Aihearkisto: vihjailu

Elävän uskon pikatesti


Onko tuota ihmistä syytä tervehtiä Jumalan terveellä?

Te Siionin tyttäret, te olette kauniita ja ihania morsiamia Herran Siionissa psalminkirjoittajan toteamana. Siksi teidän ei tarvitse maalata itseänne, ei tarvitse pukeutua seksikkäästi Pariisin muodin mukaan, liian tiukkoihin farkkuihin jne. Kaikista näistä asioista ja monista muistakin oli puhe seurakuntapäivillämme. (Päivämies 1979.)

Lue koko artikkeli…

Mainokset

13 kommenttia

Kategoria(t): armoneuvot, bans, elämäntapa, forbidden things, hengellinen väkivalta, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, lakihengellisyys, leimaaminen, meikkaaminen, naisen asema, naiseus, normit, norms, painostaminen, rauhanyhdistys, seurakuntaoppi, syyllistäminen, vallankäyttö, vihjailu, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

Lestadiolaiset papit kirkossa: asemia, valtaa ja pelkkää feikkiä?


  • –  Minä toivon, ettei meidän arvostetut piispamme ja kirkkoherramme ja kirkkomme edustajat loukkaannu siihen, mutta minä tahtoisin neuvoa semmosta, että täältä Jumalan valtakunnasta pittää tulla neuvoa kysymään jos neuvoa tahtoo. Täällä on oikeat neuvot täällä Jumalan valtakunnassa. Täällä neuvotaan, miten ihminen tulee autuaaksi.Suviseurapuhuja Liperin suviseuroissa 2010.

Turun rauhanyhdistyksen puheenjohtaja, SRK:n johtokunnan jäsen Kimmo Puolitaival on todennut Kotimaassa:

Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi tukeutuu käsitykseni mukaan vahvasti Pyhään Raamattuun ja samalla evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin. Jumalan seurakunta on niiden mukaan uskovien yhteisö tai toisella luterilaisella ilmaisulla Jumalan armovaltakunta, jonka keskeinen tehtävä on Jumalan sanan saarna.

Kauniita sanoja. Mitä Kimmo Puolitaival jätti sanomatta? …Lue koko artikkeli…

9 kommenttia

Kategoria(t): erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, harhaoppi, hengellinen väkivalta, johtajat, johtokunta, kirkko, kristinoppi, luterilaisuus, opilliset kysymykset, pelastus, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakunta, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, taivas, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, vihjailu

Kun pyhästä paljastuu pahuus


Vaarallisinta on se paha, joka sokeasti uskoo itsensä hyväksi. Martti Lindqvist (1945-2004).

Lestadiolaisuudelle on melko vierasta avoin oman yhteisön epäkohtien käsittely, toteaa lastensuojelun tutkija, yhteiskuntatieteiden tohtori Johanna Hurtig tuoreessa haastattelussa Kirkonseutu-lehdessä (Laura Visapää: Pyhässäkin voi olla pahaa, 16.3.2011).

Hurtig tarkastelee varsin analyyttisesti sitä monikerroksista dynamiikkaa, jossa tiivis hengellinen yhteisö opetuksineen, yksilön ja erityisesti lapsen asema sekä väkivalta ja pedofilia väkivallan yhtenä muotona ovat kietoutuneet yhteen monimutkaiseksi vyyhdeksi. Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): arvot, eettisyys, elämäntapa, erehtymättömyys, hengellinen väkivalta, ihmisoikeudet, insesti, itsesensuuri, johtajat, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kasvatus, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, Kotimaa, lapset, lapsuus, manipulointi, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, pedofilia, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, Rippi, sananvapaus, sensuuri, seurakunta, seurakuntaoppi, synnit, syntien anteeksiantamus, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, uskon perusteet, uskontokritiikki, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, vihjailu, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

Aarno Haho: Kuuliaisuus tärkeämpi kuin omatunto


Reisjärven kristillisen opiston rehtorin tehtävästä eläkkeelle jäänyt puhuja, rovasti Aarno Haho piti 5.10.2008 Yhdysvalloissa, Minneapolisissa saarnan, jossa hän painotti kuuliaisuutta seu-rakunnan opetukselle kristityn kaikkein tärkeimpänä tekona. (Saarnan Suomea koskeva osuus luettavana suo-raan äänitteestä litteroituna tämän postauksen lopussa.)

Haho ei ole yksin ajattelussaan. Kristityn omantunnon sivuuttaminen on todellakin julki lausuttu hengellinen ohje nykyisessä SRK-lestadiolaisuu-dessa. Päivämiehessä käsitys on ilmaistu ytimekkäästi esimerkiksi huhtikuussa 2010 Outokummun nuoriso- ja seurakuntapäivistä kertoneen artikkelin otsikossa: ”Saara-äidin neuvot ohjaavat Jumalan lapsia” (Päivämies 15 14.4.2010). Tekstissä tarkennetaan seuraavasti: ”Jumalan lapsia ei ohjaa porukkahenki eikä henkilökohtainen omatunto; meitä ohjaavat Saara-äidin neuvot, Siionin ääni.”

Sekä yksilön omakohtainen usko että omatunto ovat ohentuneet pelkästään kuuliaisuudeksi yhteisölle, ne on ulkoisettu oman itsen ulkopuoliselle kollektiiville. Samaisesta ristiriidasta ovat kirjoittaneet Juho Kalliokoski ja Topi Linjama blogeissaan. myös Virpi Hyvärinen eritteli omantunnon syrjäyttämistä Topi Linjaman blogiin kirjoittamassaan analyysissa.

Videoelokuvat ja konsertissa käyminen ovat syntiä

Aarno Haho nosti parin vuoden takaisessa Amerikan-saarnassaan esiin erityisenä kristityn kuuliasuuden kohteena luopumisen videoelokuvien katselusta ja konsertissa käymisestä.

Ne ovat edelleenkin synti.  Ne edellyttävät Hahon mukaan oikealta uskovaiselta  ”ristin kantamista”, ja tämän ihminen osoittaa Jumalalle pidättymällä videoelokuvien katselemisesta ja kosertissa käymisestä, väittää Haho. Mitäpä tämä on muuta kuin tekojen oppia.

Hän selostaa amerikkalaisille, että nykypäivänä monet uskovaiset Suomessa ovat kuitenkin sitä mieltä, että video(DVD?)-elokuvat ja konsertissa käyminen ovat sopivia myös uskovaiselle eivätkä siis enää syntiä. Tämä käsitys on Hahon mukaan väärä.

Haho ennakoi ”puhdistuksia”

Haho ennakoi puheessaan, että nämä ihmiset tullaan erottamaan uskovaisten yhteydestä sisäisillä  ”puhdistuksilla”.

Opetusneuvos, rovasti Aarno Haho on ollut yksi SRK:n johtokunnan pitkäaikaisimpia jäseniä. Hän luopui tästä luottamustehtävästä vasta muutama vuosi sitten.

Hahon merkitys vanhoillislestadiolaisuudelle on ollut suuri erityisesti siinä prosessissa, kun vanhoillislestadiolaisuuden kristinopillista tulkintaa  on viety kohti nykyistä seurakuntakeskeisyyttä. Moni onkin todennut, että Kristuksen sijalle on uskomisen kohteeksi nostettu seurakunta

Prosessi alkoi jo 1960-luvulla, mutta sitä on voimistettu erityisesti 70-luvun kurinpidolla ja juurruttamalla seurakuntakeskeinen kuuliaisuusvelvoite usean sukupolven nuorten vanhoillislestadiolaisten mieliin erityisesti SRK:n opistoissa ja raamattuluokka- ja rippikoulutyössä. Hahon henkilökohtainen ideologinen vaikutusvalta on ollut erityisen merkittävää, sillä vuosikymmenten mittaisen SRK:n johtokunnan jäsenyyden lisäksi hän johti yhtäjaksoisesti peräti 36 vuotta Reisjärven kristillistä opistoa. Hän on ollut yksi niitä, jotka kasvattivat vanhoillislestadiolaisuuden nykyisen lakihenkisen, ehdotonta eksklusiivisuutta painottavan ja suorastaan fundamentalistisen siiven. Sellaista ei aikaisemmin vanhoillislestadiolaisuudessa juuri ollut.

Haho ja ”yhteistunto”

Yksi osoitus seurakuntakeskeisyydestä on se, että Aarno Haho on ollut aktiivisesti luomassa ja vakiinnuttamassa vanhoillislestadiolaisuuteen uutta käsitettä yhteistunto. Hän on puheillaan ja Päivämiehen kirjoituksillaan  joh-donmukaisesti vahvistanut kollektiivista seurakuntaan uskomista, ehdotonta kuuliaisuutta ja yhteistunnon asettamista vanhan luterilaisen käsitteen, yksilön omantunnon  ja yksin Raamattuun nojautumisen tilalle.

Yhteistunto-käsitteellä onkin jo onnistuttu lähes tuhoamaan vanhoillislesta-diolaisuudesta sekä henkilökohtaisen vastuun ajatus että luterilaisuuden peruslähtökohta, jonka mukaan uskon tulee perustua yksin Raamattuun. Kuten tunnettua, Martti Luther halusi oikaista katolisen kirkon oppia raamatulliseen suuntaan ja ryhtyi vastustamaan perinnäistapojen ja ulkoraamatullisten normien nostamista autuuden ehdoksi.

Varhainen lestadiolaiskanta: uskon tulee perustua yksin Raamattuun

Lestadiolaiset puhujat keskustelivat 1900-luvun alussa samasta kysymyksestä: kysymyksestä mihin uskon tulee perustua.

He kysyivät, pitäisikö seurakunnan neuvot nostaa Raamatun rinnalle. He päätyivät siihen, että näin nimenomaan ei pidä tehdä, koska ”seurakunta voi erehtyä”. he totesivat yksimielisesti: uskovaisille riittää yksin Raamattu.

”Jumalan sana on ainoa vahva ja pettämätön perustus, jonka päälle seurakunta rakennetaan. Seurakunta voi joskus erehtyä. Me emme oikein kunnioita Jumalan sanaa, jos siihen rinnalle pannaan mitään muuta perustusta.”

Juho Kalliokoski kirjoitti Kalevassa osuvasti: ”Kuuliaisuuden vaatimus Jumalan seurakunnalle vanhoillislestadiolaisuudessa on kuuliaisuuden vaatimus inhimilliselle ymmärrykselle, eikä Raamattu siihen opeta.” (Kaleva 24.9.2009.)

Myös Hahon Minneapolisissa pitämä puhe vahvistaa sen, miten mitättömänä Haho pitää kristityn henkilökohtaista omaatuntoa. Hän pitää sitä suorastaan haitallisena, vaarallisena asiana. 

Haho on osoittanut aikaisemminkin julkisesti kaipaavansa hoitokokouksia, joita hänen mukaansa on nykyisin aivan liian vähän. Puhujienkokouksessa 27.12.2007 Oulussa Haho lausui huolensa  siitä, ettei ”sielunhoitoa ole kirkkolain mukaisesti juurikaan käytetty 70-luvun jälkeen”. (Tiettävästi hoitokokouksia järjestetään edelleen, mutta pienimuotoisemmin kuin 1970-luvulla.)

Olisi erehdys pitää Hahon julkisia lausuntoja kaikkien vanhoillislestadiolaisen liikkeen opillisten linjanvetäjien kantana. Esimerkiksi Päivämiehessä on julkaistu myös Raamattu-korosteisia pääkirjoituksia, kuten esim. vuoden 2009  numerossa 40: ”Kestävän elämän perusta”.

Alla Hahon puheen se osa, jossa hän käsitteli vanhoillislestadiolaisuuden tilaa Suomessa. Teksti on litteroitu Hakomaja-sivustolle talletetusta MP3-äänityksestä.

”Suomessa on koteja, jotka eivät ole yksimielisiä toisten kotien kanssa”

”Tekstistä poikkeavasti puhun vielä tuosta kuuliaisuudesta. Suomessa on ollut sellaista, että jotkut ovat sanoneet että minun omatuntoni voi tehdä sitä ja sitä. Ja ne ovat eri mieltä Jumalan seurakunnan omantunnon kanssa. Pyhän Hengen äänen kanssa. Ja minusta on vaarallista lähteä tälle tielle. Sanon esimerkiksi sellaisen asian kuin video.

On sellaisia uskovaisia jotka sanovat:

– Minä voin hyvällä omallatunnolla katsoa videoista elokuvia.

On sellaisia kristittyjä jotka sanovat, että ”minä voin hyvällä omallatunnolla mennä konserttiin”.

He ottavat itselleen omia lupia. Ja ne eivät ole yhtä seurakuntaäidin kanssa. Siellähän Raamatussa sanotaan, että kun on vähässä uskollinen. niin se on paljossakin uskollinen. Joka on vähässä väärä, niin se on paljossakin väärä.

Ja Suomessa on sellaisia koteja, jotka eivät ole yksimielisiä toisten kotien kanssa.

Ja me sanomme näin,  että kun sitten tulee Jumalan aika, ja tulee sitten seurakunnassa puhdistuksen aika, sanomme sitä, että silloin kun eriseura syntyy, niin ne jotka jaetulla omalla tunnolla kulkevat, saattavat joutua väärälle puolelle.

On vaarallista se ettei ole yksimielinen Jumalan seurakunnan kanssa. Kannattaa sitä luopua ja kantaa ristiä kuin olla tottelematon.”

*    *    *

(Kirjoittaja: Nestori.)

Kuuntele puhe tästä.

Saarna ei ole enää kuunneltavissa LLC:n nettiarkistossa, mutta puheen tätä koskeva osuus on talletettu MP3-tiedostona  Hakomajassa. Suurkiitokset Admatalle tallennuksesta.

The sermon  is translated in English.

*     *     *

Lisää aiheesta:

Puhujan huomio: Opillinen harha puhujainkokouksissa 2007   

Juho Kalliokoski: Kysymys kuuliaisuudesta ja omastatunnosta

Juho Kalliokoski: Rippisalaisuudesta, ripistä ja salaisuudesta

Mitä jää puuttumaan, jos sitoo omantunnon vain Jumalan sanaan? (Juho Kalliokoski)

SRK-lestadiolaisuuden käsitys Jumalan sanasta (päättynyt vai jatkuva ilmoitus?)

Kertomus ja pöytäkirja lestadiolaiskristittyjen suuresta kokouksesta, Oulu, 1909. (Julkaistu mm. Mopin palstalla.)

Pääkirjoitus: Oikea yksilön vapaus perustuu Jumalan sanaan. Päivämies 31/2009.

Pääkirjoitus: Kestävän elämän perusta. Päivämies 40/2009.

x-vl: Kirjeeni SRK:lle -07.

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Topi Linjama: Eroon hengellisestä väkivallasta (Kotimaan blogi)

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan 

Verstaalla pohtija: Kilvoittelu armon varassa

Vastuu omastatunnosta puuttuu (Virpi H.)

Lassi Hyvärinen: Kulttuurikielloilla ei ole raamatullisia perusteluja. Kaleva 29.3.2009.

Jumala tarvitsee nyt niitä, jotka lopettavat tottelemisen

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Polliisi Karhunen: Uskovainen ja järki

Miksi teatteri on syntiä? (Stiven Naatus)

Magdalena: Onko uskominen harkittua näyttelemistä?

Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

M. K. ja P. T:  Haluammehan pysyä kuuliaisina kollektiiville

Aarno Haho: Kristitty koti ja perhe aikamme murroksessa. Päivämies 3o, 2003.

Junker Jörg: Mara, teesit ja me

Saara-äidin neuvot ohjaavat Jumalan lapsia. Päivämies 15, 14.4.2010, s. 6.

7 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, bans, elämäntapa, ennuste, erottaminen yhteisöstä, forbidden things, hajaannukset, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, kannanotot, kasvatus, kiellot, konsertit, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, puhujat, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, televisio, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vihjailu

Hitsi mä en jaksa uskooo


Jatkuvasti lähipiiri kyselee, jotta millä teillä sä oikein oot…
Ne luulee, että olen joku kamala sarvipääpeto. Tuntuu tympeeltä elää jatkuvassa epäluottamuksessa.
En tajuu, mistä ne ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että olisin jotenkin väärästä hengestä.

Mua on jopa epäilty mieltymisestä maailmalliseen menoon, maailmalliseen musiikkiin jne, vaikken itessäni sellaisia piirteitä tunnista. En kuuntele maailmallista musiikkia, en nauti alkoholia, enkä käy ravintoloissa.

Mistä ihmeestä lähelläni olevat ihmiset ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että minä harrastaisin tuollaista syntielämää?

Jotenkin rupeaa tuntuu raskaalta tämä, koska ihan sama, mitä tein, olen kuitenkin heidän mielessään synnissä eläjä. Kertooko joku minusta muunneltua totuutta, vai mistä tää valtava epäluottamus johtuu?

Onko ehkä jotku selän takana puhuneet, että minun näköinen ihminen käy baareissa tms. Voi ku tietäis.
Ite en oo kertaakaan baareissa sisällä käynyt, kuuntelen vain klassista ja SRK:n äänitteitä. En ole ikinä maistanut alkoholijuomia jne.

Tympeetä, ku mä en ilmeisesti osaa perustella noille, etten todellakaan tee kyseisiä syntejä. Ne jotenkin kokee minun valehtelevan, vaikka puhun ehdotonta totuutta :(.

Väkisin tässä rupee sitten itekkin epäilemään itteään, vaikka sen tiedän tasan tarkkaan, etten ole kertaakaan juonu tai tehny muita epäiltyjä asioita!!
Lähinnä epäilen sitä, onko mun uskos jotai vikaa sit, ku tällasii käsityksii päässy syntymään….

*   *    *

Ajattelemisen aihetta antoi  nimimerkki Lirlies” (Julkaistu Suomi 24 -palstalla).

Kyösti Haukipuro: ”Ei sääntöjä”

— Lestadiolaisuus painottaa nykyisin enemmän kasvatuskristillisyyttä kuin julistuskristillisyyttä. Kasvatuksella ja ohjauksella — ei säännöillä — on keskeinen merkitys esimerkiksi perheiden elämässä. (Vantaan Lauri 20.5.2003.)

Aiheen vierestä:

Vanhoillislestadiolaisuuden syntilista

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

Crisy: …mite ihanaa suvareis on!

Guitar Hero: Rehellisyys itselleen

Irtiotto kaksoiselämästä

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden

Syntinen ja sairas: Äiti tyttärelle: Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema “   

Herpert: Minkä nuori kieltää? Syntien sovituksen… vai elämäntapanormin?

Säde: Onko omakohtainen usko itse asiassa tabu?

Voittaako järki sittenkin?

3 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, elämäntapa, epäily, hengellinen väkivalta, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, leimaaminen, manipulointi, mielenterveys, musiikki, normit, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, retoriikka, sananvapaus, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, vihjailu

Alaranta: Kokousta pukkaa, ”ollaan hänestä huolissaan”, porukalla


Seurakunnan pastorin kännykkä pirahti, tuli tärkeä puhelu. Hoitokokousta pukkaa. Jälleen.

Huolinkaisia

Erään ”veljen” kanssa olin puhelimessa. Kuulin, että ollaan ”huolestuneita” eräistä henkilöistä. Tällainen ”huolestuminen” on tietyissä piireissä aika yleistä. ”Huolestutaan” milloin mistäkin ja milloin kenestäkin.

”Huolestumisen” kohteelle ei anneta puolustautumismahdollisuutta vaan ”huolestujat” ”huolestuvat” ihan omin neuvoin ja yleensä vielä isolla porukalla. ”Huolestuminen” kun on paljon mukavampaa porukassa.

Jos halutaan lähestyä ”huolestuttavaa” hankitaan tietysti ensin iso porukka ja järjestetään painostava tilanne, jossa ”huolestuttava” saa olla kuunteluoppilaana ja syytteiden kohteena. Kahden kesken ei tietenkään tarvitse kertoa ”huolinkaisia” vaan se on mukavampaa isolla porukalla.

Voisi olla paikallaan joskus ”huolestua” ihan itsestä. Se on terveellistä jos mikä.

*    *     *

Hengellinen väkivalta on vaarallista ja tappavaa. Vuosien saatossa moni on laskenut matkasauvansa ennenaikaisesti hengellisen väkivallan uhrina. Joku oman käden kautta, joku toinen mielenterveyden petettyä, kolmas siksi, ettei sydän kestänyt.

Jos kohtaat hengellistä väkivaltaa puutu siihen aina. Älä sulje silmiäsi vaan estä väkivalta. Jos joudut hengellisen väkivallan uhriksi, ilmoita asiasta eteenpäin ja tee tapauksesta julkinen.

Kiusaaminen on AINA väärin.

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Johannes Alaranta, pappi 30 ja risat, joka pitää blogia ”Huutavan ääni korvassa”.  Hän on varoitellut hoitokokouksista, jotka ovat jälleen alkaneet yleistyä.  Hän  kirjoittaa blogia sekä Ioannis Gostaja -nimimerkillä tänne että keskustapuolueen Verkkoapilaan.

Aiheeseen liittyvää:

Ioannis Gostaja: Huolinkaisia

Ioannis Gostaja: VäkiVallaton?

Puhuja rauhanyhdistyksellä: “Olet noussut Jumalanvaltakuntaa vastaan!”

Matias Haukkala: Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi: näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta. Historian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.

Nestori:  Hoitokokous on väkivaltaa, ei sielunhoitoa

Juho Kalliokoski:  Laittomuuksista ja pelokkaasta hiljaisuudesta tukeen ja rohkaisuun

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolaisuuden hiljaisuus ja pelko   

Vuokkko Ilola:  Hoitokokoukset pitää selvittää!

Tanja Kukkula: Mikä tekee uskonnosta painostavan? Tutkimus uskonnollisen painostuksen kokemisesta kokijan näkökulmasta. Turun yliopisto 2007.

Aila Ruoho: Päästä meidät pelosta: hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä. Helsigin yliopisto, 2010.

Speedy: “Olinko hölmö -?”

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

Tuiralainen: Väkivallan peittely leimaa vanhoillislestadiolaista liikettä – ja samoin kirkkoa

Uskonnollinen väkivalta (Wikipedia)

2 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, eettisyys, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kontrollointi, kuuliaisuus, manipulointi, nettikeskustelu, painostaminen, pelko, pelot, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sielunhoito, suvaitsevaisuus, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, vihjailu, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Juho Kalliokosken kokemukset: laittomuuksista ja pelokkaasta hiljaisuudesta tukeen ja rohkaisuun


Parikymppinen vanhoillislestadiolainen Juho Kalliokoski perusti viime syksynä Kotimaan netitsivustolle blogin, jossa hän käynnisti keskustelun herätysliikkeen opillisesta tilasta. Keskustelu on osoittautunut Kotimaan kymmenien blogien joukossa yhdeksi kaikkein vilkkaimmista ja aktiivisimmista. Kalliokoski on hiljattain analysoinut syksyisen keskustelualoitteensa saamaa vastaanottoa.

– Minut on yllättänyt paitsi kielteisimmän palautteen jyrkkyys, myös myönteisen palautteen laajuus ja laatu. Kriittisyyteni herätti paniikkireaktioita, hän toteaa. Hän kertoo kohdanneensa tyrmistyttävää painostusta ja uhkailua, eli sanalla sanoen henkistä väkivaltaa, jota on kohdistettu jopa hänen läheisiinsä. Toisaalta hän on saanut rohkaisua ja tukea sekä vakailta, vanhoilta uskovaisilta ihmisiltä että nuoremmalta polvelta kristillisyydessä.

Herätysliikkeen sisäinen tila erikoisine, jopa laillisuuden rajoille ulottuvine menettelytapoineen jättää hämmentäviä kysymyksiä ilmaan.

– Mukavimmin vanhoillislestadiolaisessa kasvatuskristillisyydessä pärjää se, joka mahtuu kohtuudella elämäntapanormien asettamiin puitteisiin ja joka ei ole juurikaan kiinnostunut kristinuskosta, toteaa Kalliokoski. Hänen aikomuksensa on jatkaa  edelleen julkista keskustelua rajuista kokemuksistaan huolimatta.

”- Vanhoillislestadiolaisen keskustelukulttuurin tabujen rikkomisen seuraukset ovat ainakin minun tapauksessani olleet vaikuttavia. Mylläkän seuraaminen olisi ollut ja olisi paitsi sosiaalipsykologisesti äärimmäisen mielenkiintoista, myös teatraalisuudessaan koomista ellei uteliaisuutta ja hilpeyttä latistaisi se, että kyse on tapahtumista omissa ihmissuhteissa.

Nimittely, uhkailu ja leimaaminen lyömäaseina

Saamani palautteen mukaan olen muun muassa selvästi kokoilemassa eriseuraa ympärilleni ja sotimassa Jumalan valtakuntaa vastaan. Minua on nimitetty omavanhurskaaksi, lakihenkiseksi ja omalakiseksi. Minua on käytetty esimerkkinä sudesta, joka lopun aikoina nousee Jumalan valtakunnasta sitä raatelemaan (Ap.t.20:29). Kuulemma olen teoillani kieltänyt uskoni. Minut on rinnastettu Korahiin, Dataniin ja Abiramiin (4.Moos.16:1->) ja Lutherin hurmahengiksi kutsumiin talonpoikiin (Luther: Talonpoikien murha- ja ryöstöjoukkoja vastaan). Minulle on kerrottu, että olen kasvanut niin suureksi, etten ole enää armon tarpeessa.

Itse kukin voi arvioida, miten hyvin tässä blogissa olevat kirjoitukseni antavat aihetta ylläolevaan.

Avointa keskustelua jatkettava

Minulle saamani palaute on näyttö siitä, että on syytä jatkaa yrityksiä herättää keskustelua keskustelemattomuuden kulttuurissamme; kehityksen mahdollisuudet ovat valtaisat.

Avoin ja rehellinen vuorovaikutus ei uskonliikkeessäni ole mahdollista niin kauan, kuin avoimesti kriittistä kannanottoa ei kyetä käsittelemään, vaan siihen reagoidaan (tai, sallitaan reagoitavan: ylläkuvatun tapaisia lausuntoja esittäneiden joukko on hyvin rajallinen) kutakuinkin raskaimmilla ulottuvissa olevilla hengellisillä lyömäaseilla ja lyömällä niillä mieluummin vastustettavan puheenvuoron esittänyttä kuin itse puheenvuoroa.

Myös sukulaista uhkailtiin

Pidän kritiikin vastaanottokykyä vanhoillislestadiolaisuudessa kuvaavana sitä, että yleisönosastokirjoitukseni jälkeen syksyllä lähisukulaiseni, jonka numero oli omaani helpommin löydettävissä, joutui epämääräisten joskin kaanaankielisyydessään tuttujen hengellissävytteisten uhkausten ja yöllisten häirintäsoittojen kohteeksi. Jossain on ollut ilmapiiri, joka on madaltanut kynnystä niin, että ainakin yksi ilmeisen heikosti harkintakykyinen henkilö ryhtyi tällaiseen aktivismiin.

Te, joita kuunnellaan siioneissanne. On uskovaisia, jotka (oletan) 60- ja 70-luvuilla ovat saaneet käsityksen, ettei keinojen moraalisuuden tai laillisuuden suhteen tarvitse olla turhantarkka silloin, kun toimitaan Jumalan valtakunnan nimissä, ja joista moni on tänään siinä iässä, ettei ollenkaan välttämättä kykene kantamaan vastuuta teoistaan.

En enää ajattele, että minun tulisi kristillisen lähimmäisenrakkauden vuoksi sietää kaikki ylilyönnit siksi, että niihin ryhtyjä uskoo toimivansa oikein. En usko, että minua enää sivutaan seurakuntapäivien keskusteluissa siten kuin syksyllä, mutta jos niin tapahtuu, ottakaa asiaa kommentoidessanne huomioon, että joku yksinkertainen sielu saattaa saada ajatuksen kantaa oman kortensa Jumalan valtakunnan hyväksi tässä asiassa, joten keinojen valintaan voi myös olla syytä ottaa kantaa.

Kynnykseni reagoida asiattomuuksiin vastaisuudessa rikosilmoituksella on matala, varsinkin jos häiriköinti osuu läheisiini, joilla ei ole tekemisiini mitään osaa. Tekemisistäni ja näkemyksistäni vastaan yksin.

Reaktiot tyrmistyttäneet muitakin

Minut on yllättänyt paitsi kielteisimmän palautteen jyrkkyys, myös myönteisen palautteen laajuus ja laatu. Olen esimerkiksi saanut vakailta vanhoillislestadiolaisilta uskovaisilta – joiden uskoa muut yleensä ottaen eivät kyseenalaista – neuvoja, kuinka suojautua vanhoillislestadiolaisten uskovaisten harjoittamalta hengelliseltä väkivallalta. Joidenkin on vaikea uskoa, että ylipäänsä puhun samaisesta herätysliikkeestä kertoessani äärimmäisiä esimerkkejä herättämistäni reaktioista; niitä pidetään pöyristyttävinä.

Olen saanut huomata, ettei se omakohtaista uskonelämää vieroksuva pintapuolisesti kristillinen yhteisökulttuuri, jota pohjalaisessa jokilaaksossa asiaa tarkastellessa saattaa erehtyä pitämään vanhoillislestadiolaisuuden ainoana todellisuutena, olekaan kuin osa uskonyhteisöäni. En kritisoi vanhoillislestadiolaisuutta, vaan eräitä ilmiöitä siinä.

Vanhoillislestadiolaisuudessa perinteisesti on jaoteltu ihmiset vuohiin ja lampaisiin heti kättelyssä. Minua hengellisellä tervehdyksellä (Jumalan terve/Jumalan rauhaa(n)) tervehtimästä lakanneita tiedän kaikkiaan kaksi.

Kourallinen on niitä, jotka ovat enemmän tai vähemmän suoraan antaneet ymmärtää pitävänsä minua armosta osattomana, mutta jotka eivät ihan niin voimakkaasti arvioonsa luota, että osoittaisivat sen tervehdyksellä, tai toimisivat kuten Kristuksen seurakunnan ykseyden ja keskinäisen rakkauden ja yksimielisyyden vaaliminen edellyttää, eli pyri edistämään yhteisen näkemyksen muodostamista asiassa seurakunnan kesken.

Pelokkaat vaikenijat mukavuusalueellaan

Huomattava enemmistö kaikista tuntemistani vanhoillislestadiolaisista ei ole pitänyt tarpeellisena ottaa minkäänlaista kantaa esille nostamiini kysymyksiin tai edes osoittanut olevansa niistä tietoinen, vaikka syksyinen tempaus takasi minulle niin vahvan hengellisesti spitaalisen maineen, että siitä tietämättömiä en usko juurikaan olevan; tiiviissä yhteisössä uutinen leviää kyllä.

Syitä vaikenemiseen on varmasti lukuisia, mutta yleisimpiin uskoakseni lukeutuu ja muiden syiden taustalla vaikuttaa pelko. On turvallista olla osoittamatta kiinnostusta hengellisiä kysymyksiä kohtaan.

Mukavimmin vanhoillislestadiolaisessa kasvatuskristillisyydessä pärjää se, joka mahtuu kohtuudella elämäntapanormien asettamiin puitteisiin ja joka ei ole juurikaan kiinnostunut kristinuskosta.

Kiinnostuksen osoittaminen on riski, koska todellista kiinnostusta on vaikea kanavoida hyväksyttyihin, usein varsin kapeisiin uomiin.

Luotan siihen, että ajan myötä vanhoillislestadiolaisuudessa huomataan, että taivas ei putoa kenenkään niskaan, vaikka asioista keskusteltaisiinkin avoimesti. Syksyllä oli lähestulkoon mahdotonta saada aikaan laadukasta ajatuksenvaihtoa seurakuntakäsityksestämme, koska avoin kriittisyyteni useimmissa herätti eriasteisia paniikkireaktioita. Toki silloinkin oli meikäläisissä niitä, jotka pystyivät asiaa rauhallisesti tarkastelemaan. Myös eri mieltä olevissa.

Liikekitka kuulemma on lähtökitkaa pienempi. Pääsen kokeilemaan säännön soveltuvuutta, kun lähiaikoina jatkan itse aiheen pohtimista.”

*    *    *

Ei voi muuta sanoa kuin että Kalliokoski törmäsi samoihon ilmiöihin, joihin nettikirjoituksista päätellen ennen häntä törmäsivät ne, jotka aikoinaan 80-luvulla yrittivät käynnistää keskustelua hoitokokousten tapahtumista.

Tässä mittakaavassa julkista keskustelua omalla nimellään ei kuitenkaan ole kukaan vanhoillislestadiolainen rohjennut käydä vuosiin. Silloin tällöin on joku yksittäinen jotakin yrittänyt tehdä hengellisen keskustelun virittämiseksi, mutta heidät on kerta toisensa jälkeen onnistuttu pelottelemaan hiljaisiksi tai muuten vaiennettu (vrt. ns. nuorten teologien ryhmä ja heidän Sana-lehdessä julkaisemansa artikkelin henkilökohtaiset seuraamukset; Stiven Naatuksen hyllytystapaus; Espoon raamattuluokkatapaus jne.).  

Tänään tilanne on kuitenkin toinen. Ajatukset, mielipiteet ja Raamatun lukemisesta ja vakavista keskusteluista nousseet pohdinnat löytävät netissä samoista kysymyksistä kiinnostuneita lukijoita. Hyvin perusteltu kritiikki herättää ajattelemaan – ainakin joitakin.  

Nykyajan hyvinkoulutetut ihmiset ovat totuttautuneet ajattelemaan ja kommentoimaan itsenäisen harkintansa pohjalta. Nettiaikana ihmisten sanan-, ajatuksen ja mielipiteenvapaus näyttää ainakin päällisin puolin lisääntyneen.

Kaikkia ei myöskään enää tyydytä pelkkä elämäntapakristillisyys, vaan uskoa halutaan elää todeksi rehellisesti ja avoimesti tässä ajassa, jossa meitä haastaa vastuullisuus oman toiminnan seuraamuksista paikallisesti ja globaalisti.

Asialla on kuitenkin myös toinen puoli. Nettiaikana voidaan myös ottaa käyttöön entistä härskimpiä keinoja liikkeen johdon kannalta ”kiellettyjä ja vääriä” mielipiteitä esittäneen henkilön ja hänen läheistensä painostamiseksi ja maineen mustamaalaamiseksi.

Pahantahtoinen häiriköinti voidaan ulottaa häikälemättä jopa työpaikkaan ja perhe- ja ystävyyssuhteisiin saakka. Tästä alkaa olla jo monella tyrmistyttäviä kokemuksia. Sellaista saa aikaan fundamentalistien viha ja pelko vapautta kohtaan.  Kalliokoski ei todellakaan liioittele maininnassaan rikolliseksi luokiteltavasta toiminnasta.

Kannattaa pitä ämielessä, että lain mukaan yksityishenkilöiden henkilöön käyvässä arvostelussa on varsin matala kynnys syyllistyä lainvastaisuuksiin (kunnianloukkaus), kun taas yhteisöjen toimintaa, kuten hengellisen liikkeen opetuksia ja uskomuksia on  täysin laillista kyseenalaistaa julkisesti sananvapauslain perusteella. Hengellisen kuuma-kallenkin kannattaa siis panna ennemmin jäitä hattuun ja opetella keskustelemaan varsinaisesta aiheesta kuin turvautua rikollisiin  keinoihin saadakseen keskustelijan suun tukituksi.

Mutta nykyisin vanhat konstit eivät enää pure.Kaikki eivät enää piittaa eiväktä hätäänny pelotteluyrityksistä – vaan sen sijaan kirjaavat ne huolellisesti muistiin ja julkistavat nekin netissä, kuten Kalliokoski tässä analyysissaan aivan oikein ja korrektisti teki.

Tämä onkin suositeltavaa: jos joudut painostuksen kohteeksi, esimerkiksi kotirauhan häirinnän tai nettikiusaamisen muodossa, talleta asiasta tiedot talteen kirjoittamalla ne huolellisesti muistiin. Jos joudut tekemään asiasta rikosilmoituksen, poliisilla on välittömästi käytettävissään selkeät faktatiedot tapahtuneesta.

Kuten Kalliokoski yllä toteaa, keinoja jotka vanhoillislestadiolaisuudessa hyväksyttiin ja käytettiin vielä 70-luvulla, eivät pelitä enää nykypäivänä. Ne ovat yksinkertaisesti laittomuuksia.

Kommentteja ja keskustelua Juho Kalliokosken blogissa.

Kysymys kuuliaisuudesta ja omastatunnosta

Mitä jää puuttumaan jos sitoo omantunnon vain Jumalan sanaan

Ihan mukava kesäjuhlafiilis

Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

Lucas: SRK:n johtokunta torjui tiedon levittämisen lasten hyväksikäyttörikoksista

4 kommenttia

Kategoria(t): arvot, avainten valta, eettisyys, elämäntapa, epäilykset, erehtymättömyys, eriseura, erottaminen yhteisöstä, hajaannukset, hengellinen väkivalta, ihmisarvo, ihmisoikeudet, Jumalan sana, kaksoisviestintä, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kilvoittelu, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, normit, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, sananvapaus, sensuuri, suvaitsevaisuus, synnit, totteleminen, tulevaisuus, tuomitseminen, uhkailu, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, vihjailu, yksilöllisyys, ystävyys