Entä jos vanhoillislestadiolaisuuden opit eivät olekaan totta?

”Peppiinaevelin” puhuu videolla päätöksestään.

” – Mitä jos se ei olisikaan totta? Entä jos vanhoillislestadiolaisuuden opit eivät olekaan totta? Millä perusteella meikkaaminen on syntiä? Tuntuisi tosi väärältä jos en kunnioittaisi omaa sisäistä tunnettani, sydämeni ääntä… Lopulta on kyse opillisista asioista. Hengellisyys on mielestäni mysteeri, ja haluan säilyttää nöyrään asenteen siihen.”

”- Synnyin vanhoillislestadiolaiseen perheeseen ja yhteisöön ja se on ollut hengellinen kotini 26 vuotta. Parin vuoden sisällä oon käyny suuret sisäiset taistelut siitä mikä on totta ja mihin oikeasti uskon. Nyt on vihdoin tullu aika tehdä päätös siitä mitä mä oikeasti oon.”

Peppiinaevelinan punnittua ja henkilökohtaista pohdintaa isosta elämänmuutoksesta.

Peppiinaevelina antaa myös havainnollisella tavalla tietoa myös siitä, millainen vanhoillislestadiolainen uskonoppi on, ihan konkreettisesti.

 

” – Entä jos kaikki pääsee taivaaseen? tai jos taivasta ei olekaan?

Nämä ovat mysteereitä.

Lopulta tulin siihen lopputulokseen, että…”

Vaikea päätös!

*       *       *

Lue lisää:

16-vuotias opiskelijanuori Keski-Suomesta: Kun kielsin uskon

Anna Egutkina: ”Tajusin, että olin jo helvetissä” – Häpeä, pohjaton pelko, syyllisyys ja mielenterveysongelmat. Nämä asiat yhdistävät monia uskonnollisista liikkeistä eronneita. Iltalehti 11.8.2019.

Veera Koivaara: Usko, toivo ja yksilöllisyys; Mitä tapahtuu, kun milleniaalien arvot törmäävät vanhempien uskontoon?  Ylioppilaslehti 8.9.2017.

Kuka ja mikä minä oikeasti olen? : Saara Tuomaalan ajatuksia

Maija Maitoparta: Jätimme uskon lastemme tähden

Nyt vapaa olen: Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneiden kertomuksia. Toimittanut Topi Linjama. Hai 2014.  

Orava: Pastellinsävyinen elämä: nuoren perheenisän kuvaus irtaantumisesta vl-liikkeestä.

Sinulle, lähtijä. Nyt vapaa olen -blogi 7.7.2017. Ex-vanhoillislestadiolaisen kertomuksia liikkeestä eroamisesta ja uuden elämän rakentamisesta.

Heini Särkkä: Lestadiolaisuudesta eronnut Katri, 35, kertoo raskaasta ratkaisustaan – ”Usko on nyt aina välissämme”. Ilta-Sanomat 8.7.2017.

Meri Toivanen: Pelastuvatko muut kuin vanhoillislestadiolaiset?  Kotimaa 2.7.2009.

Advertisement

Yksinäinen vaeltaja matkasaatossa

Suviseurat ovat nyt taas takana, ne ainoat seurat joissa voit minut tavata.

Täällä minä joka kuljen tässä matkasaatossa hiljaa ja huomiota herättämättä kuin varjo suviseuroissa telttaa kiertävässä ihmisjoukossa. Kuin yksi monista valtameren kalaparvessa. Yhdessä ja yksin, hiljaisena ja huomaamatta.

Oli tosi mahtavaa käydä suviseuroissa taas. Ei minulla ole valittamista. Tavata kaikki ne sukulaiset ja ystävät joita ei muuten näe. Iloita ystävistä, joihin yhä on läheisyys ja yhteys säilynyt vaikka opiskelut ja työt ovat kuljettaneet pois lapsuuden maisemista. Nauttia kesäisestä rennosta tunnelmasta, irtaantua arjen rytmistä. Sitä on suviseurat.

Hengellisessä mielessä seurat ovat minulle pyöreä nolla. Minä siis en usko. Mutta se ei suviseuroissa haittaa.

En ole uskaltanut

Pastellinsävyinen elämä

Olen siis päättänyt luopua ja irtautua vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä. Tiedän, että moni muukin painii samojen ongelmien kanssa kuin minä. Toivon, että yksi tarina lisää auttaa teitä matkallanne. Muistakaa, että minäkin olen vielä kumpuilevan tien jyrkimmässä ylämäessä. – Nimimerkki Orava, nuori lestadiolainen perheenisä.

Intro

Omat polut -blogikokoelmassa on kirjoiteltu paljon kaikenlaista. Yksittäisiä kannanottoja tiettyyn aiheeseen, pitkiä kommentointipuheenvuoroja ja enemmän tai vähemmän provosoivaa (tämähän riippuu kirjoittajan mielentilasta) faktaa vanhoillislestadiolaisten elämästä.

Jos luet tekstini loppuun, olet lukenut osan minun elämäntarinastani. Vuorossa on pieni palanen rapiat parikymppisen perheenisän

Nyt vapaa olen – Kun kaikki on arvioitava uudelleen

”Kun rehellisyys on kuuliaisuutta tärkeämpää.”

Nyt vapaa olen – Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneiden kertomuksia. Toim. Topi Linjama. Kustannusosakeyhtiö Hai 2014.

Kuuntele kirjan toimittajan Topi Linjaman haastattelu (YLE, Pohjois-Karjalan radio 23.3.2014.) – Voit tilata kirjan tästä.

Ihminen ei pysty kantamaan sitä taakkaa jonka tämä yhteisö asettaa hänen harteilleen. Kun hän jättää yhteisön niin hän tuntee syyllisyyttä ja häpeää sen vuoksi,  että hän ei olekaan ollut sellainen kuin tämä yhteisö olisi toivonut hänen olevan.

Jotta tästä häpeästä pääsee eteenpäin,  ihmisen pitäisi tulla nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin hän on, ja myös hänen omilla ehdoillaan. Ihmisen täytyy itse saada kertoa oma tarinansa.

Professori Paavo Kettunen Nyt vapaa olen -kirjan julkistamistilaisuudessa.

Söpöt Solsidan-vaimot ja vaaralliset vl-naiset

On heitetty arvio, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen johtotasolla ja paikallisissa rauhanyhdistyksissä pelätään nyt eniten naisia. Nuoria naisia. Näin arvioi esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuuden  hoitokokousten tutkija, dosentti Aini Linjakumpu Lapin yliopistosta. Jos herätysliikkeen muutos sisältäpäin terveemmän yhteisön suuntaan on ylipäätään mahdollinen, se tapahtuu juuri nuorten naisten voimin. Linjakummun mukaan hetki muutokseen on nyt otollinen.

Vielä takavuosina vanhoillislestadiolaiset naiset tyytyivät nöyrästi niiaten heille osoitettuun osaan herätysliikkeessä. Nyt he eivät ole

Johanna Hurtig: Saako lestadiolaislapsi kasvaa itsenäiseksi moraaliseksi toimijaksi?

Vanhoillislestadiolaisuudessa opetettu käsitys,  että tämä uskonyhteisö on ainoa oikea ja erehtymätön, ja siihen liittyvä vaatimus kuuliaisuudesta liikkeen normeille muodostavat vaarallisen yhdistelmän. Se on johtanut kohtalokkaaseen piittaamattomuuteen  rikosten kohteiksi joutuneiden lasten kohdalla.

Erehtymättömyyteensä ja pyhyyteensä luottava yhteisö on ollut sokea epäkohdilleen. Liikkeen jäsenten piirissä ilmennyt kyvyttömyys empatian ja heikompien suojeluun on tyrmistyttänyt ulkopuolisia, esimerkiksi hoitokokousväkivallan ja lapsiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön tultua julkisuuteen.

– Lasten kärsimys on sivuutettu. Ensi sijalle  on asetettu kuuliaisuus kollektiiville.  Näin totesi YTT, sosiaalityön tutkija Johanna Hurtig puhuessaan