Avainsana-arkisto: avioitumiskielto

Yasmin 89: Minun tarinani


Synnyin vanhoillislestadiolaiseen perheeseeni vuonna 1989 perheen toiseksi lapseksi ja vanhimmaksi tytöksi. Minun jälkeeni syntyi vielä kaksi tyttöä ja kolme poikaa, meitä oli siis yhteensä seitsemän lasta.

Pienestä pitäen kuljimme seuroissa rauhanyhdistyksellä ja kesäisin Suviseuroissa, mikä oli koko kesän kohokohta. Usko pysyi murrosiässäkin vielä vahvana ja se oli minulle hyvin tärkeä ja lähellä sydäntä, se toi jotenkin turvan ja luottavaisen mielen tulevaisuudesta.

Kuva: Suviseurojen Kuvapalvelu.

Kuva: Suviseurojen Kuvapalvelu.

Uskovaiset ystävät olivat ns. ”uskonelämässä” tärkeä asia, vaikka ei-vanhoillislestadiolaisia ei katsottukaan ainakaan meidän perheessä pahalla, rippikoulussakin opetettiin että kaikki kaverit ei tarvitse olla uskomassa, mutta seura kannattaisi valita harkiten.

Pidin teini-iässä itsestään selvyytenä, että jonain päivänä minäkin löydän rinnalleni hyvän ja luotettavan miehen, jonka kanssa menisin naimisiin ja saisimme lapsia niin paljon kun jumala niitä meille soisi.

Toisin kävi. Lue koko artikkeli…

Mainokset

21 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, avioliitto, ban of birth control, ehkäisykielto, elämäntapa, eroaminen uskosta, irrottautuminen yhteisöstä, kaksinaismoralismi, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, lapsuus, lähihistoria, leimaaminen, lisääntyminen, naisen asema, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, suurperhe, syntilista, syyllistäminen, tulevaisuus, uskon jättäminen, vallankäyttö

Voiko uskovainen erota puolisostaan?


Rauhanyhdistyksillä opetetaan avioliiton olevan kuolemaan saakka kestävä side, jota ihminen ei saa missään olosuhteissa purkaa.  Raamattu ja Paavalin opetukset avioliitosta poikkeavat SRK:n hengen mukaisesta opetuksesta oleellisesti.

Paavalin mukaan avioliitto voidaan purkaa

Yhdeksi syyksi riittää Lue koko artikkeli…

7 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, avioliitto, bans, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, harhaoppi, hengellinen väkivalta, ihmisoikeudet, insesti, isyys, johtajat, johtokunta, kannanotot, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, lakihengellisyys, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, opilliset kysymykset, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, retoriikka, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, tuomitseminen, vallankäyttö, väkivalta

Puhujat, uudelleen avioitumisen kielto ja Lex Uljas


Puhujat päättivät vuonna 1973, että avioero ja eron jälkeen uudelleen avioituminen ovat syntiä. Rauhanyhdistyksellä kauan seurapuhujana toiminut nimimerkki Heino on muistellut, millä tavoin ratkaisuun silloin päädyttiin.

Silloin ensinnäkin varmistettiin, että lestadiolaispapit voivat vihkiä eronneita syyllistymättä itse syntiin uudelleen avioitumisen hyväksymisestä, joten he saattoivat edelleen jatkaa viranhoitoaan kirkossa. Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1990-luku, avioliitto, eettisyys, hengellinen väkivalta, historia, ihmisoikeudet, johtajat, kaksinaismoralismi, kannanotot, katolinen kirkko, kiellot, kirkko, kontrollointi, kuuliaisuus, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, naisen asema, normit, perhe, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakunta, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, syntien anteeksiantamus, totteleminen, vallankäyttö, yhteisö

Tuula Stenius: Ilman elämäntoveria, ilman rakkautta


avioliitto kuva

Tuula Stenius eritteli Päivämiehen kirjoituksessaan olosuhteita, joissa yksinelävä vl-uskovainen joutuu elämään silloin, kun hän sitoutuu elämään ilman elämänkumppania ja parisuhdetta. (Päivämies 41/2009.)

Tuula Stenius jättää mainitsematta kaikkein olennaisimman reunaehdon, joka on johtanut varsinkin suureen vastoin-tahtoaan-naimattomana elävien naisten määrään: avioitumiskielto ei-lestadiolaisen kanssa. Tuula Stenius ei edes mainitse kieltoa. Kuitenkin juuri tämä liikkeessä 1960-luvulla normiksi rakennettu käsitys on ei-toivotun naimattomuuden tärkein syy.

Ehkä Tuula Stenius väistää asian käsittelyn siitä syystä, että avioitumiskiellolle ei ole perustetta Jumalan sanassa.

avioliitto2

Raamattu ei kiellä avioitumasta toisin uskovan kanssa eikä tällaista kieltoa ole myöskään käskyissä eikä luterilaisessa kristinopissa. Raamatussa päinvastoin kehotetaan iloitsemaan parisuhteesta.

Luterilaisessa opetuksessa korostetaan avioliittoa ja elämänmittaisen sitoutumisen ihmiselle tuomaa rikkautta Jumalan pyhänä lahjana. Markuksen evankeliumissa Jeesus lausuu sanat:

”…luomisen alusta on Jumala heidät luonut mieheksi ja vaimoksi. Sen tähden pitää ihmisen eriämän isästänsä ja äidistänsä, ja pitää vaimoonsa yhdistymän. Ja niin tulevat kaksi yhdeksi lihaksi, niin ettei he ole silleen kaksi, mutta yksi liha.” (Mark.10:5–8.)

Tuula Stenius sivuuttaa mitätöiden ei-toivottuun sinkkuuteen liittyvät sosiaaliset, seksuaaliset ja henkiset ristiriidat ja paineet ja selittää ne kerralla pois yksinkertaisesti ”Jumalan tahdolla”:

”Itsellinen voi kokea myös olevansa kummallinen maailmassa, kun ei elä suhteessa. Ei elämä kuitenkaan ole kovin kummallista silloinkaan – -. Kaikilla ihmisillä on elämässä vaikeita jaksoja. Jumala tietää kuitenkin, mikä on juuri sinulle parasta.”

On kai itsestään selvä tosiasia, että useimmilla ihmisillä on elämässä erilaisia vaiheita, ja myös ”vaikeita jaksoja”. Kuitenkin elämä ilman parisuhteen ainutlaatuista läheisyyttä ja kumppanuutta, ilman seksuaalista iloa ja ja vailla iloa ja tyydytystä lapsista ja perheestä muodostaa erityisen kovat paineet ihmisen fyysiselle, psyykkiselle ja  sosiaaliselle terveydelle ja hyvinvoinnille. Vastoin omia toiveita seuraava yksineläminen voi tuottaa huomattavaa kärsimystä. Varsinkin kun tiedämme, miten perhekeskeinen ja lasten synnyttämistä arvostava elämäntapa vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä vallitsee. 

Tämän aihepiirin Tuula Stenius sivuuttaa kokonaan.

Vanhoillislestadiolaisuudessa on 1960-luvulta lähtien edellytetty, että uskovaisen tulee avioitua vain samanuskoisen kanssa. Ulkopuolisen kanssa avioituminen on opetettu julkisesti tehdyksi synniksi, josta on tehtävä julkiparannus. Viime aikoina julkiparannuskäytännöstä on paikka paikoin lipsuttu, mutta yhtäkaikki se on julkilausuttu normi.

Ei-lestadiolaisen kanssa avioituminen on ns. julkisynti, josta joutuu ripittäytymään julkisesti koko paikallisen seurakunnan edessä.

”Julkisesta synnistä on tehtävä julkinen parannus. Samoin, jos on avioitunut epäuskoisen kanssa, on siitäkin tehtävä julkinen parannus.” (Päivämies, 29.11 1978)

Yhteisön sisäisessä kielenkäytössä ei ole tapana puhua ”kiellosta”, vaan saarnojen ”kaanaan kielessä” esitetään asia niin kuin olisi kyse vapaaehtoisuudesta. Uskovainen ”ei halua” seurustella eikä solmia avioliittoa ”epäuskoisen” kanssa. Jokainen uskovainen opetetaan omaksumaan tämä normi  jo lapsuudesta saakka. Kyseessä ei kuitenkaan useimmiten ole yksilön itsenäinen, aidosti vapaa valinta, vaan yhteisön selvä normi, sillä jos sen rikkoo, seuraa sanktioita.

Ulkopuolisen kanssa avioitunut joutuu ulossuljetuksi.  Hänen katsotaan luopuneen uskostaan, häntä lakataan tervehtimästä ja hänen seuraansa kartetaan. Lapset ja nuoret kasvatetaan pitämään selviönä, ettei ei-lestadiolaisen kanssa ole lupa avioitua.

Koska herätysliikkeessä on huomattava ja edelleen kasvava naisenemmistö, avioitumisikäisistä miehistä on kovasti pulaa. Miehet avioituvat suhteellisen nuorina. 25-30-vuotiaita vapaita miehiä on enää hyvin harvassa. Avioitumisikäisten ikäluokassa oleva epätasapaino on pulmallisin korkeakoulupaikkakunnilla ja yleensäkin suurten kaupunkien rauhanyhdistyksissä.

Tuhannet uskovaiset naiset joutuvat sukupuolten määrällisen epätasapainon ja avioitumiskiellon takia jättäytymään vastoin tahtoaan sinkuksi. Tuhannet naiset  joutuvat näin luopumaan – tai luopuvat näennäisen ”vapaaehtoisesti” –  kokonaan rakastetusta, puolisosta, sukupuolielämästä, lapsista ja perheestä. He eivät saa koskaan iloita lapsenlapsista. He valitsevat enemmän tai vähemmän tietoisesti vanhenemisen yksinäisyydessä.

Tästä aiheutuu  inhimillistä kärsimystä, stressiä, yksinäisyyttä ja masennusta. Pohjimmiltaan sitoutuminen naimattomuuteen ei ole jokaiselle uskovaiselle naiselle todellinen vapaaehtoinen valinta, koska ei-lestadiolaisen kanssa avioitumisesta seuraavat sosiaaliset sanktiot omassa yhteisössä:  läheisistä ja uskovaisten joukosta eristäminen sekä uskosta luopuneeksi ”kadotuksen lapseksi” leimaaminen. Kun on koko elämänsä elänyt tiiviissä uskonyhteisössä, sosiaalinen tukiverkosto yhteisön ulkopuolella on usein heiveröinen.

Avioitumiskielto palvelee vanhoillislestadiolaisen yhteisön kollektiivista yhtenäisyyttä ja pitää eri tavalla uskovat kaukana ”perhepiiristä”. Tällä  lisätään samanmielisyyttä, sillä ristiriitoja ja uusia ajatuksia ei pääse murtautumaan kovin lähelle. Tällaista yhteisöä on helpompi hallita kuin sellaista, jossa joudutaan hyväksymään samassa perheessä erilaisia katsomuksia.

Vapaiden naisten suuri määrä liikkeessä takaa puolestaan lestadiolaisen liikkeen miehille suuren valinnanvaran avioliittomarkkinoilla. Kun avioitumisikäiset naiset kilpailevat verisesti harvoista miehistä, naisten välinen solidaarisuus ei myöskään pääse kehittymään. He alistuvat joustavammin myös muihin liikkeen naisia alistaviin normeihin. He eivät yhdistä voimaansa eivätkä ryhdy yhdessä kapinoimaan heihin kohdistuvaa kontrollia vastaan. Lestadiolaisnaiset vaikenevat.

Kollektiivisen yhtenäisyyden ja samanmielisyyden hinta on tuhansien naisten luopuminen omista oikeuksistaan ja unelmistaan.

*    *    *

Tuula Stenius: Suhteita

”Maailmassa sinkkuelämä nähdään rajattomana vapautena, mutta uskovaisen elämässä on toisin. Kysyin muutamalta itselliseltä mieheltä ja naiselta, mitä heidän arkeen ja juhlaan kuuluu.

Nimityksiä löytyy: vanhapiika, -poika, sinkku, yksinasuva, suhteeton, naimaton, itsellinen, yksinäinen ja ei-naimisissa. Nuoremmat käyttävät sinkkua, vanhemmat taas vierastavat sen kevytmielistä leimaa ja ovat mieluummin yksinasuvia, jos nyt pakko on siviilisäätyyn jossain viitata.

old-shoes P

Arki on työtä, harrastuksia ja ystävien kanssa olemista. Työhön sitoutuminen voi olla tärkeää. Joillakin on työn lisäksi luottamustehtäviä ja muita velvoitteita. Elämä voi olla kiireistä.

Vapaus on suurin ilonaihe.

Itselliset suunnittelevat itse elämänsä ja tekevät itse päätökset, niin suuret kuin pienetkin. Arjessa ihmissuhteita ylläpidetään puhelimessa, mesessä tai kyläilemällä. Elämään mahtuu matkustelua ja harrastuksia. Kummi- ja sukulaislapset voivat olla tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa vietetään hauskaa aikaa. Ystävä voi olla myös vakaa lähisuhde.

Shoes W P

Suurissa perheissä kasvaneilla on sisarusten perheitä ympärillä. Joskus olo on yksinäinen perheiden joukossa. Juhlissa yksinäisyys voi korostua.

Perheelliset kyselevät joskus liikaakin kumppanin puutteen syitä, vaikka aviopuoliso on Jumalan lahja. Jos omassa suvussa on vähän ihmisiä tai vähän uskovaisia, voi yksinäisyyden tunne korostua. Harvoin kiusoitellaan lapsettomuudesta, mutta puolisottomuudelle haluttaisiin jokin perustelu. Eihän sellaista useinkaan löydy.

Itsellisen elämä on kallista, sillä hän maksaa yksin vuokran, ostaa kodinkoneet ja osallistuu lahjakeräyksiin yksin.

Itsellinen voi kokea myös olevansa kummallinen maailmassa, kun ei elä suhteessa. Ei elämä kuitenkaan ole kovin kummallista silloinkaan: jokaisella on oma erilainen arkensa ja juhlansa.

Vaikeita aikoja on, erityisesti ehkä perheenperustamisiässä. Kotiin tullessa siellä ei ole ketään. Ihmissuhteet pitää hankkia päivästä toiseen. Toiset kokevat läheisyyden tarpeen voimakkaasti. Elämä voi tuntua ikävältä, kun ei ole fyysistä rakkautta eikä lapsia.

Näihin olotiloihin haastattelemani henkilöt tarjoavat erilaisia keinoja. Älä jää yksin, sure ja pura murheesi jollekin. Ota koira tai kissa. Perusta oma elämä, hanki jokin harrastus, joka innostaa. Ole eri-ikäisten kanssa, rukoile tyytyväistä mieltä. Mieti, mistä nautit ja tee sitä.

Kaikilla ihmisillä on elämässä vaikeita jaksoja.

Jumala tietää kuitenkin, mikä on juuri sinulle parasta.”

Tuula Stenius: Suhteita. Päivämies 41/2009.

Ajattelemisen aihetta antoi: ”Tuulikannel”

Lue myös:

Keskustelu Mopin palstalla Erkki Pirin yrityksestä lohduttaa lapsettomia ja naimattomia vl-naisia.

Anu Hankaniemi: Nuoret naiset haaveilevat miehestä ja lapsista. ”Ihan tavallisia ihmisiä”:  oululaisen Annukka Reinikaisen ja helsinkiläisen Mari Pentikäisen haastattelut. Keskipohjanmaa 3.7.1999.

Vuokko Ilola: ”Meille naurettiin!” Kotimaa24 1.5.2016.

Vuokko Ilola: Puolison valinta, arvomaailma ja Päivämies. Kotimaa24, 26.5.2018.

Vilja Paavola: Parisuhde. Päivämies 24.7.2016.

man sea 2 Pien

9 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, äitiys, elämäntapa, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, ihmisarvo, ihmisoikeudet, itsesensuuri, journalismi, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, kasvatus, kiellot, kilvoittelu, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, naiseus, normit, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, perhe, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakuntaoppi, sukupuolijärjestelmä, suru, suvaitsevaisuus, synnit, syntilista, syrjintä, tasa-arvo, totteleminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys, ystävyys

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä


Vanhoillislestadiolaisuusko miesvaltaa?

Vanhoillislestadiolaisuuden miesvalta eli patriarkaatti ei ehkä ole yksiselitteinen, koska toki kodin piirissä naisella, eli naimisissa olevalla suuren perheen äidillä, on tosiasiallista valtaa.

Mutta toisaalta. Vanhoillislestadiolaisen naisen on jätettävä pois ulkoisesta olemuksestaan paljon sellaista mikä on meidän kulttuurissamme yleistä ja tavanmukaista, kuten luovuttava meikkaamisesta, muusta koristautumisesta (esim. korujen laittaminen korviin on synti, muualle sallittua).

Mutta kaikkein vakavin patriarkaatin eli miesvallan osoitus on tietysti se, ettei nainen saa itse päättää eikä vaikuttaa perheensä lapsilukuun. Eli omaan ruumiiseensa.

Naisen todelliset mahdollisuudet kieltäytyä seksistä silloin kun hän ei sitä halua ovat hyvin rajalliset. Käytännössä nainen joutuu alistumaan seksiin usein vastoin tahtoaan.

Nimittäin, jos hän raskauden pelon takia kieltäytyy seksistä, hän voi ajaa miehensä itsetyydytykseen joka on synti, tai pornoon (samoin synti) tai jopa sivusuhteeseen eli huoruuteen. Päivämies-lehden kirjoituksissa on selibaattikin julistettu synniksi, satunnaista aivan lyhyttä aikaa lukuunottamatta.

Tässä partiarkaatti näkyy kiistattomasti: miehen luovuttamattomassa oikeudessa siittää jatkuvasti eli levittää geenejään. Naisen ihmisoikeuksista ei ole puhettakaan.

Toiseksi patriarkaatti on varmistanut naisten saannin sillä, että lestadiolaisnainen ei saa valita itse aviopuolisokseen ketä haluaa, vaan hänen on avioiduttava lestadiolaismiehen kanssa.

Toki tämä kielto koskee myös miehiä, mutta miehiä on liikkeessä huomattavasti naisia vähemmän. Lestadiolaismiehet yleensä saavat kumppanin. He avioituvat usein hyvinkin nuorena.

Sen sijaan joka ikäluokasta joutuu sadoittain jos ei tuhansittain nuoria naisia jättäytymään sinkuksi vastoin tahtoaan. Näille naisille ei vain yksinkertaisesti riitä avioitumisikäisiä lestadiolaismiehiä puolisoksi.

Nimimerkki ”Tilastotietoa” 12.4.2008:
”Tein tilastoa pari vuotta sitten erään suuren ry:n osalta yksinäisistä naisista. Laskin Päivämiehen joulutervehdyksistä yksin tervehdyksen jättäneet naispuoliset henkilöt, joita oli 480 henkilöä. Oletin, että tervehdyksen jättää yksin erillään perheestään ehkä 18 vuotta täyttänyt henkilö, poikkeuksia voi tietysti olla. Toinen oletus oli, että naispuolisia leskiä olisi 100 henkilöä. Näin ollen jäljelle jää 380 naimaikäistä naista. Valitettava tosiasia on, että samaisella ry:llä miehiä on kourallinen!”

http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/5608545/29903486

Mutta nämä naiset eivät rohkene ottaa sitä askelta, että vastaisivat ei-lestadiolaismiehen osoittamaan kiinnostukseen myönteisesti.  Jos nimittäin nainen avioituu ulkopuolisen kanssa, hän tekee niin suuren synnin, että hän joutuu tekemään parannusta koko seurakunnan edessä julkisesti. Julkirippiä. Tai joutuu ulos.

 Julkisesta synnistä on tehtävä julkinen parannus. Samoin, jos on avioitunut epäuskoisen kanssa, on siitäkin tehtävä julkinen parannus. (Päivämies, 29.11.1978)

Liikkeessä on tuhansittain naisia, jotka ovat tästä syystä joutuneet tai suostuneet vastoin tahtoaan luopumaan omasta rakastetusta, elämänkumppanista, sukupuolielämästä, omista lapsista ja perheestä, omista lapsenlapsista… loppuelämäkseen.

Tottakai patriarkaatin yksi osoitus on myös se tosiasia, että SRK, liikkeen keskusjärjestö joka on toiminut sata vuotta, ei ole huolinut johtokuntaansa yhtään naista. ensimmäinen nainen esim. Oulun rauhanyhdistyksen johtokunnassa oli vuonna 1956 valittu Betty Kuusikko.

Vanhoillislestadiolaisuudessa enemmistö jäsenistöstä on nykyisin naisia. Heillä ei ole liikkeen ylimmässä johdossa yhtään edustajaa. Johtokuntaan kuuluu vain 24 miestä.

Samaten puhujainkokoukseen osallistuu vain miehiä: 600-900 miestä, sillä puhujissakaan ei ole ollut yhtään naista sitten 1800-luvun. Vielä liikkeen alkuvuosikymmeninä myös naiset toimivat sananjulistajina.

Kaleva-lehden haastattelussa 22.3.2009 SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen vastasi toimittajan kysymykseen naisten asemasta:

Nähdäänkö vielä päivä, jolloin SRK:n johtokunnassa on naisia?

”Minä en siihen ota kantaa, mutta lähtökohtana on ollut se, että johtokunnan koostumus nousee Uuden testamentin vanhin-ajatuksen pohjalta. Uuden testamentin mukaan seurakuntien päättäjät olivat miehiä kuten nyt meidän piirissämme. Paikallisissa rauhanyhdistyksissä naisia on myös johtokunnissa.”
”Siitä, voisiko nainen olla liikkeessämme puhujana, ei minun korviini ole tullut edes keskustelua.”
 

Kalevan haastattelussa vuonna 2004 Voittosen vastaus oli sama. ”Sananpalvelijana vanhoillislestadiolaisuuden piirissä on ollut ja on mies, saarnamies.” (Kaleva 2.7.2004.)

 *     *     *

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys Ry:n vuosikokous pidettiin lauantaina 30.6.2007 Valkealatalolla, Valkealassa. Paikalla oli 310 edustajaa 150:stä rauhanyhdistyksestä. Vuosikokous päätti useista henkilövalinnoista.

Kiistaton osoitus miesten suosimisesta johtokunnan jäsenten valinnoissa

 Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja vaihtuipapit6

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) vuosikokous pidettiin suviseurojen yhteydessä lauantaina 30.kesäkuuta Valkealassa. Vuosikokous ja uuden johtokunnan järjestäytymiskokous päättivät useista henkilövaihdoksista.

Johtokunnan jäsenistä on erovuorossa vuosittain neljännes. Erovuoroisten tilalle valittiin lääninsosiaalitarkastaja Toivo Haataja Hauholta, rehtori Mikko Kinnunen Reisjärveltä, rehtori Pentti Rentola Alajärveltä, työnjohtaja Pekka Nurmela Helsingistä, lehtori Aimo Helén Kärkölästä ja rehtori Pekka Vuonokari Nakkilasta. Johtokunnassa on yhteensä 24 jäsentä.

Vuosikokouksessa päätettiin myös SRK:n julkaisujen toimitusneuvoston jäsenistön valinnasta. Erovuorossa oli kaksi toimitusneuvoston jäsentä. Heidän tilalleen valittiin kappalainen Timo Riihimäki Limingasta ja rehtori Matti Taskila Kannuksesta. Toimitusneuvostossa on kaikkiaan 8 jäsentä.

Uuden johtokunnan järjestäytymiskokouksessa 30. kesäkuuta SRK:n johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin rovasti Olavi Voittonen Oulusta. Puheenjohtajan tehtävästä väistyi oulunsalolainen maanviljelijä Matti Lääkkö, joka toimi tehtävässä vuodesta 1992 lähtien. Järjestäytymiskokous valitsi uudeksi 1. varapuheenjohtajaksi rehtori Matti Taskilan Kannuksesta ja 2. varapuheenjohtajaksi luokanopettaja Pentti Saulion Jyväskylästä.

Suviseuratiedotus
30.6.2007

http://www.suviseurat.fi/2007/ajankohtaista21-fi.html

kolme-miesta

Osuva kommentti vilkkaassa nettikeskusteluissa, kun nimimerkki ”Maalaispoika” totesi Suomi 24 -palstalla pian Voittosen haastatttelun jälkeen:

”Voittosen haastattelu Kalevassa reilu viikko sitten nosti esille erään teeman, jota olen viikon mielessäni pyöritellyt. Kun kysyttiin, miksi SRK:n johtokunnassa ei ole naisia, Voittonen totesi asian liittyvä UT:n aikaiseen vanhemmiston toimintaan. En muista sanoja tarkasti.

Tämä linjaus on mielenkiintoinen ja tärkeä. Voisi kysyä näin: Miten ajatus eroaa faktisesti esikoisuuden opetuksesta seurakunnan vanhimmista tai vanhinten seurakunnasta? Ei mitenkään.

Tämä kannanotto selittäisi osaltaan sen vaikeuden, joka on liittynyt ja liittyy edelleen keskusteluun huoneenhallitusopista. Siinä postuloidaan kristillisyyteen ”laiteiden keskellä elävä ydin ja taso, taso, jolle kuuluu lupa, oikeus ja asema esittää opillisia linjauksia, vartioida oppia ja elämää ja vaatia tälle kaikelle kuuliaisuutta. Ja kun kyseessä on Jumalan ääni, olisi jotenkin kummallista, jos jonkun seurakuntalaisen omatunto olisi tätä ääntä vastaan. Saatika turmeltunut järki.

Mutta perinteinen luterilainen malli menee samalla menojaan. Kyllä siinä jokaisella uskovaisella on Jumalan sanan lujassa rakenteessa sellainen perusta, jolla sekä opetukset että opettaja arvioidaan ja arvostellaan. Ja ytimessä on puhtaan evankeliumin käsite. Siinä uskovainen, Raamatun teksti ja Jumala muodostavat sellaisen kolmiyhteisyyden, joka kieltäytyy kuuliaisuudesta lain saarnan edessä. Olipa sen esittäjä tai vaatija kuka tahansa.”

Lue aiheeseen liittyvää:

Alinta kastia ovat naiset ja lapset  

Maria Lähteenmäki: Suljetun yhteisön pimeä puoli

Tuula Stenius: Ilman elämäntoveria, ilman rakkautta

SRK:n vuosikokous 27.6.2009: johdossa edelleen vain miehiä

2 kommenttia

Kategoria(t): ehkäisykielto, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, kiellot, kuuliaisuus, Maalaispoika, manipulointi, meikkaaminen, miehen asema, naisen asema, naiseus, naissaarnaajat, nettikeskustelu, normit, norms, Olavi Voittonen, perhe, puhujat, raskaudenpelko, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo, totteleminen, vallankäyttö, väkivalta