Avainsana-arkisto: eksklusiivisuus

”Kunpa olisit kuollut ennen kuin jätit uskon”


”Jos ajattelen lapsuutta vain lestadiolaisuuden uskon ja sen opetuksien näkökulmasta, se oli kamala. Minä en lapsena enkä nuorena voinut yhteisössä ja sen opetuksissa koskaan hyvin.”

”Toivon, että jokaisessa lestadiolaisessa perheessä ja yhteisössä elävällä saisi olla yhtälainen oikeus valita myös toisin. Siihen voisi olla enemmän mahdollisuuksia jo lapsena, ja sitä pitäisi pystyä tukemaan yhteisön sisältäkin.” – Olli  K.

Olemalla vain minä olen minä

Beautiful_world_kaunis_1

Kunpa sinä olisit kuollut, ennen kuin lähdit.

Sen minulle sanoi useampi vanha ystäväni, kun lähdin useampi vuosi sitten vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä. Sen olen kuullut sanottavan myös monelle muulle.

Kirjoitan tästä aiheesta, koska tämä on ollut minun kasvuympäristöni. Koen itse, että kasvoin yhteisöstä irti jo pienestä lapsesta.

Yhteisön jättämät jäljet ovat kuitenkin hyvin lopullisia.

Yhteisö tulee seuraamaan aina elämässäni jollakin tasolla mukana. Vaikka se ei enää ole ollut vuosiin minussa, suurin osa suvusta siihen kuuluu.

Kaikki se mitä … Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): 2000-luku, ahdistus, alakulttuuri, anteeksianto, arvot, bans, eettisyys, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, forbidden things, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, laestadianism, lapsuus, leimaaminen, miehen asema, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Vl-liikkeen jättänyt Matias: Elämä on lahja


Matias Säily erosi vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä (=vl-liikkeestä) kymmenen vuotta sitten, 16-vuotiaana.
Sitä ennen hän oli elänyt koko lapsuutensa ja nuoruutensa vl-uskovaisten yhteisön piirissä. Lapsena liikkeen uskomukset herättivät hänessä pelkotiloja, esimerkiksi puheet ”pedon merkistä” ja helvetillä pelottelu.
Kuva: Youtube.

Kuva: Youtube.

– Makasin lapsena sängyssä ja itkin, koska pelkäsin joutuvani helvettiin. Syyllisyydentunto oli kolossaalinen, jos olin vaikkapa katsonut televisiota kaverin luona. Mietin silloin sellaisia asioita, joita lapsen ei kuuluisi edes miettiä, Säily muistelee.
– Olen kokenut tulleeni huijatuksi.

Hänellä on myös kauniita ja arvokkaita muistoja liikkeen tarjoamasta vahvasta yhteisöllisyydestä ja keskinäisestä, turvallisuuden tunnetta lisäävästä yhteenkuuluvuuden kokemuksesta.

Kun liikkeestä eroamisesta on kulunut jo kymmenen … Lue koko artikkeli…

9 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, alueelliset erot, ehkäisykielto, epäily, etniset vanhoillislestadiolaiset, harhaoppi, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, Jumalan sana, kadotus, kasvatus, kiellot, kontrollointi, Kotimaa, kristinoppi, laestadianism, lapsuus, lisääntyminen, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, pelko, pelot, perhe, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, seurakuntaoppi, syntilista, syyllistäminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, yhteisöllisyys

Evankeliumin voima tulee ylösnousseesta Kristuksesta, ei ihmisestä


Ylösnousseesta Kristuksesta – mitä tällä on Raamatun mukaan ymmärrettävä?

Evankeliumin voima, Jumalan mittaamaton armo, ei tule ihmisestä eikä mistään mikä on inhimillistä ja ajalliseen ihmisruumiiseen sidottua. Ei mistään mikä on aikaan ja historiaan sidottua. Sillä evankeliumin Christus_Lvoima perustuu yksin Kristuksen sovitukseen, ei esimerkiksi siihen että Vapahtaja ajassa eläessään oli ihminen ja sukupuoleltaan mies.

”Kristuksen lupauksia ei voi kahlita. Ne eivät ole evankeliumia julistavan ihmisen lupauksia vaan Jumalan Pojan lupauksia. Joka tahtoo saarnaajaksi, sen tulee suostua julistamaan Jumalan sanaa ja kieltää oma … Lue koko artikkeli…

8 kommenttia

Kategoria(t): armo, armonvälineet, erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, evankeliumi, harhaoppi, hartauskirjoitukset, Jumalan sana, kirkko, kristinoppi, laestadianism, luterilaisuus, miehen asema, naisen asema, naispappeus, normit, norms, opilliset kysymykset, pelastus, puhujat, Raamatun tulkinta, sananjulistajat, seurakuntaoppi, sielunhoito, sukupuolijärjestelmä, vallankäyttö, vastuullisuus

Siihen aikaan kun vielä Kristusta saarnattiin


Puhuja seurat_RR

Hiljennymme kuulemaan Jumalan sanaa. Meitä palvelee veljemme N.N. Mutta kuulemmeko me väärentämätöntä opetusta? Mistä tiedämme että näin on? Pystytäänkö usko ja oppi pikkuhiljaa väärentämään niin että emme huomaa sitä?

Rakkaat veljet ja sisaret! Tämä on Jumalan valtakunta. Ei tämä ole mikään herätysliike vaan Jumalan valtakunta.Jouko Haapsaari suviseuroissa 2007.

 _____________________________________

Edellä rakas veli totesi, että Jumalan valtakuntaan liittyy paljon tärkeitä kysymyksiä. On kysymyksiä, jotka ovat oikeita ja tarpeellisia, mutta saattaa olla myös kysymyksiä, joita meidän ei kannattaisi kysyä eikä pohtia.Tauno Kujala suviseuroissa 2007.

Onko seuroissa nykyisin yhtään saarnaa, jossa puhuja ei nostaisi esiin sanaparia ”Jumalan valtakunta”?  Ei. Enää ei Jumalan sanaa saarnata eikä seurapuhettagreeklamp1 pidetä ilman käsitettä ”Jumalan valtakunta”. … Lue koko artikkeli…

13 kommenttia

Kategoria(t): 1950-luku, 1960-luku, 1970-luku, armo, armoneuvot, armonvälineet, elämäntapa, erehtymättömyys, harhaoppi, historia, Jumalan sana, kontrollointi, kristinoppi, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, omatunto, opilliset kysymykset, Pölyttynyt, pelastus, puhujat, Raamattu, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakuntaoppi, seurat, tutkimus, ulossulkeminen, yhteisö

Raja railona aukee suviseuroissa


Miten hiljakkoin vanhoillislestadiolaisuudesta irtautunut kokee suviseurat? Sellainen lestadiolaisen kodin kasvatti, joka ei enää voi olla vanhoillislestadiolainen. Lapsuudesta tuttu, oma hengellinen äidinkieli ja kotoinen sielunmaisema tulee suviseuroissa lähelle. Kuulun joukkoon, ja en kuitenkaan kuulu. Raja.

suviseurat15

Ulkopuolinen voisi ajatella, että niin toistuvasti, kaikissa seurapuheissa jatkuvasti julistettu synninpäästö ”Jeesuksen nimessä ja veressä” loisi seuroista armollisen aivan kaikille.

Mutta vanhoillislestadiolaisen uskon syvin olemus ei olekaan armossa. … Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): ahdistus, armo, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, kontrollointi, kuuliaisuus, naisen asema, naiseus, naispappeus, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, seurakunta, seurakuntaoppi, seurat, sielunhoito, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Vertaistukiryhmät käynnistyvät Oulussa ja Helsingissä


Uskontojen uhrien tuki (UUT) ry:n vertaistukiryhmässä keskustellaan uskonnollisiin liikkeisiin ja lahkoihin liittyvistä vaikeista kokemuksista ja tuetaan vaikeuksista selviytymisessä.

Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautumista harkitsevan tai jo liikkeestä eronneen ei tarvitse jäädä yksinään miettimään tilannetta. Tukiryhmässä voi halutessaan jakaa kokemuksiaan ja saada rohkaisua muilta samankaltaisia elämänkokemuksia ja vaiheita läpieläneiltä ihmisiltä. Samoin voi kuulla, millaisia käytännössä kokeiltuja ja toimivia ratkaisumalleja muut ovat onnistuneet luomaan vaikeita tilanteita varten.

Keskustelussa samankaltaisten elämänkokemuksien ja elämänvaiheiden läpieläneiden ihmisten kanssa voi tunnistaa esimerkiksi niitä kontrollin, manipulaation ja alistamisen mekanismeja, jotka ovat tuottaneet kärsimystä ja heikentäneet omaa henkilökohtaista hyvinvointia ja tasapainoa.

Uskontojen uhrien tuki ry:n vertaistukiryhmä aloittaa Oulussa

Aika: torstai 30.8.2012 klo 18:00-21:00
Paikka: Hyvän mielen talo, Toivo-saliPuusepänkatu 4, Oulu.

Jos olet kokenut uskonnollisen yhteisön ahdistavana tai jos läheisesi on jonkin jyrkän uskonnollisen liikkeen jäsen, tämä ryhmä on sinua varten. Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, uskontokritiikki, vallankäyttö, vapaus, väkivalta

Missä sinä sijaitset vl-maailmankaikkeudessa?


SRK-lestadiolaisuuden kirkko- ja seurakuntakäsityksen perustana on ajatus, että kristillisen kirkon ulkoisella kehällä ovat kaikki kristityt  ja sisäisellä kehällä  ainoa oikea Jumalan valtakunta: vanhoillislestadiolaiset. 

Vain vanhoillislestadiolaiset muodostavat ”elävän kristillisyyden” ja vain nämä tosiuskovaiset pelastuvat Lue koko artikkeli…

7 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, armoneuvot, arvot, bans, elämäntapa, erehtymättömyys, etniset vanhoillislestadiolaiset, helvetti, hoitokokoukset, iankaikkinen elämä, identiteetti, identity, johtajat, johtokunta, kadotus, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananvapaus, sensuuri, seurakunta, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, uskon perusteet, vallankäyttö