Avainsana-arkisto: Helsingin Sanomat

HS: Voittonen antoi lasten hyväksikäyttäjän välttää poliisin


Vanhoillislestadiolaisten johtaja eli SRK:n johtokunnan puheenjohtaja, rovasti Olavi Voittonen kehottaa julkisissa lausunnoissaan ohjaamaan hyväksikäyttäjät aina poliisille, mutta itse hän toimi toisin, kertoo Helsingin Sanomat 5.1.2013. Toimittaja Matti Huuskosen jutussa selostetaan tapaus Pohjois-Pohjanmaalta. Voittonen on Suomen luterilaisen kirkon pappi ja toiminut kymmeniä vuosia  lestadiolaisen liikkeen keskusjärjestön SRK:n johtokunnassa, vuodesta 2007 lähtien puheenjohtajana.

Puheena olevassa tapauksessa lapsia hyväksikäyttänyt mies oli … Lue koko artikkeli…

31 kommenttia

Kategoria(t): Conservative Laestadianism, insesti, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, lapset, lähihistoria, Olavi Voittonen, pedofilia, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, vallankäyttö, väkivalta

Tänään A-studion Talk: lestadiolaislasten hyväksikäyttö


Tänään 24.5.2012 TV1 klo 21.05. Ohjelman taustatiedot täällä.

A-studio: Talk

(Artikkelin lopussa Kiimingin kirkkoherra Pauli Niemelän Kalevassa 21.5.2012 julkaistu kirjoitus, jonka hän julkaisi välittömästi kirkolliskokouksen jälkeen. Arkkipiispa Kari Mäkinen käsitteli kirkolliskokouksen avauspuheessaan vl-liikkeen hyväksikäyttötapauksia.)

Lestadiolaislasten hyväksikäyttö.

Studiossa Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen pääsihteeri Tuomas Hänninen, opiskelija Aija Hannila, tutkija Johannes Alaranta ja perheenäiti Pirjo Luokkala. …Lue koko artikkeli…

7 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, arkkipiispa, evankelis-luterilainen kirkko, evankeliumi, Helsingin Sanomat, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, Kaleva, kannanotot, keskustelu, kirkko, Kotimaa, lapset, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, naisen asema, normit, norms, nuoret, painostaminen, Päivämies, pedofilia, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, syntien anteeksiantamus, tulevaisuus, vallankäyttö

Arkkipiispa: ”On kirkon kannalta vakavaa, että kirkon päätöksiin sitoutuminen johtaa vaientamiseen”


Arkkipiispa Kari Mäkinen on ilmaissut huolensa naispappeuden hyväksyvien kohtelemisesta vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä, kirjoittaa Helsingin Sanomat 18.3.2012 (A6).

Mäkinen pitää surullisena ja huolestuttavana vanhoillislestadiolaisen liikkeen toimia naispappeuteen myönteisesti suhtautuvia kohtaan.

– Kirkon kannalta on minusta vakavaa, että kirkon päätöksiin, järjestykseen ja niiden mukaiseen työhän sitoutuminen johtaa liikkeessä vaientamiseen, marginalisoimiseentai ulkopuolelle sulkemiseen, Mäkinen sanoo. Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): arkkipiispa, eettisyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, Helsingin Sanomat, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, kannanotot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, tasa-arvo, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta

SRK:n pahoittelu myönnytys kirkolle – Mäkinen, Kalliala ja Salmi tapasivat SRK:n johdon


SRK:n johtokunta on pahoitellut hoitokokouksissa harjoitettua hengellistä väkivaltaa ja myöntää ”ylilyönnit” 70-luvun hoitokokouksissa, kirjoittaa Helsingin Sanomat (12.10.2011). SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen tiedotti Kotimaa24:lle 10.10., että johdon julkaisema pahoittelu merkitsee julkista anteeksipyyntöä. Ilmaisua ”pyytää anteeksi” ei silti sisälly SRK:n johdon asiasta julkaisemaan lehdistötiedotteeseen.

Voittonen ei kertonut haastattelussa, kenelle ”pahoittelu”,  jonka Voittonen Kotimaassa toteaa merkitsevän ”anteeksipyyntöä”, on kohdistettu. Keneltä tai keiltä on tarkoitus pyytää anteeksi?

– Aitoa anteeksipyyntöä ei huiskita ilmaan, vaan se osoitetaan tietyltä taholta tietylle kohteelle, on sosiaalietiikkaa tutkinut professori Risto Saarinen todennut SRK:n pahoittelusta  (Kotimaa 27.10.2011).

SRK:n johto päätti julkisesta pahoittelusta  tavattuaan arkkipiispan ja Turun ja Oulun piispat elokuun alkupuolella Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, arkkipiispa, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hajaannukset, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, Kotimaa, lähihistoria, Maalaispoika, nettikeskustelu, Olavi Voittonen, painostaminen, Päivämies, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, syyllistäminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

HS: Vanhoillislestadiolaisuuden epäterve yhteisö


Nykyinen SRK-vanhoillislestadiolaisuus ei ole perustaltaan terve yhteisö, koska se vainoaa uskovaisia, omia jäseniään.

Puhutteluissa, ns. hoitokokouksissa, painostetaan ja pyritään nujertamaan yksilön mielipide. Kokouksessa yksilö joutuu kohtaamaan joukon ihmisiä, jotka sanovat rakastavansa häntä  ja samalla alistavat häntä vaatien häntä luopumaan ajatuksistaan. Yksilö joutuu julkisesti häväistyksi. Tilanteessa kyseenalaistetaan nöyryyttävällä ja väkivaltaisella tavalla ihmisen henkilökohtainen, omakohtainen usko. Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): 2000-luku, 2010-luku, ahdistus, eettisyys, eristäminen, evankelis-luterilainen kirkko, häpeä, Helsingin Sanomat, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kirkko, kontrollointi, kuuliaisuus, lähihistoria, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, mielenterveys, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, sananvapaus, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

Oikeusministeri yllättyi SRK:n tunnustuksesta ja muistutti vanhojen hyväksikäyttörikosten ilmoitus-velvollisuudesta


Oikeusministeri Tuija Brax toteaa Kalevan haastattelussa yllättyneensä SRK:n tunnustamista lasten hyväksikäyttötapauksista ja seksuaalisen hyväksikäytön laajuudesta herätysliikkeessä. ”On välttämätöntä, että keskusrikospoliisi tutkii, ovatko tässä kaikki tapaukset, vai onko niitä vielä lisää.” Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): 2010-luku, arkkipiispa, arvot, eettisyys, evankelis-luterilainen kirkko, Helsingin Sanomat, ihmisarvo, insesti, johtajat, johtokunta, Kaleva, kannanotot, lapset, lapsuus, lähihistoria, nuoret, pedofilia, perhe, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, syntien anteeksiantamus, vallankäyttö, väkivalta

Johanna Hurtig – lasten suojelija (Helsingin Sanomat, also in English)


Helsingin Sanomissa julkaistiin 17.4.2011 tutkija, YTT Johanna Hurtigin haastattelu (Irina Vähäsarja: Lasten suojelija). Artikkelin pohjalta on julkaistu myös tiivistelmä Helsingin Sanomien nettisivulla.  – The interview is available also in EnglishLue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): 2010-luku, eettisyys, erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, Helsingin Sanomat, hengellinen väkivalta, ihmisarvo, insesti, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, lapset, lapsuus, lisääntyminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, naisen asema, naiseus, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, painostaminen, pedofilia, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, syntien anteeksiantamus, syyllistäminen, tieto, tuomitseminen, tutkimus, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö

SRK:n vastattava mustamaalattujen yksityishenkilöiden maineen-palautuksesta


”Kriisi, missä vl-herätysliike tällä hetkellä on, ei johdu henkilöistä, jotka ovat ottaneet liikkeen sisällä tapahtuneen pedofilian esille, vaan se johtuu liikkeen johdon toiminnasta.”  – Heikki Rainio. (Rainion kommenttikirjoitus alempana, Turun Sanomien pääkirjoituksen jälkeen.)

”Minusta lestadiolaisten kannattaisi olla ylpeitä ihmisistä, jotka ovat nostaneet asioita esiin, eikä uskoa heistä levitettäviä pahoja puheita.” – Antti Pentikäinen.

Mitä SRK:n tunnustuksesta  (7.4.2011) seuraa? Tiettävästi ainakin rikospoliisin selvitys, joka on jo käynnistynyt. Nyt paljastuneiden tietojen valossa jokainen jää kysymään, voidaanko johdon menettelyä pitää uskottavana.

Mitä vaaditaan, että  herätysliikkeellä olisi jatkossa luottamusta herättävä paikka suomalaisessa yhteiskunnassa ja arvomaailmassa?

Onko tosiaan uskottavaa, että vanhoillislestadiolaisuudessa kyetään jatkossa puuttumaan rikoksiin, kun Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, eettisyys, ihmisarvo, ihmisoikeudet, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, lapset, lapsuus, leimaaminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, nettikeskustelu, nuoret, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, syyllistäminen, syyllisyys, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Tutkija Salomäki: Kirkko ei kykene puuttumaan SRK:n rippioppeihin 1


Helsingin Sanomien toimittaja Katja Kuokkanen yritti selvittää, miten kirkon johdossa suhtaudutaan siihen, että kirkon suurimmassa herätysliikkeessä on toisenlainen kanta rippisalaisuuteen kuin kirkkolaissa. Haastattelujen perusteella näyttää siltä, että kirkolla ei ole kykyä puuttua asiaan.

Kirkko ei kykene valvomaan SRK:n kirkkolain omaa tulkintaa.  Kyseessä on salassapitomääräys, ”rippisalaisuus”, joka kirkkolain mukaan koskee vain pappeja. Jos rikollinen ripittäytyy papille, pappi ei saa ilmiantaa rikollista. (Muuten, eikö tällainen vaikenemisidea ole kaikkineen itse asiassa nykymaailmassa hyvin outo?)

Lestadiolaiset kuitenkin opettavat, että rippiin liittyvä salassapitovelvoite koskee myös muita kuin pappeja. Heitä kaikkia, tavallisia pulliaisia.  Syntien anteeksiannon lausujan on vaiettava, vaikka toinen olisi ripissä tunnustanut esim. lapsen hyväksikäyttörikoksen.

SRK:n tulkinta on kirkkolain vastainen, ja lisäksi se rikkoo Suomen rikoslakia ja lastensuojelulakia.

Riskit! a) Uhri ei saa apua; b) Rikollinen jää rankaisematta; c) Rippi-isä /-äiti joutuu syytteeseen

Lastensuojelun asiantuntijat ovat kertoneet, että jotkut itse teossa kiinni jääneet lestadiolaiset lasten hyväksikäyttäjät ovat ripittäytyneet omanuskoiselleen kaverille, joka antaa synnit anteeksi ja on velvollinen pitämään suunsa kiinni. Vielä tavallisempaa on, että lapsen raiskaaja on pyytänyt tekoaan anteeksi uhriltaan. Pienikin lapsi tietää lestadiolaisen kotikasvatuksen saaneena, että anteeksi annetusta synnistä ei ole luvallista enää sen jälkeen puhua kenellekään. Hyväksikäyttäjä on saattanut vahvistaa tätä vielä uhkailuilla.

Rikollinen saattaa toistaa rikostaan jopa vuosia.

Rikoksen uhri ei saa apua ja on suuri riski, että hänen psyykkine ja fyysinen turvallisuutensa ja terveytensä murtuu pysyvästi.

Rikollinen on jäänyt, tai paremminkin päässyt,  ilman laillista rangaistusta. SRK:n tulkinnan epäillään mahdollistaneen monien hyväksikäyttötapausten jäämisen pimentoon, kokonaan tutkimatta ja rankaisematta.  

Näitä tapauksia tuskin on vuositasolla lukumääräisesti paljon, mutta kyseessä on sek äkristillisen lähimmäisvastuun että maallisen järjestyksen kannalta periaatteellinen eettinen ja oikeudellinen  asia, ja luterilaisen kirkon kannalta opillis-juridinen asia. Ja eikö lasten suojeleminen on kirkollekin kristilliseen etiikkaan  ja moraaliin liittyvä velvoite?

Toinen näkökulma. Tavallinen vanhoillislestadiolainen uskovainen, joka on toiminut rikosasioita tunnustaneen ihmisen rippi-isänä tai -äitinä,  voi törmätä ristiriitaan vasta rikoksen mahdollisesti paljastuessa muuta kautta. Hän saattaa joutua tällöin vastaamaan oikeudessa syytettynä rikoksen ilmoittamatta jättämisestä.

Kysymys kirkon rippisalaisuudesta ja sitä kautta herätysliikkeiden näkemyksistä on noussut julkisuudessa esiin, kun sekä kirkosta yleensä että sen suurimman herätysliikkeen, vanhoillislestadiolaisuuden, piiristä alkoi kantautua tietoja lasten seksusaalisesta hyväksikäytöstä. Syyllisiksi on paljastunut useita kymmeniä vanhoillislestadiolaisia miehiä, joista osa on ollut maallikkopuhujia ja osa paikallisten rauhanyhdistysten luottamustehtävissä toimineita.

*    *     *

SRK-lestadiolaisuuden rippikäsitys ja -käytäntö poikkeavat ev.-lut. kirkon käsityksestä  ensinnäkin (1) syntien anteeksi saamiseen liittyvien periaatteellisten uskomusten ja toiseksi (2) rippisalaisuuden suhteen. Kirkon kannalta ei liene mitenkään fataalia vaikka opillisia eroja on paljonkin. Kiusallisin on kirkkolain omintakeinen tulkinta.

1. Jumalalta anteeksi saamisen uskomukset ja käytännöt

Ev.-lut. kirkon opetuksen mukaan ihminen voi tunnustaa syntinsä ja saada ne anteeksi Jumalalta kolmella tavalla. Synnit voi tunnustaa Jumalalle yhteisessä jumalanpalveluksessa, hiljaisessa rukouksessa tai henkilökohtaisessa ripissä. Rippi on kirkon pyhä toimitus, armoetu, jonka Kristus on asettanut ja jossa saadaan syntien anteeksiantamus. Ripissä ihminen tunnustaa syntinsä ja saa synninpäästön.

Henkilökohtainen rippi määritellään kirkossa kahdenkeskiseksi sielunhoidolliseksi keskusteluksi, jonka aloitteentekijä on aina ripittäytyjä itse. Ripittäytyä voi papille, muulle seurakunnan työntekijälle tai toiselle seurakuntalaiselle. Messussa yhteinen rippi merkitsee myös valmistautumista ehtoolliseen. Seurakunnassa ei voida ketään pakottaa rippiin. Rippi on täysin vapaaehtoinen.

Vanhoillislestadiolaisessa  liikkeessä taas ei hyväksytä, että ihminen voisi saada syntinsä anteeksi Jumalalta yksityisessä rukouksessa missään tapauksessa.  Synnit voi saada anteeksi vain siten, että toinen vanhoillislestadiolainen ihminen lausuu ääneen vanhoillislestadiolaisen perinteen mukaiset syyninpäästön sanat: ”Jeesuksen nimessä ja veressä”.  Synninpäästön julistajan tulee olla vanhoillislestadiolainen, mutta muita ehtoja ei ole.  Hän voi olla maallikkopuhuja tai pappi, mutta useimmiten hän on tavallinen vl-uskovainen. Hän voi olla jopa myös lapsi.

Syntejään voi myös pyytää anteeksi seuroissa kohottamalla käden saarnaa kuunnellessa, tai kääntymällä kenen hyvänsä vanhoillislestadiolaisen puoleen. Sama voi tapahtua missä hyvänsä muussakin sopivassa paikassa. Synninpäästön sanoja ei voi ottaa vastaan esimerkiksi kirjoitetusta tekstistä lukemalla, sillä uskotaan, että silloin niissä ei ole anteeksiantavaa voimaa. Synnintunnustajan ja anteeksi antamisen sanojan tulee molempien olla fyysisesti samassa paikassa ja synninpäästön sanat tulee lisäksi ottaa vastaan kuuloaistin kautta. 

Kuuroille synninpäästön sanojen uskotaan vaikuttavan myös viittomakileen merkeillä välitettynä. 

Tavanomaisena sielunhoitomuotona vanhoillislestadiolaisuudessa käytetään kahdenkeskistä henkilökohtaista rippiä ja usein myös henkilökohtaista julkirippiä. Julkirippi tarkoittaa henkilökohtaisten syntiensä tunnustamista julkisesti koko seurakunnan edessä, tavallisesti rauhanyhdistyksellä. Toiset paikalliset lestadiolaiset, rauhanyhdistyksen johtokunta tai joku puhuja voivat velvoittaa yksityisen lestadiolaisen uskovaisen julkirippiin, jopa silloinkin, kun asianomainen ei itse mielestään ole syyllistynyt syntiin, josta muut uskovaiset häntä puhuttelevat.

Rauhanyhdistyksen omintakeiseen hoitokokouskäytäntöön liittyy yleensä aina velvoite ja usein jopa painostaminen julkirippiin seurakunnan edessä. Esimerkiksi suviseuroissa ei julkirippiä kuitenkaan harrasteta.

Suomen ev.lut. kirkko luopui henkilökohtaisen julkiripin käytöstä jo 1800-luvulla. Keski-Euroopassa uskonpuhdistuksen seurauksena  julkirippi oli jätetty pois käytöstä  jo kolmisen sataa vuotta aikaisemmin, mutta jostain syystä katolinen käytäntö oli jäänyt edelleen elämään Pohjoismaissa. Myös maallinen oikeuskäytäntö saattoi siihen aikaan tuomita erityisen raskaista rikoksista julkirippiin, jossa sen nöyryyttävät ja julkisesti häpäisevät piirteet olivat osa tuomion kärsimistä.

2. Rippisalaisuuden velvoittavuus

Kirkkolain mukaan vain papin ja seurakunnan virassa toimivan lehtori ovat velvollisia salaamaan kaikissa tilanteissa, mitä heidän tietoonsa on tullut ripissä tai vastaavassa sielunhoidollisessa keskustelussa. Vaitiolovelvollisuutta nimitetään rippisalaisuudeksi, ja se velvoittaa nykyisen kirkkolain mukaan pappia ja lehtoria kaikissa tilanteissa. Rikosasioiden yhteydessä rippisalaisuuden kiertäminen kirkkolakia rikkomatta on ev.lut kirkon ohjeistuksen mukaan jossain määrin mahdollista. (ks. Mikkelin piispan Seppo Häkkisen katsaus Rippisalaisuus ja vaitiolovelvollisuus.)

Myös seurakunnan muissa tehtävissä ja monissa muissa ammateissa on sitouduttava vaitiolovelvollisuuteen (eri asia kuin rippisalaisuus), mutta lastensuojelulaissa on säädetty, että lapsen etu ohittaa aina kyseisen vaitiolovelvollisuuden. (Lisäksi, kaikissa tapauksissa rikoslaki velvoittaa tekemään ilmoituksen törkeistä rikoksista.)

Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan ripin osalta, että rippisalaisuus on ehdoton ja velvoittaa myös maallikkoja, niin puhujia kuin ei-puhuvaisiakin riviuskovaisia. 

Mikäli pedofiili tunnustaa rikkomuksensa yksityisessä ripissä vanhoillislestadiolaiselle maallikolle, tämä ei saa tehdä rikollisesta ilmoitusta viranomaisille. Ripin vastaanottajalla on SRK:n lausunnon mukaan lupa vain kehottaa rikollista itse ilmoittautumaan ja siten käytännössä käynnistämään  itseensä kohdistuva poliisitutkinta syyllistymisestä  lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Perusteluna tähän SRK:n edustajat ovat esittäneet sen, että itse Jumala antaa synniinpäästön seurauksena pedofiilille halun ja voiman lähteä kärsimään teosta myös maallisen oikeuden määräämä tuomio. Rippi on pyhä toimitus, jossa syntinsä tunnustava saa synninpäästössä Pyhän Hengen voiman.

Synninpäästön kautta heräävä usko ja Jumalan voima ihmisessä saa SRK:n opetuksen mukaan aikaan sen, että rikostapauksissa ripittäytyjä haluaa mennä itse selvittämään rikoksensa maallisen oikeusistuimen edessä, eli  käytännössä ilmoittautumaan poliisille. Tämän hän tekee Jumalan antaman voiman tuloksena.  ”Kun Jumalan terveellinen armo sulattaa armahdetun sydämen, anteeksi saanut pitää huolen, ettei asia jää puolitiehen.” ”Rippi-isän saarnaama evankeliumi antaa voiman asian korjaamiseen.” ”Jumala kykenee ihmisessä vaikuttavalla voimallaan tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme edes ajatella. Elävä evankeliumi on Jumalan armahtaman rikollisen ainut voimanlähde hoitaa asia kuntoon myös ajallisen lain edessä.”

Lisäksi SRK-lestadiolaisuudessa  opetetaan että rippisalaisuus velvoittaa jokaista ripin vastaanottanutta ehdottomasti, siis myös maallikkoa.

Esimerkiksi SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki pitää rippi-isän tai -äidin vaitiolovelvollisuutta ehdottomana, eikä ripin vastaanottajan tule siksi kertoa hänelle uskotusta rikoksesta viranomaisille.   

Hautamäki on perustellut ripin vaatimaa ehdotonta luottamuksellisuutta Katekismuksella , jossa hänen mukaansa ei erotella vaitiolovelvollisuuden suhteen pappeja ja muita kristittyjä. ”Ripin vastaanottaja on sidottu vaikenemaan siitä, mitä henkilökohtaisessa ripissä puhutaan”, Hautamäki siteeraa Katekismusta.Sen sijaan ripin vastaanottajan velvollisuus on ohjata ja tukea rikoksen tehnyttä menemään poliisiviranomaisten luokse.” (Rauhan Tervehdys 12.5.2010.)

SRK:n opetus on ristiriidassa kirkkolain lisäksi myös Suomen rikoslain kanssa, sillä se velvoittaa jokaista tekemään ilmoituksen viranomaiselle tietoonsa saamasta rikoksesta,  jos se on törkeä. Samoin ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluu rikoksen valmistelu. Pedofiilien voidaan katsoa lukeutuvan tähän kategoriaan, koska heidän tiedetään tavallisesti toistavan tekojaan.

Kirkkolain perusteella maallikolla ei siis ole oikeutta salata rikoksia vetoamalla “rippisalaisuuteen”, ja lisäksi häntä velvoittaa rikoslaki tekemään ilmoituksen. Mikäli maallikko vaikenee, hän syyllistyy itse rikoksen peittelyyn.

Kirkko ei kykene puuttumaan SRK:n rippiopetukseen

 Helsingin Sanomien toimittaja Katja Kuokkanen selvitti, voiko kirkko, johon vanhoillislestadiolaisetkin  kuuluvat, puuttua liikkeen poikkeavaan rippioppiin erityisesti maallikon rippisalaisuuden osalta (HS 30.9.2010, A8).

Motiivi asian selvittämiseen on lähtenyt herätysliikkeessä paljastuneista pedofiliatapauksista. Lastensuojelun asiantuntijoiden raporttien perusteella on herännyt epäilys, että vanhoillislestadiolaisuuden oma rippiopetus ja -käytäntö on saattanut estää monien rikosten ilmituloa. 

 

Luterilaisen kirkon piispat eivät käytännössä kykene valvomaan kirkkoon kuuluvia herätysliikkeitä lasten seksuaalisen hyväksikäytön paljastamisessa, todetaan Helsingin Sanomien artikkelissa 30.9.2010. Katja Kuokkanen on haastatellut Kirkon tutkimuskeskuksen herätysliikkeiden asiantuntijaa, teologian tohtori Hanna Salomäkeä sekä Porvoon piispaa Björn Vikströmiä.

– Kirkon väkimäärä  ja maantieteellisen laajuuden takia kirkon johtajat eivät ole selvillä, mitä herätysliikkeissä tapahtuu, sanoo Salomäki.Vanhoillislestadiolaiset uskovaiset muodostavat kirkon suurimman herätysliikkeen. Heitä on arviolta 80 000 – 100 000, ja ev.-lut. kirkon ja seurakuntien palveluksessa on noin 140 vanhoillislestadiolaista pappia.

SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen sanoi Helsingin Sanomissa 29.9.2010, että liikkeen johtoelimessä, Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen tai yksittäisen rauhanyhdistyksen piirissä kokouksessa, sielunhoitotilanteessa ilmi tuleva hyväksikäyttö rinnastuu rippisalaisuuteen.

Hyväksikäytöstä kuuleva ripin vastaanottaja voi siten Voittosen mukaan vedota vaitiolovelvollisuuteen ja jättää ilmoittamatta viranomaisille lastensuojelun tarpeesta.

Kuten todettua, rippisalaisuus ei kirkkolain mukaan kuitenkaan ulotu uskonnollisten yhteisöjen maallikojäseniin. Rauhanyhdistysten toiminta on yleensä hyvin maallikkovaltaista ja rikollinen voi valita ripin vastaanottajaksi kenet hyvänsä vanhoillislestadiolaisen henkilön, esimerkiksi ystävänsä, tai jopa hyväksikäyttämänsä lapsen tai nuoren.

Em. käytäntö on yksiselitteisesti lainvastainen. Ilmoitusvelvollisuudesta säädetään lastensuojelulaissa, vain rippisalaisuus on kirkkolaissa säädetty poikkeus eikä koske maallikoita.

Kirkon johto on Kirkon perheasiainkeskuksen johtajan Martti Eskon suulla sanonut, että sillä on pedofilian paljastamisesta vastuu, joka ulottuu myös herätysliikkeisiin (HS 22.1.2010). Kirkon toimivalta koskee luonnollisesti vain kirkon palveluksessa olevia.

– Normit tai rangaistukset kohdistuvat pappeihin. Pappislupaus velvoittaa: pappi suostuu kaitsentaan piispan alaiseksi, Salomäki sanoo.

Lestadiolaisessa liikkeessä kirkko nähdään esivaltana, jota pitää kunnioittaa. Kirkkoa ei sitävastoin hyväksytä täysin hengellisenä esivaltana, jonka luterilainen Raamatun tulkinta velvoittaisi vanhoillislestadiolaisia pappeja.

Vanhoillislestadiolaiset ainoa pelastava yhteisö – kuuliaisuuden palkintona ikuinen elämä taivaassa

Liikkeen jäsenillä on Salomäen mukaan ajatus omasta liikkeestään ainoana pelastavana yhteisönä, mikä ilmenee suhtautumisessa kirkon johtoon ja opetukseen.

Kirkon muut jäsenet eivät SRK-lestadiolaisuuden opetuksen mukaan ole pelastettuja kristittyjä. Pelastus on mahdollinen vain silloin, kun ihminen on saanut synninpäästön jonkun vanhoillislestadiolaisen lausumana, jolloin hänestä tulee ”Jumalan lapsi”  ”jumalanvaltakuntaan”. Hänen tulee käydä rauhanyhdistyksen seuroissa ja liittyä siten yhteisöön. Rauhanyhdistyksen muodollinen jäsenyys ei ole pakollista. Sen sijaan kuuliaisuus yhteisön opetukselle ja normeille on taivaspaikan ehto. ”Jumalanvaltakunta” eli vanhoillislestadiolaisten yhteisö on julistettu erehtymättömäksi.

Vain vanhoillislestadiolaisuudessa pelastuu, kuuluu opetus, johon lapset kasvatetaan mutta jota ei kuitenkaan suoraan julkisesti mielellään sanota oman piirin ulkopuolella.

Salomäki suhtautuu epäillen esimerkiksi siihen, että kirkosta erottamista käytettäisiin rangaistuksena lastensuojelulain noudattamatta jättämisestä.

– Tämä on kansankirkossa harvinainen ajatus. Kirkossa organisaation luonteeseen kuuluu, että siihen kuuluvat kaikki, Salomäki sanoo.

Piispa Björn Vikström korostaa maallikoiden ilmoitusvelvollisuutta

HS:n toimittaja Katja Kuokkanen haastatteli Porvoon piispa Björn Vikströmiä kirkon suhtautumisesta siihen, että seksuaalisen hyväksikäytön ilmoitusvelvollisuudesta on erilaisia näkemyksiä kirkon herätysliikkeissä.

Kysymys: Vanhoillislestadiolaisten johtaja Olavi Voittonen rinnasti SRK:n kokouksissa tapahtuvan hyväksikäyttöepäilyn paljastumisen rippisalaisuuteen. Mitä ajattelette tästä?

– Ymmärtääkseni kirkkolaissa sanotaan rippisalaisuudesta, että se koskee nimenomaan pappien rippiä ja sielunhoitoa. Nämä eivät ole rinnastettavissa maallikoihin.

Miten kirkko käytännössä puuttuu siihen, että herätysliikkeet rinnastavat maallikoita pappien rippisalaisuuteen?

– Meillä on vastuu tästä. Tähän asiaan pitää tarttua, ja sitä pitää selvittää sekä kirkon työntekijöille että suurelle yleisölle.

Miten herätysliikkeiden maallikoiden kesken tehtävää rippiä pitäisi tulkita lastensuojelun ja paljastuneen hyväksikäytön valossa?

– Ei voi soveltaa ajatusta, ettei ilmoitusvelvollisuus olisi voimassa. Maallikoiden vaitioloa ei mainita, eikä lailisesti ole perusteltua poikkeukseen. Jos se sattuu omalle kohdalle, täytyy selvittää asia paikallisten kirkkoherrojen kanssa, toteaa Vikström.

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Lucas.

Aiheeseen liittyvää:

Admata: Vl-oppi välimiehen välimiehestä

Riitta Hirvonen: Ilmiantaa vai ei? Rauhan Tervehdys 12.5.2010.

Juuret ja Siivet: Syntien taakka nelivuotiaalle

Heli Karhumäki: Helevettiin menöö että heilahtaa

Lasse Kerkelä & Katja Kuokkanen: Ison rauhanyhdistyksen ex-johtajaa epäillään hyväksikäytöstä – Luottomies vangittu insestistä. Helsingin Sanomat 29.9.2010, A6. (Nettiversio tässä.)

Katja Kuokkanen: Joka kahdeksas pappi kuullut hyväksikäytöstä ripissä. Helsingin Sanomat 16.6.2010.

Katja Kuokkanen: Kirkko ei valvo maallikkoihin ulottuvaa rippisalaisuutta: Vähän kykyä kaitsea herätysliikkeitä. Helsingin Sanomat 30.9.2010, A8.

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on synti ja rikos. Pääkirjoitus, Päivämies 27.1.2010.

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö juurittava. Kaleva, pääkirjoitus 2.10.2010.

Lastensuojelu ja salarippi. Päivämies 28.7.2010, pääkirjoitus.

Topi Linjama:  Olemmeko luterilaisia?

 
 
 

Jätä kommentti

Kategoria(t): anteeksianto, armo, armonvälineet, arvot, eettisyys, erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, häpeä, Helsingin Sanomat, ihmisarvo, johtajat, kaksinaismoralismi, kannanotot, kasvatus, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lapset, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, normit, nuoret, Olavi Voittonen, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., synnit, syntien anteeksiantamus, tuomitseminen, uskon perusteet, vallankäyttö

SRK:n kirje puhujille pedofilian torjumisesta 2010


Keväällä 2010 Kirkkohallitus tiedotti, että ev.-lut. kirkon piirissä on paljastunut huolestuttavan paljon lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia. Uutisessa todettiin myös, että merkittävä osa rikoksista oli tapahtunut vanhoillislestadiolaisessa liikkeen piirissä. Tekijöiden joukossa oli myös pappeja ja lestadiolaisia maallikkosaarnaajia sekä rauhanyhdistyksissä toimivia luottamushenkilöitä.

Huolestuttavat uutiset havahduttivat lestadiolaiset uskovat, lastensuojelun asiantuntijat ja myös suuren yleisön kysymään, millä tavoin herätysliikkeen puhujat valitaan, ja kuka heidän toimintaansa valvoo. Kysyttiin myös, kuinka liikkeen johto pyrkii varoittamaan perheitä sekä lapsia ja nuoria  pedofiilien toiminnasta ja miten rauhanyhdistyksissä ylipäätään on panostettu lastensuojeluun.

*    *     *

SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki kertoi 30.9.2010 YLEn uutisille, että  Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys (SRK) on lähestynyt liikkeen puhujia ja rauhanyhdistyksiä ohjekirjein, jotta seksuaalista hyväksikäyttöä vanhoillislestadiolaisuudessa kokeneet ihmiset uskaltaisivat hakea itselleen apua (YLEn uutiset 29.9.2010  , päivitetty 1.10.2010). Tiedottamiseen johti nähtävästi hiljattain paljastunut uusi hyväksikäyttötapaus (Kerkelä & Kuokkanen, HS 27.9.2010).

Hautamäki tiedotti, että pedofiliakysymystä käsiteltiin  kesän 2010 suviseurojen avajaispuheessa. Aihe on noussut esille myös ”sadoissa ohjekirjeissä”. Julkisuudessa olleiden lasten hyväksikäyttöepäilyjen jälkeen liikkeessä haluttiin ”tarkentaa jäsenille synnin sovittamisen ja rikoksen sovittamisen eroa”.

Hautamäki kiisti, että herätysliikkeessä olisi pyritty salailemaan hyväksikäyttöä.

SRK on lähettänyt puhujille kirjeen ”poikkeuksellisena toimenpiteenä”.

SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen tiedotti kirjeestä herätysliikkeen jäsenille ja suurelle yleisölle heinäkuussa Liperin suviseurojen avajaispuheessa ja siellä kokoontuneessa SRK:n vuosikokouksessa. 

Suviseuratiedotuksen laatimissa tiedotteissa ei tosin ollut mainintoja johtokunnan kirjeestä eikä ylipäätään lasten seksuaalisen hyväksikäyttöongelman käsittelystä kokouksissa.

Kyse on nähtävästi siis yhdestä SRK:n johdon kirjeestä, joka on lähetetty kaikille puhujille ja papeille. Heitä on kaikkiaan lähemmäs tuhat henkilöä.

Laestadianleaks-blogi on julkaissut kirjeen liitteineen. (Kyseiset liitteet julkaistiin myös Omat Polut -blogissa keväällä.)

SRK: Rippisalaisuus sitoo edelleen myös maallikkoja

SRK:n johtokunnan viesti on kaikessa lyhykäisyydessään seuraava:

”SRK:n johtokunta päätti kokouksessaan 22.5.2010 poikkeuksellisesta menettelystä: kaikille puhujille lähetetään kirje, jossa on Päivämies-lehdessä julkaistut pääkirjoitukset ja vastineet. Toivomme, että perehdytte niihin.” Viesti sisältää lisäksi puhujille suostuttelevaan sävyyn ja uskonnolliseen retoriikkaan puettuja muistutuksia siitä, mikä on puhujan tehtävä. 

Viestin liitteinä ovat jo Päivämiehessä julkaistut pääkirjoitus 27.tammikuuta 2010  ja vastine Helsingin Sanomille toukokuun alussa, joka on julkaistu myös Helsingin Sanomien mielipidesivulla.

Näiden liitteenä olevien kirjoitusten mukaan SRK katsoo, että rippisalaisuus velvoittaa myös maallikkoa. Saatekirjeessä ei myöskään ole mainintaa, että SRK:n linja maallikon osalta rippisalaisuuden sitovuudesta olisi muutettu. Edelleen uskotaan, että pedofiili saa jumalalta voiman ilmoittautua itse rikollisena viranomaisille. ”Rippi-isän saarnaama evankeliumi antaa voiman asian korjaamiseen.”

On kovin hämmentävää, että SRK on lähtenyt kuvitelmasta, että julkilausuma- ja kannanottoretoriikka on nyt se tapa, jolla asia saadaan hoidetuksi. Kirje ei nimittäin sisällä lainkaan konkreettisia ohjeita, vaan lähinnä uskonnolisia vetoomuksia puhujille.

Kirjeestä ei löydy myöskään tietoa siitä, että asian osalta olisi käytännön suunnitelmia valmisteilla.

Suomen suurimman herätysliikkeen piirissä on paljastunut toistuvasti pedofiliatapauksia, osa pitkään jatkuneita, törkeitä rikoksia.

Osassa tapauksia on ollut ilmeistä, että liikkeen omat toimintamallit ja vanhoillislestadiolaisyhteisön kulttuuri ovat mahdollistaneet pedofiilin rikosten jatkumisen. Osin samoista syistä moni lestadiolainen rikollinen on selviytynyt ilman tapauksen viemistä oikeuskäsittelyyn. 

On tapauksia, että uhrin läheisetkään eivät ole ymmärtäneet tai halunneet tukea uhria saamaan oikeutta ja apua toipumiseen.

Vaikuttaa myös siltä, että liikkeen piirissä ei osata tunnistaa riskejä., joille lapset ja nuoret altistuvat  hierarkkisessa, miesvaltaisessa ja seksuaalisuuteen ristiriitaisin tavoin  suhtautuvassa liikkeessä, jossa avoin kriittinen keskustelu liikkeen toimintatavoista on kielletty.

Yli 50 000 lasta ja nuorta vaarassa?

Vanhoillislestadiolaisuudessa  on nykyisin kasvamassa ennätysmäärä lapsia ja nuoria, koska erityisesti 1970-luvulta lähtien perheet ovat olleet ja ovat erittäin suuria. On arvioitu, että vanhoillislestadiolaisuuden piirissä elää tätä nykyä yli 50 000 alaikäistä.

SRK ja rauhanyhdistykset toteuttavat Suomen laajimpiin kuuluvaa lapsi- ja nuorisotyötä, jossa  toimii yli 200 vapaaehtoistyöntekijää.

Nämä tosiasiat velvoittavat SRK:n johtoa ja rauhanyhdistysten vastuuhenkilöitä kiireesti konkreettisiin ja suunnitelmallisiin toimiin.

On tyrmistyttävää, että herätysliikkeen johto ei ole tähän mennessä esittänyt konkreettista suunnitelmaa, millä tavalla se aikoo pysäyttää pedofiliatapausten määrän kasvun omassa piirissään. Se ei ole myöskään esittänyt suunnitelmaa,  millaisin käytännön menettelyin se aikoo vauhdittaa tiedottamista ja valistusta, jotta vanhemmat, lapset ja nuoret sekä lasten ja nuorten parissa toimivat vapaaehtoiset tunnistavat riskit ja tietävät, kuinka heidän tulee toimia jotta lapsia voidaan suojella.

SRK:n johdon kirjeestä ei myöskään käy ilmi, miten esimerkiksi puhujat ja paikalliset rauhanyhdistykset tulevat toimimaan ehkäistäkseen rikoksia ennalta ja edistääkseen uhrien toipumista.

*   *   *

SRK:n kirje puhujille ja vl-papeille

Kirjeen mukana lähetettiin myös Päivämiehen pääkirjoitukset/vastineet.

—————-

Rakas veli, Jumalan terve

Tiedotusvälineissä on viime kuukausina käyty vilkasta keskustelua lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pedofiliasta. Keskustelussa on näkyvästi tuotu esille vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtuneet lasten seksuaaliset hyväksikäytöt.

On esitetty väittämä, että kristillisyytemme keskuudessa niiden määrä on erityisen suuri. Myös puhujia on ollut ja sanotaan olevan lasten hyväksikäyttäjissä. On todettava, että yksikin tapaus on liikaa.

Erityisesti uhrille hyväksikäyttö on jättänyt mahdollisesti koko elinikäisen trauman. Siksi he tarvitsevat kaiken tuen ja avun selvitäkseen elämässään eteenpäin. Tekijätkin ovat olleet ja ovat avun tarpeessa kyetäkseen hoitamaan asiat niin, että kykenevät vastaamaan niistä Jumalan ja ihmisten edessä.

Puhujina olemme erityisen vastuullisessa tehtävässä Jumalan seurakunnan sananpalvelijoina. Haluammehan, rakkaat veljet, kilvoitella niin, että säilytämme uskon ja hyvän omantunnon Jumalan ja ihmisten edessä, Uskovaisina meidän tulee Jumalan sanan mukaisesti taistella syntiä vastaan niin omassa kuin muidenkin elämässä. Sielunhoitajina meiltä kysytään taitoa ja ryhtiä toimia niin, että syntinen saa avun ja myös tuen toimia oikein. Rikoksen kohteeksi joutunutta ei saa jättää yksin. Tukea tarvitsevat myös uhrin ja tekijän läheiset.

SRK:n johtokunta päätti kokouksessaan 22.5.2010 poikkeuksellisesta menettelystä: kaikille puhujille lähetetään kirje, jossa on Päivämies-lehdessä julkaistut pääkirjoitukset ja vastineet. Toivomme, että perehdytte niihin. Niissä on esitetty käsityksemme mukaan kristillisyytemme perinteinen Jumalan sanan mukainen opetus ja toimintatapa syntiin ja rikokseen ja rikoksen uhriksi joutuneen auttamiseksi.

Jumalan rauhaa terveisin

Olavi Voittonen Aimo Hautamäki
Puheenjohtaja pääsihteeri

LIITTEET

Päivämies no 18, 5.5.2010

Syntisten piiri ja vanhoillislestadiolaisuus

Vastine Helsingin Sanomien kirjoitukseen 1.5.2010

Helsingin Sanomat julkaisi lasten hyväksikäyttöä koskevan artikkelin ”Syntisten piiri” (HS 1.5.2010). Artikkelissa kerrotaan, että kirkkomme vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piiristä on tullut tietoon kymmeniä lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia. Tiedot ovat murheellisia. Yksikin on liikaa.

Kristillisyydessämme on kautta aikain ymmärretty ja opetettu, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on yksiselitteisesti synti ja rikos. Yhtä tuomittavaa on seksuaalirikollisen suojelu. Lasta on suojeltava kaikin tavoin. Siksi jokaisen rikoksesta tietoisen aikuisen tulee toimia niin, että lasten suojaksi säädetty laki saavuttaa sille asetetun tavoitteen. On kaikkien etu saada mahdollinen tuhoisa kierre heti alkuunsa katkaistua.

Lestadiolaisten suhtautumisesta lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja uhrien kokemuksiin artikkelissa todetaan: ”Vanhoillislestadiolaisilla on erilainen käsitys rikosoikeudellisesta vastuustaan kuin muilla suomalaisilla. — Yhteisön jäsenet voivat suhtautua hyvinkin kylmästi väkivallan uhrin traumojen aiheuttamaan kärsimykseen.”

Vanhoillislestadiolaisille laki ja sen noudattaminen on sama kuin muillekin. Jumalan armahtama ihminen ei voi rikokseen langettuaan väistää vastuutaan lain edessä. Evankeliumihan ”opettaa meitä olemaan kuuliaisia voimassa oleville järjestyksille”, kuten kirkkomme tunnustuksessa todetaan. ”Tässä kuuliaisuudessa me toteutamme rakkauden käskyä” (Augsburgin tunnustuksen puolustus XVI).

Kärsivän kylmäkiskoinen kohtelu ei ole oikein. Kärsimysten vähättelevä ohittaminen tai vaikkapa hyvää tarkoittava mutta ammattitaidoton apu saattavat jopa lisätä ahdistusta. Meillä on täysi syy luottaa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmäämme sekä oikeusjärjestelmäämme ja niiden kykyyn auttaa myös törkeän ja traumatisoivan rikoksen kohteeksi joutuneita. Uhrille ja hänen läheisilleen tulee antaa kaikki heidän tarvitsemansa tuki ja ohjata heidät ammattinsa osaaville auttajille. Apua tarvitsevat myös tekijä ja hänen läheisensä.

Kirjoituksessa esitetään myös väite, että ”rippi ja vaitiolon oppi on keskeinen lestadiolaisuuden pimeiden puolien selittämisessä”. Eräs haastateltava toteaa: ”Kun tekijä pyytää tekoaan, vaikkapa lapsen hyväksikäyttöä anteeksi, niin sielunhoitaja julistaa absoluution eli synninpäästön. Sen jälkeen asiasta ei saa enää puhua.” Jumalan sana tuomitsee synnin, mutta tarjoaa katuvalle armoa. Raamatun mukaan synnit annetaan anteeksi, kun ihminen nöyrtyy parannukseen, vaikka kysymyksessä olisivat niinkin rumat asiat kuin insesti tai pedofilia.

Sielunhoitajalta vaaditaan armollisuutta mutta myös taitoa ja ryhtiä. Syntiin ajautunut tarvitsee sielunhoitoa. Itse ripin olemus kertoo, että kysymyksessä on ripittäytyjän vilpitön aikomus luopua synnistä ja tarve tulla autetuksi, jotta synnin kierre katkeaisi. Rippiä ei saa käyttää synnin peitteeksi. Rikokseen syyllistynyt ripittäytyjä ei voi jättää asiaa hoitamatta maallisen lain edessä. Rippi-isän tulee siis ohjata ja tukea häntä menemään poliisiviranomaisen luokse.

Vanhoillislestadiolaisten näkemys käy selväksi esimerkiksi vuoden 1979 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa Rovaniemellä pidetystä alustuksesta, jossa sanotaan: ”Salari-pissä saattaa tulla esiin asioita, jotka tulee korjata laajemminkin. Rippi-isän saarnaama evankeliumi antaa voiman asian korjaamiseen. Näin on silloin, jos on rikottu toista ihmistä tai esivaltaa vastaan. Jos toista ihmistä vastaan on rikottu, tulee halu korjata asia hänen kanssaan, mikäli se on mahdollista.

Tarvittaessa asiat selvitellään myös maallisen esivallan kanssa.” Näin opetetaan myös tänään.

Vanhoillislestadiolaisuudessa korostetaan omakohtaista sydämen kristillisyyttä, jonka voimanlähde on yksin Kristuksen sovitustyö. Jumalan armo puolestaan opettaa hylkäämään jumalattoman elämän, mutta myös huolehtimaan lähimmäisistä oikeaa vastuuta kantaen. Aimo Hautamäki SRK:n pääsihteeri Olavi Voittonen SRK:n johtokunnan puheenjohtaja

*    *    *

Päivämies 2010 no 4, 27.1.2010. Pääkirjoitus

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on synti ja rikos

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, jota kutsutaan usein pedofiliaksi, on yksiselitteisesti synti ja rikos. Hyväksikäytöstä on laissa säädetty rangaistus, ja lain edessä kansalaiset ovat tasavertaisia. Ei Jumalan armahtama ihminenkään voi rikokseen ajauduttuaan väistää vastuutaan maallisen lain edessä. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on erittäin traumatisoiva kokemus, ja lasta on suojeltava hyväksikäyttäjältä kaikin tavoin. Teko haavoittaa syvästi ja on häpeäksi tekijälle, hänen perheelleen ja yhteisölle.

Myös seksuaalirikollisen suojelu on tuomittavaa. Siksi jokaisen rikoksesta tietoisen tulisi toimia niin, että lasten suojaksi säädetty laki saavuttaa sille asetetun tavoitteen. On kaikkien etu saada tuhoisa kierre heti katkaistua. Kärsimysten vähättelevä ohittaminen tai hyvää tarkoittava mutta ammattitaidoton apu saattavat jopa lisätä ahdistusta. Voimme luottaa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmäämme. Se kykenee auttamaan myös törkeän ja traumatisoivan rikoksen kohteeksi joutuneita. Apua tarvitseva, niin tekijä itse kuin hänen uhrinsakin, tulee ohjata ammattinsa osaavan auttajan luo.

Syntiin ajautunut tarvitsee myös sielunhoitoa. Jumalan sana tuomitsee synnin mutta tarjoaa katuvalle Jumalan armoa. Raamatun mukaan synnit annetaan anteeksi, kun ihminen nöyrtyy parannukseen – vaikka kysymyksessä olisivat niinkin rumat asiat kuin insesti tai pedofilia. Jeesus suhtautuu syyllisyyttä tuntevaan rikoksen tekijään yksiselitteisesti. Kun katuva tulee luokse ja sanoo ”minä kadun” erittelemättä tekonsa suuruutta, hänelle neuvotaan antamaan anteeksi (Luuk. 17:4). Augsburgin tunnustuksen mukaan synninpäästö tulee antaa niille, jotka palaavat tehdäkseen parannuksen (XII).

Rippisalaisuus on ehdoton. Sielunhoitajalta vaaditaan armollisuutta mutta myös taitoa ja ryhtiä. Asia on vakava ja ripittäytyjä ei voi jättää asiaa hoitamatta maallisen lain edessä. Kirkkohallituksen perheasianjohtaja Martti Esko totesi pedofiliaan liittyvässä haastattelussa (HS 22.1.): ”Asian tutkiminen ja anteeksianto ovat kaksi eri asiaa.” Kun Jumalan terveellinen armo sulattaa armahdetun sydämen, anteeksi saanut pitää huolen, ettei asia jää puolitiehen.

*     *     *

Päivämies no 18, 5.5.2010

Syntisten piiri ja vanhoillislestadiolaisuus

 
Vastine Helsingin Sanomien kirjoitukseen 1.5.2010
 
Helsingin Sanomat julkaisi lasten hyväksikäyttöä koskevan artikkelin “Syntisten piiri” (HS 1.5.2010). Artikkelissa kerrotaan, että kirkkomme vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piiristä on tullut tietoon kymmeniä lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia. Tiedot ovat murheellisia. Yksikin on liikaa.

Kristillisyydessämme on kautta aikain ymmärretty ja opetettu, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on yksiselitteisesti synti ja rikos. Yhtä tuomittavaa on seksuaalirikollisen suojelu. Lasta on suojeltava kaikin tavoin. Siksi jokaisen rikoksesta tietoisen aikuisen tulee toimia niin, että lasten suojaksi säädetty laki saavuttaa sille asetetun tavoitteen. On kaikkien etu saada mahdollinen tuhoisa kierre heti alkuunsa katkaistua.

Lestadiolaisten suhtautumisesta lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja uhrien kokemuksiin artikkelissa todetaan: “Vanhoillislestadiolaisilla on erilainen käsitys rikosoikeudellisesta vastuustaan kuin muilla suomalaisilla. — Yhteisön jäsenet voivat suhtautua hyvinkin kylmästi väkivallan uhrin traumojen aiheuttamaan kärsimykseen.”

Vanhoillislestadiolaisille laki ja sen noudattaminen on sama kuin muillekin. Jumalan armahtama ihminen ei voi rikokseen langettuaan väistää vastuutaan lain edessä. Evankeliumihan “opettaa meitä olemaan kuuliaisia voimassa oleville järjestyksille”, kuten kirkkomme tunnustuksessa todetaan. “Tässä kuuliaisuudessa me toteutamme rakkauden käskyä” (Augsburgin tunnustuksen puolustus XVI).

Kärsivän kylmäkiskoinen kohtelu ei ole oikein. Kärsimysten vähättelevä ohittaminen tai vaikkapa hyvää tarkoittava mutta ammattitaidoton apu saattavat jopa lisätä ahdistusta. Meillä on täysi syy luottaa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmäämme sekä oikeusjärjestelmäämme ja niiden kykyyn auttaa myös törkeän ja traumatisoivan rikoksen kohteeksi joutuneita. Uhrille ja hänen läheisilleen tulee antaa kaikki heidän tarvitsemansa tuki ja ohjata heidät ammattinsa osaaville auttajille. Apua tarvitsevat myös tekijä ja hänen läheisensä.

Kirjoituksessa esitetään myös väite, että “rippi ja vaitiolon oppi on keskeinen lestadiolaisuuden pimeiden puolien selittämisessä”. Eräs haastateltava toteaa: “Kun tekijä pyytää tekoaan, vaikkapa lapsen hyväksikäyttöä anteeksi, niin sielunhoitaja julistaa absoluution eli synninpäästön. Sen jälkeen asiasta ei saa enää puhua.”

Jumalan sana tuomitsee synnin, mutta tarjoaa katuvalle armoa. Raamatun mukaan synnit annetaan anteeksi, kun ihminen nöyrtyy parannukseen, vaikka kysymyksessä olisivat niinkin rumat asiat kuin insesti tai pedofilia. Sielunhoitajalta vaaditaan armollisuutta mutta myös taitoa ja ryhtiä. Syntiin ajautunut tarvitsee sielunhoitoa. Itse ripin olemus kertoo, että kysymyksessä on ripittäytyjän vilpitön aikomus luopua synnistä ja tarve tulla autetuksi, jotta synnin kierre katkeaisi.

Rippiä ei saa käyttää synnin peitteeksi. Rikokseen syyllistynyt ripittäytyjä ei voi jättää asiaa hoitamatta maallisen lain edessä. Rippi-isän tulee siis ohjata ja tukea häntä menemään poliisiviranomaisen luokse.

Vanhoillislestadiolaisten näkemys käy selväksi esimerkiksi vuoden 1979 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa Rovaniemellä pidetystä alustuksesta, jossa sanotaan: “Salaripissä saattaa tulla esiin asioita, jotka tulee korjata laajemminkin. Rippi-isän saarnaama evankeliumi antaa voiman asian korjaamiseen. Näin on silloin, jos on rikottu toista ihmistä tai esivaltaa vastaan. Jos toista ihmistä vastaan on rikottu, tulee halu korjata asia hänen kanssaan, mikäli se on mahdollista. Tarvittaessa asiat selvitellään myös maallisen esivallan kanssa.” Näin opetetaan myös tänään.

Vanhoillislestadiolaisuudessa korostetaan omakohtaista sydämen kristillisyyttä, jonka voimanlähde on yksin Kristuksen sovitustyö. Jumalan armo puolestaan opettaa hylkäämään jumalattoman elämän, mutta myös huolehtimaan lähimmäisistä oikeaa vastuuta kantaen.

 Aimo Hautamäki SRK:n pääsihteeri 

 Olavi Voittonen SRK:n johtokunnan puheenjohtaja

 

5 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, Aimo Hautamäki, insesti, johtajat, johtokunta, kannanotot, lapset, lapsuus, opilliset kysymykset, Päivämies, pedofilia, perhe, puhujat, retoriikka, Rippi, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, vastuullisuus, yhteisöllisyys, YLE