Avainsana-arkisto: arvomaailma

Meitä on moneksi, sano vanhoillislestadiolainen


”Minua joskus vaivaa, että ihmiset katsovat herätysliikkeisiin kuuluvia liian helposti aseenteellisten lasien kautta eivätkä näe liikkeiden monimuotoisuutta tai ajattelun moninaisuutta. 

Joskus vaivaa sekin, miten liikkeiden sisällä maailma maalataan mustavalkoiseksi.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen harmitteli nimityksensä aikaan Kalevan haastattelussa yksiulotteista kuvaa, joka usein hallitsee ihmisten käsityksiä herätysliikkeistä ja erityisesti vanhoillis-lestadiolaisuudesta.

Hänen kritiikkinsä suuntautui sekä  ulkopuolisten että vanhoillislestadiolai-suuden sisäisiin ennakkoluuloihin.

Minua joskus vaivaa, että ihmiset katsovat herätysliikkeisiin kuuluvia liian helposti aseenteellisten lasien kautta eivätkä nä liikkeiden monimuotoisuutta tai ajattelun moninaisuutta. Joskus vaivaa sekin, miten liikkeiden sisällä maailma maalataan mustavalkoiseksi, Pentikäinen totesi.  (Kaleva 28.2.2010.)

Pentikäinen puhui täyttä asiaa. Hieman löysä puhe  ajattelun moninaisuudesta saattaa tietysti herättää kysymyksen, tarkoittaako hän lestadiolaisten ihmisten perosoonallisuuksien tai maallisiin kysymyksiin liittyvien asenteiden moninaisuutta vai hengellisten katsomusten moninaisuutta. Toinen on OK, toinen moninaisuus taas voi johtaa painostamiseen ja ulossulkemiseen yhteisöstä. (Tässä yhteydessä on sivuutettava ongelma, joka syntyy ratkaistaessa, mitkä asiat lopulta kuuluvat hengellisten kysymysten piiriin joiden suhteen edellytetään kategorisesti yhtenäistä puheenpartta.)

Uskonkysymysten osalta virallinen SRK:n julistus korostaa tunnetusti ehdotonta yksimielisyyttä, yhtenäisyyttä ja kollektiivisuutta, jossa uskonasioiden yksilöllisille käsityksille ei ole tilaa.  Juuri tähän Pentikäinen viittasi sanoessaan, että liikkeen sisällä häntä vaivaa mustavalkoinen asennoituminen ulkopuolisen maailmaan. Pahuuden projisoiminen ”niihin muihin”, oman liikkeen ulkopuolelle, ja usko oman yhteisön erehtymättömyyteen on tietenkin kristinuskon historiankin valossa kestämätön asenne. 

Virallinen totuus ja elävä elämä ovat kuitenkin tässäkin yhteydessä aika kaukana toisistaan. Nimimerkki Hyrsyläinen on analysoinut nykypäivän vanhoillislestadiolaisuuden monimuotoisuutta lähtökohtanaan liikkeen sisäisen puhetavan käsitteet ytimessä (oikeauskoinen, sitoutunut SRK:n normeihin) ja laiteilla (uskomuksiltaan hieman epämääräinen, ehkä myös aito epäilijä).

Hyrsyläinen huomauttaa kuitenkin, että em. jako on lähtökohtaisesti erikoislaatuinen silmänkääntötemppu, koska rakennelmasta puuttuu kokonaan toinen laita, eli ”lakihengelliset” uskovaiset.

Hyrsyläinen viittaa puolivakavassa analyysissaan myös siihen, että liikkeen liepeillä liikkuu vl-taustaisia ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan ota todesta liikkeen uskomuksia, mutta pitävät sen elämäntavan monia piirteitä kotoisina, kun heidät on siihen kasvatettu.  Suomessa on kymmeniä tuhansia tällaisia etnisiä vanhoillislestadiolaisia.

Seikka, joka harvemmin julkisuudessa tiedostetaan, mutta joka todella näkyy ja vaikuttaa käytännössä esimerkiksi suviseuroissa, on lasten ja nuorten huomattavan suuri määrä. Liikkeen piirissä on arvioitu elävän parhaillaan yli   50 000 alaikäistä suomalaista.

Tilanne on täysin ainutlaatuinen verrattuna muihin hengellisiin yhteisöihin. Joukko on huomattavan suuri myös verrattuna rauhanyhdistysten nykyiseen jäsenmäärään (arviolta 34 000).

Jää nähtäväksi, miten tämä joukko aikuistuessaan muuttaa vanhoillislestadiolaista liikettä ja paikallisten rauhanyhdistysten toimintatapoja.

*    *     *

Nykylestadiolaisuuden typologia by Hyrsyläinen

Päivämiehen perusteella ytimen lestadiolaisella on iso perhe, tiheät seurakäynnit, hän osallistuu mahdollisuuksien mukaan SRK:n leireille tai opistojen kursseille, ajattelee näin ja näin ja haluaa tätä ja ei halua tuota.

Miten tavallisia nykylestadiolaisia ovat esim. seuraavat tyypit:

1) nuori, joka elämäntavoissaan noudattaa ”seurakunnan neuvoja” vähän jos lainkaan, mutta käy usein ry:llä ja jonka kaverit ovat kaikki vl:ia

2) lestadiolainen tai vl-perhe, jossa on muutama lapsi, käy seuroissa harvakseltaan, ei välttämättä ole minkään ry:n jäsen, ei osallistu keittiövuoro- myyjäis- yms. toimintaan

3) nuori, aikuinen tai vanhus, joka noudattaa vl-elämäntapoja, käy usein seuroissa jne, mutta näkee virallisessa opetuksessa ongelmia ja on esim. historian suhteen eri linjoilla johdon kanssa

4) nuori, joka noudattaa vl-elämäntapoja, käy seuroissa mutta ei oikein usko mitä siellä opetetaan, hyvä jos uskoo Jumalan olemassaoloon

5) nuori/aikuinen joka noudattaa ja pitää oikeina osaa ”neuvoista”, mutta pitää toisia joutavina eikä noudata niitä (valikoivasti kuuliainen)

6) lestadiolainen, joka ei periaatteessa ole radikaalisti eri mieltä muissa kohden kuin eksklusiivisen seurakuntaopin suhteen

7) lestadiolainen joka hyväksyy ehkäisyn terveydellisistä syistä mukaan lukien mielenterveyden mukaan lukien masennuksen ja raskaan väsymyksen

8 ) lestadiolainen joka hyväksyy ehkäisyn lasten takia eli turvatakseen kullekin lapselle parhaaksi katsomansa ajan ”nuorimmaisena oloa”

9) lestadiolainen jolle ehkäisy ei ole lainkaan hengellinen kysymys

10) monenlaiset muut tyypit ja tapaukset.

Lisäksi kaikki ne, jotka ovat ”kieltäneet uskonsa”,  mutta ovat monin eri tavoin kytköksissä herätysliikkeeseen ja kenties uskovat itsensä omalla tavallaan pahoina pyhiksi. Lisäksi otettava edellisten tyyppien eroavaisuudet verrattaessa muihin lestadiolaissuuntauksiin, herätysliikkeisiin, luterilaisiin, kristittyihin jne.

Näiden jälkeen kysymys: ketä sinne ytimeen vielä jää?

PS. Jako ytimiin ja laiteisiin on sikäli mielenkiintoinen silmänkääntötemppu, että siitä puuttuu kokonaan ns. oikea laita! Ovatko lakihenkisyyttä lähentelevät kireimmät konservatiivit ”ytimen ytimessä” vai ”laiteilla”?

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Hyrsyläinen. Julkaistu Mopin palstalla 5.4.2009.

Lisää aiheen vierestä:

Etniset vanhoillislestadiolaiset

Aleksanteri: Ihan mukava kesäjuhlafiilis

Elina Järvinen: Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen (Suomen Kuvalehti 50/2007)

Pidän kirkoista – konserttipaikkoina

Keskustelun vaikeudesta – Teepeen avaus Mopin palstalla

Mikael Pentikäisen tilanneanalyysi

Tanja Lamminmäki-Kärkkäinen: “Lestadiolainen voi kokea toiseutta myös omiensa joukossa”

x-vl: Kirjeeni SRK:lle -07.

Hanna-Leena Nissilä: vanhoillislestadiolainen feministi

M.K.:  UUDET kymmenen käskyä

Speedy: Olinko hölmö

Viiden veljen sisko: Ihmistä ei saa kutistaa

Vanh.lest. ateisti: Vanhoillislestadiolainen ateisti:  Jumalan terve!

Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo

Vanhoillislestadiolaisuus, amishit, hutteriitit ja mennoniitit

Simo Alastalo: Liki puolet juutalaisista maallistuneita Israelissa. Kotimaa 13.9.2010.

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): 2000-luku, alakulttuuri, alueelliset erot, arvot, ateismi, elämäntapa, etniset vanhoillislestadiolaiset, hajaannukset, identiteetti, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kasvatus, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, leimaaminen, Mopin palsta, nettikeskustelu, normit, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, SRK ry., sukupuolijärjestelmä, suurperhe, suvaitsevaisuus, synnit, tuomitseminen, vapaus, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys

Hitsi mä en jaksa uskooo


Jatkuvasti lähipiiri kyselee, jotta millä teillä sä oikein oot…
Ne luulee, että olen joku kamala sarvipääpeto. Tuntuu tympeeltä elää jatkuvassa epäluottamuksessa.
En tajuu, mistä ne ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että olisin jotenkin väärästä hengestä.

Mua on jopa epäilty mieltymisestä maailmalliseen menoon, maailmalliseen musiikkiin jne, vaikken itessäni sellaisia piirteitä tunnista. En kuuntele maailmallista musiikkia, en nauti alkoholia, enkä käy ravintoloissa.

Mistä ihmeestä lähelläni olevat ihmiset ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että minä harrastaisin tuollaista syntielämää?

Jotenkin rupeaa tuntuu raskaalta tämä, koska ihan sama, mitä tein, olen kuitenkin heidän mielessään synnissä eläjä. Kertooko joku minusta muunneltua totuutta, vai mistä tää valtava epäluottamus johtuu?

Onko ehkä jotku selän takana puhuneet, että minun näköinen ihminen käy baareissa tms. Voi ku tietäis.
Ite en oo kertaakaan baareissa sisällä käynyt, kuuntelen vain klassista ja SRK:n äänitteitä. En ole ikinä maistanut alkoholijuomia jne.

Tympeetä, ku mä en ilmeisesti osaa perustella noille, etten todellakaan tee kyseisiä syntejä. Ne jotenkin kokee minun valehtelevan, vaikka puhun ehdotonta totuutta :(.

Väkisin tässä rupee sitten itekkin epäilemään itteään, vaikka sen tiedän tasan tarkkaan, etten ole kertaakaan juonu tai tehny muita epäiltyjä asioita!!
Lähinnä epäilen sitä, onko mun uskos jotai vikaa sit, ku tällasii käsityksii päässy syntymään….

*   *    *

Ajattelemisen aihetta antoi  nimimerkki Lirlies” (Julkaistu Suomi 24 -palstalla).

Kyösti Haukipuro: ”Ei sääntöjä”

— Lestadiolaisuus painottaa nykyisin enemmän kasvatuskristillisyyttä kuin julistuskristillisyyttä. Kasvatuksella ja ohjauksella — ei säännöillä — on keskeinen merkitys esimerkiksi perheiden elämässä. (Vantaan Lauri 20.5.2003.)

Aiheen vierestä:

Vanhoillislestadiolaisuuden syntilista

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

Crisy: …mite ihanaa suvareis on!

Guitar Hero: Rehellisyys itselleen

Irtiotto kaksoiselämästä

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden

Syntinen ja sairas: Äiti tyttärelle: Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema “   

Herpert: Minkä nuori kieltää? Syntien sovituksen… vai elämäntapanormin?

Säde: Onko omakohtainen usko itse asiassa tabu?

Voittaako järki sittenkin?

3 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, elämäntapa, epäily, hengellinen väkivalta, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, leimaaminen, manipulointi, mielenterveys, musiikki, normit, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, retoriikka, sananvapaus, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, vihjailu

…mite ihanaa suvareis on!


Oon jo alkanu odottamaan ens kesää. Sanon aina ei vl kavereille että te ette voi ymmärtää mite ihanaa suvareis on, vaikken mäkää sitä puhetta kuuntele koskaa. !!

Monille on täysin uus juttu et  joka kesä on meikäläisten suvikset jossain päin suomee ja sinne tulee yleensä noin 70 000 ihmistä. Mä pidän ite sitä hienona tapahtumana. Vaikken sitä Jumalan sanaa siellä oikeen kuuntelekkaan. Mutta siellä tutustuu uusiin ihmisiin ja näkee kavereita. Nuoria siitä seuraväestä on aika paljon.

Ku kello aina lähestyy yöllä 12 rupee vanhempi väki meneen nukkumaan päin… kuten myös nää ihan pienimmäiset. Nuoriso jatkaa valvomista. Viimiset menee nukkumaan aamu seittemän, kaheksan aikaa ku mummot herää ylös.

Siel on oikeesti siistii… vaikkette te ”ei lessut” osaa sitä varmaankaan niin ajatella. Se kenttä on joka yö suviksien ajan täynnä nuoria. No empä mä enää rupee asiasta jaaritteleen. Ajatelkaa mitä haluatte asiasta. En mä siihen varmaan kuitenkaan voi mitenkään vaikuttaa.

Sellasta vaan oon kaverille sanonut et jos jotain kiinnostaa ni tulee itse paikalle suvareihi. Kyl siel on aina jonkun verran sitä porukkaa jotka ei oo lestadiolaisia. Aina sitä voi käyä kahtomassa paikkaa.

Sen mä kuitenki sanon et jos sinne joku tulee käymään ja sul on kauheet meikit päällä/värjätyt tai muuta ni saattaa saada joiltaki ihmisiltä katseita… kuten vanhoilta mummoilta jotka on niin pyhimyksiä… mut siitä ei kannata välittää. Nauraa vaik päin naamaa sellaselle.

Mun kaverit on ollu mun mukana suviseuroissa eikä ne oo meitsii ja ne on saattanu joskus vähän pitkiä katseita saada mut ei siitä kannata välittää. Mua oikee joskus hävettää ku jotkut on niin naurettavii et ne jää tuijottaa sellasia ihmisiä jotka saapuu suviksiin meikit päällä. Oon ite monesti mulkannu sellasia ihmisiä jotka jää tuijottaan meikattua/värjättyä päätä.. esim. mun kavereitten tuijottajia oon oikeen kunnolla mulkannu. Eipä siitä kannata välittää.

Se on vaa nii et jos joku vähä erilaisempi joskus saapuu johki ni kyllä se katseita saa. Ihan samalla tavalla ku sä menisit vaik ny talvella t-paidalla ton ulos ni kyl sä varmasti katseita saisit. Mut ei niistä kannata välittää.

Nii et oon jo kavareiden kaa ruvennu miettiin mitä sit Liperissä. Siistii!! Ja vielä se et suvareissa käy tosiaan kyllä paljon muitaki kuin meit ”positiivisii”!! Harvalla meistä on muuten koskaa jääny suvarit välii, ei niilläkää jotka on uskon kieltänyt.

*    *    *  

Ajattelemisen aihetta antoi nimimerkki Crisy.

Lue myös:

SRK:n suviseurat Liperissä

SRK:n vuosikokous 27.6.2009: johdossa edelleen vain miehiä

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä

Aleksanteri: Ihan mukava kesäjuhlafiilis

JoP: Mitä uskovaisuus on?

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden – suuri syntyvyys ei kasvata jäsenmäärää

Ulla Puukko: Lestadiolaisuus on muuttumassa

Paivamies: Suviseurat. Youtube-video 2008.

3 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, arvot, elämäntapa, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellisyys, kiellot, kilvoittelu, kontrollointi, meikkaaminen, naisen asema, normit, nuoret, painostaminen, perhe, puhujat, sananjulistajat, seurat, suvaitsevaisuus, synnit, syntilista, syyllistäminen, tuomitseminen, vapaus, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, ystävyys

Kultti vai kristinuskoa


Vanhoillislestadiolaisuus on mielestäni määriteltävä paremminkin kultiksi kuin kristilliseksi uskonnoksi. Se on yhteisön jumalaksi kohottanut perhe- ja sukuklaanien kultti.

VL-yhteisön ja SRK:n toiminta perustuu vallankäyttöön. Se taas perustuu puhtaasti ihmisen hätäännykseen siitä tuleeko itse hyväksytyksi ”porukassa”. Eli ihmisen itsekkyyteen, omahyväisyyteen ja selviytymistarpeeseen sekä sosiaalisessa että hengellisessä mielessä. Taivaaseen pitää päästä eikä kasvoja tai omaa ryhmää voi menettää. Pitää elää kuten ”kuuluu”, siitä huolimatta, että kaikkihan me olemme erilaisia. Jumalan erilaisiksi, ainutlaatuisiksi luomia.

Tärkeintä on olla oman yhteisön hyväksymä. Olla hyväksytty, niin että tiedetään ettei kyseenalaista mitään. Vain se on noussut tärkeäksi. Sille ollaan valmiita uhraamaan kaikki muu. Jopa omien lastenkin onnellisuus. Ja pienestä asti opetetaan itsekkyyttä ja ”maailmasta” erottautumista. Vai onko sille muuta termiä, että ”minun pitää pelastua ja minun pitää päästä taivaaseen”. Muista viis. Monikaan ei vaivaudu ajattelemaan itse mitään hengellisiä tahi Raamatun asioita.

Ja sitten tehdään mitä tahansa, jotta olisi yhteisön hyväksymä ja siten oppien mukaan siis myös hyvä kristitty? Ollaan valmiita vaikka ilmiantamaan ystävä…

Omasta mielestäni Raamatussa puhutaan hyvin paljon tästä asiasta: ”rakasta lähimmäistä kuten itseäsi”.  Siihen kuuluu erilaisuuden hyväksyminen, koska olemme kaikki erilaisia.

Vaan aika harva lestadiolainen arvostaa muita niin paljon, että olisi kiinnostunut keskustelemaan esimerkiksi siitä mitä tarkoittaa olla uskovainen homoseksuaali tai onko SRK:n ”vain me”-oppia luvallista kyseenalaistaa. Joten turha edes yrittää keskustella lestadiolaisten kanssa tämmöisestä aiheesta. Menee kuuroille korville.

En halua haukkua kristinuskoa sinänsä. Minusta se on  hyvä uskonto, joka yrittää tuoda tähän pahaan maailmaan hyvää: armoa ja suvaitsevaisuutta. Kirkon Ulkomaanapu tekee kunnioitettavaa avustustyötä tavallisten ihmisten auttamiseksi esimerkiksi Haitin maanjäristyksen uhrien keskuudessa. Siinä kristityt tekevät oikein.

Mutta mielestäni lestadiolaisuudessa kyseessä ei ole lainkaan mikään kristinusko vaan vallankäyttö yhteisökultin kautta.

Näen lestadiolaiskultissa pelottavia piirteitä, jotka eivät ole Raamatusta vaan joiden tarkoitus on lisätä oman maailmankuvan kanssa tismalleen samoin ajattelevien ihmisten joukkoa, samaan tapaan kuin talebanit tekevät toisaalla. Lisääntykää, täyttäkää maa. Käyttäkää tarvittaessa psykopaattisia vallankäytön keinoja pitää ryhmä kasassa. Oma joukko on rajattu ja erillään muista. Se tuo turvaa. Siihen on kasvanut eikä osaa edes muuta kaivata.

Mutta lestadiolaisuus ei ilmeisesti ole ollut aina tällaista? Isoisäni on kertonut vanhoista ajoista.  Kyllä ”siioni” on nyt erilainen.

Ihmettelen, miksi uskovaisen pitäisi pelätä? Miksi ei voi vain luottaa Jumalaan ja uskaltaa katsoa maailmaan myös oman oppikuplansa ulkopuolelle?

 (Kirjoittaja ”Santa76”)

Lue myös:

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri? (Terho Pursiainen)

VL-liikkeen opilliset tulkinnat herättävät kysymyksiä

Kun yhteisö painostaa ja hallitsee pelolla

Vanhoillislestadiolaisuus opillisesti katolilaisuutta

Ihmistä ei saa kutistaa

3 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, elämäntapa, häpeä, hengellinen väkivalta, kaksinaismoralismi, kristinoppi, leimaaminen, opilliset kysymykset, Raamatun tulkinta, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, suvaitsevaisuus, tasa-arvo, uskon perusteet, vapaus, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, ystävyys

Suurempi tarkoitus: iankaikkinen elämä


Uskovaisen ihmisen maailmankatsomus perustuu ajatukseen ”maailmassa, mutta ei maailmasta”.

Jumalan lapsena eläminen merkitsee vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Jumalanvaltakunnan kansalaisuus ei irrota ihmistä henkilökohtaisesta vastuusta eikä maailmasta, vaan se antaa kristitylle mahdollisuuden palvella maan päällä jaloja eettisiä päämääriä (lähimmäisenrakkaus) – panematta niihin kuitenkaan lopullista toivoaan.

Kristitty ottaa maailman vakavasti, koska se on Jumalan luoma ja Hänen valtakuntansa hallinta-aluetta. Mutta hän ei ota sitä liian vakavasti, koska se kuitenkin on katoava.

Uskovaisella on elämässään suurempi tarkoitus. Elämä kuoleman jälkeen. Epäuskoiselta puuttuu tämä iankaikkisen elämän toivo, ja siksi monen ihmisen elämältä puuttuu todellinen tarkoitus. Se ilmenee yksinäisyytenä, ahdistuksena, vakavissa mielenterveyden ongelmissa ja itsemurhissa. Sama, yhä voimistuva tyhjyys ja tarkoituksettomuus on myös mielivaltaisten väkivallantekojen takana.

Uskovaisella on elämässään ikuisuus-näkökulma ja turvallinen luottamus Jumalaan, joka antaa meille voimaa arkielämän vastoinkäymisissä, ihmissuhteiden ristiriidoissa ja psyykkisissäkin stressitilanteissa. Uskovaisen elämä ei ole tarkoituksetonta.

Jumalanlapsella on käytännössäkin lisäksi tukenaan jumalanlasten keskinäinen rakkaus ja yhteenkuuluvaisuus. Yhteisöllisyys on meille luonnollista. Tätähän ulkopuoliset aina ihmettelevät ja monet ihailevatkin.

Uskovainen ei ole ruusunpunainen optimisti, joka kuvittelisi koko maailman kääntyvän hyväksi hänen tai kenenkään muunkaan ihmisen työn tuloksena. Hän ei ole kuitenkaan myöskään synkkä pessimisti, joka pitäisi omaa tehtäväänsä maailmassa täysin mahdottomana ja turhana. uskovainen ei elä kummassakaan äärilaidasssa.

Uskovainen näkee että jokaisella meistä on oma vartiopaikkansa jonka Jumala on asettanut. Uskovainen elää armoevenkeliumin varassa, sillä hän tuntee että on saanut inhimillisesti puutteellisena ja ilman omaa ansiotaan kaikki synnit anteeksi. Tämä antaa inhimilliselle ihmiselle Jumalalta rohkeuden ja voiman, jolloin jumalanlapsena pystyy elämään terveen realistisella otteella tässä maailmassa, ymmärtäen oman paikkansa ja muiden.

Tässä piilee se salaisuus, miksi uskovaisen ei tarvitse vaipua epätoivoon esimerkiksi maailmanlaajuisten ympäristöuhkien painamana. Näissäkin asioissa meillä on turvana ikiaikojen Jumala. Me teemme asioiden hyväksi itse kukin vartiopaikallamme sen mikä on itse kullekin mahdollista, nojautuen Jumalan sanaan. Mutta meidän ei tarvitse hätäillä eikä uppoutua maailmantuskaan, eikä liittyä esimerkiksi mielenosoittajiin eikä muutoinkaan hyökkäillä esivaltaa vastaan.  

Jokainen yksityinen ihminen kuolee joskus.  Alkanut elämä myös päättyy, me kaikki kuolemme. Lisäksi koko ihmiskunta on pitkällä aikavälillä katoava. Näin tulee tapahtumaan luonnontieteellisestäkin näkökulmasta. Mutta uskovaisella on turvanaan Jumala. Ja Hänen lupauksensa. Epäuskoiselta tämä turva puuttuu.

Siunattua Joulurauhaa itsekullekin!

(Siirakki)

3 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, armo, arvot, elämäntapa, evankeliumi, helvetti, identiteetti, kristinoppi, kuolema, opilliset kysymykset, syntien anteeksiantamus, taivas, tulevaisuus, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

Usko antaa toivon näköalan


Usean pienen lapsen äitinä ajattelin valottaa täällä toisenlaistakin kantaa. Niin mahdottomaksi tuntuu maalailu väsyneistä uskovaisista äideistä netissä menevän.

Ensinnäkin väsymisestä. Eikä saisi tuntea väsymystä? Eikö jokainen ole joskus väsynyt, jos perheessä on lapsia.  Toisinaan vahemmat joutuu valvomaan, jos perheessä on ihan tavallisia lastentauteja. Esimerkiksi oksennustaudin iskiessä vanhempien uni häiriintyy. Kun lapsia on useampi, tauti kiertää usein kaikissa. Mitä kummallista tai tavatonta siinä muka on?  Ihan normaalia. Moitiskelu ja surkuttelu ei vie minnekään.

Voin kertoa että vaikka olen väsynyt välillä  – olinhan joskus uupunut jo silloin kun hoitelin vasta esikoistamme – olen hyvin tyytyväinen elämääni ja onnellinen siitä että ei tarvitse miettiä milloin olen valmis ottamaan lapsia vastaan ja milloin en. Eikö tätä valintaa voisi nähdä myös luonnonmukaisena arvovalintana, kun nykyään luonnollisuutta ja luonnonmukaisuutta muutoin arvostetaan niin korkealle…  Tähän minulla ja kaikilla on oikeus, sillä Suomessa vallitsee uskonnonvapaus. On oikeus ja vapaus valita myös ehkäisemättömyys. Jokainenhan sen päättää itse, ehkäiseekö vai ei. (Tämä puoli on keskustelussa mielestäni unohdettu.)

Suomessa elää kymmeniä tuhansia uskovaisia perheitä. Eletään onnellista ja tyytyväistä elämää. Eikä lapset joudu elämäään turvattomuudessa eikä heitä suinkaan kohdella välinpitämättömästi, kuten nettikeskusteluissa monta kertaa väitetään.  Perheiden tukiverkosto ulottuu laajalle, samaa yhteisön antamaa tukea on harvoilla muilla perheillä. Me emme joudu kasvattamaan lapsiamme yksin ”ydinperheessä” , vaan meillä vanhemmilla on tukenamme koko ”kylä” eli uskonystävien matkasaatto kantamassa huolta ja vastuuta.

Uskovaistenkin perheet ovat varmasti erilaisia, mutta kyllä suurimmat ongelmat ovat ihan toisissa perheissä (en halua kuitenkaan leimata ketään muutakaan lasten heitteelle jättäjäksi).  Uskovaisissa perheissä on keskimäärin enemmän myös isät mukana lastenhoidossa ja heidän harrastuksissaan.  On ihan varmaa jos sosiaalipuolelta kysyttäisiin että tilastoissa eivät uskovaisten perheet sosiaalitapauksina ole kärjessä. Tämä sivuutetaan kokonaan nettikeskusteluissa.

Kun elämä on isommissa käsissä, saa keskittyä elämiseen. Siinä on silloin oikea elämän maku, sen täyteläisyys ja kiitollisuus. Uskostamme on annettu julkisuuteen täysin vääristynyt kuva. Mielestäni uskominen ei ole rajoituksia, vaan vapautta ja iloa. En koe lainkaan pahaksi sitä etten ole tv:n, ulkonäköpaineiden tms orja. Usko antaa myös vakaan ja turvallisen perustan parisuhteelle, perhe-elämälle ja lasten kasvaattamiselle Usko suojaa monelta murheelta ja antaa toivon ja tulevaisuudenuskon.

Ennen kaikkea se antaa sielun ja mielen tasapainon, rauhan. Niin monelta se tänä päivänä puuttuu. Mieliala toki uskovaisellakin voi vaihdella, jopa painua masennukseen asti, mutta aina pohjimmisena sydämessä on luottamus Taivaan Isän johdatukseen. On iankaikkisuuden toivo.

Turhaahan ehkä on nämäkin rivit, mutta sen voisin sanoa: menkää tekemään tuttuvuutta uskovaisten perheiden kanssa. Sieltä saa sitä oikeaa tietoa elämäntavasta ja arvoista,  jotka olemme valinneet. Me tunnemme sen oikeaksi Jumalan sanan perusteella, ja lisäksi näemme sen myös hyväksi itsellemme ja lapsillemme! Kun meillä on rauha Jumalan kanssa ja iankaikkisen elämän toivo, ei se varmasti vie keneltäkään muulta mitään pois.

(Kirjoitti nimim. Eveliina)

Cranach Kristus siunaa lapsia

Kuva: Lucas Cranach vanhempi, Kristus siunaa lapsia (1535–40, Städel Museum, Frankfurt am Main).

Lue myös:

Uskonto ei anna minulle mitään

Miksi ehkäisykielto rikkoo ihmisoikeuksia?

6 kommenttia

Kategoria(t): arvot, äitiys, ehkäisykielto, elämäntapa, kasvatus, lapset, perhe, suurperhe, toivo

”Vanhoillislestadiolaisten näkemykset erittäin yhtenäisiä”


kirkon-tutkimuskeskus-jpeg

 

 
 
 
 
 

Mediassa käyty keskustelu ei ole hajottanut vanhoillislestadiolaista herätysliikettä eikä lisännyt sen jäsenten epävarmuutta arvokysymyksissä. Tähän viittaavat vielä julkaisemattoman tutkimuksen ennakkotiedot. Kyselytutkimukseen vastasi joukko Valkealan suviseuroihin osallistuneita henkilöitä. (Tutkimus julkaistiin syksyllä 2010.)

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija TT Hanna Salomäki tutkii parhaillaan suomalaisten sitoutumista kirkon piirissä toimiviin herätysliikkeisiin, niiden opillista yhtenäisyyttä ja suhdetta kirkkoon. Tutkimusta ei ole vielä julkaistu, mutta Salomäki on antanut joitakin ennakkotietoja tuloksista.

 

 

salomki_hanna2001

Vanhoillislestadiolaisuuden osalta kiinnostava tieto on, että liikkeen kannattajien arvokäsitykset ovat hyvin yhteneväisiä. Voidaan puhua ajattelun ja käsitysten yhdenmukaisuudesta. Salomäen mukaan liike on myös erittäin sitoutunut kirkkoon.

Yleisesti voidaan sanoa, että herätysliikkeet eivät muodosta erillistä joukkoa, vaan niiden piirissä olevat käyvät aktiivisesti kirkossa ja osallistuvat esimerkiksi seurakuntien luottamustoimintaan, Salomäki toteaa. Yhdeksän kymmenestä seurakunnasta ilmoittaa yhteistyön eri herätysliikkeiden kanssa toimivan hyvin.

Eniten ongelmia seurakunnissa on koettu evankelisuuden kanssa, mutta nämäkin ongelmat, jotka liittyvät lähinnä naispappeuteen, koskevat Salomäen mukaan vain 12:ta prosenttia seurakunnista.

Kaikkien herätysliikkeiden siteet kirkkoon ovat hyvin lujat. Tämä koskee myös ns. vanhalla virkakannalla olevia herätysliikkeitä.  Herätysliikkeiden johdon päälinja on, että kirkosta ei lähdetä yhtään mihinkään, vaikka jäsenistössä jonkin verran tällaista puhetta olisikin.

Salomäen mukaan yhteiskunnan epävarmuus ja moraalin murros lisäävät herätysliikkeiden kysyntää. Vaikka ihmiset toivovat vapauksia ja haluavat olla yksilöllisiä, niin samaan aikaan haetaan yhteisön tukea ja etsitään taustaryhmää, joka antaisi elämäntapaan liittyviä normeja ja ohjeita.

 Kyselytutkimus suviseuroissa Valkealassa 2007

Tutkimuksessa selvitetään mm. herätysliikkeen toimintaan osallistumisen syitä, lähipiirin uskonnollista suuntautumista, osallistumisaktiivisuutta ja suhtautumista muihin herätysliikkeisiin. Tulokset julkaistaan kirjana tämän vuoden aikana.

Tutkimusaineisto on koottu kyselylomakkeilla herätysliikkeiden kesäjuhlilla, mm. Valkealan suviseuroissa 2007.

Kesäjuhlat kokoavat laajan joukon herätysliikkeiden toimintaan osallistujia satunnaisista kävijöistä tiiviisti sitoutuneihin. Tämän vuoksi juuri kesäjuhlilla ajateltiin tavoitettavan tutkimukseen mahdollisimman laaja kirjo erilaisia osallistujia.

Tutkimus suuntautuu suomalaisten herätysliikkeiden pääsuuntauksiin. Kesällä 2007 tutkimusaineistoa koottiin evankeliumijuhlilla, herättäjäjuhlilla, suviseuroissa, rukoilevaisten kesäseuroissa ja Raamattuopiston Hengellisen elämän syventymispäivillä. Keväällä 2008 tutkimusaineistoa koottiin Nokia Mission tapahtumassa. Vuonna 2008 tutkimusaineistoa koottiin Nokia Mission tapahtumassa Tampereella, Kansan Raamattuseuran Sanan Suvipäivillä Raisiossa, Kansanlähetyspäivillä Kajaanissa ja Rauhan Sanan Suvijuhlissa Rovaniemellä. Yhteensä tutkimukseen osallistui lähes 4000 suomalaista.

Kaikkiaan puolen miljoonan suomalaisen arvioidaan kuuluvan johonkin herätysliikkeeseen, lisäksi noin puolella miljoonalla on ajattelussaan vaikutteita herätysliikkeestä, vaikka he eivät siihen kuuluisikaan.

 

Lähteet:

Ijäs, Johannes: Herätysliikkeet eivät ole erillinen saareke. Kotimaa 10.3.2009.

http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=8088&Itemid=38

Kirkon tutkimuskeskus: SITOUTUMINEN HERÄTYSLIIKKEISIIN

Yle 13.3.2008: Naispappeus pirstoo evankelisen liikkeen

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2008/03/naispappeus_pirstoo_evankelisen_liikkeen_288431.html

*     *     *

Lue myös:

Meitä on moneksi, sano vanhoillislestadiolainen (Hyrsyläinen)

Etniset vanhoillislestadiolaiset

Aleksanteri: Ihan mukava kesäjuhlafiilis

Hanna-Leena Nissilä: vanhoillislestadiolainen feministi

Hanna Salomäki: Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 113,  2010.

Hanna Salomäki: Väitös: 26.11. Herätysliikeväki osallistuu aktiivisimmin kirkon toimintaan. Väitöstiedote, Jyväskylän yliopisto 2010.

Vanh.lest. ateisti: Vanhoillislestadiolainen ateisti:  Jumalan terve!

Viiden veljen sisko: Ihmistä ei saa kutistaa

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden – suuri syntyvyys ei kasvata jäsenmäärää

 Simo Alastalo: Liki puolet juutalaisista maallistuneita Israelissa. Kotimaa 13.9.2010.

2 kommenttia

Kategoria(t): arvot, kirkko, tutkimus, uskon perusteet, yhteisö, yhtenäisyys