”Jos ajattelen lapsuutta vain lestadiolaisuuden uskon ja sen opetuksien näkökulmasta, se oli kamala. Minä en lapsena enkä nuorena voinut yhteisössä ja sen opetuksissa koskaan hyvin.”
”Toivon, että jokaisessa lestadiolaisessa perheessä ja yhteisössä elävällä saisi olla yhtälainen oikeus valita myös toisin. Siihen voisi olla enemmän mahdollisuuksia jo lapsena, ja sitä pitäisi pystyä tukemaan yhteisön sisältäkin.” – Olli K.
Olemalla vain minä olen minä
– Kunpa sinä olisit kuollut, ennen kuin lähdit.
Sen minulle sanoi useampi vanha ystäväni, kun lähdin useampi vuosi sitten vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä. Sen olen kuullut sanottavan myös monelle muulle.
Kirjoitan tästä aiheesta, koska tämä on ollut minun kasvuympäristöni. Koen itse, että kasvoin yhteisöstä irti jo pienestä lapsesta.
Yhteisön jättämät jäljet ovat kuitenkin hyvin lopullisia.
Yhteisö tulee seuraamaan aina elämässäni jollakin tasolla mukana. Vaikka se ei enää ole ollut vuosiin minussa, suurin osa suvusta siihen kuuluu.
Kaikki se mitä … Lue koko artikkeli…
Enää harvemmin jaksan provosoitua tervehtimättä jättämisestä, tuomitsevista katseista tai ikävistä sanoista, vaikka ne pahalta tuntuvatkin. Vääryyteen pitää väsymättä puuttua, mutta lopulta lohduttaudun siihen, että jokaisessa hylätyssä Kristus itse murtuu ja rukoilee: ”Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät. – Ystävien tuella säilytin työkykyni. Sielun toipumisessa on sen sijaan mennyt vuosia. – Risto Leppänen lehtikirjoituksessaan Ulossuljettujen suviseurat.
Tutkija, YTT Johanna Hurtigin uusin teos Taivaan taimet: uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta pureutuu tähän moniulotteiseen ja eettisesti latautuneeseen aiheeseen.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 