Avainsana-arkisto: Erkki Reinikainen

Jumalan vai ihmisten vuoksi?


Miksi hoitokokouksia järjestettiin?

Kun tutkii aikalaiskirjoituksia ja myöhempiä muisteluita vanhoillis-lestadiolaisuuden keskusyhdistyksen SRK:n järjestämistä hoitokokouksista 70–80 luvuilla, tulee miettineeksi, mitkä syyt johtivat ”elävän kristillisyyden” noin pahasti harhaan. Lue koko artikkeli…

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1960-luku, 1970-luku, 1980-luku, avainten valta, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, norms, Olavi Voittonen, painostaminen, pelko, pelot, politiikka, Raamatun tulkinta, rahoitus, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sensuuri, seurakuntaoppi, seurat, SRK ry., SRK:n johtokunta, syntilista, televisiokielto, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

Reinikainen osoitti nykyisen vl-opin kolme vääristymää


Erkki Reinikainen (1919-2006) muistutti viimeiseksi suviseura-saarnakseen jääneessä puheessaan Maaningalla  2002 kristillisyyden kolmesta kaikkein perustavimmasta asiasta.

Hän puhui käsitteistä vanhurs-kauttaminen, Jumalan sana ja seurakunta. Puheessaan hän totesi, että mikään seurakunta tai sen kokous ei ole erehtymätön.

Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, armo, armoneuvot, armonvälineet, erehtymättömyys, evankeliumi, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, hengellisyys, historia, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, Jumalan sana, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamattu, rauhanyhdistys, sananjulistajat, seurakunta, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, uskon perusteet, vallankäyttö

Päivämiehen vastine sivuutti kirjeen asiasisällön


Nimetön kirje herätti kohua puhujainkokouksen alla. Päivämies sivuutti pääkirjoituksessaan kokonaan kirjeessä esitetyt herätysliikkeen toimintaan liittyvät kysymykset ja kritiikin, kommentoimatta lainkaan asiasisältöä.

Sen sijaan Päivämies kohdisti kaiken huomion nimettömän kirjoittajan henkilöön.

Pääkirjoitustoimittaja totesi ensinnäkin kirjoittajan olevan ”väärällä asialla”, sillä perusteella, että tämä oli turvautunut esiintymiseen anonyymisti. Kirjoittaja suorastaan demonisoitiin, jopa niin että hänestä käytettiin nimitystä ”sielunvihollinen”. Hänen väitettiin nostavan itsensä täydellisemmäksi kuin seurakunta. Heitettiin myös epäilys, että kirjoittaja on vain uskovaiseksi tekeytynyt ulkopuolinen henkilö. Lisäksi Päivämies halvensi nimettömän kirjoittajan motiivit pelkäksi ”kateudeksi”.

Lopuksi pääkirjoittaja vetosi uskovaisten keskinäiseen luottamukseen ja saumattomaan rakkauteen, jolloin ”panettelija ei pääse aiheuttamaan ongelmia”. Lopuksi Päivämies totesi peiteltynä uhkailuna, että sillä, joka mahdollisesti tarttuu nimettömän kirjeen ajatuksiin, on jo ”sielu tahraantunut”. Tällä kirjoittaja pyrkii siihen, ettie kukaan uskalla julkisesti nostaa kirjeen sisältöä esiin eli siitä keskusteleminen on uskovaiselle sopimatonta.

Pääkirjoituksen kirjoittaja kyseenalaisti nimettömän kirjeen ajatukset kokonaan virheellisellä argumentaatiolla. Vastineessa sorruttiin moniin argumentaatiovirheisiin, joista mainittakoon huomion kiinnittäminen vastapuolen lausunnon muotoon eikä sisältöön (kirjeen nimettömyys vs. asiasisältö), henkilökohtaisuuksiin meneminen (leimaaminen uskon menettäneeksi, kateelliseksi ihmiseksi ja paholaiseksi) ja peitelty uhkailu (jos joku ottaa kirjeen kritiikin tosissaan, ei hänkään ole enää siionin rakkaudessa).

Tällaiset perustelut eivät tietenkään kuulu asialliseen keskusteluun. Kun halutaan osoittaa kritiikin aiheettomuus, se on vakuuttavin silloin kun vastineen kirjoittaja pitäytyy itse asiassa. Henkilökohtaisuuksiin meneminen viittaa sen sijaan aina siihen, että tosiasialliset asiaperustelut puuttuvat. Eikö Päivämiehen kirjoittaja kyennyt osoittamana kritiikkiä aiheettomaksi?

Pääkirjoitustoimittajan menettely on erityisen yleistä silloin, kun sisäistä keskustelua ei todellisuudessa halutakaan, vaan se halutaan vaientaa.

Oma kysymyksensä on, miksi yksi nimetön kirje koettiin niin vakavaksi, että se nostettiin vl-julkisuuden ykkösasiaksi. Tuskin tämä nimetön kirje oli ainoa laatuaan, eiköhän sellaisia ole aika ajoin ollut liikkeellä. Tuntematta herätysliikkeen silloista ilmapiiriä tästä on vaikea spekuloida mitään. Kirjeen laaja käsittely Päivämiehessä ja sille puhujainkokouksessa annettu huomio kuitenkin viittaavat siihen, että kulissien takana käytiin sittenkin keskustelua. Ehkä SRK:n johtokunnan sisällä oli käynnissä jonkinlainen valtataistelu.

Nimettömät kirjeet ja kirjoitukset

Päivämies 8.1.1975, pääkirjoitus

Kristillisyytemme piirissä on silloin tällöin esiintynyt sellaisia piirteitä, että sisäisiä asioita pyritään hoitamaan nimettömien kirjeiden avulla. Tällainen menettely on kokonaan vieras ja vastoin niitä päätöksiä, joita on tehty.

Sellaisia kirjoituksiakaan, joissa ei ole lähettäjän nimeä, ei julkaista lehdissämme – ei hyväksytä nimimerkilläkään muille kuin tunnetuille pakinoitsijoille, joiden nimet ovat konttorilta saatavissa.

Nimettömät kirjeet saavat useimmiten arvonsa mukaisen käsittelyn. Ne heitetään paperikoriin. Mutta joskus on aihetta niiden käsittelyynkin.

Tällainen katsottiin olevan nyt, kun ennen Haapajärven puhujainkokousta oli levitetty nimetöntä kirjettä kautta koko Suomen ja kuka ties ulkomaillekin. Kirje oli tavattoman hyvä lähtökohta keskustelulle, joka muodostui keskeisimmäksi asiaksi, kun puhutaan uskon ja elämän vanhurskaudesta.

Tällainen nimetön arvostelija on poikennut kauas pois molemmista. Nimettömien kirjeiden käsittely on tarpeen myös silloin, kun jotakin väärää epäluuloa esiintyy ja epäilyksiä kylvetään, jolla saatetaan saattaa matkaan turhia ja vääriä valvomisia.

”Kirjoittaja ei ole Siionin rakkaudessa – kuvittelee olevansa itse täydellisempi kuin seurakunta”

Mistä sitten johtuu nimettömien kirjeiden lähettäminen? Lähtökohtana on siinä, että lähettäjä ei ole Jumalan seurakunnan rakkaudessa.

Seurakunta ei ole enää hellä äiti, joka viallistakin hoitaa ja korjaa; seurakunnan arvo on kadonnut. Näkökyky on kadonnut; ihminen kuvittelee olevansa viisaampi kuin seurakunta. Kaiken lisäksi hän kuvittelee itse olevansa täydellisempi kuin Jumalan seurakunta, josta kuitenkin sanotaan, että se on täydellisyyden tai totuuden patsas ja perustus ja me olemme koko vika.

Tällaiset nimettömät pyytävät olla hoitajia, mutta tosiasiassa hoito koituu pahennukseksi ja epäluulojen lisääntymiseksi ja keskinäisen rakkauden särkymiseksi. Hoitaja on sielunvihollinen eikä Jumalan hengeltä hallittavana. Jumalan sanan neuvojen mukaan oikea hoitaja käy kohti eikä missään tapauksessa kuolleiden selän taakse.

Tosiasiassa tällaisten hoitajien sielusta on kokonaan kadonnut oikea toisen sielun hoitamisen mieli. Jos todellisuudessa näkee jonkun olevan hoitamisen tarpeessa, ei sitä hoideta pimeydessä ”ammutaan selän takaa”, vaan valkeudessa, niin kuin Jumalan kasvojen edessä.

”Apostolitkin kirjoittivat omalla nimellä”  

Kun apostolit lähettivät seurakuntakirjeitä, melkein aina niistä ilmeni lähettäjä.

Useimmissa tapauksissa sekin tuotiin esiin heti kirjeen alussa, kuten esim. Paavalin epistolassa philippiläisille: ”Paavali ja Timoteus, Jeesuksen Kristuksen palvelijat, kaikille pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka Philippissä ovat, ynnä piispoille ja palvelijoille.”

Jostakin lähetyskirjeestä nimi puuttuu, sillä kristityt elivät silloin vainon aikaa. Mutta kirjeet olivat silloinkin seurakunnan rakennukseksi eivätkä hajoittamiseksi, kuten esim. Hebrealaisepistola.

Apostolisena aikana oli erittäin tärkeää tietää lähettäjän nimi, mutta vielä tärkeämpää se on tietää näin lopun ajalla, jolloin kaikki on mahdollista.

Lähettäjän tunnontila?

Kirjeen merkitys määräytyy paljon sen mukaan, minkälaisessa tunnontilassa lähettäjä on. Lähettäjä saattaa olla kokonaan langennut Kristuksen evankeliumista ja Jumalan seurakunnan osallisuudesta tai sitten lähettäjä on kokonaan ulkopuolinen ja tekeytyy uskovaiseksi ja totuuden asianajajaksi.

Tällaisiin nimettömiin lähetyksiin on aina suhtautua varovasti. Nimettömänä esiintyminen on jo sinänsä merkki siitä, että on väärällä asialla, kun ei uskalla esiintyä julkisesti omalla nimellään.

Toinen asia on sitten niiden kohta, jotka tällaisiin nimettömiin esiintyjiin, lähinnä parjaajiin, tarttuvat. Oma sielu on jo silloin tahriutunut. Jos luottamus on saumaton, jos joku pahaa puhuukin, ei sitä silloin uskota. Näin on myös veljesten välillä. Jos rakkaus on saumaton ja luottamus ehyt, eivät silloin panettelijat ja pahanpuhujat, puhumattakaan nimettömät, pääse aiheuttamaan minkäänlaisia ongelmia, ei edes ajatuksen häiventä asian suhteen.

Kristityillä on aina nimi ja sellaista käytetään.

Emme pyri edes nimimerkin taakse, sillä silloinkin on kysymys jo väärästä kunniasta tai väärästä orjuudesta toisten Jumalan lasten edessä.

Mutta näissäkin asioissa on armo tarjolla. Saa uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

*   *     *

(Teksti nojautuu ensisijaisesti Moppaajasefun  tallenteeseen Mopin palstalla, mistä osoitamme hänelle parhaimmat kiitokset.)

Lue myös:

SRK.n kerjuukirje SYT:lle 12.2.1965 (Laestadianleaks-blogi)

Puhujan kirje puhujille vuonna 1974.

Puhujan kirjeen käsittely 1974 SRK:n puhujienkokouksessa

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

SRK:n johtokunta teki hengelliseksi naamioitua puoluepoliittista työtä

Argumentoinnin virheet

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1970-luku, epäily, erehtymättömyys, hajaannukset, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, painostaminen, Päivämies, pelko, pelot, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, SRK:n johtokunta, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Suden uhrit – Matkalippu helvettiin


SRK saattaa ottaa sinulta taivaspaikan pois ihan tuosta vaan. Puhuja, paikallisen ry:n johtokunta, keskusyhdistyksen mies.

Salanimi Leo Hartvaara julkaisi vuonna 1984 hoitokokouksia ja vääristyneeksi kääntynyttä opetusta käsittelevän romaanin Suden uhrit (Kirjavaaka, Joensuu). Suden uhrit on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa aihetta koskeva kaunokirjallinen teos. Se on yhä tänään vaikuttava ja elämänmakuinen aikalaisdokumentti, ja suositeltavaa luettavaa myös niille jotka eivät ole itse hoitokokousaikaa kokeneet.

Taivaspaikka ja oikeus kuulua Jumalanvaltakuntaan, uskovaisten joukkoon, vietiin silloin monelta.  Näin kävi tuhansille uskovaisille 1970- 1990, hoitokokousaaltojen seuratessa toistaan kaikkialla Suomen rauhanyhdistyksissä.  Seuraamukset yksityisille ihmisille ja heidän läheisilleen olivat usein henkilökohtaisesti raskaat. Ne ovat monessa tapauksessa ulottuneet myös lähimpiin perhe- ja ystävyyssuhteisiin ja seuraaviin sukupolviin.

Kukaan ei kai tiedä tarkasti, milloin hoitokokouksia lakattiin pitämästä. Ne vaimenivat ennen kuin 1980-luku päättyi. Tapahtumia ei ole vielä tähän päivään mennessä selvitetty.vikstrom

Yksityiset henkilöt yrittivät puuttua tilanteeseen yrittäen keskustella SRK:n johdon kanssa – turhaan. Monet ottivat yhteyttä myös arkkipiispaan. Arkkipiispa Mikko Juva puuttuikin ihmisten ahdistamiseen määrätietoisesti julkisuudessakin. Tiettävästi hän kävi myös keskusteluja SRK:n johdon kanssa. Mutta hän joutui pian tämän jälkeen jäämään pois virasta. Uusi arkkipiispa John Vikström sivuutti hänelle esitetyt vetoomukset kylmästi. Kirkon muutkin piispat ”tuntuivat olevan neuvottomia ja voimattomia” (Leena Hartikaisen haastattelusta ohjelmassa).

Romaania Suden uhrit luetaan yhä, vaikka sitä on vaikeaa saada muualta kuin kirjastoista. Hartvaaran kuvaus kiinnostaa varsinkin nuoremman polven uskovaisia, sillä heillä ei ole mitään tietoa hoitokokousaikojen todellisuudesta. Rauhanyhdistyksissä ja perheissä on vaiettu niistä systemaattisesti vuosikymmeniä.Leena H 3 pien

Vaikuttava dramatisointi Suden Uhrit -romaanista sisältyy YLEn TV1:n A-Studion ohjelmaan Matkalippu helvettiin vuodelta 1985.

Ohjelmassa ovat haastateltavina myös Leena Hartikainen Joensuusta, Eeva Uljas, Aulis Junes Rovaniemeltä ja Viljo Saukkonen Liperistä.Viljo Saukkonen

Ohjelma on nähtävänä kokonaisuudessaan YLEn Elävässä Arkistossa.  Lisäksi nimimerkki Päivämies on tallettanut ohjelman katkelmina YouTubeen.

Nimimerkki Sikamaster on laatinut  Suden uhrit -romaanista  muokatusta YLE:n dramatisoinnista lyhennelmän YouTubeen.

YLEn toimittaja Hannu Karpo teki hoitokokouksia ja hengellistä sekä poliittista painostusta tarkastelleen dokumenttiohjelman Syntisin silmin muutamia vuosia aikaisemmin, 1981.

”Armosta ja anteeksiantamuksesta on tullut vallan väline.”

Silminnäkijänä

Nimim. High Court kirjoitti Suomi 24 -palstalla pohdintaa SRK:n tilasta ja hoitokokouksista kiinnostavalla tavalla, otsikolla Silminnäkijöinä.

*    *    *

Hoitokokouksista keskustelun voi tietysti sysätä ”katkerien ja vl-uskosta syntiensä vuoksi eronneiden” höpinäksi. Tosiasia kuitenkin on, että 60-70-luvuilla SRK-lestadiolaisuudessa opetettiin tavalla, josta liike myöhemmin itsekin on sanoutunut irti. Esimerkki: puhujina on yhäkin sellaisia, jotka tuolloin opettivat jumalan huoneenhallitusoppia ja myöhemmin sanoutuivat siitä opista irti. Yksi ratkaisematon kysymys on ns. henkivaltaoppi. SRK:n puhenjohtaja opetti itsekin henkien taisteluoppia ja on myöhemmin sanoutunut siitä opista irti.

Ongelma kuitenkin on, mitä tehdä itse hoitokokouksille. Pääkysymys ei niinkään ole se, mitä pysyvästi erotetuille tapahtui, vaan niille, joita piinattiin ja nöyryytettiin ja jotka lopulta murtuivat parannukseen helvetin pelossa.
Mitä heidän omalletunnolleen tapahtui?

Heikki Saari oli lähes jumalan asemassa 70-luvulla. Kuitenkin hänen koko oppinsa oli pohjimmiltaan ennen sotia vallinneen uuden heräyksen sävyttämää. Asianomainen teki itse parannuksen, mutta hänen oppinsa oli ehtinyt vaikuttaa vuosikymmeniä ja osin se tuntuu varsinkin iäkkäiden vanhoillislestadiolaisten opetuksessa yhä.

Monet vl-puhujat opettivat ns. juurioppia. Valvottiin ja kytättiin hengen hedelmiä ja kun niitä ei näyttänyt olevan, vaan päin vastoin huonoja, vaadittiin parannusta väärästä hengestä. Ja kun hyviä hedelmiä ei löytynyt lopulta itsestäkään, orjuutettiin lopulta oma sielukin.

Saarnaaja Arvi Hintsala tiivisti hänestä tehdyssä elämäkerrassa 70-lukua osuvasti katsoessaan sen raskaammaksi kuin sota-ajat. Henkien taistelu oli armotonta. Mutta se taistelu oli SRK:n johdon sisäistä taistelua. Hintsala tokaisi kerran erään hoitokokouksen lopussa tuskastuneena ”Sinä Heikki olet nokkinut minua kuin tikka jauhosäkkiä.” Tuossa hoitokokouksessa muuten kaikkien osallistujien todettiin ollen väärässä hengessä. Että sellaista sielunhoitoa.

SRK-lestadiolaisuus ei ole tehnyt tiliä itsensä kanssa 70-luvun tapahtumista. Hoitokokousruljanssissa mopo karkasi käsistä. Sen huomaa pelkästään jo silmailemällä 70-luvun Päivämiestä. Ihmisiä kutsuttiiin hoitokokouksiiin kaikkialla paikallisissa rauhanyhdistyksissä, ympäri maata. Menettelyjä arvostelleet tuomittiin väärähenkisiksi. Samanaikaisesti opetettiin pian tulevaa maailmanloppua. Puhuttiin yleisesti lopun ajoista.

Taustaa:

Matias Haukkala: Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi: näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta. Historian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.

Hoitokokous on väkivaltaa, ei sielunhoitoa

Hoitokokoukset pitää selvittää!

Keksityn henkiopin leiväminen

Hakomaja: Hoitokokoukset

Ruokanen, Miikka: Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus: Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen opilliset korostukset 1977–1979. Kirkon tutkimuslaitos. Sarja A, n:o 36. Tampere: Kirkon tutkimuslaitos, 1980.

Joonas Sillanpää: Leo Hartvaara, Suden uhrit. Kirjahylly-blogi, 30.12.2011.

1 kommentti

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, arkkipiispa, äitiys, ehkäisykielto, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, ihmisoikeudet, johtajat, kiellot, kirkko, lähihistoria, manipulointi, naisen asema, normit, painostaminen, rauhanyhdistys, retoriikka, romaani, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntien anteeksiantamus, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, YLE

SRK:n johtokunta teki hengelliseksi naamioitua puoluepoliittista työtä


SRK:lla on historiassaan murheellinen ja yhä kirjoittamaton luku sekaantumisesta maan puoluepolitiikkaan ja vaalipropagandaan naamioimalla sen uskonnolliseksi toiminnaksi.  Tämä toiminta käynnistyi välittömästi ns. pappishajaannuksen jälkeen, jolloin 2/3 herätysliikkeen teologeista oli erotettu tai itse jättänyt liikkeen.

FT Jarkko Vesikansa on tutkinut 1950-70-luvulla toimineen Suomalaisen Yhteiskunnan tuki ry. -nimisen oikeistolaisen, ulkoparlamentaarisen peitejärjestön toimintaa.

SRK:n johtokunta, erityisesti sen työvaliokunta, oli aktiivisesti hakenut ja ottanut vastaan tältä järjestöltä salaista rahoitusta. SRK:n pj Eino Vaherjoen ja pääsihteeri Eino Kimpimäen allekirjoittama rahanpyyntökirje täällä.

Sekä JarkkoVesikansan väitöskirja että keskustapuolueen historiaa koskeva tieteellinen tutkimus ovat osoittanet, että vanhoillislestadiolaista herätysliikettä käytettiin sen johtokunnan miesten toimesta välineenä poliittisessa agitaatiotyössä 1960-1970-luvulla. SRK:n johtokuntaan kuuluneet henkilöt anoivat ja saivat erikseen rahoitusta poliittiseen työhön, jota tehtiin hengelliseksi seuratoiminnaksi naamioituna.

SRK:n hankkima rahoitus, joka oli kaikkiaan määrältään varsin huomattava, tuli osittain suoraan puolueilta ja osittain äärioikeistolaiselta peitejärjestöltä (Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki ry). Kukaan ei tiedä SRK:n saaman poliittisen rahoituksen koko määrää.

Keskustapuolueen historiaa tutkinut FT Tytti Isohookana-Asunmaa käyttää lähteenään SRK:n pöytäkirjaa tekstissään.

”Lestadiolaisten ja keskustapuolueen yhteistyö oli molemminpuolista ja perustui paljolti henkilökohtaisiin yhteyksiin. Yhteistyöllä oli suuri merkitys erityisesti pohjoisen Suomen poliittisessa mielipiteen muodostuksessa.keskustan historia 5

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) puolelta pidettiin mieluiten yhteyksiä valtakunnan tason vaikuttajiin, ja [maalaisliiton puoluesihteeri] Silvola oli heidän kanssaan paljon tekemisessä. Vanhoillislestadiolaisten virallinen johto vältti kuitenkin politiikan tekoa. Molemmilla oli sama tavoite, säilyttää kansalaissopu ja maan itsenäisyys. Niinpä puoluerahoitusta ohjattiin vuonna 1965 keskustapuolueelle ”Pohjois-Suomen herätysliikkeen kautta”.

Toisaalta SRK:n johtokunnassa päätettiin vuonna 1965, että puolueilta voidaan vastaanottaa mahdollisia lahjoitusvaroja sellaisin ehdoin, että niillä tehdään puhtaasti sääntöjen mukaista evankeliumintyötä. Johtokunnassa todettiin, ettei ole tärkeää tietää mitään lahjoittajasta, mutta sen sijaan on tärkeää tietää lahjoittajan toivomus varojen käytöstä.

Rahoitusasiasta oli noussut keskustelua, kun Keski-Suomesta oli otettu yhteyttä.

Siellä (Keski-Suomessa) syntyi 28.2.1965 Raittiusyhdistys Neliapila. Sen tehtävänä oli työskennellä koko maassa ”ajallisen isänmaan hyväksi” korostaen ”varjelemisen välttämättömyyttä.”

Järjestön perustivat kansanedustaja Artturi Jämsén vaimonsa ja vaalipäällikkönsä (kannonkoskelaisen Aarne Kotilaisen) kanssa. – – Jämsenin oli määrä toimia yhdistyksen toimitusjohtajana, jonka alaisena eri puolilta maata oli 20 piiritason vastaavaa ja 360 toimimiestä. Jämséniä avustivat alavieskalaiset Olga ja Heikki Saari ja Eino Kimpimäki (LKP), joka keräsi puhujien joukkoa. Saari ja Kimpimäki kuten Jämsénkin kuuluivat myös SRK:n johtoon.

SRK ja Raittiusyhdistys Neliapila organisoituivat ”Operaatio Isänmaaksi”, jolla oli vuoden 1966 eduskuntavaaleissa käytössään runsaasti vaalirahaa. Toimintaa rahoitettiin Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki ry:n (säätiö) lahjarahoilla, joita SRK:n johtoanoi useana vuonna.  Vesikansa on laskenut summaan noin 660 500 euroksi. SYT puolestaan sai rahat osuustoiminnalta (Hankkija), suomalaiselta teollisuudelta kuten Suomen Kumitehtaalta ja Suomen Kaapeliteollisuudelta, pankeilta sekä vakuutuslaitoksilta Sampo, Pohja jne.

Yhdistyksellä oli myös erityisiä lähettejä. Sen johto antoi ”veljille” tehtäviä kirjoittaa asiasta lehtiin. Vuoden 1966 vaalien alla se lisäsi työvoimaansa kolmen kuukauden ajaksi. Myös SRK:n työvaliokunta päätti tuolloin, että ”kaikki miehet, joita saadaan matkoille, pidetään liikkeellä”.

Silvola muistelee puolueella olleen useita kymmeniä lestadiolaisia palkattuja matkapuhujia ja joitakin heränneitäkin. Suurin osa Lapin lestadiolaisista saarnamiehistä tunnustautui maalaisliittolaisiksi. Silvolan mukaan lestadiolaisia saarnamiehiä palkattiin mielellään 1960-luvulla puolueen matkapuhujiksi. He olivat yleensä erinomaisia puhujia.

SRK:n johto sai poliittiseen toimintaansa ulkopuolisia avustuksia, joita se itse anoi. Muun muassa 10.2.1965 lähetettiin avustusanomuksia – -.…SRK jakoi maan 14 apulähetysalueeseen ja oli valmistautunut työhön 300 saarnaajan ja 50 papin voimin. – – SRK sai lahjoituksia vuonna 1966 enemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa. Lisäksi samaan aikaan työtä teki Jämsénin järjestö. – – Jämsén selitti myöhemmin Kupiaiselle, että vanhoillislestadiolaisten keskuudessa oli tarkoitus kaksijakoistaa toimintaa. SRK:n rahat oli tarkoitus ohjata varsinaisesti seuratoimintaan. Jämsen loi siksi rinnasteisen katto-organisaation eri portaineen. Hän sanoi koonneen 52 piirien hoitajaa, 543 toimimiestä ja 4 360 neuvottua toimimiestä.

Raittiusyhdistys Neliapilan ensimmäisen vuoden toimintakertomuksen mukaan työ oli koskettanut noin 400 000 kansalaista ja siihen oli käytetty 5 766 työpäivää. Hän väitti toiminnan suorastaan ryöstäytyneen käsistä valtavan innostuksen myötä ja kertoi budjetin osoittaneen tämän vuoksi lopulta rahoitusvajetta.

Jämsénin järjestön työn laajuus tuli SRK:n johtomiesten tietoon ilmeisesti yllätyksenä. Sitä karsastettiin, koska Neliapila koettiin SRK:n kilpailijaorganisaatioksi. Vaikka Jämsén lienee kertomuksessaan liioitellut toiminnan laajuutta, se kuitenkin säikäytti SRK:n johtoa siksikin että siihen oli tullut mukaan myös helluntailaisia, evankelisia, rukoilevaisia ja heränneitä. Niinpä SRK:n johtokunnan mielestä ”asiassa oli hämärää”. Jämsén ei ollut uskaltanut käydä enää SRK:n johtokunnan kokouksissa pyynnöistä huolimatta ja jäi sitten vuonna 1969 kokonaan johtokunnasta pois.

Jämsénin saamien rahojen käyttöä selvitettiin pitkään mutta turhaan. SYT:n toiminnanjohtaja Kupiaisen mukaan varoja ei ollut käytetty sopimuksen mukaisesti. Kupiaista harmitti tilitysten viipyminen, sillä hän oli ohjannut yhdistykselle myös suuren määrän yksityisiä lahjoituksia.

SRK:n johtomiehille oli yllätys sekin, että Jämsénin toimintarahat oli järjestänyt SYT:n Kupiainen. Jämsén lienee saanut varoja muualtakin ja jakanut avustusrahaa vaalityöntekijöille varsin avokätisesti. SRK:n johto pyrki pian irtaantumaan hänen toimistaan ja vakuutti Kupiaiselle, että Jämsen hoitaa ”asiansa kuntoon”. Niin ei kuitenkaan käynyt. SYT ei koskaan saanut pyytämiään tilityksiä, ainoastaan Jämsenin selittelykirjeitä ja synnin anteeksipyynnön. SRK näyttää kierrättäneen vaalirahojaan mm. Jämsän opiston kautta.

Raittiusyhdistys Neliapila lakkautettiin vuonna 1970. Sen tilalle tuli Alvajärven Raittiusyhdistys. Sille siirtyivät myös Neliapilan varat. Yhdistyksen pöytäkirjat Jämsen sanoi haudanneensa maahan.”

Lähde: Tytti-Isohookana-Asunmaa, Maalaisliitto-Keskustan historia 5, s. 148-150.vesikansa

”Säätiö (SYT) oli avustanut vuoden 1962 eduskuntavaalien alla lestadiolaisten kommunisminvastaista valistustoimintaa maalaisliittolaisten kansanedustajien vetoomuksesta. Vuoden 1966 eduskuntavaalien alla lestadiolaisille kanavoitiin huomattavasti enemmän rahallista tukea, joka ohjattiin kenttätoimintaan lestadiolaisen Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen kautta. — Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Eino Vahervuori (po Vaherjoki) ja taloudenhoitaja sekä Päivämies-lehden päätoimittaja Eino Kimpimäki lähestyivät Kupiaista helmikuussa 1965, jolloin he korostivat, että voimistuva vasemmistolaisuus uhkasi kansallista vapauttamme ja porvarillista talousjärjestelmäämme. —

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen ja Raittiusyhdistys Neliapilan organisoimaan ”Operaatio isänmaahan ” upposi Jämsenin mukaan kaikkiaan peräti 460 600 markkaa (660 500 euroa).

Asenteet kiristyivät SYT:n päässä, kun Jämsen ei suostunut lähettämään selvitystä SYTn operaatiota varten antamien varojen käytöstä. — Kuitit ja tositteet Jämsen kertoi polttaneensa tupansa uunissa ”Suomen Marsalkan 100-vuostissyntymäpäivän viime minuuteilla tuhkaksi ja hajottaneensa tuhkan pellolleen, ”etteivät Jumalan valtakunnan vastustajat pääse veljieni ja sisarieni kimppuun ainakaan tämän asian ja taistelun vuoksi”. Jämsen anoi Kupiaiselta anteeksiantoa ja kertoi puhuneensa synnistään rippi-isälleen. –

Jämsenin salamyhkäisyyteen oli monia syitä. Mahdollisesti varoja käytettiin väärin tai sitten Jämsen halusi suojella rahalähteitään.

Supolle välittyi nimittäin tietoja, että amerikkalaiset olisivat rahoittaneet toimintaa. Tällaisia huhuja liikkui ilmeisesti jo aiemmin, sillä toimittaja Jukka Rislakki kertoo niiden saneen alkunsa, kun CIA:n rahoittamaa kulttuuriohjelmaa Helsingin nuorisofestivaaleilla johtanut Gloria Steinem väitti luovuttaneensa varoja ”suomalaisille ystäville käytettäväksi ”kommunisminvastaiseen työhön”. Rahojen saajiksi Steinem väitti kahta nuorta poliitikkoa, sosiaalidemokraattia ja kokoomuslaista, mutta myös lestadiolaiset kietoutuivat hänen mukaansa kuvioon.”

Jarkko Vesikansa: Salainen sisällissota. Työnantajien ja porvarien taistelu kommunismia vastaan kylmän sodan Suomessa. Väitöskirja. Otava. S. 247-248.

Erkki Reinikainen:

VASTINE KESKUSTELUUN SRK:N SAAMISTA LAHJOITUSVAROISTA
(otteita Päivämiehessä 23.11.1983 julkaistusta selostuksesta)

”Apulaisoikeuskansleri 12.10.-83 vastasi kanteluun: asiassa ei ole ilmennyt mitään sellaista, mikä vaatisi oikeuskanslerin puuttumista asiaan. Toisin sanoen ei ole ollut kysymys pimeistä rahoista eikä lainvastaisuuksista.”

”Tutkinnassa on käynyt ilmi, että SRK on saanut Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -nimiseltä säätiöltä kaksi rahalahjoitusta, ensimmäisen vuosien 1961 ja 62 vaihteessa ja toisen vuoden -66 alussa. Säätiö on puolestaan saanut varat suomalaisilta yrityksiltä. Säätiölle on toimitettu tilitykset.”

”Mitä sen sijaan tulee säätiön antamiin rahalahjoituksiin niiltä osin kuin lahjoituksen saajana on ollut joku muu kuin SRK, totean, että säätiö ei ole esittänyt mitään vaatimuksia asiassa.”

”SRK on saanut laillisia lahjoitusvaroja evankeliumin työhön ilman minkäänlaisia vaatimuksia. Nämä lahjoitukset on annettu ja käytetty KAIKKI seuratoiminnan määrälliseen lisäämiseen.”

”SRK:n saamia varoja ei tullut käyttää polittisiin tarkoituksiin, vaan evankeliumin työhön. Se, että eräitä kilometrikorvauksia tai VASTAAVIA oli vuosien -61 -62 vaihteessa maksettu, ei tietenkään ollut oikein. Tämä virhe oli todettu jo silloin kuten nyt on ilmennyt. Johtokunta ei ole missään vaiheessa hyväksynyt rahojen antamista minkäälaiseen poliittiseen tarkoitukseen. Seurapuheissa ei puhuttu mitään puoluetta vastaan tai minkään puolueen puolesta. Kehoitettiin vain äänestämään…”

”…Tällaisia pimeitä rahoja ei ole ollut. Kuitenkin keskusteluissa myöhemmin todettiin, ettei olisi pitänyt ottaa ko. lahjoitusvaroja vastaan evankeliumin työhön käytettäväksi äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi.”

”… etenkin, kun SRK:n ulkopuolelta eräiden henkilöiden keskuudessa ilmeni tässä yhteydessä sellaista, jota SRK:n työvaliokunta ja johtokunta eivät voineet hyväksyä. Tämä asia hoidettiin uskoon liittyvänä asiana, ei laittomuutena, jota se ei ollut.”

”Johtokunnan kokous helmikuussa -71 oli täysin yksimielinen siitä, ettei mitään laittomuutta ollut tapahtunut. Mutta samalla ne, jotka olivat olleet aktiivisesti mukana varojen hankinnassa SRK:lle totesivat, että tämä olisi saanut jäädä tekemättä. Asia tuli heidän kohdallaan korjatuksi.”

”Annoin selostuksen Ruukissa 3.7.1971. Vuosikokous hyväksyi yksimielisesti toimenpiteet.”

Päivämies 23.11.1983 n:o 47 s. 3.

Poliittinen toiminta oli SRK:n tietoinen valinta

SRK:n johtokunta valitsi 1960-luvulla, pappishajaannuksen jälkeen, puoluepoliittisen toiminnan osaksi herätysliikkeen toimintaa, tietoisesti.

Yhdistyksen talous oli silloinkin vankka, eikä se olisi tarvinnut poliittista rahoitusta hengelliseen toimintaansa.  Suomi 24:ssä on julkaistu erään nimimerkin laskelma lahjoitusvarojen suhteellisen vähäisestä merkityksestä SRK:n silloisessa kokonaisbudjetissa.

SRK:n KAIKKI tulot (kolehdit, lahjoitukset, kirjamyynnit, lehtitulot yms.) olivat kirjanpidon mukaan vuonna 1961 kaikkiaan 50 598 722 markkaa (nykyrahassa 917 000 euroa), vuonna 1962 50 717 583 markkaa (nykyrahassa 879 000 euroa) ja 1966 907 063 markkaa (nykyrahassa 1 314 000 euroa).

Lahjoituksia SRK sai vuonna 1962 yhteensä noin 8 200 000 markkaa (nykyrahassa 149 000 euroa). Tulot olivat kyseisenä vuonna 945 000 markkaa (17 200 euroa) menoja suuremmat. Esimerkiksi vuoden 1965-66 SYT:n antama lahjoitussumma on tämän päivän rahassa 217 400 euroa.

SRK ei siis ollut hengellisessä toiminnassaan riippuvainen ulkopuolisesta lahjarahoituksesta. Taloudellisista syistä sen ei siis olisi ollut pakko ylipäätään mennä mukaan tekemään seuroissa politiikkaa. Menettelyä ei voi taloudellisilla syillä perustella. Syyt olivat selvästi puoluepoliittiset, siis valtapoliittiset.

Ulkopuolisen rahoituksen merkitystä maakuntaa kiertäneiden puhujien kustannusten kattamisessa ei voida kiistää. Rahoilla voitiin lisätä vaalien edellä puoluepropagandan tekijöiden ja kansalle suunnattujen oikeistoa ja maalaisliitot/keskustaa kannattavien hartaustilaisuuksien määrää.

Lisää aiheesta:

Mauri Kinnunen: SYT:n salainen sisällissota kommunismia vastaan. Makkerin blogi 7.12.2014.

SRK.n kerjuukirje SYT:lle 12.2.1965 (Laestadianleaks-blogi)

Puhujan kirje puhujille vuonna 1974

Päivämiehen vastine sivuutti kirjeen asiasisällön

Lestadiolaisuuden poliittinen valta tutkimuksen kohteeksi (Lapin yliopiston tutkimushanke 2010-2012)

In English

Tutkimushankkeen blogi Laestadian-ism

Jaakko Antila:  ”Politiikka on kirkossa” : Keskustapuolueen kirkkopoliittisten tavoitteiden muotoutuminen vuosina 1966–1978. Väitöskirjatiedote.

9 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, historia, johtajat, johtokunta, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, politiikka, rahoitus, vallankäyttö, yhteisö

Keksityn henkiopin leviäminen


Nimimerkki Heino, hoitokokousten aikaan rauhanyhdistyksestä erotettu vl-puhuja, osoittaa tarkkanäköisessä kirjoituksessaan (Suomi 24, 16.8.2007) , että SRK:n henkioppi oli nähtävästi alkuaan maallikkosaarnaaja Heikki Saaren keksintö, jota hän ja sittemmin muutkin SRK:n johtokunnan jäsenet alkoivat käyttää ensin toinen toisiaan vastaan sisäisessä valtataistelussa. Sittemmin he saattoivat sillä koko maan ja myös Amerikan siionin sekaisin.

Heino kirjoitti:

Paavali nuhteli Galatian uskovia ja muistutti siitä, miten he ovat Pyhän Hengen saaneet:

Gal. 3: 2

”Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin? Turhaanko tämä kaikki on tullut teidän osaksenne? Tuskinpa vain. Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin?”

Paavali muistuttaa uskovia, että kaikissa ihmisopeissa vaikuttaa sielunvihollisen henki, joissakin kohdin hän nimittää tätä henkeä maailman hengeksi: 1 Kor. 2:12 ”Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille. Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla.”

Tämän takia Johannes kehottaa tutkimaan kaikki opetus, onko opetus ihmisestä lähtöisin vai Jumalasta: 1 Joh. 4: 1 ”Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.”

Jeesuksella ja apostoleilla ei ollut henkioppia! Ei, vaikka he tämän maailman hengistä puhuivatkin ja osoittivat, mikä oppi on Jumalan Pyhän Hengen ilmoittamaa, mikä ihmisistä lähtöisin. esim. Samariassa Jeesus ei teettänyt opetuslapsillaan parannusta, vaikka nuhtelikin heitä lihallisesta ajattelusta.

Kun minua Heikki Saari nuhteli väärästä hengestä, niin kysyi häneltä: ”Miten minä olen tätä väärää henkeä tehnyt?” Kun hän ei tähän osannut vastata, sanoi: ”Olet imenyt sen äidinmaidosta!”

Soitin SRK pääsihteerille Einari Lepistölle ja pyysin, että saan tulla hänen luonaan käymään ja hän selvittäisi tätä henkiparannusta, että osaisin tehdä oikean parannuksen.

Puhuin Uudellakadulla, ”pommisuojassa” varmaan yli kaksi tuntia Einarin kanssa henkiopista. Mitään selvyyttä, eikä yhtään raamatullista perustaa henkiopille löytynyt.

Einari neuvoi: ”Älä mieti mitä henkiparannus on, en minäkään miettinyt, kun pappiseriseuran aikana Heikki Saari ja toinen puhuja vei minut sakastiin ja Heikki nuhteli: ”Sinussa on väärähenki”. Väärähenki ilmeni siinä, kun olin käyttänyt liian kiivaan puheenvuoron. Uskoin Saarta vaikken ymmärtänytkään, enkä ole sitä enempi miettinyt”.

Kysyin Einarilta: ”Eikö mieleesi juolahtanut, että olisit mennyt kokoukseen ja pyytänyt liian kiivasta puhettasi niiltä anteeksi [niiltä], joille puhuit kiivaasti. Sakastissa Heikki Saari saarnasi vääränhengen anteeksi, jota et yhtään ymmärtänyt”.

Keskustelumme tuloksena totesin Lepistölle: ”Olen entistä sekavampi, vaan et ymmärrä sinäkään”.

Kaikki me ihmiset teemme syntiä, eli rikomme Jumalan pyhän tahdon. Jeesus on meidän syntimme sovittanut ja kun me tämän uskomme, saamme Jeesuksen sovintotyön kautta olla vapaat, eli Jumalan Lapset.

 Miksi SRK:n johtokunta kieltäytyi julkistamasta Saaren toimintaa?

Hoitokokousten vallankäytön syistä on moni sen ajan SRK:n johtokuntaa läheltä seurannut todennut että yksi syy oli SRK:n johtokunnassa käynnissä ollut valtataistelu. Vallasta taistelivat tuolloin maallikkopuhujat Heikki Saari ja Erkki Reinikainen. Valtataistelu oli alkanut jo pappishajaannuksen aikaan, jossa Heikki Saari jo oli ollut aktiivinen ”puhdistaja”. Mutta valtataistelu jatkui edelleen pienentyneessä SRK:ssa pappishajaannuksen myrskyn laannuttua 1960-luvulla ja siiryttäessä 1970-luvulle.

Saari oli taustaltaan koulujakäymätön kulkukauppias, mutta puhujana ja opillisen kiemuroiden kehittelijänä hän on ollut selvästi innovatiivinen ja mielikuvitusrikas persoona. Hän oli lisäksi saarnaajana tavallisen kansan suursuosikki, vangitsevan karismaattinen puhuja, tunnettu tunteisiin vetoavista ja runsaasti väkivaltaisia kuvia sisältäneistä saarnoistaan. Hänestä tuli tunnettu myös tiukan hoitokokouskurin käyttäjänä, joka oli aloittanut henkiopin leimaamalla lähipiirissään toimivia uskovaisia väärähenkisiksi. Tätä erottelua hän oli harrastanut jo papishajaannuksenyhteydessä 1960-luvulla.

Saari oli myös tunnettu kaunaisesta suhtautumisestaan akateemisesti koulutettuja ihmisiä kohtaan, samoin teknologiaa kohtaan tuntemastaan ennakkoluuloisuudesta  ja muihin ihmisiin kohdistuvasta kontrollin- ja vallanhalustaan. Häneen liittyvät kuvaukset viittaavat nykyään paljon esillä olevaan narsistiseen persoonallisuuteen.

Lopulta henkioppi kääntyi häntä itseäänkin vastaan ja hän joutui itse SRK:n johtokunnassa hoidettavaksi ”lihalla hoitamisesta”. Tämä tosin tapahtui vasta 1970-luvun lopussa, jolloin laajat hoitokokouskierrokset koko maan rauhanyhdistyksissä olivat velloneet jo vuosien ajan.

Tappion kärsineen Saaren sanotaan olleen valmis laajaankin kenttäkierrokseen väärien hoitamistensa korjaamiseksi, mutta SRK:n johtokunta estäneen sen, koska sen pelättiin herättävän ”tarpeetonta levottomuutta ja ihmettelyä uskovaisten keskuudessa”.  Olisi syntynyt lisää kysymyksiä ylipäänsä hoitokokousten hyväksyttävyydestä.

Tästä voidaan päätellä, että SRK:n johtokunta halusi 1979 salata tavallisilta uskovaisilta sen, että henkiopin takana oli  ei yksin Heikki Saari, vaan suurempi ryhmä SRK:n johtokkunnasta. Johtokunnan sisällä vallinnut valtataistelu haluttiin salata. Jos tämä olisi paljastunut, se olisi voinut horjuttaa vl-kansan luottamusta SRK:n  johtomiehiin. Hoitokokouksethan jatkuivat vielä joitakin vuosia tämänkin jälkeen ja alkoivat laimentua vasta 1980-luvun puoliväliin tultaessa.

Vai halusiko SRK:n johtokunta hyödyntää Saaren työn hedelmät, eli pitää hoitokokousten mankelissa syntynyt pelokas ja kuuliainen joukko edelleen sellaisena? Joka tapauksessa SRK:n johtokunta ei rohjennut myöntää julkisesti kaikille, että hoitokokoukset kokonaisuudessaan olivatkin silkka erehdys, paha sotku jonka SRK:n johtokunta päästi valloilleen, koska johdosta ei löytynyt ryhtiä pysäyttää Heikki Saaren toimintaa ajoissa.

Tällainen avoimuus olisi voinut herättää riviuskovaisissa kysymyksiä SRK:n  johtokunnan toiminnasta kaiken kaikkiaan.

Puhujainkokouksesssa joulukuussa 2008 käsiteltiin hoitokokouksia Olavi Voittosen alustuksessa ja sitä seuranneessa keskustelussa. Hoitokokousajasta muotoiltiin julkisuuteen  puhujainkokouksen lausuma, että 1970-luku oli herätysliikkeessä  ”rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”, mitä voi pitää tosiasioiden valossa varsin absurdina määritelmänä.

SRK:n puhujat ja johtokunta totesivat lisäksi, että hoitokokousten aikaan siionissa vaikutti ”uudenheräyksen oppi”. Tällä on viitattu Heikki Saaren omaan henkilöhistoriaan, hänhän tiettävästi oli toiminut 30-40-luvulla uudenheräyksen piirissä. Tällä lausumalla SRK:n nykyinen johtokunta on pyrkinyt pesemään omat ja silloisten johtokunnan jäsenten kädet ja kuittaamaan tapahtuneen kohdistamalla vastuun yhteen yksittäiseen henkilöön. Myös tämä on paitsi epäuskottavaa myös täysi mahdottomuus, ottaen huomioon tosiasialliset tapahtumat ja SRK:n osuuden niissä.

Toisin sanoen, SRK:n johtokunnassa ei yhä vieläkään ole löytynyt kypsyyttä eikä selkärankaa kantaa sille kuuluvaa vastuuta tapahtuneesta.

*    *     *

Lisää aiheesta:

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

Matias Haukkala: Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi: näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta. Historian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.

Vuokko Ilola: Hoitokokoukset pitää selvittää

Taneli Kylätasku: ”Hoitokokousten” kipu tuntuu yhä, Kotimaa 3.2.2006. (Admatan laatima referaatti Hakomajassa.)

Arkkipiispa Mikko Juva 1979

SRK:n tie 1960-luvulta hoitokokouksiin

Mauri Kinnunen: Kipupisteet kohdattava avoimesti

Syntisin silmin, dokumentti hoitokokouksista (1981)

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, epäily, epäilykset, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, hajaannukset, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, SRK ry., totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö

SRK:n tie 1960-luvulta hoitokokouksiin


VL-liikkeessä oli alkanut vakava skisma, joka oli kehittynyt 60-luvun puolivälistä alkaen. Siis melko pian pappishajaannuksesta selvittyä.

Em. sisäisen skisman aiheutti toisaalta se, että eräät SRK:n johtokuntaan kuuluneet henkilöt olivat anoneet rahoitusta salaiselta, äärioikeistolaiselta poliittiselta järjestöltä nimeltään Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki ry. Maanalaisena toimineen ja suuryritysten rahoittaman  järjestön tarkoituksena oli ajaa osa maan laillisista puolueista, nimittäin vasemmisto ja samoin ammattiyhdistysliike, sivuraiteelle maan politiikassa.

SRK:n työvaliokuntaan kuuluneet miehet anoivat useampaan otteeseen ja saivat useita satoja tuhansia silloisia markkoja varoja SYT:ltä. He käyttivät ne maalaisliiton/keskustapuolueen kansanedustajaehdokkaiden vaalityöhön SRK:n järjestämien lähetysseurojen yhteydessä.

SRK:n puheenjohtajan ja pääsihteerin allekirjoittama anomuskirje SYT:lle rahoituksen saamiseksi seuraavien vaalien aikaan tehtävään poliittisen työhön on julkaistu Internetissä, Laestadianleaks-blogissa.

Tämänkaltainen toiminta oli tietysti laitonta, olihan se vastoin järjestön tarkoitusta ja tapahtui ilman jäsenistön päätöstä asiasta, ohitse kirjanpidon. Edes kaikki SRK:n johtokunnan jäsenet eivät olleet tietoisia näistä manöövereistä.

Toisen skisman SRK:n sisällä aiheutti eräs johtavan auktoriteettiaseman ja vankan maineen herätysliikkeessä saanut vanha maallikkosaarnaaja. Hän oli mieleltään nykykäsityksen mukaan lähinnä narsistinen psykopaatti, minkä seikan kaikki hänen lähipiirissään toimineet tulivat väistämättä tietämään kokemuksensa kautta.

Psykopaattisen ja rajattomaan vallanhaluun johtaneen häiriön saattoi aiheuttaa mahdollisesti hänen karu henkilökohtainen taustansa, johon en tässä voi kuitenkaan tarkemmin puuttua. Tästä psykopaattisuus-ominaisuudesta oli hänen lähipiirinsä joutunut kärsimään vuosikausia.

Tämä mies, joka oli vuosikymmeniä yksi vl-liikkeen tunnetuimpia saarnaajia, pyrki ja pääsi kontrolloimaan yhä hallitsevammin liikkeen opinkäsitystä. On tunnettua, että psykopatiaan liittyy voimakas itsekorostus ja vallanhalu. Psykopaattisen luonnehäiriön tapaan hän onnistui ”vakuuttamaan” lähipiirinsä, taitavasti eri keinoin. Hän oli puhujanlahjoiltaan maineikas, kielenkäytöltään monta kertaa karkea ja tyyliltään tunteisiin vetoavan suggestiivinen.

Saarnamies saavutti riviuskovaisten keskuudessa suosion ja maineen, joka silminnähden hiveli hänen omaa turhamaista mieltään. Narsistien tapaan hänen psyykensä ei sietänyt vähääkään arvostelua. Tämän todettiin monta kertaa jopa aivan arkipäiväisissäkin asioissa. Jo varhain nähtiin, että hän käänsi omaan toimintaansa liittyneen arvostelun mielellään Raamattuun tai ”jumalanvaltakuntaan” liittyväksi arvosteluksi. Tällä aseella hänen onnistui vaientaa monet, jotka olisivat halunneet kyseenalaistaa hänen menettelytapansa.

Tilanne johti herätysliikkeen johdon tasolla lopulta siihen, että SRK:n johtokunta sai luvan julkistaa vain hänen määrittelemiään kantoja. Liikkeen opinmäärittelystä päättävissä ”puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksissa” hänen auktoriteettinsa käytännössä määritteli sen, millainen päätös muotoillaan. Usein hän toimi itse alustajana ko. tilaisuudessa, tai alustajan esitys oli hänen tarkistamansa, hänen ”käsiensä kautta” kulkenut.

Lopulta oltiin tilanteessa, että SRK:n johto ei rohjennut tehdä mitään opin kohtiin liittyviä tulkintoja vastoin hänen kantaansa. SRK:n johtokunnalla ei kenelläkään ollut rohkeutta syrjäyttää häntä. Jos sitä olisi yritetty, sen mahdolliset seuraamukset tavallisten uskovaisten massan keskuudessa ja paikallisissa rauhanyhdistyksissä pelottivat SRK:ta.

Lopulta hänen itsekeskeinen ja kaikkea ja kaikkia ihmisiä kontrolloimaan pyrkivä sairas mielensä johti opintulkinnassa SRK:n järjestämiin hoitokokouksiin ympäri maan rauhanyhdistyksiä. On ilmeistä, että SRK:n johtokunnassa päädyttiin varmistamaan koko joukon ehdoton kuuliaisuus tällä menettelyllä.  SRK:n koko johtokunta kokonaisuudessaan tietysti kantaa vastuun hoitokokouksista, joskin niiden arkkitehti lienee ko. saarnaaja. Tässä kohtaa hänen persoonallisuutensa piirteet vertautuvat selvästi esim. toisen narsistin, Generalissimus Stalinin persoonallisuus.

Vuosia kestäneet hoitokokoukset kaikkialla maassa

Tämän jälkeen raivokas raatelu pyörähti käyntiin paikallistasolla rauhanyhdistyksissä. Pikkukylissä, kirkonkylien keskustoissa ja kaupungeissa. Pohjoisessa varsinkin.

Ihmisten mustimmat puolet nousivat esiin ja niitä kokouskäytäntö ruokki halukkaasti. Näissä kokouksissa paikalliset pikkuriidat ja erimielisyydet sekä satunnaiset ihmisten ”kemioiden” yhteensopimattomuudet kasvatettiin suuriksi opillisiksi kiistoiksi. Tavallisten ihmisten väliset persoonallisuuserot leimattiin erilaisilla keksityillä henkiopeilla mikä miksikin.

Yksi hämmästelyn aihe on sekin, mistä syystä näitä kokouksia pidettiin lukittujen ovien takana ja myöhäisinä yön tunteina. Jo tämä seikka kertoo siitä, että normaalista hengellisyydestä ei ollut kyse. Seurakunnista tuli vuosien mittaan useita kyselyitä näistä toimista rauhanyhdistyksissä piispalle (Hannes Leinoselle) Ouluun ja arkkipiispalle saakka.

Tavallisia uskovaisia ihmisiä erotettiin täysin syyttä rauhanyhdistyksestä ja uskovaisten keskinäisestä rakkaudesta, ts. eristettiin tutusta sosiaalisesta yhteisöstä, jossa ko. henkilö oli koko elämänsä elänyt. Tilanne muistuttaa jälleen yksinvaltiaitten maallisten hallitsijoiden puhdistustoimia. Niissä ihmiseltä saatetaan riistää henki teloituksissa ja vankileireillä. SRK:n hoitokokouksissa vietiin ikuisen elämän toivo uskovaiselta ihmiseltä, joka uskoo saavuttavansa taivaspaikan vain ry:n piirissä eläen.

Tämä on tärkeä ymmärtää kun kysymme: miksi tavalliset uskovaiset selväjärkiset ihmiset saattoivat hyväksyä hoitokokousten mielivallan. Vastaus on, että he luottivat johtajiinsa.

Käytännössä näitä usein hyvinkin ikääntyneitä uskovaisia ihmisiä nöyryytettiin hoitokokouksessa loukkaavin tavoin. Heille ei annettu syntejä anteeksi tilaisuudessa. Heiltä kylmästi kiellettiin evankeliumi, vaikka he anteeksi pyytelivät. Tälle ei voi löytää Raamatusta perustelua.

Heitä lakattiin tervehtimästä heille tärkeällä, tutulla keskinäisen yhteenkuuluvuuden ja Jumalan lapseuden tunnustavalla tervehdyksellä. Myös kiellettiin ketään uskovaista olemasta missään tekemisissä tällaisten erotettujen, ns. ”sidottujen” kanssa.

Nämä ihmisiä psyykkisesti järkyttäneet, häpeälliset menettelyt merkitsivät tosiasiassa pitkäaikaista ihmisten kiusaamista. Ihmiset olivat epätietoisia ja peloissaan. Peloissaan, varmistaakseen etteivät joutuisi silmätikuksi, kymmenissä rauhanyhdistyksissä kävivät kaikki vl-yhteisön jäsenet vaarista koululaiseen saakka tekemässä julkirippiä seurakunnan edessä. Tämä rippi piti toteuttaa tietyin kaavamaisin sanamuodoin.

Raamatun mukaan vain synti erottaa ihmisen Jumalasta. Näin myös yhteisön tasolla voivat seuraamukset olla järkyttävät. On tosiasia, että muutamien ihmisten keskinäinen vallankäyttö, tosiasioiden salailu, tietyn avainhenkilön psyykkinen tasapainottomuus ja sairaalloinen kontrollin- ja vallanhalu saivat yhdessä aikaan suunnatonta tuhoa perinteellisessä, vakaassa herätysliikkeessä. Kun näille ”pahan voimille” ei ollut riittävän vankan Raamatun tuntemuksen ja arvovallan omaavaa vastavoimaa, joka olisi asioihin puuttunut ajallaan.

Rehellistä ja raitista yritystä asioihin puuttumiseen tiedetään tosin tapahtuneen. SRK:n johtokunnassa oli ainakin yksi, joka nosti aika ajoin esille vakavassa mielessä näitä ristiriitaisia kysymyksiä. Samoin eräissä puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksissa nähtiin pieniä yrityksiä torjua ennalta tiedetty jyräävä lakihenkinen kanta. Tässä kuitenkin epäonnistuttiin. Yrittely jäi liian heikoksi ja hävisi ”henkien taistelun”.

Tiedetään, että oli yksi yksityiskohta jossa tämä jyräävä lakihenkinen kanta joutui väistymään. Se tapahtui vuonna 1983 ns. koulutelevisiokysymyksessä. Silloinen, muutamaa vuotta aikaisemmin tehdyn ehdottoman kieltopäätöksen ns. peruutuspäätös herätti rauhanyhdistysten johtokunnissa sekä suurta hämmennystä että helpottuneisuutta. Tämä peruutuspäätös kuitenkin vaiettiin ja sivuutettiin hiljaisuudessa.

Kuten herätysliikkeen pitkäaikainen saarnaaja ja SRK:n johtokunnassa kauan toiminut Erkki Reinikainen on todennut vuonna 1987, hoitokokousajat olivat vanhoillislestadiolaisuudessa ”joukkohysterian” aikaa.

Reinikaisen kanta ei siis tue SRK:n nykyisen puheenjohtajan Olavi Voittosen ja pääsihteerin Aimo Hautamäen esittämää selitystä siitä että hoitokokousten syynä olisi ollut ”yhteiskunnan maallistuminen”.  Samaa selitystä on myös Seppo Lohi yrittänyt tarjoilla.

Todellinen syy oli SRK:n sisäinen valtapeli, jossa yhtenä tekijänä oli yritys salata oikeistolaiselta Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki ry:ltä anottujen varojen hankinta ja käyttö poliittiseen vaalityöhän seuratoiminnan yhteydessä.  Samoin yhtenä tekijä oli SRK:n johtokunnassa yhden saarnaajan auktoriteettiasemaan liittynyt kriisi.

Heikki Saaren toiminnasta

Heikki Saaren opillisista käsityksistä saa hyvän yleiskuvan kun lukee puhujainkokouksen keskustelupöytäkirjaa v. 1960. Silloin oli ns. pappiseriseuran aika. Keskustelu äänitettiin kokoustilanteessa ja litteroitiin.

Kun Heikki Saaren puheenvuoroja lukee , niin huomaa, että hänellä oli perin kummallisia käsityksiä mm. siitä, miksi lähetystyötä ei pidä tehdä. Hän perusteli siitä luopumista mm. sillä että Herran henki todellakin ”lepäsi pohjan maalla”. Hän oli rakennellut kuvion jolla tuo outo ja hassu oppi kytkeytyi ovelasti myös vl-seurakuntaoppiin. Oppi ja opit olivat ja ovat edelleenkin selvästikin fundamentalistisia eikä niillä ole tietenkään minkäälaista kristinopillista perustaa. Valitettavasti niistä tuli hoitokokousten kautta kovin tunnettuja ja yleisiä liikkeessä. Monet kantavat niitä yhä vieläkin. Näistä ei uskalleta myöskään vieläkään kriittisesti keskustella, koska edelleen pelätään uutta hajaannusta.

Saari matkusti vaimoineen vuonna 1973 Amerikkaan. Siellä hän toimi niin jyrkästi ja taitamattomasti henkioppeineen, että siellä kyteneet vl:ien sisäiset ristiriidat repesivät avoimeksi eriseuraksi 1973.

Myöhemmin amerikkalaiset vl:t ovat olleet pahoillaan siitä, että SRK lähetti silloin paikalle  juuri Heikki Saaren yksinään selvittelemään heidän asioitaan. Monien näkemys on ollut, että HS:n vallanhaluinen ja taitamaton tyyli ”poikki ja pinoon”, oli vakava virhe. Eriseura olisi jäänyt paljon pienemmäksi tai sitä ei olisi ehkä syntynyt ollenkaan, jos asioita olisi hoidettu terveemmällä otteella.

Maallikkosaarnaaja Ville Suutari henkiopista

Nimimerkki Heino, hoitokokousvuosina erotettu puhuja, kirjoitti Suomi 24:ssä 22.3.2006 ns. henkiopista:  

”Keskustelin vaimoni isän Ville Suutarin kanssa ns. hengistä ja kysyin: ’Miksi nämä ”Väärät – Henget” eivät tartu teihin työvaliokunnan jäseniin ja muihin päähoitajiin? Hän vastasi: ’Jos työvaliokunnan jäsenillä teetettäisiin parannusta hengistä, niin kukaan ei enää uskoisi työvaliokunnan kykyä erottaa vääriä henkiä. Uskovat sanoisivat: ”teissä itsessä on väärähenki ja siksi epäilette, että henki on meissä” ’.

Tämä osoittaa, että henkioppi oli maallikkopuhujien SRK:n johtokunnassa keksimä temppu, jonka varassa kymmenet tuhannet uskovaiset juoksivat vuodesta toiseen hoitokokouksissa ja alistuivat nöyryyttäviin julkirippeihin – asiasta jota ei todellisuudessa ollut olemassakaan.

Ville Suutari oli yksi 1960–80-lukujen kuuluisimpia maallikkopuhujia ja kova hoitomies. Hän oli alkuaan maataloissa töissä kierrellyt renki, toisin sanoen hän oli hyvin vaatimattomista oloista kotoisin. […] Eräässä maatalossa töissä ollessaan hän sai parannuksen armon. Parannuksen tehtyään hänestä sukeutui voimakkaita sanoja käyttävä maallikkosaarnaaja ja lopulta hänet valittiin SRK:n johtokuntaankin. 1970-luvulla hän piti Oulun seudulla [ …] hoitokokouksia. [Alkuperäisestä tekstistä poistettu viestin kannalta tarpeettomia sanoja. – Blogin toimitus 31.7.2013]

*           *            *

(Kirjoittaja: Anonyymi.)

*           *            *

Lisää aiheesta:

A-A. Tami: Henkioppi ja muita hoitokokousten harhaoppeja

SRK:n johtokunta teki hengelliseksi naamioitua puoluepoliittista työtä

SRK:n johto anoi rahoitusta vaalityöhön SYT ry:ltä 1965

Laestadianleaks-blogi  

Matias Haukkala: Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi: näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta. Historian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.

(Tuomas Lohi:) Kahdeksan hoitokokousvuotta Haapajärven ry:llä

Janne Metsänheimo: Synteihin sidotut: hoitokokousten opillinen perusta 1960-70-lukujen vanhoillislestadiolaisuudessa. Oulun yliopisto, Historiatieteet. Aate- ja oppihistorian pro gradu -tutkielma, 2016.

Rovasti Sillanpään kirje: SRK-lestadiolaisuuden tila 1977

Kerro tutkijoille hoitokokouksista – tutkimus käynnistymässä Lapin yliopistossa

Kommentteja hoitokokouksista: sitaattikooste julkisuudessa esitetyistä arvioista 

Suden uhrit – Matkalippu helvettiin

Syntisin silmin – TV-dokumentti hoitokokouksista.

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

Järkyttävintä toimittajan uralla: kollektiivin pelko mursi perhesiteet

11 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, historia, hoitokokoukset, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, painostaminen, politiikka, rahoitus, retoriikka, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö