Avainsana-arkisto: ahdistus

Eikö mitään niin hyvää, etteikö jotain huonoakin?


Vuokko Ilola on vastannut Kotimaa-blogisteille heitettyyn haasteeseen kirjoittaa kokemuksista herätysliikkeessä. Kirjoittajia pyydettiin kirjoittamaan itselle läheisen herätysliikkeen hengellisestä vaikutuksesta henkilökohtaisesta näkökulmasta. Periaatteellisena lähtökohtana oli ajatus, että kaikissa uskonliikkeissä on paljon hyvää.

Kysyttiin:  ”Mitä herätysliike on  antanut? Minkälaisia hengellisiä eväitä olet saanut matkallesi?”

Kirjoituksista julkaistaan myöhemmin artikkeli Kotimaa-lehdessä.

Vanhoillislestadiolaisuuden eväät

”Vl-liike on antanut minulle hyvän ja kristillisen arvomaailman. Lapsesta saakka lukuisat seurapuheiden äärellä vietetyt hetket ja antoisat ”taivas koskettaa maata” -lauluhetket virsien ja Siionin laulujen parissa ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni. Niitä sydämeni kaipaa ja halajaa tänäkin päivänä.

Tätä kaipuuta eivät ole sammuttaneet edes monet ikävät kokemukseni liikkeen parissa, vaikkakin ry:n oven avaamiseen liittyy ja on 70-luvun  hoitokokouksista lähtien liittynyt aina samalla kertaa sekä rakkautta että ihan   järetöntä pelkoa.

Myös rakkauden elämänlahjaan ja kunnioituksen ihmiselämään ja sen ainutlaatuisuuteen, katson olevan vl-liikkeen helmiä, joita sydämessäni kannan. Kun lapset otetaan vastaan Jumalan suurina lahjoina, se on Jumalan luomistyön kunnioittamista parhaimmillaan. Oma vastasyntynyt pienokainen sylissäni, ihmeitten ihme, ainutlaatuinen taivaan taimi; voiko maan päällä mikään muu kokemus onnellisuudessaan ylittää lapsen syntymisestä johtuvaa huikaisevaa onnentunnetta…?

Kuitenkin, jyrkkyydessään, ehdottomuudessaan, Jumalan lahjojen ”pakkovastaanottamiset” ovat kääntyneet ja kääntyvät joskus itseään vastaan ja seuraamukset ovat ”ei niin hyviä”.

Luovuutta, raittiutta ja hyviä harrastuksia  

Monet nk. vl-elämäntapa-asiatkin ovat olleet omalta osaltaan ihan hyviä. Kun tavallaan kaikenlainen ”keinoviihde” on ollut kiellettyä, on ollut ”pakotettu” itse keksimään viihdykkeitä, jotka ovat olleet kehittämässä luovuutta, mielikuvitusta ja kädentaitoja. Keinoviihdekielteisyys on ollut myös ”ajamassa” ihan hyviin harrastuksiin, vilkkaaseen kanssakäymiseen, lentopalloilun pariin, lauta- ja korttipeleihin (Uno!), mökkeilyyn ja ”notskien” äärille. Ja tietty ilman alkoholia:) ja mukavaa on ollut!

Myös tällä saralla liiallinen jyrkkyys, ehdottomuus ja autuuden sitominen elämäntapoihin, ovat aiheuttaneet paljon ahdistusta ja pahaa mieltä monille, niin perhe– kuin kaverisuhteissakin :(.

Yksin armosta – vai miten se olikaan?

Ehdottomasti paras matkaeväs, mitä vl-liike taivaantien nälkäiselle kulkijalle tarjoaa, on syntien anteeksiantamus sulasta Jumalan armosta ilman tekoja; ”yksin armosta, yksin uskosta ja Kristuksen ansion tähden”. Tuon kultakirjaimin kirjoitettavan lauseen, jossa ei päde sanonta ”ei mitään niin hyvää, etteikö jotain huonoakin”, toivoisi piirtyvän  jokaisen autuutta janoavan sydämen seinämään.

Tuo Martti Lutherin kirjoituksista peräisin oleva lause, joka totta tosiaan kuuluu vl-opetukseen, kuitenkin kumotaan aika usein, niin vl-saarnoissa kuin elävässä elämässäkin vanhoillislestadiolaisten keskuudessa. Monet monet seurapuheet koostuvat tänä päivänä hirmuisen pitkälle opetuksena osallistua nk. Jumalan valtakunnan työhön (ry:n organisaation ylläpitämiseen) ja elämänvanhurskauden tärkeyteen

Tällainen opetus ajaa ihmisiä uskon suorittamiseen ja huonouden tunteisiin omassa uskonelämässään, epäonnistuneen vaelluksen tähden. Myös armoneuvojen liittäminen evankeliumin kokonaisuuteen jo sinällään, saa lahjavanhurskauden muuttumaan ansaituksi vanhurskaudeksi.

Mutta, joka tapauksessa armosta uskon omistaminen kuuluu vl-opetukseen ja se ON hyvä matkaeväs kenelle tahansa.”

*    *     *

Keskustelu jatkuu Vuokko Ilolan blogissa (Kotimaa24-blogit).

Lisää aiheesta:

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Jumalan armo – ei merta edemmäksi

Kapu: Hanskat tiskiin ja kirves kaivoon – onnistuuko vl-yhteisön parannus keskustelemalla? 

Kommentteja hoitokokouksista: sitaattikooste julkisuudessa esitetyistä arvioista 

Magdalena: Onko uskominen harkittua näyttelemistä?

Mauri Kinnunen: Kipupisteet kohdattava avoimesti

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan

Seppo Lohen perustelut ehkäisykiellolle 2009

Maalaispoika: Kuka vastaa Päivämiehen harhaopetuksesta?

– ” …melkoinen määrä elämäntapaohjeita, jotka ovat pääosin 70 -luvun ajattelutavan seuraamuksia, ovat ottaneet “armoneuvojen” paikan, ja niille vaaditaan sokea kuuliaisuutta ilman harkintaa (järkeilyä) epämääräisen kuuliaisuusfraseologian perusteella. Näin liuútaan hiljalleen lain alle.”

Antti Pentikäinen: Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden

Sivusta seurannut: “Meistä on tullut kaksinaamaisia”

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Viiden lapsen usk. äiti: Jumalan luomistyö tapahtuu hedelmöityksessä

Ehkäisykysymys vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksessa 2000-luvulla

Tunnustuskirjat, Yksimielisyyden ohje:  Luku 10: Kirkolliset tavat, joista käytetään nimitystä adiafora, ehdonvallan eli yhdentekevät asiat

Jätä kommentti

Kategoria(t): anteeksianto, armo, armoneuvot, arvot, äitiys, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, erottaminen yhteisöstä, evankeliumi, hengellisyys, hoitokokoukset, kasvatus, Kotimaa, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, lisääntyminen, painostaminen, pelko, pelot, siionin laulut, syntien anteeksiantamus, yhteisö, yhteisöllisyys

Hitsi mä en jaksa uskooo


Jatkuvasti lähipiiri kyselee, jotta millä teillä sä oikein oot…
Ne luulee, että olen joku kamala sarvipääpeto. Tuntuu tympeeltä elää jatkuvassa epäluottamuksessa.
En tajuu, mistä ne ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että olisin jotenkin väärästä hengestä.

Mua on jopa epäilty mieltymisestä maailmalliseen menoon, maailmalliseen musiikkiin jne, vaikken itessäni sellaisia piirteitä tunnista. En kuuntele maailmallista musiikkia, en nauti alkoholia, enkä käy ravintoloissa.

Mistä ihmeestä lähelläni olevat ihmiset ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että minä harrastaisin tuollaista syntielämää?

Jotenkin rupeaa tuntuu raskaalta tämä, koska ihan sama, mitä tein, olen kuitenkin heidän mielessään synnissä eläjä. Kertooko joku minusta muunneltua totuutta, vai mistä tää valtava epäluottamus johtuu?

Onko ehkä jotku selän takana puhuneet, että minun näköinen ihminen käy baareissa tms. Voi ku tietäis.
Ite en oo kertaakaan baareissa sisällä käynyt, kuuntelen vain klassista ja SRK:n äänitteitä. En ole ikinä maistanut alkoholijuomia jne.

Tympeetä, ku mä en ilmeisesti osaa perustella noille, etten todellakaan tee kyseisiä syntejä. Ne jotenkin kokee minun valehtelevan, vaikka puhun ehdotonta totuutta :(.

Väkisin tässä rupee sitten itekkin epäilemään itteään, vaikka sen tiedän tasan tarkkaan, etten ole kertaakaan juonu tai tehny muita epäiltyjä asioita!!
Lähinnä epäilen sitä, onko mun uskos jotai vikaa sit, ku tällasii käsityksii päässy syntymään….

*   *    *

Ajattelemisen aihetta antoi  nimimerkki Lirlies” (Julkaistu Suomi 24 -palstalla).

Kyösti Haukipuro: ”Ei sääntöjä”

— Lestadiolaisuus painottaa nykyisin enemmän kasvatuskristillisyyttä kuin julistuskristillisyyttä. Kasvatuksella ja ohjauksella — ei säännöillä — on keskeinen merkitys esimerkiksi perheiden elämässä. (Vantaan Lauri 20.5.2003.)

Aiheen vierestä:

Vanhoillislestadiolaisuuden syntilista

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

Crisy: …mite ihanaa suvareis on!

Guitar Hero: Rehellisyys itselleen

Irtiotto kaksoiselämästä

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden

Syntinen ja sairas: Äiti tyttärelle: Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema “   

Herpert: Minkä nuori kieltää? Syntien sovituksen… vai elämäntapanormin?

Säde: Onko omakohtainen usko itse asiassa tabu?

Voittaako järki sittenkin?

3 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, elämäntapa, epäily, hengellinen väkivalta, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, leimaaminen, manipulointi, mielenterveys, musiikki, normit, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, retoriikka, sananvapaus, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, vihjailu

Jumalako se naisen nujertaa?


Päivämies-lehdessä Merja Saarnio esittää väitteen, että Jumala, jälleen uuden raskauden ja sen seuraamuksena väsymisen ja sairauksien avulla, ”pitää hänet pienen paikalla”. ”Että ei kasvaisi liian vahvaksi.” 

Lukija äimän käkenä. Saarnio väittää, että Jumala on asettunut alistamaan ja nujertamaan hänet, naisen, perheenäidin? Jopa niin pitkälle Jumala on jo mennyt,  että seurauksena ovat perheenäidin terveyden menetys. Alaikäisten lasten turvallisuus ja hyvinvointi ovat vaarassa? Ihan vakavissaanko aikuinen ihminen siirtelee Jumalan vastuulle oman käyttäytymisensä seuraamukset. 

Juuri ehkäisykiellon noudattaminen pitää naisen ”pienenä”  ja alistaa hänet jatkuvalla synnyttämisellä perinteiselle paikalleen. Samalla ehkäisykielto on taannut liikkeen jäsenmäärän kasvun tai ainakin pysymisen vakaana.

Voi toki muistuttaa, että viime kädessä ratkaisun tekee jokainen yksityinen ihminen itse, mutta samalla on muistettava, että ehkäisykiellon vastustamisesta ja henkilökohtaisesta ehkäisyn käytöstä voi seurata joutuminen ulossuljetuksi omasta hengellisestä kodistaan.

Mikko Louhivuori on eritellyt tällaista hengellistä tilannetta osuvasti kolumnissaan Lintu häkissä.

*     *     *

Kyllä Taivaan Isä huolen pitää. Sen olen huomannut monesti tässä kotiäidin elämässäkin.

Toisinaan, kun on edellisen vauvan saanut tolpilleen ja olo hiukan kohentunut, vähän on päässyt sukimaan höyheniään ja kaulaakin kurkottamaan ehkä jo pesän reunalle asti, huomaakin tipahtaneensa taas sen uumeniin.

Löytää itsensä taas pienen paikalta ihmettelemästä, että vieläkö Taivaan Isä uskoo meille uuden taivaan taimen kasvatettavaksi. Meille, jo ennestään väsyneille, raihnaisille ja niin monessa epäonnistuneille ja riittämättömille vanhemmille.

Uusi orastava raskaus saattaa askarruttaa ja pelottaa: miten jaksan taas sen kaikkine vaivoineen ja sai­rauksineen. Tuntee itsensä kovin pieneksi ja mitättömäksi.

Toisaalta olo tuntuu turvalliselta. Saa tuudittautua lapsen lailla Jumalan helmaan ja huolenpitoon.

Samanlaisen tunteen vallassa muistan istuneeni lentokoneessa katsellessani sen ikkunasta kauas horisonttiin sitä avartuvaa äärettömyyttä, missä pilven valkoinen ja taivaansini kohtaavat.

Siellä jossakin olet sinä Kaikkivaltias, joka meitä pieniä täällä ohjailet, ettemme pääsisi kasvamaan liian isoiksi ja liian vahvoiksi. Kunpa horisontti saisi siintää kirkkaana ja näkisimme suunnistaa sitä päämäärä kohti, mikä on kaikkein oleellisin.

Pienen paikalla on hyvä olla, kun on puhdas omatunto päänalusena ja Jumalan peitto turvana.”

Merja Saarnio

*      *      *

Saarnio, Merja: Pienen paikalla. Päivämies 23/2010.

Lisää aiheesta:

SRK:n julkilausuma: ehkäisykiellon perustelu uskontunnustuksella (SRK 27.6.2009)

Herpertin kritiikki edelliseen: Seppo Lohen perustelut kristinopillisesti kiistanalaisia

Aimo Hautamäen perustelut ehkäisykiellolle ja niiden kritiikki. (Päivämies 27.1.2009)

Pena: On väärin vääntää väkisin Raamatusta vahvistusta keksitylle ehkäisykiellolle

Pauli Niemelä:  Raskaaksi tulo voidaan estää. (Kaleva 15.3.2009)

Ehkäisykysymys vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksessa 2000-luvulla

Terttu Holmi: Lisääntymisvelvoite voi viedä naisen kuoleman porteille (Kotimaa

Merja Saari:Ehkäisykiellosta on muodostunut tabu (Helsingin Sanomat 5.4.2009)

Elo-Veera:  Raja tuli vastaan

Edith Ahola: 24 kännykkää ja oma linja-auto (Aamulehti 25.10.2009)

Sirpa Kortet: Pentti, 83, on käynyt Suviseuroissa vuodesta 1945 – Jälkeläisiäkin on kertynyt kolmessa polvessa jo 286. Satakunnan Kansa 1.7.2017.

S-n:  Tarkoittiko Kärkölä miestäkin? (Viittaus Päivämies-lehteen, 2005)

“Nainen, myös äiti Jumalan armosta”: Avoin kirje herätysliikkeelleni (Rauhan Tervehdys 5.2.2009)

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

”j-prevert”: Kaffet tiedossa, jos ehkäisykanta muuttuu!

”Omasta valinnasta”:  Lapselta ei kysytä

Ihmisoikeusliitto:  Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia (4.3.2009)

Pelkoa ei rakkaudessa ole. Iltahartaus, Virpi Hyvärinen

Terho Pursiainen: Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta: Ehkäisykielto ongelmallinen ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta (3.12.2009)

Kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvotelukunta: Ehkäisykielto on ihmisoikeusloukkaus.

Mikko Louhivuori: Lintu häkissä

Yksi keskihuoneen tytöistä: Äitini kohtalo lapsen silmin

19 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, äitiys, ehkäisykielto, ihmisoikeudet, Jumala, kiellot, kontrollointi, lapset, lisääntyminen, manipulointi, naisen asema, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, perhe, raskaudenpelko, retoriikka, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, vallankäyttö, vastuullisuus

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolainen hiljaisuus ja pelko


Uskovaisille on annettava oikeus tuntea, kokea, ajatella ja puhua myös julkisesti ilman jatkuvaa sieluntilan kyseenalaistamista tai pelkoa yhteisön ulkopuolelle sulkemisesta”, vaatii  joensuulainen freelance-toimittaja Topi Linjama Kalevassa.

Linjaman mukaan  vakavaan tilanteeseen on pohjimmiltaan syynä se, että uskovaisten yhteisö, seurakunta, on kohotettu kuuliaisuuden ja uskomisen kohteeksi.  Sitä valvoo rauhanyhdistyksen hienosyinen, hierarkkinen vahvemman valta -järjestelmä.

Hengellisesti tilanne on johtanut siihen, että monet vl uskovaiset eivät voi  uskoa vapaasti, vaan uskoa varjostaa pelko ja kilvoittelussa uskomisen rauha ja ilo kuivettuvat elämäntapanormien ulkonaiseksi noudattamiseksi. Ihmiset mieluummin vain alistuvat ja vaikenevat kuin sanovat ääneen omia ajatuksiaan.

Topi Linjama julkaisi  Kalevassa 29.5.2010 näkemyksensä vanhoillislestadiolaisen yhteisön sisäisestä  vaikenemisen ja pelon kulttuurista. osittain samoja pohdintoja hän on julkaissut myös Kotimaan blogissaan, artikkelissa Eroon hengellisestä väkivallasta (11.5.2010).

Linjama pitää sisäistä vaikenemisen ja pelon kulttuuria syynä myös siihen, että rauhanyhdistyksissä ei ole määrätietoisesti  tartuttu lasten hyväksikäyttöön ja monet hyväksikäyttörikokset on jätetty ilmoittamatta viranomaisille.

 Linjaman mukaan huolestuttavaan tilanteeseen on johtanut liikkeen hienosyinen, huomaamaton mutta tiukka hierarkia sekä yhteisön kohottaminen kuuliaisuuden ja uskomisen kohteeksi.

Vanhoillisestadiolaisuudessa juuri oma yhteisö, seurakunta, on nostettu Jumalan rinnalle uskomisen kohteeksi. Sen perustelemattomille normeille on osoitettava ”kuuliaisuutta”.  Seurakunnan elämäntapaneuvot (ns. ”armoneuvot”) on rinnastettu Raamatun auktoriteettiin.

Linjama kysyy: ”Täytyykö yksilön omatunto sitoa yhteisön neuvoihin, jotka muuttuvat ajan mittaan, vai sopisiko kristityn elämänohjeiksi paremmin kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky? Syntyy epäselvyyttä siitä, liittyvätkö televisiottomuuden kaltaiset elämäntapanormit pelastumiseen, vai riittääkö pelastumiseen yksin Kristus.”

Lääkkeeksi Linjama ehdottaa avointa opillista keskustelua liikkeen sisällä kristinuskon peruskäsitteistä. kuten Jumalan valtakunta, synti, laki ja evankeliumi.

Samoin hän suosittaa, että rauhanyhdistysten johtokunnan tehtävä ja toimivalta tulee arvioida ja määritellä selkeästi maalliselta, yhdistyslain periaatteiden pohjalta, ilman sielunhoidollista erityisasemaa. Tähän suuntaan viittasi myös Mauno Hepola Päivämiehen kirjoituksessaan, jossa hän totesi: ”Jumalan seurakunta ei ole mikään sadoista kansankirkkomme seurakunnista. Se ei myöskään tarkoita rauhanyhdistyksiä tai niiden toimitiloja, sillä ne ovat näkyviä ja ajallisia instituutioita ja yhdistyksiä.”

Linjaman mukaan ongelmien käsittelyä rauhanyhdistyksissä on vaikeuttanut 1970-luvun hoitokokousten selvittämätön väkivallan perintö.

Vanhukset  ja keskipolvi muistavat hoitokokousten kurinpidon. Hoitokokousten toimintamalli on yhä käytössä ja  toimii pelotteena.  Tämä  on johtanut pelokkaaseen vaikenemiseen. Vain yhteisössä vahvoissa asemissa olevat voivat saada äänensä kuuluviin.

Yksittäisiin jäseniin kohdistettu hengellinen väkivalta hoitokokousmenettelyineen on oikeustajun vastaista, toteaa Linjama.  ”Missä on hierarkiaa ja pelkoa, käy helposti niin, että vain vahvat ja rohkeat saavat oikeutta. Jumala on kuitenkin heikkojen puolella. Myös Jumalaa pelkäävien ja Jeesusta seuraavien ihmisten tulee puolustaa heikkoja.”

 

Topi Linjaman kirjoitus Kalevassa:

”Mediassa käytävän pedofiliakeskustelun vuoksi tuntuu välttämättömältä tarkastella joitakin vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön pesiytyneitä vaientamisen ja vallankäytön kulttuureja. Itse tässä yhteisössä kasvaneena olen kohdannut lämmintä yhteisöllisyyttä ja paljon rehellisiä, Jumalaan turvaavia ihmisiä. Olen kokenut ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa”, eli juuri sitä, mitä Paavali kutsuu Jumalan valtakunnaksi.

Ikäväkseni olen silloin tällöin kohdannut myös ihmisten vaientamista, uhkailua ja painostamista uskonnollisella kielellä. Tätä kutsutaan hengelliseksi väkivallaksi.

Hengellinen väkivalta on mahdollista, koska yhteisöön on vuosikymmenten saatossa muodostunut hienosyinen hierarkia. Valtarakennelman seurauksena yhteisössä on pelkoa. Monet varsinkin 1970-luvun hoitokokousajat nähneet pelkäävät, että heidät suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Kun yhteisön lisäksi voidaan sulkea taivaan portit, panokset ovat kovat.

Jeesusta seuraavien ihmisten tulee puolustaa heikkoja

Vanhoillislestadiolaiselle usko ja uskonyhteisö ovat hyvin tärkeitä. Niinpä yhteisö voi pahimmassa tapauksessa viedä jäseneltään miltei kaiken, minkä varaan hän on elämänsä rakentanut. Ei ihme, että moni vaikenee tai kirjoittaa netissä nimimerkin takana. Tiedän yhteisön piiristä pappeja ja puhujia, jotka asemansa säilyttääkseen vaikenevat epäkohdista.

Missä on hierarkiaa ja pelkoa, käy helposti niin, että vain vahvat ja rohkeat saavat oikeutta. Jumala on kuitenkin heikkojen puolella. Jeesus osoitti elämällään, mitä se merkitsee käytännössä. Myös Jumalaa pelkäävien ja Jeesusta seuraavien ihmisten tulee puolustaa heikkoja.

Hierarkia pysyy pystyssä esimerkiksi siksi, ettei rauhanyhdistysten johtokunnissa aina tiedetä, mitä niiden toimenkuvaan kuuluu. Jos rauhanyhdistys on maallinen yhdistys, sen tulee noudattaa yhdistyksen sääntöjä.

Nyt joidenkin rauhanyhdistysten johtokunnat katsovat oikeudekseen hoitaa yhdistyksen jäsentä, jos hänen elämäntapansa, käytöksensä ja mielipiteensä poikkeavat totutusta.

Toisinaan nämä hoitotilaisuudet ovat silkkaa hengellistä väkivaltaa. Tällaisia kokouksia eivät tue yhdistyksen säännöt eikä uskoakseni myöskään yhteisön jäsenten enemmistön oikeustaju. Siksi niiden järjestäminen on lopetettava. SRK:n, joka toimi aktiivisesti 70–80-lukujen hoitokokouksissa, tulisi olla aloitteellinen tuolloin syntyneiden epäterveiden käytäntöjen kitkemiseksi.

Johtokuntien puuttuminen yksittäisten kristittyjen elämään palautunee käsitykseen, jonka mukaan yksilön on oltava kuuliainen seurakunnalle.

Tuleeko yhteisölle olla kuuliainen niin kuin Jumalalle?

Olisikin syytä pohtia, mikä on uskonyhteisön tehtävä suhteessa yksittäisen kristityn uskonelämään. Voiko uskomisen kohteena kolmiyhteisen Jumalan ohella olla yhteisö, ja tuleeko yhteisölle olla kuuliainen niin kuin Jumalalle? Täytyykö yksilön omatunto sitoa yhteisön neuvoihin, jotka muuttuvat ajan mittaan, vai sopisiko kristityn elämänohjeiksi paremmin kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky?

Kun usko ja yhteisön normit sekoittuvat toisiinsa, syntyy epäselvyyttä esimerkiksi siitä, liittyvätkö televisiottomuuden kaltaiset elämäntapanormit jollain tavalla pelastumiseen, vai riittääkö pelastumiseen yksin Kristus.

Seurakuntapäivillä ja rauhanyhdistysten keskusteluilloissa voisi selvittää, mitä tarkoitetaan esimerkiksi Jumalan valtakunnalla, synnillä, lailla ja evankeliumilla. Onko Jumalan valtakunta näkyvä ihmisten joukko vai jotain muuta? Onko synti vain sitä, että sydän luopuu Jumalasta vai myös sitä, että ihminen luopuu yhteisön normeista? Kuuluvatko ”neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat” evankeliumiin vai lakiin? Näkökulmia keskusteluun löytyy Raamatusta sekä sitä selittävästä kristinopista ja evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjoista.

linjamasuunta1

Keskustelu on ohitettu uhkailemalla keskustelua toivovia uskovaisia

Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ongelmat on pyritty hoitamaan hiljaisesti, yhteisön sisällä.

Se on tarkoittanut samalla sitä, että hierarkiaa ei ole tarvinnut purkaa. Kritiikki on voitu ohittaa siirtämällä katse kritiikistä kritisoijaan ja asettamalla hänen sieluntilansa kyseenalaiseksi.

Kritisoijaa on ohjattu toivottuun suuntaan korostamalla kuuliaisuutta tai sitä, että ”kristillisyydessämme on aina ymmärretty näin”. On voitu sanoa, että usko avaa ymmärryksen tai että epäkohtiin puuttuva jopa ”nousee Jumalan valtakuntaa vastaan” tai ”rakentaa eriseuraa”.

Viimeistään pedofiilien uhriksi joutuneen Minnan traaginen kertomus (HS 1.5.) osoittaa, että vaikenemisen ja vaientamisen tie on kuljettu loppuun. Kulttuurin on muututtava avoimeksi ja tasa-arvoiseksi, jottei yhdellekään ihmiselle enää tapahtuisi tämän yhteisön sisällä mitään vastaavaa.

Yhteisöön kuuluville on annettava oikeus tuntea, kokea, ajatella ja puhua myös julkisesti ilman jatkuvaa sieluntilan kyseenalaistamista tai pelkoa yhteisön ulkopuolelle sulkemisesta. Menneisyyden kipupisteet on kohdattava ja vahingollisista toimintamalleista on luovuttava.

Kristinuskon perussanoman kannalta hierarkian purkaminen ja hengellisestä väkivallasta luopuminen ei ole ongelma, pikemminkin päinvastoin. En myöskään usko, että näkyvä yhteisö hajoaa avoimuuteen. Oman kokemukseni mukaan avoin keskustelu voi auttaa ihmisiä löytämään uudelleen rakastavan yhteisön sekä elämän ja kuoleman ylitse kantavan elävän uskon.”

Topi Linjama
Kirjoittaja on joensuulainen freelance-toimittaja

*    *    *

”Pelko on totta tänä päivänä meikäläisyydessä”

Yhä useampi 1970-90-luvulla syntyneiden sukupolveen kuuluva vanhoillislestadiolainen on oivaltanut, että rauhanyhdistyksen toimintamekanismeissa ei ole kaikki kunnossa.

Sekä vl-uskovaisille että ulkopuolisille evankelis-luterilaisen kirkon suurin herätysliike vaikuttaa olevan hämmentävässä tilassa, jossa valtionsyyttäjä on ilmoittanut käynnistävänsä tutkimuksen rauhanyhdistyksissä tapahtuneista pedofiliarikosten vyyhdestä, ihmisoikeusjuristit ovat todenneet liikkeen ehkäisykieltoon liittyvien menettelyjen loukkaavan perustuslakia ja liikkeen johdon käsitys rippisalaisuudesta on Suomen rikoslain vastainen.  

Topi Linjama toteaa blogissaan: ”Hengellistä väkivaltaa tai ihmisten vaientamista ei pidä enää sallia. Vahinkoa on tehty jo tarpeeksi.”  Linjama kertoo joutuneensa myös itse henkilökohtaisesti painostuksen kohteeksi vuosi sitten, keväällä 2009. ”Siinä kokouksessa, jossa istuin, ei puhuttu sanaakaan armahtavasta ja rakastavasta Jumalasta eikä siellä tarvittu ensinkään Raamattua. Kokous vastasi sitä, mitä evlut kirkko kutsuu hengelliseksi väkivallaksi.”

Kalevassa julkaistu Linjaman puheenvuoro on herättänyt keskustelua. Nimimerkki Palmu totesi Hakomajassa:

”On kokemusta ihan lähivuosikymmeneltä siitä, että juuri edellä mainittuja keskeisiä käsitteitä on yritetty ottaa käsittelyn ja keskustelun piiriin esim. kansanopistoissa järjestetyillä Raamattutiedon kursseilla.

Mikäli tällaiset kurssit ja raamattukeskustelut noudattavat tarkasti etukäteen annettua opillista esiymmärrystä asioista, kaikki sujuu ristiriidattomasti. Jos taas on ryhdytty rehellisesti avaamaan omassa mielessä pyöriviä ristiriitaisuuksia ja kysymyksiä opista tai syntikäsityksestä, seuraukset ovat olleet surullisia hoitokokouksineen.”

Nimimerkki Reflektio eritteli Hakomajan keskustelussa yhteisön jäsenten hienostuneita kielellisen manipuloinnin tapoja, joilla hierarkiaa ja vallankäyttö naamioidaan teeskennellyksi huolenpidoksi lähimmäisen sielusta:

”Hierarkian olemassaolo kielletään jyrkästi liikkeen sisällä. Usein kuultuja sanontoja ovat: ”Me olemme tasapäistä joukkoa” tai: ”Ei ole Jumalan valtakunnassa isäntähenkeä eikä emäntähenkeä vaan joukko heikkoja jumalanlapsia.”

Tavallista on myös heikoksi tekeytyminen, joka on mielestäni aivan eri asia kuin todellinen heikkous. Heikoksi tekeytyminen kätkeytyy usein pahentumisen taakse. Puhuteltavalle todetaan: ” Emmehän me halua tahallamme pahentaa Jumalan seurakuntaa tai heikkoa veljeä tai sisarta.”

Heikoksi tekeytymistä on kuultavissa myös seuraavan kaltaisissa lausahduksissa: ” Minä tunnen itseni aivan laitimmaiseksi Jumalan lasten joukossa, mutta rohkenen ottaa esille…”. Tai: ” Minä tunnen vaellukseni niin epäonnistuneeksi ja enkä tunne olevani mahdollinen lausumaan…”

Nimimerkki Siansaparo totesi VL Foorumilla:

”Topin kirjoitus on hyvä. Pelko on totta tänä päivänä meikäläisyydessä. Sitä ovat sanoneet jotkut vl-papit miullekkin: pelko tulee esiin sielunhoidollisissa keskusteluissa. Ja olen saanut kuulla siitä koko elämäni myös ”tavallisilta” vl-ihmisiltä: ”Eihän tätä uskalla ääneen sanoa, ettei joudu hoitokokoukseen”.

Kalevan pääkirjoitus 6.5.2010

Myös Kalevan pääkirjoituksessa  6.5.2010 kiinnitettiin huomiota rauhanyhdistysten vallankäytön mentelmiin,  jotka ovat lisänneet esimerkiksi  pedofiilirikollisten toimintamahdollisuuksia:

”…etenkin tiukoissa uskonnollisissa yhteisöissä on piirteitä, jotka tekevät niistä otollisia ympäristöjä pedofiilisten taipumusten toteuttamiselle.

Näissä liikkeissä on esimerkiksi hengellisessä auktoriteettiasemissa olevia henkilöitä, joiden tekoja tai näkemyksiä ei voi seurauksitta uhmata. Myös oman liikkeen maineen varjelu voi mennä yksilön oikeuksien ja lastensuojelun ohitse.

Hätkähdyttävää on se, että sellaiset henkilöt, jotka ovat pyrkineet nostamaan omat tai tuntemansa hyväksikäyttötapaukset liikkeessään julki, ovat joutuneet rajun painostuksen tai parjauksen kohteeksi.

Näissä tapauksissa ei voi toivoa muuta kuin sitä, että ihmiset kielteisistä kokemuksistaan huolimatta rohkaistuvat nousemaan harhautunutta hengellistä auktoriteettia vastaan. Yhden ihmisen ulostulo voi toimia hyvänä esimerkkinä muille saman kohtalon kokeneille.”

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoivat Topi Linjama Kalevassa sekä Nestori tänne kooten ja kommentoiden.

Lue myös:

Topi Linjaman analyysi: SRK vahvisti laulukirjauudistuksessa seurakunnan auktoriteettia

Topi Linjama:  Vanhoillislestadiolaisuuden hiljaisuus ja pelko. Kaleva 29.5.2010, s. 28.

Topi Linjama: Eroon hengellisestä väkivallasta  (Vihreässä valossa -blogi Kotimaa24:ssä)

Epäkuluttajan blogi

Alaranta: Kokousta pukkaa, “ollaan hänestä huolissaan”, porukalla

Jemima: Tämän päivän pakkokeskusteltavat aiheet, eli kuumat perunat vanhoillislestadiolaisuudessa

Puhuja rauhanyhdistyksellä: “Olet noussut Jumalanvaltakuntaa vastaan!”

Miksi teatteri on syntiä? (Pastori Stiven Naatuksen hyllytystapaus.)

Eroon hengellisestä väkivallasta  (Pekka Asikainen, Topi Linjama)

Asteriski: Rippisalaisuuden purku ei auta, kirkon puututtava SRK:n rippiopetukseen ja väkivaltaan

Hautamäki: “Keskustelutilaisuuksissa jokaisella on vapaus ilmaista mielipiteensä”

Mauno Hepola: Uskon Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan. Päivämies 21/2010.

Hoitokokous (Wikipedia)

Juho Kalliokoski:  Laittomuuksista ja pelokkaasta hiljaisuudesta tukeen ja rohkaisuun

Hoitokokoukset pitää selvittää!

Uskoni uskontoon teki kupperiskeikan

Terho Pursiainen: Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

Tuiralainen: Väkivallan peittely leimaa vanhoillislestadiolaista liikettä – ja samoin kirkkoa

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

”Verkkokeskustelu on lestadiolaisuuden toinen todellisuus”: Kirkkohallituksen verkkokeskustelija Meri-Anna Hintslan haastattelu. Kotimaa24, 26.9.2010.

19 kommenttia

Kategoria(t): 1900-luku, 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, ahdistus, eettisyys, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, eriseura, erottaminen yhteisöstä, hajaannukset, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, Jumalan sana, kaksinaismoralismi, Kaleva, käskyt, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kilvoittelu, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, kymmenen käskyä, lapset, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, Raamattu, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, sananvapaus, sensuuri, seurakunta, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., suvaitsevaisuus, synnit, syntilista, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, televisio, televisiokielto, totteleminen, tulevaisuus, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhtenäisyys, yksilöllisyys

Äiti tyttärelle: ”Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema.”


Tunsin säälivien, itkuisten katseiden katsovan minua, kuin huoraa, epäonnistunutta.

– ”Epäjumalankuva.”
Rumuudessaan kaunis, syntisyydessään viaton.

Tämä epäjumalankuva istuu portailla ja polttelee savuketta. Veli ajaa autolla pihaan, uskovainen veli, jolla pauhaa musiikki.

”Moi!”

Epäjumalankuva menee sisälle ja nousee portaat ylös, jossa uskovaiset vanhemmat katsovat internetin välityksellä lätkämatsia.

Niin. Televisiota ei tietenkään ole, syntiähän se.

”Mites sä oot värjänny taas hiuksia ja hirveet meikit, kyllä minä olen isän kanssa rukoillut sinulle parannuksen armoa!”

Jep. Epäjumalankuva vaihtaa vaatteet ja laskeutuu portaat alas, menee syömään.

”Mä ainaskin haluun naisen, jolla ei oo meikkii.” veli sanoo.

Äiti tulee alas ja jatkaa veljen lausetta: ”Se on kuule pahempaa kuin oman lapsen kuolema, kun lapsi kieltää uskon.”

Epäjumalankuva pyörittelee lusikkaa kahvikupissa ja katsoo lautasta. Niin.

Epäjumalankuva tarttuu lehteen ja jatkaa lukemista.

”Se on se synti. Ei saa ajatella järjellä näitä asioita, muuten käy noin miten sinulle on käynyt.”

Epäjumalankuva menee ulos ja laittaa oven kiinni.

– Ehkä olen onnellisempi, kun minua ei syyllistetä.

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoi nimimerkki ”Syntinen ja sairas” Suomi24 -palstalla 29.3.2010.

Aiheeseen liittyvää:

Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta – miten valmistaudun ja mihin varaudun ennakolta, kun aion jättää SRK-lestadiolaisen yhteisön. (Artikkeli Hakomaja-sivustolla.)

Erotettujen karttaminen perhepiirissä. Veljesseura.org

Sauli Karhu: Lapselle ei saa kertoa helvetistä. Blogikirjoitus 4.10.2016.

Lirlies: Hitsi mä en jaksa uskooo

Kaksijakoinen maailmankuva purkautui – minä lähdin pois

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden – suuri syntyvyys ei kasvata jäsenmäärää

Perheellinen vl: SRK:n linjaus: Kun vl-perheen lapsi uskoo toisin, hän menettää vanhempiensa tuen

NYT-liitteessä: Miltä tuntuu luopua uskosta?

Uskoni uskontoon teki kupperiskeikan

Admata:  Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet (Artikkeli Hakomaja-sivustolla.)

4 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, eristäminen, eroaminen uskosta, ihmisarvo, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kuolema, lapset, lapsuus, leimaaminen, meikkaaminen, naisen asema, normit, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, retoriikka, sukupuolijärjestelmä, synnit, syntilista, syrjintä, syyllistäminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Lisääntymisvelvoite voi viedä naisen kuoleman porteille


Ihmisoikeusliiton käynnistämä julkinen keskustelu on ollut herätysliikkeelle hyvä asia, totesi vanhoillislestadiolainen kymmenen lapsen äiti, ylikiiminkiläinen terveydenhoitaja Terttu Holmi Kotimaassa tammikuussa 2009. Hän on perännyt lestadiolaisen liikkeen sisälle avoimempaa keskustelua uskovan parin ehkäisyn käytöstä. Suhtautuminen ehkäisyyn muuttuu liikkeen sisällä, mutta hitaasti. ”Minä toivon, että nyt olisi sen aika, että asia käydään rauhanyhdistyksissä läpi ja ehkäisyyn päätyneet saisivat rauhan ja vapauden päätökselleen.”

Holmi vaatii herätysliikkeen sisälle avointa keskustelua ehkäisyn hyväksymisestä erityisesti silloin, kun äidin tai vauvan henki on uhattuna.  Toisin sanoen kyse olisi ehkäisyn sallimisesta hoitomuotona.

Vanhoillislestadiolaisten puhujien päätösten mukaan (1967, 1971) ”perhesuunnittelu ja lapsisäännöstely sen kaikissa muodoissa on synti Jumalan sanan jälkeen. Siihen ei voi lääkärikään muutosta tehdä, vaan on kaikessa pyrittävä rohkaisemaan ja auttamaan synnyttäviä äitejä.” Toisin sanoen, vaikka lestadiolaisnaista uhkaisi kuoleman riski, hänen ei ole luvallista estää hedelmöittymistä.

Terveydenhoitaja Terttu Holmin mukaan Ihmisoikeusliiton viimekeväinen pyrkimys selvittää lestadiolaisten ehkäisykieltoa herätti  liikkeessä ja mediassa ”ihan tarpeellisen keskustelun”. Hänen mukaansa esimerkiksi liikkeen omissa julkaisuissa, kuten Päivämiehessä, olisi nyt vihdoin todettava avoimesti, että ehkäisy on sallittua silloin, kun ”äidin kroppa tai psyyke ei enää kestä seuraavaa raskautta”.

– Mikään vakaumus ei saa olla niin sydämetön, että se johtaa niin epäinhimillisiin ratkaisuihin kuin mitä osa äideistä on tehnyt kieltäytyessään omantunnon syistä ehkäisystä terveytensä uhalla, korostaa Holmi. Jos vakaumus velvoittaa kuoleman porteilla käymistä, se on liikaa vaadittu!

– Jokaisella ihmisellä on oikeus hyvään hoitoon. Miksi lestadiolaisäiti joutuu miettimään hulluuden rajamaille päätöksensä oikeellisuutta vielä senkin jälkeen, kun lääkärin on suositellut hänelle ehkäisyä painavista syistä?,  kysyy Terttu Holmi.

Terttu Holmi, jolla on itsellään terveydenhoitajan koulutus,  painottaa, että ehkäisy on itse kunkin ihmisen henkilökohtainen eikä kenenkään ole tarpeen tehdä niistä  ratkaisuista muille ihmisille tiliä.

Sitävastoin,  uskovaiselle tulee olla mahdollista halutessaan kertoa ehkäisyn käytöstä oman yhteisön sisällä vapaasti, ilman pelkoa siitä, että nainen tai aviomies joutuisi suljetuksi liikkeen ulkopuolelle. Holmin mukaan nykytilanne on johtanut käytännössä karsinointiin liikkeen sisällä.

– Uskovaisilla ei pitäisi olla pelkoja, joiden takia nainen ja/tai mies joutuu salailemaan asioita. Salailuun ei pitäisi olla  syytä.

– Suhtautuminen ehkäisyyn muuttuu liikkeen sisällä, mutta hitaasti. Minä toivon, että nyt olisi sen aika, että ehkäisyyn päätyneet saisivat rauhan ja vapauden päätökselleen.

– Jos asiaa ei käydä kunnolla rauhanyhdistyksissä läpi, äidit jäävät päätöksessään liian suuren taakan alle.

– Kun monien raskauksien uuvuttama nainen romahtaa, hänellä pitää olla toipumisen rauha. Joskus tuo aika voi olla pitkäkin. Siksi selibaatti ei ole hyvä ratkaisu. Se tuntuu mielestäni kohtuuttomalta suhteen tervettä osapuolta kohtaan. Holmi painottaa, että myös miesten tulee ymmärtää ehkäisyn tarpeellisuus.

(Referaatti Kotimaa-lehden haastattelusta 28.1.2009.)

Tavallinen pulliainen taikka insinööri jää tuon luettuaan tietenkin kysymään, miksi uskovaisen naisen täytyy ensin saattaa itsensä pahaan kuntoon ja sairaaksi liian tiheillä synnytyksillä ennen kuin hän voi – luvan perästä – käyttää turvallista ehkäisyä. Eikö hänen olisi viisasta jättää suosiolla fysiikalleen tilaa ja aikaa toipumiseen välillä.  Toiseksi, myöntääkö seurapuhuja sen luvan ehkäisemiseen? Semmoinenkin melko perustavaa laatua oleva yksityiskohta tulee mieleen, että  tiettävästi Raamatussa Jumala ei ole esittänyt kristitylle velvoitetta lisääntyä maksimaalisesti.

Lisää aiheesta:

Seppo Lohen perustelut ehkäisykiellolle

Hautamäki ei perustele Raamatulla

Raskauden pelko – Avoin kirje herätysliikkeelleni (Rauhan Tervehdys 5.2.2009 )

Poliitikot Tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa: ehkäisykielto ongelmallinen ihmisoikeuksien todellisen toteutumisen näkökulmasta

Lucas: Alinta kastia ovat naiset ja lapset (YTT Johanna Hurtigin näkemyksiä naisten ja lasten asemasta)

Keskinäinen asia

Ihmisoikeusliiton taustamuistio 4.3.2009: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia

Vuokko Ilola: Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas. Blogikirjoitus 29.1.2015.

Kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvotelukunta: Ehkäisykielto on ihmisoikeusloukkaus.

K-mo: Vuorisaarnasta

Nuori vanhoillislestadiolainen perheenisä: Uupuneelle ja epäonnistuneelle äidille!  Postilloja-blogi.

Antti Ämmälä:  Uskonnon rooli perhesuunnittelussa hiipuu. Helsingin Sanomat 17.4.2010.

Seurakuntavanhinten ja puhujain kokous Ruukissa kesällä 1971. Päivämies 28.7.1971. (Suurkiitos  asiantunteva Ms/Mr Hyrsyläinen, joka on arkistoinut historiallisen dokumentin Mopin palstalle.)

Yksi keskihuoneen tytöistä: Äitini kohtalo lapsen silmin

18 kommenttia

Kategoria(t): arvot, äitiys, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, ihmisarvo, ihmisoikeudet, isyys, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, journalismi, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, Kotimaa, kristinoppi, kuolema, lakihengellisyys, lapset, lisääntyminen, manipulointi, mielenterveys, naisen asema, normit, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, pelko, pelot, perhe, Raamatun tulkinta, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, romaani, SRK ry., sukupuolijärjestelmä, suurperhe, suvaitsevaisuus, synnit, syyllistäminen, tasa-arvo, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhtenäisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

TV2: Ankara usko ja lapsuus 7.3. klo 21, Inhimillisessä tekijässä


ANKARA USKO – pitäisikö lapsellakin olla uskonnon vapaus?

Sunnuntaina 7.3.2010 klo 21:00 YLE TV2

Inhimillisen tekijän maaliskuun jaksossa puhutaan siitä, miten lapsi kokee vanhempiensa uskonnollisuuden.

Helena Itkosen vieraina on kolme erilaisesta uskonnollisesta kodista lähtenyttä. Katriina Järvisen vanhemmat olivat helluntailaisia saarnaajia. Katriina kertoo ohjelmassa miten hän lapsena pelkäsi Jeesuksen toista tulemista, jota odotettiin millä hetkellä tahansa.

Soili Juntumaa taas pelkäsi ankaraa ja arvaamatonta rovasti-isäänsä.

Sekä Soili että Katriina tunsivat syyllisyyttä ja kelpaamattomutta, koska olivat vilkkaita ja kyseleväisiä tyttöjä. Nämä tunteet ovat seuranneet heitä aikuisuuteen asti.

Illan kolmas vieras on entinen lestadiolainen Teuvo Moisa, jota nuorena ahdisti kadotuksen pelko syntien vuoksi. Sekä kadotuksen että rangaistuksen pelko on tuttua myös Katriinalle ja Soilille.

Illan keskustelijat kertovat kukin omat rimpuilunsa kipuillessaan irti kodin painolasteista. Jokaisella on ollut oma tiensä, mutta yhteistä kaikille on ollut vapauden etsintä ja seksuaalisuuden ja rakkauden nälkä. Sekä Soili Juntumaa että Katriina Järvinen kertovat vasta keski-iässä löytäneensä itsensä, tunteensa ja tahtonsa. Teuvo Moisa myöntää, että oma prosessi on vielä kesken.

Ohjelmassa puhutaan myös hengellisestä väkivallasta ja siitä miksi se on henkisen väkivallan tehokkain muoto. Perheissä ei ollut tapana puhua uskon asioista, ne otettiin annettuina.

Ohjelmassa kysytään myös, pitäisikö lapsilla olla uskonnon vapaus.

Ohjelma on katsottavissa YLE Areenassa: 

http://areena.yle.fi/video/810074

(26.2.2011 klo 21.00 saakka.)

Lue myös:

Lasinen meri Nivalan seuroissa (Kirjailija Anna-Maija Ylimaulan kuvaus siitä, miten lapsi voi kokea lestadiolaisuuden saarnat)

Kun yhteisö painostaa ja hallitsee pelolla

Hengellinen välkivalta voi rikkoa elämän (Kotikirkko, Hämeenlinnan seurakunnat)

Kukkula, Tanja: Mikä tekee uskonnosta painostavan? Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto 2007.

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Lapselta ei kysytä

Syntien taakka nelivuotiaalle

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden

Teatteriesitys koulussa…

Pohjoisen lapsen raskas koulutie

Oliko sinulla lapsi isänä tai äitinä?

Herätyssaarna

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä  käynnistymässä

Growing up in a strictly religious family: a talk show March 7, 2010

The next episode of Inhimillinen tekijä, a Finnish television program, discusses how children experience growing up in a religious family. One of the guests is Teuvo Moisa who grew up in a Conservative Laestadian family.

The program also deals religious violence and asks if children should have a freedom of religion.

Program is in Finnish. It will be availabe later in the YLE’s Elävä Arkisto.

4 kommenttia

Kategoria(t): Conservative Laestadianism, eettisyys, epäily, epäilykset, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, forbidden things, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, ihmisoikeudet, in English, irrottautuminen yhteisöstä, kadotus, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kuolema, laestadian, laestadianism, lakihengellisyys, lapset, lapsuus, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, secession, seurat, sin, spiritualiteetti, suurperhe, synnit, syntilista, syyllistäminen, televisio, tuomitseminen, uhkailu, uskon jättäminen, uskontokritiikki, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yhteisö, yksilöllisyys, yksinäisyys, YLE

Puhujan kirje puhujille vuonna 1974


”Jumalanpelko muuttui ihmispeloksi”

Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä on koettu havainnollisesti se, että   avoimen sisäisen keskustelun rajoittaminen, johtajien kyseenalaisten ratkaisujen salailu ja vallan keskittäminen harvojen käsiin johtaa lopulta väkivaltaan. Samanlainen prosessi, joka on johtanut  jopa äärimmäisiin väkivallanmuotoihin, on tapahtunut useasti myös maallisissa diktatuureissa.

Näin kävi vanhoillislestadiolaisuudessa 1970-luvulla. Prosessin varsinainen taustavoima oli ”erehtymättömän seurakunnan oppi”, joka SRK:ssa oli omaksuttu 1930-luvulla ja joka johti lopulta teologien irrottautumiseen ja heidän erottamiseensa liikkeestä.

1970-luvulla voimistunut sisäisen hengellisen väkivallan aika kesti parisenkymmentä vuotta. Vaikutuksiltaan SRK:n hoitokokoukset on mittavin hengellisen väkivallan ilmiö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon historiassa koko 1900-luvulla, mahdollisesti pidemmälläkin aikavälillä.

Maallisissa diktatuureissa vuosien ja vuosikymmenten takaisten väkivallantekojen selvittäminen on vaatinut pitkäaikaista ponnistelua, tutkimustyötä, julkista tapahtumien muistelua ja vastaavaa kollektiivista terapiaa, kokemusten keräämistä, dokumentaatiota ja vähitellen uuden yhteisyyden ja sovun rakentamista väkivaltaan syyllistyneiden ja uhrien välille. Tämä on pitkä ja vaikea tie, mutta se on ainoa terve ja kestävä ratkaisu.

Tässä suhteessa vanhoillislestadiolaisuuden päätöksentekijät eivät ole ottaneet vielä ensimmäistäkään askelta.

Jotkut puhujista lähettivät nimettömän kirjeen puhujille

Mutta lohdullista on tietää, että herätysliikkeessä oli menneinäkin vuosina yksittäisiä vastuullisia uskovaisia, myös puhujia, jotka parhaansa mukaan yrittivät estää vääristynyttä kehitystä ja herättää vakavaa keskustelua liikkeen suunnasta. He yrittivät edes jotakin. Heillä ei ollut paljoa liikkumatilaa, koska jokainen pelkäsi hirvittävästi oman sekänahkansa puolesta.

Anonyymi kirje oli yksi menetelmä, kun he yrittivät avata keskustelua liikkeen tilasta. Silloin ei ollut nettimaailmaa eikä sen avulla luotavia verkostoja. Keneenkään ei ”virallisen linjan” kyseenalaistava puhuja uskaltanut luottaa.

Omat Polut julkaisee tässä  joidenkin silloisten puhujien vuonna 1974 liikkeelle paneman kirjeen. Kirjeen allekirjoittajana on yksittäinen anonyymi puhuja, joten se saattaa tietenkin olla myös yhden kirjoittajan kynästä lähtöisin. On myös mahdollista, että kirjeen takana oli useampi puhuja ja se oli tuotettu yhteistyönä.

Puhukoon tämä kirje puolestaan siitä keskusteluilmapiiristä, joka liikkeessä vallitsi 1970-luvulla juuri ennen massiivisten hoitokokousten käynnistämistä. Herättäköön teksti pohtimaan, missä mennään nyt.

SRK:n opillisiin linjauksiin ja elämäntapamääräyksiin liittyvä kriittinen ja kyseenalaistava keskustelu ei ole mahdollista vielä tänäänkään.

Kysymystä kirjeen autenttisuudesta on pohdittu eri tahoilla. Mopin palstan ”arkistovastaava”, asiantunteva tutkija-nimimerkki Pölyttynyt, on todennut, että kyseinen kirje on tullut tutkijoita vastaan usealta eri suunnalta.

Kirje on lähetetty kymmenille puhujille, jotka olivat valmistautumassa puhujainkokoukseeen. Kirjettä ei ole julkaistu koskaan virallisesti missään yhteydessä, mutta tieto siitä on esimerkisi tuon ajan Päivämiehessä, jossa omistettiin mm. yksi pääkirjoitus kokonaisuudessaan käsittelemään sitä.

Kirjeen yksi kopio on tiettävästi nimimerkin x-vl hallussa, joka on todennut, että oheinen teksti pitää yhtä hänen halluussaan olevan dokumentin kanssa. Siten tekstin autenttisuus on varmistettu useammalla tavalla.

On todennäköistä, että joillakin vanhoillislestadiolaisuuden historiaa ammatikseen tutkivilla on kirjeen kopioita käytössään, esimerkiksi SRK:n tiedotuspäälliköllä, FT Ari-Pekka Palolalla, samoin FT Seppo Lohella ja mahdollisesti niillä muilla tutkijoilla, jotk ovat onnistuneet saamaan oikeuden hyödyntää SRK:n arkistoa. SRK:n virallisessa historiankirjoitusprojektissa ei ole vielä julkaistu 1960-1970-lukuja koskevaa tutkimusta.

Päivämies-lehdessä käytettiiin kyseisen kirjeen kritisoimiseen aikoinaan paljon palstatilaa, vaikka itse tekstiä lukijat eivät päässet lukemaan. Tällaisenaan, ei-julkaistuna, eräänlaisena samizdat-tekstinä kirje osoittaa, että ennen hoitokousten käynnistämistä herätysliikkeessä  oli puhujia ja todennäköisesti silloin myös muita tahoja, jotka tunsivat huolta opetuksen vääristymistä ja vallan keskittymisestä harvojen käsiin.

He yrittivät saada aikaan korjausliikkeen, onnistumatta. Vain harva rohkeni nostaa omalla nimellään ja kasvoillaan epäkohtia esiin, koska se tiesi nopeaa ulosheittoa yhteisöstä. Rehellisyyden hinta muodostui useimmille liian korkeaksi.

(Kirjeeseen tehty merkintä: ”Saapui 11/12 – 74”, ts. kirje oli liikkeellä pari-kolme viikkoa ennen puhujien ja seurakuntavanhinten vuodenvaihteen kokousta 1974)

PUHUJAVELJILLE SUOMEN SIIONISSA

Veljemme Pietari kirjoittaa: ”Kaitkaa Kristuksen laumaa, joka teidän hallussanne on ja pitäkää siitä vaari, ei vaaditut, vaan hyvällä mielellä, ei turhan voiton tähden, vaan hyvästä tahdosta, ei myös niin niinkuin herrat kansansa päälle, vaan olkaa laumalle esikuvaksi.” (Piet.5:2,3).

Hyvät puhujaveljet. Olisin mielelläni niin rohkea, että esittäisin itseni, mutta en voi sitä tehdä koska pelkään seurauksia. Siitä huolimatta olen saanut olla yksi veljenne vaivassa ja valtakunnassa ja haluan niin olla edelleenkin. Miksi kirjoitan näin. Siksi, että tunnen monen ahdistavan kysymyksen sisimmässäni ja valtakuntamme työsaralla. Ahdistusta lisää vielä se, että monet puhujaveljet arkoina kyselevät samoja asioita toinen toiseltaan.

On selviö, että ei uskalleta kertoa ja puhua vapaasti. On kuin Jumalan pelko olisi muuttunut ihmispeloksi.
Tästä huolimatta Jumalanvaltakunnan työ on mennyt eteenpäin ja meidän tulee rukoilla, että Jumala henkensä kautta siunaisi työmme ja että päätöksemme olisi PYHÄN HENGEN sanelemia.

Kun Jumalanvaltakunta on yksi yhteinen perhe, olemme vastuussa toinen toistemme yksityisenä kristittynä. Mitä vielä, olemme vastuussa niistä päätöksistä mitä me teemme ja puhumme. Toisinsanoen me joko hylkäämme tai hyväksymme tehdyt ratkaisut ja olemme näin ollen vastuussa kerran ”suurena päivänä” mitä olemme tehneet tai tekemättä jättäneet.

Kun näitä ajattelemme on totisesti syytä arkuuteen Jumalan edessä. Puhujaveljet, asettakaamme käsi sydämelle niin lähelle, että kuulemme sen lahjomattoman tuomarin äänen, joka ei anna etsiä ihmiskunniaa, eikä tunne ihmispelkoa vaan ainoastaan Jumalan pelkoa totuudessa.

Toivon, että keskuudestanne poistuisi ihmispelko ja ihmisorjuus niin paljon, että nähtäisiin vai [n-kirjain puuttuu alkuperäistekstistä, kopioijan huomio] veljiä -sisaria vaivassa ja valtakunnassa. Silloin ei orjuuttaisi avointa keskustelua johtokunnan eikä työvaliokunnan jäsenyys.

Ennenkaikkea, vielä kerran palauttakaamme Jumalanvaltakunnan olemus mieleemme. Ennen uskoneet ja vielä tänäänkin uskovat kirjoittavat näin:  ”PyhäHenki opettaa, johdattaa ja hallitsee seurakuntaa, eivät Rauhanyhdistysten ja SRK:n johtokunta tai työvaliokunta.” (A. Haho Päivämies-lehdessä n:o28/1972, Paavolan suviseurat).

Ja veljemme Heikki Saari kirjassaan Seitsemän päivää, siv. 26 näin:
”Jeesus on myös puhunut vertauksen taivaanvaltakunnasta, joka on verkon eli nuotan kaltainen ja joka kokosi kaikenlaisia kaloja.. Sen apajan mukaan tuli myöskin mädäntyneitä kaloja, JOTKA VASTA ENKELIT EROTTAVAT VERKOSTA HERRAN SUURENA PÄIVÄNÄ. Sekin on yksi Jumalanvaltakunnan tuntomerkki, että mädäntyneet kalat kulkevat valtakunnan verkon mukana ja ohdakkeet kasvavat samassa pellossa vehnien kanssa.

Ei ole kalamiehille annettu tehtävää perata Jumalanvaltakunnan peltoa ja heitellä mädäntyneitä kaloja pois. Se tehtävä olisikin Jumalanvaltakunnan työmiehille liian vastuullinen. Siinä me tekisimme  s u u r i a  v i r h e i t ä  ja erehdyksiä. Mutta me teemme työtä Jumalan armoevankeliumilla ja totuudella”.

Nämä ovat jaloja ajatuksia ja PYHÄN HENGEN sanelemia. Tästä huolimatta kannamme murhetta siitä, että on eräitä puhujaveljiä jotka selittävät verkon vertauksen toisin ja mikä hirveintä, että sen mukaan toimitaan.

On puhujaveljiä jotka tämän tietävät ja vaikenevat, – niin minä poloinen myös. Tämä on ihmispelkoa joka vielä tuomitaan ja julki julistetaan.

Kysyn omasta ja monien muiden puolesta, onko edellä mainittuja ”SUURIA VIRHEITÄ” (H. Saari) päässyt jo tapahtumaan ja miten me niitä korjattaisiin jos niin on. Olemme totisesti kerran tilivelassa tästä.

Me puhujapoloiset olemme niitä joiden välit pitäisi ennen kaikkea olla avoimet ja ettemme yljän viipyessä alkaisi syödä leipäveljeämme. Vielä vähemmin kantamaan toistemme päähän työvaliokuntaan seläntakana ja tiukanpaikan tulleen vaikka tekemään sen turhaksi.

Veljet, maantomu ympäröi raskaasti kuolemattoman osamme majaa.
[kopiossa vajaa rivi]….näkyy helposti ja kahden ja kolmen todistus on, – vaikka se olisi vääräkin – voimakkaampi kuin yhden. On ihmisrakkautta ja pelkoa joka panee vaikenemaan vaikka tunto sanoisi toista.

Kuitenkin Jumalan tuomio on vanhurskas, eikä kysele miten moni muu ajattelee näin.

Teemmekö yhteisen päätöksen, että puhumme kaikki mikä liikkuu huonoina asioina seurakunnissa ja koskekoon asia ketä tahansa. Televisio, perhesuunnittelu ja yleensä maailmallisuus on selviä asioita joista tulee saarnata aivan omalla synnin nimellä. Voisi siihen luetteloon vielä vaikka lisätä omalla nimellä tupakanpolton, joka varsinkin nuorien tyttöjen ja rouvien suussa herättää pahennusta ja kun samalla suulla vielä tunnustaa uskoa sekä varoitta(a) maailmallisuudesta.

Rohkenen esittää muutamia keskusteltavia asioita edessä olevaan puhujaveljien kokoukseen:

Onko Suomen Siionin eräät puhujaveljet ottaneet ”puoluetukirahoja”vastaan, tehdäkseen palveluksia saarnatoimensa yhteydessä jollekin puolueelle?

Mistä johtuu ja mikä mahtaa olla syynä, että veli Kimpimäki ja eräät muut veljet jokin aika sitten valittivat, että veli Saaren mukaan lähetysmatkoille on vaikea saada veljiä. Edesmennyt V. Polvi kertoi näin, ja mahdollisesti edessäolevissa kokouksissa on veljiä jotka ovat kuulleet samoja valituksia. En kumminkaan voi vaatia ketään esiin, koska pelkään joutuvani heitetyksi ”mädäntyneitten” kalojen joukkoon.

Todetkaamme kuitenkin, että jos Polvi ym:t ovat tämän puhuneet valetta, voi veli Kimpimäki ym:t sitä rohkeammin puheet julistaa valheeksi. Jälelle jää vain yksi jonka tuomio on vanhurskas ja se tuomio on vielä meidän edessämme.

Edelleen josta Siioni sairastaa ja kyselee:

Onko ja miksi veli Saaresta on tehty ”pääneuvottelija” ja selvittäjä Siionille. Ei kai nämäkään lahjat ole yhden varassa. Toiseksi, tämä tapa on jo antanut aihetta tulkintaan, että ellei Saari ole selvittäjänä, ollaan muuten ”hempeitä”, eikä raitis henki ole saanut päätöstä sanella.

On valitettavaa, että edellä mainittuja ristiriitoja on veljien suussa ja sydämessä, niin onko ihme jos kalinoita syttyy siellä ja täällä.

[Kopiosta puuttuu osittain kappaleen ensimmäinen rivi]  – – pompi  j u l k i s e s t i  kokouksessa kumota ja silloin ne lakkaavat Siionia vaivaamasta.

”KUIVA HENKI” . Tuo nykyisin paljon käytetty syyte on minulle antanut paljon ajattelemisen aihetta. Tunnen tuon pelon omassa sydämessäni ja voin vain lohduttautua sillä lupauksella, että ”kuivan ja hedelmällisen” tuntien saan uskoa. Kuitenkin olen joutunut sovittamaan tuota syytettä kuulemiini ja näkemiini tapauksiin.

Esimerkiksi, veli tai sisar on kutsuttu puhuteltavaksi seurakunnan” (johtokunnan) eteen ja ellei tuo puhuteltava suostu tunnustamaan niitä vikoja mitkä eteen sanotaan on kysymyksessä ”sitominen” eli eroittaminen. Sekin on mahdollinen vain Jumalanvaltakunnassa, mutta jos tuo korjattava joutuu tunnustamaan yli tuntonsa, ei päätös ole Pyhänhengen sanelema.

Sopinee lukemani kokemus ”kuivasta hengestä”. Veli Jorma Manninen kirjoittaa Päivämiehessä n:o 12/-74: ”Muistan, ollessani kuivahengen vallassa, tuli pääasiaksi valvoa kirkon ja uskovaisten pappien synneissä. Ja silloin ei katoa oma syntisyys vaan tunto omasta syntisyydestä. Jos ei nähdä, että vielä aikanamme on mahdollisuus tehdä työtä kirkonkin piirissä hyvällä omallatunnolla, niin uskonelämä kuivuu. On ikävää, kun joskus kuulee huokaillen sanottavan, että ne kirkon hommat ovat saastaisia.

Rukoilemalla ei paljon rakenneta, varsinkaan, jos ei ole esitettävänä Jumalan sanan mukaisia neuvoja vaikeiden asioiden ratkaisemiseksi. Mutta kun uskova pyytää Jumalan sanan valkeudessa ja kristittyjen rakkaudessa vaeltaa ja työ sinänsä aikanamme on vaativaa, on murheellista kuultavaa, jos meidänkin työmme ylle tulee kieltävä varjo: saastaista.

Emme siis tahdo olla toisillemme kuormaksi, vaan luvallisissa työoloissa tuemme ja kaikin tavoin kannustamme ja rohkaisemme toinen toistamme. Esiinnymme yhtenäisenä Jumalan kansana kaikkialla. Emme yksin tahdo laisinkaan taistella. Niin hengelliseltä ja hurskaalta kuin tällainen huokailu saattaa näyttääkin, kätkeytyy siihen monesti sellainen salainen taka-ajatus, että minun, huokailijan, pitäisi päästä näistä asioista kristillisyydelle ne hyvät neuvot antamaan. On vaara tulla liian tarkkasilmaiseksi ja mennä Jumalan edelle asioissa.”

Veljet rakkaat, asettakaamme tänä aikana ja tulevissa kokouksissa asiat siihen vaakaan, että ei tarvitsisi seurakunnissa pelätä alussa mainittuja ”s u u r i a   v i r h e i- t ä” tapahtuneeksi.

Jumalan rauhaan:

veli vaivassa ja valtakunnassa.

Jäljennöksen oikeaksi todistavat:
————————————-

(Kopioitu Mopin palstalta.)

Tämä yhden tai useamman tuntemattoman puhujan kirje ei päässyt synnyttämään avointa sisäistä keskustelua, koska se tuomittiin Päivämiehen pääkirjoituksessa ja puhujainkokouksessa voimakkain sanoin. Kukaan ei uskaltanut avata suutaan julkisesti. Hoitokokoukset käynnistettiin laajammittaisesti. Niillä saatiinkin sitten vaiennetuksi kaikki.

Hoitokokoukset ”avuttomuuden osoitus”

Herpert on kuvannut hoitokokousten taustaa Mopin palstalla:

”Kun sitten kulttuurimurros tapahtui rytinällä 60-luvulta alkaen (ja tapahtui pappishajaannus), oltiin tilanteessa, jossa yhtäkkiä ei pystytty käsitteistämään tai hahmottamaan uudenlaista moraaliympäristöä ja moraali-ihanteiden muuttumista.

Ongelma ratkaistiin sillä tavalla (kuten monessa muussakin kristillisessä suuntauksessa enemmän tai vähemmän on tehty), että se tuttu ja turvallinen esiteollisen yhteiskunnan moraalikoodisto alettiin nähdä jumalallisena ja pysyvänä lakina, ja kaikki sitä vastaan nouseminen alettiin nähdä moraalin rappiona ja Jumalan sanasta luopumisena.

Moraaliteologian ja ehkä kulttuurihistoriankin näkökulmasta 70-luvun hässäköinti oli suuri ja traumaattinen avuttomuuden osoitus, kun lestadiolaisen moraaliajattelun olisi pitänyt kohdata moderni yhteiskunta ja osoittaa soveltuvuuskykyä.”

Lue lisää:

Päivämiehen vastine sivuutti kirjeen asiasisällön

SRK.n kerjuukirje SYT:lle 12.2.1965 (Laestadianleaks-blogi)

SRK:n tie hoitokokouksiin

Keksityn henkiopin leviäminen

SRK:n johtokunta teki hengelliseksi naamioitua puoluepoliittista työtä

Matias Haukkala: Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi: näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta. Historian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.

Mauri Kinnunen: Kipupisteet kohdattava avoimesti

Kommentteja hoitokokouksista: sitaattikooste julkisuudessa esitetyistä arvioista 

Hoitokokoukset pitää selvittää!

Tampereen rauhanyhdistyksellä 10.3.1976

Totuuden kuuliaisuuteen. Keskustelua vanhoillislestadiolaisuudessa vuosina 1960-61 esiintyneistä erimielisyyksistä. Vanhoillislestadiolaisten pappien veljespiiri. Sisälähetysseuran Raamattutalon kirjapaino 1962. Otteita kirjasta sekä keskustelua Mopin palstalla.

3 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, ahdistus, epäily, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hajaannukset, hengellinen väkivalta, Herpert, historia, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, journalismi, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, leimaaminen, maallikkosaarnaajat, nettikeskustelu, normit, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, pelko, pelot, politiikka, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, rahoitus, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, totteleminen, tulevaisuus, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys

Keskinäinen asia


Ajattelin valottaa mitalin toista puolta. Olemme uskovainen perhe. Meillä on neljä lasta. Suvussa on ollut joissain perheissä perinnöllistä sairautta. Onneksi kaikki lapsemme ovat syntyneet terveinä.

Olemme vakavasti pohtineet asioita ja todenneet yhdessä, että  emme kykene huolehtimaan suuremmasta perheestä. Haluamme siis ehkäistä, koska haluamme suojella jo olemassa olevaa elämää. Haluamme että vanhempina meidän  voimat riittävät lapsillemme. Että riittää meidän terveytemme, aikamme, siis niin fyysiset, aineelliset kuin henkisetkin  voimavaramme. Lapsemme tarvitsevat niitä kaikkia meiltä. He ovat täysin riippuvaisia meistä, meidän hyvinvoinnistamme ja jaksamisestamme.

Emme ole jutelleet päätöksestämme kenellekään uskovaiselle, koska käsitämme että nämä ovat avioparin keskinäisiä asioita.

Mutta rauhanyhdistyksellä on joitakin ihmisiä jotka ovat alkaneet kyttäämään ja painostamaan meitä. He eivät antaisi meidän elää rauhassa oman perheen tavalla. Saattavat soitella yhtäkkiä ja alkavat kyselemään lapsiasiasta ja inttämään.  Tai lähestyvät vihjailevilla kysymyksillä. Se on tietenkin meistä törkeää ja loukkaavaa. Lisäksi se on aika pelottavaa. Koska me kyllä haluamme edelleen olla uskomassa. Ja tahdomme elää jumalanvaltakunnassa, ollaan pienestä asti eletty ry:n piirissä. Täällä on rakkaimmat ystävät ja sukulaisetkin. Minä tärisen aina niiden vihjailujen jälkeen. Mitä seuraavaksi?

Meitä on ruvennut pelottamaan se, että heitetäänkö meidät vielä joku päivä ulos jonkun ilkeämielisen ihmisen toimesta. ”Ulkoiseen pimeyteen”…  Meillä on halu elää omantunnon mukaan jumalanvaltakunnassa. Meidän mielestä ehkäisy on henkilökohtainen asia… Päivämiehessäkin hiljattain sanottiin. Toivoisimme että lapsiasiasta sanottaisiin lehdessä ja seuroissakin selvemmin sanoin että  tulisi selvyys. Mikä on kunkin perheen tilanne, sen tuntevat parhaiten aviopuolisot itse, lasten isä ja aiti! Eivät ulkopuoliset.

(Wilhelmiina)

Lue myös:

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä käynnistymässä

Vuorisaarnasta (K-ma)

Vapaailta

Antti Ämmälä:  Uskonnon rooli perhesuunnittelussa hiipuu. Helsingin Sanomat 17.4.2010.

6 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, äitiys, eettisyys, ehkäisykielto, epäily, epäilykset, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, identiteetti, ihmisoikeudet, isyys, kaksoisviestintä, kasvatus, kiellot, kontrollointi, lapset, lapsuus, leimaaminen, lisääntyminen, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, normit, omatunto, painostaminen, Päivämies, pelko, pelot, perhe, retoriikka, suurperhe, suvaitsevaisuus, synnit, syrjintä, syyllistäminen, taivasikävä, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, vihjailu, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

Suurempi tarkoitus: iankaikkinen elämä


Uskovaisen ihmisen maailmankatsomus perustuu ajatukseen ”maailmassa, mutta ei maailmasta”.

Jumalan lapsena eläminen merkitsee vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Jumalanvaltakunnan kansalaisuus ei irrota ihmistä henkilökohtaisesta vastuusta eikä maailmasta, vaan se antaa kristitylle mahdollisuuden palvella maan päällä jaloja eettisiä päämääriä (lähimmäisenrakkaus) – panematta niihin kuitenkaan lopullista toivoaan.

Kristitty ottaa maailman vakavasti, koska se on Jumalan luoma ja Hänen valtakuntansa hallinta-aluetta. Mutta hän ei ota sitä liian vakavasti, koska se kuitenkin on katoava.

Uskovaisella on elämässään suurempi tarkoitus. Elämä kuoleman jälkeen. Epäuskoiselta puuttuu tämä iankaikkisen elämän toivo, ja siksi monen ihmisen elämältä puuttuu todellinen tarkoitus. Se ilmenee yksinäisyytenä, ahdistuksena, vakavissa mielenterveyden ongelmissa ja itsemurhissa. Sama, yhä voimistuva tyhjyys ja tarkoituksettomuus on myös mielivaltaisten väkivallantekojen takana.

Uskovaisella on elämässään ikuisuus-näkökulma ja turvallinen luottamus Jumalaan, joka antaa meille voimaa arkielämän vastoinkäymisissä, ihmissuhteiden ristiriidoissa ja psyykkisissäkin stressitilanteissa. Uskovaisen elämä ei ole tarkoituksetonta.

Jumalanlapsella on käytännössäkin lisäksi tukenaan jumalanlasten keskinäinen rakkaus ja yhteenkuuluvaisuus. Yhteisöllisyys on meille luonnollista. Tätähän ulkopuoliset aina ihmettelevät ja monet ihailevatkin.

Uskovainen ei ole ruusunpunainen optimisti, joka kuvittelisi koko maailman kääntyvän hyväksi hänen tai kenenkään muunkaan ihmisen työn tuloksena. Hän ei ole kuitenkaan myöskään synkkä pessimisti, joka pitäisi omaa tehtäväänsä maailmassa täysin mahdottomana ja turhana. uskovainen ei elä kummassakaan äärilaidasssa.

Uskovainen näkee että jokaisella meistä on oma vartiopaikkansa jonka Jumala on asettanut. Uskovainen elää armoevenkeliumin varassa, sillä hän tuntee että on saanut inhimillisesti puutteellisena ja ilman omaa ansiotaan kaikki synnit anteeksi. Tämä antaa inhimilliselle ihmiselle Jumalalta rohkeuden ja voiman, jolloin jumalanlapsena pystyy elämään terveen realistisella otteella tässä maailmassa, ymmärtäen oman paikkansa ja muiden.

Tässä piilee se salaisuus, miksi uskovaisen ei tarvitse vaipua epätoivoon esimerkiksi maailmanlaajuisten ympäristöuhkien painamana. Näissäkin asioissa meillä on turvana ikiaikojen Jumala. Me teemme asioiden hyväksi itse kukin vartiopaikallamme sen mikä on itse kullekin mahdollista, nojautuen Jumalan sanaan. Mutta meidän ei tarvitse hätäillä eikä uppoutua maailmantuskaan, eikä liittyä esimerkiksi mielenosoittajiin eikä muutoinkaan hyökkäillä esivaltaa vastaan.  

Jokainen yksityinen ihminen kuolee joskus.  Alkanut elämä myös päättyy, me kaikki kuolemme. Lisäksi koko ihmiskunta on pitkällä aikavälillä katoava. Näin tulee tapahtumaan luonnontieteellisestäkin näkökulmasta. Mutta uskovaisella on turvanaan Jumala. Ja Hänen lupauksensa. Epäuskoiselta tämä turva puuttuu.

Siunattua Joulurauhaa itsekullekin!

(Siirakki)

3 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, armo, arvot, elämäntapa, evankeliumi, helvetti, identiteetti, kristinoppi, kuolema, opilliset kysymykset, syntien anteeksiantamus, taivas, tulevaisuus, yhteisöllisyys, yksilöllisyys