Avainsana-arkisto: järki

Järjetöntä! Eli sana viikonvaihteeksi


Uskomisen ydin koskee kaikkia maailman ihmisiä kaikkina aikoina. Se piilee täyden, ehdottoman armon osallisuudessa. Mutta miksi tätä ei ymmärretä?  ”TäälläTooker_peili_mirror_P me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin…” , sanoo Paavali.

Omakohtainen usko kuuluu irrationaalisuuteen. Mutta uskonnolliset opit ovat rationaalisia ilmiöitä. Opilliset kuviot ovat … Lue koko artikkeli…

Mainokset

5 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, armo, bans, elämäntapa, harhaoppi, hartauskirjoitukset, hengellisyys, ihmisoikeudet, Jumalan sana, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, lakihengellisyys, luonto, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, Paavali, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, puhujat, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, seurakunta, seurakuntaoppi, seurat, sielu, spiritualiteetti, tasa-arvo, tuomitseminen, turvapaikka, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus

Jaakko Antila: vanhoillislestadiolaisuus elää rajanvedosta muuhun maailmaan


Kotimaa-lehti on haastatellut Jaakko Antilaa, joka on sitä mieltä, että vanhoillislestadiolaisuus on lahko. Antila jätti vanhoillislestadiolaisen liikkeen kolmisen vuotta sitten. Se tapahtui ennen kuin julkinen keskustelu lasten hyväksikäytöstä ja hoitokokousväkivallasta alkoi käynnistyä.

Antila ei itse kokenut herätysliikkeessä mitään varsinaisesti järkyttävää eivätkä uskon vaatimat elämäntapamääräykset olleet irtautumisen syynä. Sen sijaan häntä oli alkanut häiritä opetuksen epä-älyllisyys, joka joutui törmäyskurssille itsenäisen ajattelun kanssa. 

Uskontojen uhrien tuki ry:ssä Antila on sittemmin havainnut, että vanhoillislestadiolaisilla ja Jehovan todistajilla on yhteisiä piirteitä. Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, arvot, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, hajaannukset, harhaoppi, häpeä, historia, irrottautuminen yhteisöstä, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, Kirkko ja kaupunki, kontrollointi, kristinoppi, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, rauhanyhdistys, retoriikka, rippikoulu, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö

Uskovainen ja järki


Paavali kirjoittaa Korinttolaiskirjeessä: ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (1 Kor 14:20.)

Miten uskovaisen tulisi suhtautua kysy-mykseen järjestä? Alkuun on korjattava yleinen virheellinen käsitys. Uskon vastakohta ei ole järki, vaan epäusko. Järjen vastakohta on järjettömyys.

Uskovaisilla on jonkinlainen vastenmielisyys järjen korostusta kohtaan. Järki pitää ottaa vangiksi, sanotaan. Lausetta toistellaan niin sopivassa kuin sopimattomassakin tilanteessa. Eräs vakavimmista syytöksistä toiselle uskovaiselle on, että tämä luottaa liiaksi järkeensä. Järjen pelätään voittavan uskomisen. Kukaan ei halua eksyä myöskään järkeisuskoon, joka on sama asia kuin hengetön, kuollut usko. Tällä voidaan ymmärtää esimerkiksi uskomista ”varmuuden vuoksi”, tai uskomista sosiaalisena elämäntapana,  ”kavereiden takia”.

Järjen ”pelossa” saattaa ilmetä myös uskovaisten aito ja hyvin perusteltu halu vastustaa nykyajan teknologista asennetta, jonka alle jäävät kestävät elämänarvot ja elämän tärkein päämäärä. Lattea naturalismi ja materialismi tuntuvat hallitsevan ihmisten elämää. Ei tunnusteta muuta kuin tämänpuoleinen arkitodellisuus, ja ihmisiä arvioidaan ulkonaisen menestyksen mukaan. Hengellisyys, lähimmäisenrakkaus ja ihmisten välinen keskinäinen vastuu ja kunnioitus sivuutetaan juostessa mammonan, ulkoisen menestyksen ja viihteelllisyyden perässä.

Meille on siksi saattanut syntyä vaikutelma tai asenne, että järki sinänsä olisi pahasta, vaikka emme tosiasiassa niin ajattelekaan.

Onko siis järki kaikkineen torjuttava? Asiaa on syytä tarkastella Raamatun valossa.

Yksin armosta

Jumalan sana arvostelee järjen käyttöä silloin, kun on kysymys Jumalan pelastusteoista ja evankeliumista. Usko ei perustu ihmisten viisauteen (1 Kor 2:5). Mikään viisaus ei saa mitätöidä Kristuksen ristiä (1 Kor 1:17). Ihmisten ymmärrys on mitättömyyttä Jumalan pelastusteoissa (1:20, 3:19). Jumalan viisaus on silloinkin suurempi, kun se maailman viisauden mielestä on silkkaa hulluutta (1:21, 25). ”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan – -. ” (2 Kor.10:5.)

On tärkeää ymmärtää, mikä on kristitylle uskomisen kohde: ei inhimillisen elämän asiat vaan evankeliumi omalle kohdalle. Uskomisen kohteeseen, Jumalan mittaamattoman armon tuntemiseen ei inhimillinen järki riitä. Yksin Kristuksen sovitustyö, eivät ihmisen omat teot eivätkä tekemättäjättämiset.

Jumala lahjoitti luomisessa ihmiselle järjen

Mutta samaan aikaan Raamattu korostaa järjellisyyden, kriittisen älyn ja viisauden merkitystä, sillä järki on Jumalan lahja. Jumala asetti sen ihmiseen luodessaan hänet omaksi kuvak-seen. Jumalan lahjana sitä on arvostettava, kehitettävä ja käytettävä, sillä eihän kynttilää panna vakan alle vaan kynttilän jalkaan (Mark 4:.21; Luuk 11: 33), ja Jumalan siu-nauksellaan antama  lahjakkuus on asetettava vaihetuspöydälle (Luuk 19:23).  Kyse on kriittisestä arvostelukyvystä, harkinnasta ja vastuuntunnosta. ”Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaa-matta” (Jaak 1:5).

Jo vanhan liiton aikana nähtiin järjellisyys ja kriittinen viisaus arvokkaaksi. Raamattu kertoo kuinka poliittisen neuvon-antajan tehtävään koulutettavat Daniel ja hänen toverinsa olivat nimenomaisesti kyvykkäitä käsittämään kaikkea viisautta. He olivat älykkäitä ja hyväoppisia (Dan 1:4). Muistamme myös, että Jeesus sanoi: ”Minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle, olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset” (Matt 10:16).

”Pitäkää se mikä on hyvää”

Alkuseurakunnassa diakonin tehtäviin piti valita nimenomaan sellaisia uskovaisia, jotka olivat ”viisautta täynnä” (Apt 6:3). Apostoli Paavali vetoaa uskovaisten itsenäiseen arvostelukykyyn: ”Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille, arvostelkaa itse, mitä minä sanon” (1 Kor 10:15).

Paavali ei nähnyt uskovaisten ajattelun velttoudessa ja pinnallisessa tyhmyydessä mitään ihailtavaa. Myös sananjulistusta oli arvioitava joka kerta erikseen kriittisesti (1 Kor 14:29). Ainoatakaan opetusta ei kristitty saa uskoa sokeasti. On kriittisesti arvosteltava varsinkin niitä jotka toimivat profeettoina ja sananjulistajina (1 Kor 14:29). ”Älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget” (1 Joh 4:1.)

Paavali nuhteli siionia: ”Oi te älyttömät galatalaiset, kuka on lumonnut teidät” (Gal 3:1). ”Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte, ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat .” (Ef 5:15). Raamattu varoittaa meitä myös tiukasti fanaattisuudesta: ”ettette anna minkään hengen ettekä sanan… heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin… Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavoin.” (2 Tess 2:1-3). Mielen maltin menettäminen eli yksisilmäinen fanaattisuus on aina syntiä. Myös Luther kirjoittaa tästä viidennen käskyn selityksessä.

Raamatun mukaan kyky eritellä asioita analyyttisesti ja arvioida niitä on kristityn arvokas hyve. Tätä lahjaa tarvitsemme kaikki yhä enemmän tässä ajassa. Uskovaisen on tarpeen oppia arvioimaan itseään ja erittelemään asioita (1 Kor 11:31).

Tässä yhteydessä kreikankielisessä Raamatussa esiintyy kreikan sana diakrinoo, jonka merkitys on ”koetella, arvioida, tehdä erotus, panna erilleen, eritellä”. Uskovan on koeteltava kaikkea ja pidettävä vain se, mikä on hyvää (1 Tess 5:21). Arvioinnissa ei saa typerästi sotkea yhteen sellaisia asioita, jotka eivät kuulu yhteen, ne on osattava erottaa toistaan (1 Kor 11:29).  ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (1 Kor 14:20.)

Harkinnan ja arvostelukyvyn lahjan käyttö varjelee kristityitä liioittelemasta puoleen tai toiseen. Se auttaa uskovaista taistelemaan lihan heikkoutta, itsekkyyttä ja kiihkoilua vastaan. Arvostelukykyinen säilyttää terveen varovaisuuden omaan itseensä, toiseen ihmiseen ja ilmiöön nähden (vert. Jer 9:4, Miik 7:5). Se myös varjelee liialliselta herkkäuskoisuudelta ja itsetyytyväisyydeltä.

Harkintaa tarvitaan, koska valmiita vastauksia ei ole

On totta, että arvostelukykyinen kristitty voi jäädä joukossa toisinaan yksinäiseksi. Ihmisellä on luontainen taipumus mennä joukon mukana, silloinkin kun joukolla ollaan menossa vahingolliseen suuntaan. Veltto auktoriteettiusko on kuitenkin rehellisen oikeamielisyyden ja vastuuntuntoisen harkinnan vastakohta.

Arvostelukykyisinä tiedämme, että valmiita vastauksia monimutkaisiin ja muuttuviin olosuhteisiin ei ole yhdelläkään kristityllä. Juuri tätä varten ihmiselle on annettu järki, arvostelukyky ja omatunto. Myös Luther sanoo, että usko ei ole järjen asia, mutta toisaalta se ei myöskään voi olla terveen järjen vastaista. Arvostelukykyinen ymmärtää tämän eikä voi siksi sokeasti innostua väitteistä, jotka muka antaisivat vastauksen kaikkiin ongelmiin noin vain. Yhdelläkään ihmisellä ei ole hallussaan kaikkea valoa, ei edes yhdelläkään uskovaisella. ”Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti” (Fil 3:12).

On kuunneltava herkällä mielellä omantunnon ääntä, eriteltävä harkiten ja yritettävä suunnata kohti parasta.

Ja olivatpa valintamme mitä tahansa, niitä leimaa inhimillinen erehdys ja synti, silloinkin kun yritämme parastamme. Täydellisyyttä ei ole tässä ajassa.

*     *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Polliisi Karhunen.

Lisää aiheesta:

Aleksi: Vaarallisin erehdys: uskomus erehtymättömyydestä

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Ulla-Maija Vilmi: Miten usko ja järki mahtuvat samaan päähän? Vantaan Lauri 6.10.2005. Terho Pursiaisen haastattelu.

Terho Pursiainen: Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

Lamminmäki-Kärkkäinen, Tanja: “Lestadiolainen voi kokea toiseutta myös omiensa joukossa”

Mauri Kinnunen: Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden – Kipupisteet kohdattava avoimesti

Synti vanhoillislestadiolaisuuden opetuksen mukaan

Sami Pihlström: Usko, järki ja ihminen: Uskonnonfilosofisia esseitä. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2001.

Juha Sihvola: Uskonnon karikoista mediafilosofian hehkuun. Helsingin Sanomat 30.6.2001. Sami Pihströmin kirjan arvostelu.

Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

Usko ei aukea järjelle. OHO! Siioni.

1 kommentti

Kategoria(t): armo, arvot, eettisyys, epäily, hengellisyys, käskyt, keskustelu, kristinoppi, luomiskertomus, luterilaisuus, normit, omatunto, opilliset kysymykset, Paavali, Raamattu, sananvapaus, suvaitsevaisuus, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus

”Arvostelkaa mitä minä sanon” (1Kor. 10:15)


Miten uskovaisen tulisi suhtautua kysymykseen järjestä?  Iso Katekismus 2

Meillä on pidetty yllä  jonkinmoista enemmän tai vähemmän vahvaa torjuntaa järjen ja ymmärryksen arvostusta vastaan. ”Järki pitää ottaa vangiksi”, kuullaan usein sanottavan. Lausetta toistellaan aika löysästi, asiassa kuin asiassa.  Niin sopivassa kuin sopimattomassakin tilanteessa. Eräs vakavimpina pidetyistä asioista, mistä saatetaan huolestua veljen/sisaren uskomisessa on se, että tämä  alkaisi luottaa järkeensä ja arvioisi asioita järkensä mukaan.

Uskomisessa tällä näkökohdalla on aivan oikea lähtökohta. Ei kukaan halua eksyä ns. järkeisuskoon, joka on sama asia kuin hengetön, kuollut usko.

Tässä järjen ”pelossa” saattaa ilmetä myös elävän kristillisyyden aito halu vastustaa nykyajan teknologista asennoitumista, jonka alle tahtovat jäädä ne tärkeimmät, kestävät elämänarvot ja elämän tärkein päämäärä.

Nykyaikaa hallitsevat arvot eivät kaikin osin ole elämääsuojelevia arvoja. Moni epäuskoinenkin on havainnut, miten lattea pinnallisuus ja kova materialismi tuntuvat hallitsevan ihmisten elämää. Ei tunnusteta muuta kuin tämänpuoleinen arkitodellisuus, ja ihmisiä ja jopa elämän arvoa arvioidaan ulkonaisen menestyksen mukaan. Se on onttoa ja tyhjäää elämää.

Hengellisyys ja ihmisten välinen keskinäinen vastuu ja kunnioitus sivuutetaan rahan perässä juoksemisessa ja yleisessä kaupallisessa viihteellistymisessä. Tässä suhteessa jopa ulkopuoliset ovat nähneet uskovaisten yksinkertaisessa ja terveessä elämäntavassa paljon kunnioittamisen ja vaalimisen arvoista.

Raamatun valossa

Onko siis järki kokonaan torjuttava hengellisissä yhteyksissä? Asia on tietenkin moniulotteinen. Raamatun valossa tarkastellen, Jumalan sana arvostelee terävästi järjen käyttöä silloin, kun on kysymys Jumalan pelastusteoista ja evankeliumista. Usko ei perustu ihmisten viisauteen (1 Kor 2:5). Mikään viisaus ei saa mitätöidä Kristuksen ristiä (1 Kor 1:17). Ihmisten ymmärrys on mitättömyyttä Jumalan pelastusteoissa (1:20, 3:19). Jumalan viisaus on silloinkin suurempi, kun se maailman viisauden mielestä on silkkaa hulluutta (1:21, 25). ”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan – -. ” (2 Kor.10:5.)
On tärkeää tässä ymmärtää, mikä on kristitylle uskomisen kohde: ei inhimillisen elämän asiat vaan armoevankeliumi omalle kohdalle. Siihen uskomisen kohteeseen, Jumalan armon ymmärtämiseen ei inhimillinen järki riitä. Joka sitä yrittää järkipohjalta ymmärtää, kadottaa sen.

Mutta, toiselta puolen Raamattu monessa kohtaa korostaa järjellisyyden, älyn ja viisauden merkitystä, sillä järki on sekin Jumalan lahja kristitylle. Jumalan lahjana sitä on arvostettava, kehitettävä ja käytettävä. Kyse on harkinnasta ja  arvostelukyvystä, jolla on tärkeä tehtävänsä. ”Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta” (Jaak 1:5).

Jo vanhan liiton aikana nähtiin järjellisyys ja viisaus arvokkaaksi. Raamattu kertoo kuinka poliittisen neuvonantajan tehtävään koulutettavat Daniel ja hänen toverinsa olivat kyvykkäitä käsittämään kaikkea viisautta. He olivat älykkäitä ja hyväoppisia (Dan 1:4). Muistamme myös, että Jeesus sanoi: ”Minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle, olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset” (Matt 10:16).

Alkuseurakunnassa diakonin tehtäviin piti valita nimenomaan sellaisia uskovaisia, jotka olivat ”viisautta täynnä” (Apt 6:3). Paavali vetoaa uskovaisten itsenäiseen arvostelukykyyn: ”Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille, arvostelkaa itse, mitä minä sanon” (1 Kor 10:15).

Sen sijaan Paavali ei nähnyt uskovaisten veltossa ajattelussa tahi pinnallisessa tyhmyydessä mitään ihailtavaa. Paavali nuhteli siionia: ”Oi te älyttömät galatalaiset, kuka on lumonnut teidät” (Gal 3:1). ”Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte, ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat .” (Ef 5:15). Paavalilla onvelevoittavat sanat aikuisuudesta ja aikuisen ihmisen vastuusta: ”Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä.” (1. Kor. 14:20.)

Raamattu varoittaa meitä myös tiukasti fanaattisuudesta: ”… ettette anna minkään hengen ettekä sanan… heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin… Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavoin” (2 Tess 2:1-3). Mielen maltin menettäminen eli yksisilmäinen fanaattisuus johtaa yleensä ihmisen syntiin lähimmäisenrakkauden rikkomisen muodossa. Toora Aleppo Codex 2

Kyky eritellä asioita analyyttisesti ja arvioida niitä on Raamatun mukaan kristillinen hyve . Tätä lahjaa tarvitsemme kaikki yhä enemmän tässä ajassa. Uskovaisen on tarpeen oppia arvioimaan myös itseään ja erittelemään asioita (1 Kor 11:31).

Tässä yhteydessä kreikankielisessä Raamatussa esiintyy kreikan sana diakrinoo, jonka merkitys on ”koetella, arvioida, tehdä erotus, panna erilleen, eritellä, tunnistaa”. Uskovaisen on koeteltava kaikkea ja pidettävä vain se, mikä on hyvää (1 Tess 5:21). Arvioinnissa ei pitäisi asiattomalla tavalla sotkea yhteen sellaisia asioita, jotka eivät kuulu yhteen. On siis osattava erottaa toistaan asioita, eli analysoitava (1 Kor 11:29). On kriittisesti arvosteltava varsinkin niitä jotka esiintyvät profeettoina (1 Kor 14:29). ”Älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget” (1 Joh 4:1).

Arvostelukyvyn ja harkinnan lahjan oikea käyttö varjelee kristityitä myös  liioittelemasta puoleen tai toiseen. Se auttaa uskovaista taistelemaan lihan heikkoutta, jyrkkyyttä ja fanaattisuutta vastaan. Arvostelukyky rohkaisee ns. terveen maalaisjärjen käyttöön. Arvostelukykyinen säilyttää terveen varovaisuuden jokaiseen ihmiseen ja ilmiöön nähden (vert. Jer 9:4, Miik 7:5). Se myös varjelee uskovaista liialliselta herkkäuskoisuudelta ja ns. massahysterialta.

Tässä on elävän uskon voima esim. karismaattisten ääriliikkeiden ja pinnallisten korostusten ja lahkouskon syntyä vastaan. On totta, että arvostelukykyinen kristitty voi jäädä joukossa toisinaan hyvinkin yksinäiseksi. Kuten tunnettua, ihmisellä on taipumus mennä joukon mukana, silloinkin kun joukolla ollaan menossa vahingolliseen suuntaan. Naiivi ja pelokas auktoriteettiusko on itsenäisen arvostelukyvyn vastakohta. Se on orjuutta ja vastuuttomuutta, ei oikeaa kuuliaisuutta Pyhälle Hengelle.

Luther ylisti järkeä Jumalan lahjana

Myös uskonpuhdistaja Martti Luther näki, että Jumala loi ihmisen olennoksi, jolla on sekä omatunto että järjellisyys Jumalan lahjana. Näistä rakentuu Lutherin mukaan ihmisen osa: elää tietoisena, vastuunsa ymmärtävänä, omantunnon ohjaamana. Wittenbergin yliopistossa 14.1.1536 esittämissään teeseissä Luther ylistää järkeä auringoksi:

”On varmaa ja oikein sanoa, että tämän maailman asioista tärkein, korkein ja paras asia on järki. –– Järki on aurinko ja eräänlainen jumala, joka on asetettu hoitamaan tämän elämän asioita.”

Järjen rajallisuuden tunnistaminen

Asiat eivät ole ihan helppoja. Arvostelukykyisinä tiedämme, että täydellisiä ja valmiita vastauksia käytännön elämän muuttuviin tilanteisiin ja erilaisiin olosuhteisiin ei ole yhdelläkään kristityllä. Juuri tätä varten Jumala antoi ihmiselle järkeä, arvostelukykyä ja omatunnon.

Arvostelukykyinen ymmärtää tämän eikä voi siksi sokeasti innostua esimerkiksi sellaisista opeista, jotka muka antaisivat vastauksen kaikkiin ongelmiin. Yhdelläkään ihmisellä ei ole hallussaan kaikkea valoa, ei myöskään yhdelläkään yksittäisellä uskovaisella. ”Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti” (Fil 3:12).

Meille tulee uskovaisina elämässä usein vastaan monia tilanteita, joissa emme voi yksioikoisesti ja ehdottomasti sanoa: Näin on oikein, noin on väärin. Elämässä meidän on kuunneltava herkällä mielellä omantunnon ääntä, eriteltävä asioita arvostelukykyisesti ja kriittisesti, ja yritettävä suunnata koti parasta kulloisissakin ratkaisuissa. Emme saisi unohtaa, että olivatpa valintamme mitä tahansa, niitä leimaa inhimillinen erehdys ja synti, silloinkin kun yritämme parastamme. Täydellisyyttä ei ole tässä ajassa. Kristittyinä tunnistamme ja tunnustamme nöyrästi myös järjen rajallisuuden.

Uskomisen kohde?

Sielunvihollinen pyrkii hämärtämään sen, mistä uskomisessa on pohjimmiltaan kysymys, syntien anteeksi saamisesta yksin armosta. Siksi emme saisi ikään kuin ”laajentaa” uskomme kohdetta. Uskominen kohdistuu Raamatun mukaisesti Jumalan sanassa todistettuun Jeesukseen Kristuksen armotyöhön (Gal 3:1). Usko kohdistuu vain siihen. Toisin kuin jotkut arvostelijat väittävät, kristillisyydessä usko ei kohdistu rauhanyhdistyksen toimintaan eikä esimerkiksi SRK:hon, vaan luovuttamattomaan ja muuttumattomaan Kristuksen lunastustyöhön, jonka kautta saamme uskoa kukin omat syntimme ja heikkoutemme anteeksi.

Elämme kuitenkin aikaa, jossa toisinaan siionissakin saattaa  esiintyä toisenlainen Raamatun tulkinta uskomisesta. Uskovaisten joukosta kasvaa ajallisen herruuden ja vallan väline, ikään kuin valtikka jonkun ihmisen käteen. Käsitys Jumalan valtakunnasta saattaa typistyä ihmisjoukoksi.

Aina kun uskominen kohdistetaan muuhun kuin Kristuksen armotyöhön, ihminen alkaa korottaa itsensä valtaistuimelle yhdessä Jeesuksen kanssa, Jumalan kaltaiseksi, ”korkeammalle kaikkea hallitusta, valtaa ja voimaa” (Ef 1:21) ja Jumala on jo nyt ”yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin” (Ef 2:6). Tässä on eksytyksen vaara, josta on herätysliikkeen historiassa esimerkkejä.

Siksi meillä tulee olla vapaus ottaa erilaisia kysymyksiä avoimeen tarkasteluun, mistä nyt onkin myönteisiä merkkejä. Sillä seurakunnassa on kaikki opin ja taidon tavarat ja monet lahjat kätkettynä. Niin myös arvostelukyvyn lahja.

(Kirjoitti: ”Luukki”)

*           *           *

Lue lisää:

Polliisi Karhunen: Uskovainen ja järki

Sami Pihlström: Usko, järki ja ihminen: Uskonnonfilosofisia esseitä. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2001.

Usko ei aukea järjelle. OHO! Siioni.

Jätä kommentti

Kategoria(t): erehtymättömyys, itsesensuuri, keskustelu, keskusteluilmapiiri, sensuuri