Avainsana-arkisto: aikuisuus

Mikko Salmi: Vanhoillislestadiolaisuuden suurin synti


Synti on sitä, jos emme elä elämää, joka meille on tarkoitettu, emmekä kasva siksi persoonaksi, joka olemme. Se on suurin synti. Salmi_Mikko_1Vanhoillislestadiolaisuus ei salli aikuisuutta, se ei salli ihmisen ajatella omilla aivoillaan eikä tulla sellaiseksi kuin on.

Pahin asia, jonka aikuinen lapselleen antaa, on elämätön oma elämä.

– Päätoimittaja, pappi Mikko Salmi.

”Tämä valtakunta, jossa asumme on lasten valtakunta. Siinä me tahdomme lapsina säilyä ja lapsen lailla olla omistamassa Jumalan sanan ruokaa. Ei ole hyvä, jos Jumalan lapsi kasvaa aikuiseksi ja alkaa tarvita sellaista aikuisen ruokaa, ettei lapsen ruoka enää kelpaa. Sitä kautta on moni joutunut ulos Jumalan valtakunnasta.” Suviseurasaarna, Reijo Setälä, Sievi 2008.

 

*        *        *

Hiljattain Demokraatti-lehden päätoimittajana aloittanut Mikko Salmi puhui Kotimaan haastattelussa (3.9.2015) vakavin sanoin niistä ongelmallisista piirteistä, joita hän on herätysliikkeeseen tutustuneena teologina, pappina ja journalistina tunnistanut … Lue koko artikkeli…

32 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, concept of sin, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kirkko, konsertit, kontrollointi, Kotimaa, kulttuurikiellot, lapset, luterilaisuus, mielenterveys, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, sin, suvaitsevaisuus, synnit, syyllistäminen, syyllisyys, taide, teatteri, televisio, televisiokielto, tulevaisuus, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, vapaus, vastuullisuus, väkivalta

Kasvoitko uskovaisessa suurperheessä?


 

Tahdotko kertoa kokemuksistasi suurperheen jäsenenä?

Suurperhe_omakuva_6

Opiskelija Tuuli Leinonen pyysi jokin aika sitten  blogin lukijoilta kuvauksia lapsuudesta vanhoillislestadiolaisessa suurperheessä. Hän on saanut jonkin verran vastauksia tiedusteluunsa, mutta valmistuakseen graduun tarvitaan vielä kertomuksia monipuoliseksi tutkimusaineistoksi. Kerro siis sähköpostitse kokemuksistasi ja tunteistasi lapsuudesta suurperheessä, mielellään 7.5. mennessä.

Voit kertoa lapsuudenkokemuksistasi vapaamuotoisesti. Tutkija on ennalta muotoillut muutamia kysymyksiä vastaamisen helpottamiseksi (ks. alla). Kysymykset on kuitenkin tarkoitettu vain suuntaa-antaviksi, ja voit muotoilla vastauksesi haluamallasi tavalla.

Tuulin ohjeita ja vinkkejä

”Olen sosiaalipsykologian opiskelija Tampereen yliopistosta, ja käsittelen pro gradu -tutkielmassani vanhoillislestadiolaisessa uskonyhteisössä vallitsevaa kielteistä suhtautumista raskauden ehkäisyyn.

Tutkielmaani varten pyrin keräämään mahdollisimman monipuolisen kokoelman kuvauksia suurperheen arjesta ja sen herättämistä tunteista kaikessa rikkaudessaan.

Jos sinulla on kokemuksia suurperheen jäsenyydestä (äiti, isä, lapsi) entisenä tai nykyisenä vanhoillislestadiolaisena, pyytäisin sinua kirjoittamaan minulle kokemuksistasi. Toivoisin kertomuksesi käsittelevän kokemaasi suurperheen arkea realistisesti kaikkine puolineen. Voit kirjoittaa omin sanoin, ja halutessasi voit lähestyä ilmiötä esimerkiksi seuraavista näkökulmista:

– Millaisena olet kokenut suurperheen jäsenyyden?

– Oletko kokenut saavasi itse päättää perheesi koosta?

– Onko perheessäsi ilmennyt uupumiskokemuksia? Mistä arvelet niiden johtuneen?

– Toivoisitko tai olisitko toivonut, että perheesi lapsiluku olisi (ollut) pienempi tai suurempi kuin se on?

– Miten raskaudet ja synnytykset ovat vaikuttaneet kehoosi ja kehonkuvaasi?

Kertomuksesi muodon ja pituuden voit kuitenkin määritellä itse, ja edellä luetellut kysymykset on tarkoitettu vain suuntaa antaviksi. Lyhyetkin kertomukset ovat tervetulleita!

Käsittelen aineistoa täysin luottamuksellisesti ja poistan aineistosta kaikki tiedot, joista vastaajien henkilöllisyyden voisi tunnistaa. Halutessasi voit … Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): äitiys, ban of birth control, ehkäisykielto, elämäntapa, forbidden things, identiteetti, identity, isyys, kasvatus, koulu, lapset, lapsuus, lisääntyminen, miehen asema, naisen asema, naiseus, normit, norms, nuoret, perhe, suurperhe, tiede, tutkimus, vapaus, vastuullisuus, yhteisö, yhteisöllisyys

Kun haava on auki ja kirvelee


Minun elämäni tarkoitus?

Toivon että tämän lukisi varsinkin sellainen uskovainen kanssaihminen (vl) joka tuntisi Raamattua. Tätä kirjoittaessani taustalla soi Särkyneiden majatalo. Kai se on hiukan ”uskovaiselle sopimatonta musiikkia”. Olen uskomassa ja laulun sanat osuvat sydämeeni.

En kuitenkaan aio kirjoittaa musiikista vaan siitä, että mikä tarkoitus on elämässäni. Sitä mietin täällä vieraassa maassa. Ei kai meistä kukaan ole täydellinen eikä murtumaton? Vaikka vahvan ihmisen kaunis kuori päällimmäisenä olisi.

He etsivät tietä valoon maassa kyyneleiden.

He saapuivat majataloon särkyneiden…


En halua kuulla hyvää tarkoittavia kliseitä. Enkä neuvoja niiltä jotka eivät halua ymmärtää. Olen kohta – tai kai jo nyt – keski-ikäinen nainen.  Kun eteenpäin katson, toistakymmenen vuoden päässä … Lue koko artikkeli…

51 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, avioliitto, äitiys, elämäntapa, epäilykset, etniset vanhoillislestadiolaiset, identiteetti, identity, Jumala, Jumalan sana, lapsuus, meikkaaminen, mielenterveys, naisen asema, naiseus, perhe, perheettömyys, rauhanyhdistys, rukoileminen, seurat, sielunhoito, suru, tulevaisuus, Uncategorized, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Hanna Pylväinen, etninen lestadiolainen New Yorkissa


Vanhoillislestadiolaisen yhteisön jättäminen merkitsee käytännössä koko entisen elämän hylkäämistä. Nimi poistetaan puhelinluettelosta. – Kirjailija Hanna Pylväinen.

Hanna Pylväinen. Kuva: Tuukka Koski, HS-NYT 7.-13.9.2012.

Hanna Pylväinen. Kuva: Tuukka Koski, HS-NYT 7.-13.9.2012.

Näin toteaa palkittu amerikkalainen esikoiskirjailija Hanna Pylväinen. Pylväinen kasvoi Detroitin esikaupunkialueella vanhoillislestadiolaisessa suurperheessä.  Nyt hän on kiitetty esikoiskirjailija, Lue koko artikkeli…

6 kommenttia

Kategoria(t): 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, arvot, avioliitto, äitiys, ban of birth control, ban of television, bans, concept of sin, Conservative Laestadianism, ehkäisykielto, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, forbidden things, fundamentalismi, häpeä, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, Jumala, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, laestadianism, lähihistoria, lestadiolaisuuden suunnat, lisääntyminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamattu, Raamatun tulkinta, secession, spiritualiteetti, suurperhe, synnit, televisiokielto, yhteisö, yhteisöllisyys, ystävyys

Kerro tutkijalle uskonnollisesta kotikasvatuksesta


magrittefalsemirror1KP

Nyt tutkitaan  lapsuudenkodin uskonnollisen  kasvatuksen                                                                                                                                                                                                                  vaikutuksia myöhempään elämään – kerro omista kokemuksistasi tutkijalle!

Helsingin yliopiston opiskelija Mari Hietala etsii aineistoa uskonnollista kasvatusta koskevaan tutkimukseen. Hietala selvittää sitä, mitä ne ihmiset, jotka ovat kokeneet uskonnollisen kotikasvatuksen vaikuttaneen kielteisesti elämässä, pitäisivät nykytietonsa valossa parempana ratkaisuna kuin sitä, miten heidän omat vanhempansa aikoinaan menettelivät.

Millä tavoin vanhempien olisi ollut parempi toimia toisin?

Ja toisaalta on totta, että monet ovat saattaneet kokea esimerkiksi painostavankin uskonnollisen kasvatuksen tuoneen mukanaan kielteisten seurausten lisäksi myös jotain myönteistä. Näitäkin on  hyvä nostaa esiin.

Omakohtaiset lapsuudenkokemukset lapsen silmin kuvattuna, ja siihen rinnalle ehkä myös nykyisen aikuisen ymmärrys ja tulkinta – niistä voi rakentua uutta tietoa tarjoavaa aineistoa tutkijalle. Ja  nykypäivän perheenisille ja -äideille.

Kyseessä on pro gradu -tutkielma. Lähetä kirjoituksesi sähköpostitse 3.2.2013 mennessä. …Lue koko artikkeli…

6 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, hengellisyys, identiteetti, identity, kasvatus, lapset, lapsuus, normit, norms, nuoret, painostaminen, perhe, retoriikka, suurperhe, tutkimus, uskontokritiikki, vallankäyttö

Havahtumisen hetki: rauhanyhdistys-addiktio


Miksi pelastumiseen ei riitä pelkkä usko? Tätä kysyn tänään, Kristuksemme taivaaseenastumisen päivänä. Anteeksiantamuksen evankeliumia käytetään rauhanyhdistyksessä  tarpeettomien elämäntapanormien aiheuttaman ahdistuksen lievityksenä. Ensin ihmiselle aiheutetaan turhilla höpöasioilla syyllisyys, paha olo.  Että otinkin sen saunakaljan! Nuo eivät nyt tykkää minusta! Joudun helvettiin!  Sitten paha olo poistetaan evankeliumilla. Saadaan takaisin hyvä olo! Ilman älyttömiä normeja ei tuota arvotonta näytelmää tarvittaisi lainkaan.

Kadonnut Kristus

Oliko Jeesuksen ristinkuolema perimmältään turha, kun …Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, anteeksianto, armo, arvot, concept of sin, eettisyys, elämäntapa, erehtymättömyys, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, evankeliumi, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, Jumala, kadotus, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lapset, lapsuus, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, mielenterveys, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, pietismi, rauhanyhdistys, retoriikka, rippikoulu, seurakuntaoppi, sielu, sielunhoito, sin, spiritualiteetti, SRK ry., suvaitsevaisuus, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Voittosen yllätyslausunto televisiosta


Rovasti Olavi Voittonen, SRK:n puheenjohtaja, on antanut julkisuuteen lausunnon televisiokiellosta. Hän toteaa että vanhoillis-lestadiolaiset ovat ”lasten suojelemiseksi kieltäytyneet tv:stä kotien piirissä”.

Opetusvälineenä se palvelee esimerkiksi koululaitoksessa, Voittonen perustelee Kotimaa24:ssä.

Mitä tämä nyt siis tarkoittaa? ”Opetusvälineenä se palvelee”? Tietenkin television kauta voidaan välittää opetusohjelmia. Itsestäänselvää. Mutta mikä on vanhoillislestadiolaisuuden kanta uskovaisen television hankkimiseen ja sen ohjelmien seuraamiseen normaalista tv-vastaanottimesta?

Tarkoittaako Voittonen, että uskovaisen ei tarvitse ”kieltäytyä televisiosta” silloin, jos on lapseton, tai jos hänen lapsensa ovat jo aikuisia? Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): ban of television, bans, erehtymättömyys, historia, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kontrollointi, koulu, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lapset, lähihistoria, manipulointi, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, perheettömyys, puhujat, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, televisio, televisiokielto, totteleminen, vallankäyttö, videot

Tutkimus masennuksesta toipumisesta ja uskonnollisuudesta


Millaisena sinä olet kokenut uskonnollisuuden merkityksen suhteessa masennukseesi ja siitä toipumiseen?

Helsingin yliopiston tutkija kerää parhaillaan aineistoa toipumiskokemuksista. Voit osallistua tutkimukseen kertomalla omista kokemuksistasi anonyymisti.  

Olen Pyry Hannula, 28-vuotias filosofian maisteri Helsingin yliopistosta, ja valmistelen parhaillaan väitös­kirja­tutki­musta uskonnolli­suu­den merki­tyk­sestä varhais­aikui­suuden masen­nuk­ses­ta kärsinei­den ja toi­pu­neiden ihmisten elä­mäs­sä.

Tavoit­tee­nani on muo­dos­taa Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): hengellisyys, mielenterveys, nuoret, perhe, spiritualiteetti, tutkimus

”Pelkoa ei rakkaudessa ole”: iltahartaus


Tammikuussa YLE Radio 1:ssä alkoi uudenlainen iltahartaussarja, jolle on perustettu myös oma Facebook-yhteisö. Ensivaikutelmien perusteella kirkko tavoittelee hartausohjelmiin uudentyyppistä ihmisläheisyyttä, vuorovaikutusta, dialogia, persoonallista otetta. Lue koko artikkeli….

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistus, armo, arvot, eettisyys, elämäntapa, etniset vanhoillislestadiolaiset, hartauskirjoitukset, hengellisyys, identiteetti, identity, ilo, irrottautuminen yhteisöstä, Jumala, kasvatus, kristinoppi, lapsuus, omatunto, opilliset kysymykset, pelastus, pelko, pelot, rauhanyhdistys, sananvapaus, seurakunta, seurakuntaoppi, sielu, sielunhoito, siionin laulut, spiritualiteetti, suvaitsevaisuus, uskon perusteet, vapaus, vastuullisuus, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

Uskovainen ja järki


Paavali kirjoittaa Korinttolaiskirjeessä: ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (1 Kor 14:20.)

Miten uskovaisen tulisi suhtautua kysy-mykseen järjestä? Alkuun on korjattava yleinen virheellinen käsitys. Uskon vastakohta ei ole järki, vaan epäusko. Järjen vastakohta on järjettömyys.

Uskovaisilla on jonkinlainen vastenmielisyys järjen korostusta kohtaan. Järki pitää ottaa vangiksi, sanotaan. Lausetta toistellaan niin sopivassa kuin sopimattomassakin tilanteessa. Eräs vakavimmista syytöksistä toiselle uskovaiselle on, että tämä luottaa liiaksi järkeensä. Järjen pelätään voittavan uskomisen. Kukaan ei halua eksyä myöskään järkeisuskoon, joka on sama asia kuin hengetön, kuollut usko. Tällä voidaan ymmärtää esimerkiksi uskomista ”varmuuden vuoksi”, tai uskomista sosiaalisena elämäntapana,  ”kavereiden takia”.

Järjen ”pelossa” saattaa ilmetä myös uskovaisten aito ja hyvin perusteltu halu vastustaa nykyajan teknologista asennetta, jonka alle jäävät kestävät elämänarvot ja elämän tärkein päämäärä. Lattea naturalismi ja materialismi tuntuvat hallitsevan ihmisten elämää. Ei tunnusteta muuta kuin tämänpuoleinen arkitodellisuus, ja ihmisiä arvioidaan ulkonaisen menestyksen mukaan. Hengellisyys, lähimmäisenrakkaus ja ihmisten välinen keskinäinen vastuu ja kunnioitus sivuutetaan juostessa mammonan, ulkoisen menestyksen ja viihteelllisyyden perässä.

Meille on siksi saattanut syntyä vaikutelma tai asenne, että järki sinänsä olisi pahasta, vaikka emme tosiasiassa niin ajattelekaan.

Onko siis järki kaikkineen torjuttava? Asiaa on syytä tarkastella Raamatun valossa.

Yksin armosta

Jumalan sana arvostelee järjen käyttöä silloin, kun on kysymys Jumalan pelastusteoista ja evankeliumista. Usko ei perustu ihmisten viisauteen (1 Kor 2:5). Mikään viisaus ei saa mitätöidä Kristuksen ristiä (1 Kor 1:17). Ihmisten ymmärrys on mitättömyyttä Jumalan pelastusteoissa (1:20, 3:19). Jumalan viisaus on silloinkin suurempi, kun se maailman viisauden mielestä on silkkaa hulluutta (1:21, 25). ”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan – -. ” (2 Kor.10:5.)

On tärkeää ymmärtää, mikä on kristitylle uskomisen kohde: ei inhimillisen elämän asiat vaan evankeliumi omalle kohdalle. Uskomisen kohteeseen, Jumalan mittaamattoman armon tuntemiseen ei inhimillinen järki riitä. Yksin Kristuksen sovitustyö, eivät ihmisen omat teot eivätkä tekemättäjättämiset.

Jumala lahjoitti luomisessa ihmiselle järjen

Mutta samaan aikaan Raamattu korostaa järjellisyyden, kriittisen älyn ja viisauden merkitystä, sillä järki on Jumalan lahja. Jumala asetti sen ihmiseen luodessaan hänet omaksi kuvak-seen. Jumalan lahjana sitä on arvostettava, kehitettävä ja käytettävä, sillä eihän kynttilää panna vakan alle vaan kynttilän jalkaan (Mark 4:.21; Luuk 11: 33), ja Jumalan siu-nauksellaan antama  lahjakkuus on asetettava vaihetuspöydälle (Luuk 19:23).  Kyse on kriittisestä arvostelukyvystä, harkinnasta ja vastuuntunnosta. ”Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaa-matta” (Jaak 1:5).

Jo vanhan liiton aikana nähtiin järjellisyys ja kriittinen viisaus arvokkaaksi. Raamattu kertoo kuinka poliittisen neuvon-antajan tehtävään koulutettavat Daniel ja hänen toverinsa olivat nimenomaisesti kyvykkäitä käsittämään kaikkea viisautta. He olivat älykkäitä ja hyväoppisia (Dan 1:4). Muistamme myös, että Jeesus sanoi: ”Minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle, olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset” (Matt 10:16).

”Pitäkää se mikä on hyvää”

Alkuseurakunnassa diakonin tehtäviin piti valita nimenomaan sellaisia uskovaisia, jotka olivat ”viisautta täynnä” (Apt 6:3). Apostoli Paavali vetoaa uskovaisten itsenäiseen arvostelukykyyn: ”Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille, arvostelkaa itse, mitä minä sanon” (1 Kor 10:15).

Paavali ei nähnyt uskovaisten ajattelun velttoudessa ja pinnallisessa tyhmyydessä mitään ihailtavaa. Myös sananjulistusta oli arvioitava joka kerta erikseen kriittisesti (1 Kor 14:29). Ainoatakaan opetusta ei kristitty saa uskoa sokeasti. On kriittisesti arvosteltava varsinkin niitä jotka toimivat profeettoina ja sananjulistajina (1 Kor 14:29). ”Älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget” (1 Joh 4:1.)

Paavali nuhteli siionia: ”Oi te älyttömät galatalaiset, kuka on lumonnut teidät” (Gal 3:1). ”Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte, ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat .” (Ef 5:15). Raamattu varoittaa meitä myös tiukasti fanaattisuudesta: ”ettette anna minkään hengen ettekä sanan… heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin… Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavoin.” (2 Tess 2:1-3). Mielen maltin menettäminen eli yksisilmäinen fanaattisuus on aina syntiä. Myös Luther kirjoittaa tästä viidennen käskyn selityksessä.

Raamatun mukaan kyky eritellä asioita analyyttisesti ja arvioida niitä on kristityn arvokas hyve. Tätä lahjaa tarvitsemme kaikki yhä enemmän tässä ajassa. Uskovaisen on tarpeen oppia arvioimaan itseään ja erittelemään asioita (1 Kor 11:31).

Tässä yhteydessä kreikankielisessä Raamatussa esiintyy kreikan sana diakrinoo, jonka merkitys on ”koetella, arvioida, tehdä erotus, panna erilleen, eritellä”. Uskovan on koeteltava kaikkea ja pidettävä vain se, mikä on hyvää (1 Tess 5:21). Arvioinnissa ei saa typerästi sotkea yhteen sellaisia asioita, jotka eivät kuulu yhteen, ne on osattava erottaa toistaan (1 Kor 11:29).  ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (1 Kor 14:20.)

Harkinnan ja arvostelukyvyn lahjan käyttö varjelee kristityitä liioittelemasta puoleen tai toiseen. Se auttaa uskovaista taistelemaan lihan heikkoutta, itsekkyyttä ja kiihkoilua vastaan. Arvostelukykyinen säilyttää terveen varovaisuuden omaan itseensä, toiseen ihmiseen ja ilmiöön nähden (vert. Jer 9:4, Miik 7:5). Se myös varjelee liialliselta herkkäuskoisuudelta ja itsetyytyväisyydeltä.

Harkintaa tarvitaan, koska valmiita vastauksia ei ole

On totta, että arvostelukykyinen kristitty voi jäädä joukossa toisinaan yksinäiseksi. Ihmisellä on luontainen taipumus mennä joukon mukana, silloinkin kun joukolla ollaan menossa vahingolliseen suuntaan. Veltto auktoriteettiusko on kuitenkin rehellisen oikeamielisyyden ja vastuuntuntoisen harkinnan vastakohta.

Arvostelukykyisinä tiedämme, että valmiita vastauksia monimutkaisiin ja muuttuviin olosuhteisiin ei ole yhdelläkään kristityllä. Juuri tätä varten ihmiselle on annettu järki, arvostelukyky ja omatunto. Myös Luther sanoo, että usko ei ole järjen asia, mutta toisaalta se ei myöskään voi olla terveen järjen vastaista. Arvostelukykyinen ymmärtää tämän eikä voi siksi sokeasti innostua väitteistä, jotka muka antaisivat vastauksen kaikkiin ongelmiin noin vain. Yhdelläkään ihmisellä ei ole hallussaan kaikkea valoa, ei edes yhdelläkään uskovaisella. ”Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti” (Fil 3:12).

On kuunneltava herkällä mielellä omantunnon ääntä, eriteltävä harkiten ja yritettävä suunnata kohti parasta.

Ja olivatpa valintamme mitä tahansa, niitä leimaa inhimillinen erehdys ja synti, silloinkin kun yritämme parastamme. Täydellisyyttä ei ole tässä ajassa.

*     *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Polliisi Karhunen.

Lisää aiheesta:

Aleksi: Vaarallisin erehdys: uskomus erehtymättömyydestä

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Ulla-Maija Vilmi: Miten usko ja järki mahtuvat samaan päähän? Vantaan Lauri 6.10.2005. Terho Pursiaisen haastattelu.

Terho Pursiainen: Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

Lamminmäki-Kärkkäinen, Tanja: “Lestadiolainen voi kokea toiseutta myös omiensa joukossa”

Mauri Kinnunen: Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden – Kipupisteet kohdattava avoimesti

Synti vanhoillislestadiolaisuuden opetuksen mukaan

Sami Pihlström: Usko, järki ja ihminen: Uskonnonfilosofisia esseitä. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2001.

Juha Sihvola: Uskonnon karikoista mediafilosofian hehkuun. Helsingin Sanomat 30.6.2001. Sami Pihströmin kirjan arvostelu.

Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

Usko ei aukea järjelle. OHO! Siioni.

1 kommentti

Kategoria(t): armo, arvot, eettisyys, epäily, hengellisyys, käskyt, keskustelu, kristinoppi, luomiskertomus, luterilaisuus, normit, omatunto, opilliset kysymykset, Paavali, Raamattu, sananvapaus, suvaitsevaisuus, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus