Avainsana-arkisto: Ari-Pekka Palola

Mitä ne oikein ajattelee?


Toimittaja Kaisu Innanen pohdiskeli Oulussa  ilmestyvän Kaltion artikkelissa vanhoillislestadiolaisuuden ongelmallista ja ristiriitaista suhtautumista kulttuuriin, alan ammatteihin ja taiteenalojen harrastamiseen.

Sen lisäksi, että kiellot rajoittavat yksilön henkilökohtaista sananvapautta ja oikeutta valita vapaasti ammattinsa ja harrastuksensa omien taipumusten pohjalta, kulttuurikieltoihin liittyy vanhoillislestadiolaisten paikallisyhteisössä ankara sosiaalinen vallankäyttö. Rikkomuksesta voi joutua toverituomioistuimeen” eli puhuteltavaksi. Saattaa menettää tärkeimmät ystävyyssuhteensa ja joutuu eristetyksi yhteisöstä. Sosiaalinen eristäminen on ihmistä syvästi traumatisoiva kokemus.

Innanen tarttuu kirjoituksessaan samaan kysymykseen, josta runoilija Lassi Hyvärinen kirjoitti Kalevassa samoihin aikoihin (29.3.). Aihe on alkanut kiinnostaa laajasti, sillä esimerkiksi Hyvärisen kirjoitus on Omat Polut -blogin kaikkien aikojen luetuimpia.

*   *   *

Mitä ne oikein ajattelee?

Vanhoillislestadiolainen taidekäsitys erottaa viihteen erehtymättömästi.
Valtaväestön käsitykset lestadiolaisliikkeestä ovat kasvaneet ennakkoluuloiksi: ”ne”  ovat outoja ja ahdasmielisiä, henkiset nutturat tutisee ja synkistellään. Vanhoillislestadiolaisia kohdellaan arkiretoriikassa yhtä kehnosti kuin venäläisiä, romaneja, ruotsalaisia…

Millainen taidekäsitys johtaa jaottelemaan kuvataiteen ja kirjallisuuden hyväksyttyihin, mutta tanssin, teatterin, oopperan, viihdemusiikin ja elokuvan sopimattomiin taidelajeihin? Poikkitaiteet ja urbaani elämä tuovat esiin ristiriitaisuuksia ja paljastavat vanhoillislestadiolaisuuden muuttuneen riittävän epämääräiseksi visioksi, jotta melko moni voi sen hyväksyä. Nuoressa polvessa muhii murros.

Totuus on paljon kiehtovampi. Moni vanhoillislestadiolainen (vl) on kaupunkilainen, trendikäs, akateeminen, sielukas, juureva ja joutunut todella miettimään ympäröivän maailman paineissa omaa elämäänsä ja valintojaan – paljon enemmän kuin monet muut. Hämmästyttävintä on filosofisten pohdintojen määrä, mikä kielii virkeästä ja keskustelevasta suhtautumisesta elämään. Jos haluaa hyvän keskustelun, kannattaa etsiä käsiinsä fiksu vanhoillislestadiolainen.

Tämän jutun kirjoittajalla ei ole minkäänlaista taustaa vanhoillislestadiolaisuudessa. Yhtä lukuun ottamatta haastateltavat kuuluvat liikkeeseen, ja haastattelupyyntö herätti intoa ja vuolasta puhetta, vaikka aihetta pidettiin ulkopuolisen yhteismitattoman retoriikan vuoksi jopa mahdottomana.

Liikkeessä kasvaneille kehittyy erityinen tapa hahmottaa maailmaa mitä ihmeellisimpiä reunaehtoja soveltaen, mistä johtuu, että selvää yhteistä kantaa ei voida esittää. Vanhoillislestadiolaisuutta pitää kuitenkin pystyä – ottamatta kantaa uskonasioihin – käsittelemään sosiaalisena rakennelmana, joka ei voi olla elämää suurempi.VLtaide 1 PIEN

Piirrokset ovat taiteilija B:n käsialaa. Hän haluaa ennemmin tulla tunnetuksi taiteilijana kuin vanhoillislestadiolaisena taiteilijana. Tämän vuoksi hän esiintyy tässä yhteydessä nimettömänä.

Voi ääni!

Vanhoillislestadiolaisen liikkeen kielteinen suhtautuminen esittäviin taiteisiin juontuu Lars Levi Laestadiuksen (1800–61) kriittisestä suhtautumisesta 1800-luvulla säätyläisten koreiluun ja kaupunkilaisten arveluttavaan hupielämään. Tanssi taas on liitetty rytmiin, joka houkuttaa lihan himoihin.

Myöhemmin perusteita kielteiselle suhtautumiselle on kehittynyt lisää. Kannanottoja on tullut muun muassa liikkeen järjestäytyneen ytimen SRK:n (Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys) laajoista vuosikokouksista, kuten vuonna 1928, jolloin teatteriin, oopperaan ja elokuvaan otettiin kielteinen kanta ja todettiin, että kulttuurin tulisi palvella konkreettisesti ihmisen jokapäiväistä elämää.

Kaupungistuminen, 1960- ja 1970-lukujen vapausaallot sekä yleinen yhteiskunnan modernisaatio mursivat vanhojen kyläyhteisöjen tasapainoa ja herättivät tiukentuvan vastareaktion. Vuonna 1971 kaikki muu kuin hengellinen ja klassinen musiikki katsottiin kristitylle haitalliseksi. Periaatteessa taide nähtiin Jumalan lahjana, mutta keskeiseksi suhtautumista määrittäväksi kysymykseksi jäi: Etsitäänkö kyseisessä taidemuodossa Jumalan kunniaa vai tämän maailman kunniaa?

Nykyään normien painoarvo käytännössä vaihtelee alueittain ja eri ryhmissä. Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisissa nuorten illoissa saatetaan esittää sketsejä tai vaikkapa Seitsemää veljestä näytelmällisenä versiona. Mutta julkisesti Sanomalehti Kalevan haastateltavana Oulun kaupunginteatterissa käynyt pappi sai sanktioita vuonna 2007.

Kaikista taidelajeista ongelmallisin vanhoillislestadiolaiselle liikkeelle on musiikki, johon liittyy höpsöjä paradokseja. Miten musiikkia voi maailmaan mitenkään tulla, jos sitä ei kukaan saa esittää, soittaa eikä laulaa?

Musiikkia ei sovi konserteissa esittää eikä kuunnella, eli tiukimpien käsitysten mukaan vl-väen ei sovi käydä OuluSinfoniassa. Suuri osa musiikista kiinnostuneista kuitenkin haluaa käydä sivistymässä, joten Madetojan salilla näkyy paljon vanhoillislestadiolaisia.

Tiukimman linjan mukaan myöskään kirkossa soitetut konsertit edes jouluna ja pääsiäisenä eivät ole soveliaita. Ainoastaan häissä, hautajaisissa ja perhejuhlissa saa soida. Käytännössä tämäkään normi ei päde, ja vanhoillislestadiolaiset nauttivat musiikista kaikenlaisissa konserteissa. Musiikkia voi myös kuunnella miltä tahansa tallenteelta. Kirkossa saa tietenkin kuunnella ja laulaa virsiä sekä vanhoillislestadiolaisten omia Siionin lauluja.

Kanttorina saa järjestää konsertteja, koska esimies – Suomen ev.-lut. kirkko – määrää ne järjestettäviksi. Liikkeeseen on aina kuulunut vahva esivallan kunnioitus. Myös koulun voi nähdä esivaltana, ja vl-lapset voivat opiskella ja opettaa vaikkapa koulujen musiikkiluokilla. Opettajat ovat saaneet vl:t mukaan tanssi-, musiikki- ja video-osioihin ilmoittamalla aineiston olevan opetusmateriaalia. Mutta kireisiin kiistoihinkin vanhempien ja opettajien välillä päädytään.

Musiikkilajeista sopivia ovat siis esimerkiksi oratoriot ja kaikki Johann Sebastian Bachista Claude Debussyhyn ja György Ligetin 1970-luvun teoksiin sekä avomielisen arvion mukaan jopa uuteen musiikkiin. Mutta ei missään nimessä mikään viihteellinen. Ei edes klassiseksi sovitettuna.

Tosin myös vanhoillislestadiolainen urkuri voi ajatella, että ei puhtaassa musiikissa ole mitään väärää, se on vain säveliä toistensa perässä. Joten erään kirkon uruilla on soitettu australialaisen heavyrock-yhtye AC/DC:n biisi hartaaksi häämusiikiksi sovitettuna. Kanttori etsi biisistä kirkkouruille musiikillisesti sopivat sointukuviot, yleisö oli tyytyväinen ja sillä siisti.

Soittimista hyväksyttäviä ovat klassiseen musiikkiin liittyvät soittimet – ja moderneissa teoksissa vaikka moottorisaha. Epäsopivia ovat viihteelliset soittimet kuten sähkökitara. Tai sähkökitarakin on sopiva, jos sitä ei soiteta viihteellisesti. Ihmisääni on vanhoillislestadiolaisuudelle hankala instrumentti, ja laulaminen kuorossakin on jo arveluttavaa ohjelmistosta riippuen. Henkilökohtaisen uran ovat kuitenkin tehneet muiden muassa Tauno Satomaa, Candomino-kuoron johtaja, ja Soile Isokoski , joka liikkeen jättämisestä huolimatta koetaan omaksi.

Gospel on arveluttavaa taustojensa vuoksi; tyylilaji nousee savuisista musiikkiluolista. Kansanmusiikki jää rajamaille. Eli Radio Yle1:tä ei voi kuunnella maanantai-iltana – jazzia – mutta tiistaina ehkä voi: kansanmusiikki-ilta. Jos tuttavaperheen luona soi Radio Nova, jotkut vl-ystävät saattavat kurtistella kulmiaan.

Kun on eroteltava viihteellinen aines oikeasta musiikista, on vanhoillislestadiolaisen korva yhtä tarkka kuin musiikkimaailman nirppanokkaisten ammattilaisten.

Esiintymisen vaarat

Viihteellisyyteen kuuluvaan esiintymiseen liittyy henkilöpalvonnan riskejä sekä esiintyjän itsensä että yleisön kannalta. Maineen ja kunnian katsotaan johtavat piireihin, joissa on vaarassa joutua hylkäämään vl-liikkeen arvot ja tavat.

Kunniaa voi kuitenkin saada mistä tahansa ammatista, eikä esimerkiksi menestymistä liike-elämässä tai politiikassa henkilöitymistä pidetä riskinä. Viihteellisyyden raja muodostuu lystikkääksi, kun esimerkiksi wienervalsseja saa kuunnella ja 70 prosenttia Siionin laulujen sävelmistä on muunnelmia aikojensa viihde- tai kansanmusiikista.

Valtakulttuurinkin puolella oikean taiteen rajoja on takavuosina vedetty sosialistinen taiteen, punaisten laulujen ja jopa sopivanmerkkisten ruokakauppojen ympärille.

Vanhoillislestadiolaiset suostuvat elämään ja kannattelemaan monimutkaista sääntösysteemiään, sillä he saavat liikkeeseen kuulumisesta paljon. Eikä tällä tarkoiteta vain taivaspaikkaa. Kylmässä maailmassa he saavat yhteisön.

– Haluan hankalasta ammatillisesta asemastani ja monesta muusta huolimatta kuulua vl-liikkeeseen, sillä sen arvopohja on selkeä ja tärkeä. Esimerkiksi parisuhdeuskollisuus on korkea. Samoin ystävyyssiteet ovat todella lujat. Sosiaalinen ympäristö on tuttu, esimerkiksi lasten kavereiden vanhempien kanssa muodostamme tuttujen isien ja äitien joukon, kertoo vanhoillislestadiolainen musiikkihenkilö.

Vl-taustaa on häivytettävä myös musiikin ammattipiireissä, mistä juontuu haastattelun nimettömyys.

Kuvataide on kaunista

Kuvataide ja valokuva ovat vanhoillislestadiolaisille hyväksyttäviä. Taulut saa signeerata ja kuvataiteilijoista voi jopa ottaa pisteet kotiin: kyllähän uskovainenkin voi toteuttaa itseään taiteella. Mahdollista on jopa päätyä yhteisön kultapojaksi tai -tytöksi. Usein uskovan ihmisen maailmankuva on kaunis ja harmoninen, joten aiheissa nousee ehkä helpommin esiin luonto-on-kaunis -tyyppi.

Tiukka raja löytyy kuitenkin liikkuvan kuvan kohdalta. Se on perinteisesti nähty viihteeksi. Tosin esimerkiksi suhtautuminen videoinstallaatioon vaihtelee. Monen lienee helppo yhtyä erään vl:n tokaisuun television katsomisen jälkeen: – Sieltä tuli sellaista huttua, että hyvä vaan, ettei sitä elämässä enempää ole tarvinnut katsoa.

Tosin nykyään osassa vl-kodeista on televisiot ja dvd:t ja lapsille elokuvia. Internetkin on omaksuttu työn kautta käyttöön vikkelästi. Vl-nuorista kertovaa, Dome Karukosken ohjaamaa Kielletty hedelmä -elokuvaa on käyty katsomassa, salaakin.

Osa taidemaailman käytännöistä ei sovi vanhoillislestadiolaisille.

– Ongelmia tuli jo omien näyttelyjen avajaisissa, kun protokollaan liittyy maljannostoa ja hienostuneesti alkoholia, eikä sellainen ole uskovaiselle sopivaa. Verkostoituminen ja taiteilijaidentiteettiin kasvaminen vertaisyhteisössä oli myös vaikeaa, sillä oman maailmankatsomuksen erilaisuus teki vuorovaikutuksen epävarmaksi. Ammattipiirieni yhteisöissä yleissivistykseni paljastui omalaatuiseksi, en tunnistanut yhteistä todellisuutta esimerkiksi elokuvien tai populaarikulttuurin kautta. Uskovaisena taiteilijapiireissä olin outo ja ulkopuolinen, uskoni vuoksi pelokas jopa omissa avajaisissani, kertoo kuvataiteilija Leena Valkeapää, joka on kasvanut vl-piirissä, mutta luopunut liikkeestä.

– Lestadiolainen analyyttisyys perustui aina ennalta tiedettyyn lopputulokseen, jossa hyvä ja paha on mahdollista osoittaa. Kuvataiteilijalle maailman luominen taiteen kautta ei ole mahdollista, jos voi vain tyytyä kuvaamaan jo tiedettyä, hän jatkaa.

VLtaide 2 PIEN

Maalaus on yksityiskohta taiteilija C:n työstä. Hän kuuluu vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen, mutta hänen taiteensa ei liity uskontoon. Tämän vuoksi hän pyysi saada esiintyä nimettömänä.

Trendikkäät vanhoillislestadiolaiset

Arkkitehtuurissa, muotoilussa ja designissa on oltava poikkitaiteellisesti populaarikulttuurissa. Muotia ei liikkeessä perinteisesti ole pidetty hyvänä.

– Monet vl-nuoret ovat todella materialistisen merkkitietoisia ja pukeutuvat trendikkäästi. Näyttää siltä, että kaikkiin uusiin ilmiöihin ei liikkeen piirissä ole kerta kaikkiaan ehditty luoda suhtautumisen kategorioita. Ennen kaikki oli tiukasti joko–tai, mutta nyt hyväksytään paljon enemmän harmaita alueita. Visuaalista suunnittelua opiskelevat vl-nuoret esimerkiksi luovat todella omaperäisiä tapoja sukkuloida kahden maailman välillä, kertoo Valkeapää.

Sarjakuva taidelajina ja Aku Ankkana käy ilman kummempaa keskustelua. Ylipäätään lastenkulttuurin kautta monet uudet ilmiöt otetaan helpommin vastaan. Iskelmät ovat sopivia lastenlauluina, kuten vaikkapa ´Päivänsäde ja menninkäinen´ tai ´Lapin äidin kehtolaulu´.

Osalle nuoremman polven vanhoillislestadiolaisista kuuluvaa sosiaalista älyä ja verbaalista taitoa Valkeapää pitää karaistumisena.

– Vanhoillislestadiolaisuus on selviytymistarina maailmassa ja vaatii hyviä, syviä henkilökohtaisia perusteluja, joita kommunikoidakseen on kehityttävä virtuoosimaiseksi keskustelijaksi. Liikkeen ulkopuolisten kanssa vl:t pystyvät pitämään keskustelun pois vaikeilta alueilta. Ulkopuoliset on helpompi kohdata ja kohdella liberaalisti, heihin ei tarvitse suhtautua oman elämän tasolla eikä kategorisoiden.

Vain kirjaimia paperilla

Suhtautuminen kirjallisuuteen on vanhoillislestadiolaisuudelle helppoa. Mitä tahansa saa lukea, myös näytelmiä, komediaa, huumorijuttuja, sillä ne ovat kirjaimia paperilla. Tosin voimassa on yksinkertaiselta vaikuttava ”sisältö ratkaisee” -ohjeistus. Alueittain rajoituksia on löytynyt esimerkiksi romaanien kohdalla. Tosin eipä moni valtaväestön kulttuuriharrastajakaan kehtaisi myöntää lueskelevansa viihdehömppää.

Nuoret vl:t ovat toistuvasti menestyneet 2000-luvun valtakunnallisesti merkittävissä kirjoituskilpailuissa, ja SRK järjestää itsekin kirjoituskilpailuja. Syyt vaihtelevaan suhtautumiseen eri alojen taiteilijoihin jäävät hämärään, keskustelematta.

– Yksimielisyyttä on liikkeessä perinteisesti pidetty tärkeänä, mutta nykyään yhdeksi tärkeäksi kysymykseksi on noussut, pitääkö liikkeellä olla joka asiaan valittu kanta ja mikä on ihmisen omantunnon merkitys, kertoo lestadiolainen kirjallisuudenopiskelija ja nuori runoilija, joka viime hetkellä veti nimensä pois haastattelusta. Hänkään ei halua julkisuutta pelkästään vanhoillislestadiolaisena.

Liikkeen piiristä on noussut paljon kirjailijoita, muun muassa Antti Hyry ja Niilo Rauhala, ja nuori polvi kirjoittaa ahkerasti. Ehkä paljous johtuu lestadiolaisuuden marginaaliasemasta suomalaisen valtakulttuurin reunalla. Aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, ja omantunnon asiaksi jää, mistä kirjoittaa.

Sanattomat säännöt – sosiaalinen valta

Valtaväestö näkee vanhoillislestadiolaisuuden tiukkojen sääntöjen yhteisönä. Kun SRK:n linjauksia taidelajeista pyydettiin tähän juttuun, kustannuspäällikkö Ari Pekka Palola vastasi muun muassa näin:

– Vanhoillislestadiolaisuudessa ei ole yksityiskohtaisia elämäntapaohjeita, toisin kuin yleisesti ajatellaan. Keskeisenä lähtökohtana valinnoissa on uskon säilyttäminen. Siksi halutaan noudattaa Raamatun elämäntapaohjeita ja välttää ”maailmallista” elämää, joka koetaan uskon kannalta vaaralliseksi.

On tukeuduttu esimerkiksi Paavalin neuvoihin: ”Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se, mikä on hyvää. Pysykää erossa kaikesta pahasta” (1. Tess. 5:21–22). Yhteisesti laadittujen kannanottojen noudattaminen on jokaisen henkilökohtainen asia.

– Kun joku toimii toisin, se merkitsee tietoista ratkaisua poiketa yhteisestä käytännöstä. Tällöin hän kantaa myös itse vastuun ratkaisustaan, Palola sanoo.

Asian yksinkertaisuutta valaisee esimerkki lasten leikeistä. Kaikki saavat leikkiä, kunhan leikkivät sääntöjen mukaan. Jos ei leiki sääntöjen mukaan, joutuu pois. Sanattomat säännöt mahdollistavat tarpeen mukaan tehdyt tulkinnat. Systeemin voimana ja vaarana on rankka sosiaalinen vallankäyttö.

Pohjolan väen ytimessä?

Vanhoillislestadiolaisia arvioidaan olevan jopa 120 000, vaikka jäseniä rauhanyhdistyksissä on vain 34 000. Liike on ollut suuri henkinen vaikuttaja pohjan perukoilla. Ehkä se on jollain tavalla sopinut mielenlaatumme takakenoisuuteen ja suorastaan säilönyt jotakin ytimekästä olemuksestamme turvaan kaikelta eurooppalaistumiselta.

– Liikettä vaivaa keskustelukyvyttömyys normeista, joita rikotaan. Sodanjälkeisten sukupolvien puhumattomuuden pelkään johtavan liikkeen sisäiseen rapautumiseen, sanoo musiikkialan vanhoillislestadiolainen.

Mikä vahinko olisikaan, jos näin rikas ja monimutkainen kulttuurinen ja hengellinen seura pohjoisesta heimostamme katoaisi!

Teksti: Kaisu Innanen / Kaltio 2, huhtikuu 2009.

VLtaide 3 PIEN

Lisää aiheesta:

Puhujain- ja seurakuntavanhinten kokouksen päätös (Ruukki 1971), jossa kielletään kirkkokuoroissa ja muissa kuoroissa laulaminen, solistina esiintyminen ja oopperaharrastus sek varoitetaan kuvataiteilijan ja musiinkinopettajan ammateista.  Päivämies nro 37, 8.9.1971: ”Kristitty ja taide”. (Nimim. Pölyttynyt: otathan vastaan parhaimmat kiitokset jälleen historian havainnollistamisesta, kun nostit esiin olennaisia, autenttisia dokumentteja.)

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Lassi Hyvärinen: Kulttuurikielloilla ei ole raamatullisia perusteita

Musiikkikiellot

Lapsen raskas koulutie

Synti vl-käsityksen mukaan

Wikipedia: vanhoillislestadiolaisuuden kritiikki

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): elämäntapa, kiellot, konsertit, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lähihistoria, musiikki, nettikeskustelu, normit, nuoret, synnit, syntilista, taide, televisio, televisiokielto, tieto, totteleminen, vallankäyttö, videot

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden – suuri syntyvyys ei kasvata jäsenmäärää


suviseurateltta

Perheiden suuresta lapsiluvusta huolimatta vanhoillislestadiolaisten määrä kasvaa Suomessa vain hitaasti. Korkeaa syntyvyyttä ylläpitää liikkeen kielteinen suhtautuminen ehkäisyyn. Herätysliikkeen puhujien kokous määritteli päätöksellään vuonna 1967 syntyvyyden rajoittamisen ”synniksi kaikissa muodoissaan”.

Liike on 40 vuodessa kasvanut enintään 20000 hengellä, vaikka perheissä on keskimäärin 6–7 lasta. Myöskään 10-15-lapsiset perheet eivät ole harvinaisuuksia. Vanhoillislestadiolaisia arvioidaan olevan Suomessa nykyään noin 120000. Liike modostaa merkittävän vallankäyttäjäryhmän Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä, ja kirkon palveluksessa toimii arviolta 130 vanhoillislestadiolaista pappia. [SRK:n oma ilmoitus 2011: 140 pappia. Toim.huom.]

Lohi: ehkäisykiellon tehtävä on kasvattaa jäsenmäärää – mutta auttaako ehkäisykieltokaan?

Asiantuntijoiden mukaan vanhoillislestadiolaisuus leviää lähinnä sisäisen kasvun eli syntyvyyden kautta. Ulkopuolelta vanhoillislestadiolaisuuteen liitytään harvoin.  

Vahvojen sisäisten siteiden takia yhteydet yhteisön ulkopuolelle ovat heikkoja, joten liike kasvaa lähinnä sisältä, Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Hanna Salomäki kertoo. Vanhoillislestadiolaisuuden sananjulistustyö ja muu toiminta kohdistuvat lähinnä liikkeen sisälle. SRK:n varoilla ei ole palkattu esimerkiksi yhtään päätoimista lähetystyöntekijää.

Vanhoillislestadiolaisuuden oma edustaja, pappi ja vanhoillislestadiolaisuuden historiaan perehtynyt Seppo Lohi on jopa avoimesti perustellut ehkäisykiellon välttämättömyyttä sillä, että ilman sitä herätysliikkeen kannattajamäärä kääntyisi nopeasti laskuun. Lohi on esittänyt tämän hämmästyttävän, ei-hengellisen perustelun ehkäisemättömyysvaatimukselle esimerkiksi MTV:n haastattelussa 2002 seuraavasti.

– Jos säännöstelemättömyydestä luovuttaisiin, vanhoillislestadiolaisuus katoaisi viidenkymmenen vuoden sisällä.

Samalla syyllä Lohi perusteli ehkäisemättömyysmääräystä myös Kalajokilaakso-lehden haastattelussa 2008:

”… Ehkäisyn hyväksyminen heikentäisi lestadiolaisuutta. — Seppo Lohi sanoo, että ehkäisyn hyväksyminen olisi kuolema lestadiolaiselle liikkeelle. — Seppo Lohi pitää ehkäisykantaa koko liikkeen kannalta olennaisen tärkeänä.  Jos tässä asiassa kanta muuttuu, kuolema on lestadiolaisen liikkeen padassa ja koko liike sammuu.”

Vanhoillislestadiolaiset naiset on siis velvoitettu tekemään jatkuvasti ”lähetystyötä” omalla ruumiillaan, samalla kun tilanne on se että yhä useampi vl-uskoon kasvatettu nuori irrottautuu herätysliikkeestä.

Herätysliikkeiden kokoa vaikea arvioida

Lestadiolaisten tarkkaa määrää ja syntyvyyttä on melko vaikea arvioida. Lestadiolaisuuden historiaa tutkinut Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen sanoo kuitenkin, että suuri osa vanhoillislestadiolaisten lapsista jättää liikkeen.

Vaikka liike on kasvanut, niin on selvää, ettei kasvu ole samaa tasoa syntyvyyden kanssa. Jos näin olisi, vanhoillislestadiolaisten määrä olisi kasvanut vähintään kaksinkertaiseksi 40 vuodessa.

Talonen arvioi, että vanhoillislestadiolaisissa perheissä on keskimäärin 6–7 lasta. Kun liikkeen piirissä oli 1960-luvun lopussa 100000 ihmistä, määrä on hänen mukaansa nyt noin 120000.

Lestadiolaisuuden historiaa väitöskirjassaan tutkinut Mauri Kinnunen puolestaan arvioi, että liikkeen piirissä elää tätä nykyä noin 80000 ihmistä. Kinnunen sanoo, että liike ei ole juuri kasvanut viime vuosikymmeninä. Myös yhteisön kiinteys on murentunut yhteiskunnan muuttuessa.

Painopiste on siirtynyt kaupunkeihin ja etelään. Suurissa keskuksissa sitoutuminen liikkeeseen on heikentynyt, kun ei ole maaseudun sosiaalista painetta, Kinnunen sanoo.

Nuoret jättävät rauhanyhdistyksen

Vanhoillislestadiolaisten kattojärjestö Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys kertoo jäsenmääräkseen noin 33000. Jäseniksi voivat liittyä 15 vuotta täyttäneet. Yhdistyksen 1900-luvun historiaa tutkiva SRK:n kustannuspäällikkö Ari-Pekka Palola toteaa, että vanhoillislestadiolaisia ei luultavasti ole sataa tuhatta enempää. Hän arvioi yhdistyksen jäsenmäärän kasvaneen 1960-luvulta noin 50 prosenttia.

Suuri osa jäsenmäärän kasvusta tulee vanhoillislestadiolaisten järjestäytymisasteen noususta, Palola sanoo.

Vanhoillislestadiolaisten kokonaismäärä ei kuitenkaan ole kasvanut samassa suhteessa. Sekä SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen että pääsihteeri Aimo Hautamäki ovat todenneet, että vanhoillislestadiolaisten kotien lasten ”meneminen maailmaan” on 2000-luvulla lisääntynyt. Heidän mukaansa syynä ovat ”nykyelämän repivyys ja kotien tukiverkkojen pettäminen”.

Osa nuorista luopuu uskosta ja omaksuu toisenlaisen vakaumuksen, toteaa Palola.

Mikä irrottaa nuoria vanhoillislestadiolaisuudesta?

Yhtä selkeää syytä liikkeen jättämiselle ei löydy. Tutkija Hanna Salomäki arvelee, että ongelmia aiheutuu liikkeen tiukoista normeista, esimerkiksi syntyvyyden säännöstelyn kieltämisestä. Hänen mukaansa myös liikkeen oppi itsestään ainoana pelastavana yhteisönä nousee usein esiin. Ero yhteiskunnan valtavirtaan on suuri ja kasvava.

Saatetaan ajatella, että liikkeeseen kuuluminen on hyvin hintavaa, että joudutaan elämään marginaalissa, Salomäki summaa.

Vanhoillislestadiolaisten parissa liikkeen sisällä on Salomäen mukaan käyty viime aikoina runsaasti keskustelua liikkeen tilanteesta. Julkisuudessa esiin noussut ehkäisykieltokohu on herättänyt tunteita. Liikkeen arvopohjaa kriittisesti pohtivat lestadiolaiset kohtaavat toisiaan internetin keskustelupalstoilla.

Vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto maailman ankarin?

Syntyvyyden säännöstelyn kieltäminen on Suomessa harvinaista. Käytännössä vain vanhoillislestadiolaisilla on uskontoon perustuva ehkäisykielto. katolisessa kirkossa ehkäisyvälineiden käyttö on kiellettyä, mutta ns. luonnollinen ehkäisy eli hedelmöittymisen rajoittaminen ”varmojen päivien” avulla on sallittua. Vanhoillislestadiolaisuudessa ei hyväksytä sitä enempää kuin selibaattiakaan, aivan lyhytaikaista pidättymistä lukuun ottamatta.

”Perhesuunnittelu on synti kaikissa muodoissaan. Ei voi tulla kysymykseen kalenterin seuraaminen, ei edes yhteisestä sopimuksesta erillään oleminen. Se on Jumalan Sanan mukaan sallittu vain hetkeksi sairauden vuoksi. Mutta sairauttakaan ei saa tehdä pahemmaksi kuin se todellisuudessa on ja näitä tekosyitä käyttää väärään tarkoitukseen.” (Päivämies 1974.)

Väestöliiton tutkija Minna Säävälä kertoo, että joidenkin maahanmuuttajaryhmien suhtautuminen ehkäisyyn on kielteistä.

 –Esimerkiksi Afrikan maista tulevat suhtautuvat suureen lapsimäärään eri tavalla kuin suomalainen valtaväestö. Heidän arvostuksensa yleensä kuitenkin muuttuvat nopeasti, Säävälä sanoo.

Uskonnosta kumpuavia ehkäisykieltoja ei maahanmuuttajaryhmillä Suomessa Säävälän mukaan ole. Muslimit tosin suhtautuvat kielteisesti sterilisaatioon, vaikka muuten hyväksyvät ehkäisyn.

Maailmalla kielteistä suhtautumista ehkäisyyn esiintyy pääasiassa kristillisissä liikkeissä.

Tunnettuja ovat esimerkiksi nykyisin Pohjois-Amerikassa vaikuttavat, alkuaan eurooppalaisesta  protestanttisesta pietismistä nousseet amishit, hutteriitit ja mennoniitit, joiden syntyvyys on suurta. Esimerkiksi vanhakantaisesta elämäntavastaan tunnetun amish-yhteisön koko on lähes kaksinkertaistunut 16 viime vuoden aikana. Yhteisöön kuuluu nykyään noin 230 000 henkeä.

Lähteet ja aiheeseen liittyvää:

Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta (Hakomaja)

Dr. Propelli: Arvio: 40% vl-nuorista irtaantuu liikkeestä

Hallamaa, Hannu: Suuri syntyvyys kasvattaa lestadiolaisuutta hitaasti. STT, Verkkouutiset 8.2.2009; Itä-Savo 8.2.2009.

Rytkönen, Jussi:  ”Varmat päivät on tehokas menetelmä”.  Kotimaa 28.1.2009.

Rytkönen, Jussi: Ei pelastusta ilman oikeaa parannuksentekoa. Olavi Voittosen ja Aimo Hautamäen haastattelu. Kotimaa 9.1.2008.

 Miksi  vanhoillislestadiolaisuudesta erotaan: keskustelu Suomi 24-palstalla

Kaksijakoinen maailmankuva purkautui – minä lähdin pois

Guitar Hero: rehellisyys itselleen

Uskoni uskontoon teki kupperiskeikan

Nettikeskustelusta ja stooristani

Kuka ja mikä minä oikeasti olen?

Raja tuli vastaan

Minä lähdin pois

Pohjoisen lapsen raskas koulutie

Mitä jälkiä vanhempien ankara usko jättää lapsiin? Helena Itkosen vieraina Katriina Järvinen, Soili Juntumaa ja Teuvo Moisa YLEn TV2:n ohjelmassa Inhimillinen tekijä:

http://areena.yle.fi/video/810074

(Katsottavissa 26.2.2011 klo 21.00 saakka.)

Lestadiolaiset pitävät Pohjois-Pohjanmaan väkiluvun kasvussa: Seppo Lohen haastattelu MTV3, 24.7.2002.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/lestadiolaiset-pitavat-pohjois-pohjanmaan-vakiluvun-kasvussa/2002/07/122861

Kalajokilaakso  27.6.2008: Suviseurat-numero.

Joni Valkila: Vanhoillislestadiolaisten ehkäisykiellon eettisyys ja yhteisöstä irtaantuneiden määrä. UUT ry:n selvityksiä 1/2013 (28.6.2013). Helsinki: Uskontojen uhrien tuki ry.

5 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, alueelliset erot, ehkäisykielto, elämäntapa, ennuste, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, get rid of, historia, identiteetti, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, katolinen kirkko, kiellot, kirkko, kulttuurikiellot, lapset, lapsuus, lähihistoria, lisääntyminen, miehen asema, naisen asema, nettikeskustelu, normit, nuoret, Olavi Voittonen, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, seurat, suurperhe, tulevaisuus, tutkimus, uskon jättäminen, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys