Avainsana-arkisto: häpeä

Vapaaksi häpeästä ja pelosta


Kotona on valtavasti työtä: 15 hengen pyykit pestävänä, ruokaa laitettavana, nuorempia sisaruksia hoivattavana. Kolmimetrisen pirtinpöydän ympäristö on imuroitava kahdesti päivässä, jotta lasten pudottelemat ruokapalat ja leivänmurut eivät jää kulkeutumaan sieltä ympäri huushollia.

Äiti – hän ei selvinnyt yksin taloudenpidon taakasta.

– Minun kuului auttaa häntä.  Tosiasiassa moni lestadiolaisperheen lapsikatraan alkupäähän syntynyt lestadiolaistyttö menettää lapsuutensa ja nuoruutensa raatamalla sisarustensa hyväksi. Tyttäristä vanhin joutuu varaäidin rooliin. Eikä siinä kysytä, haluaako hän sitä. Eikä sitä, onko se hänelle hyväksi.

Lapsena koettu väkivalta ja tuomitseva asennoituminen heräävään seksuaalisuuteen jättivät nuoreen syvän häpeän kokemuksen.

Lopulta, voimien loppuminen olikin parasta, mitä Marjolle on koskaan tapahtunut.

Lisääntymisvelvoite ja ehkäisykielto ovat tyypillinen uskonopin piirre monissa jyrkän konservatiivisissa uskonlahkoissa. Kuvan 13-lapsinen perhe kuuluu Yhdysvalloissa vaikuttavaan kristilliseen Quiverfull-uskonlahkoon.

Häpeän kokemus kietoutui Marjon mieleen jo lapsena

Vanhoillislestadiolaisen yhteisön tarkoin varjellut tabut ja väkivaltainen Lue koko artikkeli…

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): ehkäisykielto, eroaminen uskosta, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, kontrollointi, lapsuus, mielenterveys, naisen asema, normit, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, suurperhe, syyllisyys, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, vapaus, väkivalta

Häpeästä rohkeuteen?


Olen ollut nyt parisen vuotta ulkona liikkeestä. Kun on elänyt ikänsä kiinnikasvaneena yhteisöön, heimoon joka ei sitten enää tunnukaan omalta, ja samalla hyljeksii, mieli joutuu myllerrykseen. Tämäkö on minä? Olen vääränlainen, ja erillään. Häpeä siitä on yllättänyt minut. Häpeä musertaa.Person_4_BBBB

Haluan päästä irti, ja samalla haluan kuulua johonkin. Mutta minne.

Muutos itsessä oli alkanut jo aika varhain. Paljon aiemmin kuin sitten sen itse tajusin. Oivalsin … Lue koko artikkeli…

6 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, häpeä, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, mielenterveys, nuoret, painostaminen, perhe, sielu, suru, syrjintä, uskon jättäminen, vallankäyttö, yhteisö, yksilöllisyys, yksinäisyys

Perheenäiti: Tunnen itseni höynäytetyksi


Synnytin ja imetin ja synnytin ja imetin ja taas synnytin ja imetin ja vielä. Ja taas makaamassa osastolla uupuneena. Muutamassa vuodessa oli tapahtunut jotain merkillistä…Yhtäkkiä sainkin yhteisön piiristä ohjeeksi käyttää ehkäisyä, terveydellisistä syistä!  – Uskovainen äiti. (Kotimaa24 17.1.2014.)

Päivämies

Hänninen_Ehkäisy_Päivämies_2012

Syntyvyyden sääntelemättömyys on Raamatun luomiskertomuksen ja ensimmäisen uskonkappaleen pohjalta nouseva uskonkuuliaisuuden asia. Opillisia asioita ei voi muuttaa. – Puhuja, teologian ja filosofian maisteri Tuomo A. Komulainen (Pohjolan Sanomat 9.2.2014.)

Ehkäisykiellosta eli ehkäisemättömyyteen velvoittamisesta on liikkeellä useita  … Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, arvot, äitiys, ban of birth control, ehkäisykielto, epäily, erehtymättömyys, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, Jumalan sana, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kontrollointi, lapset, lisääntyminen, manipulointi, mielenterveys, naisen asema, naiseus, nettikeskustelu, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, Päivämies, pelko, pelot, perhe, retoriikka, suurperhe, totteleminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vastuullisuus, yhtenäisyys

Kun ei kukaan koskaan – vieraus ja kaipaus


suru_PVaikeita aikoja on, erityisesti ehkä perheenperustamisiässä. Kotiin tullessa siellä ei ole ketään. Ihmissuhteet pitää hankkia päivästä toiseen. Toiset kokevat läheisyyden tarpeen voimakkaasti. Elämä voi tuntua ikävältä, kun ei ole fyysistä rakkautta eikä lapsia.

Tuula Stenius kirjoitti muutama vuosi sitten Päivämieheen harvinaislaatuisen, tärkeän kirjoituksen siitä, mitä on elää ilman puolisoa ja ilman seksuaalista ja henkistä kumppania. Miten sen kokee se ns. sinkku, jolle Taivaan Isä on antanut tämän osan.

Moni tuntee vastenmielisyyttä käyttää sanaa sinkku. Se tuntuu rumalta sanalta. Vain parisuhde, ja hetero-sellainen, on se NORMI. Mutta mehän olemme kaikki ihmisinä erilaisia. Se mikä meitä ihmisinä yhdistää, uskon lisäksi, on että jokainen kaipaa kiintymystä, rakkautta, kosketusta. Kahdenkeskistä rakkaudelle perustuvaa intiimiä läheisyyttä ja kosketusta. Seksiä, vaikka sitä sanaa me emme käytä.

Kysymystä pohdiskeli jokin aika sitten eräs vanhoillislestadiolaisen kodin kasvatti anonyymisti, eräässä blogikirjoituksessa. Puhutteleva kirjoitus, jossa tarkastellaan rohkeasti ja suoraan sitä mitä useat kokevat tänä päivänä. Ihmiselämän herkimpiä kysymyksiä.

Ei-kukaan ei ole koskaan

”Tunnen usein olevani muukalainen, niin myös seksin ja suhteitten maailmassa. Olen kasvanut maalla, konservatiivisen herätysliikkeen piirissä ja ilman televisiota.

En tiedä, kuinka helppoa ihmisillä on ylipäänsä ymmärtää omaa kehoaan ja seksuaalisuuttaan, mutta ainakin analyyttiselle, koulukiusatulle, uskovaiselle tytölle se on vaikeaa. …Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, avioliitto, äitiys, elämäntapa, fundamentalismi, häpeä, hengellisyys, identiteetti, identity, ihmisarvo, kaksoisviestintä, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, leimaaminen, naisen asema, naiseus, normit, norms, nuoret, perhe, seksuaalivähemmistöt, sukupuolijärjestelmä, suru, suvaitsevaisuus, syrjintä, tieto, yksilöllisyys, yksinäisyys

Hoitokokousten taakka on syytä purkaa


”Vääryyden tunnustaminen ei riitä, tulisi tehdä parannus ja korjata mitä pystyy vielä korjaamaan. Monet vääryyttä kärsineet ovat jo kuolleet. Vääryys on opillinen, eikä riitä, että väärintekijät toisilleen tunnustavat vääryytensä.”

Luin Heinon kirjoituksen. Luin hänen kokemuksistaan ja yrityksistään ottaa juurta myöden selville mistä ”henkioppi”-parannuksenteossa oli kysymys. Vanhan miehen muistot ja puhuttelevat ajatukset kirvoittivat laittamaan jotain paperille.

Vaikka en itse ole hoitokokousaikoja kokenut, tapahtumien jäljet tuntuvat ja näkyvät edelleen tänä päivänä. Riippuu tietysti paikkakunnasta.

Moniko jakaa kanssani saman kokemuksen, tuntee häpeää. Väkivalta tuntuu yhä, vaiettuna yhteisenä häpeänä rauhanyhdistyksellä. Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, ahdistus, anteeksianto, armo, arvot, eettisyys, erehtymättömyys, eristäminen, evankeliumi, häpeä, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, lähihistoria, manipulointi, mielenterveys, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, rauhanyhdistys, retoriikka, Rippi, sananvapaus, sensuuri, seurakunta, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, suru, syntien anteeksiantamus, syyllisyys, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta

SRK:n kirje puhujille pedofilian torjumisesta 2010


Keväällä 2010 Kirkkohallitus tiedotti, että ev.-lut. kirkon piirissä on paljastunut huolestuttavan paljon lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia. Uutisessa todettiin myös, että merkittävä osa rikoksista oli tapahtunut vanhoillislestadiolaisessa liikkeen piirissä. Tekijöiden joukossa oli myös pappeja ja lestadiolaisia maallikkosaarnaajia sekä rauhanyhdistyksissä toimivia luottamushenkilöitä.

Huolestuttavat uutiset havahduttivat lestadiolaiset uskovat, lastensuojelun asiantuntijat ja myös suuren yleisön kysymään, millä tavoin herätysliikkeen puhujat valitaan, ja kuka heidän toimintaansa valvoo. Kysyttiin myös, kuinka liikkeen johto pyrkii varoittamaan perheitä sekä lapsia ja nuoria  pedofiilien toiminnasta ja miten rauhanyhdistyksissä ylipäätään on panostettu lastensuojeluun.

*    *     *

SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki kertoi 30.9.2010 YLEn uutisille, että  Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys (SRK) on lähestynyt liikkeen puhujia ja rauhanyhdistyksiä ohjekirjein, jotta seksuaalista hyväksikäyttöä vanhoillislestadiolaisuudessa kokeneet ihmiset uskaltaisivat hakea itselleen apua (YLEn uutiset 29.9.2010  , päivitetty 1.10.2010). Tiedottamiseen johti nähtävästi hiljattain paljastunut uusi hyväksikäyttötapaus (Kerkelä & Kuokkanen, HS 27.9.2010).

Hautamäki tiedotti, että pedofiliakysymystä käsiteltiin  kesän 2010 suviseurojen avajaispuheessa. Aihe on noussut esille myös ”sadoissa ohjekirjeissä”. Julkisuudessa olleiden lasten hyväksikäyttöepäilyjen jälkeen liikkeessä haluttiin ”tarkentaa jäsenille synnin sovittamisen ja rikoksen sovittamisen eroa”.

Hautamäki kiisti, että herätysliikkeessä olisi pyritty salailemaan hyväksikäyttöä.

SRK on lähettänyt puhujille kirjeen ”poikkeuksellisena toimenpiteenä”.

SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen tiedotti kirjeestä herätysliikkeen jäsenille ja suurelle yleisölle heinäkuussa Liperin suviseurojen avajaispuheessa ja siellä kokoontuneessa SRK:n vuosikokouksessa. 

Suviseuratiedotuksen laatimissa tiedotteissa ei tosin ollut mainintoja johtokunnan kirjeestä eikä ylipäätään lasten seksuaalisen hyväksikäyttöongelman käsittelystä kokouksissa.

Kyse on nähtävästi siis yhdestä SRK:n johdon kirjeestä, joka on lähetetty kaikille puhujille ja papeille. Heitä on kaikkiaan lähemmäs tuhat henkilöä.

Laestadianleaks-blogi on julkaissut kirjeen liitteineen. (Kyseiset liitteet julkaistiin myös Omat Polut -blogissa keväällä.)

SRK: Rippisalaisuus sitoo edelleen myös maallikkoja

SRK:n johtokunnan viesti on kaikessa lyhykäisyydessään seuraava:

”SRK:n johtokunta päätti kokouksessaan 22.5.2010 poikkeuksellisesta menettelystä: kaikille puhujille lähetetään kirje, jossa on Päivämies-lehdessä julkaistut pääkirjoitukset ja vastineet. Toivomme, että perehdytte niihin.” Viesti sisältää lisäksi puhujille suostuttelevaan sävyyn ja uskonnolliseen retoriikkaan puettuja muistutuksia siitä, mikä on puhujan tehtävä. 

Viestin liitteinä ovat jo Päivämiehessä julkaistut pääkirjoitus 27.tammikuuta 2010  ja vastine Helsingin Sanomille toukokuun alussa, joka on julkaistu myös Helsingin Sanomien mielipidesivulla.

Näiden liitteenä olevien kirjoitusten mukaan SRK katsoo, että rippisalaisuus velvoittaa myös maallikkoa. Saatekirjeessä ei myöskään ole mainintaa, että SRK:n linja maallikon osalta rippisalaisuuden sitovuudesta olisi muutettu. Edelleen uskotaan, että pedofiili saa jumalalta voiman ilmoittautua itse rikollisena viranomaisille. ”Rippi-isän saarnaama evankeliumi antaa voiman asian korjaamiseen.”

On kovin hämmentävää, että SRK on lähtenyt kuvitelmasta, että julkilausuma- ja kannanottoretoriikka on nyt se tapa, jolla asia saadaan hoidetuksi. Kirje ei nimittäin sisällä lainkaan konkreettisia ohjeita, vaan lähinnä uskonnolisia vetoomuksia puhujille.

Kirjeestä ei löydy myöskään tietoa siitä, että asian osalta olisi käytännön suunnitelmia valmisteilla.

Suomen suurimman herätysliikkeen piirissä on paljastunut toistuvasti pedofiliatapauksia, osa pitkään jatkuneita, törkeitä rikoksia.

Osassa tapauksia on ollut ilmeistä, että liikkeen omat toimintamallit ja vanhoillislestadiolaisyhteisön kulttuuri ovat mahdollistaneet pedofiilin rikosten jatkumisen. Osin samoista syistä moni lestadiolainen rikollinen on selviytynyt ilman tapauksen viemistä oikeuskäsittelyyn. 

On tapauksia, että uhrin läheisetkään eivät ole ymmärtäneet tai halunneet tukea uhria saamaan oikeutta ja apua toipumiseen.

Vaikuttaa myös siltä, että liikkeen piirissä ei osata tunnistaa riskejä., joille lapset ja nuoret altistuvat  hierarkkisessa, miesvaltaisessa ja seksuaalisuuteen ristiriitaisin tavoin  suhtautuvassa liikkeessä, jossa avoin kriittinen keskustelu liikkeen toimintatavoista on kielletty.

Yli 50 000 lasta ja nuorta vaarassa?

Vanhoillislestadiolaisuudessa  on nykyisin kasvamassa ennätysmäärä lapsia ja nuoria, koska erityisesti 1970-luvulta lähtien perheet ovat olleet ja ovat erittäin suuria. On arvioitu, että vanhoillislestadiolaisuuden piirissä elää tätä nykyä yli 50 000 alaikäistä.

SRK ja rauhanyhdistykset toteuttavat Suomen laajimpiin kuuluvaa lapsi- ja nuorisotyötä, jossa  toimii yli 200 vapaaehtoistyöntekijää.

Nämä tosiasiat velvoittavat SRK:n johtoa ja rauhanyhdistysten vastuuhenkilöitä kiireesti konkreettisiin ja suunnitelmallisiin toimiin.

On tyrmistyttävää, että herätysliikkeen johto ei ole tähän mennessä esittänyt konkreettista suunnitelmaa, millä tavalla se aikoo pysäyttää pedofiliatapausten määrän kasvun omassa piirissään. Se ei ole myöskään esittänyt suunnitelmaa,  millaisin käytännön menettelyin se aikoo vauhdittaa tiedottamista ja valistusta, jotta vanhemmat, lapset ja nuoret sekä lasten ja nuorten parissa toimivat vapaaehtoiset tunnistavat riskit ja tietävät, kuinka heidän tulee toimia jotta lapsia voidaan suojella.

SRK:n johdon kirjeestä ei myöskään käy ilmi, miten esimerkiksi puhujat ja paikalliset rauhanyhdistykset tulevat toimimaan ehkäistäkseen rikoksia ennalta ja edistääkseen uhrien toipumista.

*   *   *

SRK:n kirje puhujille ja vl-papeille

Kirjeen mukana lähetettiin myös Päivämiehen pääkirjoitukset/vastineet.

—————-

Rakas veli, Jumalan terve

Tiedotusvälineissä on viime kuukausina käyty vilkasta keskustelua lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pedofiliasta. Keskustelussa on näkyvästi tuotu esille vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtuneet lasten seksuaaliset hyväksikäytöt.

On esitetty väittämä, että kristillisyytemme keskuudessa niiden määrä on erityisen suuri. Myös puhujia on ollut ja sanotaan olevan lasten hyväksikäyttäjissä. On todettava, että yksikin tapaus on liikaa.

Erityisesti uhrille hyväksikäyttö on jättänyt mahdollisesti koko elinikäisen trauman. Siksi he tarvitsevat kaiken tuen ja avun selvitäkseen elämässään eteenpäin. Tekijätkin ovat olleet ja ovat avun tarpeessa kyetäkseen hoitamaan asiat niin, että kykenevät vastaamaan niistä Jumalan ja ihmisten edessä.

Puhujina olemme erityisen vastuullisessa tehtävässä Jumalan seurakunnan sananpalvelijoina. Haluammehan, rakkaat veljet, kilvoitella niin, että säilytämme uskon ja hyvän omantunnon Jumalan ja ihmisten edessä, Uskovaisina meidän tulee Jumalan sanan mukaisesti taistella syntiä vastaan niin omassa kuin muidenkin elämässä. Sielunhoitajina meiltä kysytään taitoa ja ryhtiä toimia niin, että syntinen saa avun ja myös tuen toimia oikein. Rikoksen kohteeksi joutunutta ei saa jättää yksin. Tukea tarvitsevat myös uhrin ja tekijän läheiset.

SRK:n johtokunta päätti kokouksessaan 22.5.2010 poikkeuksellisesta menettelystä: kaikille puhujille lähetetään kirje, jossa on Päivämies-lehdessä julkaistut pääkirjoitukset ja vastineet. Toivomme, että perehdytte niihin. Niissä on esitetty käsityksemme mukaan kristillisyytemme perinteinen Jumalan sanan mukainen opetus ja toimintatapa syntiin ja rikokseen ja rikoksen uhriksi joutuneen auttamiseksi.

Jumalan rauhaa terveisin

Olavi Voittonen Aimo Hautamäki
Puheenjohtaja pääsihteeri

LIITTEET

Päivämies no 18, 5.5.2010

Syntisten piiri ja vanhoillislestadiolaisuus

Vastine Helsingin Sanomien kirjoitukseen 1.5.2010

Helsingin Sanomat julkaisi lasten hyväksikäyttöä koskevan artikkelin ”Syntisten piiri” (HS 1.5.2010). Artikkelissa kerrotaan, että kirkkomme vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piiristä on tullut tietoon kymmeniä lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia. Tiedot ovat murheellisia. Yksikin on liikaa.

Kristillisyydessämme on kautta aikain ymmärretty ja opetettu, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on yksiselitteisesti synti ja rikos. Yhtä tuomittavaa on seksuaalirikollisen suojelu. Lasta on suojeltava kaikin tavoin. Siksi jokaisen rikoksesta tietoisen aikuisen tulee toimia niin, että lasten suojaksi säädetty laki saavuttaa sille asetetun tavoitteen. On kaikkien etu saada mahdollinen tuhoisa kierre heti alkuunsa katkaistua.

Lestadiolaisten suhtautumisesta lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja uhrien kokemuksiin artikkelissa todetaan: ”Vanhoillislestadiolaisilla on erilainen käsitys rikosoikeudellisesta vastuustaan kuin muilla suomalaisilla. — Yhteisön jäsenet voivat suhtautua hyvinkin kylmästi väkivallan uhrin traumojen aiheuttamaan kärsimykseen.”

Vanhoillislestadiolaisille laki ja sen noudattaminen on sama kuin muillekin. Jumalan armahtama ihminen ei voi rikokseen langettuaan väistää vastuutaan lain edessä. Evankeliumihan ”opettaa meitä olemaan kuuliaisia voimassa oleville järjestyksille”, kuten kirkkomme tunnustuksessa todetaan. ”Tässä kuuliaisuudessa me toteutamme rakkauden käskyä” (Augsburgin tunnustuksen puolustus XVI).

Kärsivän kylmäkiskoinen kohtelu ei ole oikein. Kärsimysten vähättelevä ohittaminen tai vaikkapa hyvää tarkoittava mutta ammattitaidoton apu saattavat jopa lisätä ahdistusta. Meillä on täysi syy luottaa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmäämme sekä oikeusjärjestelmäämme ja niiden kykyyn auttaa myös törkeän ja traumatisoivan rikoksen kohteeksi joutuneita. Uhrille ja hänen läheisilleen tulee antaa kaikki heidän tarvitsemansa tuki ja ohjata heidät ammattinsa osaaville auttajille. Apua tarvitsevat myös tekijä ja hänen läheisensä.

Kirjoituksessa esitetään myös väite, että ”rippi ja vaitiolon oppi on keskeinen lestadiolaisuuden pimeiden puolien selittämisessä”. Eräs haastateltava toteaa: ”Kun tekijä pyytää tekoaan, vaikkapa lapsen hyväksikäyttöä anteeksi, niin sielunhoitaja julistaa absoluution eli synninpäästön. Sen jälkeen asiasta ei saa enää puhua.” Jumalan sana tuomitsee synnin, mutta tarjoaa katuvalle armoa. Raamatun mukaan synnit annetaan anteeksi, kun ihminen nöyrtyy parannukseen, vaikka kysymyksessä olisivat niinkin rumat asiat kuin insesti tai pedofilia.

Sielunhoitajalta vaaditaan armollisuutta mutta myös taitoa ja ryhtiä. Syntiin ajautunut tarvitsee sielunhoitoa. Itse ripin olemus kertoo, että kysymyksessä on ripittäytyjän vilpitön aikomus luopua synnistä ja tarve tulla autetuksi, jotta synnin kierre katkeaisi. Rippiä ei saa käyttää synnin peitteeksi. Rikokseen syyllistynyt ripittäytyjä ei voi jättää asiaa hoitamatta maallisen lain edessä. Rippi-isän tulee siis ohjata ja tukea häntä menemään poliisiviranomaisen luokse.

Vanhoillislestadiolaisten näkemys käy selväksi esimerkiksi vuoden 1979 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa Rovaniemellä pidetystä alustuksesta, jossa sanotaan: ”Salari-pissä saattaa tulla esiin asioita, jotka tulee korjata laajemminkin. Rippi-isän saarnaama evankeliumi antaa voiman asian korjaamiseen. Näin on silloin, jos on rikottu toista ihmistä tai esivaltaa vastaan. Jos toista ihmistä vastaan on rikottu, tulee halu korjata asia hänen kanssaan, mikäli se on mahdollista.

Tarvittaessa asiat selvitellään myös maallisen esivallan kanssa.” Näin opetetaan myös tänään.

Vanhoillislestadiolaisuudessa korostetaan omakohtaista sydämen kristillisyyttä, jonka voimanlähde on yksin Kristuksen sovitustyö. Jumalan armo puolestaan opettaa hylkäämään jumalattoman elämän, mutta myös huolehtimaan lähimmäisistä oikeaa vastuuta kantaen. Aimo Hautamäki SRK:n pääsihteeri Olavi Voittonen SRK:n johtokunnan puheenjohtaja

*    *    *

Päivämies 2010 no 4, 27.1.2010. Pääkirjoitus

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on synti ja rikos

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, jota kutsutaan usein pedofiliaksi, on yksiselitteisesti synti ja rikos. Hyväksikäytöstä on laissa säädetty rangaistus, ja lain edessä kansalaiset ovat tasavertaisia. Ei Jumalan armahtama ihminenkään voi rikokseen ajauduttuaan väistää vastuutaan maallisen lain edessä. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on erittäin traumatisoiva kokemus, ja lasta on suojeltava hyväksikäyttäjältä kaikin tavoin. Teko haavoittaa syvästi ja on häpeäksi tekijälle, hänen perheelleen ja yhteisölle.

Myös seksuaalirikollisen suojelu on tuomittavaa. Siksi jokaisen rikoksesta tietoisen tulisi toimia niin, että lasten suojaksi säädetty laki saavuttaa sille asetetun tavoitteen. On kaikkien etu saada tuhoisa kierre heti katkaistua. Kärsimysten vähättelevä ohittaminen tai hyvää tarkoittava mutta ammattitaidoton apu saattavat jopa lisätä ahdistusta. Voimme luottaa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmäämme. Se kykenee auttamaan myös törkeän ja traumatisoivan rikoksen kohteeksi joutuneita. Apua tarvitseva, niin tekijä itse kuin hänen uhrinsakin, tulee ohjata ammattinsa osaavan auttajan luo.

Syntiin ajautunut tarvitsee myös sielunhoitoa. Jumalan sana tuomitsee synnin mutta tarjoaa katuvalle Jumalan armoa. Raamatun mukaan synnit annetaan anteeksi, kun ihminen nöyrtyy parannukseen – vaikka kysymyksessä olisivat niinkin rumat asiat kuin insesti tai pedofilia. Jeesus suhtautuu syyllisyyttä tuntevaan rikoksen tekijään yksiselitteisesti. Kun katuva tulee luokse ja sanoo ”minä kadun” erittelemättä tekonsa suuruutta, hänelle neuvotaan antamaan anteeksi (Luuk. 17:4). Augsburgin tunnustuksen mukaan synninpäästö tulee antaa niille, jotka palaavat tehdäkseen parannuksen (XII).

Rippisalaisuus on ehdoton. Sielunhoitajalta vaaditaan armollisuutta mutta myös taitoa ja ryhtiä. Asia on vakava ja ripittäytyjä ei voi jättää asiaa hoitamatta maallisen lain edessä. Kirkkohallituksen perheasianjohtaja Martti Esko totesi pedofiliaan liittyvässä haastattelussa (HS 22.1.): ”Asian tutkiminen ja anteeksianto ovat kaksi eri asiaa.” Kun Jumalan terveellinen armo sulattaa armahdetun sydämen, anteeksi saanut pitää huolen, ettei asia jää puolitiehen.

*     *     *

Päivämies no 18, 5.5.2010

Syntisten piiri ja vanhoillislestadiolaisuus

 
Vastine Helsingin Sanomien kirjoitukseen 1.5.2010
 
Helsingin Sanomat julkaisi lasten hyväksikäyttöä koskevan artikkelin “Syntisten piiri” (HS 1.5.2010). Artikkelissa kerrotaan, että kirkkomme vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piiristä on tullut tietoon kymmeniä lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia. Tiedot ovat murheellisia. Yksikin on liikaa.

Kristillisyydessämme on kautta aikain ymmärretty ja opetettu, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on yksiselitteisesti synti ja rikos. Yhtä tuomittavaa on seksuaalirikollisen suojelu. Lasta on suojeltava kaikin tavoin. Siksi jokaisen rikoksesta tietoisen aikuisen tulee toimia niin, että lasten suojaksi säädetty laki saavuttaa sille asetetun tavoitteen. On kaikkien etu saada mahdollinen tuhoisa kierre heti alkuunsa katkaistua.

Lestadiolaisten suhtautumisesta lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja uhrien kokemuksiin artikkelissa todetaan: “Vanhoillislestadiolaisilla on erilainen käsitys rikosoikeudellisesta vastuustaan kuin muilla suomalaisilla. — Yhteisön jäsenet voivat suhtautua hyvinkin kylmästi väkivallan uhrin traumojen aiheuttamaan kärsimykseen.”

Vanhoillislestadiolaisille laki ja sen noudattaminen on sama kuin muillekin. Jumalan armahtama ihminen ei voi rikokseen langettuaan väistää vastuutaan lain edessä. Evankeliumihan “opettaa meitä olemaan kuuliaisia voimassa oleville järjestyksille”, kuten kirkkomme tunnustuksessa todetaan. “Tässä kuuliaisuudessa me toteutamme rakkauden käskyä” (Augsburgin tunnustuksen puolustus XVI).

Kärsivän kylmäkiskoinen kohtelu ei ole oikein. Kärsimysten vähättelevä ohittaminen tai vaikkapa hyvää tarkoittava mutta ammattitaidoton apu saattavat jopa lisätä ahdistusta. Meillä on täysi syy luottaa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmäämme sekä oikeusjärjestelmäämme ja niiden kykyyn auttaa myös törkeän ja traumatisoivan rikoksen kohteeksi joutuneita. Uhrille ja hänen läheisilleen tulee antaa kaikki heidän tarvitsemansa tuki ja ohjata heidät ammattinsa osaaville auttajille. Apua tarvitsevat myös tekijä ja hänen läheisensä.

Kirjoituksessa esitetään myös väite, että “rippi ja vaitiolon oppi on keskeinen lestadiolaisuuden pimeiden puolien selittämisessä”. Eräs haastateltava toteaa: “Kun tekijä pyytää tekoaan, vaikkapa lapsen hyväksikäyttöä anteeksi, niin sielunhoitaja julistaa absoluution eli synninpäästön. Sen jälkeen asiasta ei saa enää puhua.”

Jumalan sana tuomitsee synnin, mutta tarjoaa katuvalle armoa. Raamatun mukaan synnit annetaan anteeksi, kun ihminen nöyrtyy parannukseen, vaikka kysymyksessä olisivat niinkin rumat asiat kuin insesti tai pedofilia. Sielunhoitajalta vaaditaan armollisuutta mutta myös taitoa ja ryhtiä. Syntiin ajautunut tarvitsee sielunhoitoa. Itse ripin olemus kertoo, että kysymyksessä on ripittäytyjän vilpitön aikomus luopua synnistä ja tarve tulla autetuksi, jotta synnin kierre katkeaisi.

Rippiä ei saa käyttää synnin peitteeksi. Rikokseen syyllistynyt ripittäytyjä ei voi jättää asiaa hoitamatta maallisen lain edessä. Rippi-isän tulee siis ohjata ja tukea häntä menemään poliisiviranomaisen luokse.

Vanhoillislestadiolaisten näkemys käy selväksi esimerkiksi vuoden 1979 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa Rovaniemellä pidetystä alustuksesta, jossa sanotaan: “Salaripissä saattaa tulla esiin asioita, jotka tulee korjata laajemminkin. Rippi-isän saarnaama evankeliumi antaa voiman asian korjaamiseen. Näin on silloin, jos on rikottu toista ihmistä tai esivaltaa vastaan. Jos toista ihmistä vastaan on rikottu, tulee halu korjata asia hänen kanssaan, mikäli se on mahdollista. Tarvittaessa asiat selvitellään myös maallisen esivallan kanssa.” Näin opetetaan myös tänään.

Vanhoillislestadiolaisuudessa korostetaan omakohtaista sydämen kristillisyyttä, jonka voimanlähde on yksin Kristuksen sovitustyö. Jumalan armo puolestaan opettaa hylkäämään jumalattoman elämän, mutta myös huolehtimaan lähimmäisistä oikeaa vastuuta kantaen.

 Aimo Hautamäki SRK:n pääsihteeri 

 Olavi Voittonen SRK:n johtokunnan puheenjohtaja

 

5 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, Aimo Hautamäki, insesti, johtajat, johtokunta, kannanotot, lapset, lapsuus, opilliset kysymykset, Päivämies, pedofilia, perhe, puhujat, retoriikka, Rippi, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, vastuullisuus, yhteisöllisyys, YLE

Elämää Rauhanyhdistyksen jälkeen?


Olen seurannut melko läheltä, että jos on ollut ”vauvasta asti” vanhoillislestadiolainen ja sitten aikuisena jättää liikkeen, on suuria vaikeuksia oman itsensä kanssa.  Siskoni mies luopui tavoistaan elää vl-uskon mukaisesti mentyään naimisiin siskoni kanssa. Siskoni, joka on ”tavallinen luterilainen”,  ei kylläkään sitä häneltä vaatinut. Mies luottaa siskooni ja heillä tuntuu menevän keskenään hyvin. Mutta ajan mittaan käytännön asiat nähtävästi olivat niin erilaiset, että mies itse asioita harkittuaan päätyi jättämään rauhanyhdistyksen.

He olivat avioliiton solmiessaan kokeneet, että uskon asiat eivät ole erottamassa heitä toisistaan. He  halusivat kunnioittaa kumpikin toisen hengellistä näkemystä ja uskoa.  Onhan se usko ja Jumala-suhde aina kuitenkin täysin henkilökohtainen asia. Meillä kotona usko ja kirkko oli turvallisena ja lohduttavana asiana mukana, mutta ei ylikorostuneena eikä vaatimuksina. Vanhempamme kasvattivat sisareni, minut ja kaksi veljeämme niin, että kristiusko tarkoittaa Jumalan armoa, ja rakkautta ja huolenpitoa heikommista. Meistä tuntui, että ei sen tarvitsisi välttämättä tuoda perheeseen ristiriitoja, jos avioituu vl miehen kanssa. Siskon mies on mukava ja rauhallinen ihminen, hyvä perheenisä.

Ollaan sen verran läheisiä, että on paljon puheltua näistä asioista. Koska ”ei vl-naisen” on mahdollisuus harkita rauhassa mm. raskauteen liittyviä asioita, niin sisko ei jättänyt esim. ehkäisyä pois ennen kuin tunsi olevansa henkisesti valmis ja toivoi saavansa lapsen. Nyt heillä on kaksi ihanaa lasta. Ymmärtääkseni lapsi-asia ei olekaan tuonut ristiriitaa heille.

Mutta siskon miehellä tuntuu olevan paljon syyllisyyden tunteita, erilaisista asioista. Ei se hirmusen hyvää elämää ole, kun tuntee jatkuvasti huonoa omaatuntoa, jos katsoo vaikka uutisia tv:stä.

Samaten lastenkasvatusasioissa vanhempien olisi hyvä löytää ”yhteinen sävel”, esimerkiksi siinä miten lapsille opetetaan uskontoon liittyvistä asioista, ja lasten harrastusten ja pyhäkoulu-opetuksen kanssa. Siskoni mies kokee nähtävästi jotain ehkä epävarmuutta, miten suhtautua esimerkiksi tyttärensä balettiharrastukseen. Tytär taas kaipaa tietenkin isältään arvostusta ja kannustusta. Isän ja tyttären suhde on aina tytölle tärkeä.

Meitä on hämmentänyt myös se, että siskoni mies kokee hyvin herkästi häpeää.  Häpeä tuntuu hänellä liittyvän myös näihin hengellisiin asioihin. Hän on kovin ujokin. Se on tietenkin yksilöllinen persoonallisuus-asia. Osaksi nämä asiat ehkä johtuvat hänen kotikasvatuksestaan. Siitä hän puhuu itsekin usein. Hän muistelee omaa lapsuuttaan ja hänellä ei tavallaan ole nyt ”esikuvia”. Tätä hän pohtii usein, kun on nyt, 35-vuotiaana, vastuussa omien lastensa tulevaisuudesta.

Kai hänkin on sopeutunut olemaan stressaantunut ”entinen lestadiolainen” valintansa tehtyään, mutta on sääli, että todelliset vaihtoehdot ovat näin huonot. Lähinnä se että hän ei ole löytänyt omaa itseään liikkeestä lähdettyään.  

Vaikka rauhanyhdistyksen uskon kiellot eivät häntä enää koskekaan, vaikuttaa siltä että hän kärsii ja on monesti  ahdistunut, itsekin sen on tiedostanut. Monesti on vanhempiemme kanssa mietitty, miten häntä voisi auttaa. Miten hän pystyisi oivaltamaan, että eihän Kristus eikä armo ole minnekään kadonneet vaikka lähti rauhanyhdistykseltä. Mielellään sitä auttaisi jos osaisi.

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoi Perheihminen.

Lue myös:

Gepardi: Herätyssaarna (1.Tess.4:21)

NYT-liitteessä: Miltä tuntuu luopua uskosta?

Kuka ja mikä minä oikeasti olen? Tutkija Saara Tuomaalan haastattelu.

Anonyymi: Kadotettu hengellisyys

Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta (Hakomaja)

”Onnellinen ratkaisu”: Minun tarinani

Etniset vanhoillislestadiolaiset

“Lestadiolainen voi kokea toiseutta myös omiensa joukossa”

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

Viiden veljen sisko: Ihmistä ei saa kutistaa

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistus, elämäntapa, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, häpeä, hengellisyys, identiteetti, irrottautuminen yhteisöstä, kiellot, kontrollointi, kulttuurikiellot, lapset, lapsuus, luterilaisuus, miehen asema, mielenterveys, normit, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, sielunhoito, spiritualiteetti, suru, syyllistäminen, syyllisyys, teatteri, televisio, televisiokielto, tulevaisuus, uskon jättäminen, vapaus, yksilöllisyys, yksinäisyys