suurperhe, tiede, tutkimus, vapaus, vastuullisuus, yhteisö, yhteisöllisyys

Lapsi vanhoillislestadiolaisperheessä


Kasvoin 10 lapsisen perheen toiseksi nuorimmaisena. Jo murrosikäisenä ihmettelin tämän uskonlahkon toimintaa.  Brainwash_aivopesu

Ihmisethän manipuloidaan tekemään, mitä nämä ns. ”saarnaajat” käskevät. Sitten kytätään ja seurataan, että onko kaikki tehneet niin kuin saarnaajat opettavat.
Siinä uskossa JUMALA on hyvin ankara ja manipuloiva. Lapsikin on … Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, anteeksianto, avioliitto, äitiys, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, häpeä, identiteetti, identity, ilo, in English, insesti, kaksinaismoralismi, kasvatus, kontrollointi, lapset, lapsuus, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, mielenterveys, naisen asema, naiseus, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, Paavali, perhe, puhujat, sananjulistajat, seurakuntaoppi, suru, tieto, uskon jättäminen, vapaus, yksinäisyys

Järjetöntä! Eli sana viikonvaihteeksi


Uskomisen ydin koskee kaikkia maailman ihmisiä kaikkina aikoina. Se piilee täyden, ehdottoman armon osallisuudessa. Mutta miksi tätä ei ymmärretä?  ”TäälläTooker_peili_mirror_P me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin…” , sanoo Paavali.

Omakohtainen usko kuuluu irrationaalisuuteen. Mutta uskonnolliset opit ovat rationaalisia ilmiöitä. Opilliset kuviot ovat … Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, armo, bans, elämäntapa, harhaoppi, hartauskirjoitukset, hengellisyys, ihmisoikeudet, Jumalan sana, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, lakihengellisyys, luonto, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, Paavali, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, puhujat, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, seurakunta, seurakuntaoppi, seurat, sielu, spiritualiteetti, tasa-arvo, tuomitseminen, turvapaikka, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus

Onko ateisti aina kalju?


Anaksagoras_2

Anaksagoras (n. 500 – 480 eaa), kreikkalainen esisokraattisen ajan luonnonfilosofi

Olen entinen lestadiolainen, nykyinen ateisti. Tehdään käsitteet selväksi heti alkuun. Ateismi ei ole epäuskoa jumalia kohtaan eikä jumalien kieltämistä. Ateismi tarkoittaa sitä, että ihmiseltä puuttuu  jumalausko. Enkä muuten kuulu sitten niihin nuoriin, jotka käyvät ry:llä seuroissa ja tervehtivät ”jumalanterveellä” vaikka … Lue koko artikkeli…

42 kommenttia

Kategoria(t): arvot, ateismi, atheism, Jumala, kristinoppi, kuolema, spiritualiteetti, tiede, uskontokritiikki, vapaus