Avainsana-arkisto: Einari lepistö

SRK:n johtokunta teki hengelliseksi naamioitua puoluepoliittista työtä


SRK:lla on historiassaan murheellinen ja yhä kirjoittamaton luku sekaantumisesta maan puoluepolitiikkaan ja vaalipropagandaan naamioimalla sen uskonnolliseksi toiminnaksi.  Tämä toiminta käynnistyi välittömästi ns. pappishajaannuksen jälkeen, jolloin 2/3 herätysliikkeen teologeista oli erotettu tai itse jättänyt liikkeen.

FT Jarkko Vesikansa on tutkinut 1950-70-luvulla toimineen Suomalaisen Yhteiskunnan tuki ry. -nimisen oikeistolaisen, ulkoparlamentaarisen peitejärjestön toimintaa.

SRK:n johtokunta, erityisesti sen työvaliokunta, oli aktiivisesti hakenut ja ottanut vastaan tältä järjestöltä salaista rahoitusta. SRK:n pj Eino Vaherjoen ja pääsihteeri Eino Kimpimäen allekirjoittama rahanpyyntökirje täällä.

Sekä JarkkoVesikansan väitöskirja että keskustapuolueen historiaa koskeva tieteellinen tutkimus ovat osoittanet, että vanhoillislestadiolaista herätysliikettä käytettiin sen johtokunnan miesten toimesta välineenä poliittisessa agitaatiotyössä 1960-1970-luvulla. SRK:n johtokuntaan kuuluneet henkilöt anoivat ja saivat erikseen rahoitusta poliittiseen työhön, jota tehtiin hengelliseksi seuratoiminnaksi naamioituna.

SRK:n hankkima rahoitus, joka oli kaikkiaan määrältään varsin huomattava, tuli osittain suoraan puolueilta ja osittain äärioikeistolaiselta peitejärjestöltä (Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki ry). Kukaan ei tiedä SRK:n saaman poliittisen rahoituksen koko määrää.

Keskustapuolueen historiaa tutkinut FT Tytti Isohookana-Asunmaa käyttää lähteenään SRK:n pöytäkirjaa tekstissään.

”Lestadiolaisten ja keskustapuolueen yhteistyö oli molemminpuolista ja perustui paljolti henkilökohtaisiin yhteyksiin. Yhteistyöllä oli suuri merkitys erityisesti pohjoisen Suomen poliittisessa mielipiteen muodostuksessa.keskustan historia 5

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) puolelta pidettiin mieluiten yhteyksiä valtakunnan tason vaikuttajiin, ja [maalaisliiton puoluesihteeri] Silvola oli heidän kanssaan paljon tekemisessä. Vanhoillislestadiolaisten virallinen johto vältti kuitenkin politiikan tekoa. Molemmilla oli sama tavoite, säilyttää kansalaissopu ja maan itsenäisyys. Niinpä puoluerahoitusta ohjattiin vuonna 1965 keskustapuolueelle ”Pohjois-Suomen herätysliikkeen kautta”.

Toisaalta SRK:n johtokunnassa päätettiin vuonna 1965, että puolueilta voidaan vastaanottaa mahdollisia lahjoitusvaroja sellaisin ehdoin, että niillä tehdään puhtaasti sääntöjen mukaista evankeliumintyötä. Johtokunnassa todettiin, ettei ole tärkeää tietää mitään lahjoittajasta, mutta sen sijaan on tärkeää tietää lahjoittajan toivomus varojen käytöstä.

Rahoitusasiasta oli noussut keskustelua, kun Keski-Suomesta oli otettu yhteyttä.

Siellä (Keski-Suomessa) syntyi 28.2.1965 Raittiusyhdistys Neliapila. Sen tehtävänä oli työskennellä koko maassa ”ajallisen isänmaan hyväksi” korostaen ”varjelemisen välttämättömyyttä.”

Järjestön perustivat kansanedustaja Artturi Jämsén vaimonsa ja vaalipäällikkönsä (kannonkoskelaisen Aarne Kotilaisen) kanssa. – – Jämsenin oli määrä toimia yhdistyksen toimitusjohtajana, jonka alaisena eri puolilta maata oli 20 piiritason vastaavaa ja 360 toimimiestä. Jämséniä avustivat alavieskalaiset Olga ja Heikki Saari ja Eino Kimpimäki (LKP), joka keräsi puhujien joukkoa. Saari ja Kimpimäki kuten Jämsénkin kuuluivat myös SRK:n johtoon.

SRK ja Raittiusyhdistys Neliapila organisoituivat ”Operaatio Isänmaaksi”, jolla oli vuoden 1966 eduskuntavaaleissa käytössään runsaasti vaalirahaa. Toimintaa rahoitettiin Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki ry:n (säätiö) lahjarahoilla, joita SRK:n johtoanoi useana vuonna.  Vesikansa on laskenut summaan noin 660 500 euroksi. SYT puolestaan sai rahat osuustoiminnalta (Hankkija), suomalaiselta teollisuudelta kuten Suomen Kumitehtaalta ja Suomen Kaapeliteollisuudelta, pankeilta sekä vakuutuslaitoksilta Sampo, Pohja jne.

Yhdistyksellä oli myös erityisiä lähettejä. Sen johto antoi ”veljille” tehtäviä kirjoittaa asiasta lehtiin. Vuoden 1966 vaalien alla se lisäsi työvoimaansa kolmen kuukauden ajaksi. Myös SRK:n työvaliokunta päätti tuolloin, että ”kaikki miehet, joita saadaan matkoille, pidetään liikkeellä”.

Silvola muistelee puolueella olleen useita kymmeniä lestadiolaisia palkattuja matkapuhujia ja joitakin heränneitäkin. Suurin osa Lapin lestadiolaisista saarnamiehistä tunnustautui maalaisliittolaisiksi. Silvolan mukaan lestadiolaisia saarnamiehiä palkattiin mielellään 1960-luvulla puolueen matkapuhujiksi. He olivat yleensä erinomaisia puhujia.

SRK:n johto sai poliittiseen toimintaansa ulkopuolisia avustuksia, joita se itse anoi. Muun muassa 10.2.1965 lähetettiin avustusanomuksia – -.…SRK jakoi maan 14 apulähetysalueeseen ja oli valmistautunut työhön 300 saarnaajan ja 50 papin voimin. – – SRK sai lahjoituksia vuonna 1966 enemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa. Lisäksi samaan aikaan työtä teki Jämsénin järjestö. – – Jämsén selitti myöhemmin Kupiaiselle, että vanhoillislestadiolaisten keskuudessa oli tarkoitus kaksijakoistaa toimintaa. SRK:n rahat oli tarkoitus ohjata varsinaisesti seuratoimintaan. Jämsen loi siksi rinnasteisen katto-organisaation eri portaineen. Hän sanoi koonneen 52 piirien hoitajaa, 543 toimimiestä ja 4 360 neuvottua toimimiestä.

Raittiusyhdistys Neliapilan ensimmäisen vuoden toimintakertomuksen mukaan työ oli koskettanut noin 400 000 kansalaista ja siihen oli käytetty 5 766 työpäivää. Hän väitti toiminnan suorastaan ryöstäytyneen käsistä valtavan innostuksen myötä ja kertoi budjetin osoittaneen tämän vuoksi lopulta rahoitusvajetta.

Jämsénin järjestön työn laajuus tuli SRK:n johtomiesten tietoon ilmeisesti yllätyksenä. Sitä karsastettiin, koska Neliapila koettiin SRK:n kilpailijaorganisaatioksi. Vaikka Jämsén lienee kertomuksessaan liioitellut toiminnan laajuutta, se kuitenkin säikäytti SRK:n johtoa siksikin että siihen oli tullut mukaan myös helluntailaisia, evankelisia, rukoilevaisia ja heränneitä. Niinpä SRK:n johtokunnan mielestä ”asiassa oli hämärää”. Jämsén ei ollut uskaltanut käydä enää SRK:n johtokunnan kokouksissa pyynnöistä huolimatta ja jäi sitten vuonna 1969 kokonaan johtokunnasta pois.

Jämsénin saamien rahojen käyttöä selvitettiin pitkään mutta turhaan. SYT:n toiminnanjohtaja Kupiaisen mukaan varoja ei ollut käytetty sopimuksen mukaisesti. Kupiaista harmitti tilitysten viipyminen, sillä hän oli ohjannut yhdistykselle myös suuren määrän yksityisiä lahjoituksia.

SRK:n johtomiehille oli yllätys sekin, että Jämsénin toimintarahat oli järjestänyt SYT:n Kupiainen. Jämsén lienee saanut varoja muualtakin ja jakanut avustusrahaa vaalityöntekijöille varsin avokätisesti. SRK:n johto pyrki pian irtaantumaan hänen toimistaan ja vakuutti Kupiaiselle, että Jämsen hoitaa ”asiansa kuntoon”. Niin ei kuitenkaan käynyt. SYT ei koskaan saanut pyytämiään tilityksiä, ainoastaan Jämsenin selittelykirjeitä ja synnin anteeksipyynnön. SRK näyttää kierrättäneen vaalirahojaan mm. Jämsän opiston kautta.

Raittiusyhdistys Neliapila lakkautettiin vuonna 1970. Sen tilalle tuli Alvajärven Raittiusyhdistys. Sille siirtyivät myös Neliapilan varat. Yhdistyksen pöytäkirjat Jämsen sanoi haudanneensa maahan.”

Lähde: Tytti-Isohookana-Asunmaa, Maalaisliitto-Keskustan historia 5, s. 148-150.vesikansa

”Säätiö (SYT) oli avustanut vuoden 1962 eduskuntavaalien alla lestadiolaisten kommunisminvastaista valistustoimintaa maalaisliittolaisten kansanedustajien vetoomuksesta. Vuoden 1966 eduskuntavaalien alla lestadiolaisille kanavoitiin huomattavasti enemmän rahallista tukea, joka ohjattiin kenttätoimintaan lestadiolaisen Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen kautta. — Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Eino Vahervuori (po Vaherjoki) ja taloudenhoitaja sekä Päivämies-lehden päätoimittaja Eino Kimpimäki lähestyivät Kupiaista helmikuussa 1965, jolloin he korostivat, että voimistuva vasemmistolaisuus uhkasi kansallista vapauttamme ja porvarillista talousjärjestelmäämme. —

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen ja Raittiusyhdistys Neliapilan organisoimaan ”Operaatio isänmaahan ” upposi Jämsenin mukaan kaikkiaan peräti 460 600 markkaa (660 500 euroa).

Asenteet kiristyivät SYT:n päässä, kun Jämsen ei suostunut lähettämään selvitystä SYTn operaatiota varten antamien varojen käytöstä. — Kuitit ja tositteet Jämsen kertoi polttaneensa tupansa uunissa ”Suomen Marsalkan 100-vuostissyntymäpäivän viime minuuteilla tuhkaksi ja hajottaneensa tuhkan pellolleen, ”etteivät Jumalan valtakunnan vastustajat pääse veljieni ja sisarieni kimppuun ainakaan tämän asian ja taistelun vuoksi”. Jämsen anoi Kupiaiselta anteeksiantoa ja kertoi puhuneensa synnistään rippi-isälleen. –

Jämsenin salamyhkäisyyteen oli monia syitä. Mahdollisesti varoja käytettiin väärin tai sitten Jämsen halusi suojella rahalähteitään.

Supolle välittyi nimittäin tietoja, että amerikkalaiset olisivat rahoittaneet toimintaa. Tällaisia huhuja liikkui ilmeisesti jo aiemmin, sillä toimittaja Jukka Rislakki kertoo niiden saneen alkunsa, kun CIA:n rahoittamaa kulttuuriohjelmaa Helsingin nuorisofestivaaleilla johtanut Gloria Steinem väitti luovuttaneensa varoja ”suomalaisille ystäville käytettäväksi ”kommunisminvastaiseen työhön”. Rahojen saajiksi Steinem väitti kahta nuorta poliitikkoa, sosiaalidemokraattia ja kokoomuslaista, mutta myös lestadiolaiset kietoutuivat hänen mukaansa kuvioon.”

Jarkko Vesikansa: Salainen sisällissota. Työnantajien ja porvarien taistelu kommunismia vastaan kylmän sodan Suomessa. Väitöskirja. Otava. S. 247-248.

Erkki Reinikainen:

VASTINE KESKUSTELUUN SRK:N SAAMISTA LAHJOITUSVAROISTA
(otteita Päivämiehessä 23.11.1983 julkaistusta selostuksesta)

”Apulaisoikeuskansleri 12.10.-83 vastasi kanteluun: asiassa ei ole ilmennyt mitään sellaista, mikä vaatisi oikeuskanslerin puuttumista asiaan. Toisin sanoen ei ole ollut kysymys pimeistä rahoista eikä lainvastaisuuksista.”

”Tutkinnassa on käynyt ilmi, että SRK on saanut Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -nimiseltä säätiöltä kaksi rahalahjoitusta, ensimmäisen vuosien 1961 ja 62 vaihteessa ja toisen vuoden -66 alussa. Säätiö on puolestaan saanut varat suomalaisilta yrityksiltä. Säätiölle on toimitettu tilitykset.”

”Mitä sen sijaan tulee säätiön antamiin rahalahjoituksiin niiltä osin kuin lahjoituksen saajana on ollut joku muu kuin SRK, totean, että säätiö ei ole esittänyt mitään vaatimuksia asiassa.”

”SRK on saanut laillisia lahjoitusvaroja evankeliumin työhön ilman minkäänlaisia vaatimuksia. Nämä lahjoitukset on annettu ja käytetty KAIKKI seuratoiminnan määrälliseen lisäämiseen.”

”SRK:n saamia varoja ei tullut käyttää polittisiin tarkoituksiin, vaan evankeliumin työhön. Se, että eräitä kilometrikorvauksia tai VASTAAVIA oli vuosien -61 -62 vaihteessa maksettu, ei tietenkään ollut oikein. Tämä virhe oli todettu jo silloin kuten nyt on ilmennyt. Johtokunta ei ole missään vaiheessa hyväksynyt rahojen antamista minkäälaiseen poliittiseen tarkoitukseen. Seurapuheissa ei puhuttu mitään puoluetta vastaan tai minkään puolueen puolesta. Kehoitettiin vain äänestämään…”

”…Tällaisia pimeitä rahoja ei ole ollut. Kuitenkin keskusteluissa myöhemmin todettiin, ettei olisi pitänyt ottaa ko. lahjoitusvaroja vastaan evankeliumin työhön käytettäväksi äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi.”

”… etenkin, kun SRK:n ulkopuolelta eräiden henkilöiden keskuudessa ilmeni tässä yhteydessä sellaista, jota SRK:n työvaliokunta ja johtokunta eivät voineet hyväksyä. Tämä asia hoidettiin uskoon liittyvänä asiana, ei laittomuutena, jota se ei ollut.”

”Johtokunnan kokous helmikuussa -71 oli täysin yksimielinen siitä, ettei mitään laittomuutta ollut tapahtunut. Mutta samalla ne, jotka olivat olleet aktiivisesti mukana varojen hankinnassa SRK:lle totesivat, että tämä olisi saanut jäädä tekemättä. Asia tuli heidän kohdallaan korjatuksi.”

”Annoin selostuksen Ruukissa 3.7.1971. Vuosikokous hyväksyi yksimielisesti toimenpiteet.”

Päivämies 23.11.1983 n:o 47 s. 3.

Poliittinen toiminta oli SRK:n tietoinen valinta

SRK:n johtokunta valitsi 1960-luvulla, pappishajaannuksen jälkeen, puoluepoliittisen toiminnan osaksi herätysliikkeen toimintaa, tietoisesti.

Yhdistyksen talous oli silloinkin vankka, eikä se olisi tarvinnut poliittista rahoitusta hengelliseen toimintaansa.  Suomi 24:ssä on julkaistu erään nimimerkin laskelma lahjoitusvarojen suhteellisen vähäisestä merkityksestä SRK:n silloisessa kokonaisbudjetissa.

SRK:n KAIKKI tulot (kolehdit, lahjoitukset, kirjamyynnit, lehtitulot yms.) olivat kirjanpidon mukaan vuonna 1961 kaikkiaan 50 598 722 markkaa (nykyrahassa 917 000 euroa), vuonna 1962 50 717 583 markkaa (nykyrahassa 879 000 euroa) ja 1966 907 063 markkaa (nykyrahassa 1 314 000 euroa).

Lahjoituksia SRK sai vuonna 1962 yhteensä noin 8 200 000 markkaa (nykyrahassa 149 000 euroa). Tulot olivat kyseisenä vuonna 945 000 markkaa (17 200 euroa) menoja suuremmat. Esimerkiksi vuoden 1965-66 SYT:n antama lahjoitussumma on tämän päivän rahassa 217 400 euroa.

SRK ei siis ollut hengellisessä toiminnassaan riippuvainen ulkopuolisesta lahjarahoituksesta. Taloudellisista syistä sen ei siis olisi ollut pakko ylipäätään mennä mukaan tekemään seuroissa politiikkaa. Menettelyä ei voi taloudellisilla syillä perustella. Syyt olivat selvästi puoluepoliittiset, siis valtapoliittiset.

Ulkopuolisen rahoituksen merkitystä maakuntaa kiertäneiden puhujien kustannusten kattamisessa ei voida kiistää. Rahoilla voitiin lisätä vaalien edellä puoluepropagandan tekijöiden ja kansalle suunnattujen oikeistoa ja maalaisliitot/keskustaa kannattavien hartaustilaisuuksien määrää.

Lisää aiheesta:

Mauri Kinnunen: SYT:n salainen sisällissota kommunismia vastaan. Makkerin blogi 7.12.2014.

SRK.n kerjuukirje SYT:lle 12.2.1965 (Laestadianleaks-blogi)

Puhujan kirje puhujille vuonna 1974

Päivämiehen vastine sivuutti kirjeen asiasisällön

Lestadiolaisuuden poliittinen valta tutkimuksen kohteeksi (Lapin yliopiston tutkimushanke 2010-2012)

In English

Tutkimushankkeen blogi Laestadian-ism

Jaakko Antila:  ”Politiikka on kirkossa” : Keskustapuolueen kirkkopoliittisten tavoitteiden muotoutuminen vuosina 1966–1978. Väitöskirjatiedote.

Mainokset

9 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, historia, johtajat, johtokunta, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, politiikka, rahoitus, vallankäyttö, yhteisö

Keksityn henkiopin leviäminen


Nimimerkki Heino, hoitokokousten aikaan rauhanyhdistyksestä erotettu vl-puhuja, osoittaa tarkkanäköisessä kirjoituksessaan (Suomi 24, 16.8.2007) , että SRK:n henkioppi oli nähtävästi alkuaan maallikkosaarnaaja Heikki Saaren keksintö, jota hän ja sittemmin muutkin SRK:n johtokunnan jäsenet alkoivat käyttää ensin toinen toisiaan vastaan sisäisessä valtataistelussa. Sittemmin he saattoivat sillä koko maan ja myös Amerikan siionin sekaisin.

Heino kirjoitti:

Paavali nuhteli Galatian uskovia ja muistutti siitä, miten he ovat Pyhän Hengen saaneet:

Gal. 3: 2

”Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin? Turhaanko tämä kaikki on tullut teidän osaksenne? Tuskinpa vain. Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin?”

Paavali muistuttaa uskovia, että kaikissa ihmisopeissa vaikuttaa sielunvihollisen henki, joissakin kohdin hän nimittää tätä henkeä maailman hengeksi: 1 Kor. 2:12 ”Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille. Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla.”

Tämän takia Johannes kehottaa tutkimaan kaikki opetus, onko opetus ihmisestä lähtöisin vai Jumalasta: 1 Joh. 4: 1 ”Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.”

Jeesuksella ja apostoleilla ei ollut henkioppia! Ei, vaikka he tämän maailman hengistä puhuivatkin ja osoittivat, mikä oppi on Jumalan Pyhän Hengen ilmoittamaa, mikä ihmisistä lähtöisin. esim. Samariassa Jeesus ei teettänyt opetuslapsillaan parannusta, vaikka nuhtelikin heitä lihallisesta ajattelusta.

Kun minua Heikki Saari nuhteli väärästä hengestä, niin kysyi häneltä: ”Miten minä olen tätä väärää henkeä tehnyt?” Kun hän ei tähän osannut vastata, sanoi: ”Olet imenyt sen äidinmaidosta!”

Soitin SRK pääsihteerille Einari Lepistölle ja pyysin, että saan tulla hänen luonaan käymään ja hän selvittäisi tätä henkiparannusta, että osaisin tehdä oikean parannuksen.

Puhuin Uudellakadulla, ”pommisuojassa” varmaan yli kaksi tuntia Einarin kanssa henkiopista. Mitään selvyyttä, eikä yhtään raamatullista perustaa henkiopille löytynyt.

Einari neuvoi: ”Älä mieti mitä henkiparannus on, en minäkään miettinyt, kun pappiseriseuran aikana Heikki Saari ja toinen puhuja vei minut sakastiin ja Heikki nuhteli: ”Sinussa on väärähenki”. Väärähenki ilmeni siinä, kun olin käyttänyt liian kiivaan puheenvuoron. Uskoin Saarta vaikken ymmärtänytkään, enkä ole sitä enempi miettinyt”.

Kysyin Einarilta: ”Eikö mieleesi juolahtanut, että olisit mennyt kokoukseen ja pyytänyt liian kiivasta puhettasi niiltä anteeksi [niiltä], joille puhuit kiivaasti. Sakastissa Heikki Saari saarnasi vääränhengen anteeksi, jota et yhtään ymmärtänyt”.

Keskustelumme tuloksena totesin Lepistölle: ”Olen entistä sekavampi, vaan et ymmärrä sinäkään”.

Kaikki me ihmiset teemme syntiä, eli rikomme Jumalan pyhän tahdon. Jeesus on meidän syntimme sovittanut ja kun me tämän uskomme, saamme Jeesuksen sovintotyön kautta olla vapaat, eli Jumalan Lapset.

 Miksi SRK:n johtokunta kieltäytyi julkistamasta Saaren toimintaa?

Hoitokokousten vallankäytön syistä on moni sen ajan SRK:n johtokuntaa läheltä seurannut todennut että yksi syy oli SRK:n johtokunnassa käynnissä ollut valtataistelu. Vallasta taistelivat tuolloin maallikkopuhujat Heikki Saari ja Erkki Reinikainen. Valtataistelu oli alkanut jo pappishajaannuksen aikaan, jossa Heikki Saari jo oli ollut aktiivinen ”puhdistaja”. Mutta valtataistelu jatkui edelleen pienentyneessä SRK:ssa pappishajaannuksen myrskyn laannuttua 1960-luvulla ja siiryttäessä 1970-luvulle.

Saari oli taustaltaan koulujakäymätön kulkukauppias, mutta puhujana ja opillisen kiemuroiden kehittelijänä hän on ollut selvästi innovatiivinen ja mielikuvitusrikas persoona. Hän oli lisäksi saarnaajana tavallisen kansan suursuosikki, vangitsevan karismaattinen puhuja, tunnettu tunteisiin vetoavista ja runsaasti väkivaltaisia kuvia sisältäneistä saarnoistaan. Hänestä tuli tunnettu myös tiukan hoitokokouskurin käyttäjänä, joka oli aloittanut henkiopin leimaamalla lähipiirissään toimivia uskovaisia väärähenkisiksi. Tätä erottelua hän oli harrastanut jo papishajaannuksenyhteydessä 1960-luvulla.

Saari oli myös tunnettu kaunaisesta suhtautumisestaan akateemisesti koulutettuja ihmisiä kohtaan, samoin teknologiaa kohtaan tuntemastaan ennakkoluuloisuudesta  ja muihin ihmisiin kohdistuvasta kontrollin- ja vallanhalustaan. Häneen liittyvät kuvaukset viittaavat nykyään paljon esillä olevaan narsistiseen persoonallisuuteen.

Lopulta henkioppi kääntyi häntä itseäänkin vastaan ja hän joutui itse SRK:n johtokunnassa hoidettavaksi ”lihalla hoitamisesta”. Tämä tosin tapahtui vasta 1970-luvun lopussa, jolloin laajat hoitokokouskierrokset koko maan rauhanyhdistyksissä olivat velloneet jo vuosien ajan.

Tappion kärsineen Saaren sanotaan olleen valmis laajaankin kenttäkierrokseen väärien hoitamistensa korjaamiseksi, mutta SRK:n johtokunta estäneen sen, koska sen pelättiin herättävän ”tarpeetonta levottomuutta ja ihmettelyä uskovaisten keskuudessa”.  Olisi syntynyt lisää kysymyksiä ylipäänsä hoitokokousten hyväksyttävyydestä.

Tästä voidaan päätellä, että SRK:n johtokunta halusi 1979 salata tavallisilta uskovaisilta sen, että henkiopin takana oli  ei yksin Heikki Saari, vaan suurempi ryhmä SRK:n johtokkunnasta. Johtokunnan sisällä vallinnut valtataistelu haluttiin salata. Jos tämä olisi paljastunut, se olisi voinut horjuttaa vl-kansan luottamusta SRK:n  johtomiehiin. Hoitokokouksethan jatkuivat vielä joitakin vuosia tämänkin jälkeen ja alkoivat laimentua vasta 1980-luvun puoliväliin tultaessa.

Vai halusiko SRK:n johtokunta hyödyntää Saaren työn hedelmät, eli pitää hoitokokousten mankelissa syntynyt pelokas ja kuuliainen joukko edelleen sellaisena? Joka tapauksessa SRK:n johtokunta ei rohjennut myöntää julkisesti kaikille, että hoitokokoukset kokonaisuudessaan olivatkin silkka erehdys, paha sotku jonka SRK:n johtokunta päästi valloilleen, koska johdosta ei löytynyt ryhtiä pysäyttää Heikki Saaren toimintaa ajoissa.

Tällainen avoimuus olisi voinut herättää riviuskovaisissa kysymyksiä SRK:n  johtokunnan toiminnasta kaiken kaikkiaan.

Puhujainkokouksesssa joulukuussa 2008 käsiteltiin hoitokokouksia Olavi Voittosen alustuksessa ja sitä seuranneessa keskustelussa. Hoitokokousajasta muotoiltiin julkisuuteen  puhujainkokouksen lausuma, että 1970-luku oli herätysliikkeessä  ”rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”, mitä voi pitää tosiasioiden valossa varsin absurdina määritelmänä.

SRK:n puhujat ja johtokunta totesivat lisäksi, että hoitokokousten aikaan siionissa vaikutti ”uudenheräyksen oppi”. Tällä on viitattu Heikki Saaren omaan henkilöhistoriaan, hänhän tiettävästi oli toiminut 30-40-luvulla uudenheräyksen piirissä. Tällä lausumalla SRK:n nykyinen johtokunta on pyrkinyt pesemään omat ja silloisten johtokunnan jäsenten kädet ja kuittaamaan tapahtuneen kohdistamalla vastuun yhteen yksittäiseen henkilöön. Myös tämä on paitsi epäuskottavaa myös täysi mahdottomuus, ottaen huomioon tosiasialliset tapahtumat ja SRK:n osuuden niissä.

Toisin sanoen, SRK:n johtokunnassa ei yhä vieläkään ole löytynyt kypsyyttä eikä selkärankaa kantaa sille kuuluvaa vastuuta tapahtuneesta.

*    *     *

Lisää aiheesta:

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

Matias Haukkala: Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi: näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta. Historian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.

Vuokko Ilola: Hoitokokoukset pitää selvittää

Taneli Kylätasku: ”Hoitokokousten” kipu tuntuu yhä, Kotimaa 3.2.2006. (Admatan laatima referaatti Hakomajassa.)

Arkkipiispa Mikko Juva 1979

SRK:n tie 1960-luvulta hoitokokouksiin

Mauri Kinnunen: Kipupisteet kohdattava avoimesti

Syntisin silmin, dokumentti hoitokokouksista (1981)

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, epäily, epäilykset, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, hajaannukset, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, SRK ry., totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö