Avainsana-arkisto: Aarno Haho

Aarno Haho: Kuuliaisuus tärkeämpi kuin omatunto


Reisjärven kristillisen opiston rehtorin tehtävästä eläkkeelle jäänyt puhuja, rovasti Aarno Haho piti 5.10.2008 Yhdysvalloissa, Minneapolisissa saarnan, jossa hän painotti kuuliaisuutta seu-rakunnan opetukselle kristityn kaikkein tärkeimpänä tekona. (Saarnan Suomea koskeva osuus luettavana suo-raan äänitteestä litteroituna tämän postauksen lopussa.)

Haho ei ole yksin ajattelussaan. Kristityn omantunnon sivuuttaminen on todellakin julki lausuttu hengellinen ohje nykyisessä SRK-lestadiolaisuu-dessa. Päivämiehessä käsitys on ilmaistu ytimekkäästi esimerkiksi huhtikuussa 2010 Outokummun nuoriso- ja seurakuntapäivistä kertoneen artikkelin otsikossa: ”Saara-äidin neuvot ohjaavat Jumalan lapsia” (Päivämies 15 14.4.2010). Tekstissä tarkennetaan seuraavasti: ”Jumalan lapsia ei ohjaa porukkahenki eikä henkilökohtainen omatunto; meitä ohjaavat Saara-äidin neuvot, Siionin ääni.”

Sekä yksilön omakohtainen usko että omatunto ovat ohentuneet pelkästään kuuliaisuudeksi yhteisölle, ne on ulkoisettu oman itsen ulkopuoliselle kollektiiville. Samaisesta ristiriidasta ovat kirjoittaneet Juho Kalliokoski ja Topi Linjama blogeissaan. myös Virpi Hyvärinen eritteli omantunnon syrjäyttämistä Topi Linjaman blogiin kirjoittamassaan analyysissa.

Videoelokuvat ja konsertissa käyminen ovat syntiä

Aarno Haho nosti parin vuoden takaisessa Amerikan-saarnassaan esiin erityisenä kristityn kuuliasuuden kohteena luopumisen videoelokuvien katselusta ja konsertissa käymisestä.

Ne ovat edelleenkin synti.  Ne edellyttävät Hahon mukaan oikealta uskovaiselta  ”ristin kantamista”, ja tämän ihminen osoittaa Jumalalle pidättymällä videoelokuvien katselemisesta ja kosertissa käymisestä, väittää Haho. Mitäpä tämä on muuta kuin tekojen oppia.

Hän selostaa amerikkalaisille, että nykypäivänä monet uskovaiset Suomessa ovat kuitenkin sitä mieltä, että video(DVD?)-elokuvat ja konsertissa käyminen ovat sopivia myös uskovaiselle eivätkä siis enää syntiä. Tämä käsitys on Hahon mukaan väärä.

Haho ennakoi ”puhdistuksia”

Haho ennakoi puheessaan, että nämä ihmiset tullaan erottamaan uskovaisten yhteydestä sisäisillä  ”puhdistuksilla”.

Opetusneuvos, rovasti Aarno Haho on ollut yksi SRK:n johtokunnan pitkäaikaisimpia jäseniä. Hän luopui tästä luottamustehtävästä vasta muutama vuosi sitten.

Hahon merkitys vanhoillislestadiolaisuudelle on ollut suuri erityisesti siinä prosessissa, kun vanhoillislestadiolaisuuden kristinopillista tulkintaa  on viety kohti nykyistä seurakuntakeskeisyyttä. Moni onkin todennut, että Kristuksen sijalle on uskomisen kohteeksi nostettu seurakunta

Prosessi alkoi jo 1960-luvulla, mutta sitä on voimistettu erityisesti 70-luvun kurinpidolla ja juurruttamalla seurakuntakeskeinen kuuliaisuusvelvoite usean sukupolven nuorten vanhoillislestadiolaisten mieliin erityisesti SRK:n opistoissa ja raamattuluokka- ja rippikoulutyössä. Hahon henkilökohtainen ideologinen vaikutusvalta on ollut erityisen merkittävää, sillä vuosikymmenten mittaisen SRK:n johtokunnan jäsenyyden lisäksi hän johti yhtäjaksoisesti peräti 36 vuotta Reisjärven kristillistä opistoa. Hän on ollut yksi niitä, jotka kasvattivat vanhoillislestadiolaisuuden nykyisen lakihenkisen, ehdotonta eksklusiivisuutta painottavan ja suorastaan fundamentalistisen siiven. Sellaista ei aikaisemmin vanhoillislestadiolaisuudessa juuri ollut.

Haho ja ”yhteistunto”

Yksi osoitus seurakuntakeskeisyydestä on se, että Aarno Haho on ollut aktiivisesti luomassa ja vakiinnuttamassa vanhoillislestadiolaisuuteen uutta käsitettä yhteistunto. Hän on puheillaan ja Päivämiehen kirjoituksillaan  joh-donmukaisesti vahvistanut kollektiivista seurakuntaan uskomista, ehdotonta kuuliaisuutta ja yhteistunnon asettamista vanhan luterilaisen käsitteen, yksilön omantunnon  ja yksin Raamattuun nojautumisen tilalle.

Yhteistunto-käsitteellä onkin jo onnistuttu lähes tuhoamaan vanhoillislesta-diolaisuudesta sekä henkilökohtaisen vastuun ajatus että luterilaisuuden peruslähtökohta, jonka mukaan uskon tulee perustua yksin Raamattuun. Kuten tunnettua, Martti Luther halusi oikaista katolisen kirkon oppia raamatulliseen suuntaan ja ryhtyi vastustamaan perinnäistapojen ja ulkoraamatullisten normien nostamista autuuden ehdoksi.

Varhainen lestadiolaiskanta: uskon tulee perustua yksin Raamattuun

Lestadiolaiset puhujat keskustelivat 1900-luvun alussa samasta kysymyksestä: kysymyksestä mihin uskon tulee perustua.

He kysyivät, pitäisikö seurakunnan neuvot nostaa Raamatun rinnalle. He päätyivät siihen, että näin nimenomaan ei pidä tehdä, koska ”seurakunta voi erehtyä”. he totesivat yksimielisesti: uskovaisille riittää yksin Raamattu.

”Jumalan sana on ainoa vahva ja pettämätön perustus, jonka päälle seurakunta rakennetaan. Seurakunta voi joskus erehtyä. Me emme oikein kunnioita Jumalan sanaa, jos siihen rinnalle pannaan mitään muuta perustusta.”

Juho Kalliokoski kirjoitti Kalevassa osuvasti: ”Kuuliaisuuden vaatimus Jumalan seurakunnalle vanhoillislestadiolaisuudessa on kuuliaisuuden vaatimus inhimilliselle ymmärrykselle, eikä Raamattu siihen opeta.” (Kaleva 24.9.2009.)

Myös Hahon Minneapolisissa pitämä puhe vahvistaa sen, miten mitättömänä Haho pitää kristityn henkilökohtaista omaatuntoa. Hän pitää sitä suorastaan haitallisena, vaarallisena asiana. 

Haho on osoittanut aikaisemminkin julkisesti kaipaavansa hoitokokouksia, joita hänen mukaansa on nykyisin aivan liian vähän. Puhujienkokouksessa 27.12.2007 Oulussa Haho lausui huolensa  siitä, ettei ”sielunhoitoa ole kirkkolain mukaisesti juurikaan käytetty 70-luvun jälkeen”. (Tiettävästi hoitokokouksia järjestetään edelleen, mutta pienimuotoisemmin kuin 1970-luvulla.)

Olisi erehdys pitää Hahon julkisia lausuntoja kaikkien vanhoillislestadiolaisen liikkeen opillisten linjanvetäjien kantana. Esimerkiksi Päivämiehessä on julkaistu myös Raamattu-korosteisia pääkirjoituksia, kuten esim. vuoden 2009  numerossa 40: ”Kestävän elämän perusta”.

Alla Hahon puheen se osa, jossa hän käsitteli vanhoillislestadiolaisuuden tilaa Suomessa. Teksti on litteroitu Hakomaja-sivustolle talletetusta MP3-äänityksestä.

”Suomessa on koteja, jotka eivät ole yksimielisiä toisten kotien kanssa”

”Tekstistä poikkeavasti puhun vielä tuosta kuuliaisuudesta. Suomessa on ollut sellaista, että jotkut ovat sanoneet että minun omatuntoni voi tehdä sitä ja sitä. Ja ne ovat eri mieltä Jumalan seurakunnan omantunnon kanssa. Pyhän Hengen äänen kanssa. Ja minusta on vaarallista lähteä tälle tielle. Sanon esimerkiksi sellaisen asian kuin video.

On sellaisia uskovaisia jotka sanovat:

– Minä voin hyvällä omallatunnolla katsoa videoista elokuvia.

On sellaisia kristittyjä jotka sanovat, että ”minä voin hyvällä omallatunnolla mennä konserttiin”.

He ottavat itselleen omia lupia. Ja ne eivät ole yhtä seurakuntaäidin kanssa. Siellähän Raamatussa sanotaan, että kun on vähässä uskollinen. niin se on paljossakin uskollinen. Joka on vähässä väärä, niin se on paljossakin väärä.

Ja Suomessa on sellaisia koteja, jotka eivät ole yksimielisiä toisten kotien kanssa.

Ja me sanomme näin,  että kun sitten tulee Jumalan aika, ja tulee sitten seurakunnassa puhdistuksen aika, sanomme sitä, että silloin kun eriseura syntyy, niin ne jotka jaetulla omalla tunnolla kulkevat, saattavat joutua väärälle puolelle.

On vaarallista se ettei ole yksimielinen Jumalan seurakunnan kanssa. Kannattaa sitä luopua ja kantaa ristiä kuin olla tottelematon.”

*    *    *

(Kirjoittaja: Nestori.)

Kuuntele puhe tästä.

Saarna ei ole enää kuunneltavissa LLC:n nettiarkistossa, mutta puheen tätä koskeva osuus on talletettu MP3-tiedostona  Hakomajassa. Suurkiitokset Admatalle tallennuksesta.

The sermon  is translated in English.

*     *     *

Lisää aiheesta:

Puhujan huomio: Opillinen harha puhujainkokouksissa 2007   

Juho Kalliokoski: Kysymys kuuliaisuudesta ja omastatunnosta

Juho Kalliokoski: Rippisalaisuudesta, ripistä ja salaisuudesta

Mitä jää puuttumaan, jos sitoo omantunnon vain Jumalan sanaan? (Juho Kalliokoski)

SRK-lestadiolaisuuden käsitys Jumalan sanasta (päättynyt vai jatkuva ilmoitus?)

Kertomus ja pöytäkirja lestadiolaiskristittyjen suuresta kokouksesta, Oulu, 1909. (Julkaistu mm. Mopin palstalla.)

Pääkirjoitus: Oikea yksilön vapaus perustuu Jumalan sanaan. Päivämies 31/2009.

Pääkirjoitus: Kestävän elämän perusta. Päivämies 40/2009.

x-vl: Kirjeeni SRK:lle -07.

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Topi Linjama: Eroon hengellisestä väkivallasta (Kotimaan blogi)

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan 

Verstaalla pohtija: Kilvoittelu armon varassa

Vastuu omastatunnosta puuttuu (Virpi H.)

Lassi Hyvärinen: Kulttuurikielloilla ei ole raamatullisia perusteluja. Kaleva 29.3.2009.

Jumala tarvitsee nyt niitä, jotka lopettavat tottelemisen

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Polliisi Karhunen: Uskovainen ja järki

Miksi teatteri on syntiä? (Stiven Naatus)

Magdalena: Onko uskominen harkittua näyttelemistä?

Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

M. K. ja P. T:  Haluammehan pysyä kuuliaisina kollektiiville

Aarno Haho: Kristitty koti ja perhe aikamme murroksessa. Päivämies 3o, 2003.

Junker Jörg: Mara, teesit ja me

Saara-äidin neuvot ohjaavat Jumalan lapsia. Päivämies 15, 14.4.2010, s. 6.

Mainokset

7 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, bans, elämäntapa, ennuste, erottaminen yhteisöstä, forbidden things, hajaannukset, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, kannanotot, kasvatus, kiellot, konsertit, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, puhujat, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, televisio, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vihjailu

Opillinen harha puhujainkokouksissa 2007


Anonyymin puhujan raportti puhujainkokouksesta 27.12.2007Aarno Haho A 1Pien2

 Aarno Haho esitti puhujainkokouksessa surunsa siitä, ettei sielunhoitoa ole kirkkolain mukaisesti juurikaan käytetty 70-luvun jälkeen.

Samalla hän toi esille ilonsa siitä, että viime vuosina rippiä ja sielunhoidollisia neuvoja on ollut enemmän mukana suviseurasaarnoissa ja puhujienkokouspuheenvuoroissa.

Haho painotti kristillisyyden menevän aina heikoimman mukaan ja piti olennaisena, ettei toiminnallaan pahentaisi muita. Erityisen tärkeä on noudattaa seurakunnan käsityksiä – eli ulkonaista elämäntapaa.

Olavi Voittonen totesi taannoin Päivämiehen haastattelussa, että 70-luvulla vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä näkyi uudenheräyksen oppia. Näin suoraan asiaa ei kukaan ennen ole sanonut.

Se jäi kuitenkin vielä sanomatta, että samaa opillista harhaa on liikkeessä edelleen ja puhtaimmillaan se näkyy Hahon pitämässä puheenvuorossa.

Huolestuttavaa on se, ettei Haho mielipiteineen ole yksin ja niin kauan kuin tällaisia käsityksiä julkisesti esitetään ilman että siihen puututaan tai niiden opillista perustaa kysytään, vahvistuu vanhoillislestadiolaisuuden sisällä uuden heräyksen kaltainen eriseuran siemen.

Tämän harhaopin tunnuspiirteitä ovat rippioppi (painotetaan uskonelämän hoitamisena etenkin ulkonaisia syntejä ja niistä tarkkaa ripittäytymistä), hoitokokousten ihannointi ja käyttö sielunhoidollisina välineinä ja niihin liittyvä kovuus sekä seurakunnan auktoriteetin korostaminen (evankeliumi ja Kristus liitetään kovaan opetukseen ulkonaisena asiana, josta selvästi näkee, ettei uskon salaisuutta ja voiman lähdettä käsitetä).

Oppi synnyttää pelkoa, eripuraa ja paikallista kuohuntaa jo tällä hetkellä.

Hahon kommentti synnytti mielessäni hätää. Minun muistissani on liian monta tällaisessa hengessä käytyä keskustelua eri vuosikymmeniltä. Minun olisi kuitenkin pitänyt ottaa asia esille asianomaisen kanssa.

Kokonaisuutena asiat ovat menossa kuitenkin oikeaan suuntaan.

Kokouksessa 70-luvusta olisi voitu keskustella laajemminkin, mutta sen aika ei ollut vielä. Hahon kanssa samaa henkeä edustavia puheenvuoroja oli kolme, joiden pitäjien paikkakunnilla tiedän olevan surua ja murhetta sen seurauksena. Näistä asioista on keskusteltava kuitenkin siellä, missä ne tulevat esille ja toivon, ettei voimat asianosaisilla loppuisi ja Jumalan varjelus toteutuisi.

Kokous oli hyvin sydämellinen. Lääkkö piti erittäin rakkaudellisen loppuhartauden ja Voittosen ensimmäinen katsaus oli hyvä alku vaikka vähän kuivakka olikin.

(Nimim. ”Puhujan huomio”, Suomi24-palsta 28.12.2007; tiivistelmä ko. nimimerkin kahdesta kirjoituksesta)

Juhani Uljas samana vuonna

Sama harhaoppi kuin Haholla hallitsi edelliskesän puhujainkokousta, kun Juhani Uljas piti alustuksen Valkealassa (kesällä 2007):

”Jumalan seurakunnasta loistaa Jumalan sanan täydellinen valkeus. Uskon kuuliaisuudella tarkoitamme sitä, että osoitamme kuuliaisuutta Jumalan sanaan sidotun omantunnon lisäksi seurakuntaäidille. Kristinopin mukaan omatunto on Jumalan ääni meidän sisimmässämme. Omatunto vaatii oikean ja kieltää väärän. Omatunto ei kuitenkaan ole täysin luotettava. Omantunnon neuvoessa toisin kuin Jumalan valtakunta opettaa on tärkeää olla kuuliainen Jumalan valtakunnan neuvoille.”

Aarno Haho 2008

Aarno Haho on jatkanut määrätietoisesti seurakunnalle kuuliaisuuden ja sokean tottelevaisuuden opetustaan esim. vuonna 2008 Amerikan matkallaan. Hän ennakoi Suomeen suorastaan uusia siionin ”puhdistuksia”:

“Suomessa on ollut sellaista, että jotkut ovat sanoneet, että minun omatuntoni voi tehdä sitä ja sitä, ja ne ovat eri mieltä Jumalan seurakunnan omantunnon kanssa, Pyhän Hengen äänen kanssa. Minusta on vaarallista lähteä tälle tielle. — Ja me sanomme näin että kun sitten tulee Jumalan aika, ja sitten tulee seurakunnassa puhdistuksen aika, sanomme sitä että sitten kun eriseura syntyy, niin ne jotka jaetulla omallatunnolla kulkevat, saattavat joutua väärälle puolelle. On vaarallista, ettei ole yksimielinen Jumalan seurakunnan kanssa. ” (Saarna Minneapolisissa 5. lokakuuta 2008.)

Seurakunnan pitäminen täydellisenä ja erehtymättömänä ja sen kohottaminen Raamatun rinnalle merkitsee kristillisyyden perinteestä poikkeavaa ja epäluterilaista tulkintaa. Tulkintaa, josta kristillisyyden puhujat varoittelivat 1909.

Lue myös:

Kysymys kuuliaisuudesta ja omastatunnosta

Raamattu jäi toiseksi

Juhani Alaranta ja ontto kumina kuuliaisuudesta

Maalaispoika: Kuka vastaa Päivämiehen harhaopetuksesta?

Mitä jää puuttumaan, jos sitoo omantunnon vain Jumalan sanaan?

Armoneuvot päälaellaan

SRK kieltänyt synninpäästön julistamisen tekstissä

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

2 kommenttia

Kategoria(t): eriseura, harhaoppi, Jumalan sana, kilvoittelu, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, luterilaisuus, omatunto, opilliset kysymykset, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, seurakunta, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, uskon perusteet

Raamattu jäi toiseksi


Biblia 1642Raamatun toisarvoisuus vanhoillislestadiolaisuudessa auktoriteettina seurakuntaan verraten on ilmiselvää jokaiselle, joka vanhoillislestadiolaisuutta ja Raamattua vähänkin tuntee ja joka ei kieltäydy näkemästä tosiasioita.

Kirkon kannan mukaan Raamattu on uskon ja elämän ylin ohje.

Perinteisen lestadiolaisen näkemyksen mukaan Raamattu on uskon ja elämän ylin ohje.

Vielä vuonna 1909 yksimielinen lestadiolainen kanta oli kristallinkirkas, ”emme oikein kunnioita Jumalan sanaa, jos siihen rinnalle pannaan mitään muuta perustusta”.

”Sitten seurasi veli Ryselinin esittämä kysymys: Onko oikein sanoa: ”Raamattuun ja seurakuntaan perustuvat puheet” vai riittääkö sanoa: ”Raamattuun perustuvat puheet”. Veli Kanniainen vastasi seuraavaan tapaan: Missä ei ole Jumalan sanan näköistä seurakuntaa, siellä ei ole Jumalan valtakuntaa. Jumalan sana on ainoa vahva ja pettämätön perustus, jonka päälle seurakunta rakennetaan. SEURAKUNTA VOI JOSKUS EREHTYÄ. Me emme oikein kunnioita Jumalan sanaa, jos siihen RINNALLE pannaan mitään muuta perustusta. Iin Kanniainen muistutti vielä Jeesuksen sanoja: ”Joka uskoo niin kuin RAAMATTU sanoo, hänen kohdustaan pitää elämän veden virrat vuotaman”, sekä ”Taivas ja maa pitää hukkuman, mutta Minun sanani ei pidä ikänä hukkaantuman”. Koska Jeesuksellekin riitti Raamattu, riittäköön se meillekin.

Näihin Kanniaisten sanoihin yhtyivät toisetkin veljet ja heidän lausuntonsa pidettiin vastauksena veli Ryselinin kysymykseen. (Kertomus ja pöytäkirja neljän maan, Suomen, Ruotsin, Norjan ja Amerikan lestadiolaisten yhteisestä kokouksesta v. 1909.)

Juhani Alaranta Oulun syysseuroissa 2007:

”On tärkeää, että kuuntelemme herkällä korvalla seurakuntaäidin ääntä ja neuvoja. On huono tilanne, jos meille alkaa kertyä asioita, joista olemme eri mieltä toisten uskovaisten kanssa. Jumalan seurakunta on totuuden patsas ja perustus, mutta yksittäinen Jumalan lapsi tai jopa ryhmä uskovaisia voi erehtyä ja eksyä.”

Aarno Haho 5. lokakuuta 2008 Minneapolisissa:

”Suomessa on ollut sellaista, että jotkut ovat sanoneet, että minun omatuntoni voi tehdä sitä ja sitä, ja ne ovat eri mieltä Jumalan seurakunnan omantunnon kanssa, Pyhän Hengen äänen kanssa. Minusta on vaarallista lähteä tälle tielle. — Ja me sanomme näin että kun sitten tulee Jumalan aika, ja sitten tulee seurakunnassa puhdistuksen aika, sanomme sitä että sitten kun eriseura syntyy, niin ne jotka jaetulla omallatunnolla kulkevat, saattavat joutua väärälle puolelle.On vaarallista se ettei ole yksimielinen Jumalan seurakunnan kanssa. Kannattaa sitä (ennemmin) luopua ja kantaa ristiä kuin olla tottelematon.”

Näiden kahden lainauksen valossa SRK:n nettisivuilta osiossa ”Näin me uskomme” oleva väite ”Raamattu on korkein auktoriteetti uskoa ja elämää koskevissa kysymyksissä” on leikinlaskua turhan vakavilla asioilla.

SRK, olet eri mieltä Raamatun, Lutherin, Laestadiuksen, vielä vuonna 1909 yksimielisen lestadiolaisuuden sekä kansankirkkomme kanssa tästä asiasta.

Miksi Raamattu ei ole sinulle ylin auktoriteetti uskoa ja elämää koskevissa kysymyksissä?

(Hulluinhuonelainen Hakomajassa 10.11.2008; lyhennelmä)

*     *      *

Lue myös:

Harhaoppia puhujienkokouksessa 2007

Vuokko Ilola: ”Sun ristis olkoon ainoa mun matkallain tienviittana.”

Juhani Alaranta ja ontto kumina kuuliaisuudesta

Jumalan sana – vanhoillislestadiolaisten hyljeksimä armonväline

Kysymys kuuliaisuudesta ja omastatunnosta (Juho Kalliokoski 2009)

Topi Linjama: Olemmeko luterilaisia?

Maalaispoika: Kuka vastaa Päivämiehen harhaopetuksesta? Kommentteja Päivämiehen “armoneuvot”-päääkirjoitukseen 29.7.2009.

Mitä jää puuttumaan, jos sitoo omantunnon vain Jumalan sanaan? (Juho Kalliokoski 2009)

SRK kieltänyt synninpäästön julkaisemisen tekstissä

Tunnetko Raamattua. Minä lähdin pois -blogi.

Vanhoillislestadiolaisuus opillisesti katolilaisuutta

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan

*   *   *

Codex Sinaiticus_papyrus

Kuvassa osa vanhimmasta Raamatun käsikirjoituksesta, joka tunnetaan nimellä  Codex Sinaiticus 

Codex Sinaiticus on hellenistisen ajan kreikan kielellä yli 1600 vuotta sitten eli 300-luvulla jKr. kirjoitettu käsikirjoitus, jossa on alun perin ollut yli 1 400 sivua. Tekstikokoelma sisälsi ensimmäisen tunnetun koko Raamatun, tekstejä sekä Vanhasta että Uudesta testamentista. Teksti on kirjoitettu pergamentille, eläimen nahasta valmistetulle materiaalille. Siitä on säilynyt noin 800 sivua tekstikatkelmina.Tutkijat löysivät käsikirjoituksen Pyhän Katariinan luostarista Siinailta 1800-luvulla.

Neljässä eri kirjastossa eri maissa tallella olleista katkelmista koottu tekstikokonaisuus on tänä vuonna talletettu internetiin kaikkien vapaasti käytettäväksi ja tutkittavaksi.  Lisätietoja englanniksi ja linkki tekstin online-versioon.

Lisätietoja suomeksi.

Termi ’Raamattu’ tulee kreikan kielen sanasta grammata, joka merkitsee suomeksi ’kirjoitukset’ (vrt. viron kielen sana raamat = kirja). Joskus Raamatusta käytetään sanaa ’Biblia’. Se on kreikkaa ja tarkoittaa ’kirjakääröt’ (vrt. ruotsin ja saksan Bibel, englannin ja ranskan Bible). Raamatun kirjat kirjoitettiin alun perin papyruskaislasta valmistetulle materiaalille ja säilytettiin kääröinä.Toora Aleppo Codex 2

Raamattu jaetaan kahteen osaan: Vanhaan testamenttiin (VT) ja Uuteen testamenttiin (UT). VT kirjoitettiin alun perin hepreaksi (ja pieniltä osin arameaksi, joka on heprean sukukieli). UT:n kieli on kreikka.

Lähde:

Outi Lehtipuu: Raamatun tutkimus ja tulkinta. Helsingin yliopisto.

Ylempi kuva: ensimmäinen suomenkielinen Raamattu, suomennos Mikael Agricola, 1642.

Jätä kommentti

Kategoria(t): evankelis-luterilainen kirkko, Hakomaja, historia, kirkko, kristinoppi, kuuliaisuus, Lars Levi Laestadius, lähihistoria, luterilaisuus, nettikeskustelu, normit, omatunto, opilliset kysymykset, puhujat, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, seurakunta, seurakuntaoppi, SRK ry., totteleminen, uskon perusteet