Jani Alatalo: Kielteinen kuva vl-uskosta voimistui 1960-luvulta lähtien

– Pohjolan kirkas tuli voisi valaista ja lämmittää koko kirkkoa, ellei sitä ymmärtämättömästi rajata vain meikämiehiä lämmittäväksi rakovalkeaksi. – Päätoimittaja Leino Hassinen, Kotimaa 30.3.1976.

Vanhoillislestadiolaisuuden johdon siirtyminen voimakkaasti maallikkopuhujien käsiin 1960-luvulla ja puhujien päättämät uudet kiellot ja normit johtivat liikkeen julkisuuskuvan katastrofiin suomalaisessa yhteiskunnassa ja kansalaisten käsityksissä vl-uskosta, osoittaa Jani Alatalon tuore väitöskirjatutkimus. Seuraus oli, että puhujat ja SRK:n johto tekivät vakavan karhunpalveluksen herätysliikkeelle

Advertisement

Puhuja: Puhujienkokouksessa aika luopua ehkäisykiellosta ja pyytää anteeksi

Puhujien kokouksessa on aika luopua ehkäisykiellosta.

Kuka enää uskoo vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen väitteeseen siitä, että sen oppi ja opetus ovat muuttumattomia ja säilyneet aina samanlaisina? Esimerkiksi 1970-luvulla liikkeessä opetettiin

SRK:n johto lupasi uudistaa opetusta, rakenteita ja menettelytapoja

SRK ry. järjesti 24.10. tiedotustilaisuuden, jonka aiheena oli lastensuojelu. Tutkija Johanna Hurtigin juuri ilmestynyt tutkimus Taivaan taimet on nostanut kysymyksen jälleen esille.

Merkittävimmät asiat, jotka paikalla olleet SRK:n puheenjohtajat ja pääsihteeri toivat esiin, koskevat liikkeen oppien uudistamista ja sisäisen yhteisökulttuurin parantamista avoimempaan suuntaan.  Johtokunnan käsityksen mukaan herätysliikkeen opetusta ja rakenteita sekä käytäntöjä on uudistettava, ja maallikkorippisalaisuudesta luovutaan tapauksissa, joissa on kyse rikoksista.

Tässä suhteessa lestadiolaisen liikkeen opetukseen siis edelleen jää ristiriita Kirkkolain knassa. Kirkkolain mukaan rippisalaisuus ei lainkaan koske maallikoita. Se velvoittaa vain pappeja ja lehtoreita. Toisaalta on selvää, että mikäli maallikko ottaa vastaan kanssaihmisen synnintunnustuksen ja siten toimii rippi-isänä tai rippiäitinä, hänen on kyettävä olemaan luotettava ja pidettävä tietoonsa tulleet henkilökohtaiset asiat omana tietonaan, silloin kun kyse ei ole rikosasioista.

Nykyinen opetus ja käytännöt ovat johtaneet vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä vakavien rikosten piilottamiseen. Syylliset ovat lisäksi päässeet piiloon oikeudellista vastuutaan, koska keskustelukulttuuri rauhanyhdistyksissä ei ole vapaata eikä avointa.

SRK:n johtohenkilöt myönsivät tehneensä henkilökohtaisesti virheitä ja myös kollektiivisesti johtokunnassa. He totesivat myös, että hyväksikäytön uhrit eivät ole saaneet apua. SRK:n johdon mielestä muutoksista ovat vastuussa ensi sijassa paikalliset rauhanyhdistykset.

Johanna Hurtigin tutkimus on nostanut keskustelun keskiöön vanhoillislestadiolaisuuden teologian

Onko kaikki pajunköyttä, eli onko SRK:n puheenjohtajalla televisio, ja ehkä urutkin?

– En itse näe asioiden väärää hengellistämistä niinkään toimintakulttuuriimme liittyvänä – sana kulttuuri tulee tietääkseni latinasta ja tarkoittaa viljelyä. – SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen, Kotimaa24, 15.11.2011.

”Jumalan lapsia ei ohjaa porukkahenki eikä henkilökohtainen omatunto; meitä ohjaavat Saara-äidin neuvot, Siionin ääni.” – Päivämies no 15, 14.4.2010.

Jotta pajunköyden paksuus havaittais, kurkistetaan vähäsen lähihistoriaan. Ja vähän kauemmaksikin. Sillä lopussa se hyväkäs historia pääsee aina yllättämään meidät!

Herpert: Ehkäisy ei ole uskon kysymys, vaan eettisesti ratkaistava asia

”Mitkä tahansa keinot syntyvyyden säännöstelemiseksi on nähty aina synniksi Jumalan valtakunnassa.” (Päivämies, 12.5.2005, pääkirjoitus.)

Meille julistetaan seuroissa, Päivämiehessä ja SRK:n johtohenkilöiden haastatteluissa tätä samaa mitä hoemme

Vaikka olisi kuinka rikki, seuroihin pukeudutaan nätisti

Vanhoillislestadiolainen liike on ajanut naispappeusasiassa itsensä umpikujaan, toteaa lestadiolainen perheenisä. Vanhoillislestadiolainen liike heräsi keskustelemaan naispappeudesta, kun liikkeeseen kuuluva Mari Leppänen vihittiin papiksi viime maaliskuussa.

Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja kaupunki  -lehden artikkelissa vanhoillisestadiolaiset Anna, Mikko ja Jaana (nimet muutettu) sekä kirkon verkkokeskustelija Meri-Anna Hintsala tarkastelevat naisen asemaa vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Osa antaa tukensa SRK:n menettelyille, kun taas osa on pettynyt

Meillä näin: Kuusi syytä hyväksyä ehkäisy

Kolmen lapsen vl-äiti, joka toimii rauhanyhdistyksellä Pohjois-Suomessa myös pyhäkoulun opettajana, kertoo, että hän on puolisonsa kanssa päättänyt käyttää ehkäisyä rajoittaakseen perheen kasvua. Hän tarkastelee kirjoituksessaan ehkäisyn synnillistämiseen liittyviä ongelmia hengelliseltä ja kristinopilliselta kannalta. Näden  näkökohtien lisäksi  ehkäisyyn päätymiseen on heidän tapauksessaan johtanut myös perheen tilanne. ”Tärkein syy ratkaisuille oli yhden lapsen vakava sairastuminen, mikä vei voimat. Olemme vähän vanhemmalla iällä avioituneet, joten ehkä ikäkin toi rohkeutta omiin päätelmiin.”

K. N. ja mutkikas kakkutemppu

Joskus meitä houkuttelee sellainen ratkaisu, että kakun voisi sekä syödä että säästää.

Vanhoillislestadiolainen pappi, teologian tohtori ja eläkkeellä oleva luterilaisen kirkon Oulun hiippakunnan hiippakuntadekaani  Keijo Nissilä kirjoitti Päivämiehessä naispappeuskysymyksestä: ”Raamatun tulkinnan ja sen soveltamisen tie on osoittautunut mutkikkaaksi nykyaikana.”

Mutkia matkassa? Ei kai se kovinkaan mutkikasta kuitenkaan ole.  On ilmeistä, että ”tulkinta ja soveltaminen” saattaa riippua siitä, onko kyse omasta vai kalliin sisaren tai veljen työpaikasta.

Uskovaisten naisten työnteko

On huomattu, että monet ovat eri mieltä niin sanotun ”virallisen kannan” kanssa, mitä tulee naisten mahdollisuudesta toimia pappina. Tilannehan  on tullut vastaan siitä, kun ensimmäinen uskovainen nainen  (vl) on tällä haavaa ordinaatiolistalla Turussa, ja on useampi sisar seuraavana tulossa.

On keskusteltu siitä mitä  silloin seuraa, uskovaisten naisten toimimisesta papin työssä kirkossamme.

Ensalkuun se, että kirkko ei kait ole aivan sama yksi yhteen kuin Jumalan seurakunta. Mutta myöskään SRK ei ole kirkko eikä se ole  jumalanvaltakunta.

Uskominen on mitä henkilökohtaisin asia.

Voittosen yllätyslausunto televisiosta

Rovasti Olavi Voittonen, SRK:n puheenjohtaja, on antanut julkisuuteen lausunnon televisiokiellosta. Hän toteaa että vanhoillis-lestadiolaiset ovat ”lasten suojelemiseksi kieltäytyneet tv:stä kotien piirissä”.

– Opetusvälineenä se palvelee esimerkiksi koululaitoksessa, Voittonen perustelee Kotimaa24:ssä.

Mitä tämä nyt siis tarkoittaa? ”Opetusvälineenä se palvelee”? Tietenkin television kauta voidaan välittää opetusohjelmia. Itsestäänselvää. Mutta mikä on vanhoillislestadiolaisuuden kanta uskovaisen television hankkimiseen ja sen ohjelmien seuraamiseen normaalista tv-vastaanottimesta?

Tarkoittaako Voittonen, että uskovaisen ei tarvitse ”kieltäytyä televisiosta” silloin, jos on lapseton, tai jos hänen lapsensa ovat jo aikuisia?