Avainsana-arkisto: 1960-luku

Uskonsota keittiössä: hampaaton kirkko ei auta lestadiolaisen yhteisön uhreja


maija_leena_rova_uskonsota_keittiossa_

Hiljattain julkaistu kirja Uskonsota keittiössä  antaa äänen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä irtaantuneiden ihmisten kokemuksille. Se kertoo myös uuden identiteetin rakentamisesta ja tasapainoisen elämän jatkamisesta liikkeen ulkopuolella.

Kirjan toimittaja VTT Maija-Leena Rova toivoo, että kirja toimii vertaistukena yhteisöstä eroamista harkitseville.

Lisäksi hän toivoo, että kirjaa lukisivat ne, joilla on mahdollisuuksia auttaa ja tukea vanhoillislestadiolaisten uskovien elämää liikkeen sisällä, esimerkiksi lestadiolaisjohtajat sekä kirkon johtajat ja työntekijät.

Espoon piispa Tapio Luoma haastatteli Rovaa Helsingin kirjamessuilla (ks. video alla).

Rova muistuttaa, että kirkon johto ei ole riittävän tarmokkaasti puuttunut lestadiolaisuuden epäkohtiin, vaan ”yliymmärtää” uskonyhteisön opetuksen vahingollisia piirteitä. Kirkko on myös ohittanut niistä ihmisille seuranneita vakavia ongelmia. Moni on kärsimystensä seurauksena kadottanut yhteyden kristinuskoon kokonaan.

Kirkon tulisi vihdoin kantaa vastuunsa suurimman herätysliikkeensä kohdalla ja suhtautua sen ongelmiin vakavasti.

 

Maija-Leena Rova kokee itse vapautuneensa lapsuuden traumoistaan oikeastaan vasta tämän kirjaprojektin myötä. Hän itse joutui lapsuudenperheessään keskelle uskonsotaa, jossa … Lue koko artikkeli…

Mainokset

3 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, arkkipiispa, arvot, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, concept of sin, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, kaksinaismoralismi, kannanotot, kiellot, kirkko, konsertit, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, leimaaminen, lisääntyminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, mielenterveys, musiikki, naisen asema, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, sielunhoito, sin, SRK ry., suurperhe, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, ulossulkeminen, Uncategorized, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, valta, väkivalta, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Jani Alatalo: Kielteinen kuva vl-uskosta voimistui 1960-luvulta lähtien


– Pohjolan kirkas tuli voisi valaista ja lämmittää koko kirkkoa, ellei sitä ymmärtämättömästi rajata vain meikämiehiä lämmittäväksi rakovalkeaksi. – Päätoimittaja Leino Hassinen, Kotimaa 30.3.1976.

Vanhoillislestadiolaisuuden johdon siirtyminen voimakkaasti maallikkopuhujien käsiin 1960-luvulla ja puhujien päättämät uudet kiellot ja normit johtivatSRK_2013_LOGO liikkeen julkisuuskuvan katastrofiin suomalaisessa yhteiskunnassa ja kansalaisten käsityksissä vl-uskosta, osoittaa Jani Alatalon tuore väitöskirjatutkimus. Seuraus oli, että puhujat ja SRK:n johto tekivät vakavan karhunpalveluksen herätysliikkeelle … Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1960-luku, 1970-luku, 1980-luku, ehkäisykielto, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, julkaisutoiminta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, lähihistoria, leimaaminen, lisääntyminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, puhujat, rauhanyhdistys, sananjulistajat, sananvapaus, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, syntilista, syyllistäminen, televisiokielto, tiede, tuomitseminen, tutkimus, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys

Siihen aikaan kun vielä Kristusta saarnattiin


Puhuja seurat_RR

Hiljennymme kuulemaan Jumalan sanaa. Meitä palvelee veljemme N.N. Mutta kuulemmeko me väärentämätöntä opetusta? Mistä tiedämme että näin on? Pystytäänkö usko ja oppi pikkuhiljaa väärentämään niin että emme huomaa sitä?

Rakkaat veljet ja sisaret! Tämä on Jumalan valtakunta. Ei tämä ole mikään herätysliike vaan Jumalan valtakunta.Jouko Haapsaari suviseuroissa 2007.

 _____________________________________

Edellä rakas veli totesi, että Jumalan valtakuntaan liittyy paljon tärkeitä kysymyksiä. On kysymyksiä, jotka ovat oikeita ja tarpeellisia, mutta saattaa olla myös kysymyksiä, joita meidän ei kannattaisi kysyä eikä pohtia.Tauno Kujala suviseuroissa 2007.

Onko seuroissa nykyisin yhtään saarnaa, jossa puhuja ei nostaisi esiin sanaparia ”Jumalan valtakunta”?  Ei. Enää ei Jumalan sanaa saarnata eikä seurapuhettagreeklamp1 pidetä ilman käsitettä ”Jumalan valtakunta”. … Lue koko artikkeli…

13 kommenttia

Kategoria(t): erehtymättömyys, luterilaisuus, retoriikka, Raamattu, yhteisö, armo, elämäntapa, historia, seurakuntaoppi, Jumalan sana, tutkimus, lähihistoria, 1970-luku, maallikkosaarnaajat, rauhanyhdistys, ulossulkeminen, armoneuvot, armonvälineet, kristinoppi, sananjulistajat, puhujat, Pölyttynyt, pelastus, opilliset kysymykset, omatunto, harhaoppi, seurat, kontrollointi, 1960-luku, 1950-luku

Onko kaikki pajunköyttä, eli onko SRK:n puheenjohtajalla televisio, ja ehkä urutkin?


50-luku 3

– En itse näe asioiden väärää hengellistämistä niinkään toimintakulttuuriimme liittyvänä – sana kulttuuri tulee tietääkseni latinasta ja tarkoittaa viljelyä. – SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen, Kotimaa24, 15.11.2011.

”Jumalan lapsia ei ohjaa porukkahenki eikä henkilökohtainen omatunto; meitä ohjaavat Saara-äidin neuvot, Siionin ääni.”Päivämies no 15, 14.4.2010.

Jotta pajunköyden paksuus havaittais, kurkistetaan vähäsen lähihistoriaan. Ja vähän kauemmaksikin. Sillä lopussa se hyväkäs historia pääsee aina yllättämään meidät! … Lue koko artikkeli…

7 kommenttia

Kategoria(t): 1800-luku, 1950-luku, 1960-luku, 1970-luku, 2000-luku, 2010-luku, Aimo Hautamäki, ban of television, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, forbidden things, historia, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, manipulointi, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, perhe, perheettömyys, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, retoriikka, sananvapaus, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, suurperhe, suvaitsevaisuus, televisio, televisiokielto, totteleminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta

Lain sulamaton kirsi


Vapauteen Kristus vapautti meidät”.  Mutta mitä onkaan ”vallesmannin henki”? 

”Eriseuraisuuden lahkon hengessä voidaan kyllä naamioitua oikeaoppisuuden ja evankeliumin taakse. Mutta se kaikki on vain näennäistä.  Sen alla on lain sulamaton kirsi, ja sieltä uhoaa kaiken tappava halla.”

Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): 1950-luku, 1960-luku, 1970-luku, 2010-luku, armoneuvot, evankeliumi, harhaoppi

SRK:n pöksylähetyskäsky


Saarnoissa on julistettu 1960-luvun lopusta lähtien, että ”Jumalanvaltakunta kasvaa sisältäpäin”. Tällä tarkoitetaan sitä, että kun uskovaiset pitävät ehkäisyä syntinä eivätkä muutenkaan rajoita lisääntymistään, Jumalalle syntyy koko ajan lisää jumalanlapsia.
Ajatus on Uuden testamentin vastainen. Sekä apostolit että Jeesus  nimenomaan torjuivat opetuksessaan tämänkaltaisen ajattelun.

…Lue koko artikkeli…

8 kommenttia

Kategoria(t): 1960-luku, äitiys, ban of birth control, bans, ehkäisykielto, hajaannukset, harhaoppi, johtajat, johtokunta, kiellot, kirkko, kontrollointi, lapset, lähihistoria, normit, norms, Päivämies, Raamattu, rauhanyhdistys, retoriikka, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, syyllistäminen, vallankäyttö

Henkioppi ja muita hoitokokousten harhaoppeja


– Henkien esiin kaivaminen oli melkoisen brutaalia toimintaa, kirjoittaa A-A Tami seuraavassa analyysissaan hoitokokousten taustalla hallitsevista opeista ja alistamisen mekanismeista. Keskeisin harhaoppi oli SRK:n edelleen opettama eksklusiivinen seurakuntaoppi, jota tukee opetus erehtymättämästä seurakunnasta ja sokeasta kuuliaisuudesta. Kirjoittaja on käynyt läpi SRK:n hoitokokousaikojen julkaisuja ja löytänyt peräti 19 eri henkeä,  joista puhujat vaativat silmätikuksi otetuilta uskovailta parannuksentekoa.  Lue koko artikkeli…

6 kommenttia

Kategoria(t): 1960-luku, 1970-luku, 1980-luku, avainten valta, erehtymättömyys, eriseura, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hajaannukset, harhaoppi, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, johtajat, kannanotot, kontrollointi, kuuliaisuus, lähihistoria, leimaaminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, pelastus, pelko, pelot, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, syntien anteeksiantamus, syyllistäminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö