Avainsana-arkisto: elokuva

Kristuksen morsian


Heini Junkkaalan näytelmästä Kristuksen morsian (2011) on ohjaaja Kari Paljakka ohjannut 2013 elokuvan. YLE esitti sen 16.3.2014 ja se on nähtävänä noin kuukauden ajan YLE Areenalta. Kristuksen morsian käsittelee kristinuskon suhdetta ihmisen sukupuoleen ja seksuaalisuuteen sekä uskovien vaikeuksia hyväksyä ihmisten erilaisuutta.

Näytelmä kuvaa seurustelevan uskovan naisparin suhdetta toisiinsa ja läheisiin perheenjäseniin. Se kertoo myös avioliittohaaveista ja kristittyjen piireissä esiintyvästä vihasta ja torjunnasta seksuaalivähemmistöihin kuuluvia kohtaan.

Esitykset: TV1 sunnuntaina 16.3.2014 klo 21.05 – 22.30, uusinta maanantaina 17.3. klo 22.25

Katsottavissa  Yle Areenassa vielä 29 päivää. Suora linkki tässä.

Junkkaalan näytelmä esitettiin Kansallisteatterissa kaudella 2010-2011. Näytelmä oli menestys herätti runsaasti julkista keskustelua.

Kristuksen_Morsian_1 … Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): 2010-luku, avioliitto, evankelis-luterilainen kirkko, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, Jumala, kadotus, kirkko, kontrollointi, leimaaminen, manipulointi, mielenterveys, naispappeus, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, Raamatun tulkinta, seksuaalivähemmistöt, sielunhoito, suvaitsevaisuus, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

Maailmassa


Maailmassa (2004) – Pia Andellin käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva kahdesta erilaisesta lapsuudesta, kahdesta lestadiolaisperheissä kasvaneesta miehestä ja heidän elämänratkaisuistaan.

Musiikki: Timo Hietala. (Produced by Production House/ Liisa Akimoff. Distributor Arte Channel France.)

ooo

Osa 1

… Katso kaikki kuusi osaa …

2 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, ahdistus, arvot, bans, Conservative Laestadianism, elämäntapa, eroaminen uskosta, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kontrollointi, lapset, lapsuus, miehen asema, mielenterveys, normit, norms, omatunto, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, retoriikka, seurat, suurperhe, syntien anteeksiantamus, syrjintä, syyllistäminen, televisiokielto, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Elokuva Armosta osaton – Beyond Grace, a movie on leaving or staying Conservative Laestadian


Beyond Grace

Watch the movie

Two young women are fighting in the cross-pressures  of the religious self and its shadows  after their childhood in the In the Conservative Laestadian Community . The adaptation into the parents’ standard of activity has been the only option for a child but growing up and living as an adult independent person challenge to face the values ​​in a new light.

Armosta_osaton_0.P

Elina has seven children. She is as a mother concerned about herself and the family’s coping.  As well known, any family planning and contraceptives are taboo and sin in the Laestadian community.

Elina’s sister, Alina, is single. She is studying literature, even if she personally wanted to become Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, arvot, äitiys, ban of birth control, concept of sin, Conservative Laestadianism, ehkäisykielto, elämäntapa, epäily, epäilykset, eroaminen uskosta, evankelis-luterilainen kirkko, forbidden things, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, in English, irrottautuminen yhteisöstä, kontrollointi, laestadianism, leimaaminen, mielenterveys, naisen asema, naiseus, naispappeus, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, seurat, sin, sukupuolijärjestelmä, synnit, syyllistäminen, uskon jättäminen, vapaus

Armosta osaton? Elokuva lestadiolaisuudesta luopumisesta


Armosta_osaton_4.a

Katso elokuva blogista. – Information in English here.

Kaksi nuorta naista taistelee sisimmässään uskomusten kanssa, joihin heidät on kasvatettu, mutta jotka ovat johtamassa heidät henkilökohtaiseen umpikujaan. Ristiriidat uskonnollisen yhteisön ja kodin muokkaaman identiteetin, aidon oman äänen kuuntelemisen ja haastavan arkielämän paineissa ovat kasva-neet ylipääsemättömiksi.

Voisiko ihminen elää omannäköistään elämää? … Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): äitiys, ban of birth control, ban of television, ehkäisykielto, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, kontrollointi, manipulointi, mielenterveys, naisen asema, naispappeus, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, sananvapaus, seurakuntaoppi, sielunhoito, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskontokritiikki, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yksinäisyys

Kokemuksista dokumenttielokuva: kerro kokemuksiasi uskonnollisesta yhteisöstä


Dokumenttielokuvien ohjaajaksi opiskeleva Moona Pennanen kutsuu  nykyisiä ja entisiä lestadiolaisia ja muissa yhteisöissäUskonto_2 eläneitä kertomaan siitä, millaisia omakohtaisia kokemuksia ihmisillä on ankarasta tai tavalla tai toisella  uskonnol-lisesti kapeakatseisesta yhteisöstä.

Miten uskonto voi vahingoittaa ihmistä? Dokumentista ei ole tarkoitus tehdä uskon-nonvastaista sinänsä, vaan  tavoitteena on antaa tilaa yksityisten ihmisten henkilö-kohtaisille kokemuksille.  

Voit lähettää kuvauksen kokemuksistasi, vaikka et olisi valmis esiintymään kas-voillasi dokumentissa. Tässä vaiheessa kerätään ennen kaikkea tausta-tietoa asiasta. Ihmisten omakohtaisista kokemuksista saata-vien iedoiden pohjalta luodaan dokumentin rakennetta ja sisältöä. Kaikkien kokemukset ovat arvokkaita.

Lähetä kuvauksesi sähköpostitse huhti-toukokuun aikana, osoitteella:  moona.pennanen@aalto.fi. Lue lisää Moona Pennasen viestistä alla.

Hei,

Opiskelen dokumenttielokuvaohjaajaksi Taiteiden ja Suunnittelun Korkeakoulussa. Olen suunnittelemassa elokuvaa uskonnollisesti ankarassa yhteisössä …Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistus, eettisyys, eristäminen, hengellinen väkivalta, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kiellot, kontrollointi, lapsuus, leimaaminen, mielenterveys, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, seurakunta, spiritualiteetti, syyllistäminen, ulossulkeminen, uskontokritiikki, vallankäyttö, väkivalta, yhteisöllisyys

Kaksijakoinen maailmankuva purkautui


Lestadiolaisesta yhteisöstä irtautuminen voi olla šokki. Uskosta luopunut nuori nainen kertoo, että vapautumista seuraa paitsi riemu myös hämmennys: mitä ulkopuolisessa maailmassa saa tehdä?

Minä lähdin pois

 

kiellettydvdopas-s

Muistan tarkasti, miltä minusta tuntui sinä päivänä. Helsingissä oli tavattoman kaunis ilma. Kävelin ryhdikkäästi aurinkoista katua, hymyilin vastaatulijoille. Tunsin käsittämätöntä riemua.

Siinä kävelin minä, ei kukaan muu. Olin 25-vuotias, ja oli pelkästään minun asiani, mitä elämälläni tein ja mitä ajattelin.Voimakas vapautumisen tunne johtui pienestä asiasta, jolla oli suuri symboliarvo. Olin meikannut julkisesti ensimmäistä kertaa elämässäni.

Tunne palasi mieleeni, kun näin Dome Karukosken uuden elokuvan Kielletty hedelmä. Elokuva kertoo kahden nuuoren tytön irtiotosta vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä.

Oma irtautumiseni kesti kymmenen vuotta.

Kasvoin Pohjois-Pohjanmaalla vanhoillislestadiolaisessa perheessä. Arkemme ei oikeastaan eronnut ei-lestadiolaisten naapureiden elämästä juuri muuten kuin että meillä ei ollut telkkaria, emme ajaneet ruohonleikkurilla sunnuntaisin ja kävimme sunnuntaisin seuroissa kylän muiden lestadiolaisten kanssa.

Seuroissa puhujat lukivat Raamattua ja tulkitsivat sitä. Saarna kesti yleensä tunnin. Sitten laulettiin yhdessä virsiä ja Siionin lauluja. Laulujen jälkeen sai mehua ja pullaa.

Saarnoissa toistettiin, että Jumalan valtakunta on hyvä ja turvallinen. Jumalan valtakunta tarkoittaa lestadiolaista yhteisöä. Ulkopuolinen maailma on turmeltunut ja turvaton. ”Maailman ihmisiin” varoiteltiin luomsta liian läheisiä suhteita, koska he voisivat viedä uskon. Uskon menettäminen oli pahinta mitä voisi tapahtua: silloin joutuisi helvettiin.

Toisin kuin ehkä jotkut muut lapset, en ottanut helvettiä kovin vakavasti. Käsitin kuitenkin, että uskon menettäminen olisi hyvin surullista. Uskovaisena elämisessä sen sijaan oli valtavasti etuja, joista suurin oli pääsy taivaaseen.

Uskoa kannatti suojella pysymällä erossa myös alkoholista, tanssista, elokuvista, kilpaurheilusta, meikeistä, hiusväreistä, seksistä ja niin edelleen. Uskovaiselle sopimattomista asioista ei ollut olemassa listaa, mutta opin aikuisten puheista vähitellen, mitä piti välttää. Kieltäytyminen ei ollut erityisen vaikeaa, kun ympärillä oli paljon samalla tavoin eläviä ihmisiä. En oikeastaan edes kieltäytynyt mistään, pysyin vain etäällä asioista, jotka eivät koskeneet minua. Jälkikäteen ajattelin, että lestadiolaiset hahmottavat uskonsa pitkälti sen kautta, mitä he eivät tee.

Yläasteella olisin halunnut mennä koulun tanssitunneille, mutta liikunnanopettaja ohjasi meidät lestadioalistytöt kävelylenkille. Pidin sitä itsestään selvänä.

Kolmas ja tärkein tapa suojella uskoa oli olla käyttämättä järkeä. Seuroissa sanottiin, että järki voi viedä uskon. Jos oma järki tai kokemus oli uskon kanssa ristiriidassa, tuli nöyrtyä ja nähdä seurakunnan yhteisen linjan siunauksellisuus.

Suunnilleen 15-vuotiaana huomasin alkaneeni ajatella toisin kuin seuroissa opetettiin. Aloin ihmetellä esimerkiksi sitä, miksi lestadiolaiset pääsevät taivaaseen ja muut joutuvat helvettiin. Tai sitä, miksen saisi nauttia Aretha Franklinin musiikista. Tuntui epätodennäköiseltä, että Jumala arvostaisi vain klassista.

Minulle oli kuitenkin äärimmäisen tärkeää, etten loukkaisi ketään toista lestadiolaista näkemyksilläni. Seuroissa tähdennettiin, että se joka rikkoi seurakunnan yhtenäisyyttä, rikkoi Jumalaa vastaan. Siksi puhuin ajatuksistani vain harvoille.

Yritin selvittää itselleni, mihin lestadiolainen elämäntapa perustui. Tavoista toiset, kuten täysraittius, olivat syntyneet 1800-luvun lopulla. Kielteiset kannat esimerkiksi televisioon ja populaarimusiikkiin olivat syntyneet 1950-60-luvulla. Näiden käytäntöjen yhteys Jumalaan, uskoon ja moraaliin alkoi tuntua minusta käsittämättömältä. Halusin erottaa toisistaan kulttuuriset tavat ja uskon.

Minulle usko tarkoitti kristillistä ajatusta siitä, että ihminen voi uskon avulla kokea armon. Ajattelin, että voisin olla lestadiolainen niin kauan, kuin uskoisin tähän. Saarnoissakin korostettin, että pelkkä halu uskoa riitti. Samalla olin hyvin tietoinen, ettei käytännössä tapoja ja uskoa voinut erottaa. Jos menisin seuroihin meikattuna, tuttuni kauhistuisivat: meikillä viestittäisin muille, etten ole enää lestadiolainen.

Koska en halunnut jättää lestadiolaista yhteisöä, sitouduin noudattamaan sellaisiakin tapoja, joille ei mielestäni ollut perusteluja. Etenin kohti suurta konfliktia. Kulttuuristen käytäntöjen todellisesta merkityksestä ei käyty siihen aikaan liikkeessä avointa keskustelua – eikä käydä vieläkään. Yksityisesti lestadiolaiset ovat kyllä elämäntavoista montaa mieltä, mutta julkisen lestadiolaisen linjan mukaan vaikkapa televisiottomuus on ”hengen ehdelmä” eli merkki siitä että ihminen on oikealla tavalla uskovainen.

Seuroissa korostettiin, että kyse ei ole säännöistä, vaan siitä, että lestadiolainen haluaa toimia tietyllä tavalla. Muistan, kun itsekin puhuin mieluummin haluamisesta kuin säännnöistä. Minua ahdisti lukea lehtijuttuja, joissa listattiin, mitä lestadiolaiset ”eivät saa tehdä”. Kysehän oli siitä, mitä minä halusin tehdä tai valita! Mutta kenen halusta oikeastaan oli kysymys?

Minulta ei kysytty, mitä minä halusin tai pidin tärkeänä. Esimerkiksi ehkäisyyn otettiin kielteinen kanta 1960-luvun lopulla saarnaajien kokouksessa, jossa oli pelkästään miehiä.

miehet

Tiesin jo 13-vuotiaana, etten halua suurperheen äidiksi. Vasta yli parikymppisenä sanoin ääneen, etten kestä ajatusta isosta perheestä. Tuttuni vastasivat, että ”ethän sinä voi etukäteen tietää, millaista se on”. Minun piti vain luottaa, että Jumalla antaisi minulle lapsia juuri sopivasti, vaikka en käyttäisi ehkäisyä.

Tiesin, että mieleni ei kestäisi tällaista kokeilua. En halunnut tulla kertaakaan vastentahtoisesti raskaaksi. Ajatukseni eivät saaneet vastakaikua, sillä niissä kuului järjen, ei uskon ääni.

Joidenkin mielestä usko on sitä, että ihmistä kannustetaan näin suuressa asiassa sysäämään syrjään järkensä. Minulle järjen hylkääminen olisi merkinnyt oman psyykeni heitteillejättöä.

Ehkäisykysymyksessä en ollut valmis joustamaan yhtään enkä kätkemään mielipidettäni. Lestadiolaisen yhteisön turvallisuus alkoi muuttua turvattomuudeksi.

25-vuotiaana päätin jättää yhteisön. Se oli rehellisin ja psyykkisesti kestävin ratkaisu.

Vaikein oli kuitenkin edessä. Lestadiolaisuuden jättäminen tapahtuu kertomalla siitä perheelle ja ystäville. Mielessäni olivat erään ystäväni isän sanat: ”Se että oma lapsi jättää uskonsa, on pahempaa kuin lapsen kuolema.” En pystynyt tuottamaan läheisilleni näin suurta surua ajautumatta mieltä suojaavaan šokkiin. Emotionaalisesti turtana kerroin perheelleni ja ystävilleni: ”En ole enää uskovainen.”

En unohda niitä hetkiä koskaan. Muistan ihmisten ilmeet, hiljaisuuden, ensimmäiset sanat. Ratkaisuni järkytti hetkellisesti myäs lähimmäisteni perusturvaa. Muutamat heistäkin olivat šokissa.

Tapahtumasta on jo muutama vuosi, ja minulla on perheeseeni hyvät välit. Ratkaisuni herättää kuitenkin perheessäni yhä niin suuria tunteita, etten voi kirjoittaa asiasta omalla nimelläni. Haluan myös suojella perhettäni niiltä puheilta, joita tämän kirjoituksen julkaisu herättää lestadiolaisyhteisössä.

Uskonnollisesta liikkeistä irtautuminen kuvataan vapautumisena ahdistavista säännöistä. Toki kyse oli siitäkin,.Vapauduin edustamasta muita kuin itseäni. Sain hakea Alkosta rommipullon kakkua varten, eikä minun tarvinnut selittää asiaa toiselle lestadiolaiselle.

Sain myös vapaasti miettiä, uskonko Jumalaan vai en. Ja jos uskon, millaiseen?

Kielletty hedelmä -elokuva kuvaa hyvin sitä, ettei vapautuminen ole pelkästään helpottavaa ja positiivista. Vapautumisen sijasta koin pikemminkin hämmennystä. Kun kukaan ei enää määritellyt rajoja puolestani, missä ne menivät vai menivätkö ne missään? Vaihe sisälti koomisia ylilyöntejä.

Otin kaiken irti siitä, että sain olla asioista avoimesti eri mieltä. Saatoin sanoa työkaverilleni, että hänen ideansa oli ”täys paska”. Vuoroin loukkasin, vuoroin huvitin ihmisiä olemalla törkeän suora.

Monissa tilanteissa koin itseni ulkopuoliseksi. Kielletty hedelmä -elokuvassa elokuvan toinen päähenkilö Maria tilaa ensimmäistä kertaa baarissa juomaa sanomalla ”Kaks… jotain alkoholia.” Kohtaus on kuin suoraan omasta elämästäni. Minun täytyy edelleen keskittyä baarissa, jotta muistaisin, mitä juomia on olemassa.

Elokuvan tytöistä rämäpäisempi Maria rikkoo railakkaasti lestadiolaisia rajoja (viinaa, meikkiä, seksiä, tanssia), mutta haluaa lopulta suuren tunteen vallassa tehdä parannuksen.

Varovaisempi Raakel taas katselee Marian kokeiluja etäämpää. Raakel on kuin minä. Raakelin tavoin kävin lestadiolaisuudesta irtautumisen ensin läpi mielessäni. Menetein uskoni ajattelutapoihin, jotka pitivät rajoja psystyssä.

Minulla on useita lestadiolaisia ystäviä, jotka ovat ajatelleet samoja ajatuksia kuin minä, mutta eivät halua jättää yhteisöä. Joillekin heistä tärkeää on uskon mysteeri, toisille yhteisöllisyys. Jotkut taas sanovat olevansa mukana tottumuksesta tai siksi, etteivät halua tuottaa pettymystä vanhemmille. Ymmärrettäviä syitä kaikki.

Tunnen myös ihmisen, joka kokee kuuluvansa ”lestadiolaisuuden vasemmistosiipeen”, naisia jotka määrittelevät itsensä ”lestadiolaisiksi feministeiksi”, ja jopa ihmisen, joka sanoo olevansa ”vanhoillislestadiolainen ateisti”.

Alakulttuurit eivät näy julkisuudessa. Herätysliikkeen nimissä puhuvat vanhat miehet sen sijaan vaikuttavat olevan lestadiolaisten erilaisuudesta autuaan tietämättömiä. Siksi he voivat antaa jyrkkiin kahtiajakoihin nojaavia lausuntoja ja väittää, että lestadiolainen yhteisö on yhtenäinen, samanmielinen joukko.

Kielletyssä hedelmässä kuvataan kaksijakoisen maailmankuvan purkautumista. Maria kehottaa Raakelia maistamaan alkoholia ja sanoo: ”Sinun pitää tajuta, mitä tää kaikki on.”

Kun Raakel kysyy, mitä kaikki sitten on, Maria sanoo: ”Ei mitään! Ihan tavallista!” Vanhoillislestadiolaisen opetuksen mukaan Maria on menettänyt kyvyn tunnistaa, mikä on syntiä.

Minulle tavallisuuden huomaaminen oli helpotus. Lestadiolaisuuden maailma ei ollutkaan yksiselitteisen hyvä ja muu maailma paha. Ei myöskään ollut niin, että lestadiolainen maailma olisi ollut mitätön ja ulkopuolella olisi ollut huumaavaa jännitystä.

On vain yksi yhteinen maailma. Toiset asiat ovat hyviä, toiset pahoja. Surin osa on siltä väliltä.

HS 22.3.2009 , D4. (Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimettömänä. )

(Kuvat: Kielletty hedelmä -elokuvan markkinointikuvitus.)

Lue myös:

In English

Vanhoillislestadiolaisuus eronneen näkökulmasta (Uskontojen uhrien tuki ry.)

Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta (Hakomaja)

Ellen Tuomaala: Yhteisön rajamailla – vanhoillislestadiolaisuudesta irtautumisen kerrontaa. Pro gradu -työn tiivistelmä (Helsingin yliopisto 2001).

Markku Ihonen, Uskonnolliset kielipelit: vallankäyttöä ja identiteetin vahvistamista. 1997.

 

13 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, ahdistus, alueelliset erot, ehkäisykielto, elämäntapa, epäily, epäilykset, erehtymättömyys, eristäminen, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, fundamentalismi, Helsingin Sanomat, helvetti, hengellisyys, identiteetti, ilo, irrottautuminen yhteisöstä, kadotus, kaksoisviestintä, kasvatus, Kielletty hedelmä, kiellot, kilvoittelu, koulu, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapsuus, leimaaminen, manipulointi, meikkaaminen, musiikki, naisen asema, naiseus, normit, nuoret, painostaminen, pelot, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, seurakuntaoppi, seurat, suurperhe, synnit, syntilista, syyllistäminen, taide, taivas, televisiokielto, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vihjailu, yhteisö, yhteisöllisyys, ystävyys