Tyttären kysymys vanhoillislestadiolaiselle isälle

Viiden tyttären isä kertoo.

Ajelemme iltapimeällä tyttäreni kanssa kotia kohti. Tällaisissa tilanteissa syntyy usein hyviä keskusteluja. Niissä huomaan välillä joutuvani vaikeuksiin yrittäessäni löytää hyviä perusteluja itsestäänselvinä pitämilleni kysymyksille.

Mutta jokainen sukupolvi kysyy samalla tavalla, uteliaasti, ehkä kyseenalaistaenkin. Ja vanhemman tehtävä on vastata.

Taaskaan ei jälkikasvu päästä vähällä. Keskustelu liikkuu tasa-arvoteemassa.

– Isä, miksi naiset eivät ole seuroissa puhujina? Miksi miehet ovat kuuluttajina, kantavat kolehtia, ovat järjestyksenvalvojina? Miksi naiset eivät ole johtajia?

Tyttö on kulkenut silmät ja korvat auki.

Kysymysten sävy ei ole vaativa vaan ihmettelevä.

– Miksi suviseuroissa esilaulajana ovat vain miehet?

Advertisement

Ulkopuolinen. Pakolainen.

Luin Jennin kirjoituksen Häpeästä rohkeuteen ja ajattelin kirjoittaa omista kokemuksistani.  Hänen kokemuksensa tuntuu tutulta.  ”Ulkopuolisuuden tunne.” Se kosketti. On muitakin jotka ovat kokeneet saman kuin minä.

Itselläni oli läpi lapsuuden aina jokin tunnistamaton, mutta selvästi erilaisuuden, vierauden ja ulkopuolisuuden tunne. En osannut selittä sitä itsellenikään mistä oli kysymys. Olen ollut sen ymmärtämisessä täysin jumissa. Olen nyt, 35-vuotiaana, terapian läpikäyneenä ja perheellisenä työstänyt lapsuuden kokemuksia aika paljon. Kun saa omia lapsia, näitä asioita alkaa katsoa toisella tavalla.

Jokin avain lukkoon oli lukea Hanna-Leena Nissilän kirjoituksesta, miten kääntöpuolena

Kirje Lapselle, joka pelkäsi

30.8.2015 kultinjälkeistä aikaa aikuiskodissa

 

 

Kirjoitan sinulle maailmanlopun pelosta. Sinä elät kulttiaikaa noin vuonna 1979.

Aika on erikoinen juttu. Sinä olet siellä, minä täällä, ja meidän välillämme valtava kuilu.

Sinä et voi tulla tänne enkä minä sinne.

Mutta jännällä tavalla kuitenkin elät sisälläni ja mieleni aikakoneella voin lähettää sinulle tämän näkymättömän kirjeen, jonka voit huomaamattomalla tavalla lukea.

Kasvoitko uskovaisessa suurperheessä?

 

Tahdotko kertoa kokemuksistasi suurperheen jäsenenä?

Opiskelija Tuuli Leinonen pyysi jokin aika sitten  blogin lukijoilta kuvauksia lapsuudesta vanhoillislestadiolaisessa suurperheessä. Hän on saanut jonkin verran vastauksia tiedusteluunsa, mutta valmistuakseen graduun tarvitaan vielä kertomuksia monipuoliseksi tutkimusaineistoksi. Kerro siis sähköpostitse kokemuksistasi ja tunteistasi lapsuudesta suurperheessä, mielellään 7.5. mennessä.

Voit kertoa lapsuudenkokemuksistasi vapaamuotoisesti. Tutkija on ennalta muotoillut muutamia kysymyksiä vastaamisen helpottamiseksi (ks. alla). Kysymykset on kuitenkin tarkoitettu vain suuntaa-antaviksi, ja voit muotoilla vastauksesi haluamallasi tavalla.

Tuulin ohjeita ja vinkkejä

”Olen sosiaalipsykologian opiskelija Tampereen yliopistosta, ja käsittelen pro gradu -tutkielmassani vanhoillislestadiolaisessa uskonyhteisössä vallitsevaa kielteistä suhtautumista raskauden ehkäisyyn.

Tutkielmaani varten pyrin keräämään mahdollisimman monipuolisen kokoelman kuvauksia suurperheen arjesta ja sen herättämistä tunteista kaikessa rikkaudessaan.

Jos sinulla on kokemuksia suurperheen jäsenyydestä (äiti, isä, lapsi) entisenä tai nykyisenä vanhoillislestadiolaisena, pyytäisin sinua kirjoittamaan minulle kokemuksistasi. Toivoisin kertomuksesi käsittelevän kokemaasi suurperheen arkea realistisesti kaikkine puolineen. Voit kirjoittaa omin sanoin, ja halutessasi voit lähestyä ilmiötä esimerkiksi seuraavista näkökulmista:

– Millaisena olet kokenut suurperheen jäsenyyden?

– Oletko kokenut saavasi itse päättää perheesi koosta?

– Onko perheessäsi ilmennyt uupumiskokemuksia? Mistä arvelet niiden johtuneen?

– Toivoisitko tai olisitko toivonut, että perheesi lapsiluku olisi (ollut) pienempi tai suurempi kuin se on?

– Miten raskaudet ja synnytykset ovat vaikuttaneet kehoosi ja kehonkuvaasi?

Kertomuksesi muodon ja pituuden voit kuitenkin määritellä itse, ja edellä luetellut kysymykset on tarkoitettu vain suuntaa antaviksi. Lyhyetkin kertomukset ovat tervetulleita!

Käsittelen aineistoa täysin luottamuksellisesti ja poistan aineistosta kaikki tiedot, joista vastaajien henkilöllisyyden voisi tunnistaa. Halutessasi voit

Tunteet ja arki suurperheessä – kerro kokemuksistasi graduntekijälle

Onko sinulla henkilökohtaisia kokemuksia elämästä lestadiolaisen suurperheen jäsenenä? Nyt on tilaisuus saattaa ainutkertaisia henkilökohtaisia kokemuksia ja oivalluksia tutkimuksen aineistoksi.

Tampereen yliopistossa opiskeleva Tuuli Leinonen toivoo kuvauksia henkilökohtaisista kokemuksistasi. Hän on laatimassa aiheesta pro gradu -tutkielmaa, jossa hän tarkastelee vanhoillislestadiolaisen liikkeen kielteistä suhtautumista raskauden ehkäisyyn.

Mitä seuraamuksia tästä on ollut sinun elämässäsi, lapsena, nuorena ja aikuisena? Millä tavoin 

Lapsi vanhoillislestadiolaisperheessä

Kasvoin 10 lapsisen perheen toiseksi nuorimmaisena. Jo murrosikäisenä ihmettelin tämän uskonlahkon toimintaa. 

Ihmisethän manipuloidaan tekemään, mitä nämä ns. ”saarnaajat” käskevät. Sitten kytätään ja seurataan, että onko kaikki tehneet niin kuin saarnaajat opettavat.
Siinä uskossa JUMALA on hyvin ankara ja manipuloiva. Lapsikin on

”Ehkäisemättömyyden kätketty viisaus” = taikauskoa, ilman kristillistä sisältöä?

– Todellisessa elämässähän selibaatti onnistuu joiltakin paremmin ja joiltakin huonommin, joiltakin se ei onnistu ollenkaan. Lisäksi meitä on opetettu, ettei saa ”liian pitkään” pidättäytyä seksuaalielämästä, koska silloin voi saattaa toisen puolison kiusaukseen. Mikä on liian kauan: pari viikkoa, pari kuukautta, pari vuotta, viisi vuotta jne.?  – Kirsi Kähkönen pohdinnassaan uskovaisten vanhempien sitoutumisesta ehkäisemättömyyteen ja rajoittamattomaan lisääntymiseen.

– Kysymyksessä on erittäin syvällinen ja viime kädessä

Kipeimpiä asioita elämässäni

– En voi sanoin kuvailla, millaisen kiirastulen läpi kuljin tämän tilanteen eteen. Mitä tunsin sydämessäni, kun koin, että olen tuomittu helvettiin sen vuoksi, että en pysty ottamaan lapsia vastaan ja hylkämään heitä emotionaalisesti. Edelleen en tiedä olenko toiminut oikein.  Onko todellakin niin, että päästäkseni taivaaseen, minun pitää uhrata lapseni, ajaa itseni ja perheeni totaaliseen katastrofiin? Asian kipeyttä ei kukaan, joka ei itse ole sitä kokenut voi ymmärtää. Kohta olen kymmenen vuotta asian kanssa kipuillut…ehkä kipuilen elämäni loppuun asti. – – Pahinta oli, kun painajaismaisten vuosieni keskellä istuin äitienpäiväjuhlassa, jossa puhuja saarnasi siitä, kuinka äidit joutuvat synnyttämään lapsia helvetissä, jos eivät ole sitä tehneet täällä

Yhdeksän lapsen äiti: Voin romahtaa millä hetkellä tahansa

– Voin romahtaa henkisesti millä hetkellä tahansa. Toivon että nimeni löytyy Elävien Kirjoista vaikka käyttäisinkin ehkäisyä. –  Toiveen oman nimen löytymisestä Taivaan Kirkkauteen hyväksyttävien listalta esittää  yhdeksän lapsen äiti.

Hän ei ole ensi sijassa huolissaan fyysisestä jaksamisestaan, vaan siitä, että henkiset voimavarat eivät riitä siihen mitä perheen tähän mennessä yhdeksän ihmislapsen kasvattaminen tasapainoisiksi aikuiseksi vanhemmalta edellyttää.  – Kun oma jaksaminen alkaa hiipua, se näkyy välittömästi lapsissa. Kolme vuotta selibaattia tuntuu kuitenkin kuin kuoliniskulta parisuhteelle. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa

SRK:n talous kääntyi plussalle – miljoonainvestointi alkamassa

SRK:n talous on saatu kohentumaan, joskin tulokertymää on edellen kasvatettava toimintamenojen kattamiseksi. Viime vuonna menoja oli 6,38 miljoonaa ja tuloja 6,57 miljoonaa euroa. Tulos kertoo siitäkin, että liikkeen jäsenet ovat tavattoman sitoutuneita yhteisöön myös merkittävällä henkilökohtaisella panostuksella.

On huomattava, että summaan ei sisälly 184 paikallisen rauhanyhdistyksen toiminta, jonka liikkeeseen kuuluvat myös rahoittavat, käytännössä vapaaehtoistyöllä.

Sitoutumista SRK:n kustannusten rahoitukseen osoittaa se, että tulopuolella ”tukialuelahjoitukset”, eli vapaaehtoistyön tuottama tulos ja lahjoitukset muodostavat kolmanneksen tuloista (32%).  Julkaisujen myynti on ykkönen, se tuottaa