Entä jos vanhoillislestadiolaisuuden opit eivät olekaan totta?

”Peppiinaevelin” puhuu videolla päätöksestään.

” – Mitä jos se ei olisikaan totta? Entä jos vanhoillislestadiolaisuuden opit eivät olekaan totta? Millä perusteella meikkaaminen on syntiä? Tuntuisi tosi väärältä jos en kunnioittaisi omaa sisäistä tunnettani, sydämeni ääntä… Lopulta on kyse opillisista asioista. Hengellisyys on mielestäni mysteeri, ja haluan säilyttää nöyrään asenteen siihen.”

”- Synnyin vanhoillislestadiolaiseen perheeseen ja yhteisöön ja se on ollut hengellinen kotini 26 vuotta. Parin vuoden sisällä oon käyny suuret sisäiset taistelut siitä mikä on totta ja mihin oikeasti uskon. Nyt on vihdoin tullu aika tehdä päätös siitä mitä mä oikeasti oon.”

Peppiinaevelinan punnittua ja henkilökohtaista pohdintaa isosta elämänmuutoksesta.

Peppiinaevelina antaa myös havainnollisella tavalla tietoa myös siitä, millainen vanhoillislestadiolainen uskonoppi on, ihan konkreettisesti.

 

” – Entä jos kaikki pääsee taivaaseen? tai jos taivasta ei olekaan?

Nämä ovat mysteereitä.

Lopulta tulin siihen lopputulokseen, että…”

Vaikea päätös!

*       *       *

Lue lisää:

16-vuotias opiskelijanuori Keski-Suomesta: Kun kielsin uskon

Anna Egutkina: ”Tajusin, että olin jo helvetissä” – Häpeä, pohjaton pelko, syyllisyys ja mielenterveysongelmat. Nämä asiat yhdistävät monia uskonnollisista liikkeistä eronneita. Iltalehti 11.8.2019.

Veera Koivaara: Usko, toivo ja yksilöllisyys; Mitä tapahtuu, kun milleniaalien arvot törmäävät vanhempien uskontoon?  Ylioppilaslehti 8.9.2017.

Kuka ja mikä minä oikeasti olen? : Saara Tuomaalan ajatuksia

Maija Maitoparta: Jätimme uskon lastemme tähden

Nyt vapaa olen: Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneiden kertomuksia. Toimittanut Topi Linjama. Hai 2014.  

Orava: Pastellinsävyinen elämä: nuoren perheenisän kuvaus irtaantumisesta vl-liikkeestä.

Sinulle, lähtijä. Nyt vapaa olen -blogi 7.7.2017. Ex-vanhoillislestadiolaisen kertomuksia liikkeestä eroamisesta ja uuden elämän rakentamisesta.

Heini Särkkä: Lestadiolaisuudesta eronnut Katri, 35, kertoo raskaasta ratkaisustaan – ”Usko on nyt aina välissämme”. Ilta-Sanomat 8.7.2017.

Meri Toivanen: Pelastuvatko muut kuin vanhoillislestadiolaiset?  Kotimaa 2.7.2009.

Advertisement

SRK:n rippikoulussa vahvistui oma tie

” –  Se on elämän paras viikko, ota kaikki irti siitä! Niin monet rippikoulun käyneet olivat sanoneet minulle.
Ajattelin, että jos tämän pitäisi olla elämäni parasta aikaa, niin millaistahan se elämän kaikista huonoin aika sitten olisi. En kuitenkaan  vetänyt uskovaisuusviittaa ylleni ja jälkeen päin ajateltuna hyvä niin.

Vanhemmat toivoivat, että palaisin kotiin taas uskovaisena. Sain kuitenkin rippikoulusta entistä varmemman olon siitä, että tein oikean ratkaisun jättäessäni uskon. Ja että elämä kantaa.

Olin onnellinen siitä, että myös minun ripille pääsyni nähtiin juhlimisen arvoisena asiana, vaikken uskovainen ollutkaan.”

*      *      *

Tunsin itseni hyvin isoksi, kun Tervetuloa rippikouluun -esite eräänä päivänä pilkisti muun postin seasta.
Olin ilmoittautunut yhdelle [SRK:n] kristillisten kansanopistojen järjestämistä rippileireistä.

Päivät kuluivat ja viimeisenä koti-iltana alkoi vimmattu pakkaaminen: Mitä tulen tarvimaan viikon aikana, minkä voi jättää kotiin?
Mihin laukkuun pakkaan tavarani? Missä on Raamattu ja muistiinpanovälineet?

Onhan konfirmaatiovaatteet silitetty?

Positiivisella fiiliksellä ”epäuskoisena”

Olin kieltänyt uskoni jo hyvissä ajoin ennen rippikoulua ja ”epäuskoisena” meno leirille jännitti kovin. Leiriporukassa (leiriläiset,isoset, isännät..) oli lisäkseni vain yksi toinen uskonsa kieltänyt. Tunsin siis oloni

Uskonsota keittiössä: hampaaton kirkko ei auta lestadiolaisen yhteisön uhreja

Hiljattain julkaistu kirja Uskonsota keittiössä  antaa äänen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä irtaantuneiden ihmisten kokemuksille. Se kertoo myös uuden identiteetin rakentamisesta ja tasapainoisen elämän jatkamisesta liikkeen ulkopuolella.

Kirjan toimittaja VTT Maija-Leena Rova toivoo, että kirja toimii vertaistukena yhteisöstä eroamista harkitseville.

Lisäksi hän toivoo, että kirjaa lukisivat ne, joilla on mahdollisuuksia auttaa ja tukea vanhoillislestadiolaisten uskovien elämää liikkeen sisällä, esimerkiksi lestadiolaisjohtajat sekä kirkon johtajat ja työntekijät.

Espoon piispa Tapio Luoma haastatteli Rovaa Helsingin kirjamessuilla (ks. video alla).

Rova muistuttaa, että kirkon johto ei ole riittävän tarmokkaasti puuttunut lestadiolaisuuden epäkohtiin, vaan ”yliymmärtää” uskonyhteisön opetuksen vahingollisia piirteitä. Kirkko on myös ohittanut niistä ihmisille seuranneita vakavia ongelmia. Moni on kärsimystensä seurauksena kadottanut yhteyden kristinuskoon kokonaan.

Kirkon tulisi vihdoin kantaa vastuunsa suurimman herätysliikkeensä kohdalla ja suhtautua sen ongelmiin vakavasti.

 

Maija-Leena Rova kokee itse vapautuneensa lapsuuden traumoistaan oikeastaan vasta tämän kirjaprojektin myötä. Hän itse joutui lapsuudenperheessään keskelle uskonsotaa, jossa

Oletko eronnut vanhoillislestadiolaisuudesta: haastattelupyyntö

Haastattelupyyntö pro gradu-tutkielmaan, aiheena vanhoillislestadiolaisuudesta eroaminen

Oletko eronnut vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä? Teen pro gradu-tutkielmaa Helsingin Yliopiston teologisen tiedekunnan käytännöllisen teologian osastolle ja olen kiinnostunut sinun kokemuksistasi.

Kerään tutkimusaineistoa vanhoillislestadiolaisuudesta eronneiden kokemuksista eroprosessiin liittyvästä tuesta.

Millaista tukea sinä sait eroprosessissasi ja millainen tuki jäi puuttumaan?… Mitä vaikutuksia tuella tai sen puutteella oli?

Etsin tutkimukseen haastateltavia. Iälläsi, sukupuolellasi tai asuinpaikallasi ei ole merkitystä.

Tutkimukseen osallistuvien haastattelut suoritetaan yksilöhaastatteluina pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla haastateltavan kanssa sovittavassa paikassa, mutta tarvittaessa myös muualla Suomessa.

Haastattelu on myös mahdollista järjestää videopuhelu- tai puhelinhaastatteluna.

Haastattelut pidetään loppuvuoden 2016 ja alkuvuoden 2017 aikana. Haastattelun

Kun kielsin uskon

Kielsin uskoni (=erosin uskosta) yläasteikäisenä, 8. luokalla. Vaikka olin tehnyt päätöksen uskosta luopumisen suhteen jo ala-asteella, asian esille tuominen ei ollut helppoa.
Mietin kauan, miten ja missä tilanteessa kertoisin asiasta.

Meinasin monesti ottaa asian puheeksi, mutta aina se vain jäi. Yritin jatkaa uskovaisen elämää, mutta se ei oikein onnistunut. En sopinut enää siihen muottiin, johon uskovaiset sopivat.

Elin kaksoiselämää. Halusin kertoa tilanteestani, mutta pelkäsin ihmisten reaktioita. Pelkäsin jääväni ihan yksin.

Lopulta kerroin päätöksestäni vanhemmilleni erään riidan yhteydessä.
He luulivat kauan, että tein eroamispäätöksen vain, koska olin vihainen.

Riitatilanne alkoi lähestyä loppuaan. Kohta minulle julistettaisiin evankeliumin ilosanomaa ja kaikki olisi  taas kuten ennenkin.. Vai olisiko? Saisinko nyt sanottua sen, mitä olen niin pitkään halunnut sanoa?

Pelkäsin vanhempieni suuttuvan hirmuisesti tai romahtavan täysin edessäni.

Päätin silti kertoa heille.

–  Haluathan sinä vielä uskoa kaikki synnit anteeksi?
–  En halua… En ole enää uskovainen!

Seurasi hetken hiljaisuus ja molemmat silmäparit tapittivat minua epäuskoisena.
Äiti purskahti itkuun, isä painoi hiljaa päänsä alas.
Muutama minuutti kului.

Vanhemmat tarjosivat uudelleen evankeliumia, en halunnut vastaanottaa sitä. Äiti itki lisää, isä taisteli kyyneliä vastaan.

–  Tarkoitatko, että sinä olet uskosta nyt sitten luopunut?

Vastasin myöntävästi. Kysyin, olenko heille silti edelleen tärkeä. Vastaukseksi sain kaksi tiukkaa halausta ja ”Tietenkin olet!”
Siihen keskustelumme loppui siltä erää.

Äiti ja isä lähtivät huoneestani. Äiti itki isän kainalossa, isäkin taisi itkeä.

Minä jäin yksin huoneeseeni ajatusteni kanssa. Olo oli epätodellinen: nytkö minä tein sen?
Sinä yönä huoneessani ei nukuttu. Eikä varmaan vanhempienkaan huoneessa. He olivat perheestäni ensimmäiset, jotka kuulivat uutiset.

Vaikka olin mielessäni käsitellyt ja kypsytellyt asiaa jo monta vuotta, tuli se silti itselleni odottamattoman isona asiana. Nyt olin riuhtaissut itseni irti, nyt minä olin vapaa. Olin valtavan helpottunut ja ylpeä itsestäni. Enää ei tarvitsisi elää kaksoiselämää!

Kuitenkin tuntui, että osa minusta puuttui. Minua ahdisti, koska en tiennyt mikä se puuttuva osa oli. Usko se ei ollut. Tai ehkä sittenkin oli. Se oli ollut osa minua niin kauan, että se vei mennessään myös…

Jatka lukemista Nyt vapaa olen -blogista täältä.

*        *        *

Ajattelemisen aihetta antoi 16-vuotias opiskelijanuori Keski-Suomesta.  

*        *        *

Lähde:

Nyt vapaa olen: Ex-vanhoillislestadiolaisen blogi, joka käsittelee uskosta eroamista ja uuden elämän rakentamista.

*       *       *

Kokemuksia vl-uskosta irtaantumisesta:

Anonyymi: Kaksijakoinen maailmankuva purkautui

Anna Egutkina: ”Tajusin, että olin jo helvetissä” – Häpeä, pohjaton pelko, syyllisyys ja mielenterveysongelmat. Nämä asiat yhdistävät monia uskonnollisista liikkeistä eronneita. Iltalehti 11.8.2019.

Mikko Huhtala: Polkuni lapsuudesta aikuisuuteen. Teoksessa: Vanhoillislestadiolaisuus tienhaarassa, s. 80 – 82.  Toim. Matti Myllykangas ja Mikko Ketola  Vartijan e-kirja, 2013.

Vuokko Ilola: Vetoan taas teihin rakkaat ”veljet ja sisaret”. Kotimaa24, blogikirjoitus 27.10.2014.

Irtiotto kaksoiselämästä. Oululaisnuoren ajatuksia.

Jenni: Häpeästä rohkeuteen?

Juurettomuuden tunne. Blogikirjoitus, Nyt vapaa olen -blogi 28.7.2016.

Sauli Karhu: Pakolaisena. Saulin blogi 13.4.2014.

Sauli Karhu: Uskonto-somekeskustelujen osapuolet. Uskosta näkemiseen? -blogin blogikirjoitus 17.10.2016.

Kuka ja mikä minä oikeasti olen? Saara Tuomaalan ajatuksia.

Topi Linjama (toim.): Nyt vapaa olen – Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneiden kertomuksia. Hai 2014. Luettavissa vapaasti verkossa.

Maija Maitoparta: Jätimme uskon lastemme tähden

Päivi Marin: Tiukasta uskonyhteisöstä eroaminen stressaa ja voi sairastuttaa. Kotimaa24 23.6.2016.

Meri: Heinä : ajatuksia valinnasta & uskonnosta. Blogikirjoitus, Laivat jotka kuiskivat -blogi 5.6.2015.

Meri: Laulun kaupungissa. Blogikirjoitus, Laivat jotka kuiskivat -blogi 29.6.2015.

Orava: Pastellinsävyinen elämä: nuoren perheenisän kuvaus irtaantumisesta vl-liikkeestä.

Salla Remes-Ylönen: Nyt vapaa olen. Suoria sanoja ja pehmoilua -blogi 18.3.2014.

Salla Remes-Ylönen: Odotan sitä päivää.  Suoria sanoja ja pehmoilua -blogi 4.2.2013.

UUT ry. Vertaistukiryhmät

Vanhoillislestadiolaisuuden syntilista

Vl-liikkeen jättänyt Matias: Elämä on lahja

Vuonna 2009 vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantunut mies: Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet. Hakomaja.

Muslimit ja lestadiolaiset, kuin kaksi marjaa

–  Olimme yllättyneitä huomatessamme, että ex-vanhoillislestadiolaisilla oli ollut samankaltaisia kokemuksia kuin meilläkin. -Ex-muslimit.

–  Silmälasipäinen Veli oli aamupäivällä saarnannut, että paljaat käsivarret ovat syntiä, uskovainen nainen ei saisi pitää hihatonta kesäleninkiä, miesten himot heräävät, sanoi.  – Anna-Maija Ylimaula: Papintyttö.

– Jos jotain olen tähän asti elämässäni oppinut, niin sen, että mikään muu ei seksualisoi naista yhtä suuresti kuin hijab. – Nainen, entinen muslimi.

Pyhiinvaeltajat Mekassa.

Pyhiinvaeltajat suviseuroissa.

Vanhoillislestadiolaisuuden ja muslimien uskomusjärjestelmissä, yhteisön rakenteessa sekä elämäntapanormeissa on paljon samaa. Tarkastelipa asiaa liikkeiden ulkopuolelta tai sisältä, yhtäläisyyksiä löytyy  paljon.

Samoin kuin muslimeilla, vanhoillislestadiolaisuus on miesten johtama uskonliike, jossa

”Kunpa olisit kuollut ennen kuin jätit uskon”

”Jos ajattelen lapsuutta vain lestadiolaisuuden uskon ja sen opetuksien näkökulmasta, se oli kamala. Minä en lapsena enkä nuorena voinut yhteisössä ja sen opetuksissa koskaan hyvin.”

”Toivon, että jokaisessa lestadiolaisessa perheessä ja yhteisössä elävällä saisi olla yhtälainen oikeus valita myös toisin. Siihen voisi olla enemmän mahdollisuuksia jo lapsena, ja sitä pitäisi pystyä tukemaan yhteisön sisältäkin.” – Olli  K.

Olemalla vain minä olen minä

– Kunpa sinä olisit kuollut, ennen kuin lähdit.

Sen minulle sanoi useampi vanha ystäväni, kun lähdin useampi vuosi sitten vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä. Sen olen kuullut sanottavan myös monelle muulle.

Kirjoitan tästä aiheesta, koska tämä on ollut minun kasvuympäristöni. Koen itse, että kasvoin yhteisöstä irti jo pienestä lapsesta.

Yhteisön jättämät jäljet ovat kuitenkin hyvin lopullisia.

Yhteisö tulee seuraamaan aina elämässäni jollakin tasolla mukana. Vaikka se ei enää ole ollut vuosiin minussa, suurin osa suvusta siihen kuuluu.

Kaikki se mitä

Sydämeni on valinnut ja hiljaa

– Se vaatii henkistä kestävyyttä ja joustavuutta ehkä enemmän kuin mikään muu aiemmin kokemasi. – Meri, fil.yo, opiskelija.

– Jos siitä lähtee, kaikki muuttuu: identiteetti, seksuaalisuus, elämäntapa ja arvomaailma. – Saara Tuomaala, FT, tutkija.

*        *         *

”Suviseurakaupunki oli sateinen kun saavuimme. Nopeasti huomasin sen mistä olin kuullut. Se ei olisi enää samanlaista kuin joskus. Olin muuttunut ja näin monet asiat uusin silmin. Niin suureen muutokseen en ollut edes varautunut.”

*        *         *

”Kukaan ei tiedä jäähyväisistäni, joita teen sisälläni niinä hetkinä. Kerron vasta myöhemmin.

Olen tehnyt päätökseni: se on minussa. Kysyn ulkoilmalta, taivaalta, sydämeltäni, kaikelta toista vastausta. Sitä ei tullut. Sydämeni on valinnut ja hiljaa.

Mistä tuo rauhallinen varmuus oli saapunut?

En tiedä vieläkään. Olin varmaankin hitaan alitajuisesti kypsynyt ajatukseen, vaikken edes ollut tietoisesti

Aini Linjakumpu: Viranomaisten on puututtava hengelliseen väkivaltaan

Hengellinen väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma. Se koskettaa tuhansia suomalaisia. Viranomaisten ja kirkon on aika ymmärtää, että hengellisissä yhteisöissä tapahtuu vaarallisia asioita, jotka uhkaavat arvokkaita  ihmissuhteita, ihmisen tasapainoista hyvinvointia, terveyttä ja jopa henkeä. Yhteiskunnan on kyettävä puuttumaan siihen.

Oikeuslaitoksessa, poliisissa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa ei ole ymmärretty, mistä hengellisestä väkivallassa on kyse. Tästä syystä väkivallan uhreille ei myöskään ole tarjolla asiantuntevaa psyykkistä eikä yhteisöllistä tukea eikä myöskään juridista apua. Ongelmaan ollaan vasta heräämässä, kun tieteellinen tutkimus on osoittanut ongelman laajuuden ja vakavuuden. Erityisen tärkeää olisikin, että uhrit itse nostaisivat avoimesti esiin kokemiaan väkivallan muotoja. Tämä on kuitenkin useimmille uhreille liian vaativaa sillä seuraamusten pelossa vain harva siihen kykenee.

Lapin yliopiston politiikkatieteiden lehtori, dosentti Aini Linjakumpu on juuri julkaissut tutkimuksensa Uskonnon varjot, jossa hän tarkastelee uskonnollista väkivaltaa Suomessa.

Uusi tutkimus purkaa auki hengellisen väkivallan kuvaa sekä kirkon sisältä, vanhoillislestadiolaisten piiristä, että kirkon ulkopuolelta  Jehovan todistajien kokemuksista. Linjakummun mukaan samoja piirteitä voidaan tunnistaa myös lukuisista muista uskonnollisista liikkeistä.

Ajankohtaiseen aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että uskonnollisten yhteisöjen piirissä harjoitettu väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma, johon ei

Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kirja Tieto-Finlandia -ehdokkaaksi

Kirjailijat Aila Ruoho ja Vuokko Ilola nousivat Tieto-Finlandia -palkintoehdokkaiksi. – Kuva: Martti Kainulainen, Lehtikuva.

Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan teos, Usko, toivo ja raskaus, raportti vanhoillislestadiolaisesta perhe-elämästä ja sen taustalla voimallisesti vaikuttavasta omintakeisesta opinkäsityksestä, on saavuttanut huomattavan tunnustuksen. Teos on valittu Tieto Finlandia -palkintoehdokkaaksi. Kirja on ”poikkeuksellisen rohkea avaus kipeästä aiheesta”, todetaan