Aini Linjakumpu: Viranomaisten on puututtava hengelliseen väkivaltaan

Hengellinen väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma. Se koskettaa tuhansia suomalaisia. Viranomaisten ja kirkon on aika ymmärtää, että hengellisissä yhteisöissä tapahtuu vaarallisia asioita, jotka uhkaavat arvokkaita  ihmissuhteita, ihmisen tasapainoista hyvinvointia, terveyttä ja jopa henkeä. Yhteiskunnan on kyettävä puuttumaan siihen.

Oikeuslaitoksessa, poliisissa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa ei ole ymmärretty, mistä hengellisestä väkivallassa on kyse. Tästä syystä väkivallan uhreille ei myöskään ole tarjolla asiantuntevaa psyykkistä eikä yhteisöllistä tukea eikä myöskään juridista apua. Ongelmaan ollaan vasta heräämässä, kun tieteellinen tutkimus on osoittanut ongelman laajuuden ja vakavuuden. Erityisen tärkeää olisikin, että uhrit itse nostaisivat avoimesti esiin kokemiaan väkivallan muotoja. Tämä on kuitenkin useimmille uhreille liian vaativaa sillä seuraamusten pelossa vain harva siihen kykenee.

Lapin yliopiston politiikkatieteiden lehtori, dosentti Aini Linjakumpu on juuri julkaissut tutkimuksensa Uskonnon varjot, jossa hän tarkastelee uskonnollista väkivaltaa Suomessa.

Uusi tutkimus purkaa auki hengellisen väkivallan kuvaa sekä kirkon sisältä, vanhoillislestadiolaisten piiristä, että kirkon ulkopuolelta  Jehovan todistajien kokemuksista. Linjakummun mukaan samoja piirteitä voidaan tunnistaa myös lukuisista muista uskonnollisista liikkeistä.

Ajankohtaiseen aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että uskonnollisten yhteisöjen piirissä harjoitettu väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma, johon ei

Advertisement

Tutkimus hengellisestä väkivallasta – Kerro kokemuksiasi ja muistojasi!

Kuulutko tai oletko aikaisemmin kuulunut johonkin kirkkomme herätys-liikkeistä, tai esimerkiksi Jehovan todistajiin, mormoneihin tai muihin kristillisiin liikkeisiin tai yhteisöihin? Tai onko Sinulla muutoin kokemuksia kyseisistä liikkeistä?

Lapin yliopistossa on tekeillä tutkimus liittyen hengelliseen väkivaltaan sen eri muodoissa.

Tutkimushanketta johtaa dosentti, YTT Aini Linjakumpu.

Aini Linjakumpu: Haavoittunut yhteisö: Hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa. Vastapaino 2012.

Linjakumpu väitteli Lapin yliopistossa 1999, ja hänet tunnetaan uskontojen ja politiikan yhteis-kuntatieteellisenä tutkijana. Hän on julkaissut ensimmäisen

Väkivaltainen uskonyhteisö hallitsee pelolla

Teologi ja kouluttaja Aila  Ruoho tuntee vanhoillislestadiolaisuuden ja monia muitakin väkivaltaa, painostusta ja manipulointia harjoittavia uskonnollisia yhteisöjä. Ruoho on vuosia perehtynyt uskonnollisissa yhteisöissä harjoitettuun väkivaltaan ja tutki asiaa  myös gradussaan. Hän julkasi äskettäin uuden kirjan Päästä meidät pelosta (Nemo 2013). Sana-lehden päätoimittaja, rovasti Hannu Nyman haastatteli Aila Ruohoa kesäkuussa 2013.

Vanhoillislestadiolaisuudessa, ja samoin monissa muissa manipuloivissa uskonyhteisöissä, hallitaan ihmisiä muun muassa kontrolloimalla

Kapellimestariuden hinta: suku hylkäsi

Kuva: Rondo Classica 1, 2009.

Kapellimestari Anna-Maria Helsing on joutunut tekemään elämässään suuria valintoja.

Anna-Maria Helsingin oma ensimmäinen instrumentti on ollut viulu.  Hän kertoo siirtyneensä kapellimestariopintontoihin vasta melko myöhään. Pitkän miettimisajan taustalla on ollut uskonto, jonka elämäntapaa ohjaavat määräykset rajoittavat sitä, millaisissa ammateissa ihminen voi työskennellä.

Helsing joutui irrottautumaan Jehovan todistajien  uskonyhteisöstä voidakseen toimia toiveammatissaan, kapellimestarina.

Ratkaisun seurauksena välit sukulaisiin katkesivat.

Jaakko Antila: vanhoillislestadiolaisuus elää rajanvedosta muuhun maailmaan

Kotimaa-lehti on haastatellut Jaakko Antilaa, joka on sitä mieltä, että vanhoillislestadiolaisuus on lahko. Antila jätti vanhoillislestadiolaisen liikkeen kolmisen vuotta sitten. Se tapahtui ennen kuin julkinen keskustelu lasten hyväksikäytöstä ja hoitokokousväkivallasta alkoi käynnistyä.

Antila ei itse kokenut herätysliikkeessä mitään varsinaisesti järkyttävää eivätkä uskon vaatimat elämäntapamääräykset olleet irtautumisen syynä. Sen sijaan häntä oli alkanut häiritä opetuksen epä-älyllisyys, joka joutui törmäyskurssille itsenäisen ajattelun kanssa. 

Uskontojen uhrien tuki ry:ssä Antila on sittemmin havainnut, että vanhoillislestadiolaisilla ja Jehovan todistajilla on yhteisiä piirteitä.

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

Tuoreen pro gradu -tutkimuksen mukaan hengellisestä yhteisöstä ja uskosta voi muodostua pahimmillaan vaativa suorituskeskeinen loukku, ansa, josta usein ei löydy helppoa  ulospääsyä.

Teol. yo Aila Ruoho tutki Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa gradussaan uskonyhteisöissä koettua väkivaltaa, aineistonaan 49 ihmisen haastattelut ja kirjalliset kuvaukset.

Tutkimuksessa on mukana kymmeniä hengellisiä ryhmiä, mutta jälleen suurin osa väkivallan kokemuksista tuli vanhoillislestadiolaisuudesta ja Jehovan todistajista.Pahimmillaan haastatellut olivat kokeneet painostusta ja väkivaltaa kymmeniä vuosia.

Sama tulos ilmeni myös Tanja Kukkulan  tekemässä tutkimuksessa Turun yliopistossa vuonna 2007. Tällöin havaittiin, että näiden kahden hengellisen yhteisön kohdalla koettiin tutkimusaineistossa kaikkein eniten hengellistä väkivaltaa ja painostamista.

Lapsuudenajan tai yhteisöön liittymisen alkuaikojen rakkaudellinen ilmapiiri on kadonnut silloin, kun ihminen ei voi elää ja kehittyä aidosti ja vapaasti omana itsenään, vaan uskonnollinen yhteisö puuttuu hänen henkilökohtaiseen elämäänsä  ja valintoihinsa.

Monelle uskonyhteisö alkaa tuntua ahdistavan kontrolloivalta, alistavalta ja syyllistävältä, mutta irrottautuminenkin on erittäin vaativaa. Vaikka tietäisi että irti olisi päästävä, prosessi saattaa kestää vuosia ja on usein psyykkisesti raaskas kokemus.

Hengellinen painostus ulottuu laajasti ihmisen elämään

Uskonyhteisöissä sisäinen ihmisten kontrollointi ulottuu useille elämänalueille. Rajoituksia on mm.avioitumisen, ystävyyssuhteiden, ulkonäön ja vaatetuksen, ammatinvalinnan ja koulutuksen, kulttuuriharrastusten  musiikin, nautintoaineiden, perhe- ja sukupuolielämän sekä ehkäisyn suhteen. Käyttäytymissäännöt voivat olla pilkuntarkkoja. Jäsenten osallistumista yhteisön tilaisuuksiin ja muuhun toimintaan tarkkaillaan.

Uskonyhteisö kontrolloi jopa jäsentensä ajatuksia ja tunteita.

Äärimmäisessä tapauksessa yhteisön uskomuksiin ja sisäisiin normeihin alistuva ihminen voi joutua jopa hengenvaaraan, esimerkiksi kieltäytyessään ehkäisystä vaikka lääkärien tunnistamat vakavat terveysriskit uuden raskauden kohdalla ovat olemassa, tai kieltäytyessään verensiirrosta.

Hengelliseen väkivaltaan liittyviä vakavimpia ilmenemismuotoja on lapsiin ja nuoriin kohdistunut seksuaalinen hyväksikäyttö, jopa insesti.Rikolliset ovat käyttäneet taitavasti  hyväkseen uskonyhteisön hyväksymiä alistamisen ja painostamisen menetelmiä.

Uskonyhteisöjä ei valvo kukaan, väkivaltaan eivät puutu viranomaiset eikä kirkko

Voimakkaita painostus- ja kontrollikeinoja ovat häpeä ja syyllistäminen, ulkoisten uhkakuvien luominen sekä ”lopun ajalla”, taivaspaikan mentyksellä, kadotukseen joutumisella tai seurakunnasta erottamisella pelottelu. Painostuskeino on myös uhka ihmissuhteiden katkeamisesta mikäli uskonyhteisöstä päättää lähteä pois.

Lisäksi pelotteena toimivat erilaiset yhteisöväkivallan muodot. Julkistakin keskustelua on käyty esimerkiksi vanhoillislestadiolaisten hoitokokouskäytännöstä ja Jehovan todistajien oikeuskomiteakäytännöstä. Sisäänpäinkääntyneissä yhteisöissä tällaiset mielivaltaiset ”omat käräjät” ovat tyypillisiä yhteisöväkivallan muotoja. On hälyttävää, että viranomaisilla sen enempää kuin ev.lut. kirkollakaan ei näytä olevan kykyä eikä taitoa puuttua tällaiseen mielivaltaan. Yksittäisillä liikkeen jäsenillä ei ole tietoa eikä taiota puuttua rikkomuksiin. Yhteisöt voivat sisällään toimia varsin villisti – ilman että liikkeen vastuuhenkilöt joutuisivat vastaamaan kiusaamisesta, herjauksesta tai ihmisoikeusrikoksista.

Yhteisöjen ja yksilön välistä suhdetta ja mahdollisuuksia puuttua ongelmiin viranomaistoimin, oikeudellisesti ja juridisesti, on viime aikoina pohtinut myös YTT Johanna Hurtig. Samantyyppiset väkivallan ja alistamisen rakenteet ovat nousseet esiin hänen  lasten hyväksikäyttöä uskonyhteisöissä koskevassa tutkimushankkeessaan. Yhteisön vallankäyttö voi vakavalla tavalla rikkoa yksilön henkilökohtaisia, lain suojaamia ihmisoikeuksia.

Aila Ruohon tutkimuksen keskeisenä lähtökohtana olivat eri uskonsuuntien opeista ja oppien tulkinnoista syntyneet pitkäaikaiset kontrollointikäytännöt. Niiden aikana yhteisön jäsen on voinut menettää osittain tai täydellisesti oman itsemääräämisoikeutensa hengellisissä ja jopa yksityisissä, henkilökohtaisissa asioissaan.

Aila Ruohon pro gradu valmistui Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian laitoksella. Hengellisestä väkivallasta ei ole liiemmälti tutkimusta käytettävissä suomeksi. Uutta tietoa on tervehdittävä ilolla. Aila Ruohon graduun ja tutkimustuloksiin voi tutustua netistä:

Päästä meidät pelosta : hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä. Helsingin yliopisto 2010.

Tutkimustuloksia on käsitelty myös Kotimaa-lehdessä  1.7.2010.

*   *    *

Aiheeseen liittyvää:

Ville Talola: Karttamisrangaistus ajaa entisiä Jehovan todistajia itsemurhiin. Kotimaa24 28.10.2014.

Lisää vanhoillislestadiolaisuudessa koetusta väkivallasta:

Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet  (Hakomajassa: Kirjoittanut vuonna 2009 vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantunut mies.)

Ajankohtainen Ykkönen: Nettiekstra- Lastensuojelun tutkija Johanna Hurtigin haastattelu 22.6.2010.

Johannes Alaranta:  Kokousta pukkaa, “ollaan hänestä huolissaan”, porukalla

Anonyymi: Avunpyyntö ev.-lut. kirkollemme!

Anonyymi: Mitä tapahtuu Iloisen talon kellareissa? Uutuuskirja ihmisoikeuskeskustelun sokeasta pisteestä

Arkkipiispa Jukka Paarman  puhe suviseuroissa 2009: Neljä kipupistettä

Hoitokokous (Wikipedia)

Terttu Holmi: Lisääntymisvelvoite voi viedä naisen kuoleman porteille

Alinta kastia ovat naiset ja lapset (YTT Johanna Hurtigin haastattelu)

Vuokko Ilola: Hoitokokoukset pitää selvittää!

Ihmissuhteet ja tunteet vanhoillislestadiolaisuudesta irrottautumisessa (keskustelu Hakomajassa)

Juuret & Siivet:  Syntien taakka nelivuotiaalle

Juho Kalliokoski:  Laittomuuksista ja pelokkaasta hiljaisuudesta tukeen ja rohkaisuun

”Jumalanpelko muuttui ihmispeloksi”  – Puhujan kirje puhujille vuonna 1974

Kapu: Hanskat tiskiin ja kirves kaivoon – onnistuuko vl-yhteisön parannus keskustelemalla?

Hannu Karpo: Järkyttävintä toimittajan uralla: kollektiivin pelko mursi perhesiteet

Tanja Kukkula: Mikä tekee uskonnosta painostavan? Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto 2007.

Taneli Kylätasku: Valtakunta vaihtui omaan ajatteluun. Kotimaa24 27.6.2012.

Marko-Oskari Lehtonen: Petran rankka tarina: Lähes 10 vuotta uskonyhteisön vankina. Iltalehti 1.3.2012.

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolainen hiljaisuus ja pelko

Lirlies: Hitsi mä en jaksa uskooo

Maud: Kastetusta kartetuksi

M.T.:  Eroon hengellisestä väkivallasta

Nestori: Hoitokokous on väkivaltaa, ei sielunhoitoa

Puhuja rauhanyhdistyksellä: “Olet noussut Jumalanvaltakuntaa vastaan”

Rippisalaisuuden purku ei auta, kirkon puututtava SRK:n rippiopetukseen ja väkivaltaan

Santa76: Kultti vai kristinuskoa

Tuiralainen: Kirkko peitteli hengellistä väkivaltaa 30 vuotta

Tuiralainen: Väkivallan peittely leimaa vanhoillislestadiolaista liikettä – ja samoin kirkkoa