Avainsana-arkisto: Heino

1970-luvun hoitokokous


Vanhoillislestadiolaisuudesta 1970-luvulla erotettu puhuja, nyt jo yli 80-vuotias mies joka käyttää nimimerkkiä Heino,  on kuvannut kokemuksiaan hoitokokouksista. Puhujantehtävänsä lisäksi kirjoittaja seurasi  läheltä erityisesti SRK:n toimintaa, koska hänen vaimonsa isä oli tunnettu puhuja ja SRK:n johtokunnan ja työvaliokunnan jäsen.

Kuvaus on yksityiskohdiltaan tarkka ja myös historiallisesti uskottava, sillä monet muut ovat kuvanneet omia kokemuksiaan 1970-80-luvulta samansuuntaisesti. Tästä yksittäistapauksesta paljastuu myös se vanha ja tuttu mekanismi, jolla estettiin toisten uskovaisten nouseminen puolustamaan syytettyä. Sama menetelmä, jolla muiden uskovaisten solidaarisuus murretaan, on yhä edelleen käytössä, vaikka hoitokokoukset toteutetaankin nykyisin pienemmissä piireissä.

Onkin absurdia, että muutamat hoitokokouksissa itse toimineet lestadiolaisuuden johtohenkilöt ja puhujat ovat jälkeenpäin julkisessa keskustelussa nimittäneet 1970-80-lukujen laajaa hoitokokousaaltoa ”joukkohysteriaksi”. Ikään kuin eivät itse olisi siinä olleetkaan vastuullisina! Lue koko artikkeli…

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, erottaminen yhteisöstä, evankeliumi, hajaannukset, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, johtokunta, manipulointi, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, retoriikka, sananjulistajat, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, syntien anteeksiantamus, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

Puhujat, uudelleen avioitumisen kielto ja Lex Uljas


Puhujat päättivät vuonna 1973, että avioero ja eron jälkeen uudelleen avioituminen ovat syntiä. Rauhanyhdistyksellä kauan seurapuhujana toiminut nimimerkki Heino on muistellut, millä tavoin ratkaisuun silloin päädyttiin.

Silloin ensinnäkin varmistettiin, että lestadiolaispapit voivat vihkiä eronneita syyllistymättä itse syntiin uudelleen avioitumisen hyväksymisestä, joten he saattoivat edelleen jatkaa viranhoitoaan kirkossa. Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1990-luku, avioliitto, eettisyys, hengellinen väkivalta, historia, ihmisoikeudet, johtajat, kaksinaismoralismi, kannanotot, katolinen kirkko, kiellot, kirkko, kontrollointi, kuuliaisuus, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, naisen asema, normit, perhe, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakunta, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, synnit, syntien anteeksiantamus, totteleminen, vallankäyttö, yhteisö

Toimittajat ja lehdistönvapaus painostuksen kohteena


Jos lehti julkaisee SRK:ta arvostelevia kirjoituksia, niin uskovaiset Ry: jäsenet lopettavat lehden tilaamisen ja samoin uskovat liikemiehet lopettavat yritystensä ilmoitukset ja mainokset. Eli jos lehti jatkaa julkaisemista, niin näin tulee käymään ja se on lehden loppu, konkurssi”.

Lehdistön vapaus julkaista vapaasti tietoja ja parhaaksi katsomiaan kirjoituksia on Suomessa säädetty lailla. Sananvapaus, joka sisältyy Suomen perustuslakiin, on tärkeimpiä länsimaisen demokratian ja suomalaisen yhteiskunnan tukipilareita.

Ei ole täysin uutta, että vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvat yksityishenkilöt ovat pyrkineet painostamaan tiedotusvälineitä. Myös SRK organisaationa on syyllistynyt median painostamiseen.

Vuoden 2009 alussa, kun Ihmisoikeusliitto oli käynnistänyt selvityksen siitä loukkaako SRK:n ehkäisykielto ihmisoikeuslainsäädäntöä, oululaisen seurakuntalehden Rauhan tervehdyksen pakinasarjassa 1. kivi julkaistiin sarjan provosivaan tyyliin juttu otsikolla Lapsi – avain taivaaseen. Lehden hallituksen puheenjohtaja, vanhoillislestadiolainen Tuiran seurakunnan kirkkoherra Hannu Ojalehto, nosti pakinan hallituksen käsittelyyn. Ojalehdon  mukaan pakinasta oli seurannut hallituksen jäsenille todellinen palautevyöry. Jutun oli koettu loukanneen suurpeheiden ihmisarvoa. Hallitus päätti puuttua asiaan ja seurauksena koko pakinasarja lopetettiin.

 Toimittaja Johannes Ijäs selosti tapausta Kotimaa-lehdessä 29.1.2009 ja haastatteli myös Rauhan tervehdyksen päätomittajaa Janne Kankaalaa. Hänen mukaansa tekstiin piilotettu ironia oli sillä kertaa jäänyt lukijoilta havaitsematta. Tekstissä oli ollut tarkoitus kritisoida ylipäätän aiheeseen liittyvän keskustelun piirteitä. Toimitukseen oli tullut kaikkiaan yhdeksän moittivaa  palauteviestiä lukijoilta.

Televisiokiellosta ei olisi saanut kertoa Kalevassa – SRK veti pois työt Kalevan kirjapainosta

Aika ajoin on liikkunut huhuja vanhoillislestadiolaisuuden keskusjärjestön SRK ry:n oululaislehtiin kohdistamasta painostuksesta. Asiaa ei ole tutkittu.

Kesällä 2011 lestadiolaiset uhkailivat Kaleva-lehteä tilausten peruutuksilla ja boikotilla. SRK:n johto ilmaisiymmärtävänsä boikottikampanjaa, mutta sanoutui järjestönä siitä irti. Johtokunnan jäsenistä yksi, Viljo Juntunen, totesi YLEn haastattelussa, ettei hän itse kannata kampanjaa. 

Kalevaan tuli kampanjan aikana noin 400 tilausperuutusta. Lisäksi päätomittajaa oli uhkailtu.

Oululainen pitkän linjan toimittaja Tuulikki Ukkola, joka on toiminut myös kokoomuksen kansanedustajana, on kertonut blogissaan, että Kalevan boikotointiuhkaus ei ollut itse asiassa lainkaan uutta oululaisessa mediamaailmassa.

SRK:n ja rivilestadiolaisten taholta tullet uhkaukset ja painostaminen olivat Kalevassa tulleet lehden johdolle ja toimittajille tutuksi jo vuosikymmeniä sitten.

 – Jokainen päätoimittaja lähes 40-vuotisen toimittajaurani aikana on ollut helisemässä tämän joukon kanssa, totesi Ukkola blogissaan.

Ukkolan ensimmäinen kokemus lestadiolaisten toimintamenetelmistä oli osunut toimittajauran alkuvuosiin 1962-1964. Silloin SRK oli ottanut käyttöön taloudelliset painostamiskeinot lehteä kohtaan.

Syynä oli silloin se, että Kalevassa oli julkistettu tieto, että herätysliikkeessä oli julistettu televisio synniksi.

– Vanhoillislestadiolaisilla oli tuolloin suviseurat Oulussa. [Ukkola tarkoittanee joko Ylivieskan suviseuroja v. 1963 tai vuoden 1966 suviseuroja Oulussa.] Vääräuskoisena toimittajana keräsin saarna- ym. papereita, etten vain tekisi virheitä. Yhden huoneen lattialta poimin myös paperin, jossa kiellettiin oikeassa uskossa olevilta television katselu. Se oli syntiä ja saatanasta.

Totta kai lestadiolaisten katselukielto julkaistiin Kalevassa. Seuraukset olivat melkoiset. Rauhanyhdistys pani suhteet poikki suhteet Kalevaan ja keskeytti Kuvaraamatun painattamisen Kalevan kirjapainossa moneksi vuodeksi. Vaikka taloudellinen menetys oli melkoinen, sen enempää päätoimittaja kuin talouspuolen johtajatkaan eivät puhuneet asiasta minulle mitään, saati että olisivat moittineet. 

On sananvapauden kannalta varsin vakavaa, jos nämä puheet pitävät paikkansa, että myös SRK järjestönä rajoittaisi tai olisi yrittänyt rajoittaa laissa säädettyä sanan- ja lehdistönvapautta ja painostanut tiedotusvälineitä.  Toimittajien uhkaileminen ja järjestön oman mielen mukaisen journalismin vaatimukset  ovat ennakkosensuuria ja loukkaavat perustuslakia.

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen moitti kampanjaa sananvapauden loukkaamisesta.

– Kyse on vakavasta vaientamisyrityksestä ja sensuurista, totesi Uimonen (Kotimaa 24 8.7.2011).

Vuonna 2008 tuli tunnetuksi kirkkoherra Seppo Lohen julkisuuteen antama lausunto Lapin Kansan ja Johanna Korhosen tapauksessa. Lohi väitti että jos Johanna Korhonen olisi tullut valituksi päätoimittajaksi, Lapin Kansaa olisi uhannut tilauskato, koska tuhannet vanhoillislestadiolaiset ja heitä komppaavat lappilaiset olisivat irtisanoneet lehden tilauksen. 

SRK:n johtokunnan jäsenet uhkailivat Kalajokilaakso-lehteä

Keskustelupalstoilta tuttu, lestadiolaisena puhujana toiminut nimimerkki Heino1 on esittänyt toivomuksen, että näitä asioita ryhdyttäisiin tutkimaan. Hänet itsensä oli erotettu liikkeestä ilmeisesti hoitokokousvuosina. Hänen kuvauksensa ns. henkiopin synnyn ja hoitokokousten alkuvuosilta voi lukea täältä.

 Heino kertoi vuonna 2008 Suomi24-keskustelupalstalla, että hänen tietoonsa on tullut  Ylivieskassa, Keski-Pohjanmaalla, tapahtunut painostamistapaus, josta SRK ry.  olisi yhdistyksenä vastuussa.

Eräät SRK:n johtokunnan jäsenet, ilmeisesti työvaliokunta, kohdistivat uhkailua ja panostamista Kalajokilaakso-lehden omistajaa ja päätoimittajaa Pauli Isoahoa kohtaan 1980-luvulla. He olivat uhkailleet häntä  vanhoillislestadiolaisten liikemiesten omistamien yritysten ilmoitusten poisvetämisellä, uskovaisten tilausten lopettamisella ja jopa lehtiyrityksen ajamisella konkurssiin. Heinon kertomus tässä.

”Mitään kielteistä ei saa julkaista, tai uskovaiset lopettavat tilaukset ja ilmoitukset”

”Kävin alkuviikosta Ylivieskassa, eli Saari Heikin kotikaupungissa. Istun kirpputorin kahviossa ja odotan vaimoani. Hän kun tykkää tehdä ”löytöjä” kirpputorilla. Samaan pöytään istui tutunnäköinen mies, en tunnista häntä, mutta mies sanoo: ”Minä taidan tuntea sinut”.

Tuo mieshenkilö oli Pauli Isoaho, omisti 80-luvulla Kalajokilaakso lehden. Moni varmaan muistaa hänen pakinoitaan joita hän kirjoitti nimimerkkinään: ”Paavali”. Keskustelimme 80-luvun vaiheista, myös SRK:n painostuksesta lehteä vastaan.

Kysyin häneltä: ”Otettiinko lehteen yhteyttä esim. minun hartauskirjoituksia ei julkaistu kuin yhden kerran. Entä muut kirjoitukset, niitähän joitakin julkaistiin, minulla on joitakin tallessa”.

Pauli Isoaho kertoi, että SRK:sta otettiin yhteyttä ja johtokunnasta kävi lähetystö Ylivieskassa taivuttelemassa Isoahoa, ettei mitään negatiivista tulisi julkaista lehdessä. Ilmeisesti Johtokunnasta oli asialla työvaliokunta. SRK:n lähetystö uhkaili: ”Jos lehti julkaisee SRK:ta arvostelevia kirjoituksia, niin uskovaiset Ry: jäsenet lopettavat lehden tilaamisen ja samoin uskovat liikemiehet lopettavat yritystensä ilmoitukset ja mainokset. Eli jos lehti jatkaa julkaisemista, niin näin tulee käymään ja se on lehden loppu, konkurssi”.

Mietin sitä, kun näyttää, että puolueetonta tutkimusta ei lähitulevaisuudessa saada aikaan, niin eikö löydy ketään joka ottaisi esim. Isoahon, lehden omistajan ja päätoimittajan henkilökohtaiset 80-luvulla kokemat SRK:n yhteyden otot muistiin.

Joskus tutkimus kuitenkin tehdään ja varmaan tuleva tutkija on kiitollinen kaikesta tiedosta. Vähän aikaa kun kuluu, niin kaikki ne ihmiset joilla on omia kokemuksia tapahtuneista hoidoista ja kielloista, on ajanrajan toisella puolen. Eli kysyn neuvoa, miten meidän tulisi menetellä, ettei arvokas muistitieto mene ’maanrakoon’? ”

Heinon kirjoitus on julkaistu Suomi24-palstalla 25.1.2008.

SRK:n johto painosti Pirkka-lehteä ja uhkasi K-kauppoja boikotilla v. 1985

 A-klinikkasäätiön viestintäjohtajan tehtävistä eläkkeelle jäänyt Teuvo Peltoniemi on kertonut blogissaan Iltalehdessä 20.5.2011, että vanhoillislestadiolaiset yksityishenkilöt ja liikkeen johto käynnistivät vuonna 1985 vakavanlaatuisen painostamisen sen jälkeen, kun Pirkka-lehdessä oli julkaistu maininta siitä, että silloin tutkijana toimineen Peltoniemen keräämä tutkimusaineisto osoittaa insestiä esiintyvän erityisen paljon lestadiolaisen herätysliikkeen piirissä.

Peltonimi joutui myös henkilökohtaisten  uhkailujen ja painostamisen kohteeksi. Häntä yritettiin poainostaa mm. uhkailemalla, että hän menettää työpaikkansa.

Peltoniemi keräsi 1980-luvulla tutkimusaineistoa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaan kirjaan, joka ilmestyi 1988. K-kaupan Pirkka-lehdessä julkaistiin hänen haastattelunsa (Pirkka 2/1985). Haastattelussa tutkija viittasi lyhyesti myös siihen, että erityisen paljon insestiä näytti aineiston perusteella esiintyvän lestadiolaisten keskuudessa. Myös terveydenhoidon asiantuntijat olivat havainneet saman.

Peltoniemi oli muistuttanut haastattelussa, että ilmiö kenties liity niinkään itse lestadiolaiseen uskoon kuin siihen, että maaseudun oloissa on ollut vaikea löytää seksuaalikumppania ja siihen, että perheessä ja liikkeen piirissä muutoinkin vallitsee miehen ylivalta. Lisäksi lestadiolaisissa perheissä oli paljon lapsia ja intiimisuhteet ryhmän ulkopuolisiin olivat epätodennäköisiä.

Peltoniemen mukaan viittaus Pirkka-lehden jutussa oli saanut herätysliikkeen jäsenet liikkeelle. Monet olivat ottaneet yhteyttä häneen henkilökohtaisesti, ja yhteydenotot olivat olleet hyvin epämiellyttäviä, ”vihaisia puhelinsoittoja ympäri vuorokauden”. Peltoniemi kertoo blogissaan:

”Erityisesti jäi mieleen nimettömänä esiintynyt maallikkosaarnaaja, joka puolenyön maissa pitkässä puhelinkeskustelussa vannoi, että taivaspaikan menettämisen lisäksi urani olisi lopussa, enkä enää seuraavalla viikolla olisi silloisen työnantajani Helsingin kaupungin palveluksessa.

Asiaa oli ilmeisesti käsitelty vanhoillislestadiolaisten korkeimmassa johdossa, sillä pari päivää myöhemmin minulle soitti Pirkan päätoimittaja Osmo Jokinen ja kertoi, että Rauhanyhdistysten päämajasta oli otettu yhteyttä ja vaadittu kirjoituksessa mainitun viittauksen peruutusta. Ellei sitä tulisi, lestadiolaiset julistaisivat K-kaupan boikottiin.

Totesin lestadiolaismaininnan kirjan perusviestin kannalta sivuasiaksi, jonka edestä ei kannattaisi kauppaboikottia hankkia, vaikka painostus oli tietysti sinänsä hämmästyttävää.

Jokinen vakuutteli kuitenkin, että journalismin vapaudesta ei painostuksen edessä luovuta, eikä mitään oikaisua tehdä.

Seuraavassa Pirkan numerossa ilmestyi kuitenkin päätoimittajan hyvin nöyrä ”oikaisu”: ’Pidän näinollen aiheettomana, että päästin alussa mainitun kohdan julkisuuteen, ja esitän anteeksipyyntöni Pirkan lukijoille, eritoten lestadiolaisille.’ – Ilmeisesti asiaan oli puututtu Keskon johdon kautta.”

Peltoniemi kertoo päätelleensä, että insestirikollisuus oli jo 1980-luvulla SRK:n johtokunnan tiedossa, toisin kuin SRK:n johtokunta väitti tiedotustilaisuudessaan 7.4.2011.

”En ole aikaisemmin tätä asiaa halunnut kertonut julkisesti, mutta nyt kun lestadiolaisliike on itsekin lopulta tunnustanut ongelmansa  ja ilmeisesti haluaa tapojaan muuttaa, on varmaan paikallaan kirjata tämä aikalaistodistus siitä, kuinka todella arka asia oli rauhanyhdistyksissä vielä 20–30 vuotta sitten. Boikottiuhka viittaa siihen, että asia oli jo silloin lestadiolaisten johdossa hyvinkin tuttu ja yhteistä salaisuutta piti varjella ulkopuolisilta todella jyrkillä keinoilla.”

Keskustapuolue ja vanhoillislestadiolaiset painostivat toimittajaa Kuusamossa

Mediaan liittyvästä painostustapauksesta kertoi hiljattain oululainen Matti Kyllönen Kalevassa 12.5.2010. Hän joutui painostuksen kohteeksi toimiessaan sanomalehden kustantajana ja päätoimittajana Kuusamossa 1990-luvulla.  

Häntä painostaneet olivat keskustapuolueeseen kuuluvia, sekä lestadiolaisia että ei-lestadiolaisia. Painostus liittyi talousrikosvyyhteen, joihin paikalliset kunnan päättäjät olivat eri tavoin sekaantuneet. Kirjoitus on julkaistu Hakomaja-foorumilla.

 

SRK kaunistelee totuutta  

SRK:n johtajien Olavi Voittosen ja Aimo Hautamäen kirjoituksessa (Kaleva 9.5.2010 Lukijalta) puhuttiin kauniisti vanhoillislestadiolaisten esivaltauskollisuudesta ja siitä, että yhteiskuntaa ja esivaltaa vastaan tehdyt rikokset pitää tunnustaa ja saattaa poliisitutkintaan.

Pitkäaikaisen lehtimies-, kustantaja- ja tutkijakokemukseni perusteella voin sanoa, ettei tämä kaunis puhe ole todellisuutta ainakaan Kuusamon vanhoillislestadiolaisuuden ja kepun yhteiselon oloissa.

Kuusamon seurakunnan historiaa 1970-luvulta kirjoittaessani jouduin kokemaan, että vaikka käsikirjoitukseni, joka koski seurakunnan suhteita yhteiskunnallisiin liikkeisiin kuten työväenliikkeeseen 1900-luvulla, julkaisu yritettiin estää.  

Asialla oli historiatoimikunnan sihteeri vl-pastori Osvald Carlson.

Tutkimus kuitenkin julkaistiin sopimuksen mukaan. Kiitos kuuluu historiatoimikunnan puheenjohtajalle kihlakunnantuomari Pekka Leppäsaajolle, joka jämerästi piti tutkijan oikeuksista kiinni.

Kysymys oli lestadiolaisten toimien piilotteluyrityksestä suhteessa kommunisteihin. Myöhempi kirkkohistoriallinenkin tutkimus on tullut samoille linjoille. Vl-liike on torjunut demarit ja kommunistit. Se oli tutkimukseni ydin ja sitä ei olisi saanut sanoa.

Vanhoillislestadiolaisten toimesta tapahtunut rikollisuuden suoranainen suojelu oli Kuusamossa 1995 – 1996 menossa ollut Rukan kaavoitukseen liittyvä Tulihta-juttu.

Toimiessani paikallislehti Koillismaan Uutisten kustantajana ja päätoimittajana lehteni yritettiin poliittisin toimin lakkauttaa, koska julkaisin rikostutkimuksen edistymistä koskevia uutisia. 

Yritys tapahtui kunnanhallituksen puheenjohtajan, vanhoillislestadiolaisen Osvald Carlsonin ja keskustan silloisiin johtajiin kuuluneen Reijo Ronkaisen johdolla

Kokoomuksen, demarien ja vasemmistoliiton ryhmänjohtajat eivät lähteneet mukaan, ja hanke raukesi. Asia oli julkisuudessa silloin.

Sain myös nimettömiä muilutus-, mökinpoltto- ynnä muita uhkauksia, mikäli jatkan rikosasian tutkimuksen seurantaa. Dokumentteja on tallella.

Kun rikosepäilyt kunnanjohtaja Erkki Juntusta vastaan olivat menossa sanotussa Tulihta-jutussa 1995, kunnanvaltuustossa kysyttiin kunnanhallituksen puheenjohtajalta vanhoillislestadiolaiselta Osval Carlsonilta, aikooko kunnanhallitus käynnistää tutkimukset Juntusta vastaan, Carlson vastasi kieltävästl.

Löytyi kuitenkin neljä valtuutettua, jotka tekivät tutkintapyynnön ja aikanaan tuomittiin kunnanjohtaja, nimismies, kaavoitusjohtaja, EVO-johtaja ja pankinjohtaja vapausrangaistuksiin ja po. virkamiehet virkansa menettäneiksi.

Osvald Carlsonin toimia kunnanhallituksen puheenjohtajana tässä jutussa ei koskaan tutkittu.

Toisin kuin SRK:n miehet puhuvat, Carlsonin olisi tullut kunnanjohtajansa esimiehenä saattaa asia tutkintaan. Sitä hän ei tehnyt.

Kuusamon kunta / kaupunki ei ole koskaan sanoutunut irti Tulihta-rikollisuudesta.

Käsittääkseni rippisalaisuus on eräs vl-salailun syy. 

Uskonveljelle tunnustettu esivaltaan ja yhteiskuntaankin kohdistunut rikos on armonmereen upotettu, eikä sitä tarvitse sieltä enää naarailla.

Matti Kyllönen
filosofian tohtori
Oulu

Kaleva 12.5.2010, Lukijalta -palsta.

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi  K-mo.

Lisää aiheesta:

Simo Alastalo: Uimonen: Lestadiolaisten Kaleva-protestissa kyse vaientamisyrityksestä. Kotimaa24 8.7.2011.

Kuusamon Tulihta-jutun tuomiot ehdollisiksi. MTV3 29.10.1999.

Kuusamon kunnanjohto on tuomittu ankariin vankeusrangaistuksiin ns Rukan maakauppajutuissa (Tulihta-juttu). MOT 2.12.1996

Lestadiolaisuuden poliittinen valta tutkimuksen kohteeksi

Political dimensions of the Laestadianism in the research focus funded by Academy of Finland

Keksityn henkiopin leviäminen (Heino)

SRK:n johtokunta teki hengelliseksi naamioitua puoluepoliittista työtä

Juho Kalliokosken kokemukset: laittomuuksista ja pelokkaasta hiljaisuudesta tukeen ja rohkaisuun

Kun yhteisö painostaa ja hallitsee pelolla

Hannu Lauerman lausunnon osa TV1:n Silminmäkijä-ohjlemassa 3.1.2008  lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvästä rikollisuudesta. 

Hannu Lauerman vastine hänelle annettuun palautteeseen: ”Olen pahoillani että jokin lausumani…” Suomi24 7.1.2008.

SRK: Sisäinen selvitys lasten hyväksikäyttöön liittyvien asioiden hoidosta. SRK:n lehdistötiedote 7.4.2011.

Teuvo Peltoniemi: Insesti jo vuosikymmeniä sitten lestadiolaisten yhteinen salaisuus (SRK:n johto painosti insestintutkijaa, Pirkka-lehteä ja Keskoa v. 1985)

SRK:n johtokunta torjui tiedon levittämisen lasten hyväksikäyttörikoksista – vaati tuhoamaan aineistoa?

Johannes Ijäs: Citykanien ja suurperheiden rinnastaminen ei naurattanut seurakuntalehden hallitusta. Kotimaa 29.1.2009.

IL:n blogisti väittää uskonliikkeen painostaneen lehteä. Kotimaa24 uutiset, 21.5.2011.

K-mo: Lestadiolaiset käynnistivät Kaleva-boikotin – mediasensuuriko takaisin? 7.7.2011.

Laestadians threaten Kaleva subscription cancellations. YLE 8.7.2011.

Fil.toht. Seppo Lohi: “Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”. 1.11.2009.

SRK:n tie 1960-luvulta hoitokokouksiin

Tuulikki Ukkola: Suvaitsevaisuus ja vapaamielisyys ovat kuolemassa. Blogikirjoitus 8.7.2011.

4 kommenttia

Kategoria(t): historia, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, journalismi, Kaleva, keskustelu, kontrollointi, Lapin Kansa, lähihistoria, manipulointi, painostaminen, politiikka, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, tutkimus, uhkailu, vallankäyttö, väkivalta

Keksityn henkiopin leviäminen


Nimimerkki Heino, hoitokokousten aikaan rauhanyhdistyksestä erotettu vl-puhuja, osoittaa tarkkanäköisessä kirjoituksessaan (Suomi 24, 16.8.2007) , että SRK:n henkioppi oli nähtävästi alkuaan maallikkosaarnaaja Heikki Saaren keksintö, jota hän ja sittemmin muutkin SRK:n johtokunnan jäsenet alkoivat käyttää ensin toinen toisiaan vastaan sisäisessä valtataistelussa. Sittemmin he saattoivat sillä koko maan ja myös Amerikan siionin sekaisin.

Heino kirjoitti:

Paavali nuhteli Galatian uskovia ja muistutti siitä, miten he ovat Pyhän Hengen saaneet:

Gal. 3: 2

”Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin? Turhaanko tämä kaikki on tullut teidän osaksenne? Tuskinpa vain. Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin?”

Paavali muistuttaa uskovia, että kaikissa ihmisopeissa vaikuttaa sielunvihollisen henki, joissakin kohdin hän nimittää tätä henkeä maailman hengeksi: 1 Kor. 2:12 ”Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille. Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla.”

Tämän takia Johannes kehottaa tutkimaan kaikki opetus, onko opetus ihmisestä lähtöisin vai Jumalasta: 1 Joh. 4: 1 ”Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.”

Jeesuksella ja apostoleilla ei ollut henkioppia! Ei, vaikka he tämän maailman hengistä puhuivatkin ja osoittivat, mikä oppi on Jumalan Pyhän Hengen ilmoittamaa, mikä ihmisistä lähtöisin. esim. Samariassa Jeesus ei teettänyt opetuslapsillaan parannusta, vaikka nuhtelikin heitä lihallisesta ajattelusta.

Kun minua Heikki Saari nuhteli väärästä hengestä, niin kysyi häneltä: ”Miten minä olen tätä väärää henkeä tehnyt?” Kun hän ei tähän osannut vastata, sanoi: ”Olet imenyt sen äidinmaidosta!”

Soitin SRK pääsihteerille Einari Lepistölle ja pyysin, että saan tulla hänen luonaan käymään ja hän selvittäisi tätä henkiparannusta, että osaisin tehdä oikean parannuksen.

Puhuin Uudellakadulla, ”pommisuojassa” varmaan yli kaksi tuntia Einarin kanssa henkiopista. Mitään selvyyttä, eikä yhtään raamatullista perustaa henkiopille löytynyt.

Einari neuvoi: ”Älä mieti mitä henkiparannus on, en minäkään miettinyt, kun pappiseriseuran aikana Heikki Saari ja toinen puhuja vei minut sakastiin ja Heikki nuhteli: ”Sinussa on väärähenki”. Väärähenki ilmeni siinä, kun olin käyttänyt liian kiivaan puheenvuoron. Uskoin Saarta vaikken ymmärtänytkään, enkä ole sitä enempi miettinyt”.

Kysyin Einarilta: ”Eikö mieleesi juolahtanut, että olisit mennyt kokoukseen ja pyytänyt liian kiivasta puhettasi niiltä anteeksi [niiltä], joille puhuit kiivaasti. Sakastissa Heikki Saari saarnasi vääränhengen anteeksi, jota et yhtään ymmärtänyt”.

Keskustelumme tuloksena totesin Lepistölle: ”Olen entistä sekavampi, vaan et ymmärrä sinäkään”.

Kaikki me ihmiset teemme syntiä, eli rikomme Jumalan pyhän tahdon. Jeesus on meidän syntimme sovittanut ja kun me tämän uskomme, saamme Jeesuksen sovintotyön kautta olla vapaat, eli Jumalan Lapset.

 Miksi SRK:n johtokunta kieltäytyi julkistamasta Saaren toimintaa?

Hoitokokousten vallankäytön syistä on moni sen ajan SRK:n johtokuntaa läheltä seurannut todennut että yksi syy oli SRK:n johtokunnassa käynnissä ollut valtataistelu. Vallasta taistelivat tuolloin maallikkopuhujat Heikki Saari ja Erkki Reinikainen. Valtataistelu oli alkanut jo pappishajaannuksen aikaan, jossa Heikki Saari jo oli ollut aktiivinen ”puhdistaja”. Mutta valtataistelu jatkui edelleen pienentyneessä SRK:ssa pappishajaannuksen myrskyn laannuttua 1960-luvulla ja siiryttäessä 1970-luvulle.

Saari oli taustaltaan koulujakäymätön kulkukauppias, mutta puhujana ja opillisen kiemuroiden kehittelijänä hän on ollut selvästi innovatiivinen ja mielikuvitusrikas persoona. Hän oli lisäksi saarnaajana tavallisen kansan suursuosikki, vangitsevan karismaattinen puhuja, tunnettu tunteisiin vetoavista ja runsaasti väkivaltaisia kuvia sisältäneistä saarnoistaan. Hänestä tuli tunnettu myös tiukan hoitokokouskurin käyttäjänä, joka oli aloittanut henkiopin leimaamalla lähipiirissään toimivia uskovaisia väärähenkisiksi. Tätä erottelua hän oli harrastanut jo papishajaannuksenyhteydessä 1960-luvulla.

Saari oli myös tunnettu kaunaisesta suhtautumisestaan akateemisesti koulutettuja ihmisiä kohtaan, samoin teknologiaa kohtaan tuntemastaan ennakkoluuloisuudesta  ja muihin ihmisiin kohdistuvasta kontrollin- ja vallanhalustaan. Häneen liittyvät kuvaukset viittaavat nykyään paljon esillä olevaan narsistiseen persoonallisuuteen.

Lopulta henkioppi kääntyi häntä itseäänkin vastaan ja hän joutui itse SRK:n johtokunnassa hoidettavaksi ”lihalla hoitamisesta”. Tämä tosin tapahtui vasta 1970-luvun lopussa, jolloin laajat hoitokokouskierrokset koko maan rauhanyhdistyksissä olivat velloneet jo vuosien ajan.

Tappion kärsineen Saaren sanotaan olleen valmis laajaankin kenttäkierrokseen väärien hoitamistensa korjaamiseksi, mutta SRK:n johtokunta estäneen sen, koska sen pelättiin herättävän ”tarpeetonta levottomuutta ja ihmettelyä uskovaisten keskuudessa”.  Olisi syntynyt lisää kysymyksiä ylipäänsä hoitokokousten hyväksyttävyydestä.

Tästä voidaan päätellä, että SRK:n johtokunta halusi 1979 salata tavallisilta uskovaisilta sen, että henkiopin takana oli  ei yksin Heikki Saari, vaan suurempi ryhmä SRK:n johtokkunnasta. Johtokunnan sisällä vallinnut valtataistelu haluttiin salata. Jos tämä olisi paljastunut, se olisi voinut horjuttaa vl-kansan luottamusta SRK:n  johtomiehiin. Hoitokokouksethan jatkuivat vielä joitakin vuosia tämänkin jälkeen ja alkoivat laimentua vasta 1980-luvun puoliväliin tultaessa.

Vai halusiko SRK:n johtokunta hyödyntää Saaren työn hedelmät, eli pitää hoitokokousten mankelissa syntynyt pelokas ja kuuliainen joukko edelleen sellaisena? Joka tapauksessa SRK:n johtokunta ei rohjennut myöntää julkisesti kaikille, että hoitokokoukset kokonaisuudessaan olivatkin silkka erehdys, paha sotku jonka SRK:n johtokunta päästi valloilleen, koska johdosta ei löytynyt ryhtiä pysäyttää Heikki Saaren toimintaa ajoissa.

Tällainen avoimuus olisi voinut herättää riviuskovaisissa kysymyksiä SRK:n  johtokunnan toiminnasta kaiken kaikkiaan.

Puhujainkokouksesssa joulukuussa 2008 käsiteltiin hoitokokouksia Olavi Voittosen alustuksessa ja sitä seuranneessa keskustelussa. Hoitokokousajasta muotoiltiin julkisuuteen  puhujainkokouksen lausuma, että 1970-luku oli herätysliikkeessä  ”rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”, mitä voi pitää tosiasioiden valossa varsin absurdina määritelmänä.

SRK:n puhujat ja johtokunta totesivat lisäksi, että hoitokokousten aikaan siionissa vaikutti ”uudenheräyksen oppi”. Tällä on viitattu Heikki Saaren omaan henkilöhistoriaan, hänhän tiettävästi oli toiminut 30-40-luvulla uudenheräyksen piirissä. Tällä lausumalla SRK:n nykyinen johtokunta on pyrkinyt pesemään omat ja silloisten johtokunnan jäsenten kädet ja kuittaamaan tapahtuneen kohdistamalla vastuun yhteen yksittäiseen henkilöön. Myös tämä on paitsi epäuskottavaa myös täysi mahdottomuus, ottaen huomioon tosiasialliset tapahtumat ja SRK:n osuuden niissä.

Toisin sanoen, SRK:n johtokunnassa ei yhä vieläkään ole löytynyt kypsyyttä eikä selkärankaa kantaa sille kuuluvaa vastuuta tapahtuneesta.

*    *     *

Lisää aiheesta:

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

Matias Haukkala: Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi: näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta. Historian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.

Vuokko Ilola: Hoitokokoukset pitää selvittää

Taneli Kylätasku: ”Hoitokokousten” kipu tuntuu yhä, Kotimaa 3.2.2006. (Admatan laatima referaatti Hakomajassa.)

Arkkipiispa Mikko Juva 1979

SRK:n tie 1960-luvulta hoitokokouksiin

Mauri Kinnunen: Kipupisteet kohdattava avoimesti

Syntisin silmin, dokumentti hoitokokouksista (1981)

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, epäily, epäilykset, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, hajaannukset, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, SRK ry., totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö

SRK:n tie 1960-luvulta hoitokokouksiin


VL-liikkeessä oli alkanut vakava skisma, joka oli kehittynyt 60-luvun puolivälistä alkaen. Siis melko pian pappishajaannuksesta selvittyä.

Em. sisäisen skisman aiheutti toisaalta se, että eräät SRK:n johtokuntaan kuuluneet henkilöt olivat anoneet rahoitusta salaiselta, äärioikeistolaiselta poliittiselta järjestöltä nimeltään Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki ry. Maanalaisena toimineen ja suuryritysten rahoittaman  järjestön tarkoituksena oli ajaa osa maan laillisista puolueista, nimittäin vasemmisto ja samoin ammattiyhdistysliike, sivuraiteelle maan politiikassa.

SRK:n työvaliokuntaan kuuluneet miehet anoivat useampaan otteeseen ja saivat useita satoja tuhansia silloisia markkoja varoja SYT:ltä. He käyttivät ne maalaisliiton/keskustapuolueen kansanedustajaehdokkaiden vaalityöhön SRK:n järjestämien lähetysseurojen yhteydessä.

SRK:n puheenjohtajan ja pääsihteerin allekirjoittama anomuskirje SYT:lle rahoituksen saamiseksi seuraavien vaalien aikaan tehtävään poliittisen työhön on julkaistu Internetissä, Laestadianleaks-blogissa.

Tämänkaltainen toiminta oli tietysti laitonta, olihan se vastoin järjestön tarkoitusta ja tapahtui ilman jäsenistön päätöstä asiasta, ohitse kirjanpidon. Edes kaikki SRK:n johtokunnan jäsenet eivät olleet tietoisia näistä manöövereistä.

Toisen skisman SRK:n sisällä aiheutti eräs johtavan auktoriteettiaseman ja vankan maineen herätysliikkeessä saanut vanha maallikkosaarnaaja. Hän oli mieleltään nykykäsityksen mukaan lähinnä narsistinen psykopaatti, minkä seikan kaikki hänen lähipiirissään toimineet tulivat väistämättä tietämään kokemuksensa kautta.

Psykopaattisen ja rajattomaan vallanhaluun johtaneen häiriön saattoi aiheuttaa mahdollisesti hänen karu henkilökohtainen taustansa, johon en tässä voi kuitenkaan tarkemmin puuttua. Tästä psykopaattisuus-ominaisuudesta oli hänen lähipiirinsä joutunut kärsimään vuosikausia.

Tämä mies, joka oli vuosikymmeniä yksi vl-liikkeen tunnetuimpia saarnaajia, pyrki ja pääsi kontrolloimaan yhä hallitsevammin liikkeen opinkäsitystä. On tunnettua, että psykopatiaan liittyy voimakas itsekorostus ja vallanhalu. Psykopaattisen luonnehäiriön tapaan hän onnistui ”vakuuttamaan” lähipiirinsä, taitavasti eri keinoin. Hän oli puhujanlahjoiltaan maineikas, kielenkäytöltään monta kertaa karkea ja tyyliltään tunteisiin vetoavan suggestiivinen.

Saarnamies saavutti riviuskovaisten keskuudessa suosion ja maineen, joka silminnähden hiveli hänen omaa turhamaista mieltään. Narsistien tapaan hänen psyykensä ei sietänyt vähääkään arvostelua. Tämän todettiin monta kertaa jopa aivan arkipäiväisissäkin asioissa. Jo varhain nähtiin, että hän käänsi omaan toimintaansa liittyneen arvostelun mielellään Raamattuun tai ”jumalanvaltakuntaan” liittyväksi arvosteluksi. Tällä aseella hänen onnistui vaientaa monet, jotka olisivat halunneet kyseenalaistaa hänen menettelytapansa.

Tilanne johti herätysliikkeen johdon tasolla lopulta siihen, että SRK:n johtokunta sai luvan julkistaa vain hänen määrittelemiään kantoja. Liikkeen opinmäärittelystä päättävissä ”puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksissa” hänen auktoriteettinsa käytännössä määritteli sen, millainen päätös muotoillaan. Usein hän toimi itse alustajana ko. tilaisuudessa, tai alustajan esitys oli hänen tarkistamansa, hänen ”käsiensä kautta” kulkenut.

Lopulta oltiin tilanteessa, että SRK:n johto ei rohjennut tehdä mitään opin kohtiin liittyviä tulkintoja vastoin hänen kantaansa. SRK:n johtokunnalla ei kenelläkään ollut rohkeutta syrjäyttää häntä. Jos sitä olisi yritetty, sen mahdolliset seuraamukset tavallisten uskovaisten massan keskuudessa ja paikallisissa rauhanyhdistyksissä pelottivat SRK:ta.

Lopulta hänen itsekeskeinen ja kaikkea ja kaikkia ihmisiä kontrolloimaan pyrkivä sairas mielensä johti opintulkinnassa SRK:n järjestämiin hoitokokouksiin ympäri maan rauhanyhdistyksiä. On ilmeistä, että SRK:n johtokunnassa päädyttiin varmistamaan koko joukon ehdoton kuuliaisuus tällä menettelyllä.  SRK:n koko johtokunta kokonaisuudessaan tietysti kantaa vastuun hoitokokouksista, joskin niiden arkkitehti lienee ko. saarnaaja. Tässä kohtaa hänen persoonallisuutensa piirteet vertautuvat selvästi esim. toisen narsistin, Generalissimus Stalinin persoonallisuus.

Vuosia kestäneet hoitokokoukset kaikkialla maassa

Tämän jälkeen raivokas raatelu pyörähti käyntiin paikallistasolla rauhanyhdistyksissä. Pikkukylissä, kirkonkylien keskustoissa ja kaupungeissa. Pohjoisessa varsinkin.

Ihmisten mustimmat puolet nousivat esiin ja niitä kokouskäytäntö ruokki halukkaasti. Näissä kokouksissa paikalliset pikkuriidat ja erimielisyydet sekä satunnaiset ihmisten ”kemioiden” yhteensopimattomuudet kasvatettiin suuriksi opillisiksi kiistoiksi. Tavallisten ihmisten väliset persoonallisuuserot leimattiin erilaisilla keksityillä henkiopeilla mikä miksikin.

Yksi hämmästelyn aihe on sekin, mistä syystä näitä kokouksia pidettiin lukittujen ovien takana ja myöhäisinä yön tunteina. Jo tämä seikka kertoo siitä, että normaalista hengellisyydestä ei ollut kyse. Seurakunnista tuli vuosien mittaan useita kyselyitä näistä toimista rauhanyhdistyksissä piispalle (Hannes Leinoselle) Ouluun ja arkkipiispalle saakka.

Tavallisia uskovaisia ihmisiä erotettiin täysin syyttä rauhanyhdistyksestä ja uskovaisten keskinäisestä rakkaudesta, ts. eristettiin tutusta sosiaalisesta yhteisöstä, jossa ko. henkilö oli koko elämänsä elänyt. Tilanne muistuttaa jälleen yksinvaltiaitten maallisten hallitsijoiden puhdistustoimia. Niissä ihmiseltä saatetaan riistää henki teloituksissa ja vankileireillä. SRK:n hoitokokouksissa vietiin ikuisen elämän toivo uskovaiselta ihmiseltä, joka uskoo saavuttavansa taivaspaikan vain ry:n piirissä eläen.

Tämä on tärkeä ymmärtää kun kysymme: miksi tavalliset uskovaiset selväjärkiset ihmiset saattoivat hyväksyä hoitokokousten mielivallan. Vastaus on, että he luottivat johtajiinsa.

Käytännössä näitä usein hyvinkin ikääntyneitä uskovaisia ihmisiä nöyryytettiin hoitokokouksessa loukkaavin tavoin. Heille ei annettu syntejä anteeksi tilaisuudessa. Heiltä kylmästi kiellettiin evankeliumi, vaikka he anteeksi pyytelivät. Tälle ei voi löytää Raamatusta perustelua.

Heitä lakattiin tervehtimästä heille tärkeällä, tutulla keskinäisen yhteenkuuluvuuden ja Jumalan lapseuden tunnustavalla tervehdyksellä. Myös kiellettiin ketään uskovaista olemasta missään tekemisissä tällaisten erotettujen, ns. ”sidottujen” kanssa.

Nämä ihmisiä psyykkisesti järkyttäneet, häpeälliset menettelyt merkitsivät tosiasiassa pitkäaikaista ihmisten kiusaamista. Ihmiset olivat epätietoisia ja peloissaan. Peloissaan, varmistaakseen etteivät joutuisi silmätikuksi, kymmenissä rauhanyhdistyksissä kävivät kaikki vl-yhteisön jäsenet vaarista koululaiseen saakka tekemässä julkirippiä seurakunnan edessä. Tämä rippi piti toteuttaa tietyin kaavamaisin sanamuodoin.

Raamatun mukaan vain synti erottaa ihmisen Jumalasta. Näin myös yhteisön tasolla voivat seuraamukset olla järkyttävät. On tosiasia, että muutamien ihmisten keskinäinen vallankäyttö, tosiasioiden salailu, tietyn avainhenkilön psyykkinen tasapainottomuus ja sairaalloinen kontrollin- ja vallanhalu saivat yhdessä aikaan suunnatonta tuhoa perinteellisessä, vakaassa herätysliikkeessä. Kun näille ”pahan voimille” ei ollut riittävän vankan Raamatun tuntemuksen ja arvovallan omaavaa vastavoimaa, joka olisi asioihin puuttunut ajallaan.

Rehellistä ja raitista yritystä asioihin puuttumiseen tiedetään tosin tapahtuneen. SRK:n johtokunnassa oli ainakin yksi, joka nosti aika ajoin esille vakavassa mielessä näitä ristiriitaisia kysymyksiä. Samoin eräissä puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksissa nähtiin pieniä yrityksiä torjua ennalta tiedetty jyräävä lakihenkinen kanta. Tässä kuitenkin epäonnistuttiin. Yrittely jäi liian heikoksi ja hävisi ”henkien taistelun”.

Tiedetään, että oli yksi yksityiskohta jossa tämä jyräävä lakihenkinen kanta joutui väistymään. Se tapahtui vuonna 1983 ns. koulutelevisiokysymyksessä. Silloinen, muutamaa vuotta aikaisemmin tehdyn ehdottoman kieltopäätöksen ns. peruutuspäätös herätti rauhanyhdistysten johtokunnissa sekä suurta hämmennystä että helpottuneisuutta. Tämä peruutuspäätös kuitenkin vaiettiin ja sivuutettiin hiljaisuudessa.

Kuten herätysliikkeen pitkäaikainen saarnaaja ja SRK:n johtokunnassa kauan toiminut Erkki Reinikainen on todennut vuonna 1987, hoitokokousajat olivat vanhoillislestadiolaisuudessa ”joukkohysterian” aikaa.

Reinikaisen kanta ei siis tue SRK:n nykyisen puheenjohtajan Olavi Voittosen ja pääsihteerin Aimo Hautamäen esittämää selitystä siitä että hoitokokousten syynä olisi ollut ”yhteiskunnan maallistuminen”.  Samaa selitystä on myös Seppo Lohi yrittänyt tarjoilla.

Todellinen syy oli SRK:n sisäinen valtapeli, jossa yhtenä tekijänä oli yritys salata oikeistolaiselta Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki ry:ltä anottujen varojen hankinta ja käyttö poliittiseen vaalityöhän seuratoiminnan yhteydessä.  Samoin yhtenä tekijä oli SRK:n johtokunnassa yhden saarnaajan auktoriteettiasemaan liittynyt kriisi.

Heikki Saaren toiminnasta

Heikki Saaren opillisista käsityksistä saa hyvän yleiskuvan kun lukee puhujainkokouksen keskustelupöytäkirjaa v. 1960. Silloin oli ns. pappiseriseuran aika. Keskustelu äänitettiin kokoustilanteessa ja litteroitiin.

Kun Heikki Saaren puheenvuoroja lukee , niin huomaa, että hänellä oli perin kummallisia käsityksiä mm. siitä, miksi lähetystyötä ei pidä tehdä. Hän perusteli siitä luopumista mm. sillä että Herran henki todellakin ”lepäsi pohjan maalla”. Hän oli rakennellut kuvion jolla tuo outo ja hassu oppi kytkeytyi ovelasti myös vl-seurakuntaoppiin. Oppi ja opit olivat ja ovat edelleenkin selvästikin fundamentalistisia eikä niillä ole tietenkään minkäälaista kristinopillista perustaa. Valitettavasti niistä tuli hoitokokousten kautta kovin tunnettuja ja yleisiä liikkeessä. Monet kantavat niitä yhä vieläkin. Näistä ei uskalleta myöskään vieläkään kriittisesti keskustella, koska edelleen pelätään uutta hajaannusta.

Saari matkusti vaimoineen vuonna 1973 Amerikkaan. Siellä hän toimi niin jyrkästi ja taitamattomasti henkioppeineen, että siellä kyteneet vl:ien sisäiset ristiriidat repesivät avoimeksi eriseuraksi 1973.

Myöhemmin amerikkalaiset vl:t ovat olleet pahoillaan siitä, että SRK lähetti silloin paikalle  juuri Heikki Saaren yksinään selvittelemään heidän asioitaan. Monien näkemys on ollut, että HS:n vallanhaluinen ja taitamaton tyyli ”poikki ja pinoon”, oli vakava virhe. Eriseura olisi jäänyt paljon pienemmäksi tai sitä ei olisi ehkä syntynyt ollenkaan, jos asioita olisi hoidettu terveemmällä otteella.

Maallikkosaarnaaja Ville Suutari henkiopista

Nimimerkki Heino, hoitokokousvuosina erotettu puhuja, kirjoitti Suomi 24:ssä 22.3.2006 ns. henkiopista:  

”Keskustelin vaimoni isän Ville Suutarin kanssa ns. hengistä ja kysyin: ’Miksi nämä ”Väärät – Henget” eivät tartu teihin työvaliokunnan jäseniin ja muihin päähoitajiin? Hän vastasi: ’Jos työvaliokunnan jäsenillä teetettäisiin parannusta hengistä, niin kukaan ei enää uskoisi työvaliokunnan kykyä erottaa vääriä henkiä. Uskovat sanoisivat: ”teissä itsessä on väärähenki ja siksi epäilette, että henki on meissä” ’.

Tämä osoittaa, että henkioppi oli maallikkopuhujien SRK:n johtokunnassa keksimä temppu, jonka varassa kymmenet tuhannet uskovaiset juoksivat vuodesta toiseen hoitokokouksissa ja alistuivat nöyryyttäviin julkirippeihin – asiasta jota ei todellisuudessa ollut olemassakaan.

Ville Suutari oli yksi 1960–80-lukujen kuuluisimpia maallikkopuhujia ja kova hoitomies. Hän oli alkuaan maataloissa töissä kierrellyt renki, toisin sanoen hän oli hyvin vaatimattomista oloista kotoisin. […] Eräässä maatalossa töissä ollessaan hän sai parannuksen armon. Parannuksen tehtyään hänestä sukeutui voimakkaita sanoja käyttävä maallikkosaarnaaja ja lopulta hänet valittiin SRK:n johtokuntaankin. 1970-luvulla hän piti Oulun seudulla [ …] hoitokokouksia. [Alkuperäisestä tekstistä poistettu viestin kannalta tarpeettomia sanoja. – Blogin toimitus 31.7.2013]

*           *            *

(Kirjoittaja: Anonyymi.)

*           *            *

Lisää aiheesta:

A-A. Tami: Henkioppi ja muita hoitokokousten harhaoppeja

SRK:n johtokunta teki hengelliseksi naamioitua puoluepoliittista työtä

SRK:n johto anoi rahoitusta vaalityöhön SYT ry:ltä 1965

Laestadianleaks-blogi  

Matias Haukkala: Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi: näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta. Historian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.

(Tuomas Lohi:) Kahdeksan hoitokokousvuotta Haapajärven ry:llä

Janne Metsänheimo: Synteihin sidotut: hoitokokousten opillinen perusta 1960-70-lukujen vanhoillislestadiolaisuudessa. Oulun yliopisto, Historiatieteet. Aate- ja oppihistorian pro gradu -tutkielma, 2016.

Rovasti Sillanpään kirje: SRK-lestadiolaisuuden tila 1977

Kerro tutkijoille hoitokokouksista – tutkimus käynnistymässä Lapin yliopistossa

Kommentteja hoitokokouksista: sitaattikooste julkisuudessa esitetyistä arvioista 

Suden uhrit – Matkalippu helvettiin

Syntisin silmin – TV-dokumentti hoitokokouksista.

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

Järkyttävintä toimittajan uralla: kollektiivin pelko mursi perhesiteet

11 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, historia, hoitokokoukset, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, painostaminen, politiikka, rahoitus, retoriikka, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö