Puhuja: SRK saattoi henkiopilla Siionin lähes kaaokseen

”Suurin osa meistä ei vieläkään oikein tiedä, mitä silloin tapahtui.” – Veikko Jurvakainen, puhuja.

Ylikiiminkiläinen maallikkopuhuja Veikko Jurvakainen on pohdiskellut oululaisessa Rauhan Tervehdyksessä SRK:n johtokunnan roolia sekä pitkäaikaisen johtokunnan jäsenen ja suositun puhujan, Heikki Saaren, merkitystä koko liikettä hallinneeseen ”henkioppiin”.

Jurvakainen osoittaa kirjoituksessaan henkiopin olevan Raamatun vastainen harhaoppi. Toisin kuin SRK on tuoreissa lausunnoissaan ilmoittanut, SRK:n johto, työvaliokunta ja sen lähettävät puhujat levittivät sitä aktiivisesti hoitokokouksissa kautta maan. Kirjoituksen otsikkona  on  ”Henkioppi – harhaoppi”.

Todettakoon, että uskovaiset joutuivat kohtaamaan aivan käsittämättömiä ja outoja ”henkioppi”-syytöksiä puhujien taholta. Nimimerkki A.A.Tami on blogikirjoituksessaan käynyt läpi SRK:n hoitokokousaikojen julkaisuja ja löytänyt peräti 19 erilaista ”väärää henkeä”,  joista puhujat vaativat silmätikuksi otetuilta uskovailta julkista parannuksentekoa.

– Kun tällaiset käsitykset menivät SRK:ssa läpi ja SRK levitti sitä rauhanyhdistyksiin, se johti paikalliset rauhanyhdistykset lähes kaaokseen ja hoitokokousten kierteeseen, toteaa puolestaan yli 18 vuotta rauhanyhdistyksen puhujana toiminut Veikko Jurvakainen.

Advertisement

Hoitokokous mursi isän

Helsingin Sanomat 5.5.2012.

Lehti: Hengellistä terrorismia Turun rauhanyhdistyksellä

Arkkipiispan teologinen sihteeri Risto Leppänen on Turun Sanomien 18.2.2012 julkistamien tietojen mukaan joutumassa jo toistamiseen Turun rauhanyhdistyksen johdon puhutteluun. 

Ainakin kolme evankelis-luterilaisen kirkon työntekijää on joutunut viimeisen vuoden aikana hengellisen painostamisen kohteeksi arkkihiippakunnassa sijaitsevien rauhanyhdistysten piirissä.

Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen on käyttänyt menettelystä nimistystä hengellinen terrori.

On erikoista, että kirkkoon kuuluvan herätysliikkeen jäsen, joka sitoutuu kirkon virkakäsitykseen, joutuu samoin kirkkoon kuuluvien uskonyhteisön johtajien taholta hengellisen painostamisen ja väkivallan kohteeksi. Osa painostamiseen syyllistyneistä lestadiolaisista on lisäksi itsekin kirkon palveluksessa tai nauttii kirkon eläkettä.

Voidaan kysyä, syyllistyvätkö ahdistelijat hengellisen väkivallan lisäksi myös työpaikkakiusaamiseen.

Arkkipiispa Kari Mäkisen esikunnassa työskentelevä Leppänen on koulutukseltaan teologian tohtori ja hengelliseltä taustaltaan vanhoillislestadiolainen. Hän toimii myös Turun rauhanyhdistyksellä seurapuhujana.

Hoitokokous naamioitu ”keskusteluiksi”

Ristiriitojen taustalla on Leppäsen myönteinen kanta naispappeuteen. Hänen vaimonsa Mari Leppänen on määrä vihkiä papiksi maaliskuussa.

Uskovainen mies: Liian paljon lähipiirissä romahtaa, jos nostan asiat julkisuuteen

” On kehotettu tekemään perheen sisällä selväksi, että valtakunnan raja menee perheen sisällä. Tilanne on tietysti kuvottava ja järkyttävä. Se voi johtaa jopa kuolemaan.” – Johannes Alaranta: (Oikeus)murha, 2011.

Väliin on tuntunut, että vl-uskossa kulkeminen on kohdallani muodostunut enemmän ristiksi kuin lahjaksi, tunnustaa keski-ikäinen vanhoillislestadiolainen mies.

Mitä tapahtuu Iloisen talon kellareissa? Uutuuskirja ihmisoikeuskeskustelun sokeasta pisteestä

Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros on nostanut esiin uskonnollisten liikkeiden ja etnisten ryhmien ihmisoikeusloukkaukset Suomessa. Tämä on uusi näkökulma suomalaisessa ihmisoikeuskeskustelussa.

Hän on toimittanut yhdessä Susan Villan kanssa artikkelikokoelman Iloisen talon kellarissa, jossa tarkastellaan mm. vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtuvia ihmisoikeusloukkauksia. Teoksen kirjoittajina ovat mm. Johanna Hurtig, Topi Linjama ja Rebekka Naatus.

Hengellinen väkivalta voi tuhota työkyvyn ja terveyden

Toimitko sinä seurakunnassa, joka kehottaa ja sallii jäsentensä uhkailun ”synteihin sitomisella”, erottamisella ja eristämisellä sosiaalisesta kanssakäymisestä? Toimitko sinä seurakunnassa, jossa väkivalta on hyväksyttyä?

Kannatatko sinä sellaista uskovaisten yhteisöä, jossa pidetään hyväksyttävänä ihmisten kiusaamista?  Oletko itse asettunut vastustamaan väkivaltaa? Oletko tietoinen, että ahdistelu, kiusaaminen, julkinen häpäisy ja eristäminen ovat väkivaltaa, ja ne uhkaavat ihmisen terveyttä ja työkykyä?

SRK:n pahoittelu myönnytys kirkolle – Mäkinen, Kalliala ja Salmi tapasivat SRK:n johdon

SRK:n johtokunta on pahoitellut hoitokokouksissa harjoitettua hengellistä väkivaltaa ja myöntää ”ylilyönnit” 70-luvun hoitokokouksissa, kirjoittaa Helsingin Sanomat (12.10.2011). SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen tiedotti Kotimaa24:lle 10.10., että johdon julkaisema pahoittelu merkitsee julkista anteeksipyyntöä. Ilmaisua ”pyytää anteeksi” ei silti sisälly SRK:n johdon asiasta julkaisemaan lehdistötiedotteeseen.

Voittonen ei kertonut haastattelussa, kenelle ”pahoittelu”,  jonka Voittonen Kotimaassa toteaa merkitsevän ”anteeksipyyntöä”, on kohdistettu. Keneltä tai keiltä on tarkoitus pyytää anteeksi?

– Aitoa anteeksipyyntöä ei huiskita ilmaan, vaan se osoitetaan tietyltä taholta tietylle kohteelle, on sosiaalietiikkaa tutkinut professori Risto Saarinen todennut SRK:n pahoittelusta  (Kotimaa 27.10.2011).

SRK:n johto päätti julkisesta pahoittelusta  tavattuaan arkkipiispan ja Turun ja Oulun piispat elokuun alkupuolella

SRK:n johtokunta pyysi julkisesti anteeksi hoitokokousten väärinkäytöksiä – lehdistötiedote 12.10.2011.

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunta on pyytänyt nyt julkisesti anteeksi liikkeen 1970-80-luvun  hoitokokousten opillisia harhoja ja väärinkäytöksiä.

Varsinainen ”anteeksipyyntö” tai oikeammin pahoittelu ilmaistaan 12.10. julkistettavassa lehdistötiedotteessa seuraavasti: ”Johtokunta pahoittelee esiintyneitä oppiharhoja ja väärinkäytöksiä.”

SRK:n johtokunnan puheenjohtajan Olavi Voittosen Kotimaa 24:lle antaman haastattelun mukaan kyse todella on anteeksipyynnöstä, vaikka sanaa ”anteeksipyyntö” ei tiedotteessa esiinnykään. Anteeksipyytäminen on vaikeaa uskovaisten yhteisöllekin.

SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen on täsmentänyt Kalevassa 11.10.:

– Hoitokokouksia sinänsä me emme pyydä anteeksi, vaan niissä sattuneita väärinkäytöksiä, jotka ovat aiheuttaneet ihmisille asioita, joita ei pitäsi tapahtua.

Olavi Voittonen on kertonut julkisesta anteeksipyynnöstä Kotimaa24:nhaastattelussa 10.10.2011. Johtokunnan viime viikonloppuna laatima kannanilmaisu (alempana tässä tekstissä)

SRK irtisanoutuu väkivallasta eikä järjestä enää hoitokokouksia, mutta ohitti uhrit

Päivämies-lehden pääkirjoituksessa on nyt ilmoitettu: Kristittyinä ja kristittyjen yhteisönä sanoudumme irti kaikesta ruumiillisesta, henkisestä ja hengellisestä väkivallasta.

Tämä lienee pääkirjoituksen merkittävin ja laajakantoisin asia. Sen merkitys mitataan käytännössä. Pääkirjoitus lienee työvaliokunnan tuottama, sillä kirjoittajan nimeä ei tekstissä ole.

Pääkirjoituksen pontimena on  julkinen keskustelu viimeaikaisista puhutteluista ja hoitokokouksista. Kirjoittaja ilmoittaa, että SRK ei ole käynnistämässä uutta hoitokokousten sarjaa. Merkittävä taustatekijä kirjoitukselle lienee piispojen kanssa käyty neuvottelu elokuun alkupäivinä. Arkkipiispa Kari Mäkinen, Oulun piispa Samuel Salmi ja Turun piispa Kaarlo Kalliala ovat tavanneet SRK:n johtokunnan jäseniä.

Vanhoillislestadiolaiset kertovat hoitokokousten painostuksesta

”Pahinta on uhkailu sillä että ei ole enää uskovainen. Se tarkoittaisi omille vanhemmilleni lähes samaa kuin että olisin kuollut.”

Luterilaisen kirkon sisällä toimivan vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä olevat ihmiset ovat kertoneet  kokeneensa painos-tusta ja hengellistä väkivaltaa paikallisten rauhanyhdistysten järjestämissä niin sano-tuissa hoitokokouksissa.
Helsingin Sanomat julkaisi hoitokokokemuksia toimittaja Pauliina Grönholmin laatimassa reportaasissa.(HS 17.7.2011, A6.) Haastateltavina on useita anonyymisti painostammisesta kokeneita lestadiolaisia, mm. ”Jukka”.

Painostusta, uhkailua, kiristämistä, mielenterveyden murtumista, perheen ihmissuhteiden hajoamista, hätäännystä ja pelkoa

Hoitokokouksella tarkoitetaan vanhoillislestadiolaisuudessa niin sanottuja sielunhoidollisia tilaisuuksia, kokouksia,  joihin ihminen kutsutaan tekemään parannusta. Kutsu ei ole vapaaehtoinen, vaan kutsutun velvollisuus on tulla paikalle. Kieltäytyminen tai ilmoittamatta poisjääminen tulkitaan uskosta luopumiseksi.