Armo vai pyhitys? Vanhoillislestadiolaisuuden kaksi vastakkaista oppia 1970-luvulla

Vastauksena täällä käytyyn keskusteluun siitä, Jumalako yksin armahtaa vai onko ihmisen omilla ratkaisuilla ja tekemisillä siinä jokin osuus, ja mikä onkaan seurakunnan valta, on juuri ilmestynyt uutta tutkimusta vanhoillislestadiolaisuuden teologiasta.

Teologian tohtoriksi 17.9.2016 väittelevä Hanna Nurminen osoittaa väitöskirjassaan, että 1970-luvulla herätysliikkeessä vallitsi kaksi erilaista käsitystä vanhurskauttamisesta, eli siitä, millä tavalla se menee, että ihminen pelastuu. 

Advertisement

Vuokko ja Ilkka Ilola tv-ohjelmassa: Usko Kristukseen pelastaa

–  On se jännä juttu, että vähän alle viisikymppisenä alkaa ihmettelemään, että kuka minä oon.  Aikaisemmin olin armoton, itseänikin kohtaan, elämäntapojen ja syntikäsityksen suhteen.  Nyt sen näkee toisella tavalla, sen eletyn elämän ja tämän nykyisen elämän. Toivoisin muidenkin kohdalle helpotusta ja armollisuutta, toisia ja itseä kohtaan. Syyllistäminen on voimakas vallankäytön muoto. – Ilkka Ilola.

–  Jumala on Suuri Rakkaus. Aikaisemmin luulin että rakkauden vastakohta on rakkaudettomuus, mutta se onkin pelko. Missä on pelkoa, siellä on rakkaudettomuutta. Pelko on kova voima, ja jos se verhotaan rakkauteen, se on väärin.   – Ilkka Ilola.

–  Minua syytetään siitä, että taistelen Jumalan valakuntaa vastaan. Kuitenkin taistelen vääriä oppeja ja ajatuksia vastaan, sellaisia vastaan, jotka aiheuttavat kärsimystä ja mitkä vahingoittavat ihmistä.  – En halunnut enää olla niiden miesten alistamisen alla. He eivät määrää, mitä minä saan puhua ja kirjoittaa.

Nehän oli ihan höpö asioita, mitä minulle on esitetty Jumalan tahtona. Aikaisemmin mulla oli hirveesti vain niitä pelkoja ja syyllisyyttä ja näin ja näin pitää toimia ja tuosta ja tuosta kieltäytyä… Nyt ajattelen sillä tavalla,  että usko Kristukseen pelastaa. Se on ihan eri asia. – Vuokko Ilola.

Maarit Tastulan tv-dokumentti vanhoillislestadiolaisen uskonliikkeen opeista, eritoten ehkäisykiellosta, ja uupuneista vanhemmista, jotka uskonnon normit veivät ahdistukseen ja masennukseen. Vaikka elämänvaiheissa on koettu niin iloja kuin syviä menetyksiäkin ja jouduttu tekemään raskaitakin päätöksiä, kokonaisuus on Ilkka ja Vuokko Ilolan perusmyönteisen ja lämpimän asenteen ansiosta täynnä valoa, toivoa, ja luottamusta Jumalan armoon.

Ilolat yrittivät viimeiseen asti noudattaa vanhoillislestadiolaisuuden

Pelastaako Jumala vai vapaa ihiminen ite?

Päivämiehessä sanottiin että Jumala lahjoitti uskon. Mietin että mten tämän asian kanssa oikein on. Rippikoulussa sanottiin että ihminen on valinnan edessä tässä maailmassa.

No niin, tämä on asia sarjassa ”kaikki mitä et ole kehdannut puhujalta kysyä” silloin kun olisi pitänyt ja niin olisi tämäkin asia mielessä kirkkaana.

Olen monta kertaa seuroissa puhetta kuunnellessa jäänyt miettimään tätä. Ei ole tullut kysyttyä keltään puhujalta kun ei ole tullut luontevaa tilaisuutta siihen.

Jos olen käsittänyt oikein niin on opetettu sillä lailla, että Lutherin mukaan kuolevainen ihminen ei voi omasta voimastaan ja

Iltahetki, täällä jo taivas

Hetken lapsi, täällä jo taivas rintaan luo.

Täyttäköön kiitollisuus mielesi juuri nyt. Kaikkeus on läsnä tässä hetkessä. Kaikki armo ja rauha, sydämestä sydämeen.

Lämpimät ajatukseni juuri nyt sinulle, joka olet olemassa.
Amen.

~ Outsider ~

Lisää:

Jeesus, Sä Auttaja

Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. – 1.Joh. 16 – 18.

Kutsu jumalanlasten joukkoon

Kun lukee tämän blogin kirjoituksia, alkaa tuntumaan että kyllä se onkin ihan mahdottoman monimutkaista olla uskomassa. Että jos uskominen näin vaikeata olisi niin tuskin monikaan pystyy ikinä taivastielle löytämään. Saati siinä pysymään.

Mutta eipä se ole vaikeata. Usko on yksinkertaisille ihmisille tehty yksinkertaiseksi, kun eihän muuta tarvita kuin uskoa. Yksinkertaista ja lapsenomaista uskoa. Omat synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Ensin on syytä ymmärtää juuri tämä, että omakohtaisessa uskomisessa ei tarvita mitään järkeilyä, vaan

Järjetöntä! Eli sana viikonvaihteeksi

Uskomisen ydin koskee kaikkia maailman ihmisiä kaikkina aikoina. Se piilee täyden, ehdottoman armon osallisuudessa. Mutta miksi tätä ei ymmärretä?  ”Täällä me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin…” , sanoo Paavali.

Omakohtainen usko kuuluu irrationaalisuuteen. Mutta uskonnolliset opit ovat rationaalisia ilmiöitä. Opilliset kuviot ovat

Evankeliumin voima tulee ylösnousseesta Kristuksesta, ei ihmisestä

Ylösnousseesta Kristuksesta – mitä tällä on Raamatun mukaan ymmärrettävä?

Evankeliumin voima, Jumalan mittaamaton armo, ei tule ihmisestä eikä mistään mikä on inhimillistä ja ajalliseen ihmisruumiiseen sidottua. Ei mistään mikä on aikaan ja historiaan sidottua. Sillä evankeliumin voima perustuu yksin Kristuksen sovitukseen, ei esimerkiksi siihen että Vapahtaja ajassa eläessään oli ihminen ja sukupuoleltaan mies.

”Kristuksen lupauksia ei voi kahlita. Ne eivät ole evankeliumia julistavan ihmisen lupauksia vaan Jumalan Pojan lupauksia. Joka tahtoo saarnaajaksi, sen tulee suostua julistamaan Jumalan sanaa ja kieltää oma

Uskon sana näinä aikoina

Olemme vaimoni kanssa niitä, jotka henkioppia tekosyynä käyttäen erotettiin 80-luvun alussa hoitokokousten jyllätessä tässä herätysliikkeessä. Olimme aivan tavallisia rivijäseniä siionissa. Emme näitä enää usein muistele,  mutta viime aikaiset julkisuudessa olleet asiat pysäyttivät meidät eräänä iltana muistelemaan sitä mikä meitä silloin kohtasi.

Erottamisestamme oli mennyt noin 4-5 vuotta kun SRK ilmoitti vuosikirjassaan, että henkioppi olikin ollut harhaoppia. Meihin ei kuitenkaan ry:stä kukaan ollut silloin yhteydessä, eikä sen jälkeenkään.

Yksi Kortti kadoksissa

sssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssss

O P P I, mitä se on:

Raja railona aukee suviseuroissa

Miten hiljakkoin vanhoillislestadiolaisuudesta irtautunut kokee suviseurat? Sellainen lestadiolaisen kodin kasvatti, joka ei enää voi olla vanhoillislestadiolainen. Lapsuudesta tuttu, oma hengellinen äidinkieli ja kotoinen sielunmaisema tulee suviseuroissa lähelle. Kuulun joukkoon, ja en kuitenkaan kuulu. Raja.

Ulkopuolinen voisi ajatella, että niin toistuvasti, kaikissa seurapuheissa jatkuvasti julistettu synninpäästö ”Jeesuksen nimessä ja veressä” loisi seuroista armollisen aivan kaikille.

Mutta vanhoillislestadiolaisen uskon syvin olemus ei olekaan armossa.